Miesten t-paidat urheiluun
Miesten urheilulliset t-paidat liikkujalle ja trenditietoiselle
Miesten urheilupaidat ovat trenditietoisen valinta. Ne sopivat liikunnan lisäksi kaikenlaiseen vapaa-ajan viettoon, töihin, kouluun ja harrastuksiin. Kauden urheiluvaatteet ilahduttavat väreillään ja tyylikkäillä printeillään, myös miesten t-paidat hivelevät niin ihoa kuin silmää! Vartaloa myötäilevä treenipaita pukee erityisesti nuorekasta ja liikunnallista käyttäjäänsä kaikissa tilanteissa. Ihastu monipuoliseen valikoimaan ja laadukkaisiin tuotteisiin - miesten urheiluvaatteet sinulle tarjoaa Kärkkäinen!
Miesten urheiluvaatteiden muodissa näkyvät värit
Miesten urheilullisten t-paitojen valikoimissa ilahduttavat iloiset värit! Erityisesti nuoremmat miehet osaavat ottaa kirkkaat värit omakseen ja miesten muotikuvissa ovatkin vilahtaneet pirteät punainen, aniliini, fuksia ja violetti. Sävyjen kirjo on toivottu trendi, ovathan ankara harmaa, musta ja ruskea hallinneet miesten vaatekaappia jo aivan liian pitkään.
Toinen kauan näkyvillä ollut muoti-ilmiö on urheiluvaatteiden pulpahtaminen paitsi arkiseen katukuvaan, myös muuallekin elämään: kotiin, harrastuksiin, jopa työpaikalle ja kouluun. Liikunnallinen arki ja terveellinen elämäntapa ovat tämän ajan ilmiö, jonka seuraajat antavat aatteen näkyä kaikkialla elämänalueilla, myös pukeutumisessa.
Urheiluvaatteet eivät enää ole vain tiukasti salille tai kuntopolulle kuuluvia kamppeita, vaan tiukoissa urheilupaidoissa, merkkilenkkareissa ja kolmiraitahousissa liikutaan nyt rennosti missä tahansa tapahtumassa. Tyylin täydentää mukavat asusteet: lepoa ja treeniä mittaava aktiivisuusranneke ja rennosti kädessä roikkuva lasinen vesipullo.
Tulevat trendit heijastavat maailman nykyistä menoa
Muodin tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Siitä riippuu niin maailman tilanne kuin pinnalle nousevien supertähtienkin tyyli. Maanläheisyys ja ympäristötietoisuus nostavat kaikessa tuotannossa odotetusti päätään, joten myös miesten muodissa tullaan näkemään eettisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettuja vaatteita, ekohenkisyyttä sekä kierrätettyjä materiaaleja.
Kertakayttökulttuurin toivotaan väistyvän laadukkaampien, mutta pitkäikäisempien vaatteiden myötä. Vanha kunnon käsityön taito on taas arvostettua, eikä trenditietoinen shoppaile hetken mielijohteesta, vaan ostaakseen räätälöityjä tuotteita harkittuun käyttöön. Minimalismi ja pienet kodit pitävät huolen, ettei kaappeja haluta täyttää vain halvoilla tarjouskamppeilla, vaan hyvillä ja kestävillä suosikkituotteilla.
Värit näkyvät tulevissa vaatteissa edelleen ja niitä täydennetään muilla, daamien vaatekaapeista ammennetuilla inspiraatioilla, kuten kukkakuoseilla. Sporttityyli ei ole lähivuosina katoamassa minnekään, joten rentoja liikunnallisia vaatteita tullaan näkemään miesten yllä varmasti jatkossakin. Paluuta vanhaan, jäykkiin ja kiristäviin vaatteisiin ei ole: mies on löytänyt mukavuuden ja haluaa pitää siitä kiinni jatkossakin. Trendikkään miehen liikunnalliset t-paidat sinulle myy Kärkkäinen.
