- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Miehet (3970) /
- Ulkovaatteet
Miesten ulkovaatteet ja ulkoiluvaatteet
Kaikkiin keleihin - miesten ulkovaatteet
Sää on pukeutumiskysymys ja ulos kannattaa lähteä ihan jokaisena päivänä. Miesten ulkoiluvaatteet kannustavat retkeilemään lähiluontoon, lenkkeilemään mukavissa maastoissa ja puuhailemaan kotiympäristössä. Sadekeli, talvipakkanen tai navakka tuuli ei saa estää ulkoilua! Miesten ulkoilutakit, ulkoiluhousut ja muuta varusteet pitävät kuivana ja lämpimänä säällä kuin säällä. Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan miesten ulkoiluvaatteiden valikoimaan ja löydä omasi.Ulkoiluvaatteet miehet – valitse ulkoiluvaatteet kelien mukaan
Ulkoiluvaatteet valitaan sään ja kelien mukaan. Suomessa on neljä vuodenaikaa, jolloin myös ulkoiluvaatteiden määrä on melkoinen. Kesällä ulkoiluvaatteiden tulee olla kevyet, mutta tuulenpitävät. Keväällä ja syksyllä ylle kaivataan jo pikkuisen lämpimämpää ja paksumpaa. Pakkaskeleillä yllä saa olla reilusti toppaa, varsinkin jos oleilee talvisin pohjoisessa Suomessa.
Näiden lisäksi ulkoilija saattaa tarvita miesten sadevaatteet, pilkkivaatteet, kenties juoksuvaatteet tai vaikka miesten hiihtovaatteet hiihtourheiluun. Päällysvaatteet juhliin, rentoon lomapäivän viettoon tai tyylikkäät ulkovaatteet töihin ja kaupungille. Lista on miltei loputon. Onneksi Kärkkäisen verkkokaupan valikoimissa on varaa mistä valita. Jos budjetti on tiukka, kausittain vaihtuva ulkoiluvaatteet ale on hyvä paikka aloittaa vaatteiden metsästys.
Talviurheilija tarvitsee sekä ohuemman että paksumman ulkovaatekerran
Syksy tuo mukanaan sateet. Syksyiseen ulkoiluun kannattaakin valita vedenpitävät vaatteet. Viileämpiä kelejä ajatellen kannattaa satsata vaatteisiin, jossa on hieman lämmittävää vuorta mukana. Ei kuitenkaan turhan paksulti, jotta vaatetta olisi mukavampi käyttää myös aurinkoisilla keleillä. Jos vaatteissa on sopivasti väljyyttä, pakkasaamuina alle voi sujauttaa lämpimän fleecen.
Pakkassäälle tarvitaan aina toppavaatteet. Jos kuitenkin on aktiivinen talviurheilulajien harrastaja, saattaa toppavaatteet osoittautua liian kuumiksi. Talvikeleille urheilija kaipaa siis ainakin kaksi vaatekertaa: paksumpi ulkona oleskeluun, ohuempi urheiluun. Juhlia ja muita tilaisuuksia varten hankintalistalla saattaa lisäksi olla tyylikäs villakangastakki.
Miesten ulkohousut liikuntaan ja pihalla puuhailuun
Ulkohousujen tulee pitää tuulta ja kosteutta. Muuten kylmä ilmavirta nappaa ikävästi kiinni jalkoihin ulkoillessa. Joustavat ulkohousut eivät kiristä tai hankaa, joten niiden kanssa ulkoileminen on aina mukavaa sekä helppoa. Metsässä kulkiessa kosteutta pitävät ulkohousut ovat ehdottomat.Talvikeleillä olisi suotavaa, että ulkohousut tarjoaisivat myös tehokasta suojaa pakkasia vastaan.
Kaikkiin keleihin - miesten ulkovaatteet
Sää on pukeutumiskysymys ja ulos kannattaa lähteä ihan jokaisena päivänä. Miesten ulkoiluvaatteet kannustavat retkeilemään lähiluontoon, lenkkeilemään mukavissa maastoissa ja puuhailemaan kotiympäristössä. Sadekeli, talvipakkanen tai navakka tuuli ei saa estää ulkoilua! Miesten ulkoilutakit, ulkoiluhousut ja muuta varusteet pitävät kuivana ja lämpimänä säällä kuin säällä. Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan miesten ulkoiluvaatteiden valikoimaan ja löydä omasi.Ulkoiluvaatteet miehet – valitse ulkoiluvaatteet kelien mukaan
Ulkoiluvaatteet valitaan sään ja kelien mukaan. Suomessa on neljä vuodenaikaa, jolloin myös ulkoiluvaatteiden määrä on melkoinen. Kesällä ulkoiluvaatteiden tulee olla kevyet, mutta tuulenpitävät. Keväällä ja syksyllä ylle kaivataan jo pikkuisen lämpimämpää ja paksumpaa. Pakkaskeleillä yllä saa olla reilusti toppaa, varsinkin jos oleilee talvisin pohjoisessa Suomessa.
