- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Miehet (3970) /
- Alusvaatteet ja kerrastot
Miesten alusvaatteet ja kerrastot
Miesten alusvaatteet kestävät katseita
Alusvaatteet seuraavat muotivirtauksia siinä missä muukin pukeutuminen. Muotia tärkeämpää tulisi kuitenkin olla omat mieltymykset. Miesten alusvaatteissa on onneksi varaa valita.Pitkät vai lyhyet lahkeet?
Alushousujen lahkeen pituus on mukavuuskysymys. Toiset pitävät boksereita parhaimpina, toisten mielestä vain lahkeettomissa on tarpeeksi napakkuutta. Osa suosii korkeampaa vyötäröä, toisille taas riittää että housut peittävät sen mikä on tarpeen. Pituuden lisäksi valinnanvaraa löytyy niin väreissä kuin materiaaleissakin. Luonnonkuidut ovat miellyttävät ihoa vasten, tekokuidut taas tuovat alushousuihin lisää joustavuutta.
Miesten alusvaatemuoti on kehittynyt vuosikymmenien aikana hillitysti. Alun alkaen alusvaatteet olivat varsinaisen vaatekerraston alle puettavia kokopukuja. Muodin muuttuessa lahkeet lyhenivät, mutta vasta 30-luvulla markkinoille tulivat ensimmäisen kerran erikseen puettavat alushousut ja -paita. Alusvaatteiden tehtävä tuolloinkin oli lähinnä toimia suojaavana kerroksena vaatteiden alla. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin alusvaatteita alettiin kuvaamaan mainoskatalogeissa ja niiden ulkonäköön ryhdyttiin kiinnittämään enemmän huomiota. Nykyiset nuoret miehet vaativatkin alusvaatteiltaan mukavuuden lisäksi ennen kaikkea katseen kestävää ulkonäköä.
Pitkien kalsareiden pitkä historia
Pitkät kalsarit kehittyivät paksuista, puuvillaisista välihousuista, eli raappahousuista. Pitkät kalsarit ovat nykyään osa jokamiehen vaatekaappia. Suomalainen pitkien kalsareiden käyttäjä luottaa perusturvallisiin väreihin ja tuttuun muotoiluun, osa tosin haluaa irrotella kalsareissaan väreillä ja sarjakuvakuoseilla. Pitkien kalsareiden muodissa ovat vaihdelleet lähinnä kuosit. Pitsiä tai muita naisten alusvaatteissa näkyviä koristeluita ei suomalainen ole ottanut omakseen. Viime vuosina ovat yleistyneet niin sanotut tekniset alusvaatteet ja -kerrastot, jotka on suunniteltu kevyeksi ja hiostamattomiksi vaatteeksi ulkoiluun ja urheiluun.
Alushousut netistä tai marketista
Pakolliset kolmen minuutin pikapyrähdykset vaatekauppaan ovat lähinnä vanhempien miesten tapa shoppailla perusvaatteita, nuorempien miesten ostoskäyttäytyminen on huomattavasti erilaisempaa. Nuoret miehet ovat kiinnostuneempia vaatteista ja käyttävät niihin enemmän rahaa, myös alusvaateostokset tehdään mielummin omaan kuin äidin tai vaimon makuun luottaen. Siinä missä iäkkäämmät miehet heittävät kerrastopaketin osotoskärryihin viikko-ostosten yhteydessä, nuoremmat kaverit shoppailevat miellyttäviä brändejä ja malleja verkkokaupoista ja kivijalkaputiikeista.
Olipa suosikkisi millaiset hyvänsä, monen malliset miesten alushousut, pitkät kalsarit sekä kerrastot tilaat kätevästi Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Klikkaa suosikkisi ostoskoriin nyt – se on jopa helpompaa kuin pikapyrähdykset marketin vaateosastolle!
Miesten alusvaatteet kestävät katseita
Alusvaatteet seuraavat muotivirtauksia siinä missä muukin pukeutuminen. Muotia tärkeämpää tulisi kuitenkin olla omat mieltymykset. Miesten alusvaatteissa on onneksi varaa valita.Pitkät vai lyhyet lahkeet?