Miesten urheilupaidat ovat trenditietoisen valinta. Ne sopivat liikunnan lisäksi kaikenlaiseen vapaa-ajan viettoon, töihin, kouluun ja harrastuksiin. Kauden urheiluvaatteet ilahduttavat väreillään ja tyylikkäillä printeillään, myös miesten t-paidat hivelevät niin ihoa kuin silmää! Vartaloa myötäilevä treenipaita pukee erityisesti nuorekasta ja liikunnallista käyttäjäänsä kaikissa tilanteissa. Ihastu monipuoliseen valikoimaan ja laadukkaisiin tuotteisiin - miesten urheiluvaatteet sinulle tarjoaa Kärkkäinen!
Miesten urheiluvaatteiden muodissa näkyvät värit
Miesten urheilullisten t-paitojen valikoimissa ilahduttavat iloiset värit! Erityisesti nuoremmat miehet osaavat ottaa kirkkaat värit omakseen ja miesten muotikuvissa ovatkin vilahtaneet pirteät punainen, aniliini, fuksia ja violetti. Sävyjen kirjo on toivottu trendi, ovathan ankara harmaa, musta ja ruskea hallinneet miesten vaatekaappia jo aivan liian pitkään.
Toinen kauan näkyvillä ollut muoti-ilmiö on urheiluvaatteiden pulpahtaminen paitsi arkiseen katukuvaan, myös muuallekin elämään: kotiin, harrastuksiin, jopa työpaikalle ja kouluun. Liikunnallinen arki ja terveellinen elämäntapa ovat tämän ajan ilmiö, jonka seuraajat antavat aatteen näkyä kaikkialla elämänalueilla, myös pukeutumisessa.
Urheiluvaatteet eivät enää ole vain tiukasti salille tai kuntopolulle kuuluvia kamppeita, vaan tiukoissa urheilupaidoissa, merkkilenkkareissa ja kolmiraitahousissa liikutaan nyt rennosti missä tahansa tapahtumassa. Tyylin täydentää mukavat asusteet: lepoa ja treeniä mittaava aktiivisuusranneke ja rennosti kädessä roikkuva lasinen vesipullo.
Tulevat trendit heijastavat maailman nykyistä menoa
Muodin tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Siitä riippuu niin maailman tilanne kuin pinnalle nousevien supertähtienkin tyyli. Maanläheisyys ja ympäristötietoisuus nostavat kaikessa tuotannossa odotetusti päätään, joten myös miesten muodissa tullaan näkemään eettisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettuja vaatteita, ekohenkisyyttä sekä kierrätettyjä materiaaleja.
Kertakayttökulttuurin toivotaan väistyvän laadukkaampien, mutta pitkäikäisempien vaatteiden myötä. Vanha kunnon käsityön taito on taas arvostettua, eikä trenditietoinen shoppaile hetken mielijohteesta, vaan ostaakseen räätälöityjä tuotteita harkittuun käyttöön. Minimalismi ja pienet kodit pitävät huolen, ettei kaappeja haluta täyttää vain halvoilla tarjouskamppeilla, vaan hyvillä ja kestävillä suosikkituotteilla.
Värit näkyvät tulevissa vaatteissa edelleen ja niitä täydennetään muilla, daamien vaatekaapeista ammennetuilla inspiraatioilla, kuten kukkakuoseilla. Sporttityyli ei ole lähivuosina katoamassa minnekään, joten rentoja liikunnallisia vaatteita tullaan näkemään miesten yllä varmasti jatkossakin. Paluuta vanhaan, jäykkiin ja kiristäviin vaatteisiin ei ole: mies on löytänyt mukavuuden ja haluaa pitää siitä kiinni jatkossakin. Trendikkään miehen liikunnalliset t-paidat sinulle myy Kärkkäinen.
