Kauneus on katsojan silmissä – Meikit osana kauneudenhoitoa
Ihmiset ovat kautta aikojen koristaneet ja maalanneet ihoaan. Meikeillä on ollut eri aikoina erilaisia tehtäviä ja merkityksiä. Alkuaikoina ihmiset karkottivat maaleilla pahoja henkiä, ja Intiassa meikkaaminen kuului ensin vain näyttelijöille. Sotamaalaukset suojasivat sotaan lähteviä miehiä, ja hajusteilla voitiin taata päivän onnistuminen. Merkitykset ja uskomukset ovat osa nykypäivänkin meikkikulttuuria.Erilaiset, erityiset tuotteet
Meikkivoiteet, poskipunat ja huulikiillot ovat monelle osa jokapäiväistä kauneudenhoitoa. Meikkaaminen on yksi tapa pitää huolta itsestään. Se voi olla myös päivittäinen tapa antaa aikaa itselleen ja osoittaa itsearvostusta. Toisaalta yhtä arvokasta on olla meikkaamatta. Ja ilman meikkejäkin voi pitää huolta omasta kauneudestaan.
Kauneudenhoitajia on monenlaisia. Toisille riittää aamurutiiniksi hampaiden pesu, toisilla taas vierähtää peilin edessä tunti jos toinenkin.
Vaativammallekin meikkaajalle löytyvät omat tuotteensa. Esimerkiksi Lumene valmistaa korkealaatuista, kotimaista kosmetiikkaa. Kaikki Lumene-tuotteet ovat kuin osa suomalaisen luonnon kauneudesta, puhtaudesta ja aitoudesta. Jokainen Lumene-tuote on suunniteltu suomalaiselle iholle ja skandinaavisen kauneuden korostamiseen. Etenkin Lumenen Invisible Illumination -meikkipohjasarja kerää kehuja käyttäjiltään.
Meikkivoidemaiset BB-voide ja CC-voide voivat korvata jopa kuusi eri tuotetta, kuten pohjustustuotteen, sävyttävän kasvovoiteen, peitevoiteen, päivävoiteen, valovoiteen ja aurinkosuojan. Lumenen CC-meikkivoide peittää, heleyttää ja korjaa täydellisesti ihoa ja jättää sen samettisen pehmeäksi.
Lumene-puuteri puolestaan pitää meikin paikoillaan ja hillitsee ihon kiiltoa himmentämättä sitä. Ilmavan kevyt puuteri auttaa luomaan huomaamattoman meikkipohjan, jonka peittävyyttä on helppo säädellä. Puutereiden tärkeitä ominaisuuksia ovatkin juuri peittävyys mutta samalla ilmavuus.
Trendit kautta aikojen
Kuten Nyky-Suomessa myös muinaisessa Egyptissä kauneudenhoito oli suuressa arvossa. Tunnettuja kaunottaria olivat ainakin Kleopatra ja Nefernefer. Vaaleaa ihonväri arvostettiin kovasti, ja ihoa vaalennettiin lyijyvalkoisella. Erilaisista rasvoista valmistettiin huulipunaa, jota käytettiin myös poskipunana. Luomivärejä oli vain kahta eri sävyä, mustaa ja vihreää. Ripset tummennettiin ja silmät rajattiin lyijyhohteella.
Tämänkin päivän kauneudenhoidossa kulmiin kiinnitetään erityistä huomiota. Eikä ihme, sillä kulmat kehystävät kasvoja ja antavat niille ilmettä ja ryhtiä. Kulmia muotoillaan ja korostetaan erilaisten kulmatuotteiden avulla.
Contouring, eli kasvojen varjostus ja korostus on varsinkin nuorten keskuudessa hyvin suosittua. Vanhemmat naiset luottavat kuitenkin edelleen kasvojen muotoilussa perinteiseen poskipunaan ja valokynään.
Poskipunan historia yltääkin aina muinaiseen Egyptiin asti, jossa poskipunaa käyttivät niin naiset kuin miehet ja lapsetkin. Egyptin ohella poskipunaa suosittiin muinaisessa Kreikassa ja muualla Euroopassakin. Poskipunan puutteessa kasvoille saatettiin levittää punaa myös punaisten hedelmien tai hedelmämehujen avulla.
