- Etusivu /
- Pukeutuminen (20556) /
- Naiset (6471) /
- Alusvaatteet ja kerrastot
Naisten alusvaatteet ja kerrastot
Alusvaatteet tekevät naisen
Pukeutuminen alkaa alusasujen valinnasta: rintaliivien tai alushousujen ei tulisi kuultaa häiritsevästi vaatteiden alta. Vartalonmyötäisen juhlamekon alle voi pukea muotoilevan bodyn.Oikean kokoiset alushousut
Naisten alusasuilta haetaan upean ulkonäön lisäksi mukavuutta ja käytännöllisyyttä. Puuvilla tuntuu ihanalta ihoa vasten, mutta vaatii pyykissä 60 asteen pesuohjelman, jotta lika irtoaisi kokonaan. Puhtaus on alusvaatteissa erittäin tärkeää, joten alushousut tulisi vaihtaa päivittäin.
Alushosujen tulisi istua napakasti, mutta hiertämättä tai puristamatta. Liian pienet alushousut kiristävät ikävästi ja taikovat vyötärölle sekä peppuun tarpeettomia makkaroita. Oikeankokoiset alushousut näyttävät hyvältä vartalolla kuin vartalolla, mutta mikä tärkeintä, myös tuntuvat mukavalta päällä. Älä tuijota kokolappua, alushousujen valintaan on paljon pätevämpiä ohjeita.
Rintaliivit ovat päällä päivittäin
Naisen ikääntyessä ja vartalon muuttuessa myös rinnanympärys sekä kuppikoko muokkautuu. Ikääntymisen lisäksi rinnan muotoa muovaa muun muassa painon vaihtelu, raskaus sekä imetys. Rintaliivejä valitessa kannattaakin välillä tarkistuttaa mittansa ammattitaitoisella rintaliivimyyjällä tai pukeutumisneuvojalla.
Kuppikoon lisäksi rintaliivien istuvuuteen vaikuttaa kupin muoto, mahdollinen kaarituki sekä liivien malli. Oma maku on paras suunnannäyttäjä rintaliivien valinnassa. Yksi pitää ehdottomasti napakkuudesta, jolloin liikkuminen ja urheileminen on helpompaa. Toinen pitää tunteesta ”kuin ei mitään olisi päällä.” Kolmas arvostaa rintaliivien sensuellia ulkonäköä tai trendikästä muotoilua.
Rintaliivejä ei kannata aliarvioida, ovathan liivit naisen päällä päivittäin murrosiästä vanhuuteen asti. Jos liivit eivät istu tai tunnu miellyttäviltä päällä, olo saattaa olla ikävä koko päivän ajan. Itselle sopiva muoto ja koko löytyy vain testaamalla! Kun miellyttävä malli on löytynyt, myös rintaliivit voi halutessaan klikata ostoskoriin netistä ja verkkokaupoista.
Lisää muotoilua alusvaatteilla
Juhlamekon tai muun vartalonmyötäisen asun alle voi hakea lisää istuvuutta muotoilevilla alusvaatteilla. Muotoilevat alushousut, bodyt tai korsetit lisäävät asun näyttävyyttä ja tuovat kantajalleen ryhtiä. Ne tuovat kantajalleen itsevarmuutta tärkeässä työ- tai juhlatilaisuudessa.
Muotoilevia alusvaatteet sopivat kaikenlaisille vartaloille. Trendikkäinä alusasuina ne kuuluvat jokaisen edustavan naisen vaatekaappiin. Vartaloa muotoilevat asut kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta, eikä ihme, niiden vaikutus esimerkiksi mekon istuvuuteen on silmiinpistävä.
Lämpöä kerrastosta
Kauniiden alusvaatteiden soisi olla esillä joka päivä, mutta meille suomalaisille valitettavan tuttu on pitkä ja kylmä talvi. Sitä vastaan voi kuitenkin suojautua lämpimillä aluspaidoilla ja pitkillä alushousuilla. Vartalonmyötäiset pitkikset ja legginsit sujahtavat huomaamattomasti myös farkkujen alle. Legginsit ovat omiaan myös rennoksi kotiasuksi – villasukat vain kaveriksi ja syksyn koleat kelit voi ottaa vastaan takkatulen äärellä, lämpimän teen höyrytessä kupissa.
Kauniit ja käytännölliset naisten alusasut tilaat helposti ja huolettomasti Kärkkäisen verkkokaupan kautta!
Alusvaatteet tekevät naisen
Pukeutuminen alkaa alusasujen valinnasta: rintaliivien tai alushousujen ei tulisi kuultaa häiritsevästi vaatteiden alta. Vartalonmyötäisen juhlamekon alle voi pukea muotoilevan bodyn.Oikean kokoiset alushousut
Naisten alusasuilta haetaan upean ulkonäön lisäksi mukavuutta ja käytännöllisyyttä. Puuvilla tuntuu ihanalta ihoa vasten, mutta vaatii pyykissä 60 asteen pesuohjelman, jotta lika irtoaisi kokonaan. Puhtaus on alusvaatteissa erittäin tärkeää, joten alushousut tulisi vaihtaa päivittäin.
Alushosujen tulisi istua napakasti, mutta hiertämättä tai puristamatta. Liian pienet alushousut kiristävät ikävästi ja taikovat vyötärölle sekä peppuun tarpeettomia makkaroita. Oikeankokoiset alushousut näyttävät hyvältä vartalolla kuin vartalolla, mutta mikä tärkeintä, myös tuntuvat mukavalta päällä. Älä tuijota kokolappua, alushousujen valintaan on paljon pätevämpiä ohjeita.
Rintaliivit ovat päällä päivittäin
Naisen ikääntyessä ja vartalon muuttuessa myös rinnanympärys sekä kuppikoko muokkautuu. Ikääntymisen lisäksi rinnan muotoa muovaa muun muassa painon vaihtelu, raskaus sekä imetys. Rintaliivejä valitessa kannattaakin välillä tarkistuttaa mittansa ammattitaitoisella rintaliivimyyjällä tai pukeutumisneuvojalla.
Kuppikoon lisäksi rintaliivien istuvuuteen vaikuttaa kupin muoto, mahdollinen kaarituki sekä liivien malli. Oma maku on paras suunnannäyttäjä rintaliivien valinnassa. Yksi pitää ehdottomasti napakkuudesta, jolloin liikkuminen ja urheileminen on helpompaa. Toinen pitää tunteesta ”kuin ei mitään olisi päällä.” Kolmas arvostaa rintaliivien sensuellia ulkonäköä tai trendikästä muotoilua.
Rintaliivejä ei kannata aliarvioida, ovathan liivit naisen päällä päivittäin murrosiästä vanhuuteen asti. Jos liivit eivät istu tai tunnu miellyttäviltä päällä, olo saattaa olla ikävä koko päivän ajan. Itselle sopiva muoto ja koko löytyy vain testaamalla! Kun miellyttävä malli on löytynyt, myös rintaliivit voi halutessaan klikata ostoskoriin netistä ja verkkokaupoista.
Lisää muotoilua alusvaatteilla
Juhlamekon tai muun vartalonmyötäisen asun alle voi hakea lisää istuvuutta muotoilevilla alusvaatteilla. Muotoilevat alushousut, bodyt tai korsetit lisäävät asun näyttävyyttä ja tuovat kantajalleen ryhtiä. Ne tuovat kantajalleen itsevarmuutta tärkeässä työ- tai juhlatilaisuudessa.
Muotoilevia alusvaatteet sopivat kaikenlaisille vartaloille. Trendikkäinä alusasuina ne kuuluvat jokaisen edustavan naisen vaatekaappiin. Vartaloa muotoilevat asut kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta, eikä ihme, niiden vaikutus esimerkiksi mekon istuvuuteen on silmiinpistävä.
Lämpöä kerrastosta
Kauniiden alusvaatteiden soisi olla esillä joka päivä, mutta meille suomalaisille valitettavan tuttu on pitkä ja kylmä talvi. Sitä vastaan voi kuitenkin suojautua lämpimillä aluspaidoilla ja pitkillä alushousuilla. Vartalonmyötäiset pitkikset ja legginsit sujahtavat huomaamattomasti myös farkkujen alle. Legginsit ovat omiaan myös rennoksi kotiasuksi – villasukat vain kaveriksi ja syksyn koleat kelit voi ottaa vastaan takkatulen äärellä, lämpimän teen höyrytessä kupissa.
Kauniit ja käytännölliset naisten alusasut tilaat helposti ja huolettomasti Kärkkäisen verkkokaupan kautta!
-
[ { "catentry_id" : "1447528501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1447516001", "partNumber" : "303656440", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017864.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017864.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430017864/greengo-poro-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1447529001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1447516001", "partNumber" : "303656442", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017864/greengo-poro-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017864/greengo-poro-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430017864/greengo-poro-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430017864.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430017864/greengo-poro-naisten-merinovillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017864/greengo-poro-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017864.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1447149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1447145501", "partNumber" : "303605655", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1447150001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1447145501", "partNumber" : "303605657", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1447151001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1447145501", "partNumber" : "303605649", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1447151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1447145501", "partNumber" : "303605651", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1447152001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1447145501", "partNumber" : "303605653", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458692.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692/passion-onelia-naisten-alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458692.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446635501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446606501", "partNumber" : "303630706", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-41":"1" , "Väri_|_Ecru":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388168/ma-naisten-polvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388168/ma-naisten-polvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388168/ma-naisten-polvisukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388168/ma-naisten-polvisukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388168.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388168.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388168/ma-naisten-polvisukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446635001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446606001", "partNumber" : "303630704", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-41":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388175/ma-naisten-polvisukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388175/ma-naisten-polvisukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388175/ma-naisten-polvisukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388175.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388175/ma-naisten-polvisukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388175/ma-naisten-polvisukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388175.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446222501", "partNumber" : "303630676", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388274.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388274.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388274/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1446276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446222501", "partNumber" : "303630680", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388274.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388274.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388274/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1446277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446222501", "partNumber" : "303630678", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388274/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388274/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388274/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388274.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388274/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388274.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388274/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446222001", "partNumber" : "303630672", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388243.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388243.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1446273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446222001", "partNumber" : "303630670", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1446274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446222001", "partNumber" : "303630674", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388243/bolero-micro-tights-naisten-sukkahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446221501", "partNumber" : "303630702", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_S-M":"1" , "Väri_|_Skin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388427/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388427/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388427/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388427.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388427/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388427/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388427.jpg" } }, { "catentry_id" : "1446280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446221501", "partNumber" : "303630700", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_L-XL":"1" , "Väri_|_Skin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388427/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388427/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388427/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446221001", "partNumber" : "303630696", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_L-XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388403.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388403.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388403/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1446280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446221001", "partNumber" : "303630698", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_S-M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388403/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388403/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388403/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388403.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388403/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388403.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388403/bolero-invisible-naisten-hipster-alushousut.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446275501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446220501", "partNumber" : "303630692", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L-XL":"1" , "Väri_|_Skin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388380.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388380.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388380/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1446279501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446220501", "partNumber" : "303630694", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S-M":"1" , "Väri_|_Skin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388380/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388380/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388380/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388380/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388380.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388380/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388380.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446220001", "partNumber" : "303630688", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L-XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388366.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388366.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388366/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1446276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446220001", "partNumber" : "303630690", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S-M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388366/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388366/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388366/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388366.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388366/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388366.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388366/bolero-invisible-naisten-2-pack-string-brief--alushousut.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446219501", "partNumber" : "303630686", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1446277501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446219501", "partNumber" : "303630684", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388335.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388335.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1446278001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446219501", "partNumber" : "303630682", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388335/bolero-naisten-fleece-sukkahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1446036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446034001", "partNumber" : "303705759", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1446036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446034001", "partNumber" : "303705761", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-women-s-merino-wool-undershirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285130915/markeslos-damundertroja-i-merinoull.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/markeslos-damundertroja-i-merinoull.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-women-s-merino-wool-undershirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1446037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446034001", "partNumber" : "303705757", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1446037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1446034001", "partNumber" : "303705763", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285130915/brandless-naisten-merinovilla-aluspaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445788001", "partNumber" : "303656402", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021601/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021601/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021601/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1445793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445788001", "partNumber" : "303656400", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021601/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021601/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021601/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021601.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021601/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021601.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021601/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1445793501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445788001", "partNumber" : "303656406", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021595.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021595.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021595/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1445794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445788001", "partNumber" : "303656404", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021595/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021595/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021595/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021595/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021595.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021595/greengo-porotokka-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021595.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445668001", "partNumber" : "303630668", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388205.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388205.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388205/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1445704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445668001", "partNumber" : "303630666", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_35-38":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388205/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388205/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388205/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388205/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388205.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388205.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388205/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445667501", "partNumber" : "303630664", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388229/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388229/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388229/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1445703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445667501", "partNumber" : "303630662", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_35-38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388229/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388229/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388229/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388229/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388229.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388229.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388229/ma-stripe-naisten-5-pack-sukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445667001", "partNumber" : "303630660", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-41":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388151/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388151/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388151/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388151.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388151/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388151.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388151/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445666501", "partNumber" : "303630658", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-41":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388144/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388144/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388144/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388144.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014388144/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388144/ma-nordic-wool-naisten-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014388144.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445315001", "partNumber" : "303656398", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021823.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021823.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021823/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1445362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445315001", "partNumber" : "303656396", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021823/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021823/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021823/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021823/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021823.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021823/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021823.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1444961501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444959501", "partNumber" : "303705771", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-women-s-merino-wool-underwear.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-women-s-merino-wool-underwear.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-naisten-merinovilla-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1444962001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444959501", "partNumber" : "303705767", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-women-s-merino-wool-underwear.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-women-s-merino-wool-underwear.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-naisten-merinovilla-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1444962501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444959501", "partNumber" : "303705769", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-naisten-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-naisten-merinovilla-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-naisten-merinovilla-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285135910/markeslosa-damunderklader-i-merinoull.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-women-s-merino-wool-underwear.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-naisten-merinovilla-alushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-women-s-merino-wool-underwear.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/markeslosa-damunderklader-i-merinoull.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-naisten-merinovilla-alushousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1444963001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444959501", "partNumber" : "303705765", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-women-s-merino-wool-underwear.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-women-s-merino-wool-underwear.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285135910/brandless-naisten-merinovilla-alushousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441119001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115501", "partNumber" : "303705791", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1441119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115501", "partNumber" : "303705793", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-women-s-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285184918/markeslos-damskjorta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-women-s-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/markeslos-damskjorta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115501", "partNumber" : "303705787", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1441120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115501", "partNumber" : "303705789", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1441123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115501", "partNumber" : "303705795", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285184918/brandless-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115001", "partNumber" : "303705777", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1441121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115001", "partNumber" : "303705783", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-women-s-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285179914/markeslos-damskjorta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/markeslos-damskjorta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-women-s-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115001", "partNumber" : "303705785", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1441122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115001", "partNumber" : "303705779", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1441122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441115001", "partNumber" : "303705781", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285179914/brandless-naisten-aluspaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441086001", "partNumber" : "303656410", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430020499/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1441093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441086001", "partNumber" : "303656408", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020499/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020499/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430020499/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430020499/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430020499.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020499.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020499/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441086001", "partNumber" : "303656414", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430020536/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1441094001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441086001", "partNumber" : "303656412", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020536/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020536/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430020536/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430020536.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430020536/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020536/greengo-tonttu-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430020536.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441085501", "partNumber" : "303656394", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Sinappi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017826/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017826/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430017826/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1441095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441085501", "partNumber" : "303656392", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Sinappi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017826/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017826/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430017826/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430017826.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430017826/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017826.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430017826/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441085001", "partNumber" : "303656390", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021496/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021496/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021496/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1441097001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441085001", "partNumber" : "303656388", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021496/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021496/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021496/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021496/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021496.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021496/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021496.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441084501", "partNumber" : "303656386", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Harmaa/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021489.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021489.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021489/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1441096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441084501", "partNumber" : "303656384", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Harmaa/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021489/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021489/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021489/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021489/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021489.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021489.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021489/greengo-naisten-merinovillasukka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441060501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680514", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prism":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1441061001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680512", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prism":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1441061501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680494", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Midtone Green":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1441062001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680492", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Midtone Green":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680506", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prism":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058286.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680504", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prism":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1441063501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680510", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prism":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1441064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680508", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Prism":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058286/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1441064501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680498", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Midtone Green":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1441065001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680496", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Midtone Green":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1441065501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680502", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Midtone Green":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1441066001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1441058001", "partNumber" : "303680500", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Midtone Green":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653058170.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653058170/kari-traa-malia-naisten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440387501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577665", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1440388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577671", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1440388501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577663", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1440389001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577673", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1440389501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577669", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1440390001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577667", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438581286492.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438581286492/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1440390501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577441", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568292188.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1440391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577451", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1440392501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577447", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1440393001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577445", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1440393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577443", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" }, { "catentry_id" : "1440394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440366001", "partNumber" : "303577449", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438568292188/rukka-tiisala-naisten-kerrasto.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1439966001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439948001", "partNumber" : "303656430", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021274.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021274.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021274/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1439966501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439948001", "partNumber" : "303656428", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021274/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021274/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021274/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021274.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021274/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021274.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021274/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198501", "partNumber" : "303663152", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Orchid":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567642641/devold-kvitegga-merino-230-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198501", "partNumber" : "303663150", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Orchid":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567642641/devold-kvitegga-merino-230-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437214501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198501", "partNumber" : "303663140", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Orchid":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641/devold-kvitegga-merino-230-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641/devold-kvitegga-merino-230-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567642641/devold-kvitegga-merino-230-naisten-kerrastohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567642641/devold-kvitegga-merino-230-naisten-kerrastohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641/devold-kvitegga-merino-230-naisten-kerrastohousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437215001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198501", "partNumber" : "303663148", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Orchid":"1" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567642641/devold-kvitegga-merino-230-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198501", "partNumber" : "303663144", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Orchid":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567642641.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567642641/devold-kvitegga-merino-230-naisten-kerrastohousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437206501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437197501", "partNumber" : "303663102", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink/Offwhite":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647639.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437207501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437197501", "partNumber" : "303663110", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink/Offwhite":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437208001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437197501", "partNumber" : "303663106", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink/Offwhite":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437197501", "partNumber" : "303663118", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink/Offwhite":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437211001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437197501", "partNumber" : "303663114", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink/Offwhite":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647639/devold-expedition-silk-naisten-kerraston-merinopoolopaita.jpg" } ]
Devold Expedition Silk naisten kerraston merinopoolopaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1437204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437196001", "partNumber" : "303663034", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647431/devold-expedition-silk-naisten-merinokerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437196001", "partNumber" : "303663028", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647431/devold-expedition-silk-naisten-merinokerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437196001", "partNumber" : "303663036", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647431/devold-expedition-silk-naisten-merinokerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437227501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437196001", "partNumber" : "303663026", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647431/devold-expedition-silk-naisten-merinokerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437228001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437196001", "partNumber" : "303663024", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431/devold-expedition-silk-naisten-merinokerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431/devold-expedition-silk-naisten-merinokerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647431/devold-expedition-silk-naisten-merinokerrastohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647431/devold-expedition-silk-naisten-merinokerrastohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431/devold-expedition-silk-naisten-merinokerrastohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647431.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663022", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437227001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663014", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663002", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663012", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663004", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" } ]
Devold Expedition Merino 235 naisten kerraston poolopaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1437224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662982", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662980", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662990", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662984", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662992", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_XS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437180501", "partNumber" : "303662970", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink/Offwhite":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641620/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437187501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437180501", "partNumber" : "303662964", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink/Offwhite":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641620/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641620/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641620.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437180501", "partNumber" : "303662974", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink/Offwhite":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641620/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437180501", "partNumber" : "303662972", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink/Offwhite":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641620.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641620/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437166001", "partNumber" : "303662928", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641521/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437166001", "partNumber" : "303662926", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641521/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437166001", "partNumber" : "303662930", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641521/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437166001", "partNumber" : "303662924", "unitPrice" : "125,00 €", "unitPriceRaw" : "125.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641521/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641521.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641521/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521/devold-wool-mesh-190-naisten-kerrastohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641521.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436987501", "partNumber" : "303699961", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_36/39":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492439/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492439/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161492439/crossbow-naisten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161492439/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161492439/crossbow-naisten-sukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161492439/crossbow-women-s-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492439/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492439/crossbow-women-s-socks.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492439/crossbow-naisten-sukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436987001", "partNumber" : "303699959", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_36/39":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492699/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492699/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161492699/crossbow-naisten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161492699/crossbow-women-s-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161492699/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161492699/crossbow-naisten-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492699/crossbow-women-s-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492699/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161492699/crossbow-naisten-sukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435317001", "partNumber" : "303722287", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435317001", "partNumber" : "303722274", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435599001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435317001", "partNumber" : "303722282", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435317001", "partNumber" : "303722257", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435317001", "partNumber" : "303722262", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435317001", "partNumber" : "303722156", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435601001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435317001", "partNumber" : "303722252", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435316501", "partNumber" : "303722145", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435316501", "partNumber" : "303722150", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435595501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435316501", "partNumber" : "303722102", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435596001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435316501", "partNumber" : "303722106", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435316501", "partNumber" : "303722042", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435316501", "partNumber" : "303722044", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1435597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435316501", "partNumber" : "303722040", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432448001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432416001", "partNumber" : "303699977", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_37/40":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525922/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525922/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525922/crossbow-naisten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525922/crossbow-women-s-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525922/crossbow-naisten-sukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525922/armborst-damstrumpor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525922/crossbow-naisten-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525922/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525922/crossbow-women-s-socks.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432415501", "partNumber" : "303699975", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_37/40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525915/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525915/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525915/crossbow-naisten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525915/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525915/crossbow-women-s-socks.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161525915/crossbow-naisten-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525915/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525915/crossbow-naisten-sukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161525915/crossbow-women-s-socks.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432415001", "partNumber" : "303699967", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Koko_|_37/40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161520019/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161520019/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161520019/crossbow-naisten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161520019/crossbow-women-s-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161520019/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161520019/crossbow-naisten-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161520019/crossbow-naisten-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161520019/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161520019/crossbow-women-s-socks.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432414501", "partNumber" : "303699965", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_37/40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161521153/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161521153/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161521153/crossbow-naisten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161521153/crossbow-women-s-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161521153/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161521153/crossbow-naisten-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161521153/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161521153/crossbow-naisten-sukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161521153/crossbow-women-s-socks.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432414001", "partNumber" : "303699963", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_37/40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519990/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519990/crossbow-naisten-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519990/crossbow-naisten-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519990/crossbow-women-s-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519990/crossbow-naisten-sukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7318161519990/armborst-damstrumpor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519990/crossbow-naisten-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519990/armborst-damstrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7318161519990/crossbow-women-s-socks.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428061501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022501", "partNumber" : "303639002", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_44":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428062001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022501", "partNumber" : "303639000", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428062501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428022501", "partNumber" : "303639006", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_48":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022501", "partNumber" : "303639004", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_46":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428063501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428022501", "partNumber" : "303638994", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_36":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428064501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022501", "partNumber" : "303638998", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022501", "partNumber" : "303638996", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Ink":"1" , "Koko_|_38":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816491153.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816491153/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022001", "partNumber" : "303638986", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greywhite":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022001", "partNumber" : "303638984", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greywhite":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428058501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022001", "partNumber" : "303638990", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greywhite":"1" , "Koko_|_46":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022001", "partNumber" : "303638988", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greywhite":"1" , "Koko_|_44":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428060501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428022001", "partNumber" : "303638982", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greywhite":"1" , "Koko_|_38":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428061001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428022001", "partNumber" : "303638980", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greywhite":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428064001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428022001", "partNumber" : "303638992", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greywhite":"1" , "Koko_|_48":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816490453.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816490453/twentyfour-finse-merino-naisten-kerraston-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428046501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428020501", "partNumber" : "303638746", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816489938.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428049501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428020501", "partNumber" : "303638758", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_48":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020501", "partNumber" : "303638756", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_46":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020501", "partNumber" : "303638750", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020501", "partNumber" : "303638748", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_38":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020501", "partNumber" : "303638754", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_44":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020501", "partNumber" : "303638752", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816489938/twentyfour-finse-wool-naisten-kerraston-villahousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020001", "partNumber" : "303638742", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_46":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020001", "partNumber" : "303638740", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_44":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428047001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428020001", "partNumber" : "303638744", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_48":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020001", "partNumber" : "303638734", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_38":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428048001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428020001", "partNumber" : "303638732", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816488474.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428048501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020001", "partNumber" : "303638738", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428020001", "partNumber" : "303638736", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sand":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7072816488474/twentyfour-finse-hz-wool-naisten-kerraston-villapaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427397501", "partNumber" : "303656426", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Sinappi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021236.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021236.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021236/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1427399501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427397501", "partNumber" : "303656424", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Sinappi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021236/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021236/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021236/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021236.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021236/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021236.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021236/greengo-siili-naisten-merinovillasukka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427398001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427397001", "partNumber" : "303656374", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021878.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021878.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021878/greengo-kiristamaton-naisten-merinovillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1427398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427397001", "partNumber" : "303656372", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021878/greengo-kiristamaton-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021878/greengo-kiristamaton-naisten-merinovillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021878/greengo-kiristamaton-naisten-merinovillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021878/greengo-kiristamaton-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021878.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021878/greengo-kiristamaton-naisten-merinovillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021878.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422166001", "partNumber" : "303686567", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715503746878.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715503746878.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715503746878/only-onltenna-naisten-sukkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1422170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422166001", "partNumber" : "303686569", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715503746878/only-onltenna-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715503746878/only-onltenna-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715503746878/only-onltenna-naisten-sukkahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715503746878/only-onltenna-naisten-sukkahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715503746878.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715503746878/only-onltenna-naisten-sukkahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715503746878.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1421279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421258001", "partNumber" : "303656434", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" , "Väri_|_Pinkki/ harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021359.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021359.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021359/pikku-myy-sneaker-naisten-puuvillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1421279501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421258001", "partNumber" : "303656432", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-39":"1" , "Väri_|_Pinkki/ harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021359/pikku-myy-sneaker-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021359/pikku-myy-sneaker-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021359/pikku-myy-sneaker-naisten-puuvillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021359.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021359/pikku-myy-sneaker-naisten-puuvillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021359.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021359/pikku-myy-sneaker-naisten-puuvillasukka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1421280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421257501", "partNumber" : "303656382", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021694/greengo-siili-varreton-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021694/greengo-siili-varreton-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021694/greengo-siili-varreton-naisten-puuvillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1421280501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1421257501", "partNumber" : "303656380", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021694/greengo-siili-varreton-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021694/greengo-siili-varreton-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021694/greengo-siili-varreton-naisten-puuvillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021694/greengo-siili-varreton-naisten-puuvillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021694.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021694/greengo-siili-varreton-naisten-puuvillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021694.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417510501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417492501", "partNumber" : "303656422", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021779.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021779.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021779/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1417511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417492501", "partNumber" : "303656420", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021779/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021779/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021779/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021779/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021779.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021779.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021779/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417509501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417492001", "partNumber" : "303656418", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021786.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021786.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021786/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "1417510001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417492001", "partNumber" : "303656416", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021786/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021786/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021786/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021786.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438430021786/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021786/greengo-raita-naisten-puuvillasukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438430021786.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415765501", "partNumber" : "303606487", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715362676316.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715362676316.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715362676316/vero-moda-vmlove-naisten-sukkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415765501", "partNumber" : "303606489", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Koko_|_M/L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715362676316.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715362676316.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715362676316/vero-moda-vmlove-naisten-sukkahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415765501", "partNumber" : "303606491", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715362676316/vero-moda-vmlove-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715362676316/vero-moda-vmlove-naisten-sukkahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715362676316/vero-moda-vmlove-naisten-sukkahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715362676316.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715362676316/vero-moda-vmlove-naisten-sukkahousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715362676316/vero-moda-vmlove-naisten-sukkahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715362676316.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415405001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680474", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_M":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415405501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680472", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050310.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415406001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680478", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415406501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680476", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415409001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680490", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680488", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680482", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415410501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680480", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050310/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415411001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680486", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050341.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415411501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415338501", "partNumber" : "303680484", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_M":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050341/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-housut.jpg" } ]
Kari Traa Lekker naisten kerraston housut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 €-43%Norm. 69,90 €69,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1415356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415337001", "partNumber" : "303680382", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933393/kari-traa-edith-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415337001", "partNumber" : "303680380", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393/kari-traa-edith-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393/kari-traa-edith-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933393/kari-traa-edith-naisten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933393/kari-traa-edith-naisten-kerraston-housut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393/kari-traa-edith-naisten-kerraston-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415387001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415337001", "partNumber" : "303680386", "unitPrice" : "85,00 €", "unitPriceRaw" : "85.0", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933393/kari-traa-edith-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415387501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415337001", "partNumber" : "303680384", "unitPrice" : "85,00 €", "unitPriceRaw" : "85.0", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933393/kari-traa-edith-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "1415388501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415337001", "partNumber" : "303680388", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933393.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933393/kari-traa-edith-naisten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415336501", "partNumber" : "303680378", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933546/kari-traa-edith-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1415355501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415336501", "partNumber" : "303680376", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933546/kari-traa-edith-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1415357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415336501", "partNumber" : "303680370", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546/kari-traa-edith-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546/kari-traa-edith-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933546/kari-traa-edith-naisten-kerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933546/kari-traa-edith-naisten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546/kari-traa-edith-naisten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415336501", "partNumber" : "303680374", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933546/kari-traa-edith-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1415358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415336501", "partNumber" : "303680372", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burgundy Red":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048652933546.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048652933546/kari-traa-edith-naisten-kerraston-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415335001", "partNumber" : "303680458", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1415401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415335001", "partNumber" : "303680456", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1415402001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415335001", "partNumber" : "303680462", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_XS":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1415402501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415335001", "partNumber" : "303680460", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1415404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415335001", "partNumber" : "303680454", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bright Pink":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050167.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050167.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415407001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415335001", "partNumber" : "303680466", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050204.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204.jpg" } }, { "catentry_id" : "1415407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415335001", "partNumber" : "303680464", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1415408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415335001", "partNumber" : "303680470", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1415408501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415335001", "partNumber" : "303680468", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7048653050204/kari-traa-lekker-naisten-kerraston-paita.jpg" } ]
Kari Traa Lekker naisten kerraston paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 €-43%Norm. 69,90 €69,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★
Takaisin