Näiden lisäksi ulkoilija saattaa tarvita miesten sadevaatteet, pilkkivaatteet, kenties juoksuvaatteet tai vaikka miesten hiihtovaatteet hiihtourheiluun. Päällysvaatteet juhliin, rentoon lomapäivän viettoon tai tyylikkäät ulkovaatteet töihin ja kaupungille. Lista on miltei loputon. Onneksi Kärkkäisen verkkokaupan valikoimissa on varaa mistä valita. Jos budjetti on tiukka, kausittain vaihtuva ulkoiluvaatteet ale on hyvä paikka aloittaa vaatteiden metsästys.
Talviurheilija tarvitsee sekä ohuemman että paksumman ulkovaatekerran
Syksy tuo mukanaan sateet. Syksyiseen ulkoiluun kannattaakin valita vedenpitävät vaatteet. Viileämpiä kelejä ajatellen kannattaa satsata vaatteisiin, jossa on hieman lämmittävää vuorta mukana. Ei kuitenkaan turhan paksulti, jotta vaatetta olisi mukavampi käyttää myös aurinkoisilla keleillä. Jos vaatteissa on sopivasti väljyyttä, pakkasaamuina alle voi sujauttaa lämpimän fleecen.
Pakkassäälle tarvitaan aina toppavaatteet. Jos kuitenkin on aktiivinen talviurheilulajien harrastaja, saattaa toppavaatteet osoittautua liian kuumiksi. Talvikeleille urheilija kaipaa siis ainakin kaksi vaatekertaa: paksumpi ulkona oleskeluun, ohuempi urheiluun. Juhlia ja muita tilaisuuksia varten hankintalistalla saattaa lisäksi olla tyylikäs villakangastakki.
Miesten ulkohousut liikuntaan ja pihalla puuhailuun
Ulkohousujen tulee pitää tuulta ja kosteutta. Muuten kylmä ilmavirta nappaa ikävästi kiinni jalkoihin ulkoillessa. Joustavat ulkohousut eivät kiristä tai hankaa, joten niiden kanssa ulkoileminen on aina mukavaa sekä helppoa. Metsässä kulkiessa kosteutta pitävät ulkohousut ovat ehdottomat.Talvikeleillä olisi suotavaa, että ulkohousut tarjoaisivat myös tehokasta suojaa pakkasia vastaan.
-
[ { "catentry_id" : "984714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303062223", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_True Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-vinterjacka-for-man.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-vinterjacka-for-man.jpg" } }, { "catentry_id" : "984714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303062229", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_True Black":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303062227", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_True Black":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303062225", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_True Black":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "984730001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303062221", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_True Black":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841531953/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1394749001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303659809", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tarn Blue":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1394749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303659807", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tarn Blue":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-vinterjacka-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-vinterjacka-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303659813", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tarn Blue":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1394750501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303659811", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tarn Blue":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1394751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984710001", "partNumber" : "303659815", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tarn Blue":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-men-s-winter-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841756592/haglofs-mimic-silver-hood-miesten-talvitakki.jpg" } ]
Haglöfs Mimic Silver Hood miesten talvitakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00 €-31%Norm. 129,00 €99,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1286486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541716", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_2XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1286488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541722", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1286488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541724", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1286489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541718", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1286489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541720", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-men-s-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-men-s-softshell-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1286490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541730", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Aster":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1286490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541732", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Aster":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1286491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541726", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Aster":"1" , "Koko_|_2XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1286491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541728", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Aster":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salto-men-s-softshell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salto-men-s-softshell-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1286493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303541734", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Aster":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1286551001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303543716", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Aster":"1" , "Koko_|_3XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443991017/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1286551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286470001", "partNumber" : "303543724", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salto-softshelljacka-for-man.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443990973/whistler-salton-miesten-softshell-takki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1425828501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425823001", "partNumber" : "303635810", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425829001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1425823001", "partNumber" : "303635808", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425829501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425823001", "partNumber" : "303635814", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425823001", "partNumber" : "303635812", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425823001", "partNumber" : "303635818", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425823001", "partNumber" : "303635816", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430844501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430838001", "partNumber" : "303578778", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_48":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568871949.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430838001", "partNumber" : "303578788", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_58":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430845501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430838001", "partNumber" : "303578780", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_50":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430838001", "partNumber" : "303578782", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_52":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430838001", "partNumber" : "303578784", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_54":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430838001", "partNumber" : "303578786", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568871949/icepeak-barbeau-miesten-toppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1447526001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1447515501", "partNumber" : "303629958", "unitPrice" : "249,90 €", "unitPriceRaw" : "249.9", "Attributes" : { "Väri_|_Slate Green":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886347365/jack-wolfskin-tempeltor-miesten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1447526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1447515501", "partNumber" : "303629960", "unitPrice" : "249,90 €", "unitPriceRaw" : "249.9", "Attributes" : { "Väri_|_Slate Green":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886347365/jack-wolfskin-tempeltor-miesten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1447527001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1447515501", "partNumber" : "303629972", "unitPrice" : "249,90 €", "unitPriceRaw" : "249.9", "Attributes" : { "Väri_|_Slate Green":"1" , "Koko_|_2XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365/jack-wolfskin-tempeltor-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365/jack-wolfskin-tempeltor-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886347365/jack-wolfskin-tempeltor-miesten-ulkoilutakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886347365/jack-wolfskin-tempeltor-miesten-ulkoilutakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365/jack-wolfskin-tempeltor-miesten-ulkoilutakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg" } }, { "catentry_id" : "1447527501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1447515501", "partNumber" : "303629984", "unitPrice" : "249,90 €", "unitPriceRaw" : "249.9", "Attributes" : { "Väri_|_Slate Green":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886347365/jack-wolfskin-tempeltor-miesten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1447528001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1447515501", "partNumber" : "303629986", "unitPrice" : "249,90 €", "unitPriceRaw" : "249.9", "Attributes" : { "Väri_|_Slate Green":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886347365.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886347365/jack-wolfskin-tempeltor-miesten-ulkoilutakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445666001", "partNumber" : "303624374", "unitPrice" : "110,00 €", "unitPriceRaw" : "110.0", "Attributes" : { "Väri_|_BS501 Nny/Nny":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1445698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445666001", "partNumber" : "303624386", "unitPrice" : "110,00 €", "unitPriceRaw" : "110.0", "Attributes" : { "Väri_|_ES057 Svl/Nbk":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445666001", "partNumber" : "303624384", "unitPrice" : "110,00 €", "unitPriceRaw" : "110.0", "Attributes" : { "Väri_|_ES057 Svl/Nbk":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445666001", "partNumber" : "303624388", "unitPrice" : "110,00 €", "unitPriceRaw" : "110.0", "Attributes" : { "Väri_|_ES057 Svl/Nbk":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445666001", "partNumber" : "303624378", "unitPrice" : "110,00 €", "unitPriceRaw" : "110.0", "Attributes" : { "Väri_|_BS501 Nny/Nny":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1445700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445666001", "partNumber" : "303624376", "unitPrice" : "110,00 €", "unitPriceRaw" : "110.0", "Attributes" : { "Väri_|_BS501 Nny/Nny":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041168382.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1445700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445666001", "partNumber" : "303624382", "unitPrice" : "110,00 €", "unitPriceRaw" : "110.0", "Attributes" : { "Väri_|_ES057 Svl/Nbk":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1445701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445666001", "partNumber" : "303624380", "unitPrice" : "110,00 €", "unitPriceRaw" : "110.0", "Attributes" : { "Väri_|_BS501 Nny/Nny":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8054041168382/champion-miesten-kevyttoppatakki.jpg" } ]