Tilaa kauneudenhoitotuotteet Kärkkäiseltä
Kauneus on katsojan silmissä – Meikit osana kauneudenhoitoa
Ihmiset ovat kautta aikojen koristaneet ja maalanneet ihoaan. Meikeillä on ollut eri aikoina erilaisia tehtäviä ja merkityksiä. Alkuaikoina ihmiset karkottivat maaleilla pahoja henkiä, ja Intiassa meikkaaminen kuului ensin vain näyttelijöille. Sotamaalaukset suojasivat sotaan lähteviä miehiä, ja hajusteilla voitiin taata päivän onnistuminen. Merkitykset ja uskomukset ovat osa nykypäivänkin meikkikulttuuria.Erilaiset, erityiset tuotteet
Meikkivoiteet, poskipunat ja huulikiillot ovat monelle osa jokapäiväistä kauneudenhoitoa. Meikkaaminen on yksi tapa pitää huolta itsestään. Se voi olla myös päivittäinen tapa antaa aikaa itselleen ja osoittaa itsearvostusta. Toisaalta yhtä arvokasta on olla meikkaamatta. Ja ilman meikkejäkin voi pitää huolta omasta kauneudestaan.
Kauneudenhoitajia on monenlaisia. Toisille riittää aamurutiiniksi hampaiden pesu, toisilla taas vierähtää peilin edessä tunti jos toinenkin.
Vaativammallekin meikkaajalle löytyvät omat tuotteensa. Esimerkiksi Lumene valmistaa korkealaatuista, kotimaista kosmetiikkaa. Kaikki Lumene-tuotteet ovat kuin osa suomalaisen luonnon kauneudesta, puhtaudesta ja aitoudesta. Jokainen Lumene-tuote on suunniteltu suomalaiselle iholle ja skandinaavisen kauneuden korostamiseen. Etenkin Lumenen Invisible Illumination -meikkipohjasarja kerää kehuja käyttäjiltään.
Meikkivoidemaiset BB-voide ja CC-voide voivat korvata jopa kuusi eri tuotetta, kuten pohjustustuotteen, sävyttävän kasvovoiteen, peitevoiteen, päivävoiteen, valovoiteen ja aurinkosuojan. Lumenen CC-meikkivoide peittää, heleyttää ja korjaa täydellisesti ihoa ja jättää sen samettisen pehmeäksi.
Lumene-puuteri puolestaan pitää meikin paikoillaan ja hillitsee ihon kiiltoa himmentämättä sitä. Ilmavan kevyt puuteri auttaa luomaan huomaamattoman meikkipohjan, jonka peittävyyttä on helppo säädellä. Puutereiden tärkeitä ominaisuuksia ovatkin juuri peittävyys mutta samalla ilmavuus.
Trendit kautta aikojen
Kuten Nyky-Suomessa myös muinaisessa Egyptissä kauneudenhoito oli suuressa arvossa. Tunnettuja kaunottaria olivat ainakin Kleopatra ja Nefernefer. Vaaleaa ihonväri arvostettiin kovasti, ja ihoa vaalennettiin lyijyvalkoisella. Erilaisista rasvoista valmistettiin huulipunaa, jota käytettiin myös poskipunana. Luomivärejä oli vain kahta eri sävyä, mustaa ja vihreää. Ripset tummennettiin ja silmät rajattiin lyijyhohteella.
Tämänkin päivän kauneudenhoidossa kulmiin kiinnitetään erityistä huomiota. Eikä ihme, sillä kulmat kehystävät kasvoja ja antavat niille ilmettä ja ryhtiä. Kulmia muotoillaan ja korostetaan erilaisten kulmatuotteiden avulla.
Contouring, eli kasvojen varjostus ja korostus on varsinkin nuorten keskuudessa hyvin suosittua. Vanhemmat naiset luottavat kuitenkin edelleen kasvojen muotoilussa perinteiseen poskipunaan ja valokynään.
Poskipunan historia yltääkin aina muinaiseen Egyptiin asti, jossa poskipunaa käyttivät niin naiset kuin miehet ja lapsetkin. Egyptin ohella poskipunaa suosittiin muinaisessa Kreikassa ja muualla Euroopassakin. Poskipunan puutteessa kasvoille saatettiin levittää punaa myös punaisten hedelmien tai hedelmämehujen avulla.
