- Etusivu /
- Käsityöt, Taiteet ja Harrasteet (10927) /
- Taide ja askartelu (4591) /
- Taidemaalaus (372) /
- Maalauspohjat ja maalauslehtiöt
Maalauspohjat ja maalauslehtiöt
Askartelupaperit ja askartelukankaat odottavat kynäsi jälkeä
Tyhjä taulu tai valkoinen paperi kutkuttaa mielikuvitusta – mitä kaikkea siihen voi syntyäkään! Paperit ovat kuin ikkuna mielikuvitusmaailmaan. Kun kynän kärki koskettaa piirustuslehtiön sivuja, alkavat viivat muodostua kuvioiksi, kuviot esineiksi, maisemaksi tai hahmoiksi. Jos omat piirtäjän taidot epäilyttävät, maailmoja voi luoda myös askartelemalla. Skräppäys on harrastus, jossa valokuvat valtaavat lehtiöt yhdessä tarrojen, teippien, askartelukankaiden ja muiden materiaalien kanssa.Kuka vain voi oppia piirtämään – sinäkin!
Meissä asuu sitkeitä uskomuksia omasta osaamisesta tai taidosta. Jos kuvaamataidon opettaja on päättänyt kolmekymmentä vuotta sitten että lahjoja ei ole, ihminen saattaa olla kasvanut kiinni tähän käsitykseen. Kuitenkin kuka tahansa voi oppia piirtämään tai maalaamaan. Piirtämistä voi harjoittaa oma-aloitteisesti vaikka Youtube-kanavan videoita seuraamalla tai kansalaisopiston kurssilla opettajan ohjauksessa.
Tekninen taitavuus ei tee vielä taiteilijaa. Tärkeintä on oma luovuus ja yhteys omaan sisäiseen maailmaan. Puhuttelevimpia taideteoksia eivät ole ne, jossa teos esittää mahdollisimman realistisesti mallinsa. Tärkeämpää on tunneilmaisu, omaperäisyys ja viestin välittäminen katsojalle. Se, että jotakin liikahtaa sisimmässämme katsoessamme valmista työtä.
Taiteellisuus ei ole mikään on/off-toiminto. Joillakin on lahjakkuus puolellaan, mutta maalaustaito ja piirtäminen on jotain jota voi harjoittaa aktiivisesti, kehittää ja parantaa. Jos taide ja taiteen tekeminen lähtökohtaisesti kiinnostaa, voi olla varma että taipumusta taiteen tekemiseen on! Rohkeasti vain kokeilemaan!
Skräppys on muistojen tallentamista askartelemalla
Yhdysvalloista lähtöisin oleva skräppys eli scrapbooking on inspiroinut myös suomalaisia askartelijoita 2000-luvun alusta lähtein. Skräppäys yhdistää valokuva-albumin, leikekirjan, päiväkirjan ja luonnoslehtiön erilaisten askartelutavaroiden ja yksityiskohtien kanssa. Sivuille tallennetaan valokuvien lisäksi konserttilippuja, matkamuistoja, pilettejä ja piirroksia. Lehtiön sivut koristellaan lisäksi sopivilla papereilla, teipeillä ja tarroilla.
Skräppäyksen harrastajien mukaan sivujen parissa askarteleminen on luovaa, rentouttavaa ja hauskaa. Skräppäyskessä voi käsitellä myös omaa elämäntarinaa tai luoda omille lapsille persoonalliset vauva-albumit. Skräppäyksen tarkoituksena on luoda tunnelmaa ja kertoa tarinaa paremmin ja yksityiskohtaisemmin kuin pelkän valokuvan avulla. Parhaimmillaan skräppys on kuin henkilökohtaisten taidekirjojen luontia!
Taide on harrastus josta voit nauttia pitkään! Se lisää henkistä hyvinvointiasi ja tutustuttaa sinut uusiin puoliin itsestäsi. Ota kynä kauniiseen käteen ja päästä luovuutesi valloilleen juuri sillä tavoin, kun itse haluat! Askartelupaperit ja -kankaat, piiroslehtiöt ja skräppäystarvikkeet tilaat nopeasti ja varmasti Kärkkäisen verkkokaupan kautta.

-
[ { "catentry_id" : "482573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482568501", "partNumber" : "101859453", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-calliagraphy-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-calliagraphy-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011385906851/daler-rowney-a4-kalligrafialehtio.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529128501", "partNumber" : "102277538", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Mitat, cm_|_A4":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079398484/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079398484/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079398484/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079398484/sakura-manga-sketchbook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079398484/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079398484/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079398484/sakura-manga-sketchbook.jpg" } }, { "catentry_id" : "529159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529128501", "partNumber" : "102277556", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Mitat, cm_|_A5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079398491/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079398491/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079398491/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079398491/sakura-manga-sketchbook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079398491/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079398491/sakura-manga-luonnoslehtio.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079398491/sakura-manga-sketchbook.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "700621501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700606001", "partNumber" : "102576427", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Malli_|_A3 / 10 arkkia":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235608/hanart-alcoink-paperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235608/hanart-alcoink-paperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235608/hanart-alcoink-paperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235608/hanart-alcoink-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235608/hanart-alcoink-paperi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235608/hanart-alcoink-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235608/hanart-alcoink-paperi.jpg" } }, { "catentry_id" : "700622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700606001", "partNumber" : "102576467", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Malli_|_A5 / 20 arkkia":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235769/hanart-alcoink-paperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235769/hanart-alcoink-paperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235769/hanart-alcoink-paperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235769/hanart-alcoink-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235769/hanart-alcoink-paperi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235769/hanart-alcoink-paper.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235769/hanart-alcoink-paperi.jpg" } }, { "catentry_id" : "700622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "700606001", "partNumber" : "102576475", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Malli_|_A4 / 10 arkkia":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235592/hanart-alcoink-paperi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235592/hanart-alcoink-paperi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235592/hanart-alcoink-paperi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235592/hanart-alcoink-paperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248235592/hanart-alcoink-paper.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235592/hanart-alcoink-paperi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248235592/hanart-alcoink-paper.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "166631501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "166625001", "partNumber" : "100585715", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248025001/hanart-hobby-pastel-180-g-25-arkkia-askartelulehtio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248025001/hanart-hobby-pastel-180-g-25-arkkia-askartelulehtio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248025001/hanart-hobby-pastel-180-g-25-arkkia-askartelulehtio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248025001/hanart-hobby-pastel-180-g-25-arkkia-askartelulehtio.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6417248025001/hanart-hobby-pastel-180-g-25-sheets-craft-notebook.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248025001/hanart-hobby-pastel-180-g-25-sheets-craft-notebook.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6417248025001/hanart-hobby-pastel-180-g-25-arkkia-askartelulehtio.jpg" } } ]★★★★★
-
[ ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Askartelusetit 554 kpl
- Askartelulangat 40 kpl
- Askartelukartongit ja -paperit 275 kpl
- Askartelutyövälineet 88 kpl
- Askartelumateriaalit 998 kpl
- Askartelumuodot ja askartelupohjat 58 kpl
- Askarteluvärit ja askartelumaalit 87 kpl
- Liimat, teipit ja magneetit 102 kpl
- Muotoilutyökalut ja muotit 35 kpl
- Muovailuvahat ja -massat 121 kpl
- Huovat, tekstiilit ja villat 24 kpl
- Miniatyyrit 48 kpl
- Koristeltavat tuotteet 33 kpl
- Sinettitarvikkeet 7 kpl
- Timanttityöt 143 kpl
-
- Avaimenperäpohjat 17 kpl
- Helmet 214 kpl
- Helmihatut ja helmikalotit 1 kpl
- Helmineulat 4 kpl
- Hiuskorupohjat 2 kpl
- Korujen pakkaustarvikkeet 5 kpl
- Korujen valmistussetit 135 kpl
- Koruketjut 14 kpl
- Korulangat 28 kpl
- Korulukot 61 kpl
- Korunauhat 28 kpl
- Korupiikit 20 kpl
- Korupihdit 9 kpl
- Korvakorutarvikkeet 11 kpl
- Liitosrenkaat 21 kpl
- Nauhanpäätteet 5 kpl
- Puristushelmet 3 kpl
- Riipukset 124 kpl
- Riipuspidikkeet 4 kpl
- Rintaneulapohjat 6 kpl
- Solmusuojat 4 kpl
- Sormuspohjat 5 kpl
- Helmityöpohjat 4 kpl