- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9534) /
- Metsästys (784) /
- Metsästysvaatteet
Metsästysvaatteet
Vaatteet, metsästäjän aatteet
Metsästäjä valitsee metsästysvaatteet yhtä huolella ja tarkoituksenmukaisesti kuin aseensa. Ampuja osaa olla hiljaa ja odottaa maastopuvulta samaa hienotunteista hiljaisuutta. Monen riistaeläimen kuulo on erinomainen, ja metsästäjä tietää nopeankin liikkumisen vaativan äänettömyyttä – muuten saalis karkaa kauas kuin pilvet. Ei siis ole yhdentekevää, millainen metsästyslippis tai maastopuku liikkujalla on: näkymättömän metsästäjän pitää olla myös äänetön metsästäjä.Vesitiivis, tuulenpitävä ja hengittävä
Ammattimaisesti metsästykseen suhtautuva harrastaja valitsee optimiasun, jossa on otettu kaikki huomioon. Esimerkiksi Härkilan, reilu kolmikymppinen historia todistaa kokemuksen opettavan eikä asiantuntijoita kuulevan metsämiehen tai -naisen tarvitse keksiä kaikkea itse.
Anar puolestaan on Suomessa koviin pohjoisen olosuhteisiin kehitelty tuoteperhe, josta löytyvät niin vaeltajien, retkeilijöiden, metsästäjien ja kalastajienkin välineet ympärivuotiseen käyttöön.
Tämän vuosituhannen metsästäjä kiittää kokemusperäistä neuvontaa, ja esimerkiksi kahiseva kangas metsästyshousuissa tai eräpuvussa olisi kauhistus, eikä yksikään merkkiliike tai alan erikoismyyjä pakkaa metsästäjän reppuun muuta kuin laatua.
Mikä on laatua? Kallis ei ole vastaus, sillä monet tunnetutkin brändit ovat itse tai toisiltaan oppimalla ja metsästäjiä kuuntelemalla löytäneet ratkaisuja keskivertokäyttäjälle. Kaikille löytyy äänetöntä ja luontoon sulautuvaa suojaavaa päällysvaatetta. Samoin vesitiivistä ja tuulenpitävää, mutta silti hengittävää.
Gore-Tex, hybriditakki ja merinovilla
Laadulle on usein sanansa, jotka monet tunnistavat. Gore-Tex, hybriditakki tai merinovilla ovat kaikki tottuneet ja kotiutuneet suomalaiseen metsään.
Alun perin avaruusteknologian tarpeisiin suunniteltu ja kehitetty Gore-Tex-kalvo on ollut monille muille tekijöille hyvä esimerkki tuotetasosta, jota halutaan ja myös saadaan. Kalvo on takin (myös housujen, käsineiden tai kenkien) vuorimateriaalissa tai pinnassa.
Kalvon lisäksi Gore-Tex vaatteiden saumoissa on erityinen teippi – Gore-Seam, jotta vaatteiden vedenpitävyys olisi täydellinen.
Mikrohuokoinen Gore-Tex hengittää, ja sen kalvon mikroskooppisen pienet reiät päästävät hien ulos, mutta estävät hikihöyryä isompien vesipisaroiden pääsyn vaatteen sisään.
Joskus metsämies kokee samaan vuorokauteen päivän kuumuuden ja yön kylmyyden sekä tuulen, jotka kaikki nykyiset tekniset vaatteet ymmärtävät ja sietävät. Tekniset vaatteet on suunniteltu niin, että ne antavat mukavuutta olosuhteissa kuin olosuhteissa, myös erittäin vaativissa ja karuissa oloissa.
Monilla eri valmistajilla on kokemusta, omaa tietotaitoa tai lähes vastaavia käsittelyaineita, ja niitä löytyy hyvin varustettujen ammattiliikkeiden tarjonnasta. Teknisten vaatteiden laadun kanssa samalla viivalla kilpailee täysin sataprosenttinen luonnontuote, merinovilla. Merinovilla-asut ovat niille, jotka liikkuvat pohjoismaalaisissa olosuhteissa tähtäämättä Pohjoisnavalle. Merinovillan etu teknisiin vaatteisiin on huokeampi hinta.
Metsästysasusteet löydät kaikki yhdestä paikasta – Kärkkäisen verkkokaupasta! Olipa etsinnässä sitten metsästysvaatteet naisille tai kunnollinen eräpuku. Tutustu Anar metsästysvaatevalikoimaan.
