- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Naiset (6471) /
- Vaatteet (2192) /
- Mekot ja haalarit
Naisten mekot ja haalarit
Naisten mekot kaikkiin vuodenaikoihin
Naisten mekot ja haalarit ovat ympäri vuoden yksi osa joka naisen pukeutumista. Mekon valinta voi olla joskus vaikeaa. Eri vuoden aikoina ja erilaisissa tilaisuuksissa käytetään erilaisia mekkoja. Mekon käytölle on olemassa myös erilaisia etikettejä. Esimerkiksi kirkkoon pukeudutaan eri tavoin kuin vaikkapa kesäillan rentoihin juhliin tai pikkujouluun.Mekko sopii kaikille vartalotyypeille
Mekkoja on joka lähtöön ja niistä jokaiselle löytyy varmasti parhaiten sopiva malli. Lyhyt mekko voi näyttää hyvältä millä tahansa vartalolla. Kapeaa vartaloa pukee A-linjainen leikkaus, muodokas taas saa näyttävyyttä vartalonmyötäisestä mekosta. Myös mekon helman pituudella on väliä. Todella lyhyt pukee vain harvoja, varsinkaan paljaiden säärien kanssa, mutta vain hieman polven yläpuolelle jäävä helma pukee lähes kaikkia.
Perusmekoista jokainen voi löytää suosikkinsa. Tavallinen, polvipituinen mekko pukee sekä vanhempaa että myös nuorta naista. Polven yläpuolelle päättyvä helma tuo jalan muodot paremmin esiin, mutta jos tämä on nimenomaan ei-toivottu vaikutus, helmaa kannattaa laskea hieman polven alapuolelle.
Pitkä maksimekko pukee niin ikään myös muodokasta naista, mutta todella hyvin se sopii pienelle ja hoikalle, joka yhtenäisen pitkän linjan avulla saa lisää pituutta vartaloonsa. Maksimekon malli vaikuttaa haluttuun lopputulokseen: vartalonmyötäinen näyttää sporttisemmalta, leveähelmainen enemmänkin boheemilta.
Mekko verkkokaupasta
Nykyisin onneksi naisten vaatteet saa ostettua helposti netistä. Eri mallien ja värien tsekkaamisen voi tehdä kätevästi omalla kotisohvalla. Verkkokauppatilauksen saa nopeasti kotiin, joten sovittelun voi tehdä kaikessa rauhassa kotona ja lopullisen valinnan voi tehdä sovittamisen ja rauhassa pohdiskelun jälkeen.
Verkkokaupasta saa samalla kertaa kätevästi kaiken pukeutumiseen tarvittavan. Naisten alusvaatteet, asusteet sekä esimerkiksi kengät voi tilailla samaan pakettiin. Lisäksi verkkokaupan valikoimaa voi hyödyntää, mikäli tarvitsee lisäksi esimerkiksi kosmetiikkaa kuten hiustenhoitotuotteita. Myös korut, kellot ja laukut tulevat samalla vaivalla.
Upeat naisten mekot ja haalarit kaikille kauniille vartaloille saat nopeasti ja helposti Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Kärkkäinen toimittaa tuotteesi perille helposti ja edullisesti. Tutustu ja ihastu – Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua vuoden jokaisena päivänä, juuri silloin kuin sinulle parhaiten sopii!
Naisten mekot kaikkiin vuodenaikoihin
Naisten mekot ja haalarit ovat ympäri vuoden yksi osa joka naisen pukeutumista. Mekon valinta voi olla joskus vaikeaa. Eri vuoden aikoina ja erilaisissa tilaisuuksissa käytetään erilaisia mekkoja. Mekon käytölle on olemassa myös erilaisia etikettejä. Esimerkiksi kirkkoon pukeudutaan eri tavoin kuin vaikkapa kesäillan rentoihin juhliin tai pikkujouluun.Mekko sopii kaikille vartalotyypeille
Mekkoja on joka lähtöön ja niistä jokaiselle löytyy varmasti parhaiten sopiva malli. Lyhyt mekko voi näyttää hyvältä millä tahansa vartalolla. Kapeaa vartaloa pukee A-linjainen leikkaus, muodokas taas saa näyttävyyttä vartalonmyötäisestä mekosta. Myös mekon helman pituudella on väliä. Todella lyhyt pukee vain harvoja, varsinkaan paljaiden säärien kanssa, mutta vain hieman polven yläpuolelle jäävä helma pukee lähes kaikkia.