Alushousujen lahkeen pituus on mukavuuskysymys. Toiset pitävät boksereita parhaimpina, toisten mielestä vain lahkeettomissa on tarpeeksi napakkuutta. Osa suosii korkeampaa vyötäröä, toisille taas riittää että housut peittävät sen mikä on tarpeen. Pituuden lisäksi valinnanvaraa löytyy niin väreissä kuin materiaaleissakin. Luonnonkuidut ovat miellyttävät ihoa vasten, tekokuidut taas tuovat alushousuihin lisää joustavuutta.
Miesten alusvaatemuoti on kehittynyt vuosikymmenien aikana hillitysti. Alun alkaen alusvaatteet olivat varsinaisen vaatekerraston alle puettavia kokopukuja. Muodin muuttuessa lahkeet lyhenivät, mutta vasta 30-luvulla markkinoille tulivat ensimmäisen kerran erikseen puettavat alushousut ja -paita. Alusvaatteiden tehtävä tuolloinkin oli lähinnä toimia suojaavana kerroksena vaatteiden alla. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin alusvaatteita alettiin kuvaamaan mainoskatalogeissa ja niiden ulkonäköön ryhdyttiin kiinnittämään enemmän huomiota. Nykyiset nuoret miehet vaativatkin alusvaatteiltaan mukavuuden lisäksi ennen kaikkea katseen kestävää ulkonäköä.
Pitkien kalsareiden pitkä historia
Pitkät kalsarit kehittyivät paksuista, puuvillaisista välihousuista, eli raappahousuista. Pitkät kalsarit ovat nykyään osa jokamiehen vaatekaappia. Suomalainen pitkien kalsareiden käyttäjä luottaa perusturvallisiin väreihin ja tuttuun muotoiluun, osa tosin haluaa irrotella kalsareissaan väreillä ja sarjakuvakuoseilla. Pitkien kalsareiden muodissa ovat vaihdelleet lähinnä kuosit. Pitsiä tai muita naisten alusvaatteissa näkyviä koristeluita ei suomalainen ole ottanut omakseen. Viime vuosina ovat yleistyneet niin sanotut tekniset alusvaatteet ja -kerrastot, jotka on suunniteltu kevyeksi ja hiostamattomiksi vaatteeksi ulkoiluun ja urheiluun.
Alushousut netistä tai marketista
Pakolliset kolmen minuutin pikapyrähdykset vaatekauppaan ovat lähinnä vanhempien miesten tapa shoppailla perusvaatteita, nuorempien miesten ostoskäyttäytyminen on huomattavasti erilaisempaa. Nuoret miehet ovat kiinnostuneempia vaatteista ja käyttävät niihin enemmän rahaa, myös alusvaateostokset tehdään mielummin omaan kuin äidin tai vaimon makuun luottaen. Siinä missä iäkkäämmät miehet heittävät kerrastopaketin osotoskärryihin viikko-ostosten yhteydessä, nuoremmat kaverit shoppailevat miellyttäviä brändejä ja malleja verkkokaupoista ja kivijalkaputiikeista.
Olipa suosikkisi millaiset hyvänsä, monen malliset miesten alushousut, pitkät kalsarit sekä kerrastot tilaat kätevästi Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Klikkaa suosikkisi ostoskoriin nyt – se on jopa helpompaa kuin pikapyrähdykset marketin vaateosastolle!