Vaatteet, metsästäjän aatteet
Metsästäjä valitsee metsästysvaatteet yhtä huolella ja tarkoituksenmukaisesti kuin aseensa. Ampuja osaa olla hiljaa ja odottaa maastopuvulta samaa hienotunteista hiljaisuutta. Monen riistaeläimen kuulo on erinomainen, ja metsästäjä tietää nopeankin liikkumisen vaativan äänettömyyttä – muuten saalis karkaa kauas kuin pilvet. Ei siis ole yhdentekevää, millainen metsästyslippis tai maastopuku liikkujalla on: näkymättömän metsästäjän pitää olla myös äänetön metsästäjä.Vesitiivis, tuulenpitävä ja hengittävä
Ammattimaisesti metsästykseen suhtautuva harrastaja valitsee optimiasun, jossa on otettu kaikki huomioon. Esimerkiksi Härkilan, reilu kolmikymppinen historia todistaa kokemuksen opettavan eikä asiantuntijoita kuulevan metsämiehen tai -naisen tarvitse keksiä kaikkea itse.
Anar puolestaan on Suomessa koviin pohjoisen olosuhteisiin kehitelty tuoteperhe, josta löytyvät niin vaeltajien, retkeilijöiden, metsästäjien ja kalastajienkin välineet ympärivuotiseen käyttöön.
Tämän vuosituhannen metsästäjä kiittää kokemusperäistä neuvontaa, ja esimerkiksi kahiseva kangas metsästyshousuissa tai eräpuvussa olisi kauhistus, eikä yksikään merkkiliike tai alan erikoismyyjä pakkaa metsästäjän reppuun muuta kuin laatua.
Mikä on laatua? Kallis ei ole vastaus, sillä monet tunnetutkin brändit ovat itse tai toisiltaan oppimalla ja metsästäjiä kuuntelemalla löytäneet ratkaisuja keskivertokäyttäjälle. Kaikille löytyy äänetöntä ja luontoon sulautuvaa suojaavaa päällysvaatetta. Samoin vesitiivistä ja tuulenpitävää, mutta silti hengittävää.
Gore-Tex, hybriditakki ja merinovilla
Laadulle on usein sanansa, jotka monet tunnistavat. Gore-Tex, hybriditakki tai merinovilla ovat kaikki tottuneet ja kotiutuneet suomalaiseen metsään.
Alun perin avaruusteknologian tarpeisiin suunniteltu ja kehitetty Gore-Tex-kalvo on ollut monille muille tekijöille hyvä esimerkki tuotetasosta, jota halutaan ja myös saadaan. Kalvo on takin (myös housujen, käsineiden tai kenkien) vuorimateriaalissa tai pinnassa.
Kalvon lisäksi Gore-Tex vaatteiden saumoissa on erityinen teippi – Gore-Seam, jotta vaatteiden vedenpitävyys olisi täydellinen.
Mikrohuokoinen Gore-Tex hengittää, ja sen kalvon mikroskooppisen pienet reiät päästävät hien ulos, mutta estävät hikihöyryä isompien vesipisaroiden pääsyn vaatteen sisään.
Joskus metsämies kokee samaan vuorokauteen päivän kuumuuden ja yön kylmyyden sekä tuulen, jotka kaikki nykyiset tekniset vaatteet ymmärtävät ja sietävät. Tekniset vaatteet on suunniteltu niin, että ne antavat mukavuutta olosuhteissa kuin olosuhteissa, myös erittäin vaativissa ja karuissa oloissa.
Monilla eri valmistajilla on kokemusta, omaa tietotaitoa tai lähes vastaavia käsittelyaineita, ja niitä löytyy hyvin varustettujen ammattiliikkeiden tarjonnasta. Teknisten vaatteiden laadun kanssa samalla viivalla kilpailee täysin sataprosenttinen luonnontuote, merinovilla. Merinovilla-asut ovat niille, jotka liikkuvat pohjoismaalaisissa olosuhteissa tähtäämättä Pohjoisnavalle. Merinovillan etu teknisiin vaatteisiin on huokeampi hinta.
Metsästysasusteet löydät kaikki yhdestä paikasta – Kärkkäisen verkkokaupasta! Olipa etsinnässä sitten metsästysvaatteet naisille tai kunnollinen eräpuku. Tutustu Anar metsästysvaatevalikoimaan.