Miesten urheilulliset t-paidat liikkujalle ja trenditietoiselle
Miesten urheilupaidat ovat trenditietoisen valinta. Ne sopivat liikunnan lisäksi kaikenlaiseen vapaa-ajan viettoon, töihin, kouluun ja harrastuksiin. Kauden urheiluvaatteet ilahduttavat väreillään ja tyylikkäillä printeillään, myös miesten t-paidat hivelevät niin ihoa kuin silmää! Vartaloa myötäilevä treenipaita pukee erityisesti nuorekasta ja liikunnallista käyttäjäänsä kaikissa tilanteissa. Ihastu monipuoliseen valikoimaan ja laadukkaisiin tuotteisiin - miesten urheiluvaatteet sinulle tarjoaa Kärkkäinen!
Miesten urheiluvaatteiden muodissa näkyvät värit
Miesten urheilullisten t-paitojen valikoimissa ilahduttavat iloiset värit! Erityisesti nuoremmat miehet osaavat ottaa kirkkaat värit omakseen ja miesten muotikuvissa ovatkin vilahtaneet pirteät punainen, aniliini, fuksia ja violetti. Sävyjen kirjo on toivottu trendi, ovathan ankara harmaa, musta ja ruskea hallinneet miesten vaatekaappia jo aivan liian pitkään.
Toinen kauan näkyvillä ollut muoti-ilmiö on urheiluvaatteiden pulpahtaminen paitsi arkiseen katukuvaan, myös muuallekin elämään: kotiin, harrastuksiin, jopa työpaikalle ja kouluun. Liikunnallinen arki ja terveellinen elämäntapa ovat tämän ajan ilmiö, jonka seuraajat antavat aatteen näkyä kaikkialla elämänalueilla, myös pukeutumisessa.
Urheiluvaatteet eivät enää ole vain tiukasti salille tai kuntopolulle kuuluvia kamppeita, vaan tiukoissa urheilupaidoissa, merkkilenkkareissa ja kolmiraitahousissa liikutaan nyt rennosti missä tahansa tapahtumassa. Tyylin täydentää mukavat asusteet: lepoa ja treeniä mittaava aktiivisuusranneke ja rennosti kädessä roikkuva lasinen vesipullo.
Tulevat trendit heijastavat maailman nykyistä menoa
Muodin tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Siitä riippuu niin maailman tilanne kuin pinnalle nousevien supertähtienkin tyyli. Maanläheisyys ja ympäristötietoisuus nostavat kaikessa tuotannossa odotetusti päätään, joten myös miesten muodissa tullaan näkemään eettisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettuja vaatteita, ekohenkisyyttä sekä kierrätettyjä materiaaleja.
Kertakayttökulttuurin toivotaan väistyvän laadukkaampien, mutta pitkäikäisempien vaatteiden myötä. Vanha kunnon käsityön taito on taas arvostettua, eikä trenditietoinen shoppaile hetken mielijohteesta, vaan ostaakseen räätälöityjä tuotteita harkittuun käyttöön. Minimalismi ja pienet kodit pitävät huolen, ettei kaappeja haluta täyttää vain halvoilla tarjouskamppeilla, vaan hyvillä ja kestävillä suosikkituotteilla.
Värit näkyvät tulevissa vaatteissa edelleen ja niitä täydennetään muilla, daamien vaatekaapeista ammennetuilla inspiraatioilla, kuten kukkakuoseilla. Sporttityyli ei ole lähivuosina katoamassa minnekään, joten rentoja liikunnallisia vaatteita tullaan näkemään miesten yllä varmasti jatkossakin. Paluuta vanhaan, jäykkiin ja kiristäviin vaatteisiin ei ole: mies on löytänyt mukavuuden ja haluaa pitää siitä kiinni jatkossakin. Trendikkään miehen liikunnalliset t-paidat sinulle myy Kärkkäinen.
Miesten urheilupaidat ovat trenditietoisen valinta. Ne sopivat liikunnan lisäksi kaikenlaiseen vapaa-ajan viettoon, töihin, kouluun ja harrastuksiin. Kauden urheiluvaatteet ilahduttavat väreillään ja tyylikkäillä printeillään, myös miesten t-paidat hivelevät niin ihoa kuin silmää! Vartaloa myötäilevä treenipaita pukee erityisesti nuorekasta ja liikunnallista käyttäjäänsä kaikissa tilanteissa. Ihastu monipuoliseen valikoimaan ja laadukkaisiin tuotteisiin - miesten urheiluvaatteet sinulle tarjoaa Kärkkäinen!