Tilaa kauneudenhoitotuotteet Kärkkäiseltä
-
[ { "catentry_id" : "565902001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "562923001", "partNumber" : "102178887", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Sävy_|_04 Medium":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723577/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723577/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723577/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723577/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" } }, { "catentry_id" : "562928001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "562923001", "partNumber" : "102178883", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Sävy_|_01 Very Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723492/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723492/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723492/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723492/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723492/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723492/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723492/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" } }, { "catentry_id" : "562930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "562923001", "partNumber" : "102178889", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Sävy_|_04 Medium":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723485/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" } }, { "catentry_id" : "562930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "562923001", "partNumber" : "102178885", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Sävy_|_02 Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723539/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723539/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723539/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723539/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723539/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723539/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723539/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" } }, { "catentry_id" : "562932001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "562923001", "partNumber" : "102178891", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Sävy_|_05 Medium Dark":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723515/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723515/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723515/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723515/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523723515/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723515/l-oreal-paris-c-est-magic-30-ml-bb-voide.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523723515/l-oreal-paris-c-est-magic-30ml-bb-voide.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "321018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "321016001", "partNumber" : "101871351", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_20 Soft Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/96145739/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/96145739/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/96145739/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/96145739/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/96145739/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-brow-pencil-brush.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/96145739/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/96145739/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-brow-pencil-brush.jpg" } }, { "catentry_id" : "321019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "321016001", "partNumber" : "101871352", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Sävy_|_30 Deep Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/96145746/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/96145746/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/96145746/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/96145746/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/96145746/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-brow-pencil-brush.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/96145746/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-kulmakyna-harja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/96145746/max-factor-brow-shaper-mechanical-pencil-brow-pencil-brush.jpg" } } ]
Max Factor Brow Shaper Mechanical Pencil kulmakynä+harja
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,99 € -
[ { "catentry_id" : "346051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "323189001", "partNumber" : "101901562", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_6D/W Miel Do":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500185/loréal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500185/loréal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500185/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" }, { "catentry_id" : "346052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "323189001", "partNumber" : "101901558", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_3D/3W Beige Do":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500222/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500222/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500222/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500222/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500222/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "346052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "323189001", "partNumber" : "101901560", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_4N Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500239/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500239/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500239/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500239/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500239/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "346053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "323189001", "partNumber" : "101901556", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_2R/C Vanille":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500185/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500185/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500185/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500185/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500185/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "323278001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "323189001", "partNumber" : "101869928", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_1N Ivory":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500154/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500154/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500154/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500154/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500154/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "323278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "323189001", "partNumber" : "101869930", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_3N Creamy Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500208/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500208/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500208/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500208/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500208/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "323282501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "323189001", "partNumber" : "101869929", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_1R/C Rose Ivory":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500284/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500284/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500284/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500284/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500284/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "323283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "323189001", "partNumber" : "101869931", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_7 D/W Golden Amber":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500253/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500253/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500253/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523500253/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523500253/l-oreal-paris-true-match-concealer-7-ml-peitevoide.jpg" } } ]
L'Oréal Paris True Match Concealer 7 ml peitevoide
★★★★★ ★★★★★TRUE MATCH CONCEALER - Omaan ihonsävyyn mukautuva peiteväri
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,99 € -
[ { "catentry_id" : "245305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "142953501", "partNumber" : "100249191", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Sävy_|_345 Cherry Crystal":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600520032276/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600520032276/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600520032276/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600520032276/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600520032276/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600520032276/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600520032276/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" } }, { "catentry_id" : "143127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "142953501", "partNumber" : "100249158", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Sävy_|_453-Rose-creme":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600520277363/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600520277363/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600520277363/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600520277363/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600520277363/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600520277363/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600520277363/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" } }, { "catentry_id" : "143127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "142953501", "partNumber" : "100249141", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Sävy_|_108 Brun Cuivre":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3054080009061/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3054080009061/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3054080009061/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3054080009061/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3054080009061/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3054080009061/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3054080009061/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" } }, { "catentry_id" : "143128501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "142953501", "partNumber" : "101613493", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Sävy_|_234 Brick Fashion Week":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600522851127/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600522851127/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600522851127/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600522851127/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600522851127/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600522851127/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600522851127/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" } }, { "catentry_id" : "143132501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "142953501", "partNumber" : "101613496", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Sävy_|_431 Fuschia Declaration":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600522851240/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600522851240/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600522851240/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600522851240/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600522851240/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600522851240/l-oreal-paris-color-riche-huulipuna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600522851240/l-oreal-paris-color-riche-lipstick.jpg" } } ]
L'Oréal Paris Color Riche huulipuna
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:11,90 €-11,99 € -
[ { "catentry_id" : "447051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "447042501", "partNumber" : "102139692", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614227128545/max-factor-miracle-veil-translucent-irtopuuteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614227128545/max-factor-miracle-veil-translucent-irtopuuteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614227128545/max-factor-miracle-veil-translucent-irtopuuteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3614227128545/max-factor-miracle-veil-translucent-irtopuuteri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3614227128545/max-factor-miracle-veil-translucent-irtopuuteri.jpg" } } ]
Max Factor Miracle Veil Translucent irtopuuteri
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,99 € -
[ { "catentry_id" : "444295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444288501", "partNumber" : "102122467", "unitPrice" : "10,89 €", "unitPriceRaw" : "10.89", "Attributes" : { "Sävy_|_376 Pink for Me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531543327/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531543327/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531543327/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531543327/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531543327/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg" } }, { "catentry_id" : "444296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444288501", "partNumber" : "102122465", "unitPrice" : "10,89 €", "unitPriceRaw" : "10.89", "Attributes" : { "Sävy_|_373 Mauve for Me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531543310/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531543310/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531543310/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531543310/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531543310/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg" } }, { "catentry_id" : "444297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "444288501", "partNumber" : "102122471", "unitPrice" : "10,89 €", "unitPriceRaw" : "10.89", "Attributes" : { "Sävy_|_379 Fuchsia for Me":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531543341/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531543341/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531543341/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600531543341/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600531543341/maybelline-color-sensation-made-for-all-4-4-g-huulipuna.jpg" } } ]
Maybelline Color Sensation Made for All 4,4 g huulipuna
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,89 € -
[ { "catentry_id" : "1074952501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1074941501", "partNumber" : "103222431", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Sävy_|_02 Ethereal Light":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4021457651658/lavera-soft-glow-highlighter-5-5-g-korostuspuuteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4021457651658/lavera-soft-glow-highlighter-5-5-g-korostuspuuteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4021457651658/lavera-soft-glow-highlighter-5-5-g-korostuspuuteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4021457651658/lavera-soft-glow-highlighter-5-5-g-korostuspuuteri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4021457651658.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4021457651658/lavera-soft-glow-highlighter-5-5-g-korostuspuuteri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4021457651658.jpg" } } ]Sävy:02 Ethereal Light
-
[ { "catentry_id" : "1047349001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047340501", "partNumber" : "103183908", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Sävy_|_001 Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/57028644/gosh-eye-liner-pen-2-5-g-silmanrajausvari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/57028644/gosh-eye-liner-pen-2-5-g-silmanrajausvari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/57028644/gosh-eye-liner-pen-2-5-g-silmanrajausvari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/57028644/gosh-eye-liner-pen-2-5-g-silmanrajausvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/57028644.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/57028644/gosh-eye-liner-pen-2-5-g-silmanrajausvari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/57028644.jpg" } } ]
GOSH Eye Liner Pen 2,5 g silmänrajausväri
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,99 €(4 330,00 / kg)Sävy:001 Black -
[ { "catentry_id" : "1047073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062001", "partNumber" : "103183758", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Sävy_|_001 Brown":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164072/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164072/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914164072/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914164072.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914164072/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164072.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164072/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062001", "partNumber" : "103183842", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Sävy_|_003 Dark Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164171/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164171/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914164171/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914164171/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914164171.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164171/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164171.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047079001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047062001", "partNumber" : "103183954", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Sävy_|_002 Greybrown":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164140/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164140/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914164140/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914164140.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5711914164140/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164140/gosh-ultra-thin-brow-pen-0-09-g-kulmakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5711914164140.jpg" } } ]
GOSH Ultra Thin Brow Pen 0,09 g kulmakynä
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,99 €(1 443,33 / kg) -
[ { "catentry_id" : "620555001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405325", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Sävy_|_13 Golden Frost":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" }, { "catentry_id" : "620555501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405331", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Sävy_|_12 Taupe Metal":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "620557001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405339", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Sävy_|_02 Mocha Bisque":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222028/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222028/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222028/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222028/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222028/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222028/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222028/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" } }, { "catentry_id" : "620557501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405341", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_10 Frosted Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222103/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222103/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222103/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222103/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222103/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222103/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222103/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "620560501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405367", "unitPrice" : "12,95 €", "unitPriceRaw" : "12.95", "Attributes" : { "Sävy_|_08 Golden Glow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222080/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222080/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222080/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222080/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222080/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222080/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222080/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" } }, { "catentry_id" : "620561501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405373", "unitPrice" : "12,95 €", "unitPriceRaw" : "12.95", "Attributes" : { "Sävy_|_11 Silver Chrome":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222110/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222110/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222110/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222110/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222110/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222110/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222110/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "620563501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405383", "unitPrice" : "12,95 €", "unitPriceRaw" : "12.95", "Attributes" : { "Sävy_|_07 Glossy Diamonds":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222073/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222073/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222073/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222073/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222073/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222073/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222073/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" } }, { "catentry_id" : "620565501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405399", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Sävy_|_14 Vintage Gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222127/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" }, { "catentry_id" : "620567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405409", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Sävy_|_05 Pink Sand":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222059/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222059/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222059/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222059/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222059/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222059/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222059/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" } }, { "catentry_id" : "620568501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "102405425", "unitPrice" : "12,95 €", "unitPriceRaw" : "12.95", "Attributes" : { "Sävy_|_01 Bare Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222011/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222011/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222011/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222011/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222011/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222011/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222011/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" } }, { "catentry_id" : "979514001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "103098532", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_18 Peachy Diamonds":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222189/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222189/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222189/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222189/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222189/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222189/isadora-single-power-2-2-g-ogonskugga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222189/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222189/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222189/isadora-single-power-2-2-g-ogonskugga.jpg" } }, { "catentry_id" : "979514501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "103098539", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Sävy_|_19 Jade Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222196/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222196/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222196/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222196/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222196/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222196/isadora-single-power-2-2-g-ogonskugga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222196/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222196/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222196/isadora-single-power-2-2-g-ogonskugga.jpg" } }, { "catentry_id" : "979516501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "103098573", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Sävy_|_20 Starry Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222202/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222202/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222202/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222202/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222202/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222202/isadora-single-power-2-2-g-ogonskugga.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222202/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222202/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222202/isadora-single-power-2-2-g-ogonskugga.jpg" } }, { "catentry_id" : "979518001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620504001", "partNumber" : "103098583", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Sävy_|_17 Espresso Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222172/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222172/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222172/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222172/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222172/isadora-single-power-2-2-g-ogonskugga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317851222172/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222172/isadora-single-power-2-2-g-luomivari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222172/isadora-single-power-2-2-g-ogonskugga.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317851222172/isadora-single-power-2-2-g-eyeshadow.jpg" } } ]
IsaDora Single Power 2,2 g luomiväri
★★★★★ ★★★★★Näyttävä yhden sävyn luomiväri, joka antaa pitkäkestoisen maksimaalisen lopputuloksen.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:12,95 €-14,99 € -
[ { "catentry_id" : "620434501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620356501", "partNumber" : "102398934", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_1-2D Ivory Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523919239/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523919239/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523919239/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523919239/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523919239/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "620435001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620356501", "partNumber" : "102398938", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_1-2R Rose Porcelain":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523919185/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523919185/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523919185/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523919185/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523919185/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "620435501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620356501", "partNumber" : "102398958", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_3-5,5R Peach":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523918430/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523918430/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523918430/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523918430/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523918430/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "620437001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620356501", "partNumber" : "102398976", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_4-7D Golden Sable":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523918485/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523918485/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523918485/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523918485/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523918485/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "620438501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "620356501", "partNumber" : "102398986", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Sävy_|_3-5N Natural Beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523919284/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523919284/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523919284/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3600523919284/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3600523919284/l-oreal-paris-true-match-2-ml-peitevoide.jpg" } } ]
L'Oréal Paris True Match 2 ml peitevoide
★★★★★ ★★★★★Hoitava ja ihon sävyä korjaava peitevoide.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99 € -
[ { "catentry_id" : "1436062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436058001", "partNumber" : "103466976", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Hiekka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436058001", "partNumber" : "103466978", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Kulta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3662217011209/avril-organic-peitevoide.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3662217011209/avril-organic-peitevoide.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3662217011209/avril-organic-peitevoide.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3662217011209.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3662217011209/avril-organic-peitevoide.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3662217011209.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3662217011209/avril-organic-peitevoide.jpg" } }, { "catentry_id" : "1436065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436058001", "partNumber" : "103467033", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Sävy_|_Norsunluu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kynsileikkurit ja kynsisakset 46 kpl
- Kynsiviilat 33 kpl
- Kynsiharjat 6 kpl
- Kynsilakat 138 kpl
- Geelilakat 43 kpl
- Kynsilakan poistoaineet 35 kpl
- Kynsilakan kuivatusaineet 3 kpl
- Kynsien hoitoaineet 76 kpl
- Kynsien hoitovälineet 20 kpl
- Kynsien koristelu 32 kpl
- Tekokynnet 72 kpl
- Kynsiliimat 5 kpl
- Rakennekynsitarvikkeet 2 kpl