Perusmekoista jokainen voi löytää suosikkinsa. Tavallinen, polvipituinen mekko pukee sekä vanhempaa että myös nuorta naista. Polven yläpuolelle päättyvä helma tuo jalan muodot paremmin esiin, mutta jos tämä on nimenomaan ei-toivottu vaikutus, helmaa kannattaa laskea hieman polven alapuolelle.
Pitkä maksimekko pukee niin ikään myös muodokasta naista, mutta todella hyvin se sopii pienelle ja hoikalle, joka yhtenäisen pitkän linjan avulla saa lisää pituutta vartaloonsa. Maksimekon malli vaikuttaa haluttuun lopputulokseen: vartalonmyötäinen näyttää sporttisemmalta, leveähelmainen enemmänkin boheemilta.
Mekko verkkokaupasta
Nykyisin onneksi naisten vaatteet saa ostettua helposti netistä. Eri mallien ja värien tsekkaamisen voi tehdä kätevästi omalla kotisohvalla. Verkkokauppatilauksen saa nopeasti kotiin, joten sovittelun voi tehdä kaikessa rauhassa kotona ja lopullisen valinnan voi tehdä sovittamisen ja rauhassa pohdiskelun jälkeen.
Verkkokaupasta saa samalla kertaa kätevästi kaiken pukeutumiseen tarvittavan. Naisten alusvaatteet, asusteet sekä esimerkiksi kengät voi tilailla samaan pakettiin. Lisäksi verkkokaupan valikoimaa voi hyödyntää, mikäli tarvitsee lisäksi esimerkiksi kosmetiikkaa kuten hiustenhoitotuotteita. Myös korut, kellot ja laukut tulevat samalla vaivalla.
Upeat naisten mekot ja haalarit kaikille kauniille vartaloille saat nopeasti ja helposti Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Kärkkäinen toimittaa tuotteesi perille helposti ja edullisesti. Tutustu ja ihastu – Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua vuoden jokaisena päivänä, juuri silloin kuin sinulle parhaiten sopii!
-
[ { "catentry_id" : "1418753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418735001", "partNumber" : "303629428", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418735001", "partNumber" : "303629430", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418735001", "partNumber" : "303629438", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418735001", "partNumber" : "303630234", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418735001", "partNumber" : "303630236", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418735001", "partNumber" : "303630238", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1418762501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418735001", "partNumber" : "303630240", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403347501", "partNumber" : "303604586", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614956760.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403347501", "partNumber" : "303604588", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403347501", "partNumber" : "303604590", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403347501", "partNumber" : "303604582", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403347501", "partNumber" : "303604584", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614956760/noisy-may-nmcharlott-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1374095001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1374083501", "partNumber" : "303584714", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Blue Bell Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715298632073.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1374095501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1374083501", "partNumber" : "303584716", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Blue Bell Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1374096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1374083501", "partNumber" : "303584718", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Blue Bell Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1374098501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1374083501", "partNumber" : "303584720", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Blue Bell Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1374099001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1374083501", "partNumber" : "303584722", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Blue Bell Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715298632073/b-young-bymmjoella-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392445501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392327501", "partNumber" : "303636666", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429184/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392327501", "partNumber" : "303636668", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429184/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392327501", "partNumber" : "303636674", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429184/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392327501", "partNumber" : "303636678", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429184/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429184/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392327501", "partNumber" : "303636680", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429184.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429184/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "690061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067392501", "partNumber" : "302598263", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "690087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067392501", "partNumber" : "302598270", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "690089501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067392501", "partNumber" : "302598268", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "690096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067392501", "partNumber" : "302598273", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1067401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067392501", "partNumber" : "303303570", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1042360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042254501", "partNumber" : "303223996", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Summer Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715414872796/only-onlamanda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1042361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042254501", "partNumber" : "303224000", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Summer Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715414872796/only-onlamanda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1042370001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1042254501", "partNumber" : "303224002", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Summer Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715414872796/only-onlamanda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1042371001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042254501", "partNumber" : "303223994", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Summer Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715414872796/only-onlamanda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1042372001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1042254501", "partNumber" : "303223998", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Summer Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796/only-onlamanda-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796/only-onlamanda-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715414872796/only-onlamanda-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715414872796/only-onlamanda-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715414872796/only-onlamanda-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036501", "partNumber" : "303661888", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360366653/vila-vifalia-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036501", "partNumber" : "303661882", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360366653/vila-vifalia-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036501", "partNumber" : "303661880", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653/vila-vifalia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653/vila-vifalia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360366653/vila-vifalia-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360366653/vila-vifalia-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653/vila-vifalia-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036501", "partNumber" : "303661886", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360366653/vila-vifalia-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403036501", "partNumber" : "303661884", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360366653.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360366653/vila-vifalia-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406741501", "partNumber" : "303620317", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Bijou Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406791501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406741501", "partNumber" : "303620315", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Bijou Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406741501", "partNumber" : "303620321", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Bijou Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406741501", "partNumber" : "303620319", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Bijou Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359560888.