Miesten urheiluvaatteiden muodissa näkyvät värit
Miesten urheilullisten t-paitojen valikoimissa ilahduttavat iloiset värit! Erityisesti nuoremmat miehet osaavat ottaa kirkkaat värit omakseen ja miesten muotikuvissa ovatkin vilahtaneet pirteät punainen, aniliini, fuksia ja violetti. Sävyjen kirjo on toivottu trendi, ovathan ankara harmaa, musta ja ruskea hallinneet miesten vaatekaappia jo aivan liian pitkään.
Toinen kauan näkyvillä ollut muoti-ilmiö on urheiluvaatteiden pulpahtaminen paitsi arkiseen katukuvaan, myös muuallekin elämään: kotiin, harrastuksiin, jopa työpaikalle ja kouluun. Liikunnallinen arki ja terveellinen elämäntapa ovat tämän ajan ilmiö, jonka seuraajat antavat aatteen näkyä kaikkialla elämänalueilla, myös pukeutumisessa.
Urheiluvaatteet eivät enää ole vain tiukasti salille tai kuntopolulle kuuluvia kamppeita, vaan tiukoissa urheilupaidoissa, merkkilenkkareissa ja kolmiraitahousissa liikutaan nyt rennosti missä tahansa tapahtumassa. Tyylin täydentää mukavat asusteet: lepoa ja treeniä mittaava aktiivisuusranneke ja rennosti kädessä roikkuva lasinen vesipullo.
Tulevat trendit heijastavat maailman nykyistä menoa
Muodin tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Siitä riippuu niin maailman tilanne kuin pinnalle nousevien supertähtienkin tyyli. Maanläheisyys ja ympäristötietoisuus nostavat kaikessa tuotannossa odotetusti päätään, joten myös miesten muodissa tullaan näkemään eettisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettuja vaatteita, ekohenkisyyttä sekä kierrätettyjä materiaaleja.
Kertakayttökulttuurin toivotaan väistyvän laadukkaampien, mutta pitkäikäisempien vaatteiden myötä. Vanha kunnon käsityön taito on taas arvostettua, eikä trenditietoinen shoppaile hetken mielijohteesta, vaan ostaakseen räätälöityjä tuotteita harkittuun käyttöön. Minimalismi ja pienet kodit pitävät huolen, ettei kaappeja haluta täyttää vain halvoilla tarjouskamppeilla, vaan hyvillä ja kestävillä suosikkituotteilla.
Värit näkyvät tulevissa vaatteissa edelleen ja niitä täydennetään muilla, daamien vaatekaapeista ammennetuilla inspiraatioilla, kuten kukkakuoseilla. Sporttityyli ei ole lähivuosina katoamassa minnekään, joten rentoja liikunnallisia vaatteita tullaan näkemään miesten yllä varmasti jatkossakin. Paluuta vanhaan, jäykkiin ja kiristäviin vaatteisiin ei ole: mies on löytänyt mukavuuden ja haluaa pitää siitä kiinni jatkossakin. Trendikkään miehen liikunnalliset t-paidat sinulle myy Kärkkäinen.