-
[ { "catentry_id" : "1437824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437822501", "partNumber" : "303468401", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-45":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030526.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030526.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030526/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1437825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437822501", "partNumber" : "303468399", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030526/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030526/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030526/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030526.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030526/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030526.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030526/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437826001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437822501", "partNumber" : "303468403", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-48":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030526/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030526/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030526/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437822001", "partNumber" : "303468393", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030434.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030434.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437822001", "partNumber" : "303468395", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-45":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1437825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437822001", "partNumber" : "303468397", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436926030434/sidoste-miesten-puristamattomat-kampapuuvillasukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433307001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433300001", "partNumber" : "303700192", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433307501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433300001", "partNumber" : "303700188", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433308001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433300001", "partNumber" : "303700190", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433300001", "partNumber" : "303700184", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433309001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433300001", "partNumber" : "303700186", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433303001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433297501", "partNumber" : "303700160", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433297501", "partNumber" : "303700162", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433304001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433297501", "partNumber" : "303700158", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433297501", "partNumber" : "303700164", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433306501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433297501", "partNumber" : "303700166", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1303032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303021001", "partNumber" : "303555659", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Multipack 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303033001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303021001", "partNumber" : "303555657", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Multipack 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303035001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303021001", "partNumber" : "303555665", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Multipack 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303035501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303021001", "partNumber" : "303555663", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Multipack 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303021001", "partNumber" : "303555661", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Multipack 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1206976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1206969501", "partNumber" : "102685948", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018138277_1/cat-work-3paria-sneaker-black-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018138277_1/cat-work-3paria-sneaker-black-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018138277_1/cat-work-3paria-sneaker-black-tyosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1206977001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1206969501", "partNumber" : "102685946", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018138277_1/cat-work-3paria-sneaker-black-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018138277_1/cat-work-3paria-sneaker-black-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018138277_1/cat-work-3paria-sneaker-black-tyosukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1182289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1182284001", "partNumber" : "303401405", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-45":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161505061/crossbow-miesten-20-pack-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161505061/crossbow-miesten-20-pack-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161505061/crossbow-miesten-20-pack-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161505061/crossbow-541084-01-m-20-p-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161505061/crossbow-miesten-20-pack-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161505061/crossbow-miesten-20-pack-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161505061/crossbow-541084-01-m-20-p-socks.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "503098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "503022501", "partNumber" : "302063142", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "503098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "503022501", "partNumber" : "302063144", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" }, { "catentry_id" : "503099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "503022501", "partNumber" : "302063150", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "503099501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "503022501", "partNumber" : "302063140", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_35-38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018144346/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" }, { "catentry_id" : "503100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "503022501", "partNumber" : "302063148", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" }, { "catentry_id" : "503100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "503022501", "partNumber" : "302063146", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_35-38":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018144384/dickies-3-pack-tennissukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "433336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "433331501", "partNumber" : "301848895", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-men-s-sport-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-men-s-sport-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "433338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "433331501", "partNumber" : "301848903", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-men-s-sport-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-men-s-sport-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "433340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "433331501", "partNumber" : "301848900", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-men-s-sport-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-men-s-sport-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958853003/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "433342501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "433331501", "partNumber" : "301848892", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-men-s-sport-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8300958852945/fila-3-pack-men-s-sport-socks.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "448513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905103", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905097", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905105", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905101", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905099", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "979198001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097782", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979199501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097776", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-piketroja-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-piketroja-for-man.jpg" } }, { "catentry_id" : "979202501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097780", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979206501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097774", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979209001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097778", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "57329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "57240001", "partNumber" : "101400832", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006729174832/lenz-staff-worker-basic-sukat-3-paria.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006729174832/lenz-staff-worker-basic-sukat-3-paria.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9006729174832/lenz-staff-worker-basic-sukat-3-paria.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9006729174832/lenz-staff-worker-basic-sukat-3-paria.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006729174832/lenz-staff-worker-basic-sukat-3-paria.jpg" } }, { "catentry_id" : "57329501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "57240001", "partNumber" : "101400833", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006729174832/lenz-staff-worker-basic-sukat-3-paria.