- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9534) /
- Kalastus (3781) /
- Kalastusvieheet (1258) /
- Lusikkauistimet
Lusikkauistimet
Uistimet herättävät kalan saalistusvietin
Kalastus on säilyttänyt asemansa suosittuna ympärivuotisena harrastuksena. Suosittuna urheilukalastuksen muotona viehekalastus koukuttaa kaiken ikäisiä kalastajia tämän hienon harrastuksen pariin, jossa tärpit nostavat sykkeen hetkessä huippulukemiin. Viehekalastukseen kuuluvat oleellisesti uistimet, joita käytetään heittokalastukseen, vetouisteluun ja pilkintäänkin.Lusikkauistimet ovat uppoavia – vaaput kelluvia
Lusikkauistimet ovat metallilevyistä taivutettuja uistimia. Lusikkauistimet ovat saaneet nimensä niiden lusikkamaisen kuperasta muodosta ja suomenkielisen nimensä siitä, että Tiura–Uistimen edeltäjä Torniolainen kultaseppä käytti hopealusikkamuotteja uistimia metallista valmistaessaan. Lusikkauistimet valmistetaan metallista, kuten alpakasta eli uushopeasta, kuparista tai messingistä. Markkinoilla on myös hitaammin vajoavia lusikoita, joiden rakennetta on kevennetty korkilla tai muulla vastaavalla materiaalilla.
Lusikkauistimia on perinteisesti pidetty haukiuistimina ja siinä tehtävässä ne palvelevat eri tasoisia kalastajia todella hyvin. Uppoavina uistimina lusikkauistimet ovat mainioita vaihtoehtoja kalastaa haukien ohella taimenia ja muita jalokaloja. Vastaavasti vaaput ovat taas kelluvia uistimia, jotka saadaan uimaan syvemmällä eri muotoisten syväetulevyjen ansiosta.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät myös sopivat lusikkauistinsarjat, joihin on koottu samantyyppisiä uistimia samaan uistinpakettiin. Lusikkauistinsarja voi olla suunniteltu tietyn kalalajin kalastukseen, eri koko- tai värilajitelmia, tai kokoelma, josta löydät legendaariset klassikkouistimet. Valikoimasta löytyy niin aloittelijalle kuin kokeneemmille konkareillekin sopivat lusikkauistinsarjat.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät suosituimmat uistimet parhailta tuotemerkeiltä. Legendaariset uistinvalmistajat kuten Kuusamo, Rapala ja Abu Garcia tarjoavat parhaimmat uistimet maailman huipulta. Kuusamo Räsänen -uistinperhe tai Abu Garcia Toby -sarja, sekä monet muut kalamiesten suosikit ovat saaneet kalastajien siimat kiristymään jo vuosikymmeniä ympäri Suomen vesistöjä.
Painouistin säätelee päävieheen uintisyvyyttä
Painouistin otetaan käyttöön, kun uistimella halutaan kalastaa normaalia syvemmältä. Tällöin voidaan pyydystää pohjan tuntumassa oleilevia kalalajeja ja viedä syötti lähelle kalaa. Painouistimella pystyt säätelemään päävieheen uintisyvyyttä. Painouistin on yleisesti käytössä vetouistelussa ja sen kaverina uivat mukavasti myös vaaput ja lusikkauistimet.
Painouistin kiinnitetään pääsiimaan hengari-tyyppisellä kiinnikkeellä, tuplavetokoukulla, kolmioleikareilla tai vastaavalla kiinnitystavalla. Painouistin kiinnitetään tilanteesta riippuen noin vavan mitan päähän vaapusta tai lusikkauistimesta. Eri painoisilla painouistimilla pystytään uintisyvyyttä säätelemään suuremmallakin skaalalla. Näin sinulla on samalla kertaa kaksi uistinta saalistamassa.
Kärkkäisen verkkokaupasta löytyy sopivat uistimet, lusikkauistimet ja lusikkauistinsarjat kaiken tasoisille kalastajille. Laaja valikoima tarjoaa suositut klassikko-mallit ja uutuudet aivan uistinmaailman huipulta. Valitse parhaimmat uistimet, tilaa kätevästi kotiisi ja ala suunnittelemaan seuraavaa kalareissuasi.
Uistimet herättävät kalan saalistusvietin
Kalastus on säilyttänyt asemansa suosittuna ympärivuotisena harrastuksena. Suosittuna urheilukalastuksen muotona viehekalastus koukuttaa kaiken ikäisiä kalastajia tämän hienon harrastuksen pariin, jossa tärpit nostavat sykkeen hetkessä huippulukemiin. Viehekalastukseen kuuluvat oleellisesti uistimet, joita käytetään heittokalastukseen, vetouisteluun ja pilkintäänkin.Lusikkauistimet ovat uppoavia – vaaput kelluvia
Lusikkauistimet ovat metallilevyistä taivutettuja uistimia. Lusikkauistimet ovat saaneet nimensä niiden lusikkamaisen kuperasta muodosta ja suomenkielisen nimensä siitä, että Tiura–Uistimen edeltäjä Torniolainen kultaseppä käytti hopealusikkamuotteja uistimia metallista valmistaessaan. Lusikkauistimet valmistetaan metallista, kuten alpakasta eli uushopeasta, kuparista tai messingistä. Markkinoilla on myös hitaammin vajoavia lusikoita, joiden rakennetta on kevennetty korkilla tai muulla vastaavalla materiaalilla.
Lusikkauistimia on perinteisesti pidetty haukiuistimina ja siinä tehtävässä ne palvelevat eri tasoisia kalastajia todella hyvin. Uppoavina uistimina lusikkauistimet ovat mainioita vaihtoehtoja kalastaa haukien ohella taimenia ja muita jalokaloja. Vastaavasti vaaput ovat taas kelluvia uistimia, jotka saadaan uimaan syvemmällä eri muotoisten syväetulevyjen ansiosta.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät myös sopivat lusikkauistinsarjat, joihin on koottu samantyyppisiä uistimia samaan uistinpakettiin. Lusikkauistinsarja voi olla suunniteltu tietyn kalalajin kalastukseen, eri koko- tai värilajitelmia, tai kokoelma, josta löydät legendaariset klassikkouistimet. Valikoimasta löytyy niin aloittelijalle kuin kokeneemmille konkareillekin sopivat lusikkauistinsarjat.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät suosituimmat uistimet parhailta tuotemerkeiltä. Legendaariset uistinvalmistajat kuten Kuusamo, Rapala ja Abu Garcia tarjoavat parhaimmat uistimet maailman huipulta. Kuusamo Räsänen -uistinperhe tai Abu Garcia Toby -sarja, sekä monet muut kalamiesten suosikit ovat saaneet kalastajien siimat kiristymään jo vuosikymmeniä ympäri Suomen vesistöjä.
Painouistin säätelee päävieheen uintisyvyyttä
Painouistin otetaan käyttöön, kun uistimella halutaan kalastaa normaalia syvemmältä. Tällöin voidaan pyydystää pohjan tuntumassa oleilevia kalalajeja ja viedä syötti lähelle kalaa. Painouistimella pystyt säätelemään päävieheen uintisyvyyttä. Painouistin on yleisesti käytössä vetouistelussa ja sen kaverina uivat mukavasti myös vaaput ja lusikkauistimet.
Painouistin kiinnitetään pääsiimaan hengari-tyyppisellä kiinnikkeellä, tuplavetokoukulla, kolmioleikareilla tai vastaavalla kiinnitystavalla. Painouistin kiinnitetään tilanteesta riippuen noin vavan mitan päähän vaapusta tai lusikkauistimesta. Eri painoisilla painouistimilla pystytään uintisyvyyttä säätelemään suuremmallakin skaalalla. Näin sinulla on samalla kertaa kaksi uistinta saalistamassa.
Kärkkäisen verkkokaupasta löytyy sopivat uistimet, lusikkauistimet ja lusikkauistinsarjat kaiken tasoisille kalastajille. Laaja valikoima tarjoaa suositut klassikko-mallit ja uutuudet aivan uistinmaailman huipulta. Valitse parhaimmat uistimet, tilaa kätevästi kotiisi ja ala suunnittelemaan seuraavaa kalareissuasi.