-
[ { "catentry_id" : "1285528001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285510501", "partNumber" : "303408613", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745398969/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285533001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285510501", "partNumber" : "303408605", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745398969/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285510501", "partNumber" : "303408609", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745398969/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745398969/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg" } }, { "catentry_id" : "1285546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285510501", "partNumber" : "303408607", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745398969/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285510501", "partNumber" : "303408611", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745398969.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745398969/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" } ]
Adidas M Bl Sj T miesten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,93 €-30%Norm. 29,90 €29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1285527501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285511001", "partNumber" : "303408649", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745444611/adidas-m-all-szn-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285543501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285511001", "partNumber" : "303408643", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745444611/adidas-m-all-szn-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285545001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285511001", "partNumber" : "303408651", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745444611/adidas-m-all-szn-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285565001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285511001", "partNumber" : "303408647", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611/adidas-m-all-szn-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611/adidas-m-all-szn-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745444611/adidas-m-all-szn-t-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745444611/adidas-m-all-szn-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611/adidas-m-all-szn-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg" } }, { "catentry_id" : "1285569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285511001", "partNumber" : "303408645", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745444611.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745444611/adidas-m-all-szn-t-miesten-t-paita.jpg" } ]
Adidas M All Szn T miesten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,93 €-30%Norm. 29,90 €29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1285517501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285510001", "partNumber" : "303408591", "unitPrice" : "28,00 €", "unitPriceRaw" : "28.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745485102/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285510001", "partNumber" : "303408587", "unitPrice" : "28,00 €", "unitPriceRaw" : "28.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745485102/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285510001", "partNumber" : "303408589", "unitPrice" : "28,00 €", "unitPriceRaw" : "28.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745485102/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745485102/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg" } }, { "catentry_id" : "1285534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285510001", "partNumber" : "303408593", "unitPrice" : "28,00 €", "unitPriceRaw" : "28.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745485102/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285571001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285510001", "partNumber" : "303408585", "unitPrice" : "28,00 €", "unitPriceRaw" : "28.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745485102.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745485102/adidas-m-bl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1421873501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699090", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1421874001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699092", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA White":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1421874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699086", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1421875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699088", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA Black":"1" , "Koko_|_XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1421875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699082", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067981442881.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1421876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699084", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067981442881/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1421879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699098", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA White":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1421880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699100", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA White":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1421880501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699094", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA White":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067979910972.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972.jpg" } }, { "catentry_id" : "1421881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421855001", "partNumber" : "303699096", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_PUMA White":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067979910972/puma-ess-logo-lab-cat-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643965", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549652997/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643963", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549652997/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643969", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549652997/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406139001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643967", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549652997/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549652997/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg" } }, { "catentry_id" : "1406139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643961", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_2XL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549652997.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549652997/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406140001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643981", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Immerse":"1" , "Koko_|_2XL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653017/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406140501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643979", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643985", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Immerse":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653017/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643983", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Immerse":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653017/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643973", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643971", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_2XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643977", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653000.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000.jpg" } }, { "catentry_id" : "1406143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643975", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653000/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643989", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Immerse":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653017/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406146501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406114501", "partNumber" : "303643987", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Immerse":"1" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653017/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549653017/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017/virtus-deran-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549653017.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1379642501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379592501", "partNumber" : "303561259", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1379643001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379592501", "partNumber" : "303561265", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1379643501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1379592501", "partNumber" : "303561263", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1379644001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1379592501", "partNumber" : "303561261", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067886696204.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204/adidas-m-camo-g-t-2-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067886696204.jpg" } } ]
Adidas M Camo G T 2 miesten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,53 €-30%Norm. 27,90 €27,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1327271001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327252501", "partNumber" : "303557976", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327252501", "partNumber" : "303557984", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327252501", "partNumber" : "303557982", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327252501", "partNumber" : "303557980", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887721868.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868.jpg" } }, { "catentry_id" : "1327273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327252501", "partNumber" : "303557978", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887721868/adidas-run-it-tee-miesten-juoksu-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1349874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867501", "partNumber" : "103285767", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349878501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867501", "partNumber" : "103285761", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_XS":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349880501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867501", "partNumber" : "103285765", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349881501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867501", "partNumber" : "103285769", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867501", "partNumber" : "103285773", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_3XL":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-men-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-teknisk-t-shirt-for-man.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-teknisk-t-shirt-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-men-s-technical-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1349884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867501", "partNumber" : "103285771", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_XXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867501", "partNumber" : "103285763", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373553/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "879248501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "879222501", "partNumber" : "302962535", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918126/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "879249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "879222501", "partNumber" : "302962539", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918126/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "879256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "879222501", "partNumber" : "302962533", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918126/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "879257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "879222501", "partNumber" : "302962537", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918126/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "879270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "879222501", "partNumber" : "302962531", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918126/oxide-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918126/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918126.