LEGOT kaikenikäisille rakentajille parhaisiin hetkiin

Vuonna 1932 perustettu tanskalainen perheyritys LEGO tunnetaan maailman suurimpana leluvalmistajana. Iki-ihanat ja tunnetut Legot ovat yleistyneet monenlaisiin käyttötarkoituksiin hyödyllisyytensä vuoksi. Yleisimmin Legoja käytetään harrastuksena ja loistavana ajanvietteenä koko perheen tai ystävien kanssa. Legoja voidaan käyttää myös keräilykohteena, apuvälineenä työpaikalla tai jopa hyödyntää psykologisena työvälineenä.

Legot ovat, kuin juhlaperinne. Ne sopivat jokavuotisiin juhliin lahjoiksi niin lapsille, kuin aikuisillekin. Jokaiseen juhlaan sopii myös ne ihastuttavat yhteiset hetket rakentelun äärellä. Ilahduta ystävääsi, lasta, perhettä tai suo itsellesi parhaat hetket ihastuttavilla Legoilla.

LEGOT osana lasten kasvussa ja aikuisten hyvinvoinnissa

Legot lapsille

Leikkiminen on tärkeimpiä ja merkityksellisimpiä osia lapsen kasvun kehityksessä ja sanotaankin, että lapsen työ on leikkiä. Lelut auttavat lapsen kommunikoinnin kehityksessä, vuorovaikutus- ja ilmaisu taidoissa sekä mielikuvituksen ja luovuuden kasvussa.

Mitä ovat kehittävät lelut? Lelut, jotka sopivat lapsen ikään ja kehitystasoon nähden ovat tarpeeksi haastavuutta tuovia muttei liian monimutkaisia. Silloin lapsi ei turhaudu ja mielikuvitukselle ja uteliaisuudelle jää tilaa. Legot antavat lapsille virikkeitä, mutta niiden rakenteluun ei ole yhtä oikeaa tapaa ja se mahdollistaa lapselle luovan ajattelun pohjan.

Legot aikuisille

Legot ovat myös loistava harrastus tai keräilykohde aikuisille. Stressin ja arjen kiireen keskellä on erityisen tärkeää pysähtyä hetkeksi rentoutumaan ja päästää luovuus valloilleen. Palautumisen vuoksi muiden häiriötekijöiden unohtaminen on tärkeää. On todettu, että Legojen käytöstä ahdistuksesta, stressistä ja masennuksesta kärsiville voi olla apua. Siksi Legojen rakentaminen voi olla hyödyllinen väline jollekin, joka haluaa helpotusta arkeen, mutta se sopii myös vaikka vain hauskanpitoon tai läheisten kanssa yhteisen ajan viettoon.

Kärkkäisen verkkokaupasta saat kattavan valikoiman erilaisia LEGO-settejä. Juuri tarpeisiisi sopivien Legojen löytämiseksi Legot on jaettu kategorioihin, jotka koostuvat erilaisista, eri ikäisille ja käyttötarkoituksille suunnatuista seteistä.

Valikoimastamme löydät mm. lego technic, lego friends, star wars lego, minecraft lego, harry potter lego, ninjago lego, creator lego, lego city ja lego duplo -setit. Hyvälle seuralle ja mukavalle yhteiselle tekemiselle ei mikään vedä vertoja ja siihen loistava yhdistelmä on myös pelit. Tutustu laajaan valikoimaamme ja löydä mieleisesi!

Tuotteet: ( 157 - 168 / 577 )
Järjestä:
  • Lapset voivat sukeltaa valtameritutkimuksen maailmaan LEGO® City Tutkimussukellusvene setin parissa. Sen monet yksityiskohdat vievät tuntikausiksi mielikuvitusleikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Friends Seikkailuleirin mukavat laavut rakennuslelu lapsille sisältää 3 mininukkea, kettuhahmon ja paljon tarvikkeita mielikuvitusleikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Näytä vertailu
  • Upea punainen traktori on täynnä realistisia yksityiskohtia, joihin lapset ihastuvat. Mukana on myös hauskoja hahmoja ja tarvikkeita tuntikausien LEGO® leikkeihin!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Näytä vertailu
  • Lelusetissä on taipuisa ja muunneltava lohikäärme, skorpioni ja 2minihahmoa, ja se saa lapset uppoutumaan ninjatarinoihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Näytä vertailu
  • Leikki-ikäisten mielikuvitus, luovuus ja hienomotoriikka kehittyvät yli 2 vuotta lapsille suunnitellun LEGO® DUPLO® Pipsa Possu setin parissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Näytä vertailu
  • Lapset ja urheiluautojen ystävät voivat nyt rakentaa Ferrari 812 Competizionen pienoismallin ikiomaksi vauhdikkaisiin leikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Näytä vertailu
  • Ilahduta Liitukauden leirin faneja leikkeihin ja koristeeksi sopivalla LEGO® Jurassic World setin pikkudinolla, jonka pää, häntä ja jalat liikkuvat.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Technic Mack® LR Electric Jäteauto on kiva lelu lapsille, jotka pitävät realistisilla toiminnoilla ja mekanismeilla varustetuista ajoneuvoista.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
  • Lapset ja autourheilun ystävät ihastuvat keräilysettiin, jossa on Mercedes-AMG F1 W12 E Performance ja AMG Project One – kilpa-autoleikkeihin ja koristeeksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Classic Luovat talot setistä rakentuu 6 viehättävää eriväristä, ‑tyylistä, ‑kokoista ja ‑muotoista lelutaloa, joita yli 4-vuotiaat voivat muunnella oman maun mukaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,90
    Näytä vertailu
  • Eläinrakkaiden lasten toiminnantäyteinen eläinpelastuslelu. Mukana 3 mininukkehahmoa ja 3 koirahahmoa, joten luvassa on hauskoja leikkejä tuntikausiksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Näytä vertailu
  • Leikki-ikäiset syventyvät hauskaan puuhaan tunneiksi, ja kärsivällisyys ja itseluottamus kehittyvät leikeissä monipuolisella leikkipuistosetillä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,90
    Näytä vertailu
14
1 Pagination Pages Ellipsis 13 14 15 Pagination Pages Ellipsis 49