-
[ { "catentry_id" : "965004501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "964969501", "partNumber" : "103070946", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "965005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "964969501", "partNumber" : "103070959", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "965005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "964969501", "partNumber" : "103070967", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392583001", "partNumber" : "103414073", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1392584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392583001", "partNumber" : "103414075", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1392584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392583001", "partNumber" : "103414077", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1392585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392583001", "partNumber" : "103414079", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1392586501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392583001", "partNumber" : "103414081", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1392587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392583001", "partNumber" : "103414083", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803113001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "102723356", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803115501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "102723338", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "102723344", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "102723350", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803126501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "102723332", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "102723326", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-gron-jaktjacka-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-green-men-s-hunting-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-gron-jaktjacka-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-green-men-s-hunting-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "803142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "102723362", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "102723368", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1111495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "103258992", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1111495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "103258994", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1111496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803094001", "partNumber" : "103258996", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_66":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026301/swedteam-ridge-pro-vihrea-miesten-metsastystakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "501925501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501860001", "partNumber" : "102230357", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg" }, { "catentry_id" : "501926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501860001", "partNumber" : "102230363", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg" }, { "catentry_id" : "501926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501860001", "partNumber" : "102230359", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "501927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501860001", "partNumber" : "102230361", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144012687/swedteam-ridge-thermo-veil-haalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1203904501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203849501", "partNumber" : "103294768", "unitPrice" : "315,00 €", "unitPriceRaw" : "315.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1203905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203849501", "partNumber" : "103294770", "unitPrice" : "315,00 €", "unitPriceRaw" : "315.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1203905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203849501", "partNumber" : "103294772", "unitPrice" : "315,00 €", "unitPriceRaw" : "315.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1203906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203849501", "partNumber" : "103294774", "unitPrice" : "315,00 €", "unitPriceRaw" : "315.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1203906501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203849501", "partNumber" : "103294776", "unitPrice" : "315,00 €", "unitPriceRaw" : "315.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1203907001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203849501", "partNumber" : "103294778", "unitPrice" : "315,00 €", "unitPriceRaw" : "315.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1203907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1203849501", "partNumber" : "103294780", "unitPrice" : "315,00 €", "unitPriceRaw" : "315.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "315230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "315227001", "partNumber" : "101859587", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Art Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "315227001", "partNumber" : "101859589", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Art Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "315227001", "partNumber" : "101859591", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Art Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "315227001", "partNumber" : "101859601", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Art Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "315227001", "partNumber" : "101859605", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Art Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315233001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "315227001", "partNumber" : "101859612", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Art Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "315227001", "partNumber" : "101859617", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Art Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "652119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "652112001", "partNumber" : "102484902", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144016227/swedteam-ridge-thermo-miesten-haalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144016227/swedteam-ridge-thermo-miesten-haalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144016227/swedteam-ridge-thermo-miesten-haalari.jpg" }, { "catentry_id" : "652122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "652112001", "partNumber" : "102484912", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144016227/swedteam-ridge-thermo-miesten-haalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144016227/swedteam-ridge-thermo-miesten-haalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144016227/swedteam-ridge-thermo-miesten-haalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "737699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "737697001", "partNumber" : "102460883", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "737699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "737697001", "partNumber" : "102460887", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "737700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "737697001", "partNumber" : "102460889", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "737701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "737697001", "partNumber" : "102460881", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "737703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "737697001", "partNumber" : "102460877", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "737703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "737697001", "partNumber" : "102460885", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "737704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "737697001", "partNumber" : "102460879", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1118856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118854001", "partNumber" : "103176865", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118854001", "partNumber" : "103176867", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118854001", "partNumber" : "103176869", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118854001", "partNumber" : "103176871", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118854001", "partNumber" : "103176873", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118854001", "partNumber" : "103176875", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-men-s-hunting-trousers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-jaktbyxa-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-jaktbyxa-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-men-s-hunting-trousers.jpg" } }, { "catentry_id" : "1118859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118854001", "partNumber" : "103176877", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014351094/anar-silent-pro-miesten-metsastyshousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "919972501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007352", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "919973001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007334", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919973501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007332", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919974001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007336", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (46)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919974501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007346", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007342", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919975501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007328", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "919976001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007330", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919976501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007338", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919977001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007348", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (46)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919977501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007362", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (46)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007344", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919978501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007350", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919979001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007354", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919979501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007359", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919980001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007356", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919980501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007364", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007340", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1273799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784001", "partNumber" : "103317488", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784001", "partNumber" : "103317501", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784001", "partNumber" : "103317477", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273801001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784001", "partNumber" : "103317482", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210154.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784001", "partNumber" : "103317570", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784001", "partNumber" : "103317547", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273803001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784001", "partNumber" : "103317560", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210154/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" } ]
Deerhunter Lady Excape talvimetsästyshousut Realtree Excape