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359560888/vila-vivolettis-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406744001", "partNumber" : "303620058", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Fossil":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406744001", "partNumber" : "303620056", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Fossil":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406744001", "partNumber" : "303620070", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Fossil":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406785001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406744001", "partNumber" : "303620068", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Fossil":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359990784.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784.jpg" } }, { "catentry_id" : "1406786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406744001", "partNumber" : "303620072", "unitPrice" : "54,99 €", "unitPriceRaw" : "54.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Fossil":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359990784/vila-viostria-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1407070001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1407046501", "partNumber" : "303610779", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407070501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1407046501", "partNumber" : "303610781", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407046501", "partNumber" : "303610773", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407046501", "partNumber" : "303610775", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407046501", "partNumber" : "303610777", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715515461509/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1407068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407046001", "partNumber" : "303610763", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407046001", "partNumber" : "303610765", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407046001", "partNumber" : "303610767", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407069501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1407046001", "partNumber" : "303610769", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407071001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1407046001", "partNumber" : "303610771", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601952157/only-onlfrida-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1303918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303905001", "partNumber" : "303562216", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1303919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303905001", "partNumber" : "303562214", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1303919501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303905001", "partNumber" : "303562222", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1303920001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303905001", "partNumber" : "303562220", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1303920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303905001", "partNumber" : "303562218", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980518/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1303917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303906001", "partNumber" : "303562212", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1303917501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303906001", "partNumber" : "303562210", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1303918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303906001", "partNumber" : "303562208", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-17150887-bla-ede-s-dress-fem-knit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-17150887-bla-ede-s-dress-fem-knit.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1303922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303906001", "partNumber" : "303562206", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1303923001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303906001", "partNumber" : "303562204", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601980556.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601980556/pieces-pcserena-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1409106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409069001", "partNumber" : "303618254", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Walnut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409069001", "partNumber" : "303618252", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Walnut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409107001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409069001", "partNumber" : "303618256", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Walnut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409069001", "partNumber" : "303618246", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Walnut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1409108501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1409069001", "partNumber" : "303618250", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Walnut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409069001", "partNumber" : "303618248", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Walnut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520406984/jdy-jdywhitney-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406738501", "partNumber" : "303619787", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406738501", "partNumber" : "303619781", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406738501", "partNumber" : "303619779", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406762501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406738501", "partNumber" : "303619785", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1406763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406738501", "partNumber" : "303619783", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359407497.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497/vila-viril-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359407497.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422078001", "partNumber" : "303686518", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Silver Sconce":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422133501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422078001", "partNumber" : "303686514", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Silver Sconce":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614854936.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422134001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422078001", "partNumber" : "303686516", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Silver Sconce":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422134501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422078001", "partNumber" : "303686510", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Silver Sconce":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422078001", "partNumber" : "303686512", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Silver Sconce":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614854936/only-onlastrid-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1314375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314334501", "partNumber" : "303587807", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1314375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314334501", "partNumber" : "303587809", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314334501", "partNumber" : "303587811", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1314380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314334501", "partNumber" : "303587813", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789200503/vila-vicilia-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1423143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423136501", "partNumber" : "303677672", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Phantom AOP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423136501", "partNumber" : "303677666", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Phantom AOP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423136501", "partNumber" : "303677664", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Phantom AOP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423136501", "partNumber" : "303677670", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Phantom AOP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1423145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1423136501", "partNumber" : "303677668", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Phantom AOP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572887281/fransa-damklanning.