Champion miesten kevyttoppatakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90 €-18%Norm. 110,00 €110,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1443758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637001", "partNumber" : "303718245", "unitPrice" : "159,90 €", "unitPriceRaw" : "159.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Z865 Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443759001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637001", "partNumber" : "303718241", "unitPrice" : "159,90 €", "unitPriceRaw" : "159.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Z865 Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637001", "partNumber" : "303718243", "unitPrice" : "159,90 €", "unitPriceRaw" : "159.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Z865 Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637001", "partNumber" : "303718237", "unitPrice" : "159,90 €", "unitPriceRaw" : "159.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Z865 Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637001", "partNumber" : "303718239", "unitPrice" : "159,90 €", "unitPriceRaw" : "159.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Z865 Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443631001", "partNumber" : "303718233", "unitPrice" : "149,90 €", "unitPriceRaw" : "149.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_W485 Olive":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443631001", "partNumber" : "303718235", "unitPrice" : "149,90 €", "unitPriceRaw" : "149.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_W485 Olive":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443631001", "partNumber" : "303718229", "unitPrice" : "149,90 €", "unitPriceRaw" : "149.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_W485 Olive":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443631001", "partNumber" : "303718231", "unitPrice" : "149,90 €", "unitPriceRaw" : "149.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_W485 Olive":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443755501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443631001", "partNumber" : "303718227", "unitPrice" : "149,90 €", "unitPriceRaw" : "149.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_W485 Olive":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443757001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637501", "partNumber" : "303718249", "unitPrice" : "139,90 €", "unitPriceRaw" : "139.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637501", "partNumber" : "303718251", "unitPrice" : "139,90 €", "unitPriceRaw" : "139.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637501", "partNumber" : "303718247", "unitPrice" : "139,90 €", "unitPriceRaw" : "139.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637501", "partNumber" : "303718253", "unitPrice" : "139,90 €", "unitPriceRaw" : "139.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443637501", "partNumber" : "303718255", "unitPrice" : "139,90 €", "unitPriceRaw" : "139.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436509501", "partNumber" : "303629772", "unitPrice" : "319,90 €", "unitPriceRaw" : "319.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886332606/jack-wolfskin-nebelhorn-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1436563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436509501", "partNumber" : "303629774", "unitPrice" : "319,90 €", "unitPriceRaw" : "319.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_2XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606/jack-wolfskin-nebelhorn-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606/jack-wolfskin-nebelhorn-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886332606/jack-wolfskin-nebelhorn-miesten-untuvatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886332606/jack-wolfskin-nebelhorn-miesten-untuvatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606/jack-wolfskin-nebelhorn-miesten-untuvatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1436564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436509501", "partNumber" : "303629788", "unitPrice" : "319,90 €", "unitPriceRaw" : "319.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886332606/jack-wolfskin-nebelhorn-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1436564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436509501", "partNumber" : "303629790", "unitPrice" : "319,90 €", "unitPriceRaw" : "319.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886332606/jack-wolfskin-nebelhorn-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1436566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436509501", "partNumber" : "303629828", "unitPrice" : "319,90 €", "unitPriceRaw" : "319.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064886332606.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064886332606/jack-wolfskin-nebelhorn-miesten-untuvatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438282001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438268501", "partNumber" : "303713932", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438282501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438268501", "partNumber" : "303713934", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438283001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438268501", "partNumber" : "303713928", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438268501", "partNumber" : "303713930", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438284001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438268501", "partNumber" : "303713924", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438268501", "partNumber" : "303713926", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438268501", "partNumber" : "303713922", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438268501", "partNumber" : "303713936", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443630501", "partNumber" : "303718217", "unitPrice" : "119,90 €", "unitPriceRaw" : "119.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443630501", "partNumber" : "303718219", "unitPrice" : "119,90 €", "unitPriceRaw" : "119.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443630501", "partNumber" : "303718225", "unitPrice" : "119,90 €", "unitPriceRaw" : "119.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443756001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443630501", "partNumber" : "303718221", "unitPrice" : "119,90 €", "unitPriceRaw" : "119.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443756501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443630501", "partNumber" : "303718223", "unitPrice" : "119,90 €", "unitPriceRaw" : "119.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Z271 Dark Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436788001", "partNumber" : "303629612", "unitPrice" : "299,90 €", "unitPriceRaw" : "299.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cold Coffee":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658/jack-wolfskin-roemertor-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658/jack-wolfskin-roemertor-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901658/jack-wolfskin-roemertor-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901658/jack-wolfskin-roemertor-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658/jack-wolfskin-roemertor-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1436789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436788001", "partNumber" : "303629616", "unitPrice" : "299,90 €", "unitPriceRaw" : "299.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cold Coffee":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901658/jack-wolfskin-roemertor-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1436790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436788001", "partNumber" : "303629614", "unitPrice" : "299,90 €", "unitPriceRaw" : "299.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cold Coffee":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901658/jack-wolfskin-roemertor-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1436791501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1436788001", "partNumber" : "303629620", "unitPrice" : "299,90 €", "unitPriceRaw" : "299.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cold Coffee":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901658/jack-wolfskin-roemertor-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1436792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436788001", "partNumber" : "303629618", "unitPrice" : "299,90 €", "unitPriceRaw" : "299.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cold Coffee":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901658.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901658/jack-wolfskin-roemertor-miesten-toppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1426788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426757501", "partNumber" : "303601410", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Asphalt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426757501", "partNumber" : "303601412", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Asphalt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426757501", "partNumber" : "303601414", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Asphalt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426757501", "partNumber" : "303601416", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Asphalt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426757501", "partNumber" : "303601418", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Asphalt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1426790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1426757501", "partNumber" : "303601420", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Asphalt":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440384501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440360001", "partNumber" : "303569446", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1440385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440360001", "partNumber" : "303569448", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1440385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440360001", "partNumber" : "303569438", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1440386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440360001", "partNumber" : "303569440", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1440386501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440360001", "partNumber" : "303569442", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1440387001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440360001", "partNumber" : "303569444", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581167579.