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006729174832/lenz-staff-worker-basic-sukat-3-paria.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9006729174832/lenz-staff-worker-basic-sukat-3-paria.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433997001", "partNumber" : "303670328", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" , "Väri_|_Multipack 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1434102001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433997001", "partNumber" : "303670326", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" , "Väri_|_Multipack 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Björn Borg Essential Crew 3-pack miesten sukat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90 € /pari-30%Norm. 9,90 €9,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1435088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435060501", "partNumber" : "303468389", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436923064906/sidoste-miesten-tekniset-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436923064906/sidoste-miesten-tekniset-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436923064906/sidoste-miesten-tekniset-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436923064906.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436923064906/sidoste-miesten-tekniset-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436923064906/sidoste-miesten-tekniset-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436923064906.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435060501", "partNumber" : "303468391", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-45":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436923064906/sidoste-miesten-tekniset-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6436923064906/sidoste-miesten-tekniset-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6436923064906/sidoste-miesten-tekniset-sukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433309501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433299501", "partNumber" : "303700180", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-45xEU":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433305501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433298001", "partNumber" : "303700174", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-45xEU":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433299001", "partNumber" : "303700178", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-45xEU":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433304501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433298501", "partNumber" : "303700176", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-45xEU":"1" , "Väri_|_Multi Color":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1439929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "406753001", "partNumber" : "303683919", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_4XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1439930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "406753001", "partNumber" : "303683921", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_5XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1439930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "406753001", "partNumber" : "303683924", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "406791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "406753001", "partNumber" : "301756529", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-seamless-long-bamboo-underwear.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-seamless-long-bamboo-underwear.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "406792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "406753001", "partNumber" : "301756531", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "406794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "406753001", "partNumber" : "301756533", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "406795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "406753001", "partNumber" : "301756537", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "406796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "406753001", "partNumber" : "301756535", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417009259/black-horse-aukottomat-pitkat-bambu-alushousut.jpg" } ]
Black Horse aukottomat pitkät bambu-alushousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90 €-40%Norm. 24,90★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "501228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501204501", "partNumber" : "302036583", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black+Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "501240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501204501", "partNumber" : "302036587", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black+Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "501244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501204501", "partNumber" : "302036581", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black+Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "501254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501204501", "partNumber" : "302036585", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black+Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "501258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501204501", "partNumber" : "302036579", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black+Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-miesten-bokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-miesten-bokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-miesten-bokserit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-miesten-bokserit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-miesten-bokserit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028417010378/black-horse-2-pack-men-s-boxers.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "675745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "675740001", "partNumber" : "302361837", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-miesten-thermo-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "675745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "675740001", "partNumber" : "302361835", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-miesten-thermo-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "675747501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "675740001", "partNumber" : "302361841", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-miesten-thermo-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "675748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "675740001", "partNumber" : "302361833", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-miesten-thermo-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-miesten-thermo-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-miesten-thermo-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-miesten-thermo-alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-men-s-thermal-underwear.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-men-s-thermal-underwear.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672923/cat-miesten-thermo-alushousut.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1131362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1131352001", "partNumber" : "303354610", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1131363001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1131352001", "partNumber" : "303354598", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "1131363501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1131352001", "partNumber" : "303354614", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "1131364001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1131352001", "partNumber" : "303354600", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "1131366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1131352001", "partNumber" : "303354616", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "1131366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1131352001", "partNumber" : "303354612", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026673098/catepillar-miesten-2-pack-bokserit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1086768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1086764501", "partNumber" : "303312672", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1086776501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1086764501", "partNumber" : "303312674", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340069785.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1086782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1086764501", "partNumber" : "303312680", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1086783001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1086764501", "partNumber" : "303312668", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1086786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1086764501", "partNumber" : "303312678", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7029340069785/black-horse-miesten-pitkat-merinovilla-alushousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434406001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434347001", "partNumber" : "303626227", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430022288/greengo-miesten-kokofroteepohjaiset-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430022288/greengo-miesten-kokofroteepohjaiset-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430022288/greengo-miesten-kokofroteepohjaiset-merinovillasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430022288.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430022288/greengo-miesten-kokofroteepohjaiset-merinovillasukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430022288.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430022288/greengo-miesten-kokofroteepohjaiset-merinovillasukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434347001", "partNumber" : "303626225", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-44":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430022288/greengo-miesten-kokofroteepohjaiset-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430022288/greengo-miesten-kokofroteepohjaiset-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430022288/greengo-miesten-kokofroteepohjaiset-merinovillasukat.jpg" } ]
