LEGOT kaikenikäisille rakentajille parhaisiin hetkiin

Vuonna 1932 perustettu tanskalainen perheyritys LEGO tunnetaan maailman suurimpana leluvalmistajana. Iki-ihanat ja tunnetut Legot ovat yleistyneet monenlaisiin käyttötarkoituksiin hyödyllisyytensä vuoksi. Yleisimmin Legoja käytetään harrastuksena ja loistavana ajanvietteenä koko perheen tai ystävien kanssa. Legoja voidaan käyttää myös keräilykohteena, apuvälineenä työpaikalla tai jopa hyödyntää psykologisena työvälineenä.

Legot ovat, kuin juhlaperinne. Ne sopivat jokavuotisiin juhliin lahjoiksi niin lapsille, kuin aikuisillekin. Jokaiseen juhlaan sopii myös ne ihastuttavat yhteiset hetket rakentelun äärellä. Ilahduta ystävääsi, lasta, perhettä tai suo itsellesi parhaat hetket ihastuttavilla Legoilla.

LEGOT osana lasten kasvussa ja aikuisten hyvinvoinnissa

Legot lapsille

Leikkiminen on tärkeimpiä ja merkityksellisimpiä osia lapsen kasvun kehityksessä ja sanotaankin, että lapsen työ on leikkiä. Lelut auttavat lapsen kommunikoinnin kehityksessä, vuorovaikutus- ja ilmaisu taidoissa sekä mielikuvituksen ja luovuuden kasvussa.

Mitä ovat kehittävät lelut? Lelut, jotka sopivat lapsen ikään ja kehitystasoon nähden ovat tarpeeksi haastavuutta tuovia muttei liian monimutkaisia. Silloin lapsi ei turhaudu ja mielikuvitukselle ja uteliaisuudelle jää tilaa. Legot antavat lapsille virikkeitä, mutta niiden rakenteluun ei ole yhtä oikeaa tapaa ja se mahdollistaa lapselle luovan ajattelun pohjan.

Legot aikuisille

Legot ovat myös loistava harrastus tai keräilykohde aikuisille. Stressin ja arjen kiireen keskellä on erityisen tärkeää pysähtyä hetkeksi rentoutumaan ja päästää luovuus valloilleen. Palautumisen vuoksi muiden häiriötekijöiden unohtaminen on tärkeää. On todettu, että Legojen käytöstä ahdistuksesta, stressistä ja masennuksesta kärsiville voi olla apua. Siksi Legojen rakentaminen voi olla hyödyllinen väline jollekin, joka haluaa helpotusta arkeen, mutta se sopii myös vaikka vain hauskanpitoon tai läheisten kanssa yhteisen ajan viettoon.

Kärkkäisen verkkokaupasta saat kattavan valikoiman erilaisia LEGO-settejä. Juuri tarpeisiisi sopivien Legojen löytämiseksi Legot on jaettu kategorioihin, jotka koostuvat erilaisista, eri ikäisille ja käyttötarkoituksille suunnatuista seteistä.

Valikoimastamme löydät mm. lego technic, lego friends, star wars lego, minecraft lego, harry potter lego, ninjago lego, creator lego, lego city ja lego duplo -setit. Hyvälle seuralle ja mukavalle yhteiselle tekemiselle ei mikään vedä vertoja ja siihen loistava yhdistelmä on myös pelit. Tutustu laajaan valikoimaamme ja löydä mieleisesi!

Tuotteet: ( 337 - 348 / 579 )
Järjestä:
  • Rhino jyrää kaupunkiin kovikselle sopivalla panssariajoneuvollaan. Hän on murskannut pankkiholvin ja vienyt kultaharkot mukanaan. Apua on kuitenkin tulossa! Spider-Man singahtaa supervauhtia paikalle upealla, ohjuksilla varustetulla suihkarillaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® City leikkisetti innostaa jännittävien retkiseikkailujen pariin. Setti sisältää nelivetomaasturin, 2maastopyörää, teltan, 2minihahmoa ja eläinhahmon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Näytä vertailu
  • Lapset keksivät toimintaleikkejä NINJAGO® Lohikäärmeiden nousu ‑TV-sarjan tyyliin tällä lelusetillä, johon kuuluu paha olio ja 3minihahmoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Friends Hodarikärry lelusetti ja 2 minihahmoa tutustuttavat lapset rakentelun maailmaan ja innostavat luoviin roolileikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Näytä vertailu
  • Retrotyylisestä LEGO® Creator 3in1-setistä lapset voivat rakentaa retrokameran, videokameran tai television mielikuvitusleikkeihin ja koristeeksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Näytä vertailu
  • Ninjalelu, jossa on ennennäkemättömällä pyörivällä toiminnolla varustettu kilpa-auto sekä 2leijulennokkia, Imperiumin drone ja 4 minihahmoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Technic Mercedes-AMG F1 W14 E Performance Pull-Back setti on hauska lahja autourheilusta pitäville lapsille, sillä siinä on paljon realistisia yksityiskohtia.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
    Näytä vertailu
  • Lapsille sopiva, kilpikonnataloa esittävä LEGO® Minecraft® rakennuslelu sisältää Minecraft-hahmoja ja hauskoja yksityiskohtia, jotka innostavat luoviin toimintaleikkeihin ja eläinaiheiseen hupailuun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
    Näytä vertailu
  • LEGO® Sonic the Hedgehog™ Tailsin työpaja ja Tornado-lentokone rakennussetti innostaa toimintaseikkailuihin ja luoviin leikkeihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Näytä vertailu
  • Vuoden Ensilelu 2023!

    Auta pieniä tutkijoita ymmärtämään, kuinka puutarhan kasvit kasvavat. Luontoaiheinen setti on täynnä tekemistä, ja se kannustaa luovaan itseilmaisuun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuisessa setissä on moderni Kerrostalo yksityiskohtaisine huoneineen mielikuvitusleikkeihin. Mukana on myös senioriskootteri, polkupyörä ja 6minihahmoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 76,90
    Näytä vertailu
29
1 Pagination Pages Ellipsis 28 29 30 Pagination Pages Ellipsis 49