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1349875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868001", "partNumber" : "103285741", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868001", "partNumber" : "103285715", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349877001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868001", "partNumber" : "103285713", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868001", "partNumber" : "103285739", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-teknisk-t-shirt-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-men-s-technical-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-men-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-teknisk-t-shirt-for-man.jpg" } }, { "catentry_id" : "1349882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868001", "partNumber" : "103285731", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868001", "partNumber" : "103285743", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868001", "partNumber" : "103285745", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373386/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1349872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867001", "partNumber" : "103285751", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Petrol":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349873001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1349867001", "partNumber" : "103285759", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Petrol":"1" , "Koko_|_3XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-men-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-teknisk-t-shirt-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-teknisk-t-shirt-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-men-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1349873501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1349867001", "partNumber" : "103285757", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Petrol":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349874001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867001", "partNumber" : "103285747", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Petrol":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349878001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867001", "partNumber" : "103285755", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Petrol":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349879001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867001", "partNumber" : "103285753", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Petrol":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349867001", "partNumber" : "103285749", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Petrol":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373485/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "581678501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302290567", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618361/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618361/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "581680501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302290571", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618361/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "581694501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302290575", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618361/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "581696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302290573", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618361/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "581699501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302290569", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618361.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618361/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "544618501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302197044", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "544621501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302197042", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618064.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064.jpg" } }, { "catentry_id" : "544640501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302197048", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "544660001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302197046", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "544661001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "544567001", "partNumber" : "302197050", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/191888618064/nike-nsw-club-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1101907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101899501", "partNumber" : "303251751", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forest":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573100909/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1101908001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101899501", "partNumber" : "303251753", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forest":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573100909/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1101918001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101899501", "partNumber" : "303251747", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forest":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573100909/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1101920001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101899501", "partNumber" : "303251749", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forest":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573100909/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573100909/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573100909.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573100909/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1265385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265381501", "partNumber" : "303230125", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745490359/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1265385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265381501", "partNumber" : "303230123", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745490359/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745490359/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg" } }, { "catentry_id" : "1265386001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265381501", "partNumber" : "303230119", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745490359/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1265386501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265381501", "partNumber" : "303230127", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745490359/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1265387001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265381501", "partNumber" : "303230121", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Mgreyh":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745490359.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745490359/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1075366501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1075348501", "partNumber" : "303230109", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745295206/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1075368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075348501", "partNumber" : "303230113", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745295206/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745295206/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg" } }, { "catentry_id" : "1075371501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075348501", "partNumber" : "303230117", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745295206/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1075372001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075348501", "partNumber" : "303230111", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745295206/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1075373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1075348501", "partNumber" : "303230115", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745295206.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745295206/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1285546501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285508501", "partNumber" : "303408559", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Betsca":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745410036.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036.jpg" } }, { "catentry_id" : "1285547001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285508501", "partNumber" : "303408557", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Betsca":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285508501", "partNumber" : "303408561", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Betsca":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285560001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285508501", "partNumber" : "303408563", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Betsca":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745410036/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" } ]
Adidas M Sl Sj T miesten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1285520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285515501", "partNumber" : "303409015", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Cgreen":"1" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066763914493/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285539501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285515501", "partNumber" : "303409019", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Cgreen":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066763914493/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066763914493/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg" } }, { "catentry_id" : "1285542001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285515501", "partNumber" : "303409021", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Cgreen":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066763914493/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285574501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285515501", "partNumber" : "303409017", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Cgreen":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066763914493/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285575501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285515501", "partNumber" : "303409023", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Cgreen":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066763914493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066763914493/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" } ]
Adidas M Sl Sj T miesten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1285519001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285507501", "partNumber" : "303408121", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Legink":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285551001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285507501", "partNumber" : "303408119", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Legink":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285507501", "partNumber" : "303408117", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Legink":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745414027.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1285563001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285507501", "partNumber" : "303408113", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Legink":"1" , "Koko_|_2XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1285573001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285507501", "partNumber" : "303408115", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Legink":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066745414027/adidas-m-sl-sj-t-miesten-t-paita.jpg" } ]