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "929588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "929053001", "partNumber" : "103015807", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463678/cofee-jampti-oranssi-pipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463678/cofee-jampti-oranssi-pipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038463678/cofee-jampti-oranssi-pipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038463678/cofee-jampti-orange-mossa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038463678/cofee-jampti-orange-beanie.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038463678/cofee-jampti-oranssi-pipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463678/cofee-jampti-orange-beanie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463678/cofee-jampti-oranssi-pipo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463678/cofee-jampti-orange-mossa.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1273796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784501", "partNumber" : "103317480", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784501", "partNumber" : "103317484", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210093.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784501", "partNumber" : "103317470", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784501", "partNumber" : "103317552", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784501", "partNumber" : "103317566", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784501", "partNumber" : "103317496", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273784501", "partNumber" : "103317543", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827210093/deerhunter-lady-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803095001", "partNumber" : "102723372", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803116001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803095001", "partNumber" : "102723380", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803129501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803095001", "partNumber" : "102723370", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803095001", "partNumber" : "102723378", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803095001", "partNumber" : "102723384", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803140501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803095001", "partNumber" : "102723374", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803095001", "partNumber" : "102723382", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803095001", "partNumber" : "102723376", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Swedteam Ridge Pro Reversible fire miesten kääntöfleecetakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "482522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482509501", "partNumber" : "102128938", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-women-s-hunting-trousers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-women-s-hunting-trousers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "482525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482509501", "partNumber" : "102128942", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Green":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "482526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482509501", "partNumber" : "102128932", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Green":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "482527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482509501", "partNumber" : "102128940", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "482530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482509501", "partNumber" : "102128936", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Green":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "482531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482509501", "partNumber" : "102128944", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "482535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482509501", "partNumber" : "102128934", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Green":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224350/anar-hirvas-green-naisten-metsastyshousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1273805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783501", "partNumber" : "103317409", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273806001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783501", "partNumber" : "103317413", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273807501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783501", "partNumber" : "103317449", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273808001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783501", "partNumber" : "103317453", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199589.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273808501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783501", "partNumber" : "103317417", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273809001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783501", "partNumber" : "103317421", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" }, { "catentry_id" : "1273810501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783501", "partNumber" : "103317459", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199589/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-realtree-excape.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "447180501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "102137489", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_3L (58-60)":"1" , "Väri_|_lumikuvio":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "447181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "447146501", "partNumber" : "102137483", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_2L (56)":"1" , "Väri_|_lumikuvio":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "447181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "447146501", "partNumber" : "102137471", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_lumikuvio":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-winter-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-winter-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "447182001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "102137481", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_lumikuvio":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "447182501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "102137473", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_lumikuvio":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "447183001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "102137469", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_lumikuvio":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914256001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000516", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 Pakkaskuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-vinterjacka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-vinterjacka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "914256501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000518", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 Pakkaskuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914257001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000578", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_M05 Pakkaskuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914258501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000562", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_Salvianvihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-winter-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-winter-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg" } }, { "catentry_id" : "914259001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000575", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 Pakkaskuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914259501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000572", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50) Long":"1" , "Väri_|_lumikuvio":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126403/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914260001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000530", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL (62-64)":"1" , "Väri_|_Salvianvihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914261001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000539", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL (66-68)":"1" , "Väri_|_Salvianvihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000591", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 Pakkaskuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914262001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000559", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_Salvianvihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914262501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000526", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_Salvianvihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914264001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000565", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_Salvianvihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914264501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000523", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_Salvianvihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000588", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 Pakkaskuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-winter-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121538/hunter-m05-pakkastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "914267001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "447146501", "partNumber" : "103000542", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_Salvianvihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-vinterjacka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126656/hunter-m05-pakkastakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1273802001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783001", "partNumber" : "103317407", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273803501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783001", "partNumber" : "103317419", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273804001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783001", "partNumber" : "103317426", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273804501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783001", "partNumber" : "103317411", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273805001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783001", "partNumber" : "103317415", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1273806501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783001", "partNumber" : "103317451", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199527.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273783001", "partNumber" : "103317455", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702827199527/deerhunter-excape-talvimetsastyshousut-art-green.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116738501", "partNumber" : "103188740", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116738501", "partNumber" : "103188742", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116738501", "partNumber" : "103188744", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116738501", "partNumber" : "103188746", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116738501", "partNumber" : "103188748", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116738501", "partNumber" : "103188750", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116738501", "partNumber" : "103188752", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "491264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491252001", "partNumber" : "102185556", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "491266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491252001", "partNumber" : "102185558", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "491267001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "491252001", "partNumber" : "102185560", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "491268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491252001", "partNumber" : "102185554", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "491269001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "491252001", "partNumber" : "102185562", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014232911/anar-hirvas-curved-green-naisten-metsastystakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803203001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803196501", "partNumber" : "102723496", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803196501", "partNumber" : "102723487", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803196501", "partNumber" : "102723490", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803196501", "partNumber" : "102723493", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803196501", "partNumber" : "102723499", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803222001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803196501", "partNumber" : "102723502", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803231501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803196501", "partNumber" : "102723484", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803109001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803097501", "partNumber" : "102723463", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803112501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803097501", "partNumber" : "102723466", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803097501", "partNumber" : "102723475", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803097501", "partNumber" : "102723472", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803147501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803097501", "partNumber" : "102723481", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "803153001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803097501", "partNumber" : "102723460", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-jaktjacka-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-men-s-hunting-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-jaktjacka-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-men-s-hunting-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "803156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803097501", "partNumber" : "102723478", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144022013/swedteam-ultra-pro-miesten-metsastystakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "482522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482507501", "partNumber" : "102128784", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482507501", "partNumber" : "102128774", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "482530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482507501", "partNumber" : "102128782", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482507501", "partNumber" : "102128770", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482507501", "partNumber" : "102128772", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Green":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482507501", "partNumber" : "102128768", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Green":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482507501", "partNumber" : "102128786", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Green":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-women-s-hunting-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224213/anar-hirvas-green-naisten-metsastystakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "965663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "965651001", "partNumber" : "103071121", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "965664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "965651001", "partNumber" : "103071127", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "965667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "965651001", "partNumber" : "103071131", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "965668501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "965651001", "partNumber" : "103071135", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "965669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "965651001", "partNumber" : "103071137", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "965673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "965651001", "partNumber" : "103071147", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "929589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "929052001", "partNumber" : "103015809", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463661/cofee-karhukoira-oranssi-pipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463661/cofee-karhukoira-oranssi-pipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038463661/cofee-karhukoira-oranssi-pipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038463661/cofee-bear-dog-orange-beanie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038463661/cofee-karhukoira-oranssi-pipo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430038463661/cofee-bear-dog-orange-mossa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463661/cofee-bear-dog-orange-beanie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463661/cofee-karhukoira-oranssi-pipo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430038463661/cofee-bear-dog-orange-mossa.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403777001", "partNumber" : "103428341", "unitPrice" : "189,90 €", "unitPriceRaw" : "189.9", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403801001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403777001", "partNumber" : "103428343", "unitPrice" : "189,90 €", "unitPriceRaw" : "189.9", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403803501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403777001", "partNumber" : "103428349", "unitPrice" : "189,90 €", "unitPriceRaw" : "189.9", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403804001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403777001", "partNumber" : "103428351", "unitPrice" : "189,90 €", "unitPriceRaw" : "189.9", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403805001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403777001", "partNumber" : "103428355", "unitPrice" : "189,90 €", "unitPriceRaw" : "189.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403777001", "partNumber" : "103428357", "unitPrice" : "189,90 €", "unitPriceRaw" : "189.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403806001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403777001", "partNumber" : "103428359", "unitPrice" : "189,90 €", "unitPriceRaw" : "189.9", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403806501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403777001", "partNumber" : "103428361", "unitPrice" : "189,90 €", "unitPriceRaw" : "189.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403777001", "partNumber" : "103428363", "unitPrice" : "189,90 €", "unitPriceRaw" : "189.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016123044/origopro-tst-kenttatakki-m05-metsakuvio.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1291520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291496001", "partNumber" : "102506959", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1291521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291496001", "partNumber" : "102506961", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1291521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291496001", "partNumber" : "102506969", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1291522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291496001", "partNumber" : "102506971", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1291522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291496001", "partNumber" : "102506973", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1291523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291496001", "partNumber" : "102506981", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1291523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291496001", "partNumber" : "102506983", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116773501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116739501", "partNumber" : "103189715", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116774001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116739501", "partNumber" : "103189717", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116774501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116739501", "partNumber" : "103189719", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116775001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116739501", "partNumber" : "103189721", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116775501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116739501", "partNumber" : "103189723", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116776001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116739501", "partNumber" : "103189725", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116776501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116739501", "partNumber" : "103189727", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Digicamo":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146222001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146208501", "partNumber" : "101641689", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146208501", "partNumber" : "101641695", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146208501", "partNumber" : "101641709", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146229501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "146208501", "partNumber" : "101641711", "unitPrice" : "329,90 €", "unitPriceRaw" : "329.9", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146208501", "partNumber" : "101641712", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146232001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "146208501", "partNumber" : "101641717", "unitPrice" : "329,90 €", "unitPriceRaw" : "329.9", "Attributes" : { "Koko_|_64":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146208501", "partNumber" : "101641725", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146208501", "partNumber" : "101641740", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146208501", "partNumber" : "101641742", "unitPrice" : "439,00 €", "unitPriceRaw" : "439.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "445910501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "445873001", "partNumber" : "102137507", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "445911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445873001", "partNumber" : "102137503", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "445912501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "445873001", "partNumber" : "102137499", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "445913001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445873001", "partNumber" : "102137505", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "914281001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "445873001", "partNumber" : "103000757", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50) Long":"1" , "Väri_|_M05 pakkaskuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "914281501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "445873001", "partNumber" : "103000739", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50) Long":"1" , "Väri_|_M05 lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016126625/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "914282001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "445873001", "partNumber" : "103000747", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_M05 pakkaskuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "914282501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "445873001", "partNumber" : "103000743", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 pakkaskuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "914283001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445873001", "partNumber" : "103000752", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 pakkaskuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "914286001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "445873001", "partNumber" : "103000765", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 pakkaskuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "914286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445873001", "partNumber" : "103000761", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 pakkaskuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, { "catentry_id" : "914287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445873001", "partNumber" : "103000763", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 pakkaskuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-frostbyxor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-frost-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-pakkashousut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121668/origopro-hunter-m05-frostbyxor.