GreenGo miesten kokofroteepohjaiset merinovillasukat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90 € /pari-30%★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "448510501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905087", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "448538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905089", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "448549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905091", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg" } }, { "catentry_id" : "448551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905095", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "448557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905093", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1172485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172435501", "partNumber" : "303310322", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1172486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172435501", "partNumber" : "303310334", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1172486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172435501", "partNumber" : "303310332", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1172494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172435501", "partNumber" : "303310330", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1172498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172435501", "partNumber" : "303310324", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_4XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1172505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172435501", "partNumber" : "303310320", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_2XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1172508001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172435501", "partNumber" : "303310328", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1172509001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1172435501", "partNumber" : "303310326", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_5XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443717730.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443717730/whistler-cerro-miesten-merinovillakerraston-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435060001", "partNumber" : "303468417", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410357414124.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410357414124.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410357414124/sidoste-miesten-villapohjasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1435088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435060001", "partNumber" : "303468413", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410357414124/sidoste-miesten-villapohjasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410357414124/sidoste-miesten-villapohjasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410357414124/sidoste-miesten-villapohjasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410357414124.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410357414124/sidoste-miesten-villapohjasukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410357414124/sidoste-miesten-villapohjasukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410357414124.jpg" } }, { "catentry_id" : "1435089001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435060001", "partNumber" : "303468415", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-45":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410357414124/sidoste-miesten-villapohjasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410357414124/sidoste-miesten-villapohjasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410357414124/sidoste-miesten-villapohjasukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1310033501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794393501", "partNumber" : "103349611", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "794396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794393501", "partNumber" : "302694239", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "794396501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794393501", "partNumber" : "302694249", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "794397001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794393501", "partNumber" : "302694247", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864.jpg" } }, { "catentry_id" : "794397501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794393501", "partNumber" : "302694245", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "794398001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794393501", "partNumber" : "302694243", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "794398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794393501", "partNumber" : "302694241", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "794399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794393501", "partNumber" : "302694237", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014303864/social-underwear-miesten-bambukerrasto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "480052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480045501", "partNumber" : "101937310", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" , "Väri_|_Monivärinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-miesten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-miesten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-miesten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-men-s-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-miesten-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-miesten-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-men-s-socks.jpg" } }, { "catentry_id" : "480052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480045501", "partNumber" : "101937308", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" , "Väri_|_Monivärinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-men-s-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-men-s-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014197814/social-underwear-10-pack-miesten-sukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1426040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426034001", "partNumber" : "303662766", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_BurgPetBla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426034001", "partNumber" : "303662772", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_BurgPetBla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426034001", "partNumber" : "303662770", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_BurgPetBla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426034001", "partNumber" : "303662782", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_BurgPetBla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426034001", "partNumber" : "303662776", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_BurgPetBla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426034001", "partNumber" : "303662774", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_BurgPetBla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426034001", "partNumber" : "303662780", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_BurgPetBla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426034001", "partNumber" : "303662778", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_BurgPetBla":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1006718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "303053652", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blueberry":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1006720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "303053680", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blueberry":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-men-s-layer-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-men-s-layer-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1006721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "303053824", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blueberry":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1006721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "303053864", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blueberry":"1" , "Koko_|_2XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1006724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "303053826", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blueberry":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-troja-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442004425/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "506518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "302091904", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "506523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "302091906", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_2XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "506527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "302091900", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "506533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "302091898", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-men-s-layer-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-men-s-layer-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "506541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "302091902", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "506543001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506509501", "partNumber" : "302091908", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000205/north-outdoor-active-210-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" } ]