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076430001", "partNumber" : "303279963", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1076448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076430001", "partNumber" : "303279971", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1076457501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076430001", "partNumber" : "303279967", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076458001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076430001", "partNumber" : "303279969", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1076465001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076430001", "partNumber" : "303279965", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1076465501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076430001", "partNumber" : "303279961", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429141023.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429141023/pieces-pcolline-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "747906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747808501", "partNumber" : "302728759", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "747906501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747808501", "partNumber" : "302728753", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "747907001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747808501", "partNumber" : "302728755", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "747918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747808501", "partNumber" : "302728757", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "747918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "747808501", "partNumber" : "302728751", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-women-s-dress.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715210088070/only-onlmatilda-women-s-dress.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422165501", "partNumber" : "303686557", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422165501", "partNumber" : "303686559", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604903682.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422165501", "partNumber" : "303686561", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422165501", "partNumber" : "303686563", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1422169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422165501", "partNumber" : "303686565", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604903682/only-onlofelia-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403098001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403031501", "partNumber" : "303662148", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360759080/vila-vinela-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403031501", "partNumber" : "303662146", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360759080/vila-vinela-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403099501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403031501", "partNumber" : "303662150", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360759080/vila-vinela-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403031501", "partNumber" : "303662144", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360759080/vila-vinela-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403031501", "partNumber" : "303662142", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080/vila-vinela-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080/vila-vinela-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360759080/vila-vinela-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360759080/vila-vinela-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080/vila-vinela-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360759080.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403079001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403029001", "partNumber" : "303661942", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612565544/vila-vivolette-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403029001", "partNumber" : "303661946", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544/vila-vivolette-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544/vila-vivolette-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612565544/vila-vivolette-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612565544.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612565544/vila-vivolette-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544/vila-vivolette-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403029001", "partNumber" : "303661944", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612565544/vila-vivolette-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403029001", "partNumber" : "303661948", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black Beauty":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612565544.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612565544/vila-vivolette-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412601501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412419501", "partNumber" : "303647860", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1412602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412419501", "partNumber" : "303647864", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1412602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412419501", "partNumber" : "303647862", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-women-s-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-damklanning-for-kvinnor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-women-s-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-damklanning-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1412603001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1412419501", "partNumber" : "303647868", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1412603501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1412419501", "partNumber" : "303647866", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045522179/cecil-naisten-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403354001", "partNumber" : "303641302", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403354001", "partNumber" : "303641306", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683583.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403354001", "partNumber" : "303641304", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403374001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403354001", "partNumber" : "303641310", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403354001", "partNumber" : "303641308", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683583/noisy-may-nmline-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1394958001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1394957501", "partNumber" : "303640058", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394958501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394957501", "partNumber" : "303640056", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394960001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394957501", "partNumber" : "303640054", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394960501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394957501", "partNumber" : "303640052", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603906912.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603906912/vila-evoked-vimiran-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1407065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407045501", "partNumber" : "303610733", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Humus":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1407066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407045501", "partNumber" : "303610735", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Humus":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1407066501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407045501", "partNumber" : "303610737", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Humus":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1407067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407045501", "partNumber" : "303610739", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Humus":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1407067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407045501", "partNumber" : "303610741", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Humus":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1407312001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407304501", "partNumber" : "303610731", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602032780/only-onljeanett-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407304501", "partNumber" : "303610723", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602032780/only-onljeanett-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407313001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407304501", "partNumber" : "303610725", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602032780/only-onljeanett-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407313501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407304501", "partNumber" : "303610727", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780/only-onljeanett-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780/only-onljeanett-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602032780/only-onljeanett-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602032780/only-onljeanett-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780/only-onljeanett-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407314001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1407304501", "partNumber" : "303610729", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602032780.