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581167579/rukka-palo-miesten-toppatakki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431572001", "partNumber" : "303603651", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_52":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431572001", "partNumber" : "303603653", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_54":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431572001", "partNumber" : "303603655", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431572001", "partNumber" : "303603657", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_58":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431572001", "partNumber" : "303603649", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_50":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568702946.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568702946/luhta-hukkala-miesten-softshell-takki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1425969501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425941001", "partNumber" : "303624524", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425970001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425941001", "partNumber" : "303624522", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425970501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425941001", "partNumber" : "303624532", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425971001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425941001", "partNumber" : "303624530", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425972501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425941001", "partNumber" : "303624520", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431086501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431070501", "partNumber" : "303612715", "unitPrice" : "244,90 €", "unitPriceRaw" : "244.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_48":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968663.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663.jpg" } }, { "catentry_id" : "1431087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431070501", "partNumber" : "303612725", "unitPrice" : "244,90 €", "unitPriceRaw" : "244.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_50":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968731/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431070501", "partNumber" : "303612727", "unitPrice" : "244,90 €", "unitPriceRaw" : "244.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_52":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968731/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431070501", "partNumber" : "303612729", "unitPrice" : "244,90 €", "unitPriceRaw" : "244.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_54":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968731/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431070501", "partNumber" : "303612731", "unitPrice" : "244,90 €", "unitPriceRaw" : "244.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968731/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431089001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431070501", "partNumber" : "303612717", "unitPrice" : "244,90 €", "unitPriceRaw" : "244.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_50":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431070501", "partNumber" : "303612719", "unitPrice" : "244,90 €", "unitPriceRaw" : "244.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_52":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431090001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431070501", "partNumber" : "303612721", "unitPrice" : "244,90 €", "unitPriceRaw" : "244.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_54":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968663/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1431090501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431070501", "partNumber" : "303612723", "unitPrice" : "244,90 €", "unitPriceRaw" : "244.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_48":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968731/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568968731/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568968731/icepeak-maxbass-miesten-toppatakki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433701501", "partNumber" : "303601845", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Wood":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433701501", "partNumber" : "303601847", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Wood":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433701501", "partNumber" : "303601849", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Wood":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433701501", "partNumber" : "303601841", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Wood":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433701501", "partNumber" : "303601843", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Wood":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430902001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612741", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_56":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969905/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612743", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coral-Red":"1" , "Koko_|_48":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969837/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969837.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969837/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430903001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612745", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coral-Red":"1" , "Koko_|_50":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969837/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612747", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coral-Red":"1" , "Koko_|_52":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969837/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430904001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612733", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_48":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969905/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969905/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430904501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612735", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_50":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969905/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612737", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_52":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969905/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612739", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_54":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969905.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969905/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612757", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_52":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430906501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612759", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_54":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430907001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612761", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612763", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_58":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612749", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coral-Red":"1" , "Koko_|_54":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568969837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568969837/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430908501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612751", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_46":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430909001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612753", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_48":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430841001", "partNumber" : "303612755", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_50":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568970086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568970086/icepeak-bixby-miesten-toppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1185823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185798001", "partNumber" : "303412278", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185798001", "partNumber" : "303412274", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154188.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1185824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185798001", "partNumber" : "303412282", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185798001", "partNumber" : "303412272", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185827001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185798001", "partNumber" : "303412280", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185829001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185798001", "partNumber" : "303412276", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154188/the-leather-project-classic-hoodie-miesten-nahkatakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434933501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434931001", "partNumber" : "303724830", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1434934001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434931001", "partNumber" : "303724826", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1434934501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1434931001", "partNumber" : "303724828", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1434935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434931001", "partNumber" : "303724822", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1434935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434931001", "partNumber" : "303724824", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1434936001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434931001", "partNumber" : "303724820", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436788501", "partNumber" : "303629636", "unitPrice" : "229,90 €", "unitPriceRaw" : "229.9", "Attributes" : { "Väri_|_Slate Green":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1436791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436788501", "partNumber" : "303629630", "unitPrice" : "229,90 €", "unitPriceRaw" : "229.9", "Attributes" : { "Väri_|_Slate Green":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1436792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436788501", "partNumber" : "303629628", "unitPrice" : "229,90 €", "unitPriceRaw" : "229.9", "Attributes" : { "Väri_|_Slate Green":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1436793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436788501", "partNumber" : "303629622", "unitPrice" : "229,90 €", "unitPriceRaw" : "229.9", "Attributes" : { "Väri_|_Slate Green":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901412.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412/jack-wolfskin-colonius-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064993901412.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "294702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294660501", "partNumber" : "301322096", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-men-s-outdoor-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-men-s-outdoor-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "294706501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "294660501", "partNumber" : "301322097", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-men-s-outdoor-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-men-s-outdoor-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "294707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294660501", "partNumber" : "301322093", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-men-s-outdoor-trousers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-men-s-outdoor-trousers.jpg" } }, { "catentry_id" : "294716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294660501", "partNumber" : "301322094", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "294727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "294660501", "partNumber" : "301322095", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741867185/umbro-chip-miesten-ulkoiluhousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443835501", "partNumber" : "303707861", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285209901/brandless-harry-miesten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1443902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443835501", "partNumber" : "303707857", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901/brandless-harry-miesten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901/brandless-harry-miesten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285209901/brandless-harry-miesten-toppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285209901/brandless-harry-miesten-toppahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901/brandless-harry-miesten-toppahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1443903001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443835501", "partNumber" : "303707859", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285209901/brandless-harry-miesten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1443903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443835501", "partNumber" : "303707853", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285209901/brandless-harry-miesten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1443904001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443835501", "partNumber" : "303707855", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285209901.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285209901/brandless-harry-miesten-toppahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433752501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433693001", "partNumber" : "303597790", "unitPrice" : "199,99 €", "unitPriceRaw" : "199.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Jungle Soil Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433693001", "partNumber" : "303597782", "unitPrice" : "199,99 €", "unitPriceRaw" : "199.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Jungle Soil Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433693001", "partNumber" : "303597784", "unitPrice" : "199,99 €", "unitPriceRaw" : "199.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Jungle Soil Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433755501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433693001", "partNumber" : "303597786", "unitPrice" : "199,99 €", "unitPriceRaw" : "199.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Jungle Soil Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433756001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433693001", "partNumber" : "303597788", "unitPrice" : "199,99 €", "unitPriceRaw" : "199.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Jungle Soil Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "609874001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "302386734", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "609874501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "302386738", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "609876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "609841001", "partNumber" : "302386732", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "609876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "609841001", "partNumber" : "302386740", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "609877001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "302386736", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841306315/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1034346501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230547", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Desert Yellow":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1034351001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230545", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Desert Yellow":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1034353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230497", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olive Green":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-skaljacka-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-skaljacka-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034355501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230541", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Desert Yellow":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1034358501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230499", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olive Green":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1034359001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230501", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olive Green":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1034363001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230549", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Desert Yellow":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1034365001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230543", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Desert Yellow":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-skaljacka-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-men-s-shell-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-skaljacka-for-man.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841651842/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034367501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230503", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olive Green":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1034368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "609841001", "partNumber" : "303230495", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olive Green":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318841507620/haglofs-astral-gore-tex-miesten-kuoritakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430894501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612693", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"1" , "Koko_|_50":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961169/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430895001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612695", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"1" , "Koko_|_52":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961169/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430895501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612697", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"1" , "Koko_|_54":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961169/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430896001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612699", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"1" , "Koko_|_56":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961169/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430898001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612691", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue":"1" , "Koko_|_48":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961169/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961169/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961169.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430898501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612709", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_54":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430899001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612711", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430899501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612713", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_58":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430900001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612701", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_46":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430900501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612703", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_48":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430901001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612705", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_50":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430840501", "partNumber" : "303612707", "unitPrice" : "179,90 €", "unitPriceRaw" : "179.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_52":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568961367.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568961367/icepeak-ameri-miesten-toppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1425965501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942001", "partNumber" : "303624500", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Blue Wing Teal":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425966001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942001", "partNumber" : "303624496", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Blue Wing Teal":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425967501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942001", "partNumber" : "303624490", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Blue Wing Teal":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425968501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942001", "partNumber" : "303624494", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Blue Wing Teal":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425969001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942001", "partNumber" : "303624492", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Blue Wing Teal":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1425966501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942501", "partNumber" : "303624508", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Samba":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425967001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942501", "partNumber" : "303624502", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Samba":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425971501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942501", "partNumber" : "303624516", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Samba":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425972001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942501", "partNumber" : "303624510", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Samba":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1425973001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425942501", "partNumber" : "303624518", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Samba":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430840001", "partNumber" : "303612683", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_50":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042/icepeak-agara-miesten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042/icepeak-agara-miesten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568956042/icepeak-agara-miesten-talviparkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568956042.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568956042/icepeak-agara-miesten-talviparkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042/icepeak-agara-miesten-talviparkatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430896501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430840001", "partNumber" : "303612685", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_52":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568956042/icepeak-agara-miesten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430897001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430840001", "partNumber" : "303612687", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_54":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568956042/icepeak-agara-miesten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430897501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430840001", "partNumber" : "303612689", "unitPrice" : "169,90 €", "unitPriceRaw" : "169.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_56":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568956042.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568956042/icepeak-agara-miesten-talviparkatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430729501", "partNumber" : "303566467", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581192861.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430729501", "partNumber" : "303566469", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430750501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430729501", "partNumber" : "303566471", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430729501", "partNumber" : "303566473", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430751501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430729501", "partNumber" : "303566463", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1430752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430729501", "partNumber" : "303566465", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581192861/rukka-vaarala-miesten-ulkoilutakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1095249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314158", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314174", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_XXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095254001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314162", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314172", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314164", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314156", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314170", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314154", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg" } }, { "catentry_id" : "1095262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314168", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314160", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314166", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg" } }, { "catentry_id" : "1119375001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419493", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1119375501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419497", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_XXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1119376001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419495", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1119376501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419489", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1119377001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419491", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373756001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303621884", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_3XL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427899001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427884501", "partNumber" : "303577651", "unitPrice" : "209,90 €", "unitPriceRaw" : "209.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214563/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1427899501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427884501", "partNumber" : "303577661", "unitPrice" : "209,90 €", "unitPriceRaw" : "209.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1427900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427884501", "partNumber" : "303577655", "unitPrice" : "209,90 €", "unitPriceRaw" : "209.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1427900501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427884501", "partNumber" : "303577653", "unitPrice" : "209,90 €", "unitPriceRaw" : "209.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214624.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427884501", "partNumber" : "303577647", "unitPrice" : "209,90 €", "unitPriceRaw" : "209.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214563/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1427902001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427884501", "partNumber" : "303577645", "unitPrice" : "209,90 €", "unitPriceRaw" : "209.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214563/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214563/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214563.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427884501", "partNumber" : "303577649", "unitPrice" : "209,90 €", "unitPriceRaw" : "209.9", "Attributes" : { "Väri_|_Brown":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214563.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214563/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1427905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427884501", "partNumber" : "303577657", "unitPrice" : "209,90 €", "unitPriceRaw" : "209.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1427905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427884501", "partNumber" : "303577659", "unitPrice" : "209,90 €", "unitPriceRaw" : "209.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581214624/rukka-varkaus-miesten-toppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427315001", "partNumber" : "303596989", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Full green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427315001", "partNumber" : "303596991", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Full green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427333001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1427315001", "partNumber" : "303596981", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Full green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427333501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1427315001", "partNumber" : "303596983", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Full green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427334001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1427315001", "partNumber" : "303596985", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Full green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427315001", "partNumber" : "303596987", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Full green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411785001", "partNumber" : "303601398", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Night Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411785001", "partNumber" : "303601408", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Night Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411785001", "partNumber" : "303601400", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Night Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411785001", "partNumber" : "303601402", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Night Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411785001", "partNumber" : "303601404", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Night Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411785001", "partNumber" : "303601406", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Night Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433692001", "partNumber" : "303597729", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433692001", "partNumber" : "303597731", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433692001", "partNumber" : "303597733", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433770001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433692001", "partNumber" : "303597735", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433692001", "partNumber" : "303597727", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433691501", "partNumber" : "303597717", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433691501", "partNumber" : "303597719", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433770501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433691501", "partNumber" : "303597721", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433771001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433691501", "partNumber" : "303597723", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433691501", "partNumber" : "303597725", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433691001", "partNumber" : "303597713", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Peanut Butter Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433765001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433691001", "partNumber" : "303597715", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Peanut Butter Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433691001", "partNumber" : "303597707", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Peanut Butter Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433691001", "partNumber" : "303597709", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Peanut Butter Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433768001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433691001", "partNumber" : "303597711", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Peanut Butter Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433690501", "partNumber" : "303597697", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Burgundy Dark Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433690501", "partNumber" : "303597699", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Burgundy Dark Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433690501", "partNumber" : "303597701", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Burgundy Dark Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433690501", "partNumber" : "303597703", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Burgundy Dark Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433690501", "partNumber" : "303597705", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Burgundy Dark Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433690001", "partNumber" : "303597687", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433762501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433690001", "partNumber" : "303597689", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433763001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433690001", "partNumber" : "303597691", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433690001", "partNumber" : "303597693", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433764001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433690001", "partNumber" : "303597695", "unitPrice" : "149,99 €", "unitPriceRaw" : "149.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Sky Captain Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430842501", "partNumber" : "303612380", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_54":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1430882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430842501", "partNumber" : "303612382", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_56":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1430883001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430842501", "partNumber" : "303612384", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_58":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1430884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430842501", "partNumber" : "303612372", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_46":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568971014.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430842501", "partNumber" : "303612374", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_48":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1430885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430842501", "partNumber" : "303612376", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_50":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1430885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430842501", "partNumber" : "303612378", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_52":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568971014/icepeak-arion-miesten-kevyttoppahousut.jpg" } ]
Icepeak Arion miesten kevyttoppahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90 €-13%Norm. 79,90 €79,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1294426001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1294407501", "partNumber" : "303453517", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Sand":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1294426501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1294407501", "partNumber" : "303453519", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Sand":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1294430001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1294407501", "partNumber" : "303453513", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Sand":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1294430501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1294407501", "partNumber" : "303453515", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Sand":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1294431001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1294407501", "partNumber" : "303453511", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Sand":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1081948001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081941001", "partNumber" : "303305814", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1081950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081941001", "partNumber" : "303305818", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1081951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081941001", "partNumber" : "303305816", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1081958001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081941001", "partNumber" : "303305820", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1314568501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081941001", "partNumber" : "303588185", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_XS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1314569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081941001", "partNumber" : "303588187", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/196573685826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/196573685826/the-north-face-saikuru-miesten-toppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1185821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797501", "partNumber" : "303412288", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797501", "partNumber" : "303412286", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154249.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1185826001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797501", "partNumber" : "303412294", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797501", "partNumber" : "303412292", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797501", "partNumber" : "303412284", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797501", "partNumber" : "303412290", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154249/the-leather-project-double-zip-miesten-nahkatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "681919001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "681777001", "partNumber" : "302416738", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "681929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "681777001", "partNumber" : "302416748", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_2XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "681936001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "681777001", "partNumber" : "302416746", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "681943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "681777001", "partNumber" : "302416740", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "681947001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "681777001", "partNumber" : "302416742", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "681952501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "681777001", "partNumber" : "302416744", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg" }, { "catentry_id" : "681954501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "681777001", "partNumber" : "302416750", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014280370.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014280370/uhalla-sierra-miesten-stretch-kuoritakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429762501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429705501", "partNumber" : "303665671", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591338084/2117-soppero-miesten-laskettelutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429705501", "partNumber" : "303665669", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591338084/2117-soppero-miesten-laskettelutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429705501", "partNumber" : "303665675", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591338084/2117-soppero-miesten-laskettelutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429766001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429705501", "partNumber" : "303665673", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084/2117-soppero-miesten-laskettelutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084/2117-soppero-miesten-laskettelutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591338084/2117-soppero-miesten-laskettelutakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591338084/2117-soppero-miesten-laskettelutakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084/2117-soppero-miesten-laskettelutakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429766501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429705501", "partNumber" : "303665677", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591338084.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591338084/2117-soppero-miesten-laskettelutakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429704001", "partNumber" : "303665375", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429746001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429704001", "partNumber" : "303665373", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591340391.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429747001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429704001", "partNumber" : "303665377", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429747501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429704001", "partNumber" : "303665371", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429704001", "partNumber" : "303665369", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591340391/2117-soppero-miesten-lasketteluhousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429803501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429776501", "partNumber" : "303665751", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429804001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429776501", "partNumber" : "303665749", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429804501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429776501", "partNumber" : "303665763", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339791.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429805001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429776501", "partNumber" : "303665761", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429805501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429776501", "partNumber" : "303665765", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429806001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429776501", "partNumber" : "303665755", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429806501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429776501", "partNumber" : "303665753", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339739.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429776501", "partNumber" : "303665759", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339791/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429807501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1429776501", "partNumber" : "303665757", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591339739/2117-alip-miesten-kevyttoppatakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1421273501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1421256501", "partNumber" : "303573162", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Laivastonsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1421276001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1421256501", "partNumber" : "303573194", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Laivastonsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1421276501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1421256501", "partNumber" : "303573196", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Laivastonsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1421277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421256501", "partNumber" : "303573182", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Laivastonsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1421277501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421256501", "partNumber" : "303573188", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Laivastonsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1421278001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421256501", "partNumber" : "303573190", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Laivastonsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1421278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421256501", "partNumber" : "303573192", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Laivastonsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Luhta Kaarela miesten takki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00 €Norm.229,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1421272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421256001", "partNumber" : "303573154", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Taivaansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1421272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421256001", "partNumber" : "303573156", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Taivaansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1421273001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1421256001", "partNumber" : "303573158", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Taivaansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1421275501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1421256001", "partNumber" : "303573152", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Taivaansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1093450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093444501", "partNumber" : "303377147", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1093453001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093444501", "partNumber" : "303377145", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1093460501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093444501", "partNumber" : "303377579", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1093462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093444501", "partNumber" : "303377149", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1093463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093444501", "partNumber" : "303377151", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1093467001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093444501", "partNumber" : "303377143", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960/true-north-untuvatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591207960.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392949001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093444501", "partNumber" : "303653674", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tarmac":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1392949501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093444501", "partNumber" : "303653672", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tarmac":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591377342.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591377342.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392951001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093444501", "partNumber" : "303653670", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tarmac":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591377342/true-north-untuvatakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433698001", "partNumber" : "303598132", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Big Beige Herringbone Optic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433698001", "partNumber" : "303598134", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Big Beige Herringbone Optic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433750501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433698001", "partNumber" : "303598136", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Big Beige Herringbone Optic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433698001", "partNumber" : "303598138", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Big Beige Herringbone Optic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433751501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1433698001", "partNumber" : "303598140", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Big Beige Herringbone Optic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433744501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433697501", "partNumber" : "303598128", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433697501", "partNumber" : "303598130", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433697501", "partNumber" : "303598122", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433747501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433697501", "partNumber" : "303598124", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1433748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433697501", "partNumber" : "303598126", "unitPrice" : "129,99 €", "unitPriceRaw" : "129.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1433527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433516501", "partNumber" : "303638393", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Dark Army":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1433527501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433516501", "partNumber" : "303638391", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Dark Army":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1433528501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433516501", "partNumber" : "303638395", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Dark Army":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1433530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433516501", "partNumber" : "303638385", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Dark Army":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1433531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433516501", "partNumber" : "303638389", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Dark Army":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1433531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433516501", "partNumber" : "303638387", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Dark Army":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420313235847.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420313235847/hce-don-miesten-kevytvanutakki.jpg" } ]
Hce Don miesten kevytvanutakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 €-50%Norm. 69,90 €69,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1185822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797001", "partNumber" : "303412250", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg" } }, { "catentry_id" : "1185822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797001", "partNumber" : "303412248", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797001", "partNumber" : "303412252", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185828001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1185797001", "partNumber" : "303412258", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185828501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797001", "partNumber" : "303412254", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1185829501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185797001", "partNumber" : "303412256", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7323505154300.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7323505154300/the-leather-project-sherpa-miesten-nahkatakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1425777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425763501", "partNumber" : "303588379", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197065025335/the-north-face-terra-peak-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1425777501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425763501", "partNumber" : "303588373", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197065025335/the-north-face-terra-peak-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1425778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425763501", "partNumber" : "303588375", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197065025335/the-north-face-terra-peak-miesten-kevyttoppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1425778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425763501", "partNumber" : "303588377", "unitPrice" : "219,90 €", "unitPriceRaw" : "219.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tnf Black":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335/the-north-face-terra-peak-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335/the-north-face-terra-peak-miesten-kevyttoppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197065025335/the-north-face-terra-peak-miesten-kevyttoppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197065025335/the-north-face-terra-peak-miesten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197065025335.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335/the-north-face-terra-peak-miesten-kevyttoppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197065025335.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427089001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427055501", "partNumber" : "303662492", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Dark Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427055501", "partNumber" : "303662490", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Dark Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427090001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427055501", "partNumber" : "303662496", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Dark Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427090501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427055501", "partNumber" : "303662494", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Dark Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427055501", "partNumber" : "303662500", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Dark Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427093501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1427055501", "partNumber" : "303662498", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Dark Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1427094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427055501", "partNumber" : "303662502", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Dark Brown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428118001", "partNumber" : "303621992", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428118001", "partNumber" : "303621984", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428118001", "partNumber" : "303621996", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428118001", "partNumber" : "303621994", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1008167501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303141486", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632140059.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1008172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303141496", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632139848.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1008186001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303141488", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1008191001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303141492", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1008192501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303141494", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1008197001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303141498", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1008197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303141500", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1008202001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303141490", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632140059/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1008225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303141502", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434892501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303724834", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1434893001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008161001", "partNumber" : "303724832", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741632139848/huppa-markku-miesten-untuvatakki.jpg" } ]★★★★★
Takaisin