North Outdoor Active 210 Merino miesten kerraston paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%24,95 €-49,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "204124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "204121501", "partNumber" : "100951658", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018104845/cat-miesten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018104845/cat-miesten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018104845/cat-miesten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018104845/cat-men-s-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018104845/cat-miesten-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018104845/cat-men-s-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018104845/cat-miesten-sukat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "405429001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405394501", "partNumber" : "301778511", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-50":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-men-s-sport-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-men-s-sport-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "405432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "405394501", "partNumber" : "301778509", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-45":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-men-s-sport-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-men-s-sport-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018115094/cat-3-pack-miesten-sport-sukat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "723056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635004", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "723061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635000", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg" } }, { "catentry_id" : "723071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635008", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "723088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635006", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "723098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635002", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "675746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "675739501", "partNumber" : "302361839", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-miesten-thermo-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "675746501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "675739501", "partNumber" : "302361829", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-miesten-thermo-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "675747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "675739501", "partNumber" : "302361831", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-men-s-thermal-underwear.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-miesten-thermo-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "675748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "675739501", "partNumber" : "302361827", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-miesten-thermo-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-miesten-thermo-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-miesten-thermo-aluspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-miesten-thermo-aluspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-men-s-thermal-underwear.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-miesten-thermo-aluspaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420026672886/cat-men-s-thermal-underwear.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1133738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133547501", "partNumber" : "302992150", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_AOP Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1133738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133547501", "partNumber" : "302992158", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_AOP Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1133739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133547501", "partNumber" : "302992152", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_AOP Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-miesten-pitkat-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-miesten-pitkat-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-miesten-pitkat-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-men-s-long-underwear.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-men-s-long-underwear.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-miesten-pitkat-alushousut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg" } }, { "catentry_id" : "1133739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133547501", "partNumber" : "302992156", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_AOP Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1133740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1133547501", "partNumber" : "302992154", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_AOP Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-langkalsonger-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146331315/risto-hopkins-miesten-pitkat-alushousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "866718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "866697001", "partNumber" : "302802459", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-46 (One Size)":"1" , "Väri_|_Multi Colour":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1291869001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1291852501", "partNumber" : "303555774", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Grey Melange":"1" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1291871001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291852501", "partNumber" : "303555770", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Grey Melange":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1291871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291852501", "partNumber" : "303555764", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Grey Melange":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg" } }, { "catentry_id" : "1291872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291852501", "partNumber" : "303555766", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Grey Melange":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1291872501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1291852501", "partNumber" : "303555768", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Grey Melange":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1291873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291852501", "partNumber" : "303555772", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Grey Melange":"1" , "Koko_|_XXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5908234702965.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5908234702965/viking-mounti-merinovilla-bambu-miesten-kerrasto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092067001", "partNumber" : "303343564", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tinsel":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092067001", "partNumber" : "303343568", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tinsel":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092067001", "partNumber" : "303343554", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tinsel":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092067001", "partNumber" : "303343566", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tinsel":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1092080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092067001", "partNumber" : "303343544", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tinsel":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414631501", "partNumber" : "303672520", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black Jet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414631501", "partNumber" : "303672518", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black Jet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414631501", "partNumber" : "303672524", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black Jet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414631501", "partNumber" : "303672522", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black Jet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414631501", "partNumber" : "303672526", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black Jet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1295148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295119501", "partNumber" : "303536866", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Total Eclipse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1295148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295119501", "partNumber" : "303536868", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Total Eclipse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1295149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295119501", "partNumber" : "303536862", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Total Eclipse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1295149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1295119501", "partNumber" : "303536864", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Total Eclipse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1295150001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1295119501", "partNumber" : "303536870", "unitPrice" : "79,95 €", "unitPriceRaw" : "79.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Total Eclipse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "612005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386248", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "612006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386246", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519.jpg" } }, { "catentry_id" : "612010001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386250", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "612010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386242", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "612011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386244", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021001", "partNumber" : "303638958", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021001", "partNumber" : "303638956", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_2XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021001", "partNumber" : "303638962", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021001", "partNumber" : "303638960", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021001", "partNumber" : "303638966", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428057001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428021001", "partNumber" : "303638964", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490606.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "836986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836983501", "partNumber" : "302848089", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_5/M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836983501", "partNumber" : "302848093", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_7/XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836983501", "partNumber" : "302848087", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_4/S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "836996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836983501", "partNumber" : "302848091", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_6/L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "837000001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836983501", "partNumber" : "302848095", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_8/XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1048368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008833501", "partNumber" : "303267987", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1008852501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008833501", "partNumber" : "302953875", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438513036645.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438513036645.jpg" } }, { "catentry_id" : "1008858001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008833501", "partNumber" : "302953877", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438513036645/rukka-tommola-miesten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1011779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011770001", "partNumber" : "303053704", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1011783001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011770001", "partNumber" : "303056145", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1011784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011770001", "partNumber" : "303053706", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1011785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011770001", "partNumber" : "303053908", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1011790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011770001", "partNumber" : "303053896", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1011796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011770001", "partNumber" : "303053648", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442006320.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442006320/north-outdoor-sensitive-225-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" } ]
North Outdoor Sensitive 225 Merino miesten kerraston housut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "450919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "450674001", "partNumber" : "301920096", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg" } }, { "catentry_id" : "450921001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "450674001", "partNumber" : "301920100", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg" }, { "catentry_id" : "450921501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "450674001", "partNumber" : "301920104", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_2XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg" }, { "catentry_id" : "450923001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "450674001", "partNumber" : "301920098", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg" }, { "catentry_id" : "450924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "450674001", "partNumber" : "301920106", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg" }, { "catentry_id" : "450926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "450674001", "partNumber" : "301920102", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg" }, { "catentry_id" : "927649001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "450674001", "partNumber" : "303053848", "unitPrice" : "85,00 €", "unitPriceRaw" : "85.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-men-s-layer-polo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438442000434/north-outdoor-arctic-260-merino-miesten-kerraston-poolo.jpg" } ]
North Outdoor Arctic 260 Merino miesten kerraston poolo
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:85,00 €-86,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1426001001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425949501", "partNumber" : "303625076", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Multipack 4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426001501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425949501", "partNumber" : "303625074", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Multipack 4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425949501", "partNumber" : "303625084", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Multipack 4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426003001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425949501", "partNumber" : "303625082", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Multipack 4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426003501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425949501", "partNumber" : "303625090", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Multipack 4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "984987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984928501", "partNumber" : "303070036", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "984988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984928501", "partNumber" : "303070038", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-44":"1" , "Väri_|_Harmaa/ Fuksia":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg" } }, { "catentry_id" : "984988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984928501", "partNumber" : "303070040", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"1" , "Väri_|_Harmaa/ Fuksia":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014160/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "984989001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984928501", "partNumber" : "303070042", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-44":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "984989501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984928501", "partNumber" : "303070044", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014245/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "984990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984928501", "partNumber" : "303070034", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014214/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "984990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984928501", "partNumber" : "303070030", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"1" , "Väri_|_Musta/ Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "984991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984928501", "partNumber" : "303070032", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-44":"1" , "Väri_|_Musta/ Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-slata-merinoullstrumpor-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-men-s-smooth-merino-wool-socks.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430014122/greengo-miesten-sileat-merinovillasukat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "501234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "150228501", "partNumber" : "302036553", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "501234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "150228501", "partNumber" : "302036555", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "501259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "150228501", "partNumber" : "302036557", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "150286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "150228501", "partNumber" : "100370791", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "150286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "150228501", "partNumber" : "100370792", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "150287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "150228501", "partNumber" : "100370793", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "150287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "150228501", "partNumber" : "100370794", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "150288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "150228501", "partNumber" : "100370790", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413213759636/bh-51196-1210-mu-m-m-pitkat-alush.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413213759636/black-horse-basic-miesten-pitkat-alushousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "624690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "624695501", "partNumber" : "302404876", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-miesten-lentosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-miesten-lentosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-miesten-lentosukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-men-s-flight-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-miesten-lentosukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-miesten-lentosukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-men-s-flight-socks.jpg" } }, { "catentry_id" : "624701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "624695501", "partNumber" : "302404632", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-men-s-flight-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-men-s-flight-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-miesten-lentosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "624705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "624695501", "partNumber" : "302404634", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_45-47":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-men-s-flight-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-men-s-flight-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430007827/greengo-miesten-lentosukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1227017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1227008501", "partNumber" : "303478393", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1227017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1227008501", "partNumber" : "303478391", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1227018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1227008501", "partNumber" : "303478397", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1227018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1227008501", "partNumber" : "303478395", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1227019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1227008501", "partNumber" : "303478401", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1227019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1227008501", "partNumber" : "303478399", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413510154134.