Adidas M Sl Sj T miesten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1047645501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1047597001", "partNumber" : "303172433", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1047647001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047597001", "partNumber" : "303172431", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196570472740.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740.jpg" } }, { "catentry_id" : "1047648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047597001", "partNumber" : "303172435", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1047660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047597001", "partNumber" : "303172429", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196570472740/vans-mini-script-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1357426501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1357416501", "partNumber" : "303600361", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen/Sininen":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1357427001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1357416501", "partNumber" : "303600363", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen/Sininen":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1357427501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1357416501", "partNumber" : "303600365", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen/Sininen":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1357428001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1357416501", "partNumber" : "303600367", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen/Sininen":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416146706/aurora-borealis-suomi-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1307655501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1307639501", "partNumber" : "303563426", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tepore/White":"1" , "Koko_|_3XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1307656001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1307639501", "partNumber" : "303563424", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tepore/White":"1" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1307656501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1307639501", "partNumber" : "303563438", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tepore/White":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1307657001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1307639501", "partNumber" : "303563436", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tepore/White":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1307657501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1307639501", "partNumber" : "303563430", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tepore/White":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg" } }, { "catentry_id" : "1307658001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1307639501", "partNumber" : "303563428", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tepore/White":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752099453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752099453/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" } ]
Adidas Tabela 23 Jsy miesten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,93 €-30%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1348228501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1348172001", "partNumber" : "303563040", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_3XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1348229001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1348172001", "partNumber" : "303563038", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_2XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1348229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1348172001", "partNumber" : "303563048", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1348230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1348172001", "partNumber" : "303563046", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1348230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1348172001", "partNumber" : "303563044", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752144924.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924.jpg" } }, { "catentry_id" : "1348231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1348172001", "partNumber" : "303563042", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752144924/adidas-tabela-23-jsy-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1349872501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868501", "partNumber" : "103285775", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868501", "partNumber" : "103285777", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868501", "partNumber" : "103285787", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow":"1" , "Koko_|_3XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349877501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1349868501", "partNumber" : "103285785", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868501", "partNumber" : "103285781", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-teknisk-t-shirt-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-men-s-technical-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-men-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-teknisk-t-shirt-for-man.jpg" } }, { "catentry_id" : "1349884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868501", "partNumber" : "103285779", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349868501", "partNumber" : "103285783", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373591/uhalla-cave-miesten-tekninen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1050798001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260495", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green Melange":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918331.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331.jpg" } }, { "catentry_id" : "1050802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260535", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Melange":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050804501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260485", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918188/oxide-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918188/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg" } }, { "catentry_id" : "1050806501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260499", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green Melange":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050811001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260755", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot Melange":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050811501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260489", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918188/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050818001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260497", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green Melange":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260533", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Melange":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591024079.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079.jpg" } }, { "catentry_id" : "1050827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260537", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Melange":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050828001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260493", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green Melange":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050835501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260751", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot Melange":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050837501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260501", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green Melange":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918331/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050839001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260759", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot Melange":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050842501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260487", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918188/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050843001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260483", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918188/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260491", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590918188.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590918188/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260539", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Melange":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050859001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260753", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot Melange":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591122010.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1050867001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260757", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot Melange":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591122010/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050694501", "partNumber" : "303260531", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Melange":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591024079/oxide-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1064573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1064490501", "partNumber" : "303230105", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olistr":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1064576001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064490501", "partNumber" : "303230107", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olistr":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1064577501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064490501", "partNumber" : "303230103", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olistr":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752108094.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094.jpg" } }, { "catentry_id" : "1064580001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064490501", "partNumber" : "303230099", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Olistr":"1" , "Koko_|_2XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1064580501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1064490501", "partNumber" : "303230101", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olistr":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752108094/adidas-m-lin-sj-t-miesten-t-paita.jpg" } ]
Adidas M Lin Sj T miesten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%16,03 €-17,50 €Norm. 22,90 - 25,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1212378001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303491299", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1212378501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303491301", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1212379001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303491307", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1212379501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303491309", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1212380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303491303", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg" } }, { "catentry_id" : "1212380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303491305", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1212381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303491315", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Black":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1212381501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303491311", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8032067073712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8032067073712/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1212382001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303491313", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Black":"1" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314713", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070136501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314737", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Orange It":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020906730/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020906730/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8034020906730/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8034020906730.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8034020906730/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020906730.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020906730/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070137001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314673", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Md Grey Mel-Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070138001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314741", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Sapphire":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020907010/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020907010/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8034020907010/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8034020907010/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8034020907010.