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602032780/only-onljeanett-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1395422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395408001", "partNumber" : "303604154", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715615214517/noisy-may-nmluna-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1395422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395408001", "partNumber" : "303604156", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715615214517/noisy-may-nmluna-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1395423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395408001", "partNumber" : "303604158", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517/noisy-may-nmluna-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517/noisy-may-nmluna-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715615214517/noisy-may-nmluna-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715615214517/noisy-may-nmluna-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517/noisy-may-nmluna-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg" } }, { "catentry_id" : "1395423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395408001", "partNumber" : "303604160", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715615214517/noisy-may-nmluna-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1395424001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395408001", "partNumber" : "303604162", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715615214517.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715615214517/noisy-may-nmluna-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1334561001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334546001", "partNumber" : "303596261", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520526941/only-onlmila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1334561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334546001", "partNumber" : "303596253", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520526941/only-onlmila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1334562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334546001", "partNumber" : "303596255", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520526941/only-onlmila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1334562501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334546001", "partNumber" : "303596257", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941/only-onlmila-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941/only-onlmila-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520526941/only-onlmila-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520526941/only-onlmila-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941/only-onlmila-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1334563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334546001", "partNumber" : "303596259", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715520526941.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715520526941/only-onlmila-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1314378001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314335001", "partNumber" : "303587819", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314378501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314335001", "partNumber" : "303587821", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg" }, { "catentry_id" : "1314379001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314335001", "partNumber" : "303587823", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg" }, { "catentry_id" : "1314379501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314335001", "partNumber" : "303587825", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg" }, { "catentry_id" : "1314381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314335001", "partNumber" : "303587815", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg" }, { "catentry_id" : "1314381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1314335001", "partNumber" : "303587817", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Toasted Coconut":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713788445509/vila-vicilia-naisten-neule.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401129501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401129001", "partNumber" : "303620517", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401130001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401129001", "partNumber" : "303620515", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg" } }, { "catentry_id" : "1401130501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401129001", "partNumber" : "303620521", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401131001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401129001", "partNumber" : "303620519", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401131501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401129001", "partNumber" : "303620513", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1401132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401129001", "partNumber" : "303620511", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360399712.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360399712/vila-vininny-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403387501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403349501", "partNumber" : "303640750", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Eggnog":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403349501", "partNumber" : "303640748", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Eggnog":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605576465.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403388501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403349501", "partNumber" : "303640752", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Eggnog":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403390001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403349501", "partNumber" : "303640746", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Eggnog":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1403390501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403349501", "partNumber" : "303640744", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Eggnog":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605576465/noisy-may-nmmaysa-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392446501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392328001", "partNumber" : "303636670", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392328001", "partNumber" : "303636672", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392328001", "partNumber" : "303636684", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392450001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392328001", "partNumber" : "303636686", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429252.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392328001", "partNumber" : "303636688", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Light Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671429252/pieces-pcchilli-naisten-hupparimekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1386985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386971501", "partNumber" : "303632520", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715105681843.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1386986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386971501", "partNumber" : "303632522", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1386986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386971501", "partNumber" : "303632524", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1386987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386971501", "partNumber" : "303632526", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1386988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386971501", "partNumber" : "303632532", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715105681843/only-onlkatia-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1408981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408963001", "partNumber" : "303618798", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605998991/jdy-jdymalou-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1408982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408963001", "partNumber" : "303618796", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605998991/jdy-jdymalou-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1408982501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408963001", "partNumber" : "303618802", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605998991/jdy-jdymalou-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1408983001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408963001", "partNumber" : "303618800", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991/jdy-jdymalou-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991/jdy-jdymalou-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605998991/jdy-jdymalou-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