Lasten pihakeinu ja leikkikeskukset pihan iloihin

Keinuminen on hyvä harrastus kaiken ikäisille. Kiikussa keinuminen rauhoittaa ja rentouttaa. Verkkokaupastamme löydät monenlaiset mieluisat keinut jokaiseen makuun. Vaihtoehdoissa on muun muassa istuttava keinu, klassinen kiikku ja hämähäkkikeinu. Keinujen lisäksi löydät meiltä myös monipuoliset leikkikeskukset, liukumäet ja muut tarvikkeet pihan aktiviteetteihin. Tule, tutustu ja valitse sopivin liukumäki, pihakeinu tai leikkikeskus pihalle!

Lasten pihakeinu on hyvien ideoiden ydin
Lapset tykkäävät touhuta ja leikkiä ulkona, kun siellä on tarjolla jotain virikkeitä. Muun muassa leikkikeskus, hiekkalaatikko, liukumäki ja erilaiset keinut houkuttelevat leikkimään ja liikkumaan. Ne tuovat lapsille mukavaa ja virkistävää tekemistä pihalla.

Jos omalta pihalta löytyy kunnollinen leikkikeskus ja lasten ulkokeinu, aika kuluu ulkoillessa kuin siivillä. Ulkoleikit eivät silti ole vain hauskaa ajanvietettä, niillä on paljon muitakin positiivisia vaikutuksia.

Oletko tullut ajatelleeksi, että ihmisen elämässä on paljon keinumista? Heijaava liike tuntuukin useimmista mukavalta. Mitenhän näin on? Keinumisen tuottama liike on luonnollista, sillä olemmehan tottuneet siihen kohdussa. Keinumme kohdussa, myöhemmin kehdossa, sitterissä ja sylissä.

Keinumisen vaikutuksia on tutkittu ja on havaittu, että sillä on paljonkin positiivisia vaikutuksia ihmiseen. Se rentouttaa ja rauhoittaa. Lapsikin nukahtaa helpommin, kun hänet keinuttamalla tuudittaa uneen.

Keinumalla ja leikkimällä aktiivisuutta leikkeihin
Keinumisella on myös urheilullisia merkityksiä. Se sopii hyvin kuntoiluun. Noin puolen tunnin keinumisen sanotaan nostavan sykettä, kun siihen lisää vähän aktiivisuutta. Keinun sanotaan joskus myös virkistävän mielikuvitusta.

Kaiken muun hyvän lisäksi keinuminen kehittää tasapainoa ja parantaa kehonhallintaa. Keinumisen hyvät vaikutukset ovat kiistattomia, sen voi jokainen itse todeta. Nyt se on kaiken lisäksi helppoa. Verkkokaupastamme on kätevä hankkia esimerkiksi hämähäkkikeinu, lasten pihakeinu tai lasten ulkokeinu.

Muihin pihan aktiviteetteihin ja leikkeihin on hyvä vaihtoehto hankkia liukumäki tai leikkikeskus. Verkkokaupastamme löydät myös hiekkalaatikot ja leikkimökit. Leikkimökit ovat suloisia pienoistaloja, joita rakastavat varmasti kaikenikäiset lapset.

Yllätä lapsesi iloisesti ja rakenna toimiva ja monipuolinen lasten piha. Meiltä löytyy varmasti sopiva lasten pihakeinu ja leikkikeskus pihalle. Moninaisia muitakin tuotteita on onnistuneisiin ja iloisiin harrastuksiin ja leikkeihin pihalla. Tervetuloa tutustumaan!

Tuotteet: ( 25 - 36 / 142 )
Järjestä:
  • Mainio klubitalo puisella katolla! Verraton kokoontumispaikka koko lapsijoukolle. Tämä leikkitorni on mitoitukseltaan kompakti ja siinä on klassinen, puinen harjakatto. Leikkitornin alla on hiekkalaatikko. Sisältää liukumäen!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 616,00
    Näytä vertailu
  • Klassinen leikkitorni modernilla kattomuotoilulla. Pakettiin kuuluva kahden keinun keinumoduuli tuo leikkeihin lisää vauhtia. Ei sisällä liukumäkeä!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 960,00
    Näytä vertailu
  • Kompakti ja silti monipuolinen kokonaisuus! Tässä leikkitornissa leikitään aidon puisen harjakaton alla ja lisäksi saadaan vatsanpohjaan kihelmöintiä keinumoduulin kahdella keinulla. Sisältää liukumäen!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 803,00
    Näytä vertailu
  • Tässä on klassinen ja kompakti leikkitorni perinteisellä kattomuotoilulla. Perhe ja ystävät kutsutaan tietenkin kakkujuhliin alakerran hiekkalaatikkoon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 662,00
    Näytä vertailu
  • Kompakti ja silti monipuolinen kokonaisuus! Tässä leikkitornissa leikitään aidon puisen harjakaton alla ja lisäksi saadaan hurjasti lisää toimintaa lisämoduulin kiipeilyseinillä ja keinulla. Sisältää liukumäen!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 946,00
    Näytä vertailu
  • Klassinen leikkitorni kesän hauskoihin leikkeihin! Leikkitornin alla on hyvin varusteltu hiekkalaatikko, jossa on mukavan varjoisaa rakennella hiekkalinnoja. Keinumoduulissa on paikka kahdelle keinulle.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 881,00
    Näytä vertailu
  • Klassinen leikkitorni kesän hauskoihin leikkeihin! Leikkitornin alla on hyvin varusteltu hiekkalaatikko, jossa on mukavan varjoisaa rakennella hiekkalinnoja. Keinumoduulissa on paikka kahdelle keinulle. Ei sisällä liukumäkeä!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 819,00
    Näytä vertailu
  • Tämä innovatiivinen leikkitorni tarjoaa kaksi oleskelutasoa parvekkeineen vaikka juhlavien esitysten pitämiseen! Tässä kokonaisuudessa vauhdista vastaa kahden keinun keinumoduuli. Sisältää liukumäen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 895,00
    Näytä vertailu
  • Klassinen leikkitorni kesän hauskoihin leikkeihin! Leikkitornin alla on hyvin varusteltu hiekkalaatikko. Lisämoduulissa on paikka yhdelle keinulle ja kiipeilyseinä ja kiipeilyverkko. Nyt kisaamaan kiipeilytaidoissa! Ei sisällä liukumäkeä!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 958,00
    Näytä vertailu
  • Pienille linnan neidoille ja ritareille sopiva torni! Vaikka tämä leikkitorni on kompakti, tarjoaa se kaikki leikkitornin monet leikkimahdollisuudet ja lisäksi hiekkalaatikon, keinun, kiipeilyverkon ja kiipeilyseinän. Ei sisällä liukumäkeä!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 876,00
    Näytä vertailu
  • Leikkitorni, jossa voi kuvitella linnan tunnelmaa. Jungle Gym Castle on sopiva leikkitorni mielikuvituksellisiin leikkeihin ja kaveripiirin yhteisiin rientoihin. Tornin alla hiekkalaatikko. Ei sisällä liukumäkeä!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 508,00
    Näytä vertailu
  • Pienille linnan neidoille ja ritareille sopiva torni! Vaikka tämä leikkitorni on kompakti, tarjoaa se kaikki leikkitornin monet leikkimahdollisuudet ja lisäksi hiekkalaatikon ja kaksi keinua. Ei sisällä liukumäkeä!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 727,00
    Näytä vertailu
3
1 2 3 4 Pagination Pages Ellipsis 12