- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Miehet (3970) /
- Ulkovaatteet
Miesten ulkovaatteet ja ulkoiluvaatteet
Kaikkiin keleihin - miesten ulkovaatteet
Sää on pukeutumiskysymys ja ulos kannattaa lähteä ihan jokaisena päivänä. Miesten ulkoiluvaatteet kannustavat retkeilemään lähiluontoon, lenkkeilemään mukavissa maastoissa ja puuhailemaan kotiympäristössä. Sadekeli, talvipakkanen tai navakka tuuli ei saa estää ulkoilua! Miesten ulkoilutakit, ulkoiluhousut ja muuta varusteet pitävät kuivana ja lämpimänä säällä kuin säällä. Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan miesten ulkoiluvaatteiden valikoimaan ja löydä omasi.Ulkoiluvaatteet miehet – valitse ulkoiluvaatteet kelien mukaan
Ulkoiluvaatteet valitaan sään ja kelien mukaan. Suomessa on neljä vuodenaikaa, jolloin myös ulkoiluvaatteiden määrä on melkoinen. Kesällä ulkoiluvaatteiden tulee olla kevyet, mutta tuulenpitävät. Keväällä ja syksyllä ylle kaivataan jo pikkuisen lämpimämpää ja paksumpaa. Pakkaskeleillä yllä saa olla reilusti toppaa, varsinkin jos oleilee talvisin pohjoisessa Suomessa.
Näiden lisäksi ulkoilija saattaa tarvita miesten sadevaatteet, pilkkivaatteet, kenties juoksuvaatteet tai vaikka miesten hiihtovaatteet hiihtourheiluun. Päällysvaatteet juhliin, rentoon lomapäivän viettoon tai tyylikkäät ulkovaatteet töihin ja kaupungille. Lista on miltei loputon. Onneksi Kärkkäisen verkkokaupan valikoimissa on varaa mistä valita. Jos budjetti on tiukka, kausittain vaihtuva ulkoiluvaatteet ale on hyvä paikka aloittaa vaatteiden metsästys.
Talviurheilija tarvitsee sekä ohuemman että paksumman ulkovaatekerran
Syksy tuo mukanaan sateet. Syksyiseen ulkoiluun kannattaakin valita vedenpitävät vaatteet. Viileämpiä kelejä ajatellen kannattaa satsata vaatteisiin, jossa on hieman lämmittävää vuorta mukana. Ei kuitenkaan turhan paksulti, jotta vaatetta olisi mukavampi käyttää myös aurinkoisilla keleillä. Jos vaatteissa on sopivasti väljyyttä, pakkasaamuina alle voi sujauttaa lämpimän fleecen.
Pakkassäälle tarvitaan aina toppavaatteet. Jos kuitenkin on aktiivinen talviurheilulajien harrastaja, saattaa toppavaatteet osoittautua liian kuumiksi. Talvikeleille urheilija kaipaa siis ainakin kaksi vaatekertaa: paksumpi ulkona oleskeluun, ohuempi urheiluun. Juhlia ja muita tilaisuuksia varten hankintalistalla saattaa lisäksi olla tyylikäs villakangastakki.
Miesten ulkohousut liikuntaan ja pihalla puuhailuun
Ulkohousujen tulee pitää tuulta ja kosteutta. Muuten kylmä ilmavirta nappaa ikävästi kiinni jalkoihin ulkoillessa. Joustavat ulkohousut eivät kiristä tai hankaa, joten niiden kanssa ulkoileminen on aina mukavaa sekä helppoa. Metsässä kulkiessa kosteutta pitävät ulkohousut ovat ehdottomat.Talvikeleillä olisi suotavaa, että ulkohousut tarjoaisivat myös tehokasta suojaa pakkasia vastaan.
Kaikkiin keleihin - miesten ulkovaatteet
Sää on pukeutumiskysymys ja ulos kannattaa lähteä ihan jokaisena päivänä. Miesten ulkoiluvaatteet kannustavat retkeilemään lähiluontoon, lenkkeilemään mukavissa maastoissa ja puuhailemaan kotiympäristössä. Sadekeli, talvipakkanen tai navakka tuuli ei saa estää ulkoilua! Miesten ulkoilutakit, ulkoiluhousut ja muuta varusteet pitävät kuivana ja lämpimänä säällä kuin säällä. Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan miesten ulkoiluvaatteiden valikoimaan ja löydä omasi.Ulkoiluvaatteet miehet – valitse ulkoiluvaatteet kelien mukaan
Ulkoiluvaatteet valitaan sään ja kelien mukaan. Suomessa on neljä vuodenaikaa, jolloin myös ulkoiluvaatteiden määrä on melkoinen. Kesällä ulkoiluvaatteiden tulee olla kevyet, mutta tuulenpitävät. Keväällä ja syksyllä ylle kaivataan jo pikkuisen lämpimämpää ja paksumpaa. Pakkaskeleillä yllä saa olla reilusti toppaa, varsinkin jos oleilee talvisin pohjoisessa Suomessa.
Näiden lisäksi ulkoilija saattaa tarvita miesten sadevaatteet, pilkkivaatteet, kenties juoksuvaatteet tai vaikka miesten hiihtovaatteet hiihtourheiluun. Päällysvaatteet juhliin, rentoon lomapäivän viettoon tai tyylikkäät ulkovaatteet töihin ja kaupungille. Lista on miltei loputon. Onneksi Kärkkäisen verkkokaupan valikoimissa on varaa mistä valita. Jos budjetti on tiukka, kausittain vaihtuva ulkoiluvaatteet ale on hyvä paikka aloittaa vaatteiden metsästys.
Talviurheilija tarvitsee sekä ohuemman että paksumman ulkovaatekerran
Syksy tuo mukanaan sateet. Syksyiseen ulkoiluun kannattaakin valita vedenpitävät vaatteet. Viileämpiä kelejä ajatellen kannattaa satsata vaatteisiin, jossa on hieman lämmittävää vuorta mukana. Ei kuitenkaan turhan paksulti, jotta vaatetta olisi mukavampi käyttää myös aurinkoisilla keleillä. Jos vaatteissa on sopivasti väljyyttä, pakkasaamuina alle voi sujauttaa lämpimän fleecen.
Pakkassäälle tarvitaan aina toppavaatteet. Jos kuitenkin on aktiivinen talviurheilulajien harrastaja, saattaa toppavaatteet osoittautua liian kuumiksi. Talvikeleille urheilija kaipaa siis ainakin kaksi vaatekertaa: paksumpi ulkona oleskeluun, ohuempi urheiluun. Juhlia ja muita tilaisuuksia varten hankintalistalla saattaa lisäksi olla tyylikäs villakangastakki.
Miesten ulkohousut liikuntaan ja pihalla puuhailuun
Ulkohousujen tulee pitää tuulta ja kosteutta. Muuten kylmä ilmavirta nappaa ikävästi kiinni jalkoihin ulkoillessa. Joustavat ulkohousut eivät kiristä tai hankaa, joten niiden kanssa ulkoileminen on aina mukavaa sekä helppoa. Metsässä kulkiessa kosteutta pitävät ulkohousut ovat ehdottomat.Talvikeleillä olisi suotavaa, että ulkohousut tarjoaisivat myös tehokasta suojaa pakkasia vastaan.
-
[ { "catentry_id" : "990485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113985", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113991", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113973", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" } }, { "catentry_id" : "990494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113995", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113989", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113983", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113993", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" } }, { "catentry_id" : "990502501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113977", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113999", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113997", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113987", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-compact-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352937/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113981", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113975", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "990524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990466501", "partNumber" : "103113979", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352845/portwest-h448-hi-vis-pieneen-tilaan-pakattava-sadeasu.jpg" } ]
Portwest H448 Hi-Vis pieneen tilaan pakattava sadeasu
★★★★★Esittelemme monikäyttöisen pieneen tilaan mahtuvan Hi-Vis sadeasun H448 tarjoaa erinomaista vastinetta rahalle, ja kaikki 190T -mallistosta tutut ominaisuudet on suunniteltu pitämään käyttäjänsä kuivana, näkyvänä ja turvassa myös huonolla...
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 € -
[ { "catentry_id" : "749056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593623001", "partNumber" : "302738184", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590581115.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "749057001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593623001", "partNumber" : "302738188", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "749057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593623001", "partNumber" : "302738190", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "749059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593623001", "partNumber" : "302738186", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "749060501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "593623001", "partNumber" : "302738192", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590581115/true-north-miesten-toppaliivi.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "990596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990539001", "partNumber" : "103114005", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg" }, { "catentry_id" : "990600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990539001", "partNumber" : "103114011", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg" }, { "catentry_id" : "990602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990539001", "partNumber" : "103114003", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg" }, { "catentry_id" : "990605001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990539001", "partNumber" : "103114009", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg" }, { "catentry_id" : "990609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990539001", "partNumber" : "103114007", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg" }, { "catentry_id" : "990616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990539001", "partNumber" : "103114001", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-traditional-rain-suit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108275724/portwest-l440-perinteinen-sadepuku.jpg" } } ]
Portwest L440 perinteinen sadepuku
★★★★★Perinteinen sadepuku on käytännöllinen ratkaisu. Kevyt 2-osainen asu voidaan taittaa säilytykseen odottamaan seuraavaa sadetta. Kevyt,vedenpitävä kangas ja teipatut saumat pitävät veden ulkopuolella.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 € -
[ { "catentry_id" : "394366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394356001", "partNumber" : "301399849", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "394367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394356001", "partNumber" : "301399848", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "394367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394356001", "partNumber" : "301399852", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "394368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394356001", "partNumber" : "301399851", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "394368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394356001", "partNumber" : "301399850", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-men-s-sweatpants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-miesten-toppahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410741919815/umbro-donovan-men-s-sweatpants.jpg" } } ]
Umbro Donovan miesten toppahousut
★★★★★ ★★★★★Suoralahkeiset miesten toppahousut vapaa-aikaan ja ulkoiluun.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90 € -
[ { "catentry_id" : "369578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "369576001", "partNumber" : "301601848", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-men-s-raincoat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-men-s-raincoat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "369579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "369576001", "partNumber" : "301601850", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "369580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "369576001", "partNumber" : "301601854", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "369581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "369576001", "partNumber" : "301601869", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "971967501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "369576001", "partNumber" : "303095758", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "911854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "369576001", "partNumber" : "302912805", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419756144083/hc-esa-miesten-sadetakki.jpg" } ]
HC Esa miesten sadetakki
★★★★★ ★★★★★Miesten sadetakki on pehmeää PU-materiaalia, johon on laminoitu polyesterivuori.Vedenpitävä 5.000mm
Materiaali: 55% polyluretaani, 45% polyesteriTuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 € -
[ { "catentry_id" : "1389623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525835", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Night Sky":"1" , "Koko_|_XXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254841/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389626001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525807", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389626501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525809", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389627001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525803", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389627501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525805", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254667.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667.jpg" } }, { "catentry_id" : "1389628001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525815", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dk-Green":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389628501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525817", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dk-Green":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254728.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728.jpg" } }, { "catentry_id" : "1389629001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525811", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254667/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389630001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525823", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dk-Green":"1" , "Koko_|_XXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389631001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525819", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dk-Green":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389631501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525821", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dk-Green":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254728/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525831", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Night Sky":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254841/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525833", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Night Sky":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254841/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389633001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525827", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Night Sky":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254841/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1389633501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1389580001", "partNumber" : "303525829", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Night Sky":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841/true-north-miesten-softshell-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254841/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591254841/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591254841/true-north-miesten-softshell-housut.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "788173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788125501", "partNumber" : "102695044", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"1" , "Koko_|_XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg" }, { "catentry_id" : "788186501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788125501", "partNumber" : "102695046", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"1" , "Koko_|_2XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg" }, { "catentry_id" : "788189001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788125501", "partNumber" : "102695048", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"1" , "Koko_|_3XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg" }, { "catentry_id" : "788193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788125501", "partNumber" : "102695040", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"1" , "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg" }, { "catentry_id" : "788201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788125501", "partNumber" : "102695042", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg" }, { "catentry_id" : "788204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "788125501", "partNumber" : "102695038", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-dark-blue-rain-suit-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-dark-blue-rain-suit-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326430519/priha-4305-tummansininen-sadeasusetti.jpg" } } ]
Priha 4305 tummansininen sadeasusetti
★★★★★ ★★★★★Priha sadeasusetti tummansininen EN 343 - 4305
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,95 € -
[ { "catentry_id" : "990715001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114333", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sand-avohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sand-avohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990721001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114337", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114327", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114325", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114323", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sand-avohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sand-avohaalarit.jpg" } }, { "catentry_id" : "990734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114331", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990735501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114343", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990738501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114335", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990746501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114341", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990751001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114329", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108342037/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" }, { "catentry_id" : "990775001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "990649001", "partNumber" : "103114339", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108315727/portwest-s497-sealtex-ultra-sadeavohaalarit.jpg" } ]
Portwest S497 Sealtex ultra sadeavohaalarit
★★★★★Sealtex Ultra haalarihousut tarjoavat parhaan mahdollisen suojan sateelta sekä hyvän näkyvyyden. Teipatut saumat pitävät myös viiman ja malli on mitoittu niin, että se sopii hyvin muiden työvaatteiden päälle puettavaksi.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00 € -
[ { "catentry_id" : "892767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892703001", "partNumber" : "102905933", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "892789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892703001", "partNumber" : "102905935", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "892796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892703001", "partNumber" : "102905925", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-must-sidehouses.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-must-sidehouses.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "892802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892703001", "partNumber" : "102905927", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "892803501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892703001", "partNumber" : "102905931", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "892812001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "892703001", "partNumber" : "102905985", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "892816501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "892703001", "partNumber" : "102905929", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108352784/portwest-t604-musta-sadehousut.jpg" } ]
Portwest T604 musta sadehousut
★★★★★Vedenpitävissä ja hengittävissä housussa on lukuisia ominaisuuksia, kuten heijastavat terenauhat, vetoketjulliset säilytystaskut, polvisuojataskut, mittanauhatasku ja erittäin pitkät vetoketjut lahkeissa, jotka helpottavat pukemista ja riisumista.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 € -
[ { "catentry_id" : "682512501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682493001", "partNumber" : "302580580", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682513001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682493001", "partNumber" : "302580582", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682493001", "partNumber" : "302580584", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682514001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682493001", "partNumber" : "302580586", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "682514501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "682493001", "partNumber" : "302580588", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Jet Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "803999001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833232", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_46/30":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "803999501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833222", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_50/34":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610677.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610677/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610677.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610677/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "804000501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833228", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_56/34":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804001501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833240", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_52/34":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804002001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833216", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_46/32":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804002501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833204", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_48/30":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804005501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833236", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_48/34":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804009501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833206", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_50/30":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "804010001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833246", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_58/34":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804011001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833214", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_58/30":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804012001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833218", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_46/34":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804015001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833208", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_52/30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804015501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833234", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_46/32":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "804016001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833230", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_58/34":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804016501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833210", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_54/30":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804017001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833212", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_56/30":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804019001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833242", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_54/34":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804021001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833226", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_54/34":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804022501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833220", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_48/34":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833244", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_56/34":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804023501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833224", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_52/34":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "804025501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302833238", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_50/34":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695434001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595095", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_54/32":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695435501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595099", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_56/32":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695438001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595089", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_52/30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695439501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595079", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_58/32":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695443001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595083", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_48/32":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695444001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595075", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_54/32":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695445001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595081", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_48/30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695446001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595101", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_58/30":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595097", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_56/30":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695451001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595087", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_50/32":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695451501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595093", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_54/30":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695452001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595077", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_56/32":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695452501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595091", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_52/32":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695453001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595069", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_48/32":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695454001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595103", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_58/32":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695458501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595073", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_52/32":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695461001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595085", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_50/30":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610837.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610837/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "695463001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "695413001", "partNumber" : "302595071", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki":"1" , "Koko_|_50/32":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414686610493.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414686610493/sail-ski-kaarna-miesten-ulkoiluhousut.jpg" } ]
Sail&Ski Kaarna miesten ulkoiluhousut
★★★★★ ★★★★★Tekniset miesten kevyet ulkoiluhousut.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 41,93 €Säästä30%Norm. 59,90 €59,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa -
[ { "catentry_id" : "1145416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145379501", "partNumber" : "303404594", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Plaid 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602444115/walk-studio-canada-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1145417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145379501", "partNumber" : "303404596", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Plaid 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115/walk-studio-canada-miesten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115/walk-studio-canada-miesten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602444115/walk-studio-canada-miesten-fleecetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602444115/walk-studio-canada-miesten-fleecetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115/walk-studio-canada-miesten-fleecetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg" } }, { "catentry_id" : "1145417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145379501", "partNumber" : "303404600", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Plaid 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602444115/walk-studio-canada-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1145418001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145379501", "partNumber" : "303404602", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Plaid 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602444115/walk-studio-canada-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1145418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145379501", "partNumber" : "303404598", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Plaid 1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602444115.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602444115/walk-studio-canada-miesten-fleecetakki.jpg" } ]