605998991/jdy-jdymalou-naisten-neulemekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991/jdy-jdymalou-naisten-neulemekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1408986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408963001", "partNumber" : "303618804", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605998991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605998991/jdy-jdymalou-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1394812501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394767501", "partNumber" : "303636862", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606543589/pieces-pcellen-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394767501", "partNumber" : "303636866", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589/pieces-pcellen-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589/pieces-pcellen-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606543589/pieces-pcellen-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606543589/pieces-pcellen-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589/pieces-pcellen-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394813501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394767501", "partNumber" : "303636868", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606543589/pieces-pcellen-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394767501", "partNumber" : "303636886", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606543589/pieces-pcellen-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1394814501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394767501", "partNumber" : "303636888", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Dark Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606543589.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606543589/pieces-pcellen-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1334563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334550001", "partNumber" : "303596591", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606411604/only-onlnova-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1334565501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1334550001", "partNumber" : "303596583", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606411604/only-onlnova-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1334566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334550001", "partNumber" : "303596585", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606411604/only-onlnova-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1334566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1334550001", "partNumber" : "303596587", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604/only-onlnova-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604/only-onlnova-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606411604/only-onlnova-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606411604/only-onlnova-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604/only-onlnova-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg" } }, { "catentry_id" : "1334567001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1334550001", "partNumber" : "303596589", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606411604.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606411604/only-onlnova-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1297047501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296981001", "partNumber" : "303561932", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Cloud Dancer":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787056/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297049501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296981001", "partNumber" : "303561944", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Cloud Dancer":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787056/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296981001", "partNumber" : "303561942", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Cloud Dancer":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787056/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297050501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296981001", "partNumber" : "303561940", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Cloud Dancer":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787056/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787056/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296981001", "partNumber" : "303561934", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Cloud Dancer":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787056.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787056/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1297038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296974501", "partNumber" : "303561834", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876629/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296974501", "partNumber" : "303561828", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876629/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296974501", "partNumber" : "303561854", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876629/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297041001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1296974501", "partNumber" : "303561842", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876629/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296974501", "partNumber" : "303561836", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876629/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876629/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876629/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "735640501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "983691501", "partNumber" : "302669707", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "735643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "983691501", "partNumber" : "302669711", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "735646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "983691501", "partNumber" : "302669705", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715111398063/only-onlnew-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715111398063.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398063.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398063/only-onlnew-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "735654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "983691501", "partNumber" : "302669709", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "872650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "983691501", "partNumber" : "302977807", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715111398070.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070/only-onlnew-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715111398070.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1192661001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1192596001", "partNumber" : "303409870", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429743333.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429743333.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1192662501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1192596001", "partNumber" : "303409868", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1192663001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1192596001", "partNumber" : "303409866", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715429743333/noisy-may-nmleika-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412223501", "partNumber" : "303649397", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Dove":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601323889/jdy-jdycaroline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1412333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412223501", "partNumber" : "303649395", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Dove":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889/jdy-jdycaroline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889/jdy-jdycaroline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601323889/jdy-jdycaroline-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601323889/jdy-jdycaroline-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889/jdy-jdycaroline-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1412334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412223501", "partNumber" : "303649399", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Dove":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601323889/jdy-jdycaroline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1412336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412223501", "partNumber" : "303649393", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Dove":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601323889/jdy-jdycaroline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1412336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412223501", "partNumber" : "303649391", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Dove":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601323889.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601323889/jdy-jdycaroline-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "876981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "876938501", "partNumber" : "302977467", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "876986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "876938501", "partNumber" : "302977471", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107031622/endast-onljana-damklanning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/endast-onljana-damklanning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "876991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "876938501", "partNumber" : "302977463", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "877000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "876938501", "partNumber" : "302977465", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "877006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "876938501", "partNumber" : "302977469", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-women-s-dress.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715107031622/only-onljana-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1404834501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404826501", "partNumber" : "303670763", "unitPrice" : "46,99 €", "unitPriceRaw" : "46.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601837430/vero-moda-vmmina-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1404835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404826501", "partNumber" : "303670761", "unitPrice" : "46,99 €", "unitPriceRaw" : "46.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601837430/vero-moda-vmmina-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1404835501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404826501", "partNumber" : "303670767", "unitPrice" : "46,99 €", "unitPriceRaw" : "46.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601837430/vero-moda-vmmina-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1404836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404826501", "partNumber" : "303670765", "unitPrice" : "46,99 €", "unitPriceRaw" : "46.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430/vero-moda-vmmina-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430/vero-moda-vmmina-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601837430/vero-moda-vmmina-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601837430/vero-moda-vmmina-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601837430.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601837430/vero-moda-vmmina-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419566501", "partNumber" : "303664308", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419566501", "partNumber" : "303664306", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419566501", "partNumber" : "303664312", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419566501", "partNumber" : "303664310", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419585501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419566501", "partNumber" : "303664316", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419586001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419566501", "partNumber" : "303664314", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392476501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392339501", "partNumber" : "303636802", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392477001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392339501", "partNumber" : "303636804", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392339501", "partNumber" : "303636808", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392339501", "partNumber" : "303636814", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1392480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392339501", "partNumber" : "303636816", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613052555/pieces-pcnancy-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1297046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296980501", "partNumber" : "303561916", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296980501", "partNumber" : "303561914", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296980501", "partNumber" : "303561926", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297048501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1296980501", "partNumber" : "303561924", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297049001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296980501", "partNumber" : "303561918", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787018.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601787018/pieces-pcjoy-naisten-mekko.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1297040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296979501", "partNumber" : "303561860", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Poppy Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876667/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296979501", "partNumber" : "303561870", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Poppy Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876667/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297042501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1296979501", "partNumber" : "303561868", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Poppy Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876667/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1297043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296979501", "partNumber" : "303561864", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Poppy Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876667/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876667/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1297043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1296979501", "partNumber" : "303561862", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Poppy Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602876667.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602876667/pieces-pcklore-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1386900501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386892501", "partNumber" : "303633809", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655/only-onlcory-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655/only-onlcory-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714918315655/only-onlcory-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714918315655/only-onlcory-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655/only-onlcory-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg" } }, { "catentry_id" : "1386901001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386892501", "partNumber" : "303633811", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714918315655/only-onlcory-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1386901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386892501", "partNumber" : "303633813", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714918315655/only-onlcory-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1386902001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386892501", "partNumber" : "303633815", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714918315655/only-onlcory-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1386902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1386892501", "partNumber" : "303633817", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714918315655.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714918315655/only-onlcory-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1400616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400557001", "partNumber" : "303662036", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400557001", "partNumber" : "303662040", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306246.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1400618001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400557001", "partNumber" : "303662038", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400557001", "partNumber" : "303662044", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400557001", "partNumber" : "303662042", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1400624001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1400557001", "partNumber" : "303662046", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360306246/vila-vielita-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "872690501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "872639501", "partNumber" : "302977295", "unitPrice" : "47,99 €", "unitPriceRaw" : "47.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "872691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "872639501", "partNumber" : "302977287", "unitPrice" : "47,99 €", "unitPriceRaw" : "47.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "872691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "872639501", "partNumber" : "302977289", "unitPrice" : "47,99 €", "unitPriceRaw" : "47.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "872698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "872639501", "partNumber" : "302977293", "unitPrice" : "47,99 €", "unitPriceRaw" : "47.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "872699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "872639501", "partNumber" : "302977285", "unitPrice" : "47,99 €", "unitPriceRaw" : "47.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg" } }, { "catentry_id" : "872704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "872639501", "partNumber" : "302977291", "unitPrice" : "47,99 €", "unitPriceRaw" : "47.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715309027461.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715309027461/vila-vikalila-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1395090001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395074001", "partNumber" : "303651951", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1395095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395074001", "partNumber" : "303651955", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604793078.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078.jpg" } }, { "catentry_id" : "1395095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395074001", "partNumber" : "303651953", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1395096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395074001", "partNumber" : "303651959", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1395096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395074001", "partNumber" : "303651957", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Birch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715604793078/vero-moda-vmrain-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1091289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091242001", "partNumber" : "303353035", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1091290001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091242001", "partNumber" : "303353039", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1091292501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091242001", "partNumber" : "303353029", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1091293501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091242001", "partNumber" : "303353033", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1091296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091242001", "partNumber" : "303353031", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg" } }, { "catentry_id" : "1091299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1091242001", "partNumber" : "303353037", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715357676581.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715357676581/vila-viellette-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1407035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406994001", "partNumber" : "303633774", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406994001", "partNumber" : "303633768", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406994001", "partNumber" : "303633766", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611722771.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406994001", "partNumber" : "303633772", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1407038001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406994001", "partNumber" : "303633770", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611722771/vero-moda-curve-vmcleah-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1408819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408809001", "partNumber" : "303599325", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Surf the Web":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1408820001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408809001", "partNumber" : "303599327", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Surf the Web":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605104972.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972.jpg" } }, { "catentry_id" : "1408820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408809001", "partNumber" : "303599329", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Surf the Web":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1408821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408809001", "partNumber" : "303599331", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Surf the Web":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1408821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408809001", "partNumber" : "303599323", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Surf the Web":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1408822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1408809001", "partNumber" : "303599333", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Surf the Web":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605104972/vero-moda-vmnancy-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1184295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1184274001", "partNumber" : "303438307", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Mesa Rose":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1184296001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1184274001", "partNumber" : "303438313", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Mesa Rose":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1184296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1184274001", "partNumber" : "303438309", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Mesa Rose":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1184297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1184274001", "partNumber" : "303438311", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Mesa Rose":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359128699.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699.jpg" } }, { "catentry_id" : "1184299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1184274001", "partNumber" : "303438315", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Mesa Rose":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715359128699/vila-vikalila-naisten-juhlamekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1054299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054170501", "partNumber" : "303244974", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715421782088.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1054305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054170501", "partNumber" : "303244970", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1054311501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1054170501", "partNumber" : "303244972", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1054314001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1054170501", "partNumber" : "303244976", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1054315001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1054170501", "partNumber" : "303244978", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Whitecap Gray":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715421782088/jdy-jdyadaline-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1100402001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100351501", "partNumber" : "303303322", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207/only-onljana-naisten-neulemekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207/only-onljana-naisten-neulemekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713748387207/only-onljana-naisten-neulemekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713748387207/only-onljana-naisten-neulemekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207/only-onljana-naisten-neulemekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1100402501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100351501", "partNumber" : "303303318", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713748387207/only-onljana-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1100404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100351501", "partNumber" : "303303320", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713748387207/only-onljana-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1100407501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100351501", "partNumber" : "303303326", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713748387207/only-onljana-naisten-neulemekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1100408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100351501", "partNumber" : "303303324", "unitPrice" : "42,99 €", "unitPriceRaw" : "42.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713748387207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713748387207/only-onljana-naisten-neulemekko.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1100414001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100356001", "partNumber" : "303321316", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1100419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100356001", "partNumber" : "303321322", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1100421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100356001", "partNumber" : "303321320", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg" }, { "catentry_id" : "1100424501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100356001", "partNumber" : "303321318", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg" } }, { "catentry_id" : "1100427001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100356001", "partNumber" : "303321314", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715501377746/jdy-jdypiper-naisten-mekko.jpg" } ]★★★★★
Takaisin