-
[ { "catentry_id" : "1441254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441229001", "partNumber" : "103473932", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_R-G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057301/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057301/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635057301/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635057301/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635057301/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-celebration-annual-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057301/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057301/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-celebration-annual-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441255001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441229001", "partNumber" : "103473934", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_LI-S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057318/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057318/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635057318/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635057318/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635057318/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-celebration-annual-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057318/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057318/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-celebration-annual-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441229001", "partNumber" : "103473936", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_GR-G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057325/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057325/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635057325/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635057325/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-celebration-annual-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635057325/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057325/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-celebration-annual-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635057325/kuusamo-rasanen-7-cm-20-g-2025-juhla-vuosiuistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1404927501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404905001", "partNumber" : "103378874", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694286/elbe-elbe-cod-pollock-18g-2-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694286/elbe-elbe-cod-pollock-18g-2-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275694286/elbe-elbe-cod-pollock-18g-2-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275694286/elbe-elbe-torsk-pollock-18g-2-st-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275694286/elbe-elbe-cod-pollock-18g-2-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275694286/elbe-elbe-cod-pollock-18g-2-pcs-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694286/elbe-elbe-torsk-pollock-18g-2-st-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694286/elbe-elbe-cod-pollock-18g-2-pcs-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694286/elbe-elbe-cod-pollock-18g-2-kpl-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1404925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404904001", "partNumber" : "103378850", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694309/elbe-elbe-cod-pollock-28g-2-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694309/elbe-elbe-cod-pollock-28g-2-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275694309/elbe-elbe-cod-pollock-28g-2-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275694309/elbe-elbe-torsk-pollock-28g-2-st-skeddrag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275694309/elbe-elbe-cod-pollock-28g-2-pcs-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275694309/elbe-elbe-cod-pollock-28g-2-kpl-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694309/elbe-elbe-cod-pollock-28g-2-pcs-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694309/elbe-elbe-torsk-pollock-28g-2-st-skeddrag.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275694309/elbe-elbe-cod-pollock-28g-2-kpl-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1404911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378552", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_CYR":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069237/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069237/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069237/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069237/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069237/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069237/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069237/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069237/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069237/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378554", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_GYBL":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069251/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069251/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069251/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069251/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069251/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069251/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069251/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069251/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069251/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378560", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_GYR":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069244/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069244/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069244/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069244/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069244/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069244/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069244/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069244/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069244/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378562", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_OBS":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069305/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069305/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069305/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069305/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069305/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069305/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069305/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069305/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069305/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378572", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_BYR":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069213/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069213/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069213/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069213/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069213/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069213/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069213/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069213/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069213/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404914501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378574", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_BYY":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069220/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069220/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069220/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069220/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069220/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069220/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069220/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069220/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069220/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378598", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_RBS":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069299/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069299/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069299/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069299/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069299/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069299/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069299/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069299/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069299/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404917501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378600", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SYB":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069275/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069275/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069275/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069275/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069275/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069275/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069275/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069275/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069275/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378602", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SYBL":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069282/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069282/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069282/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069282/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069282/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069282/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069282/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069282/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069282/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404902501", "partNumber" : "103378604", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SYR":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069268/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069268/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069268/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069268/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069268/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275069268/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069268/remen-m-reungen-chili-7-g-sked-skopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069268/remen-m-reungen-chili-7-g-spoon-scoop.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275069268/remen-m-reungen-chili-7-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1404909001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404901001", "partNumber" : "103378524", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_BLACK YELLOW":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061217/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061217/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061217/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061217/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061217/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061217/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061217/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061217/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061217/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404901001", "partNumber" : "103378526", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_BLUE HOLO":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061286/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061286/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061286/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061286/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061286/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061286/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061286/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061286/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061286/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404910001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404901001", "partNumber" : "103378532", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Flecto/black":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061255/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061255/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061255/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061255/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061255/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061255/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061255/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061255/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061255/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404910501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404901001", "partNumber" : "103378534", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Flecto/blue":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061248/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061248/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061248/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061248/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061248/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061248/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061248/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061248/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061248/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404913001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404901001", "partNumber" : "103378564", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_COPP/GR/RED":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061224/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061224/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061224/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061224/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061224/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061224/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061224/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061224/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061224/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404901001", "partNumber" : "103378566", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_SILVER/RED":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061231/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061231/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061231/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061231/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061231/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275061231/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061231/remen-m-reungen-classic-12-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061231/remen-m-reungen-classic-12-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275061231/remen-m-reungen-classic-12-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1400466501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400376001", "partNumber" : "103378504", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black yellow":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060715/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060715/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060715/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060715/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060715/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060715/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060715/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060715/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060715/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400376001", "partNumber" : "103378506", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue holo":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060784/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060784/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060784/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060784/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060784/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060784/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060784/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060784/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060784/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400376001", "partNumber" : "103378540", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Flecto black":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060753/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060753/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060753/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060753/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060753/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060753/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060753/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060753/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060753/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400376001", "partNumber" : "103378542", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Flecto blue":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060746/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060746/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060746/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060746/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060746/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060746/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060746/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060746/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060746/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400376001", "partNumber" : "103378544", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper green red":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060722/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060722/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060722/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060722/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060722/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060722/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060722/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060722/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060722/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400376001", "partNumber" : "103378546", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver red":"1" , "Vieheen paino, g_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060739/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060739/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060739/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060739/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060739/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275060739/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060739/remen-m-reungen-classic-7-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060739/remen-m-reungen-classic-7-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275060739/remen-m-reungen-classic-7-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1394730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423325", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_004":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092295/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423326", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_005":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092301/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423327", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_006":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092318/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423328", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_008":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092332/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "101423324", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_003":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092288/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393284001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390530", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_001":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092264/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390532", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_002":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092271/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390536", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_007":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092325/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390543", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_009":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092349/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390548", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_051":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092394/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390552", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_052":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092400/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390556", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_053":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092417/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393290501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390560", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_054":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092424/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393291001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390566", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_010":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092356/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393292001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390570", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_011":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092363/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390574", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_012":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092370/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390584", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_050":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092387/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390590", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_103":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092479/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390594", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_104":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092486/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390598", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_055":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092431/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390604", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_100":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092448/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390608", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_101":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092455/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1393299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1393123501", "partNumber" : "103390612", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_102":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031092462/vk-flying-minnow-9-cm-14-g-spoon.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1386936501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386912001", "partNumber" : "103403303", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079382303/jasu-jalo-6-cm-lusikkauistinlajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079382303/jasu-jalo-6-cm-lusikkauistinlajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079382303/jasu-jalo-6-cm-lusikkauistinlajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079382303/jasu-jalo-6-cm-spoon-lure-assortment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079382303/jasu-jalo-6-cm-skedbete-sortiment.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079382303/jasu-jalo-6-cm-lusikkauistinlajitelma.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079382303/jasu-jalo-6-cm-lusikkauistinlajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079382303/jasu-jalo-6-cm-spoon-lure-assortment.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079382303/jasu-jalo-6-cm-skedbete-sortiment.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1379717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379689501", "partNumber" : "103360566", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black green silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367547/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367547/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367547/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367547/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367547.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367547/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367547.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379689501", "partNumber" : "103360568", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pearl glitter":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367554/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367554/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367554/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367554/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367554.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367554.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367554/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379718001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379689501", "partNumber" : "103360574", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue pearl silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367509/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367509/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367509/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367509.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367509/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367509/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367509.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379689501", "partNumber" : "103360576", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pink pearl silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367516/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367516/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367516/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367516.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367516/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367516/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367516.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379719001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379689501", "partNumber" : "103360578", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black brown pearl":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367523/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367523/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367523/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367523.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367523/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367523/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367523.jpg" } }, { "catentry_id" : "1379719501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379689501", "partNumber" : "103360580", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Orange pearl silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367530/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367530/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367530/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367530.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461367530/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367530.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461367530/kinetic-stevns-22-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373561501", "partNumber" : "103360444", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461472920/kinetic-copper-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461472920/kinetic-copper-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461472920/kinetic-copper-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461472920/kinetic-copper-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461472920.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461472920.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461472920/kinetic-copper-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373561001", "partNumber" : "103360442", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360104/kinetic-creek-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360104/kinetic-creek-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461360104/kinetic-creek-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461360104.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461360104/kinetic-creek-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360104/kinetic-creek-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360104.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373560501", "partNumber" : "103360440", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360074/kinetic-predator-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360074/kinetic-predator-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461360074/kinetic-predator-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461360074/kinetic-predator-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461360074.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360074/kinetic-predator-mix-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360074.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373560001", "partNumber" : "103360438", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360029/kinetic-norske-silden-60-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360029/kinetic-norske-silden-60-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461360029/kinetic-norske-silden-60-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461360029/kinetic-norske-silden-60-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461360029.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360029.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461360029/kinetic-norske-silden-60-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373559501", "partNumber" : "103360426", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359849/kinetic-pike-x-treme-28-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359849/kinetic-pike-x-treme-28-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359849/kinetic-pike-x-treme-28-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359849/kinetic-pike-x-treme-28-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359849.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359849/kinetic-pike-x-treme-28-g-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359849.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373578001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1373559001", "partNumber" : "103360422", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359641/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359641/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359641/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359641/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359641.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359641/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359641.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373559001", "partNumber" : "103360424", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359658/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359658/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359658/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359658/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359658.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359658.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359658/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373559001", "partNumber" : "103360434", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359627/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359627/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359627/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359627/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359627.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359627.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359627/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373559001", "partNumber" : "103360436", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359634/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359634/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359634/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359634.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461359634/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359634/kinetic-jebo-herring-classic-5-kpl-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461359634.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373571501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558501", "partNumber" : "103360396", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461470490/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461470490/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461470490/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461470490.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461470490/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461470490/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461470490.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558501", "partNumber" : "103360408", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368421/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368421/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368421/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368421.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368421/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368421.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368421/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558501", "partNumber" : "103360412", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368414/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368414/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368414/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368414/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368414.