1. Etusivu
  2. Lemmikit ja Hevoset

Lemmikit ja Hevoset

Lemmikki tuo hyvinvointia omistajalleen

Onko sinulla lemmikki, joka on rakas perheenjäsen? Tai oletko ajatellut hankkia sellaisen? Yhä useammalla suomalaisella on joku lemmikki, joka on omistajalleen tärkeä ystävä ja seuralainen. Lemmikkieläimen ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen onkin todettu edistävän terveyttä monella tavoin.

Yleisimpiä lemmikkieläimiä ovat kissat ja koirat. Lemmikkeinä on usein myös kaloja, kaneja, lintuja, mutta myös isompia eläimiä kuten hevosia. Lemmikkiä ei kuitenkaan kannata hankkia vain hetken mielijohteesta: lemmikkieläimestä tulee kantaa vastuu.

Eläinystävän kanssa ulkoiluun ja harrastuksiin tarvitsee useimmiten erilaisia varusteita. Lemmikkieläintään tulee myös ruokkia kullekin lajille tyypillisellä tavalla. Verkkokaupassamme on lemmikkieläimellesi kattava valikoima ruokaa ja erilaisia varusteita. Tuotteita on muun muassa kissalle, koiralle, kanille, linnulle, jyrsijälle, kaloille ja hevosille.

Lemmikit jakavat hyvää oloa ympärilleen
Kun itselleen ottaa lemmikin, siitä haluaa pitää hyvää huolta. Lemmikkieläin on riippuvainen omistajastaan, joten omistajan tulee hoitaa ja ruokkia sitä säännöllisesti. Lemmikkejä tarvitsee usein myös ulkoiluttaa ja niiden hygieniasta huolehtia.

Vaikka lemmikit ovat riippuvaisia ihmisen huolenpidosta, ihmisen ja eläimen suhde ei ole yksipuolista avunantoa. Lemmikkieläimet tuovat ihmiselle seuraa, turvaa ja rakkautta. Ne lisäävät ihmisen hyvinvointia ja tyytyväisyyttä elämään. On tutkitusti todettu, että eläimen silittäminen hetkellisesti alentaa ihmisen verenpainetta ja sydämensykettä.

Lemmikkieläimet osoittavat omistajalleen kiintymystä ja rakkautta. Eläin pystyy hyvin usein lievittämään ihmisen surua ja pahaa oloa. Lemmikin läsnäolo myös vähentää ihmisen yksinäisyyden tunnetta.

Psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi lemmikkieläimillä on vaikutusta myös ihmisen fyysiseen hyvinvointiin. Esimerkiksi koiran kanssa on lähdettävä lenkille säällä kuin säällä, kun sen haluaa pitää hyvässä kunnossa. Hevosen kanssa puolestaan harrastetaan ratsastusta, joka on monipuolinen urheilumuoto.

Hevoset ja ratsastus
Ratsastus on kokonaisvaltainen liikuntamuoto. Se kasvattaa kuntoa sekä kehittää koordinaatiokykyä ja tasapainoa. Ratsastus sopiikin lähes kaikille: nuorille ja vanhoille, naisille ja miehille. Yhteistyö hevosen kanssa on myös terapeuttista ja rauhoittavaa, joten se vaikuttaa positiivisesti myös psyykkiseen hyvinvointiin.

Ratsastukseen pääsee helposti tutustumaan ratsastuskouluilla esimerkiksi talutusratsastuksessa. Ratsastuskouluilla on useimmiten kypäriä ja muita ratsastustarvikkeita lainattavaksi, jotta harrastuksessa pääsee alkuun. Jos hevosharrastus alun tutustelun ja kokeilun jälkeen jatkuu, kannattaa itselleen hankkia hyvin istuvia ja sopivia ratsastusvaatteita.

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät kattavasti myös muut ratsastustarvikkeet sekä lemmikkien ruuat, lelut, hoitotuotteet ja muut tarvikkeet. Tervetuloa tutustumaan laajaan ja monipuoliseen lemmikki ja ratsastus -valikoimaamme!

Tuotteet: ( 553 - 564 / 4 937 )
Järjestä:
  • AlgExit soveltuu rihmamaisten viherlevien torjuntaan makean veden akvaarioissa. Se tehoaa sekä rihma- että partaleviin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (39,60 / litra)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
    (2,89 / kg)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,50
    (5,89 / kg)
    Paino, kg:2.8
    Näytä vertailu
  • Suosittu ja tyylikäs akvaariosora kiiltävän mustana.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,00
    (1,40 / kg)
    Näytä vertailu
  • Bioaktiivista kollageenia koirille ja kissoille. Annostele neutraalintuoksuista ja -makuista jauhetta päivittäin ruokaan tai juomaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,00
    (68,75 / kg)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    (6,58 / kg)
    Paino, kg:12
    Näytä vertailu
  • Emmi®-pet Ultraäänilaitteen Hoitopäillä voit hoitaa lemmikkisi ihoa, turkkia ja haavoja hellävaraisesti ultraäänen avulla. Hoitopäät kiinnitetään emmi®-pet Ultraäänihammasharjan runkoon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,95
    Säästä50%
    Norm.  29,90
    Näytä vertailu
  • Ravitsemuksellisesti ylivertainen aikuisen koiran täysravinto, jossa on paljon tuoretta kananmunaa. Raaka-aineina kananmunan lisäksi siipikarjaproteiini sekä kuorittu kaura, ohra, kuorittu härkäpapu ja pellava.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,00
    (4,33 / kg)
    Paino, kg:12
    Näytä vertailu
  • Back on Track Welltex-teknologia on upotettu uuteen kestävään ja innovatiiviseen vohvelikankaaseen huovan sisäpuolella.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00
    Koko:Full
    Väri:Grafitinharmaa
    Näytä vertailu
  • SulaVesi 2,6l small juoma-astia on Suomessa valmistettu koiran juoma-astia lämmitysominaisuudella. SulaVesi juoma-astia pitää juomaveden sulana kovallakin pakkasella. Painonsa vuoksi juoma-astia ei kaadu vilkkaamankaan koiran käytössä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,60
    (8,89 / kg)
    Näytä vertailu
  • Maukas Miamor-tahna sisältää arvokkaita vitamiineja, hivenaineita ja tauriinia huolehtimaan kissastasi, suojamaan immuunijärjestelmää ja parantamaan kehon puolustuskykyä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
    (32,22 / kg)
    Näytä vertailu
47
1 Pagination Pages Ellipsis 46 47 48 Pagination Pages Ellipsis 412