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020907010/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020907010.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070139501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314669", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Md Grey":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070141001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314679", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Md Grey Mel-Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314709", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070146501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314667", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Md Grey":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070154501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314677", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Md Grey Mel-Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070157001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314739", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Orange It":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020906730/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020906730/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8034020906730/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314665", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Md Grey":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802117.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314711", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314715", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070160501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314675", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Md Grey Mel-Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070161001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314683", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Md Grey Mel-Black":"1" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070165501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314681", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Md Grey Mel-Black":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802377.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802377/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314661", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Md Grey":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070166501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314671", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Md Grey":"1" , "Koko_|_3XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070167001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314663", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Md Grey":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8016279802117/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314707", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_White-Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8022058971530.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8022058971530/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1070168001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070105501", "partNumber" : "303314743", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Sapphire":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020907010.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8034020907010.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8034020907010/kappa-tee-cromen-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1424741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424691501", "partNumber" : "303624210", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_WW001 White":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424691501", "partNumber" : "303624208", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_WW001 White":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424691501", "partNumber" : "303624214", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_WW001 White":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424691501", "partNumber" : "303624212", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_WW001 White":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424744001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424691501", "partNumber" : "303624206", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_WW001 White":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041149459.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459/champion-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041149459.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "551680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "302247452", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "551680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "302247448", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590467587.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587.jpg" } }, { "catentry_id" : "551681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "302247454", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "551681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "302247450", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "551682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "302247456", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590467587/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "378958501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "301650724", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590241606.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606.jpg" } }, { "catentry_id" : "378959001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "301650726", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "378959501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "301650732", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "378963501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "301650730", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "378968001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378921001", "partNumber" : "301650728", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590241606/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1392932001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378921001", "partNumber" : "303653338", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal Blue":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1392932501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378921001", "partNumber" : "303653346", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal Blue":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591201234.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392933001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378921001", "partNumber" : "303653340", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal Blue":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1392934501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378921001", "partNumber" : "303653354", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal Blue":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1392935001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378921001", "partNumber" : "303653348", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal Blue":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591201234/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517467", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315481/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517469", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315481/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517463", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315481/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517465", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315481/oxide-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315481/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387039001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517475", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580/oxide-miesten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315580/oxide-miesten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315580/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580/oxide-miesten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387039501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517477", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315580/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517471", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315481.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315481/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387040501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517473", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315580/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387041001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517479", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty":"1" , "Koko_|_XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315580/oxide-miesten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387041501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1386996001", "partNumber" : "303517481", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591315580.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591315580/oxide-miesten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "653921001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302504906", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mid Blue":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590383009/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "653922001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302504908", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mid Blue":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590383009/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "653927001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302504902", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mid Blue":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590383009/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590383009/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg" } }, { "catentry_id" : "653929001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302504904", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mid Blue":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590383009/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "653931501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302504910", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mid Blue":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590383009.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590383009/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "447085501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "301904677", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "447092001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "301904675", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325950088230.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "447096001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "301904679", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "447096501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "301904673", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "447099001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "631177501", "partNumber" : "301904681", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325950088230/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "482787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302026322", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Teal green":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590430338.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590430338/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430338/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430338.jpg" } }, { "catentry_id" : "482788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302026330", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Teal green":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "482842001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302026328", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Teal green":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "482842501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302026334", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Teal green":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "482843001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "631177501", "partNumber" : "302026320", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Teal green":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590430321.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321/oxide-miesten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590430321.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin