- Etusivu /
- Terveys ja Kauneus (12259) /
- Ravintolisät ja urheiluravinteet (1964) /
- Luontaistuotteet
Luontaistuotteet
Luontaistuotteet vastustuskykyyn ja hyvinvointiin
Jokainen meistä voi mieluummin hyvin. Väsymyksen ja huonon olon tilalle on tärkeää saada terveyttä ja hyvinvointia. Luontaistuotteet ovat loistava lisä terveellisen ruokavalion ja hyvinvointia edistävien valintojen rinnalle. Hyvinvointi on usein pieniä valintoja ja tekoja, jotka alkavat kasvaa ja joiden ympärille tulee lisää hyviä asioita. Luontaistuotteet tuovat oikein käytettynä myös vastustuskykyä ja energiaa.Luontaistuotteet stressiin ja unettomuuteen
Toisinaan elämässä työ, kiire ja huolet vievät voimia ja syövät niin sanotusti miestä. Vaikka tärkeintä onkin puuttua kiireen ja huolien juurisyihin ja pyrkiä korjaamaan niitä, toisinaan emme pysty täysin valitsemaan tilannetta. Silloin on tärkeää tiedostaa, että avuksi voi valita myös muita keinoja.
Hyvinvoinnin ja tasapainon palauttamiseksi on tärkeää, että perusasiat toimivat. Nukkuminen, monipuolinen ruoka ja ulkoilu saavat jo itsessään paljon hyvää aikaan, mutta lisäksi voi valita myös sopivat luontaistuotteet stressiin ja unettomuuteen avuksi. Erilaisten luontaistuotteiden avulla on mahdollista lisätä energisyyttä sekä rauhoittaa ylikierroksilla olevaa mieltä ja kehoa.
Myös homeopatia voi auttaa tasapainon ja hyvinvoinnin löytymiseen. Vaikka luontaistuotteet eivät koskaan saa korvata monipuolista ruokavaliota tai hyviä elämäntapoja, niin parhaimmillaan ne kuitenkin voivat tukea ja vahvistaa ravinnon ja elintapojen vaikutusta.
Luontaistuotteet verkkokaupasta
Moni meistä tilaa luontaistuotteet netistä. Kannattaa kuitenkin aina perehtyä tuotteisiin huolella ja valita kaupaksi luotettava ja asiaan perehtynyt myyjä. Kärkkäisen verkkokauppa on vastuullinen luontaistuotteiden myyjä. Olemme valinneet valikoimaamme laadukkaita, vastuullisesti valmistettuja ja luotettavia tuotteita, jotta saisit niistä parhaan mahdollisen hyödyn.
Tunnetut luontaistuotemerkit tarjoavat parhaista raaka-aineista valmistettuja luontaistuotteita. Laadukkaat valmistusaineet ja -tavat varmistavat sen, että tuote säilyttää hyvin puhtautensa ja tehonsa. Olipa kyseessä sitten eteeriset öljyt tai vitamiinit, voit luottaa, että löydät valikoimastamme vain huolella valittuja vaihtoehtoja.
Stressin hoidon, vastustuskyvyn parantamisen ja energisyyden boostaamisen lisäksi luontaistuotteista voi löytyä apu muun muassa painonhallintaan, vatsan toimintaan sekä muistin ja mielen virkistämiseen. Luontistuotteiden tärkein ja keskeisin tehtävä onkin lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointia yhdessä terveellisten elintapojen kanssa.
Löydät meiltä laadukkaat, monipuoliset ja tehokkaat luontaistuotteet kaikenlaisiin elämäntilaiteisiin!
Luontaistuotteet vastustuskykyyn ja hyvinvointiin
Jokainen meistä voi mieluummin hyvin. Väsymyksen ja huonon olon tilalle on tärkeää saada terveyttä ja hyvinvointia. Luontaistuotteet ovat loistava lisä terveellisen ruokavalion ja hyvinvointia edistävien valintojen rinnalle. Hyvinvointi on usein pieniä valintoja ja tekoja, jotka alkavat kasvaa ja joiden ympärille tulee lisää hyviä asioita. Luontaistuotteet tuovat oikein käytettynä myös vastustuskykyä ja energiaa.Luontaistuotteet stressiin ja unettomuuteen
Toisinaan elämässä työ, kiire ja huolet vievät voimia ja syövät niin sanotusti miestä. Vaikka tärkeintä onkin puuttua kiireen ja huolien juurisyihin ja pyrkiä korjaamaan niitä, toisinaan emme pysty täysin valitsemaan tilannetta. Silloin on tärkeää tiedostaa, että avuksi voi valita myös muita keinoja.
Hyvinvoinnin ja tasapainon palauttamiseksi on tärkeää, että perusasiat toimivat. Nukkuminen, monipuolinen ruoka ja ulkoilu saavat jo itsessään paljon hyvää aikaan, mutta lisäksi voi valita myös sopivat luontaistuotteet stressiin ja unettomuuteen avuksi. Erilaisten luontaistuotteiden avulla on mahdollista lisätä energisyyttä sekä rauhoittaa ylikierroksilla olevaa mieltä ja kehoa.
Myös homeopatia voi auttaa tasapainon ja hyvinvoinnin löytymiseen. Vaikka luontaistuotteet eivät koskaan saa korvata monipuolista ruokavaliota tai hyviä elämäntapoja, niin parhaimmillaan ne kuitenkin voivat tukea ja vahvistaa ravinnon ja elintapojen vaikutusta.
Luontaistuotteet verkkokaupasta
Moni meistä tilaa luontaistuotteet netistä. Kannattaa kuitenkin aina perehtyä tuotteisiin huolella ja valita kaupaksi luotettava ja asiaan perehtynyt myyjä. Kärkkäisen verkkokauppa on vastuullinen luontaistuotteiden myyjä. Olemme valinneet valikoimaamme laadukkaita, vastuullisesti valmistettuja ja luotettavia tuotteita, jotta saisit niistä parhaan mahdollisen hyödyn.
Tunnetut luontaistuotemerkit tarjoavat parhaista raaka-aineista valmistettuja luontaistuotteita. Laadukkaat valmistusaineet ja -tavat varmistavat sen, että tuote säilyttää hyvin puhtautensa ja tehonsa. Olipa kyseessä sitten eteeriset öljyt tai vitamiinit, voit luottaa, että löydät valikoimastamme vain huolella valittuja vaihtoehtoja.
Stressin hoidon, vastustuskyvyn parantamisen ja energisyyden boostaamisen lisäksi luontaistuotteista voi löytyä apu muun muassa painonhallintaan, vatsan toimintaan sekä muistin ja mielen virkistämiseen. Luontistuotteiden tärkein ja keskeisin tehtävä onkin lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointia yhdessä terveellisten elintapojen kanssa.
Löydät meiltä laadukkaat, monipuoliset ja tehokkaat luontaistuotteet kaikenlaisiin elämäntilaiteisiin!
-
[ { "catentry_id" : "1207297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207265501", "partNumber" : "103297225", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237016497/dcg-ferrum-phosphoricum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237016497/dcg-ferrum-phosphoricum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237016497/dcg-ferrum-phosphoricum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237016497/dcg-ferrum-phosphoricum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237016497/dcg-ferrum-phosphoricum-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237016497/dcg-ferrum-phosphoricum-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237016497/dcg-ferrum-phosphoricum-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237016497/dcg-ferrum-phosphoricum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237016497/dcg-ferrum-phosphoricum-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" } } ]
DCG Ferrum Phosphoricum D30 20 g homeopaattinen valmiste
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 145,00 / kg) -
[ { "catentry_id" : "1207296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207265001", "partNumber" : "103297223", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237018996/dcg-ipecacuanha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237018996/dcg-ipecacuanha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237018996/dcg-ipecacuanha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237018996/dcg-ipecacuanha-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237018996/dcg-ipecacuanha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237018996/dcg-ipecacuanha-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237018996/dcg-ipecacuanha-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237018996/dcg-ipecacuanha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237018996/dcg-ipecacuanha-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" } } ]
DCG Ipecacuanha D30 20 g homeopaattinen valmiste
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 145,00 / kg) -
[ { "catentry_id" : "1207296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207264501", "partNumber" : "103297221", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237014677/dcg-crataegus-oxyacantha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237014677/dcg-crataegus-oxyacantha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237014677/dcg-crataegus-oxyacantha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237014677/dcg-crataegus-oxyacantha-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237014677/dcg-crataegus-oxyacantha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237014677/dcg-crataegus-oxyacantha-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237014677/dcg-crataegus-oxyacantha-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237014677/dcg-crataegus-oxyacantha-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237014677/dcg-crataegus-oxyacantha-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" } } ]
DCG Crataegus Oxyacantha D30 20 g homeopaattinen valmiste
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 145,00 / kg) -
[ { "catentry_id" : "1207294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207262501", "partNumber" : "103297213", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010525/dcg-bryonia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010525/dcg-bryonia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237010525/dcg-bryonia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237010525/dcg-bryonia-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237010525/dcg-bryonia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237010525/dcg-bryonia-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010525/dcg-bryonia-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010525/dcg-bryonia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010525/dcg-bryonia-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" } } ]
DCG Bryonia D30 20 g homeopaattinen valmiste
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 145,00 / kg) -
[ { "catentry_id" : "1207293501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207262001", "partNumber" : "103297211", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010747/dcg-cactus-grandiflorus-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010747/dcg-cactus-grandiflorus-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237010747/dcg-cactus-grandiflorus-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237010747/dcg-cactus-grandiflorus-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237010747/dcg-cactus-grandiflorus-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237010747/dcg-cactus-grandiflorus-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010747/dcg-cactus-grandiflorus-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010747/dcg-cactus-grandiflorus-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237010747/dcg-cactus-grandiflorus-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" } } ]
DCG Cactus Grandiflorus D30 20 g homeopaattinen valmiste
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 145,00 / kg) -
[ { "catentry_id" : "1207293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207261501", "partNumber" : "103297209", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237006283/dcg-aesculus-hippocastanum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237006283/dcg-aesculus-hippocastanum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237006283/dcg-aesculus-hippocastanum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237006283/dcg-aesculus-hippocastanum-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237006283/dcg-aesculus-hippocastanum-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237006283/dcg-aesculus-hippocastanum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237006283/dcg-aesculus-hippocastanum-d30-20-g-homeopatiskt-preparat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237006283/dcg-aesculus-hippocastanum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237006283/dcg-aesculus-hippocastanum-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" } } ]
DCG Aesculus Hippocastanum D30 20 g homeopaattinen valmiste
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 145,00 / kg) -
[ { "catentry_id" : "354678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "354562001", "partNumber" : "101956295", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237019573/dcg-kalium-bichromicum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237019573/dcg-kalium-bichromicum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237019573/dcg-kalium-bichromicum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237019573/dcg-kalium-bichromicum-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237019573/dcg-kalium-bichromicum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237019573/dcg-kalium-bichromicum-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237019573/dcg-kalium-bichromicum-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" } } ]
DCG Kalium Bichromicum D30 20 g homeopaattinen valmiste
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 145,00 / kg) -
[ { "catentry_id" : "354672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "354543501", "partNumber" : "101956266", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237018798/dcg-ignatia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237018798/dcg-ignatia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237018798/dcg-ignatia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237018798/dcg-ignatia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237018798/dcg-ignatia-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237018798/dcg-ignatia-d30-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237018798/dcg-ignatia-d30-20-g-homeopathic-preparation.jpg" } } ]
DCG Ignatia D30 20 g homeopaattinen valmiste
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 145,00 / kg) -
[ { "catentry_id" : "354670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "354553501", "partNumber" : "101956258", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237016961/dcg-gelsemium-sempervirens-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237016961/dcg-gelsemium-sempervirens-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237016961/dcg-gelsemium-sempervirens-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237016961/dcg-gelsemium-sempervirens-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237016961/dcg-gelsemium-sempervirens-20-g-homeopathic-preparation.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237016961/dcg-gelsemium-sempervirens-20-g-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237016961/dcg-gelsemium-sempervirens-20-g-homeopathic-preparation.jpg" } } ]
DCG Gelsemium Sempervirens 20 g homeopaattinen valmiste
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 €(1 145,00 / kg) -
[ { "catentry_id" : "770458501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "770407001", "partNumber" : "102656877", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610715000375/strath-yrttihiivatabletti-200-tabl-ravintolisa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610715000375/strath-yrttihiivatabletti-200-tabl-ravintolisa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610715000375/strath-yrttihiivatabletti-200-tabl-ravintolisa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610715000375/strath-yrttihiivatabletti-200-tabl-ravintolisa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610715000375/strath-herbal-yeast-tablet-200-tabl-dietary-supplement.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7610715000375/strath-ortjasttablett-200-tabl-kosttillskott.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610715000375/strath-yrttihiivatabletti-200-tabl-ravintolisa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610715000375/strath-ortjasttablett-200-tabl-kosttillskott.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7610715000375/strath-herbal-yeast-tablet-200-tabl-dietary-supplement.jpg" } } ]
Strath Yrttihiivatabletti 200 tabl. ravintolisä
★★★★★Strath yrttihiivavalmiste on superfoodien edelläkävijä jo vuodesta 1961.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90 €(0,15 / kpl) -
[ { "catentry_id" : "1041300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1041261001", "partNumber" : "103177185", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237001134/dcg-helidonium-alfaplex-140-tabl-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237001134/dcg-helidonium-alfaplex-140-tabl-homeopaattinen-valmiste.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237001134/dcg-helidonium-alfaplex-140-tabl-homeopaattinen-valmiste.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237001134/dcg-helidonium-alfaplex-140-tabl-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332237001134/dcg-helidonium-alfaplex-140-tabl-homeopathic-preparation.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237001134/dcg-helidonium-alfaplex-140-tabl-homeopaattinen-valmiste.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332237001134/dcg-helidonium-alfaplex-140-tabl-homeopathic-preparation.jpg" } } ]
DCG Helidonium Alfaplex 140 tabl. homeopaattinen valmiste
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 €(0,18 / kpl) -
[ { "catentry_id" : "770139001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "770031001", "partNumber" : "102659474", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430053740150/immucredit-30-kaps-ravintolisa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430053740150/immucredit-30-kaps-ravintolisa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430053740150/immucredit-30-kaps-ravintolisa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430053740150/immucredit-30-kaps-ravintolisa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430053740150/immucredit-30-caps-dietary-supplement.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430053740150/immucredit-30-caps-dietary-supplement.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430053740150/immucredit-30-kaps-ravintolisa.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Aineenvaihdunta 35 kpl
- Aivot ja henkinen suorituskyky 22 kpl
- Allergia 1 kpl
- Energisyys ja jaksaminen 48 kpl
- Hermosto 26 kpl
- Iho, hiukset ja kynnet 76 kpl
- Ikääntyminen 2 kpl
- Kolesteroli 4 kpl
- Kilpirauhanen 1 kpl
- Lasten tuotteet 39 kpl
- Muisti 20 kpl
- Miesten tuotteet 19 kpl
- Nesteytys 19 kpl
- Nivelet, luut ja rustot 54 kpl
- Nukkuminen 30 kpl
- Painonhallinta 3 kpl
- Naisten tuotteet 51 kpl
- Paasto ja puhdistus 23 kpl
- Silmät ja näkö 17 kpl
- Superfood 33 kpl
- Suu ja hampaat 91 kpl
- Sydän ja verenpaine 15 kpl
- Vastustuskyky 109 kpl
- Vatsa ja ruuansulatus 62 kpl
- Verensokeri 6 kpl
-
- Aminohappokompleksit 11 kpl
- BCAA aminohapot 9 kpl
- Beta alaniinit 2 kpl
- EAA aminohapot 13 kpl
- L-arginiinit 12 kpl
- L-glutamiinit 10 kpl
- L-karnitiinit 6 kpl
- L-karnosiinit 5 kpl
- L-leusiinit 1 kpl
- L-lysiinit 7 kpl
- L-sitrulliinit 2 kpl
- L-tyrosiinit 2 kpl
- Tauriini lisäravinteet 3 kpl
- 5-HTP 1 kpl
- N-asetyylikysteiinit 9 kpl
- L-teaniinit 4 kpl
- L-fenyylialaniinit 3 kpl
- L-tryptofaanit 4 kpl
- L-metioniinit 1 kpl