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "482628501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "482584001", "partNumber" : "102128717", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482629001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "482584001", "partNumber" : "102128719", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482629501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "482584001", "partNumber" : "102128713", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-hunting-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-hunting-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "482630501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482584001", "partNumber" : "102128711", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482632501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "482584001", "partNumber" : "102128715", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482584001", "partNumber" : "102128709", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "482634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482584001", "partNumber" : "102128721", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014223858/anar-hirvas-green-metsastystakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "491253501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491249501", "partNumber" : "102128764", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "491254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491249501", "partNumber" : "102128766", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "491255501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "491249501", "partNumber" : "102128758", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "491258501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "491249501", "partNumber" : "102128760", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "491260501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "491249501", "partNumber" : "102128756", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg" }, { "catentry_id" : "491262001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "491249501", "partNumber" : "102128762", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-women-s-hunting-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-women-s-hunting-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "491262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491249501", "partNumber" : "102128754", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224152/anar-hirvas-naisten-metsastystakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "486622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "486612001", "partNumber" : "102128976", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "486623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "486612001", "partNumber" : "102128980", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-metsastyshousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-metsastyshousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-metsastyshousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "486623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "486612001", "partNumber" : "102128978", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "486624001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "486612001", "partNumber" : "102128974", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "486624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "486612001", "partNumber" : "102128972", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Orangecamo":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-hunting-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224909/anar-hirvas-short-metsastyshousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1091060501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244033", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_L(52)":"1" , "Pituus_|_Regular":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091063501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244047", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Long":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091065501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244029", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL(64-66)":"1" , "Pituus_|_Regular":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091071501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244037", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Long":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091072501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244055", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS(46)":"1" , "Pituus_|_Short":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-british-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittisk-jacka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-british-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittisk-jacka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1091073501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244053", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS(46)":"1" , "Pituus_|_Regular":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091076001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244045", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_S(48)":"1" , "Pituus_|_Short":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091082001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244025", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL(58)":"1" , "Pituus_|_Regular":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244043", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_S(48)":"1" , "Pituus_|_Regular":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244023", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL(56)":"1" , "Pituus_|_Regular":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091085501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244051", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Short":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091087501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244039", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Regular":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091089001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244035", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_L(52)":"1" , "Pituus_|_Short":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091089501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244041", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Short":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091090001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244049", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Regular":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244031", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_L(52)":"1" , "Pituus_|_Long":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091096001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091048001", "partNumber" : "103244027", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL(60-62)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119955/origopro-smock-m05-brittitakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1091062501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244013", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Long":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091067001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244017", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Short":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103243999", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL(58)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244015", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091074501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244003", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL(64-66)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091075501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244021", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS(46)":"1" , "Pituus_|_Short":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittisk-jacka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-british-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-british-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittisk-jacka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1091077501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244007", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091079001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244001", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL(60-62)":"1" , "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091082501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244011", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Short":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091093001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244019", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS(46)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1091096501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091049501", "partNumber" : "103244005", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Long":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130059/origopro-smock-m04-brittitakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "741910501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909001", "partNumber" : "102456601", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909001", "partNumber" : "102456599", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909001", "partNumber" : "102456605", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909001", "partNumber" : "102456607", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909001", "partNumber" : "102456597", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909001", "partNumber" : "102456603", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909001", "partNumber" : "102456609", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "486577501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "486556001", "partNumber" : "102153287", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226538/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226538.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226538/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226538.jpg" } }, { "catentry_id" : "486578501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "486556001", "partNumber" : "102153293", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "486581501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "486556001", "partNumber" : "102153295", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "486585501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "486556001", "partNumber" : "102153285", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "486586001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "486556001", "partNumber" : "102153289", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226545.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "486586501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "486556001", "partNumber" : "102153291", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "486592501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "486556001", "partNumber" : "102153283", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014226545/anar-garra-green-naisten-housut.jpg" } ]
Anar Garra Green naisten housut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 €-78%Norm. 129,00 €129,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "250594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250571501", "partNumber" : "101772064", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "250595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250571501", "partNumber" : "101772065", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "250595501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "250571501", "partNumber" : "101772068", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg" }, { "catentry_id" : "250596001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250571501", "partNumber" : "101772069", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014150857/out-zone-hirvikarpastakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "741914501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "741909501", "partNumber" : "102456624", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909501", "partNumber" : "102456622", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741916501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909501", "partNumber" : "102456620", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741917501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "741909501", "partNumber" : "102456626", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909501", "partNumber" : "102456630", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741919501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741909501", "partNumber" : "102456618", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741920001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "741909501", "partNumber" : "102456628", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1282443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1282381001", "partNumber" : "103325289", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_150":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108353/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108353/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108353/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108353/bear-claw-barnjaktvast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108353/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108353/bear-claw-children-s-hunting-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108353/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108353/bear-claw-children-s-hunting-vest.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108353/bear-claw-barnjaktvast.jpg" } }, { "catentry_id" : "1282445501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1282381001", "partNumber" : "103325299", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_160":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108360/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108360/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108360/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108360/bear-claw-children-s-hunting-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108360/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108360/bear-claw-barnjaktvast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108360/bear-claw-barnjaktvast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108360/bear-claw-children-s-hunting-vest.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108360/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1282446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1282381001", "partNumber" : "103325301", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108346/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108346/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108346/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108346/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108346/bear-claw-barnjaktvast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212108346/bear-claw-children-s-hunting-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108346/bear-claw-lasten-metsastysliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108346/bear-claw-barnjaktvast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212108346/bear-claw-children-s-hunting-vest.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428265", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Pituus_|_SHORT 160-170 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403785001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428267", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Pituus_|_SHORT 160-170 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428271", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428273", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428275", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428277", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428279", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428281", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Pituus_|_SHORT 160-170 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428283", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428293", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428295", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428297", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428301", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403791501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428303", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775001", "partNumber" : "103428307", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL (60-62)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016128827/origopro-taistelupaita-m05-metsakuvio.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803166001", "partNumber" : "102723230", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803166001", "partNumber" : "102723258", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803166001", "partNumber" : "102723246", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803166001", "partNumber" : "102723242", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803184501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803166001", "partNumber" : "102723234", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803186501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803166001", "partNumber" : "102723238", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803166001", "partNumber" : "102723250", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803112001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803093001", "partNumber" : "102723278", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803116501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803093001", "partNumber" : "102723274", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803093001", "partNumber" : "102723256", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803093001", "partNumber" : "102723262", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803132501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803093001", "partNumber" : "102723270", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803093001", "partNumber" : "102723282", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803093001", "partNumber" : "102723266", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803093001", "partNumber" : "102723286", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803110501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803092501", "partNumber" : "102723272", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803114501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803092501", "partNumber" : "102723276", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803092501", "partNumber" : "102723268", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803133001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803092501", "partNumber" : "102723260", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803092501", "partNumber" : "102723280", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803144501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803092501", "partNumber" : "102723284", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803092501", "partNumber" : "102723252", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803092501", "partNumber" : "102723264", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803164001", "partNumber" : "102723232", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803164001", "partNumber" : "102723244", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803164001", "partNumber" : "102723228", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803164001", "partNumber" : "102723248", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803164001", "partNumber" : "102723254", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803164001", "partNumber" : "102723236", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803185001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803164001", "partNumber" : "102723240", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803193501", "partNumber" : "102723588", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803208001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803193501", "partNumber" : "102723582", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803193501", "partNumber" : "102723586", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803214501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803193501", "partNumber" : "102723580", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803215001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803193501", "partNumber" : "102723590", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803193501", "partNumber" : "102723592", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803216501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803193501", "partNumber" : "102723594", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "803218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803193501", "partNumber" : "102723584", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803204501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803195001", "partNumber" : "102723622", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "803205501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803195001", "partNumber" : "102723624", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "803209001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803195001", "partNumber" : "102723616", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "803209501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803195001", "partNumber" : "102723620", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "803211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195001", "partNumber" : "102723618", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg" }, { "catentry_id" : "803222501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803195001", "partNumber" : "102723612", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-jaktbyxor-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-women-s-hunting-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-women-s-hunting-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-jaktbyxor-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "803228001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803195001", "partNumber" : "102723614", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144008444/swedteam-ridge-naisten-metsastyshousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "315254001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "315249001", "partNumber" : "101859619", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Art Green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315254501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "315249001", "partNumber" : "101859623", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Art Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315255001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "315249001", "partNumber" : "101859624", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Art Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315255501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "315249001", "partNumber" : "101859625", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Art Green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315256001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "315249001", "partNumber" : "101859626", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Art Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315256501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "315249001", "partNumber" : "101859629", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Art Green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "315257001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "315249001", "partNumber" : "101859632", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Art Green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1091064501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244087", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L(52)":"1" , "Pituus_|_Long":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244093", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244089", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L(52)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244083", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL(56)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091069501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244091", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Long":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244097", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Long":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244095", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S(48)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244127", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Short":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244125", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L(52)":"1" , "Pituus_|_Short":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244099", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244129", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S(48)":"1" , "Pituus_|_Short":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-travel-pocket-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reseficka-byxor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-travel-pocket-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reseficka-byxor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1091088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091046001", "partNumber" : "103244085", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL(58)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119498/origo-outdoor-m05-reisitaskuhousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1091059501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244107", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L(52)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244115", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Short":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091065001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244103", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL(58)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091066501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244119", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S(48)":"1" , "Pituus_|_Short":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-black-thigh-pocket-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-svarta-larfickorsbyxor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-black-thigh-pocket-pants.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-svarta-larfickorsbyxor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1091070001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244111", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Long":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091074001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244123", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091075001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244101", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL(56)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091078501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244117", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S(48)":"1" , "Pituus_|_Regular":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244113", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M(50)":"1" , "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091080001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244109", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L(52)":"1" , "Pituus_|_Short":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244121", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL(54)":"1" , "Pituus_|_Long":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1091086001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1091045501", "partNumber" : "103244105", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L(52)":"1" , "Pituus_|_Long":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119641/origo-outdoor-musta-reisitaskuhousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "102723600", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "803210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "102723610", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "803212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "102723606", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "803212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "102723602", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "803217001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803195501", "partNumber" : "102723596", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "803217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "102723608", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "803223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "102723598", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "803224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "102723604", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "1111493501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "103258998", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_64":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "1111494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "103259000", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_66":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" }, { "catentry_id" : "1111494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803195501", "partNumber" : "103259006", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144026295_1/swedteam-ridge-vihrea-miesten-metsastyshousu.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403779001", "partNumber" : "103428377", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58)":"1" , "Pituus_|_REGULAR":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403779001", "partNumber" : "103428379", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Pituus_|_REGULAR":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403779001", "partNumber" : "103428381", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Pituus_|_REGULAR":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403802001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403779001", "partNumber" : "103428383", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Pituus_|_REGULAR":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016122948.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403779001", "partNumber" : "103428385", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Pituus_|_REGULAR":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403803001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403779001", "partNumber" : "103428387", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Pituus_|_REGULAR":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016122948/origo-outdoor-reisitaskuhousut-ranger-green.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146178501", "partNumber" : "101641810", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146178501", "partNumber" : "101641812", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146178501", "partNumber" : "101641814", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146178501", "partNumber" : "101641818", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146178501", "partNumber" : "101641819", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146178501", "partNumber" : "101641822", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "146199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146178501", "partNumber" : "101641824", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "741920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741908501", "partNumber" : "102456663", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741921001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "741908501", "partNumber" : "102456667", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741921501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "741908501", "partNumber" : "102456661", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741922001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741908501", "partNumber" : "102456659", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741908501", "partNumber" : "102456669", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741923001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "741908501", "partNumber" : "102456665", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "741923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "741908501", "partNumber" : "102456657", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Vihreä Camo":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428309", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428311", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403793501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428313", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403794001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428315", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403794501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428319", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428323", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428325", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403796501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428327", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403797001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428329", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403797501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428331", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL (60-62)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428333", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428335", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" }, { "catentry_id" : "1403799001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403776001", "partNumber" : "103428337", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_5XL (64-66)":"1" , "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121354/origopro-taistelupaita-ranger-green.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "386846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "386832501", "partNumber" : "102019434", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "386847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "386832501", "partNumber" : "102019440", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "386847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "386832501", "partNumber" : "102019442", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "386848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "386832501", "partNumber" : "102019436", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "386850001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "386832501", "partNumber" : "102019438", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "524680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "524669501", "partNumber" : "102193180", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Snowcamo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" }, { "catentry_id" : "524681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "524669501", "partNumber" : "102193178", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Snowcamo":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" }, { "catentry_id" : "524681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "524669501", "partNumber" : "102193188", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Snowcamo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" }, { "catentry_id" : "524682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "524669501", "partNumber" : "102193184", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Snowcamo":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" }, { "catentry_id" : "524682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "524669501", "partNumber" : "102193182", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Snowcamo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-long-snowcamo.jpg" } }, { "catentry_id" : "524683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "524669501", "partNumber" : "102193186", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Snowcamo":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" }, { "catentry_id" : "789945001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "524669501", "partNumber" : "102523621", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Snowcamo":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" }, { "catentry_id" : "789945501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "524669501", "partNumber" : "102523623", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Snowcamo":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014234304/anar-muohta-snowcamo-puku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1373310001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1373093501", "partNumber" : "103401808", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1373310501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1373093501", "partNumber" : "103401810", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1373311501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373093501", "partNumber" : "103401818", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1373312001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373093501", "partNumber" : "103401820", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"5" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1373312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373093501", "partNumber" : "103401822", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1373313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1373093501", "partNumber" : "103401824", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"5" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "391147001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "391136001", "partNumber" : "101957944", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "391148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391136001", "partNumber" : "101957988", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "391153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391136001", "partNumber" : "101958152", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "391155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391136001", "partNumber" : "101958234", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "391155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391136001", "partNumber" : "101958255", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "391157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391136001", "partNumber" : "101958326", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "391159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391136001", "partNumber" : "101958336", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleecetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014200194/anar-niilla-fleece-jacket.jpg" } } ]
Anar Niilla fleecetakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 €-45%Norm. 89,00 €89,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "958154001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958152501", "partNumber" : "102455327", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "958154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958152501", "partNumber" : "102455315", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "958155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958152501", "partNumber" : "102455309", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "958155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958152501", "partNumber" : "102455325", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "958156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958152501", "partNumber" : "102455311", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "958156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958152501", "partNumber" : "102455307", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Oranssi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg" }, { "catentry_id" : "958157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958152501", "partNumber" : "102455313", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-orange-camo-reversible-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014285757/anar-dulkot-oranssi-camo-kaantotakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Riistan käsittely 48 kpl
- Houkuttimet 146 kpl
- Ansat ja pyydykset 17 kpl
- Naamiointi 43 kpl
- Puupassit ja tornit 1 kpl
- Ampumakepit 16 kpl
- Etäisyysmittarit 4 kpl
- Riistakamerat 34 kpl
- Riistakameroiden tarvikkeet 32 kpl
- VHF-radiopuhelimet 9 kpl
- VHF-radiopuhelimien tarvikkeet 95 kpl
- Koiratutkat ja tarvikkeet 51 kpl