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413510154134/tam-silk-miesten-merinosilkkipaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "978433501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978423001", "partNumber" : "302953927", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "978434001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "978423001", "partNumber" : "302953933", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "978438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978423001", "partNumber" : "302953923", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg" } }, { "catentry_id" : "978439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978423001", "partNumber" : "302953925", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "978441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978423001", "partNumber" : "302953931", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "978443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978423001", "partNumber" : "302953929", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016731.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016731/rukka-tavola-miesten-tuulisuojattu-kerraston-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "978413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978409001", "partNumber" : "302953941", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "978413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978409001", "partNumber" : "302953943", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "978417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978409001", "partNumber" : "302953935", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016793.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "978417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978409001", "partNumber" : "302953937", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "978419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "978409001", "partNumber" : "302953939", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "978420001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "978409001", "partNumber" : "302953945", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438535016793/rukka-teijo-miesten-tuulisuojatut-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "366223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "366207501", "partNumber" : "301075368", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-men-s-bamboo-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-men-s-bamboo-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-miesten-bambusukat.jpg" }, { "catentry_id" : "366224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "366207501", "partNumber" : "301075367", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-miesten-bambusukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-miesten-bambusukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-miesten-bambusukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-miesten-bambusukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-men-s-bamboo-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-miesten-bambusukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014131580/social-underwear-3-pack-men-s-bamboo-socks.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1310646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310601501", "partNumber" : "303572186", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1310648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310601501", "partNumber" : "303572188", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1310648501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310601501", "partNumber" : "303572190", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1310649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310601501", "partNumber" : "303572192", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1310649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1310601501", "partNumber" : "303572194", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1268654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1268651001", "partNumber" : "303522486", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_MULTIPACK 8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1268654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1268651001", "partNumber" : "303522488", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_MULTIPACK 8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1268655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1268651001", "partNumber" : "303522484", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_MULTIPACK 8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1268656001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1268651001", "partNumber" : "303522490", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_MULTIPACK 8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1268656501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1268651001", "partNumber" : "303522492", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_MULTIPACK 8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021501", "partNumber" : "303638970", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021501", "partNumber" : "303638968", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_2XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021501", "partNumber" : "303638974", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021501", "partNumber" : "303638972", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428059501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428021501", "partNumber" : "303638978", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428060001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428021501", "partNumber" : "303638976", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306/twentyfour-finse-merino-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491306.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1303045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303024501", "partNumber" : "303555627", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Multipack 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303047501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303024501", "partNumber" : "303555635", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Multipack 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303048001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303024501", "partNumber" : "303555633", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Multipack 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303048501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303024501", "partNumber" : "303555631", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Multipack 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303024501", "partNumber" : "303555629", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Multipack 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1207491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207479001", "partNumber" : "303307682", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1207492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207479001", "partNumber" : "303307686", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1207493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207479001", "partNumber" : "303307688", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1207497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207479001", "partNumber" : "303307680", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1207499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207479001", "partNumber" : "303307684", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1207500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207479001", "partNumber" : "303307690", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1207503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1207479001", "partNumber" : "303307678", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014362199/social-underwear-2-pack-miesten-pitkat-bambualushousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "449622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "449621501", "partNumber" : "102125267", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-45":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416889244536/tesema-merinovillahopeasukat-kiristamaton.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416889244536/tesema-merinovillahopeasukat-kiristamaton.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416889244536/tesema-kiristamattomat-merinovillahopeasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "449623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "449621501", "partNumber" : "102125271", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-48":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416889244536/tesema-merinovillahopeasukat-kiristamaton.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416889244536/tesema-merinovillahopeasukat-kiristamaton.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416889244536/tesema-kiristamattomat-merinovillahopeasukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin