- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Naiset (6471) /
- Vaatteet (2192) /
- Mekot ja haalarit
Naisten mekot ja haalarit
Naisten mekot kaikkiin vuodenaikoihin
Naisten mekot ja haalarit ovat ympäri vuoden yksi osa joka naisen pukeutumista. Mekon valinta voi olla joskus vaikeaa. Eri vuoden aikoina ja erilaisissa tilaisuuksissa käytetään erilaisia mekkoja. Mekon käytölle on olemassa myös erilaisia etikettejä. Esimerkiksi kirkkoon pukeudutaan eri tavoin kuin vaikkapa kesäillan rentoihin juhliin tai pikkujouluun.Mekko sopii kaikille vartalotyypeille
Mekkoja on joka lähtöön ja niistä jokaiselle löytyy varmasti parhaiten sopiva malli. Lyhyt mekko voi näyttää hyvältä millä tahansa vartalolla. Kapeaa vartaloa pukee A-linjainen leikkaus, muodokas taas saa näyttävyyttä vartalonmyötäisestä mekosta. Myös mekon helman pituudella on väliä. Todella lyhyt pukee vain harvoja, varsinkaan paljaiden säärien kanssa, mutta vain hieman polven yläpuolelle jäävä helma pukee lähes kaikkia.
Perusmekoista jokainen voi löytää suosikkinsa. Tavallinen, polvipituinen mekko pukee sekä vanhempaa että myös nuorta naista. Polven yläpuolelle päättyvä helma tuo jalan muodot paremmin esiin, mutta jos tämä on nimenomaan ei-toivottu vaikutus, helmaa kannattaa laskea hieman polven alapuolelle.
Pitkä maksimekko pukee niin ikään myös muodokasta naista, mutta todella hyvin se sopii pienelle ja hoikalle, joka yhtenäisen pitkän linjan avulla saa lisää pituutta vartaloonsa. Maksimekon malli vaikuttaa haluttuun lopputulokseen: vartalonmyötäinen näyttää sporttisemmalta, leveähelmainen enemmänkin boheemilta.
Mekko verkkokaupasta
Nykyisin onneksi naisten vaatteet saa ostettua helposti netistä. Eri mallien ja värien tsekkaamisen voi tehdä kätevästi omalla kotisohvalla. Verkkokauppatilauksen saa nopeasti kotiin, joten sovittelun voi tehdä kaikessa rauhassa kotona ja lopullisen valinnan voi tehdä sovittamisen ja rauhassa pohdiskelun jälkeen.
Verkkokaupasta saa samalla kertaa kätevästi kaiken pukeutumiseen tarvittavan. Naisten alusvaatteet, asusteet sekä esimerkiksi kengät voi tilailla samaan pakettiin. Lisäksi verkkokaupan valikoimaa voi hyödyntää, mikäli tarvitsee lisäksi esimerkiksi kosmetiikkaa kuten hiustenhoitotuotteita. Myös korut, kellot ja laukut tulevat samalla vaivalla.
Upeat naisten mekot ja haalarit kaikille kauniille vartaloille saat nopeasti ja helposti Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Kärkkäinen toimittaa tuotteesi perille helposti ja edullisesti. Tutustu ja ihastu – Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua vuoden jokaisena päivänä, juuri silloin kuin sinulle parhaiten sopii!
Naisten mekot kaikkiin vuodenaikoihin
Naisten mekot ja haalarit ovat ympäri vuoden yksi osa joka naisen pukeutumista. Mekon valinta voi olla joskus vaikeaa. Eri vuoden aikoina ja erilaisissa tilaisuuksissa käytetään erilaisia mekkoja. Mekon käytölle on olemassa myös erilaisia etikettejä. Esimerkiksi kirkkoon pukeudutaan eri tavoin kuin vaikkapa kesäillan rentoihin juhliin tai pikkujouluun.Mekko sopii kaikille vartalotyypeille
Mekkoja on joka lähtöön ja niistä jokaiselle löytyy varmasti parhaiten sopiva malli. Lyhyt mekko voi näyttää hyvältä millä tahansa vartalolla. Kapeaa vartaloa pukee A-linjainen leikkaus, muodokas taas saa näyttävyyttä vartalonmyötäisestä mekosta. Myös mekon helman pituudella on väliä. Todella lyhyt pukee vain harvoja, varsinkaan paljaiden säärien kanssa, mutta vain hieman polven yläpuolelle jäävä helma pukee lähes kaikkia.
Perusmekoista jokainen voi löytää suosikkinsa. Tavallinen, polvipituinen mekko pukee sekä vanhempaa että myös nuorta naista. Polven yläpuolelle päättyvä helma tuo jalan muodot paremmin esiin, mutta jos tämä on nimenomaan ei-toivottu vaikutus, helmaa kannattaa laskea hieman polven alapuolelle.
Pitkä maksimekko pukee niin ikään myös muodokasta naista, mutta todella hyvin se sopii pienelle ja hoikalle, joka yhtenäisen pitkän linjan avulla saa lisää pituutta vartaloonsa. Maksimekon malli vaikuttaa haluttuun lopputulokseen: vartalonmyötäinen näyttää sporttisemmalta, leveähelmainen enemmänkin boheemilta.
Mekko verkkokaupasta
Nykyisin onneksi naisten vaatteet saa ostettua helposti netistä. Eri mallien ja värien tsekkaamisen voi tehdä kätevästi omalla kotisohvalla. Verkkokauppatilauksen saa nopeasti kotiin, joten sovittelun voi tehdä kaikessa rauhassa kotona ja lopullisen valinnan voi tehdä sovittamisen ja rauhassa pohdiskelun jälkeen.
Verkkokaupasta saa samalla kertaa kätevästi kaiken pukeutumiseen tarvittavan. Naisten alusvaatteet, asusteet sekä esimerkiksi kengät voi tilailla samaan pakettiin. Lisäksi verkkokaupan valikoimaa voi hyödyntää, mikäli tarvitsee lisäksi esimerkiksi kosmetiikkaa kuten hiustenhoitotuotteita. Myös korut, kellot ja laukut tulevat samalla vaivalla.
Upeat naisten mekot ja haalarit kaikille kauniille vartaloille saat nopeasti ja helposti Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Kärkkäinen toimittaa tuotteesi perille helposti ja edullisesti. Tutustu ja ihastu – Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua vuoden jokaisena päivänä, juuri silloin kuin sinulle parhaiten sopii!
-
[ { "catentry_id" : "1421444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421409001", "partNumber" : "303705868", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1421445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421409001", "partNumber" : "303705870", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1421448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421409001", "partNumber" : "303705876", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1421449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421409001", "partNumber" : "303705872", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1421449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1421409001", "partNumber" : "303705874", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572123426/fransa-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1386943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386920001", "partNumber" : "303632180", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715208180762/only-onllabelle-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1386943501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386920001", "partNumber" : "303632182", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762/only-onllabelle-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762/only-onllabelle-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715208180762/only-onllabelle-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715208180762/only-onllabelle-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762/only-onllabelle-naisten-neulemekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1386944501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386920001", "partNumber" : "303632186", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715208180762/only-onllabelle-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1386946001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386920001", "partNumber" : "303632192", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715208180762/only-onllabelle-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1386946501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386920001", "partNumber" : "303632194", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715208180762.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715208180762/only-onllabelle-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403352001", "partNumber" : "303641058", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753/noisy-may-nmsutton-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753/noisy-may-nmsutton-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603363753/noisy-may-nmsutton-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603363753/noisy-may-nmsutton-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753/noisy-may-nmsutton-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403352001", "partNumber" : "303641056", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603363753/noisy-may-nmsutton-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403370001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403352001", "partNumber" : "303641062", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603363753/noisy-may-nmsutton-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403370501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403352001", "partNumber" : "303641060", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603363753/noisy-may-nmsutton-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403352001", "partNumber" : "303641054", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603363753.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603363753/noisy-may-nmsutton-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1409559001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1409523501", "partNumber" : "303629934", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Pomegranate Modern Print Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523501", "partNumber" : "303629938", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Pomegranate Modern Print Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409560501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523501", "partNumber" : "303629940", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Pomegranate Modern Print Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523501", "partNumber" : "303630258", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Pomegranate Modern Print Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523501", "partNumber" : "303630260", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Pomegranate Modern Print Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409596001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1409523501", "partNumber" : "303630264", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Pomegranate Modern Print Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572086615.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572086615/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1410252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410247501", "partNumber" : "303679148", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Blue Indigo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410247501", "partNumber" : "303679146", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Blue Indigo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410253501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410247501", "partNumber" : "303679152", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Blue Indigo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410254001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410247501", "partNumber" : "303679150", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Blue Indigo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410247501", "partNumber" : "303679144", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Blue Indigo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410247501", "partNumber" : "303679154", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Blue Indigo":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375313963/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1080152001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080114001", "partNumber" : "303362088", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black Deep":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1080154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080114001", "partNumber" : "303362080", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black Deep":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1080160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080114001", "partNumber" : "303362084", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black Deep":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1080162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080114001", "partNumber" : "303362090", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black Deep":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1080173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080114001", "partNumber" : "303362086", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black Deep":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1080178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080114001", "partNumber" : "303362082", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black Deep":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714352998001.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714352998001/kaffe-kamarianah-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422760501", "partNumber" : "303684917", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422760501", "partNumber" : "303684919", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422760501", "partNumber" : "303684925", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422760501", "partNumber" : "303684921", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-women-s-dress.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-damklanning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422760501", "partNumber" : "303684923", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572640053/fransa-frrie-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1423235501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203001", "partNumber" : "303679790", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Sea Moss":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423236001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203001", "partNumber" : "303679794", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Sea Moss":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg" } }, { "catentry_id" : "1423236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203001", "partNumber" : "303679792", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Sea Moss":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203001", "partNumber" : "303679798", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Sea Moss":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423237501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203001", "partNumber" : "303679796", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Sea Moss":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203001", "partNumber" : "303679800", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Sea Moss":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676946/b-young-bypusti-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1423122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423120001", "partNumber" : "303674635", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423120001", "partNumber" : "303674633", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423123501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423120001", "partNumber" : "303674627", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423120001", "partNumber" : "303674631", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-women-s-dress.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-women-s-dress.jpg" } }, { "catentry_id" : "1423124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423120001", "partNumber" : "303674629", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572261685/fransa-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403350001", "partNumber" : "303640662", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600763846/noisy-may-nmmelina-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403382001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403350001", "partNumber" : "303640660", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600763846/noisy-may-nmmelina-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403350001", "partNumber" : "303640654", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600763846/noisy-may-nmmelina-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403391501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403350001", "partNumber" : "303640658", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846/noisy-may-nmmelina-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846/noisy-may-nmmelina-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600763846/noisy-may-nmmelina-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600763846/noisy-may-nmmelina-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846/noisy-may-nmmelina-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403392001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403350001", "partNumber" : "303640656", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600763846.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600763846/noisy-may-nmmelina-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1079316001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079275501", "partNumber" : "303243219", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1079321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079275501", "partNumber" : "303243227", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1079322001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079275501", "partNumber" : "303243221", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1079327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079275501", "partNumber" : "303243225", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1079328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1079275501", "partNumber" : "303243223", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715426127655.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655/noisy-may-nmandy-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715426127655.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1192395501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1192255001", "partNumber" : "303438921", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Green Milieu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1192396001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1192255001", "partNumber" : "303438923", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Green Milieu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1192397501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1192255001", "partNumber" : "303438925", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Green Milieu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1192402501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1192255001", "partNumber" : "303438915", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Green Milieu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1192403001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1192255001", "partNumber" : "303438917", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Green Milieu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1192406501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1192255001", "partNumber" : "303438919", "unitPrice" : "64,99 €", "unitPriceRaw" : "64.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Green Milieu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715508125869.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715508125869/vila-vimilina-naisten-pitka-juhlamekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1042674001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1042649501", "partNumber" : "303128963", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Little Boy Blue Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715297556394.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394.jpg" } }, { "catentry_id" : "1042675501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1042649501", "partNumber" : "303128971", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Little Boy Blue Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1042683501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042649501", "partNumber" : "303128967", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Little Boy Blue Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1042687501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1042649501", "partNumber" : "303128969", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Little Boy Blue Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1042690001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1042649501", "partNumber" : "303128965", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Little Boy Blue Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1042691001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1042649501", "partNumber" : "303128973", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Little Boy Blue Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715297556394/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1394903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394878501", "partNumber" : "303639930", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394904001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394878501", "partNumber" : "303639928", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394904501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394878501", "partNumber" : "303639922", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394878501", "partNumber" : "303639920", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394878501", "partNumber" : "303639926", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394878501", "partNumber" : "303639924", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715316518044.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715316518044/vila-evoked-vichikka-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315501", "partNumber" : "303710408", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315501", "partNumber" : "303710410", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315501", "partNumber" : "303710416", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315501", "partNumber" : "303710412", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315501", "partNumber" : "303710414", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727654/kaffe-kajohanne-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422314501", "partNumber" : "303710376", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422314501", "partNumber" : "303710378", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422314501", "partNumber" : "303710384", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422331501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422314501", "partNumber" : "303710380", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-women-s-dress.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422314501", "partNumber" : "303710382", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375726145/kaffe-kananna-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416887001", "partNumber" : "103436241", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416900501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1416887001", "partNumber" : "103436243", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416901001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416887001", "partNumber" : "103436237", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416887001", "partNumber" : "103436239", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg" } }, { "catentry_id" : "1416902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416887001", "partNumber" : "103436235", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416907001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416887001", "partNumber" : "103436245", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056262461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056262461/nanso-vaaka-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1410282001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410263501", "partNumber" : "303679180", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Turtledove/Black graphic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410283001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410263501", "partNumber" : "303679184", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Turtledove/Black graphic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410263501", "partNumber" : "303679182", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Turtledove/Black graphic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410263501", "partNumber" : "303679188", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Turtledove/Black graphic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410263501", "partNumber" : "303679186", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Turtledove/Black graphic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410263501", "partNumber" : "303679190", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Turtledove/Black graphic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375603941/kaffe-kadagmar-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1410267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261501", "partNumber" : "303679308", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Pink Abstract Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261501", "partNumber" : "303679306", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Pink Abstract Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-damklanning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261501", "partNumber" : "303679312", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Pink Abstract Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261501", "partNumber" : "303679310", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Pink Abstract Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261501", "partNumber" : "303679316", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Pink Abstract Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261501", "partNumber" : "303679314", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Pink Abstract Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375636314/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1410269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261001", "partNumber" : "303679300", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black/Sand Leo Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261001", "partNumber" : "303679298", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black/Sand Leo Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261001", "partNumber" : "303679304", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black/Sand Leo Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261001", "partNumber" : "303679302", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black/Sand Leo Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410311001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261001", "partNumber" : "303679296", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black/Sand Leo Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1410311501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410261001", "partNumber" : "303679294", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black/Sand Leo Print":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375613650/kaffe-kabeathe-women-s-dress.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1425672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598001", "partNumber" : "303664324", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046367991/street-one-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1425672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598001", "partNumber" : "303664322", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046367991/street-one-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1425673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598001", "partNumber" : "303664326", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046367991/street-one-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1425673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598001", "partNumber" : "303664320", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046367991/street-one-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1425674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598001", "partNumber" : "303664318", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991/street-one-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991/street-one-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046367991/street-one-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046367991/street-one-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991/street-one-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046367991.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1395275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395204001", "partNumber" : "303603968", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Light Blue Denim":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614846528/noisy-may-nmdorthea-naisten-farkkuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "1395275501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395204001", "partNumber" : "303603970", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Light Blue Denim":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614846528/noisy-may-nmdorthea-naisten-farkkuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "1395276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395204001", "partNumber" : "303603972", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Väri_|_Light Blue Denim":"3" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528/noisy-may-nmdorthea-naisten-farkkuhaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528/noisy-may-nmdorthea-naisten-farkkuhaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614846528/noisy-may-nmdorthea-naisten-farkkuhaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614846528/noisy-may-nmdorthea-naisten-farkkuhaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528/noisy-may-nmdorthea-naisten-farkkuhaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1395276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395204001", "partNumber" : "303603974", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Light Blue Denim":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614846528/noisy-may-nmdorthea-naisten-farkkuhaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "1395277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395204001", "partNumber" : "303603976", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Väri_|_Light Blue Denim":"4" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614846528.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614846528/noisy-may-nmdorthea-naisten-farkkuhaalari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1407001001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1406991001", "partNumber" : "303633074", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL-52/54":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715314649788/vero-moda-curve-vmdoffy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406991001", "partNumber" : "303633064", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L-48/50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715314649788/vero-moda-curve-vmdoffy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407003501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406991001", "partNumber" : "303633072", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S-42/44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788/vero-moda-curve-vmdoffy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788/vero-moda-curve-vmdoffy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715314649788/vero-moda-curve-vmdoffy-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715314649788.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715314649788/vero-moda-curve-vmdoffy-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788/vero-moda-curve-vmdoffy-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407004001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406991001", "partNumber" : "303633066", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M-46/48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715314649788.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715314649788/vero-moda-curve-vmdoffy-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1007020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1006926501", "partNumber" : "303140776", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Medium Blue Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807/only-onllana-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807/only-onllana-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715366284807/only-onllana-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715366284807/only-onllana-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807/only-onllana-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg" } }, { "catentry_id" : "1007030001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1006926501", "partNumber" : "303140782", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Medium Blue Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715366284807/only-onllana-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1007042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1006926501", "partNumber" : "303140780", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Medium Blue Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715366284807/only-onllana-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1007043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1006926501", "partNumber" : "303140784", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Medium Blue Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715366284807/only-onllana-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1007048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1006926501", "partNumber" : "303140778", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Medium Blue Denim":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715366284807.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715366284807/only-onllana-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1400613501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400556501", "partNumber" : "303662024", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400617001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1400556501", "partNumber" : "303662034", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400556501", "partNumber" : "303662028", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400556501", "partNumber" : "303662026", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400556501", "partNumber" : "303662032", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400620001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1400556501", "partNumber" : "303662030", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306062.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306062/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1418826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418794501", "partNumber" : "303699236", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL-54":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714504131836/only-carmakoma-carmartha-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1418827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418794501", "partNumber" : "303699232", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M-46/48":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714504131836/only-carmakoma-carmartha-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1418828001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418794501", "partNumber" : "303699234", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S-42/44":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836/only-carmakoma-carmartha-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836/only-carmakoma-carmartha-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714504131836/only-carmakoma-carmartha-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714504131836/only-carmakoma-carmartha-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714504131836.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836/only-carmakoma-carmartha-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1418829001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418794501", "partNumber" : "303699230", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L-50/52":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714504131836.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714504131836/only-carmakoma-carmartha-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1216326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216232001", "partNumber" : "303405138", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1216326501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216232001", "partNumber" : "303405142", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1216327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216232001", "partNumber" : "303405134", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1216329501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216232001", "partNumber" : "303405136", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1216330001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216232001", "partNumber" : "303405140", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1216330501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216232001", "partNumber" : "303405132", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715367591034.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715367591034/vero-moda-curve-vmsila-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406743501", "partNumber" : "303620054", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715513905630/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406743501", "partNumber" : "303620052", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715513905630/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406743501", "partNumber" : "303620046", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715513905630/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406743501", "partNumber" : "303620050", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630/vila-viostria-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630/vila-viostria-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715513905630/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715513905630/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1406782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406743501", "partNumber" : "303620048", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715513905630.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715513905630/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414322501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414266001", "partNumber" : "303688057", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609414756/vero-moda-vmofreya-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1414323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414266001", "partNumber" : "303688059", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756/vero-moda-vmofreya-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756/vero-moda-vmofreya-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609414756/vero-moda-vmofreya-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609414756/vero-moda-vmofreya-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756/vero-moda-vmofreya-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1414323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414266001", "partNumber" : "303688055", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609414756/vero-moda-vmofreya-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1414327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414266001", "partNumber" : "303688061", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609414756/vero-moda-vmofreya-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1414327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414266001", "partNumber" : "303688063", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609414756.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609414756/vero-moda-vmofreya-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1423226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423207001", "partNumber" : "303679726", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_String Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423227501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423207001", "partNumber" : "303679730", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_String Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-damklanning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1423228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423207001", "partNumber" : "303679728", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_String Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423207001", "partNumber" : "303679734", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_String Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423207001", "partNumber" : "303679732", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_String Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573169157/b-young-bymarianne-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1400489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400385501", "partNumber" : "303661686", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Medium Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400385501", "partNumber" : "303661684", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Medium Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400385501", "partNumber" : "303661688", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Medium Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400385501", "partNumber" : "303661682", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Medium Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520446485/vila-vinynni-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1395412001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395406001", "partNumber" : "303604592", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612780916/noisy-may-nmfifi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1395412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395406001", "partNumber" : "303604594", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612780916/noisy-may-nmfifi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1395413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395406001", "partNumber" : "303604596", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916/noisy-may-nmfifi-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916/noisy-may-nmfifi-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612780916/noisy-may-nmfifi-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612780916/noisy-may-nmfifi-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916/noisy-may-nmfifi-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1395413501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1395406001", "partNumber" : "303604598", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612780916/noisy-may-nmfifi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1395414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395406001", "partNumber" : "303604600", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612780916.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612780916/noisy-may-nmfifi-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1101673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101592501", "partNumber" : "303303500", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107127448/only-onlbrandie-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1101674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101592501", "partNumber" : "303303502", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107127448/only-onlbrandie-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1101675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101592501", "partNumber" : "303303504", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448/only-onlbrandie-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448/only-onlbrandie-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107127448/only-onlbrandie-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107127448/only-onlbrandie-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448/only-onlbrandie-naisten-neulemekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1101677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101592501", "partNumber" : "303303508", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107127448/only-onlbrandie-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1101678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101592501", "partNumber" : "303303506", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107127448.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107127448/only-onlbrandie-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1407031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406992501", "partNumber" : "303633426", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL-52/54":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605740118/vero-moda-curve-vmcrain-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406992501", "partNumber" : "303633424", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S-42/44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118/vero-moda-curve-vmcrain-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118/vero-moda-curve-vmcrain-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605740118/vero-moda-curve-vmcrain-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605740118/vero-moda-curve-vmcrain-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605740118.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118/vero-moda-curve-vmcrain-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406992501", "partNumber" : "303633418", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M-46/48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605740118/vero-moda-curve-vmcrain-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406992501", "partNumber" : "303633416", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L-48/50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605740118.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605740118/vero-moda-curve-vmcrain-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1382815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382635501", "partNumber" : "303620007", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Pineneedle":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875859/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1382818001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382635501", "partNumber" : "303620024", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Pineneedle":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875859/vila-viril-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875859/vila-viril-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859/vila-viril-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1382818501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382635501", "partNumber" : "303620009", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Pineneedle":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875859/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1382819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382635501", "partNumber" : "303620030", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Pineneedle":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875859/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1382819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382635501", "partNumber" : "303620026", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Pineneedle":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875859.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875859/vila-viril-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1382814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382631501", "partNumber" : "303619994", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Natural Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1382814501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382631501", "partNumber" : "303619989", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Natural Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875798.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798.jpg" } }, { "catentry_id" : "1382815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382631501", "partNumber" : "303619999", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Natural Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1382817001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382631501", "partNumber" : "303619983", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Natural Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1382817501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1382631501", "partNumber" : "303619979", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Natural Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604875798/vila-viril-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401194001", "partNumber" : "303633432", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605353691/vero-moda-vmsmilla-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401194001", "partNumber" : "303633430", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605353691/vero-moda-vmsmilla-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401207001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401194001", "partNumber" : "303633446", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605353691/vero-moda-vmsmilla-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401194001", "partNumber" : "303633442", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691/vero-moda-vmsmilla-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691/vero-moda-vmsmilla-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605353691/vero-moda-vmsmilla-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605353691/vero-moda-vmsmilla-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691/vero-moda-vmsmilla-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1401208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401194001", "partNumber" : "303633448", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605353691.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605353691/vero-moda-vmsmilla-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406697001", "partNumber" : "303620557", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406733501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406697001", "partNumber" : "303620555", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406697001", "partNumber" : "303620561", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406697001", "partNumber" : "303620559", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601004269.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601004269/vila-vimouna-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "832612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832611501", "partNumber" : "302796001", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "832613001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832611501", "partNumber" : "302796003", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "832614001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832611501", "partNumber" : "302795995", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "832614501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "832611501", "partNumber" : "302795999", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037748/nanso-rivi-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037748/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037748/nanso-rivi-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037748/nanso-rivi-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037748/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037748/nanso-rivi-women-s-dress.jpg" } }, { "catentry_id" : "832616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832611501", "partNumber" : "302795997", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Mustavalkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056037755/nanso-rivi-damklanning.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427826001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818501", "partNumber" : "303630346", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Mid Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573015034.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818501", "partNumber" : "303630348", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Mid Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1427827001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818501", "partNumber" : "303630350", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Mid Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1427827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818501", "partNumber" : "303630352", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Mid Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1427829001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818501", "partNumber" : "303630358", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Mid Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1427830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818501", "partNumber" : "303630372", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Mid Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573015034/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414317501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414252501", "partNumber" : "303687797", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470610/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470610/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470610.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1414318001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414252501", "partNumber" : "303687805", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470610/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1414318501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414252501", "partNumber" : "303687787", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470610/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1414319001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414252501", "partNumber" : "303687789", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470610.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470610/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414315501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414252001", "partNumber" : "303687779", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470405.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405.jpg" } }, { "catentry_id" : "1414316001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414252001", "partNumber" : "303687781", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1414316501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414252001", "partNumber" : "303687765", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1414317001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414252001", "partNumber" : "303687773", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611470405/vero-moda-vmaria-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422753001", "partNumber" : "303684641", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Dark Peacoat AOP MA24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422814501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422753001", "partNumber" : "303684643", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Dark Peacoat AOP MA24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-women-s-dress.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422753001", "partNumber" : "303684637", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Dark Peacoat AOP MA24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422753001", "partNumber" : "303684639", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Dark Peacoat AOP MA24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422816001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422753001", "partNumber" : "303684635", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Dark Peacoat AOP MA24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422816501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422753001", "partNumber" : "303684645", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Dark Peacoat AOP MA24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422817001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422753001", "partNumber" : "303684647", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Dark Peacoat AOP MA24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573239782/fransa-frkiki-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422764001", "partNumber" : "303684737", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath JAC MA24 01H":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-women-s-dress.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422787001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422764001", "partNumber" : "303684739", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath JAC MA24 01H":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422764001", "partNumber" : "303684733", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath JAC MA24 01H":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422764001", "partNumber" : "303684735", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath JAC MA24 01H":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422791501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422764001", "partNumber" : "303684741", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath JAC MA24 01H":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572614535/fransa-frblenda-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416928001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416890501", "partNumber" : "103436740", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Monivärinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416890501", "partNumber" : "103436736", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Monivärinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416929501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1416890501", "partNumber" : "103436738", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Monivärinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416890501", "partNumber" : "103436732", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Monivärinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416930501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1416890501", "partNumber" : "103436734", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Monivärinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg" } }, { "catentry_id" : "1416931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416890501", "partNumber" : "103436730", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Monivärinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056260269.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056260269/nanso-krassi-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1423246001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1423203501", "partNumber" : "303679650", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black Zigzag Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg" } }, { "catentry_id" : "1423249501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1423203501", "partNumber" : "303679660", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black Zigzag Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203501", "partNumber" : "303679654", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black Zigzag Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203501", "partNumber" : "303679652", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black Zigzag Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203501", "partNumber" : "303679658", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black Zigzag Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423203501", "partNumber" : "303679656", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black Zigzag Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572732703/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1423233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423202501", "partNumber" : "303679774", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Olive Night Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-women-s-dress.jpg" } }, { "catentry_id" : "1423234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423202501", "partNumber" : "303679772", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Olive Night Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423202501", "partNumber" : "303679776", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Olive Night Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423202501", "partNumber" : "303679770", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Olive Night Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676748/b-young-byphilena-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1423278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423264501", "partNumber" : "303679868", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/women-s-dress-by-b-young-byrowa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/women-s-dress-by-b-young-byrowa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676700/b-young-byrowan-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423264501", "partNumber" : "303679862", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/women-s-dress-by-b-young-byrowa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/women-s-dress-by-b-young-byrowa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676700/b-young-byrowan-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423281001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423264501", "partNumber" : "303679866", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/b-young-byrowan-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/b-young-byrowan-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676700/b-young-byrowan-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676700/b-young-byrowan-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676700/women-s-dress-by-b-young-byrowa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676700/damklanning-fran-b-young-byrowa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/b-young-byrowan-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/women-s-dress-by-b-young-byrowa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/damklanning-fran-b-young-byrowa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1423281501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423264501", "partNumber" : "303679864", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/women-s-dress-by-b-young-byrowa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572676700/women-s-dress-by-b-young-byrowa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572676700/b-young-byrowan-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416125001", "partNumber" : "303674683", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416150001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416125001", "partNumber" : "303674681", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1416151001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416125001", "partNumber" : "303674685", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416125001", "partNumber" : "303674679", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416152001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416125001", "partNumber" : "303674677", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293754/fransa-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416126501", "partNumber" : "303674779", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Walnut AOP AO24 02B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416126501", "partNumber" : "303674777", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Walnut AOP AO24 02B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416126501", "partNumber" : "303674783", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Walnut AOP AO24 02B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1416148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416126501", "partNumber" : "303674781", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Walnut AOP AO24 02B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-damklanning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1416149001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1416126501", "partNumber" : "303674785", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Walnut AOP AO24 02B":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573095951/fransa-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1420091501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420073501", "partNumber" : "303665064", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1420092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420073501", "partNumber" : "303665062", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1420092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420073501", "partNumber" : "303665068", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1420093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420073501", "partNumber" : "303665066", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1420093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420073501", "partNumber" : "303665070", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604288/cecil-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403037001", "partNumber" : "303661920", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403037001", "partNumber" : "303661914", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403037001", "partNumber" : "303661918", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360135976.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403077501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403037001", "partNumber" : "303661916", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360135976/vila-visif-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036001", "partNumber" : "303661866", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360119310/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036001", "partNumber" : "303661864", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360119310/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036001", "partNumber" : "303661868", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360119310/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036001", "partNumber" : "303661862", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360119310/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036001", "partNumber" : "303661860", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360119310/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360119310/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360119310.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401008501", "partNumber" : "303661874", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607051939/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401008501", "partNumber" : "303661872", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607051939/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401031501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401008501", "partNumber" : "303661878", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607051939/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401008501", "partNumber" : "303661876", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607051939/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401008501", "partNumber" : "303661870", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607051939/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607051939/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607051939/vila-vidogma-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403383501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403348501", "partNumber" : "303640702", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403384001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403348501", "partNumber" : "303640700", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403384501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403348501", "partNumber" : "303640694", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403348501", "partNumber" : "303640698", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403348501", "partNumber" : "303640696", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603408621/noisy-may-nmviola-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392456001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392340501", "partNumber" : "303636710", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392461001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392340501", "partNumber" : "303636730", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392461501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392340501", "partNumber" : "303636732", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392462001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392340501", "partNumber" : "303636734", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392462501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392340501", "partNumber" : "303636736", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614326990/pieces-pcriko-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1407038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406995001", "partNumber" : "303633792", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611919171/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406995001", "partNumber" : "303633790", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611919171/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406995001", "partNumber" : "303633784", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611919171/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611919171/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406995001", "partNumber" : "303633788", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611919171/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406995001", "partNumber" : "303633786", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611919171.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611919171/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818001", "partNumber" : "303630330", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1427825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818001", "partNumber" : "303630334", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818001", "partNumber" : "303630336", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1427828001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818001", "partNumber" : "303630354", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1427828501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818001", "partNumber" : "303630356", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1427829501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427818001", "partNumber" : "303630360", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573014976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573014976/b-young-bymmorla-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1409587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409525501", "partNumber" : "303630222", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Scarlet Sage":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409525501", "partNumber" : "303630224", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Scarlet Sage":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409525501", "partNumber" : "303630242", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Scarlet Sage":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409525501", "partNumber" : "303630244", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Scarlet Sage":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409525501", "partNumber" : "303630246", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Scarlet Sage":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409592001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409525501", "partNumber" : "303630248", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Scarlet Sage":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572224024.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572224024/b-young-bygilda-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1409556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523001", "partNumber" : "303629916", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Dusty Blue Flower Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572130752.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523001", "partNumber" : "303629920", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Dusty Blue Flower Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409559501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523001", "partNumber" : "303629936", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Dusty Blue Flower Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409561001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523001", "partNumber" : "303629942", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Dusty Blue Flower Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523001", "partNumber" : "303629950", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Dusty Blue Flower Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523001", "partNumber" : "303629952", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Dusty Blue Flower Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409562501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409523001", "partNumber" : "303629962", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Dusty Blue Flower Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572130752/b-young-byjosa-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
Takaisin