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368414/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368414.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558501", "partNumber" : "103360416", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fire tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444255/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444255/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444255/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444255.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444255/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444255.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444255/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558501", "partNumber" : "103360420", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444279/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444279/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444279/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444279/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444279.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444279/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444279.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558501", "partNumber" : "103360432", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444316/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444316/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444316/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444316.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444316/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444316.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444316/kinetic-jackpot-12-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558001", "partNumber" : "103360394", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461470483/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461470483/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461470483/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461470483.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461470483/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461470483/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461470483.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373574001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558001", "partNumber" : "103360406", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368353/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368353/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368353/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368353.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368353/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368353.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368353/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373575001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558001", "partNumber" : "103360410", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368346/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368346/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368346/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368346/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368346.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368346.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368346/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558001", "partNumber" : "103360414", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fire tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444248/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444248/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444248/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444248.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444248/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444248.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444248/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558001", "partNumber" : "103360418", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444262/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444262/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444262/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444262/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444262.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444262/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444262.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373558001", "partNumber" : "103360430", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444309/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444309/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444309/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444309.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461444309/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444309/kinetic-jackpot-9-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461444309.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557501", "partNumber" : "103360390", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Stardust":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442183/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442183/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442183/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442183.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442183/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442183.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442183/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557501", "partNumber" : "103360392", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Midnight blue":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461443098/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461443098/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461443098/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461443098/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461443098.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461443098/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461443098.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557501", "partNumber" : "103360398", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Metal rush":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442114/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442114/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442114/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442114/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442114.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442114/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442114.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557501", "partNumber" : "103360400", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Babu babu":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442121/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442121/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442121/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442121.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442121/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442121.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442121/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557501", "partNumber" : "103360402", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pretender":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442138/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442138/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442138/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442138/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442138.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442138.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442138/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557501", "partNumber" : "103360404", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Imitator":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442145/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442145/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442145/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442145/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461442145.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442145.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461442145/kinetic-tobias-inline-25-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557001", "partNumber" : "103360376", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red gold":"1" , "Vieheen paino, g_|_42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368155/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368155/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368155/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368155.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368155/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368155.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368155/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557001", "partNumber" : "103360380", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368162/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368162/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368162/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368162/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368162.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368162.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368162/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373568501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557001", "partNumber" : "103360384", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black gold":"1" , "Vieheen paino, g_|_42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368131/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368131/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368131/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368131.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368131/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368131/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368131.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557001", "partNumber" : "103360388", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_42":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368148/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368148/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368148/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368148.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368148/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368148.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368148/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373557001", "partNumber" : "103360572", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black copper":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368179/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368179/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368179/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368179/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368179.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368179/kinetic-solo-salar-42-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368179.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373556501", "partNumber" : "103360374", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red gold":"1" , "Vieheen paino, g_|_34":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368100/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368100/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368100/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368100.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368100/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368100/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368100.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373556501", "partNumber" : "103360378", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red Copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_34":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368117/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368117/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368117/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368117/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368117.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368117/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368117.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373568001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373556501", "partNumber" : "103360382", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black gold":"1" , "Vieheen paino, g_|_34":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368087/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368087/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368087/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368087/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368087.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368087.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368087/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373556501", "partNumber" : "103360386", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_34":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368094/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368094/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368094/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368094/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368094.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368094/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368094.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373556501", "partNumber" : "103360570", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_34":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368124/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368124/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368124/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368124.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707461368124/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368124.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707461368124/kinetic-solo-salar-34-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1372982501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372932001", "partNumber" : "103360710", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Headlight":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439425/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439425/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439425/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439425/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439425.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439425/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439425.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372932001", "partNumber" : "103360712", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue glamour":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549267202/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549267202/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549267202/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549267202.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549267202/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549267202/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549267202.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372932001", "partNumber" : "103360714", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Uv hottie pearl":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439463/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439463/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439463/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439463.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439463/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439463.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439463/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372984001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1372932001", "partNumber" : "103360716", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Olive diamond":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439586/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439586/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439586/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439586.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439586/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439586/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439586.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372932001", "partNumber" : "103360734", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper diamond":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439623/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439623/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439623/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439623/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439623.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439623.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439623/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372932001", "partNumber" : "103360736", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Chart diamond":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439784/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439784/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439784/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439784.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549439784/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439784/westin-s-lvpilen-24-g-11-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549439784.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1372987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360742", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dull sunrise":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484074/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484074/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484074/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484074.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484074/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484074/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484074.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360744", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper sardine":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484098/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484098/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484098/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484098.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484098/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484098.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484098/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360746", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Real sand":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484043/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484043/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484043/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484043/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484043.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484043.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484043/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360748", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Real herr":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484050/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484050/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484050/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484050.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484050/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484050.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484050/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360752", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Steel sard":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484081/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484081/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484081/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484081/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484081.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484081.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484081/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360754", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Olive ayu":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484104/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484104/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484104/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484104.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484104/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484104/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484104.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360756", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow ayu":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484111/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484111/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484111/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484111.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484111/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484111/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484111.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360758", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Uv tra motor":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484159/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484159/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484159/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484159.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484159/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484159/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484159.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360766", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Golden sand":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484067/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484067/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484067/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484067/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484067.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484067.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484067/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360768", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink ayu":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484128/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484128/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484128/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484128/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484128.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484128/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484128.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360770", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Uv tra ammo":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484135/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484135/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484135/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484135.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484135/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484135/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484135.jpg" } }, { "catentry_id" : "1372993001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1372931501", "partNumber" : "103360772", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Uv tra minn":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484142/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484142/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484142/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484142/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549484142.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484142.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549484142/westin-sandy-inline-24-g-12-cm-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1367032001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "101193109", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Chickenpox":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246153/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246153/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246153/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246153/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246153.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246153.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246153/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "101193111", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green sardine":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246177/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246177/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246177/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246177/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246177.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246177.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246177/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "101193112", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pattegrisen":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246184/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246184/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246184/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246184.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246184/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246184/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246184.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "101193105", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sunrise":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246115/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246115/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246115/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246115/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246115.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246115/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246115.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "101193108", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Smallpox":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246146/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246146/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246146/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246146/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549246146.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246146.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549246146/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "103360726", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gfr":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549296431/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549296431/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549296431/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549296431.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549296431/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549296431/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549296431.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "103360728", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Headlight":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549445402/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549445402/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549445402/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549445402/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549445402.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549445402.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549445402/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "103360730", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rotten lemon":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549296479/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549296479/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549296479/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549296479.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549296479/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549296479.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549296479/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "103360732", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Steel sardine":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418673/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418673/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549418673/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549418673.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549418673/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418673.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418673/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "103360738", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Arctic char":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549322154/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549322154/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549322154/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549322154/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549322154.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549322154.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549322154/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367037501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "103360740", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper mine":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418680/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418680/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549418680/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549418680/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549418680.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418680.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418680/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1367038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1367028501", "partNumber" : "103360750", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bloody copper":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418697/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418697/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549418697/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549418697/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5707549418697.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418697.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5707549418697/westin-great-heron-22-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1307372501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1307369501", "partNumber" : "103348510", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Orange":"2" , "Vieheen paino, g_|_11":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752879/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752879/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752879/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752879.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752879/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752879/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752879.jpg" } }, { "catentry_id" : "1307373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1307369501", "partNumber" : "103348512", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"2" , "Vieheen paino, g_|_11":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752893/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752893/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752893/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752893.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752893/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752893.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752893/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1307373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1307369501", "partNumber" : "103348514", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"2" , "Vieheen paino, g_|_11":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752909/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752909/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752909/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752909.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752909/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752909.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752909/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1307374001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1307369501", "partNumber" : "103348516", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Vieheen paino, g_|_11":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752916/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752916/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752916/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752916/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752916.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752916/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752916.jpg" } }, { "catentry_id" : "1307374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1307369501", "partNumber" : "103348520", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"2" , "Vieheen paino, g_|_11":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752855/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752855/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752855/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752855/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752855.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752855/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752855.jpg" } }, { "catentry_id" : "1307375001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1307369501", "partNumber" : "103348522", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green":"2" , "Vieheen paino, g_|_11":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752886/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752886/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752886/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752886/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752886.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752886.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752886/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1307375501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1307369501", "partNumber" : "103348524", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"2" , "Vieheen paino, g_|_11":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752862/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752862/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752862/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752862.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752862/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752862.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752862/norolan-belly-dancer-6-cm-11-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1304981001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1304933001", "partNumber" : "103330327", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_03":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535533/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535533/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535533/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535533/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535533/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535533/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535533/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535533/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535533/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1304981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933001", "partNumber" : "103330329", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_02":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535526/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535526/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535526/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535526/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535526/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535526/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535526/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535526/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535526/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1304982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933001", "partNumber" : "103330331", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_01":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535519/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535519/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535519/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535519/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535519/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535519/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535519/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535519/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535519/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1304983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933001", "partNumber" : "103330337", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_06":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535564/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535564/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535564/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535564/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535564/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535564/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535564/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535564/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535564/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1304983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933001", "partNumber" : "103330339", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_05":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535557/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535557/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535557/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535557/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535557/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535557/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535557/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535557/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535557/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1304984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1304933001", "partNumber" : "103330341", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_04":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535540/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535540/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535540/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535540/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535540/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535540/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535540/patriot-a-spoon-18-g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535540/patriot-a-spoon-18-g-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535540/patriot-a-spoon-18-g-sked.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1301115001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316664", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_1":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672707/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672707/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672707/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672707/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672707/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672707/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672707/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672707/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672707/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301115501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316678", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_1168":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672752/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672752/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672752/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672752/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672752/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672752/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672752/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672752/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672752/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301116001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316682", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_1171":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672790/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672790/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672790/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672790/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672790/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672790/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672790/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672790/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672790/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301116501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316686", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_1128":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672783/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672783/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672783/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672783/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672783/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672783/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672783/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672783/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672783/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301117001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316688", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_1150":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672745/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672745/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672745/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672745/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672745/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672745/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672745/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672745/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672745/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301117501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316690", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_6632":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672769/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672769/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672769/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672769/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672769/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672769/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672769/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672769/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672769/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301118001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316692", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_9":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672738/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672738/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672738/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672738/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672738/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672738/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672738/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672738/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672738/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316694", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672714/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672714/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672714/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672714/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672714/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672714/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672714/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672714/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672714/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301119001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316696", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_4":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672721/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672721/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672721/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672721/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672721/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672721/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672721/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672721/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672721/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1301119501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1301088001", "partNumber" : "103316702", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_963":"1" , "Vieheen paino, g_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672776/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672776/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672776/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672776/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672776/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430073672776/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672776/jakki-special-10-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672776/jakki-special-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430073672776/jakki-special-10-g-sked-bete.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1299216501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299000001", "partNumber" : "103332373", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_UV pink tail":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128231/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128231/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128231/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128231/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128231.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128231.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128231/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299217001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1299000001", "partNumber" : "103332375", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Tobis":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128224/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128224/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128224/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128224/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128224.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128224/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128224.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299000001", "partNumber" : "103332377", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Dark sandeel":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128187/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128187/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128187/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128187/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128187.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128187.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128187/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299000001", "partNumber" : "103332383", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Copper sandeel":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128279/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128279/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128279/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128279.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128279/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128279/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128279.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299000001", "partNumber" : "103332385", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Matte red":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128262/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128262/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128262/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128262.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128262/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128262/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128262.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299000001", "partNumber" : "103332387", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Purple poison":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128255/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128255/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128255/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128255/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128255.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128255.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128255/abu-garcia-solv-spirr-8-cm-14-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1299195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332249", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Auric":"1" , "Vieheen paino, g_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146488/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146488/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146488/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146488/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146488.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146488/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146488.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332251", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue glitter":"1" , "Vieheen paino, g_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146471/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146471/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146471/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146471/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146471.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146471/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146471.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332253", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Goldfish":"1" , "Vieheen paino, g_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146464/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146464/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146464/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146464/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146464.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146464.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146464/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332263", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146495/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146495/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146495/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146495/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146495.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146495/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146495.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332273", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089983/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089983/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089983/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089983/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089983.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089983.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089983/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299203001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332281", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Sardine":"1" , "Vieheen paino, g_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090064/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090064/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090064/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090064.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090064/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090064.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090064/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332283", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red hot tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090057/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090057/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090057/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090057.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090057/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090057/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090057.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332299", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Devil":"1" , "Vieheen paino, g_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090033/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090033/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090033/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090033/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090033.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090033.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090033/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332301", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090019/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090019/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090019/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090019.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090019/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090019.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090019/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299206501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993501", "partNumber" : "103332313", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Orange copper holo":"1" , "Vieheen paino, g_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090088/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090088/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090088/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090088.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282090088/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090088.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282090088/abu-garcia-toby-28-g-lf-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1299193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332241", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Auric":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146426/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146426/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146426/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146426/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146426.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146426.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146426/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332243", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue glitter":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146419/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146419/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146419/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146419.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146419/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146419.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146419/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332245", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Goldfish":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146402/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146402/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146402/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146402/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146402.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146402/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146402.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332255", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Black back minnow":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146433/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146433/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146433/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146433.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282146433/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146433/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282146433.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332265", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Devil":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089914/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089914/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089914/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089914/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089914.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089914.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089914/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332267", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089891/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089891/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089891/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089891.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089891/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089891/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089891.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332269", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089860/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089860/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089860/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089860.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089860/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089860.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089860/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332275", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Orange copper holo":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089969/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089969/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089969/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089969.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089969/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089969/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089969.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332277", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Sardine":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089945/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089945/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089945/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089945.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089945/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089945.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089945/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298993001", "partNumber" : "103332279", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red hot tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089938/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089938/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089938/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089938.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282089938/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089938.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282089938/abu-garcia-toby-20-g-lf-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1266279001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1266275001", "partNumber" : "103309662", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_22/S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907065/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907065/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907065/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907065/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907065/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907065/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907065/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907065/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907065/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266279501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1266275001", "partNumber" : "103309668", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_194/SH":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907010/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907010/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907010/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907010/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907010/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907010/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907010/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907010/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907010/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266280001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1266275001", "partNumber" : "103309670", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_214/GH":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907058/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907058/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907058/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907058/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907058/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907058/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907058/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907058/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907058/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266280501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1266275001", "partNumber" : "103309672", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_17/C":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907027/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907027/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907027/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907027/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907027/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907027/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907027/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907027/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907027/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266281001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266275001", "partNumber" : "103309674", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_189/GH":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907072/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907072/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907072/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907072/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907072/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907072/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907072/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907072/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907072/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266281501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1266275001", "partNumber" : "103309676", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_381/S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907034/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907034/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907034/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907034/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907034/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907034/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907034/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907034/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907034/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266282001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1266275001", "partNumber" : "103309678", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_300/C":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907041/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907041/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907041/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907041/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907041/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907041/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907041/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907041/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907041/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266282501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266275001", "partNumber" : "103309680", "unitPrice" : "19,00 €", "unitPriceRaw" : "19.0", "Attributes" : { "Väri_|_314/C":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907003/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907003/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907003/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907003/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907003/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077907003/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907003/tiura-uistin-tiura-magnum-flash-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907003/tiura-luist-tiura-magnum-flash-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077907003/tiura-luist-tiura-magnum-blixt-is.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1266275501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309626", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_64/M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906013/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906013/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906013/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906013/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906013/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906013/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906013/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906013/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906013/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309628", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_70/C":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906020/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906020/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906020/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906020/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906020/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906020/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906020/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906020/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906020/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309630", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_600/M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906051/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906051/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906051/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906051/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906051/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906051/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906051/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906051/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906051/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309632", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_62/M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906006/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906006/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906006/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906006/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906006/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906006/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906006/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906006/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906006/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266277501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309638", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_96/M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906037/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906037/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906037/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906037/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906037/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906037/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906037/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906037/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906037/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266278001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309640", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_99/M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906044/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906044/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906044/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906044/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906044/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906044/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906044/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906044/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906044/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309660", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_602/M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906068/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906068/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906068/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906068/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906068/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906068/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906068/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906068/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906068/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266283001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309682", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_14/M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906099/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906099/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906099/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906099/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906099/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906099/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906099/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906099/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906099/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309684", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_300/C":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906075/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906075/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906075/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906075/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906075/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906075/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906075/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906075/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906075/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266284001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1266274501", "partNumber" : "103309686", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_00/C":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906082/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906082/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906082/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906082/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906082/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077906082/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906082/tiura-uists-kirjotiura-junior-fiskespo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906082/tiura-uist-s-kirjotiura-junior-fishing-rod.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077906082/tiura-uistin-kirjotiura-junior-pilkki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1123242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103262984", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099157/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099157/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099157/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099157/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099157/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099157/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099157/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099157/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099157/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123242501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103262986", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099034/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099034/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099034/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099034/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099034/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099034/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099034/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099034/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099034/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103262988", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099188/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099188/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099188/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099188/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099188/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099188/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099188/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099188/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099188/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123243501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103262990", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099041/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099041/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099041/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099041/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099041/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099041/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099041/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099041/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099041/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123244001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103262992", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099058/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099058/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099058/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099058/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099058/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099058/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099058/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099058/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099058/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103262994", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099225/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099225/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099225/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099225/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099225/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099225/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099225/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099225/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099225/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103262996", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_24":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099249/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099249/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099249/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099249/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099249/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099249/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099249/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099249/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099249/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103262998", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099195/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099195/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099195/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099195/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099195/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099195/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099195/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099195/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099195/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263000", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099232/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099232/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099232/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099232/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099232/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099232/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099232/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099232/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099232/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263002", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099201/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099201/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099201/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099201/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099201/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099201/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099201/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099201/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099201/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263004", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099096/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099096/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099096/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099096/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099096/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099096/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099096/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099096/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099096/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263006", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099102/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099102/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099102/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099102/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099102/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099102/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099102/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099102/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099102/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123248001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263008", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099027/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099027/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099027/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099027/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099027/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099027/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099027/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099027/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099027/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123248501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263010", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_11":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099119/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099119/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099119/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099119/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099119/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099119/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099119/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099119/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099119/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123249001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263012", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_13":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099133/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099133/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099133/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099133/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099133/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099133/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099133/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099133/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099133/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263014", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099065/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099065/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099065/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099065/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099065/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099065/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099065/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099065/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099065/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123250001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263016", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099089/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099089/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099089/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099089/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099089/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099089/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099089/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099089/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099089/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123250501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263018", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_12":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099126/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099126/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099126/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099126/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099126/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099126/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099126/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099126/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099126/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263020", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_14":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099140/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099140/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099140/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099140/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099140/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099140/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099140/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099140/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099140/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123251501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263022", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099072/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099072/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099072/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099072/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099072/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099072/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099072/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099072/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099072/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263024", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099256/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099256/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099256/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099256/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099256/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099256/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099256/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099256/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099256/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263026", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_26":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099263/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099263/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099263/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099263/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099263/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099263/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099263/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099263/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099263/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123253001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263028", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_27":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099270/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099270/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099270/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099270/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099270/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099270/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099270/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099270/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099270/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123253501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263030", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099300/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099300/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099300/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099300/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099300/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099300/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099300/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099300/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099300/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123254001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263032", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099294/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099294/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099294/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099294/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099294/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099294/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099294/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099294/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099294/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263034", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_28":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099287/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099287/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099287/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099287/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099287/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099287/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099287/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099287/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099287/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123255001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263036", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099164/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099164/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099164/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099164/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099164/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099164/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099164/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099164/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099164/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263038", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099218/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099218/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099218/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099218/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099218/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099218/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099218/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099218/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099218/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123256001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123134001", "partNumber" : "103263040", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099171/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099171/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099171/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099171/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099171/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430031099171/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099171/vk-x-on-spoon2-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099171/vk-x-on-spoon2-10-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430031099171/vk-x-on-spoon2-10-cm-spoon-lure.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110436001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110422501", "partNumber" : "103257617", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blu/pink-S":"2" , "Vieheen paino, g_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056496/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056496/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056496/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056496/kuusamo-vuono-75-16-2024-annual-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056496/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056496/kuusamo-vuono-75-16-2024-annual-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056496/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110436501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110422501", "partNumber" : "103257615", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_GR/O-G":"2" , "Vieheen paino, g_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056489/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056489/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056489/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056489/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056489/kuusamo-vuono-75-16-2024-annual-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056489/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056489/kuusamo-vuono-75-16-2024-annual-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110437001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110422501", "partNumber" : "103257619", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/R-G":"2" , "Vieheen paino, g_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056502/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056502/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056502/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056502/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056502/kuusamo-vuono-75-16-2024-annual-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056502/kuusamo-vuono-75-16-2024-annual-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056502/kuusamo-vuono-75-16-2024-vuosiuistin.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1080849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080821001", "partNumber" : "103147725", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_04":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535601/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535601/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535601/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535601/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535601/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535601/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535601/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535601/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535601/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080852501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1080821001", "partNumber" : "103147863", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_06":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535625/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535625/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535625/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535625/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535625/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535625/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535625/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535625/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535625/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080854001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1080821001", "partNumber" : "103147943", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_03":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535595/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535595/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535595/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535595/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535595/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535595/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535595/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535595/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535595/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080854501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1080821001", "partNumber" : "103147945", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_05":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535618/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535618/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535618/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535618/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535618/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535618/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535618/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535618/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535618/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080821001", "partNumber" : "103147981", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_02":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535588/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535588/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535588/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535588/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535588/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535588/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535588/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535588/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535588/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080821001", "partNumber" : "103147991", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_01":"1" , "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535571/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535571/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535571/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535571/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535571/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535571/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535571/patriot-t-spoon-18-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535571/patriot-t-spoon-18-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535571/patriot-t-spoon-18-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1080753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080741001", "partNumber" : "103147693", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_01":"1" , "Vieheen paino, g_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535632/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535632/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535632/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535632/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535632/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535632/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535632/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535632/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535632/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080753501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1080741001", "partNumber" : "103147697", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_03":"1" , "Vieheen paino, g_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535656/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535656/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535656/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535656/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535656/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535656/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535656/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535656/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535656/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080741001", "partNumber" : "103147731", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_06":"1" , "Vieheen paino, g_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535687/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535687/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535687/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535687/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535687/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535687/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535687/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535687/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535687/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080741001", "partNumber" : "103147929", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_02":"1" , "Vieheen paino, g_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535649/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535649/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535649/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535649/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535649/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535649/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535649/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535649/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535649/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080766001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1080741001", "partNumber" : "103147963", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_05":"1" , "Vieheen paino, g_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535670/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535670/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535670/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535670/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535670/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535670/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535670/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535670/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535670/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080741001", "partNumber" : "103147999", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_04":"1" , "Vieheen paino, g_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535663/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535663/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535663/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535663/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535663/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512535663/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535663/patriot-k-spoon-23-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535663/patriot-k-spoon-23-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512535663/patriot-k-spoon-23-g-skedbete.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1079822001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219029", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_114/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079822501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219031", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_00/C":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079823001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219033", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_125/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079826001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219045", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_295/H":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079828001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219053", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_43/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219061", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_37/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079832001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219069", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_600/M":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079833501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219075", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_70/C":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079835501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219083", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_63/M":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079837501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219091", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_265/H":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079839001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219097", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_47/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219099", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_38/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219101", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_31/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219103", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_62/M":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079841001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786501", "partNumber" : "103219105", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_64/M":"2" , "Vieheen paino, g_|_12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1079819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219017", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_66/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219019", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_485/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219039", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_31/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219041", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_484/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219043", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_449/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219051", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_600/M":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079828501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219055", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_81/M":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079829001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219057", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_114/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079829501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219059", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_125/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219063", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_54/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219065", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_394/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079832501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219071", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_295/H":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079834001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219077", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_70/C":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079834501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219079", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_131/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079786001", "partNumber" : "103219095", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_386/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1079820001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219021", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_495/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219023", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_31/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219025", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_131/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079821501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219027", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_194/M":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219035", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_128/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219037", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_385/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219047", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_66/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079827001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219049", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_481/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219067", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_80/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079833001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219073", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_381/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219081", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_140/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219085", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_214/GH":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077902725/tiura-magnumtiura-14-cm-30-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077902725/tiura-magnumtiura-14-cm-30-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077902725/tiura-magnumtiura-14-cm-30-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077902725/tiura-magnumtiura-14-cm-30-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077902725/tiura-magnum-tiura-14-cm-30-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430077902725/tiura-magnum-tiura-14-cm-30-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077902725/tiura-magnum-tiura-14-cm-30-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077902725/tiura-magnumtiura-14-cm-30-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430077902725/tiura-magnum-tiura-14-cm-30-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1079836501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219087", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_114/G":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079837001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219089", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_139/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1079838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079785501", "partNumber" : "103219093", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_36/S":"2" , "Vieheen paino, g_|_30":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1072815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072764001", "partNumber" : "103199552", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_MIB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334677/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334677/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334677/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334677.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334677/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334677.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334677/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072818001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072764001", "partNumber" : "103199636", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_LDB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334660/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334660/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334660/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334660.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334660/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334660.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334660/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072764001", "partNumber" : "103199732", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_OLDB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334684/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334684/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334684/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334684.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334684/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334684/rapala-minnow-spoon-weedless-10-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334684.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1071548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071543001", "partNumber" : "103211618", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen/oranssi":"2" , "Vieheen paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931642/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931642/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931642/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931642/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931642/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931642/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931642/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931642/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931642/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071543001", "partNumber" : "103211654", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/hopea":"2" , "Vieheen paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931604/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931604/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931604/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931604/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931604/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931604/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931604/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931604/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931604/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071543001", "partNumber" : "103211656", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"2" , "Vieheen paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931321/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931321/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931321/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931321/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931321/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931321/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931321/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931321/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931321/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071552001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1071543001", "partNumber" : "103211658", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi/musta":"2" , "Vieheen paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931611/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931611/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931611/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931611/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931611/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931611/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931611/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931611/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931611/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071543001", "partNumber" : "103211684", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen/valkoinen":"2" , "Vieheen paino, g_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931635/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931635/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931635/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931635/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931635/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931635/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931635/jasu-seppa-spoon-lure-6-cm-yellow-orange-10g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931635/jasu-seppa-6-cm-10-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931635/jasu-seppa-skedbete-6-cm-gul-orange-10g.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1071547001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071542501", "partNumber" : "103211608", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi/musta":"2" , "Vieheen paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931697/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931697/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931697/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931697/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931697/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931697/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931697/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931697/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931697/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071542501", "partNumber" : "103211630", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"2" , "Vieheen paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931659/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931659/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931659/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931659/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931659/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931659/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931659/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931659/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931659/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071542501", "partNumber" : "103211634", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen/oranssi":"2" , "Vieheen paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931376/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931376/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931376/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931376/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931376/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931376/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931376/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931376/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931376/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071542501", "partNumber" : "103211638", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen/valkoinen":"2" , "Vieheen paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931369/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931369/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931369/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931369/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931369/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931369/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931369/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931369/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931369/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071542501", "partNumber" : "103211662", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/hopea":"2" , "Vieheen paino, g_|_20":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931680/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931680/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931680/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931680/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931680/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075931680/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931680/jasu-seppa-spoon-lure-9-cm-parrot-20g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931680/jasu-seppa-skeddrag-9-cm-papegoja-20g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075931680/jasu-seppa-9-cm-20-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1071547501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071541501", "partNumber" : "103211610", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen/valkoinen":"2" , "Vieheen paino, g_|_35":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381276/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381276/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381276/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381276/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381276/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381276/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381276/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381276/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381276/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071541501", "partNumber" : "103211626", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"2" , "Vieheen paino, g_|_35":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381283/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381283/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381283/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381283/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381283/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381283/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381283/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381283/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381283/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071541501", "partNumber" : "103211648", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/hopea":"2" , "Vieheen paino, g_|_35":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381252/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381252/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381252/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381252/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381252/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381252/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381252/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381252/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381252/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071541501", "partNumber" : "103211676", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi/musta":"2" , "Vieheen paino, g_|_35":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381269/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381269/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381269/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381269/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381269/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381269/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381269/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381269/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381269/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071541501", "partNumber" : "103211690", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen/oranssi":"2" , "Vieheen paino, g_|_35":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381245/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381245/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381245/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381245/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381245/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381245/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381245/jasu-seppa-12-cm-35-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381245/jasu-seppa-spoon-lure-12-cm-blue-white-35g.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381245/jasu-seppa-skedbete-12-cm-bla-vit-35g.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1070505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070483001", "partNumber" : "103192211", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_118":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461308/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461308/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461308/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461308/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461308/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461308/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461308/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461308/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461308/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070506501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070483001", "partNumber" : "103192215", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_120":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461322/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461322/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461322/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461322/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461322/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461322/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461322/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461322/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461322/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070508501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070483001", "partNumber" : "103192223", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_121":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461339/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461339/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461339/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461339/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461339/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461339/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461339/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461339/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461339/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070510001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070483001", "partNumber" : "103192229", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_119":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461315/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461315/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461315/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461315/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461315/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045461315/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461315/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461315/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045461315/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070483001", "partNumber" : "103192233", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_134":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463876/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463876/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463876/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463876/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463876/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463876/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463876/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463876/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463876/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070512001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070483001", "partNumber" : "103192239", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_124":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463869/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463869/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463869/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463869/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463869/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463869/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463869/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463869/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463869/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070483001", "partNumber" : "103192245", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_122":"2" , "Vieheen paino, g_|_24":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463845/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463845/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463845/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463845/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463845/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045463845/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463845/taiga-lures-inka-24-g-kevennetty-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463845/taiga-lures-inka-24-g-lattad-sked.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045463845/taiga-lures-inka-24-g-lightened-spoon.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1067398001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067391001", "partNumber" : "103199138", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver/red":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082229/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082229/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082229/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082229/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082229/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082229/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082229/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082229/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082229/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067398501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067391001", "partNumber" : "103199186", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver/black":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082212/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082212/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082212/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082212/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082212/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082212/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082212/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082212/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082212/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067399001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067391001", "partNumber" : "103199324", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver/blue":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082250/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082250/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082250/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082250/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082250/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082250/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082250/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082250/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082250/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067399501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1067391001", "partNumber" : "103199364", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper/black":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082243/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082243/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082243/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082243/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082243/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082243/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082243/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082243/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082243/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067391001", "partNumber" : "103199374", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold/red":"1" , "Vieheen paino, g_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082236/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082236/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082236/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082236/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082236/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7053275082236/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082236/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082236/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7053275082236/blue-fox-m-resilda-holographic-22-g-spoon-lure.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1065697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199148", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326528/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326528/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326528/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326528/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326528/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326528/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326528/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326528/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326528/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065698001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199206", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326580/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326580/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326580/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326580/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326580/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326580/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326580/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326580/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326580/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199218", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_HS":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326566/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326566/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326566/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326566/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326566/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326566/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326566/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326566/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326566/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065699001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199220", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326603/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326603/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326603/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326603/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326603/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326603/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326603/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326603/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326603/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065699501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199280", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_CRHD":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326511/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326511/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326511/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326511/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326511/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326511/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326511/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326511/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326511/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199286", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326542/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326542/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326542/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326542/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326542/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326542/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326542/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326542/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326542/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199370", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_MXM":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326573/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326573/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326573/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326573/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326573/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326573/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326573/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326573/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326573/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065701001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199372", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_PKL":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326597/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326597/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326597/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326597/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326597/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326597/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326597/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326597/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326597/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065701501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199384", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_GFR":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326535/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326535/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326535/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326535/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326535/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326535/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326535/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326535/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326535/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199454", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_SMB":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326627/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326627/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326627/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326627/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326627/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326627/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326627/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326627/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326627/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065702501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199458", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLI":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326504/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326504/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326504/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326504/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326504/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326504/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326504/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326504/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326504/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065703001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199462", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_HRL":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326559/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326559/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326559/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326559/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326559/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326559/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326559/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326559/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326559/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199492", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_TR":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330501/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330501/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330501/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330501/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330501/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330501/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330501/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330501/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330501/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199572", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_RT":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330495/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330495/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330495/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330495/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330495/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330495/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330495/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330495/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330495/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065704501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199588", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_STB":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326658/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326658/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326658/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326658/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326658/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326658/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326658/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326658/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326658/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065705001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199610", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTG":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326610/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326610/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326610/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326610/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326610/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326610/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326610/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326610/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326610/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065705501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199680", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_SNRY":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326634/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326634/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326634/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326634/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326634/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326634/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326634/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326634/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326634/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065696001", "partNumber" : "103199774", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRDT":"2" , "Vieheen paino, g_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330518/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330518/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330518/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330518/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330518/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330518/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330518/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330518/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330518/rapala-nauvo-19-g-6-6-cm-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1065645501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199216", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_SH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176352/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176352/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176352/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176352/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176352/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176352/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176352/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176352/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176352/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199236", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677135229/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677135229/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677135229/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677135229/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677135229/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677135229/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677135229/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677135229/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677135229/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065647001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199238", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677099347/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677099347/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677099347/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677099347/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677099347/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677099347/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677099347/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677099347/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677099347/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065647501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199316", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_BSD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677005607/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677005607/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677005607/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677005607/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677005607/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677005607/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677005607/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677005607/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677005607/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199360", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_BSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176338/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176338/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176338/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176338/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176338/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176338/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176338/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176338/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176338/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065649501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199376", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_SD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677004983/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677004983/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677004983/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677004983/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677004983/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677004983/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677004983/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677004983/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677004983/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065650001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199392", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_BSF":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677153209/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677153209/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677153209/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677153209/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677153209/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677153209/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677153209/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677153209/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677153209/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065651001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199450", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_FYGT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174570/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174570/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174570/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174570/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174570/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174570/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174570/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174570/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174570/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065651501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199522", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_MIB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334653/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334653/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334653/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334653/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334653/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334653/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334653/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334653/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334653/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065653001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199674", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_OLDB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332260/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332260/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332260/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332260/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332260/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332260/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332260/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332260/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332260/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103199722", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_LDB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332277/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332277/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332277/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332277/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332277/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332277/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332277/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332277/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332277/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "101258016", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_RFSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677176345/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677176345/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677176345/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677176345/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677176345/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677176345/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677176345/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336117001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103378196", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Art Roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357676/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357676/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357676/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357676/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357676/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357676/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357676/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357676/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357676/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336117501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103378198", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Art Rainbow trout":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357683/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357683/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357683/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357683/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357683/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357683/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357683/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357683/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357683/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065592001", "partNumber" : "103378202", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Art Trout":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357690/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357690/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357690/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357690/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357690/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357690/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357690/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357690/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357690/rapala-minnow-spoon-weedless-8-cm-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1065644001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199132", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_P":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176307/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176307/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176307/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176307.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176307/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176307.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176307/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065644501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199154", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_CLT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677099231/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677099231/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677099231/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677099231.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677099231/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677099231/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677099231.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065645001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199168", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_BSD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677005508/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677005508/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677005508/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677005508/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677005508.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677005508/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677005508.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199222", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_SH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176321/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176321/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176321/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176321/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176321.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176321.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176321/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065648001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199328", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_SD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677004921/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677004921/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677004921/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677004921/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677004921.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677004921.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677004921/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065648501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199330", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_FYGT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174525/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174525/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174525/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174525/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677174525.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174525/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677174525.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199418", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_BSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176291/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176291/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176291/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176291.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677176291/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176291.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677176291/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199532", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_MIB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334646/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334646/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334646/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334646/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677334646.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334646.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677334646/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199642", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_LDB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332253/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332253/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332253/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332253.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332253/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332253/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332253.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103199694", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_OLDB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332246/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332246/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332246/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332246/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677332246.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332246/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677332246.jpg" } }, { "catentry_id" : "1067821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "101258010", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_RFSH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677176314/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677176314/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677176314/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677176314/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/22677176314.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677176314/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/22677176314.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336116501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103378192", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Art Trout":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357652/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357652/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357652/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357652/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357652.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357652/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357652.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103378206", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Art Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357621/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357621/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357621/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357621/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357621.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357621/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357621.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336119001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103378208", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Art Roach":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357638/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357638/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357638/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357638.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357638/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357638.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357638/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065591501", "partNumber" : "103378210", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Art Rainb":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357645/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357645/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357645/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357645.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677357645/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357645/rapala-minnow-spoon-weedless-7-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677357645.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1065564501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199140", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_SNRY":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326085/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326085/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326085/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326085/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326085/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326085/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326085/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326085/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326085/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065565001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199160", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_PEL":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326030/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326030/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326030/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326030/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326030/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326030/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326030/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326030/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326030/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065565501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199166", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_GFR":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325989/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325989/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325989/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325989/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325989/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325989/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325989/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325989/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325989/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065566001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199180", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_ROL":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326054/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326054/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326054/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326054/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326054/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326054/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326054/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326054/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326054/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199232", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_HRL":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326009/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326009/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326009/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326009/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326009/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326009/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326009/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326009/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326009/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199244", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_RT":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330464/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330464/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330464/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330464/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330464/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330464/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330464/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330464/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330464/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065567501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199256", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_SMB":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326078/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326078/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326078/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326078/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326078/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326078/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326078/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326078/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326078/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065568001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199262", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_RTG":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326061/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326061/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326061/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326061/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326061/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326061/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326061/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326061/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326061/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065568501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199276", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_CRHD":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325965/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325965/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325965/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325965/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325965/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325965/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325965/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325965/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325965/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199290", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_PKL":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326047/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326047/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326047/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326047/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326047/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326047/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326047/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326047/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326047/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199294", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326825/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326825/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326825/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326825/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326825/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326825/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326825/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326825/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326825/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199304", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_TR":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330471/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330471/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330471/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330471/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330471/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330471/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330471/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330471/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330471/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199308", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_HLW":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325996/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325996/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325996/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325996/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325996/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325996/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325996/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325996/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325996/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065571001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199314", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_MXM":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326023/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326023/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326023/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326023/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326023/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326023/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326023/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326023/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326023/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065571501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199362", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_TRDT":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330488/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330488/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330488/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330488/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330488/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677330488/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330488/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330488/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677330488/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199388", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_STB":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326108/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326108/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326108/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326108/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326108/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326108/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326108/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326108/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326108/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199396", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLI":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325958/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325958/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325958/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325958/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325958/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677325958/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325958/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325958/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677325958/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065545501", "partNumber" : "103199420", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_HS":"2" , "Vieheen paino, g_|_18":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326016/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326016/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326016/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326016/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326016/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677326016/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326016/rapala-gray-18-g-8-5-cm-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326016/rapala-grey-18-g-8-5-cm-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677326016/rapala-harmaja-18-g-8-5-cm-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1047410501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047409001", "partNumber" : "103184915", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040877/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-10-mm-neulat-varaosasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040877/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-10-mm-neulat-varaosasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635040877/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-10-mm-neulat-varaosasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635040877/kuusamo-5-pcs-red-beads-10-mm-needles-spare-parts-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635040877/kuusamo-5-st-roda-parlor-10-mm-nalar-reservdelssats.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635040877/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-10-mm-neulat-varaosasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040877/kuusamo-5-pcs-red-beads-10-mm-needles-spare-parts-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040877/kuusamo-5-st-roda-parlor-10-mm-nalar-reservdelssats.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040877/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-10-mm-neulat-varaosasetti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1047410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047408501", "partNumber" : "103184849", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040860/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-8-mm-neulat-varaosasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040860/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-8-mm-neulat-varaosasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635040860/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-8-mm-neulat-varaosasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635040860/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-8-mm-neulat-varaosasetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635040860/kuusamo-5-st-roda-parlor-8-mm-nalar-reservdelssats.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635040860/kuusamo-5-pcs-red-beads-8-mm-needles-spare-parts-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040860/kuusamo-5-pcs-red-beads-8-mm-needles-spare-parts-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040860/kuusamo-5-st-roda-parlor-8-mm-nalar-reservdelssats.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635040860/kuusamo-5-kpl-punaiset-helmet-8-mm-neulat-varaosasetti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1047409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047408001", "partNumber" : "103184769", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635049627/kuusamo-5-kpl-punaiset-6-mm-helmet-neulat-varaosasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635049627/kuusamo-5-kpl-punaiset-6-mm-helmet-neulat-varaosasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635049627/kuusamo-5-kpl-punaiset-6-mm-helmet-neulat-varaosasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635049627/kuusamo-5-st-roda-6-mm-parlor-nalar-reservdelssats.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635049627/kuusamo-5-kpl-punaiset-6-mm-helmet-neulat-varaosasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635049627/kuusamo-5-pcs-red-6-mm-beads-needles-spare-parts-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635049627/kuusamo-5-pcs-red-6-mm-beads-needles-spare-parts-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635049627/kuusamo-5-kpl-punaiset-6-mm-helmet-neulat-varaosasetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635049627/kuusamo-5-st-roda-6-mm-parlor-nalar-reservdelssats.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1047397001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047392501", "partNumber" : "103184803", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fegis":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055888/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055888/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055888/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055888/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055888/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055888/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055888/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055888/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055888/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047397501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047392501", "partNumber" : "103184807", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sinisnack":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055895/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055895/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055895/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055895/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055895/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055895/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055895/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055895/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055895/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047392501", "partNumber" : "103184861", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hämy":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055871/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055871/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055871/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055871/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055871/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055871/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055871/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055871/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055871/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047392501", "partNumber" : "103184867", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Smoked herring":"2" , "Vieheen paino, g_|_50":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055864/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055864/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055864/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055864/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055864/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055864/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055864/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055864/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055864/kuusamo-rasanen-iso-helmi-120-50-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1040983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040962001", "partNumber" : "103172532", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108288/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108288/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282108288/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282108288/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282108288.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108288.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108288/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040985001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040962001", "partNumber" : "103172546", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108271/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108271/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282108271/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282108271.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282108271/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108271/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108271.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040988001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040962001", "partNumber" : "103172602", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fire perch":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118089/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118089/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118089/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118089.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118089/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118089/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118089.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040962001", "partNumber" : "103172724", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108295/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108295/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282108295/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282108295/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282108295.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108295/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282108295.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040962001", "partNumber" : "103172800", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pike":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116887/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116887/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116887/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116887/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116887.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116887/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116887.jpg" } }, { "catentry_id" : "1041001501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040962001", "partNumber" : "103172896", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116870/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116870/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116870/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116870.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282116870/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116870.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282116870/abu-garcia-atom-pro-20-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1040908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172500", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vairon":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112438.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112438/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112438.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040910001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172508", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Firetiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112391.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112391/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112391.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172616", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Smelt":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112421.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112421.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112421/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172632", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ayu":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112414.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112414/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112414.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172708", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lantern":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112452.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112452/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112452.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172738", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112407.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112407/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112407.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040946001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172808", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Baitfish":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112476.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112476.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112476/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040947001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172836", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Atomic trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112445.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112445/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112445.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040949501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172876", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112469.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112469/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112469.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040883001", "partNumber" : "103172882", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Purple haze":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282112483.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112483.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282112483/abu-garcia-shaky-20-g-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1040907501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172498", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Roach":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108639/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172530", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108653/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172594", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282108646/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040949001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172870", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fire perch":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118119/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040952001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172888", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow trout":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116757/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1040953001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1040882501", "partNumber" : "103172904", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pike":"1" , "Vieheen paino, g_|_55":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282116764/abu-garcia-atom-pro-55g-spoon-lure.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1038195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1038143501", "partNumber" : "100197048", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512400541/patriot-hauki-uistinlajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512400541/patriot-hauki-uistinlajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512400541/patriot-hauki-uistinlajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512400541/patriot-pike-lure-assortment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417512400541/patriot-hauki-uistinlajitelma.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512400541/patriot-hauki-uistinlajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417512400541/patriot-pike-lure-assortment.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1007237501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007638001", "partNumber" : "103131824", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_55":"1" , "Väri_|_RTPK":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055574/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055574/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055574/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055574/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055574/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055574/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055574/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055574/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055574/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1007238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007638001", "partNumber" : "103131826", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_55":"1" , "Väri_|_JLV":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055611/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055611/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055611/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055611/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055611/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055611/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055611/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055611/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055611/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1007239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007638001", "partNumber" : "103131832", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_55":"1" , "Väri_|_MTPK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055581/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055581/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055581/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055581/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055581/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055581/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055581/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055581/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055581/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1007240001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1007638001", "partNumber" : "103131836", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_55":"1" , "Väri_|_PNPK":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055604/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055604/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055604/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055604/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055604/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055604/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055604/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055604/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055604/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1007241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007638001", "partNumber" : "103131842", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_55":"1" , "Väri_|_KOMU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055598/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055598/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055598/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055598/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055598/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635055598/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055598/kuusamo-latka-55-4-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055598/kuusamo-latka-55-4-sked-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635055598/kuusamo-latka-55-4-lusikkauistin.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "956295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956279001", "partNumber" : "103072693", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054812/kuusamo-meritaimen-narraajat-lusikkauistinsetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054812/kuusamo-meritaimen-narraajat-lusikkauistinsetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054812/kuusamo-meritaimen-narraajat-lusikkauistinsetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054812/kuusamo-meritaimen-narraajat-lusikkauistinsetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054812/kuusamo-meritamen-narraajat-skedbetsset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054812/kuusamo-meritamen-narraajat-spoon-lure-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054812/kuusamo-meritamen-narraajat-spoon-lure-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054812/kuusamo-meritaimen-narraajat-lusikkauistinsetti.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054812/kuusamo-meritamen-narraajat-skedbetsset.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "956293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956278501", "partNumber" : "103072661", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/G/R-AL,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054027/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054027/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054027/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054027/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054027/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054027/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054027/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054027/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054027/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" } }, { "catentry_id" : "956294001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "956278501", "partNumber" : "103072687", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/O/G/GR-AL,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053990/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053990/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053990/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053990/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053990/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053990/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053990/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053990/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053990/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "956294501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956278501", "partNumber" : "103072691", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_G/GR/FYE/FR-AL,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053983/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053983/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053983/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053983/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053983/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053983/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053983/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053983/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053983/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "956296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956278501", "partNumber" : "103072739", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_G/BL/FR/FYE-AL,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054003/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054003/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054003/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054003/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054003/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054003/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054003/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054003/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054003/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "956297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956278501", "partNumber" : "103072745", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_O/S/BLU-AL,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054010/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054010/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054010/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054010/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054010/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054010/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054010/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054010/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054010/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "956297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956278501", "partNumber" : "103072751", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/LI/S-AL,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054645/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054645/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054645/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054645/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054645/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054645/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054645/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054645/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054645/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "956298001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "956278501", "partNumber" : "103072755", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_GL/FR-AL,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054638/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054638/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054638/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054638/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054638/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054638/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054638/kuusamo-rasanen-pearl-aluminum-50-mm-5-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054638/kuusamo-rasanen-helmi-alumiini-50-mm-5-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054638/kuusamo-rasanen-pearl-aluminium-50-mm-5-g-skedbete.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "956265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072665", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_S/LI/W/BLU-S,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053969/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053969/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053969/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053969/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053969/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053969/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053969/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053969/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053969/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "956266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072671", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_G/FR/BR-C,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053938/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053938/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053938/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053938/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053938/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053938/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053938/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053938/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053938/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "956266501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072683", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/G/R-C,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053976/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053976/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053976/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053976/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053976/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053976/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053976/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053976/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053976/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "956267001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072689", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/FYE/R-C, UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054577/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054577/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054577/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054577/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054577/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054577/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054577/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054577/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054577/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "956267501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072695", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/LI/S-S,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054621/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054621/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054621/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054621/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054621/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054621/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054621/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054621/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054621/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "956268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072706", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_O/S/PINK-S, UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053945/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053945/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053945/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053945/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053945/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053945/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053945/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053945/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053945/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "956268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072723", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_LI/PINK/G-S,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054591/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054591/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054591/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054591/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054591/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054591/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054591/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054591/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054591/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "956269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072743", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_G/GR/FYE/FR-C,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053952/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053952/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053952/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053952/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053952/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635053952/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053952/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053952/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635053952/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "956269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072747", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/GR/G/O-C, UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054614/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054614/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054614/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054614/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054614/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054614/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054614/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054614/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054614/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "956270001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072753", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BLU/FR/FYEGR-S,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054584/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054584/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054584/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054584/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054584/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054584/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054584/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054584/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054584/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "956270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103072757", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_BL/FR/G-S,UV":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054607/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054607/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054607/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054607/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054607/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635054607/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054607/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054607/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635054607/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103420919", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Träskö-s":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056533/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056533/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056533/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056533/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056533/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056533/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056533/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056533/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056533/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "956263501", "partNumber" : "103420925", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Namu-s":"2" , "Vieheen paino, g_|_14":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056540/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056540/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056540/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056540/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056540/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417635056540/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056540/kuusamo-rasanen-helmi-vagande-50-mm-14-g-skedbete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056540/kuusamo-rasanen-helmi-painava-50-mm-14-g-lusikkauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417635056540/kuusamo-rasanen-helmi-weighing-50-mm-14-g-spoon-lure.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 121 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 65 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 31 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl