Kauneus on katsojan silmissä – Meikit osana kauneudenhoitoa
Ihmiset ovat kautta aikojen koristaneet ja maalanneet ihoaan. Meikeillä on ollut eri aikoina erilaisia tehtäviä ja merkityksiä. Alkuaikoina ihmiset karkottivat maaleilla pahoja henkiä, ja Intiassa meikkaaminen kuului ensin vain näyttelijöille. Sotamaalaukset suojasivat sotaan lähteviä miehiä, ja hajusteilla voitiin taata päivän onnistuminen. Merkitykset ja uskomukset ovat osa nykypäivänkin meikkikulttuuria.Erilaiset, erityiset tuotteet
Meikkivoiteet, poskipunat ja huulikiillot ovat monelle osa jokapäiväistä kauneudenhoitoa. Meikkaaminen on yksi tapa pitää huolta itsestään. Se voi olla myös päivittäinen tapa antaa aikaa itselleen ja osoittaa itsearvostusta. Toisaalta yhtä arvokasta on olla meikkaamatta. Ja ilman meikkejäkin voi pitää huolta omasta kauneudestaan.
Kauneudenhoitajia on monenlaisia. Toisille riittää aamurutiiniksi hampaiden pesu, toisilla taas vierähtää peilin edessä tunti jos toinenkin.
Vaativammallekin meikkaajalle löytyvät omat tuotteensa. Esimerkiksi Lumene valmistaa korkealaatuista, kotimaista kosmetiikkaa. Kaikki Lumene-tuotteet ovat kuin osa suomalaisen luonnon kauneudesta, puhtaudesta ja aitoudesta. Jokainen Lumene-tuote on suunniteltu suomalaiselle iholle ja skandinaavisen kauneuden korostamiseen. Etenkin Lumenen Invisible Illumination -meikkipohjasarja kerää kehuja käyttäjiltään.
Meikkivoidemaiset BB-voide ja CC-voide voivat korvata jopa kuusi eri tuotetta, kuten pohjustustuotteen, sävyttävän kasvovoiteen, peitevoiteen, päivävoiteen, valovoiteen ja aurinkosuojan. Lumenen CC-meikkivoide peittää, heleyttää ja korjaa täydellisesti ihoa ja jättää sen samettisen pehmeäksi.
Lumene-puuteri puolestaan pitää meikin paikoillaan ja hillitsee ihon kiiltoa himmentämättä sitä. Ilmavan kevyt puuteri auttaa luomaan huomaamattoman meikkipohjan, jonka peittävyyttä on helppo säädellä. Puutereiden tärkeitä ominaisuuksia ovatkin juuri peittävyys mutta samalla ilmavuus.
Trendit kautta aikojen
Kuten Nyky-Suomessa myös muinaisessa Egyptissä kauneudenhoito oli suuressa arvossa. Tunnettuja kaunottaria olivat ainakin Kleopatra ja Nefernefer. Vaaleaa ihonväri arvostettiin kovasti, ja ihoa vaalennettiin lyijyvalkoisella. Erilaisista rasvoista valmistettiin huulipunaa, jota käytettiin myös poskipunana. Luomivärejä oli vain kahta eri sävyä, mustaa ja vihreää. Ripset tummennettiin ja silmät rajattiin lyijyhohteella.
Tämänkin päivän kauneudenhoidossa kulmiin kiinnitetään erityistä huomiota. Eikä ihme, sillä kulmat kehystävät kasvoja ja antavat niille ilmettä ja ryhtiä. Kulmia muotoillaan ja korostetaan erilaisten kulmatuotteiden avulla.
Contouring, eli kasvojen varjostus ja korostus on varsinkin nuorten keskuudessa hyvin suosittua. Vanhemmat naiset luottavat kuitenkin edelleen kasvojen muotoilussa perinteiseen poskipunaan ja valokynään.
Poskipunan historia yltääkin aina muinaiseen Egyptiin asti, jossa poskipunaa käyttivät niin naiset kuin miehet ja lapsetkin. Egyptin ohella poskipunaa suosittiin muinaisessa Kreikassa ja muualla Euroopassakin. Poskipunan puutteessa kasvoille saatettiin levittää punaa myös punaisten hedelmien tai hedelmämehujen avulla.
Tilaa kauneudenhoitotuotteet Kärkkäiseltä
Kauneus on katsojan silmissä – Meikit osana kauneudenhoitoa
Ihmiset ovat kautta aikojen koristaneet ja maalanneet ihoaan. Meikeillä on ollut eri aikoina erilaisia tehtäviä ja merkityksiä. Alkuaikoina ihmiset karkottivat maaleilla pahoja henkiä, ja Intiassa meikkaaminen kuului ensin vain näyttelijöille. Sotamaalaukset suojasivat sotaan lähteviä miehiä, ja hajusteilla voitiin taata päivän onnistuminen. Merkitykset ja uskomukset ovat osa nykypäivänkin meikkikulttuuria.Erilaiset, erityiset tuotteet
Meikkivoiteet, poskipunat ja huulikiillot ovat monelle osa jokapäiväistä kauneudenhoitoa. Meikkaaminen on yksi tapa pitää huolta itsestään. Se voi olla myös päivittäinen tapa antaa aikaa itselleen ja osoittaa itsearvostusta. Toisaalta yhtä arvokasta on olla meikkaamatta. Ja ilman meikkejäkin voi pitää huolta omasta kauneudestaan.
Kauneudenhoitajia on monenlaisia. Toisille riittää aamurutiiniksi hampaiden pesu, toisilla taas vierähtää peilin edessä tunti jos toinenkin.
Vaativammallekin meikkaajalle löytyvät omat tuotteensa. Esimerkiksi Lumene valmistaa korkealaatuista, kotimaista kosmetiikkaa. Kaikki Lumene-tuotteet ovat kuin osa suomalaisen luonnon kauneudesta, puhtaudesta ja aitoudesta. Jokainen Lumene-tuote on suunniteltu suomalaiselle iholle ja skandinaavisen kauneuden korostamiseen. Etenkin Lumenen Invisible Illumination -meikkipohjasarja kerää kehuja käyttäjiltään.
Meikkivoidemaiset BB-voide ja CC-voide voivat korvata jopa kuusi eri tuotetta, kuten pohjustustuotteen, sävyttävän kasvovoiteen, peitevoiteen, päivävoiteen, valovoiteen ja aurinkosuojan. Lumenen CC-meikkivoide peittää, heleyttää ja korjaa täydellisesti ihoa ja jättää sen samettisen pehmeäksi.
Lumene-puuteri puolestaan pitää meikin paikoillaan ja hillitsee ihon kiiltoa himmentämättä sitä. Ilmavan kevyt puuteri auttaa luomaan huomaamattoman meikkipohjan, jonka peittävyyttä on helppo säädellä. Puutereiden tärkeitä ominaisuuksia ovatkin juuri peittävyys mutta samalla ilmavuus.
Trendit kautta aikojen
Kuten Nyky-Suomessa myös muinaisessa Egyptissä kauneudenhoito oli suuressa arvossa. Tunnettuja kaunottaria olivat ainakin Kleopatra ja Nefernefer. Vaaleaa ihonväri arvostettiin kovasti, ja ihoa vaalennettiin lyijyvalkoisella. Erilaisista rasvoista valmistettiin huulipunaa, jota käytettiin myös poskipunana. Luomivärejä oli vain kahta eri sävyä, mustaa ja vihreää. Ripset tummennettiin ja silmät rajattiin lyijyhohteella.
Tämänkin päivän kauneudenhoidossa kulmiin kiinnitetään erityistä huomiota. Eikä ihme, sillä kulmat kehystävät kasvoja ja antavat niille ilmettä ja ryhtiä. Kulmia muotoillaan ja korostetaan erilaisten kulmatuotteiden avulla.
Contouring, eli kasvojen varjostus ja korostus on varsinkin nuorten keskuudessa hyvin suosittua. Vanhemmat naiset luottavat kuitenkin edelleen kasvojen muotoilussa perinteiseen poskipunaan ja valokynään.
Poskipunan historia yltääkin aina muinaiseen Egyptiin asti, jossa poskipunaa käyttivät niin naiset kuin miehet ja lapsetkin. Egyptin ohella poskipunaa suosittiin muinaisessa Kreikassa ja muualla Euroopassakin. Poskipunan puutteessa kasvoille saatettiin levittää punaa myös punaisten hedelmien tai hedelmämehujen avulla.
Tilaa kauneudenhoitotuotteet Kärkkäiseltä
-
[ { "catentry_id" : "1034908501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1034901001", "partNumber" : "103160818", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_002 Taupe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530548/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530548/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530548/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530548/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530548/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034909001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1034901001", "partNumber" : "103160822", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_006 Espresso":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530586/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530586/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530586/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616304530586/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616304530586/rimmel-kind-free-dual-ended-0-09-g-kulmakyna.jpg" } } ]
Rimmel Kind & Free Dual Ended 0,09 g kulmakynä
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,99 € -
[ { "catentry_id" : "1110612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110602501", "partNumber" : "103160730", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_004 Soft Orchard Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996062/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996062/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996062/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996062/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996062/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996062/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996062/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110602501", "partNumber" : "103160744", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_003 Grape Lilac":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110613001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110602501", "partNumber" : "103160752", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_006 Anime Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996031/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996031/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996031/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996031/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996031/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996031/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996031/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110613501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110602501", "partNumber" : "103160761", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_001 Pitch Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996055/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996055/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996055/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996055/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996055/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996055/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996055/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110614001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110602501", "partNumber" : "103160780", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_005 Creamy White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996024/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996024/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996024/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996024/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996024/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996024/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996024/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1110614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110602501", "partNumber" : "103160786", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Sävy_|_002 Pecan Brown":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996048/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996048/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996048/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996048/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3616303996048/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996048/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-silmanrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3616303996048/rimmel-kind-free-paint-it-your-way-1-1-g-eyeliner.jpg" } } ]
Rimmel Kind & Free Paint it Your Way 1,1 g silmänrajauskynä
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,99 € -
[ { "catentry_id" : "1027595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1027585001", "partNumber" : "103160391", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_030C":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399946/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399946/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399946/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399946/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399946/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399946/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399946/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "1027596001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1027585001", "partNumber" : "103160443", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_010N":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399861/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399861/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399861/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399861/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399861/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399861/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399861/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "1027599001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1027585001", "partNumber" : "103160479", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_004N":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399823/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399823/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399823/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399823/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399823/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399823/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399823/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "1027600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1027585001", "partNumber" : "103160491", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_020W":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399908/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399908/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399908/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399908/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399908/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399908/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399908/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" } }, { "catentry_id" : "1027603501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1027585001", "partNumber" : "103160563", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_040N":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729400024/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729400024/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729400024/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729400024/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729400024/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729400024/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729400024/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "1027604501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1027585001", "partNumber" : "103160577", "unitPrice" : "9,49 €", "unitPriceRaw" : "9.49", "Attributes" : { "Sävy_|_001N":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399786/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399786/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399786/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399786/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729399786/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399786/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729399786/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "1266675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1027585001", "partNumber" : "103310397", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_038W":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729410801/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729410801/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729410801/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729410801/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729410801/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729410801/catrice-nude-drop-30-ml-seerumimeikkivoide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729410801/catrice-nude-drop-tinted-serum-foundation-030c-30-ml.jpg" } } ]
Catrice Nude Drop 30 ml seerumimeikkivoide
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:9,49 €-9,99 € -
[ { "catentry_id" : "1027572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1027561001", "partNumber" : "103160371", "unitPrice" : "10,49 €", "unitPriceRaw" : "10.49", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729393562_1/catrice-sun-glow-eye-cheek-10-g-luomivari--poskipunapaletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059729393562_1/catrice-sun-glow-eye-cheek-10-g-luomivari--poskipunapaletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059729393562_1/catrice-sun-glow-eye-cheek-10-g-luomivari--poskipunapaletti.jpg" } ]
Catrice Sun Glow Eye & Cheek 10 g luomiväri-/poskipunapaletti
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,49 € -
[ { "catentry_id" : "1047070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183682", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_026 Woody Green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278547208/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278547208/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278547208/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278547208.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278547208/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278547208.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278547208/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047070501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183696", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Sävy_|_003 Cardinal Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587181/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587181/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278587181/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278587181.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278587181/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587181.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587181/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183712", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_011 Sky High":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278547963/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278547963/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278547963/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278547963.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278547963/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278547963.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278547963/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183750", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_012 Raisin":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088910/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088910/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914088910/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914088910.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914088910/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088910.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088910/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183766", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_001 Nougat Crsip":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278586962/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278586962/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278586962/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278586962.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278586962/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278586962/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278586962.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183794", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_027 Hypnotic Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546201/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546201/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278546201/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278546201.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278546201/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546201.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546201/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183798", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_023 Black Ink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546003/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546003/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278546003/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278546003/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278546003.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546003/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546003.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047075501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183820", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Sävy_|_007 Pink Pleasure":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914047061/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914047061/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914047061/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914047061.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914047061/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914047061.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914047061/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183828", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_016 The Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914124663/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914124663/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914124663/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914124663.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914124663/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914124663.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914124663/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047077501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183880", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Sävy_|_004 Simply Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587129/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587129/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278587129/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278587129/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278587129.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587129/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587129.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103183978", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_024 Truly Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546041/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546041/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278546041/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278546041/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278546041.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546041/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278546041.jpg" } }, { "catentry_id" : "1104637001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103252177", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_009 Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088736/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088736/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914088736/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914088736/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914088736.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088736/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088736.jpg" } }, { "catentry_id" : "1104638001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103252185", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_002 Antique Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587204/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587204/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278587204/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278587204.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701278587204/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587204.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701278587204/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1104638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062501", "partNumber" : "103252223", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_011 Nougat":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088859/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088859/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914088859/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914088859.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914088859/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088859.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914088859/gosh-velvet-touch-lipliner-wp-1-2-g-huultenrajauskyna.jpg" } } ]
Gosh Velvet Touch Lipliner WP 1,2 g huultenrajauskynä
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:9,50 €-9,99 € -
[ { "catentry_id" : "980839001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "980747501", "partNumber" : "103098696", "unitPrice" : "15,49 €", "unitPriceRaw" : "15.49", "Attributes" : { "Sävy_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600858259/lumene-intense-precision-1-7-ml-nestemainen-rajausvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600858259/lumene-intense-precision-1-7-ml-nestemainen-rajausvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600858259/lumene-intense-precision-1-7-ml-nestemainen-rajausvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600858259/lumene-intense-precision-1-7-ml-flytande-konturfarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600858259/lumene-intense-precision-1-7-ml-nestemainen-rajausvari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412600858259/lumene-intense-precision-1-7-ml-liquid-contouring-color.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600858259/lumene-intense-precision-1-7-ml-nestemainen-rajausvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600858259/lumene-intense-precision-1-7-ml-liquid-contouring-color.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412600858259/lumene-intense-precision-1-7-ml-flytande-konturfarg.jpg" } } ]
Lumene Intense Precision 1,7 ml nestemäinen rajausväri
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99 €Sävy:Musta -
[ { "catentry_id" : "1107064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107056501", "partNumber" : "103235929", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Marshmallow Madness":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119216/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119216/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119216/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119216/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119216.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119216.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119216/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1107067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107056501", "partNumber" : "103235941", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Cloud Chaser":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119155/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119155/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119155/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119155.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119155/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119155.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119155/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1107067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107056501", "partNumber" : "103235943", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Pour Some Suga On Me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119162/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119162/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119162/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119162/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119162.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119162/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119162.jpg" } }, { "catentry_id" : "1107068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107056501", "partNumber" : "103235947", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Girl, You re Whipped":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119254/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119254/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119254/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119254.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119254/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119254.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119254/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1107070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107056501", "partNumber" : "103235953", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Marsh To My Mallow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119247/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119247/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119247/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119247.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119247/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119247.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119247/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1107072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107056501", "partNumber" : "103235961", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Fluffernutter":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119261/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119261/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119261/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119261.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119261/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119261/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119261.jpg" } }, { "catentry_id" : "1107075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107056501", "partNumber" : "103235975", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Cotton Candy Skies":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119179/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119179/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119179/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119179.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119179/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119179/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119179.jpg" } }, { "catentry_id" : "1107076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107056501", "partNumber" : "103235979", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Fluff You":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119209/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119209/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119209/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119209/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802119209.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119209.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802119209/wet-n-wild-cloud-pout-marshmallow-lip-mousse-3-ml-huulikiilto.jpg" } } ]
Wet n Wild Cloud Pout Marshmallow Lip Mousse 3 ml huulikiilto
★★★★★Maaginen vaahtokarkkimaisen pehmeä huulimousse tuo huulillesi upeaa sävyä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,99 €(3 330,00 / litra) -
[ { "catentry_id" : "864227501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864203501", "partNumber" : "102802482", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Wet n Wild Max Volume Plus Mascara 8 g ripsiväri
★★★★★wet n wild Max Volume Plus ripsivärillä luot upean tuuheat ja kaarevat ripset.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,99 €Sävy:Black -
[ { "catentry_id" : "864224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864203001", "partNumber" : "102802336", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Medium Brown":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802118875/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802118875/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802118875/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802118875/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802118875/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "864227001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864203001", "partNumber" : "102802480", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Dark Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802118868/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802118868/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802118868/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802118868/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802118868/wet-n-wild-brow-sessive-0-7-g-kulmakyna.jpg" } } ]
Wet n Wild Brow-sessive 0,7 g kulmakynä
★★★★★wet n wild Brow-sessive Brow Pencil kulmakynällä täydennät ja muotoilet kulmat luonnollisen sävyisiksi ja kauniin muotoisiksi.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,99 € -
[ { "catentry_id" : "860268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "860244501", "partNumber" : "102802328", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775585004/wet-n-wild-prime-set-photo-focus-matte-25-ml-meikipohjustusvoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775585004/wet-n-wild-prime-set-photo-focus-matte-25-ml-meikipohjustusvoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775585004/wet-n-wild-prime-set-photo-focus-matte-25-ml-meikipohjustusvoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4049775585004/wet-n-wild-prime-set-photo-focus-matte-25-ml-meikipohjustusvoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4049775585004/wet-n-wild-prime-set-photo-focus-matte-25-ml-meikipohjustusvoide.jpg" } } ]
Wet n Wild Prime & Set Photo Focus Matte 25 ml meikipohjustusvoide
★★★★★Photo Focus meikinpohjustaja tasoittaa ihohuokosia, pieniä juonteita ja ihon sävyä. Matta lopputulos.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,99 €(399,60 / litra) -
[ { "catentry_id" : "864536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864489001", "partNumber" : "102802294", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Pearlescent Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116246/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116246/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116246/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116246/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116246/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116246/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116246/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116246/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116246/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" } }, { "catentry_id" : "864536501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864489001", "partNumber" : "102802320", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Sävy_|_Nudist Society":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116239/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116239/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116239/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116239/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116239/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116239/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116239/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116239/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116239/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" } }, { "catentry_id" : "864537001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "864489001", "partNumber" : "102802334", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Pinch Me Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116260/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116260/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116260/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116260/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116260/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116260/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116260/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116260/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116260/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" } }, { "catentry_id" : "864538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864489001", "partNumber" : "102802410", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Mellow Wine":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116253/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116253/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116253/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116253/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116253/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116253/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116253/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116253/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116253/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1107019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864489001", "partNumber" : "103235981", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Bed of Roses":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802156891/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802156891/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802156891/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802156891/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802156891/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802156891/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802156891/wet-n-wild-color-icon-6-g-poskipuna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802156891/wet-n-wild-color-icon-6-g-blush.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802156891/wet-n-wild-color-icon-6-g-rouge.jpg" } } ]
Wet n Wild Color Icon 6 g poskipuna
★★★★★ ★★★★★wet n wild ColorIcon Blush on samettisen pehmeä poskipuna, joka tuo väriä, valoa ja lämpöä kasvoille.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:7,90 €-7,99 € -
[ { "catentry_id" : "864429001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864347501", "partNumber" : "102802234", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Highlight Bling":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116277/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116277/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116277/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116277/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-blush-glitter-powder-duo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116277/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-rouge-glitterpuderduo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116277/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116277/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-rouge-glitterpuderduo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116277/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116277/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-blush-glitter-powder-duo.jpg" } }, { "catentry_id" : "864431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864347501", "partNumber" : "102802458", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Sävy_|_I Met Someone":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116284/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116284/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116284/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116284/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-blush-glitter-powder-duo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116284/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/077802116284/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-rouge-glitterpuderduo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116284/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-blush-glitter-powder-duo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116284/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-rouge-glitterpuderduo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/077802116284/wet-n-wild-megaglo-blushlighter-10-g-poskipuna-hohdepuuteriduo.jpg" } } ]
Wet n Wild MegaGlo Blushlighter 10 g poskipuna/hohdepuuteriduo
★★★★★wet n wild MegaGlow Blushlighter on upea poskipuna- ja korostuspuuteri-duo
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,99 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kynsileikkurit ja kynsisakset 46 kpl
- Kynsiviilat 33 kpl
- Kynsiharjat 6 kpl
- Kynsilakat 138 kpl
- Geelilakat 43 kpl
- Kynsilakan poistoaineet 35 kpl
- Kynsilakan kuivatusaineet 3 kpl
- Kynsien hoitoaineet 76 kpl
- Kynsien hoitovälineet 20 kpl
- Kynsien koristelu 32 kpl
- Tekokynnet 72 kpl
- Kynsiliimat 5 kpl
- Rakennekynsitarvikkeet 2 kpl