- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Naiset (6471) /
- Vaatteet (2192) /
- Paidat ja puserot
Naisten paidat ja puserot
Upeat naisten paidat jokaisessa koossa!
Tiukka toppi, pehmeä neule vai rento t-paita – mikä on sinun suosikkisi? Kauniit naisten vaatteet, paidat ja puserot pukevat sinut tyylikkäästi niin arkeen kuin juhlaankin, kotiin tai töihin. Naisten upeat paidat ihastuttavat monipuolisella väri- ja kuosimaailmallaan. Kauden trendivärien lisäksi paletista löytyvät luottoklassikot, kuten pitkä- tai lyhythihaiset t-paidat mustan tai valkoisen eri sävyissä.Vastuullinen kuluttaja tekee harkittuja ostopäätöksiä. Ei ole muodikasta tai ympäristöarvojen mukaista hankkia uutta toppia tai bilemekkoa jokaiseen juhlaan, vaan trendikäs tekee löytyjä myös omalla vaatekaapillaan. Uuden naisten paidan tai muun vaatekappaleen hankkiminen on ajankohtaista kuitenkin aika ajoin. Kuinka siis valita itselleen edullisesti ja helposti sopivimmat uudet vaatteet?
Näin shoppailet naisten vaatteet vastuullisesti
Kun uuden vaatehankinnan aika koittaa, tutkaile aluksi omaa vaatekaappiasi. Mitä vaatevarastostasi uupuvaa vielä kaipailet? Vanhat vaatteet antavat hyvää osviittaa myös siihen, mistä pidät tai mistä et todellakaan välitä. Jos et ole koskaan ollut kireiden kauluspaitojen ystävä, asia tuskin siitä muuttuu, vaikka saisit kolmekin paitaa yhden hinnalla.
Meillä on tapana kuvitella, että ostamisen myötä muutumme itsekin jotenkin toisenlaisiksi. Jos hankimme sporttisen urheiluhupparin, muutumme kuin salamaniskusta itsekin hieman urheilullisemmaksi. Valitettavasti asia ei ole näin, joten mieti ennemmin vaatteesi todellista tarvetta. Jos urheilukärpänen puraisee, hanki sporttivaatteet vasta sitten.
Hinta ei kerro kaikkea, myös halpa voi olla hyvää. Hyvä ja kestävä vaate tulee takuuvarmasti käyttöön, kun taas ihan ok-tyyppinen paita jää todennäköisesti käyttämättä. Tulevaisuutta varten edes laadukkaita vaatteita ei kannata hamstrata. Viiden vuoden päästä tai viisi kiloa hoikempana trendit ovat muuttuneet, etkä enää tahdo pukea yllesi varastoosi hankkimiasi vaatteita.
Vanhat vaatteet kiertoon – mutta vain jos ostaisit ne itsekin
Vaatekaapin mitat ovat rajalliset. Vain varakkaimmilla meistä on tarpeeksi tilaa omalle pukeutumishuoneelle tai henkilökohtaiselle vaatemuseolle, useimpien on tehtävä ankaraa inventaariota uutta hankkiessa. Käyttökelpoiset vaatteet kelpaavat usein kierrätykseen tai kirpputorille. Muista että vaatteen tulee olla ehjä ja puhdas – sellainen, jonka hankkisit itsekin.
Voit myös koettaa myydä vaatteesi netissä tai itsepalvelukirpputorilla. Omia vaatteita tosin voi olla haasteellista arvioida kriittisin silmin – vaikka olisit maksanut neuleesta uutena monta sataa euroa, ei sen arvo tänä päivänä ole välttämättä paria euroa enempää. Ei, vaikka neule olisi ollut päälläsi kerran tai kahdesti.
Jos vaatteiden arvioiminen tuntuu haasteelliselta, pyydä apua ystävältä. Sellaiselta, joka ei ynnää ”nostalgialisää” vaatteisiin mukaan. Osviittaa hinnoitteluun saa myös internetistä. Katso mitä muut ovat vastaavista tuotteista pyytäneet ja ennen kaikkea – onko vaate kiinnostanut sillä hinnalla ketään. Upeat uudet naisten paidat löydät Kärkkäisen valikoimista!
Upeat naisten paidat jokaisessa koossa!
Tiukka toppi, pehmeä neule vai rento t-paita – mikä on sinun suosikkisi? Kauniit naisten vaatteet, paidat ja puserot pukevat sinut tyylikkäästi niin arkeen kuin juhlaankin, kotiin tai töihin. Naisten upeat paidat ihastuttavat monipuolisella väri- ja kuosimaailmallaan. Kauden trendivärien lisäksi paletista löytyvät luottoklassikot, kuten pitkä- tai lyhythihaiset t-paidat mustan tai valkoisen eri sävyissä.Vastuullinen kuluttaja tekee harkittuja ostopäätöksiä. Ei ole muodikasta tai ympäristöarvojen mukaista hankkia uutta toppia tai bilemekkoa jokaiseen juhlaan, vaan trendikäs tekee löytyjä myös omalla vaatekaapillaan. Uuden naisten paidan tai muun vaatekappaleen hankkiminen on ajankohtaista kuitenkin aika ajoin. Kuinka siis valita itselleen edullisesti ja helposti sopivimmat uudet vaatteet?
Näin shoppailet naisten vaatteet vastuullisesti
Kun uuden vaatehankinnan aika koittaa, tutkaile aluksi omaa vaatekaappiasi. Mitä vaatevarastostasi uupuvaa vielä kaipailet? Vanhat vaatteet antavat hyvää osviittaa myös siihen, mistä pidät tai mistä et todellakaan välitä. Jos et ole koskaan ollut kireiden kauluspaitojen ystävä, asia tuskin siitä muuttuu, vaikka saisit kolmekin paitaa yhden hinnalla.
Meillä on tapana kuvitella, että ostamisen myötä muutumme itsekin jotenkin toisenlaisiksi. Jos hankimme sporttisen urheiluhupparin, muutumme kuin salamaniskusta itsekin hieman urheilullisemmaksi. Valitettavasti asia ei ole näin, joten mieti ennemmin vaatteesi todellista tarvetta. Jos urheilukärpänen puraisee, hanki sporttivaatteet vasta sitten.
Hinta ei kerro kaikkea, myös halpa voi olla hyvää. Hyvä ja kestävä vaate tulee takuuvarmasti käyttöön, kun taas ihan ok-tyyppinen paita jää todennäköisesti käyttämättä. Tulevaisuutta varten edes laadukkaita vaatteita ei kannata hamstrata. Viiden vuoden päästä tai viisi kiloa hoikempana trendit ovat muuttuneet, etkä enää tahdo pukea yllesi varastoosi hankkimiasi vaatteita.
Vanhat vaatteet kiertoon – mutta vain jos ostaisit ne itsekin
Vaatekaapin mitat ovat rajalliset. Vain varakkaimmilla meistä on tarpeeksi tilaa omalle pukeutumishuoneelle tai henkilökohtaiselle vaatemuseolle, useimpien on tehtävä ankaraa inventaariota uutta hankkiessa. Käyttökelpoiset vaatteet kelpaavat usein kierrätykseen tai kirpputorille. Muista että vaatteen tulee olla ehjä ja puhdas – sellainen, jonka hankkisit itsekin.
Voit myös koettaa myydä vaatteesi netissä tai itsepalvelukirpputorilla. Omia vaatteita tosin voi olla haasteellista arvioida kriittisin silmin – vaikka olisit maksanut neuleesta uutena monta sataa euroa, ei sen arvo tänä päivänä ole välttämättä paria euroa enempää. Ei, vaikka neule olisi ollut päälläsi kerran tai kahdesti.
Jos vaatteiden arvioiminen tuntuu haasteelliselta, pyydä apua ystävältä. Sellaiselta, joka ei ynnää ”nostalgialisää” vaatteisiin mukaan. Osviittaa hinnoitteluun saa myös internetistä. Katso mitä muut ovat vastaavista tuotteista pyytäneet ja ennen kaikkea – onko vaate kiinnostanut sillä hinnalla ketään. Upeat uudet naisten paidat löydät Kärkkäisen valikoimista!
-
[ { "catentry_id" : "1438255001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438244001", "partNumber" : "303705729", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285103919/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1438255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438244001", "partNumber" : "303705731", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438256001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438244001", "partNumber" : "303705725", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438244001", "partNumber" : "303705727", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285103919/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285103919/brandless-naisten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440126501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440073501", "partNumber" : "303705519", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-women-s-tunic.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285969904/markeslos-damtunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-women-s-tunic.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/markeslos-damtunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "1440127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440073501", "partNumber" : "303705521", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1440127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440073501", "partNumber" : "303705515", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1440128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440073501", "partNumber" : "303705517", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1440129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440073501", "partNumber" : "303705513", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285969904/brandless-naisten-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440074001", "partNumber" : "303705523", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1440126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440074001", "partNumber" : "303705525", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285975905/markeslos-damtunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-women-s-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285975905/markeslos-damtunika.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-women-s-tunic.jpg" } }, { "catentry_id" : "1440129501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440074001", "partNumber" : "303705527", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285975905/brandless-naisten-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441702501", "partNumber" : "303734600", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441702501", "partNumber" : "303734598", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441702501", "partNumber" : "303734604", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441702501", "partNumber" : "303734602", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441702501", "partNumber" : "303734608", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441702501", "partNumber" : "303734606", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715669091898.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715669091898/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703001", "partNumber" : "303734612", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703001", "partNumber" : "303734610", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703001", "partNumber" : "303734616", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703001", "partNumber" : "303734614", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611943.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441725501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703001", "partNumber" : "303734620", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703001", "partNumber" : "303734618", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Laurel Wreath":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611943/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703501", "partNumber" : "303734628", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Marlin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703501", "partNumber" : "303734626", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Marlin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611745.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703501", "partNumber" : "303734632", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Marlin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703501", "partNumber" : "303734630", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Marlin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703501", "partNumber" : "303734624", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Marlin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1441727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441703501", "partNumber" : "303734622", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Marlin":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613611745/vero-moda-vmnora-naisten-paitapusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437150501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107501", "partNumber" : "303698014", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-women-s-blouse.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107501", "partNumber" : "303698024", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1437153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107501", "partNumber" : "303698020", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1437154001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107501", "partNumber" : "303698022", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1437154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107501", "partNumber" : "303698016", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1437155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107501", "partNumber" : "303698018", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046573743/street-one-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437108001", "partNumber" : "303698036", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Rich mocha":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1437144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437108001", "partNumber" : "303698032", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Rich mocha":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1437144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437108001", "partNumber" : "303698034", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Rich mocha":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1437151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437108001", "partNumber" : "303698028", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Rich mocha":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1437152001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437108001", "partNumber" : "303698030", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Rich mocha":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1437153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437108001", "partNumber" : "303698026", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Rich mocha":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-damblus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-damblus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046610608/street-one-naisten-pusero.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1439940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439911501", "partNumber" : "303705685", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439940501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439911501", "partNumber" : "303705681", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439911501", "partNumber" : "303705683", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285077913/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439941501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439911501", "partNumber" : "303705677", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439911501", "partNumber" : "303705679", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285077913/brandless-naisten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440818001", "partNumber" : "303706121", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-damtopp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-women-s-top.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-damtopp.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-women-s-top.jpg" } }, { "catentry_id" : "1440831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440818001", "partNumber" : "303706123", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1440832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440818001", "partNumber" : "303706117", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1440832501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440818001", "partNumber" : "303706119", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1440833501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440818001", "partNumber" : "303706115", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527900/elizia-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440827001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440817501", "partNumber" : "303706105", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1440827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440817501", "partNumber" : "303706107", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1440833001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440817501", "partNumber" : "303706113", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1440834001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440817501", "partNumber" : "303706109", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1440834501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440817501", "partNumber" : "303706111", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-damtopp.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-naisten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-women-s-top.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-naisten-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332602527801/elizia-damtopp.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437106001", "partNumber" : "303697545", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Sunrise pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437106001", "partNumber" : "303697547", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Sunrise pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437106001", "partNumber" : "303697543", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Sunrise pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-women-s-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-women-s-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437106001", "partNumber" : "303697553", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Sunrise pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437106001", "partNumber" : "303697549", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Sunrise pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437106001", "partNumber" : "303697551", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Sunrise pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-damskjorta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046611117/street-one-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1439942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439912001", "partNumber" : "303705705", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439912001", "partNumber" : "303705707", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439943501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439912001", "partNumber" : "303705713", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439912001", "partNumber" : "303705709", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439944501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439912001", "partNumber" : "303705711", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285092916/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285092916/brandless-naisten-poolopaita.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1439250001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439241001", "partNumber" : "303705689", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439241001", "partNumber" : "303705691", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-naisten-poolopaita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285083914/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439241001", "partNumber" : "303705687", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439241001", "partNumber" : "303705693", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285083914/brandless-naisten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438342001", "partNumber" : "303705551", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438355501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438342001", "partNumber" : "303705547", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438342001", "partNumber" : "303705549", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-women-s-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-women-s-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-naisten-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1438356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438342001", "partNumber" : "303705543", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438342001", "partNumber" : "303705545", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285989902/markeslos-damskjorta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285989902/brandless-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1439934001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439910501", "partNumber" : "303705635", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285037917/markeslos-damskjorta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/markeslos-damskjorta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-naisten-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439934501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439910501", "partNumber" : "303705637", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439910501", "partNumber" : "303705631", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439910501", "partNumber" : "303705633", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439936501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439910501", "partNumber" : "303705629", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-women-s-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285037917/brandless-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438314001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438292001", "partNumber" : "303705615", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285020919/markeslos-damtunika.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-women-s-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-women-s-tunic.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/markeslos-damtunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "1438314501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438292001", "partNumber" : "303705617", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-women-s-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-women-s-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1438315001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438292001", "partNumber" : "303705611", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-women-s-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-women-s-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1438315501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438292001", "partNumber" : "303705613", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-women-s-tunic.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-women-s-tunic.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285020919/brandless-naisten-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1439855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439821001", "partNumber" : "303705583", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439821001", "partNumber" : "303705579", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1439856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439821001", "partNumber" : "303705581", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285010910/markeslos-damskjorta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-women-s-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-women-s-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/markeslos-damskjorta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439821001", "partNumber" : "303705577", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285010910/brandless-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1439931501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439909501", "partNumber" : "303705601", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-damtunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-damtunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1439932501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439909501", "partNumber" : "303705597", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-damtunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-damtunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1439933001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439909501", "partNumber" : "303705599", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-damtunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-damtunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1439933501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439909501", "partNumber" : "303705595", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-women-s-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-damtunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-women-s-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-damtunika.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285029912/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1439932001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439910001", "partNumber" : "303705603", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-damtunika.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-women-s-tunic.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-damtunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-women-s-tunic.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "1439936001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439910001", "partNumber" : "303705609", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1439937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439910001", "partNumber" : "303705605", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1439937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1439910001", "partNumber" : "303705607", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285033919/plus-beauty-naisten-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1441125001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441114501", "partNumber" : "303705701", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1441125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441114501", "partNumber" : "303705703", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1441126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441114501", "partNumber" : "303705697", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1441126501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441114501", "partNumber" : "303705699", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1441127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1441114501", "partNumber" : "303705695", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285087912/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285087912/brandless-naisten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438245001", "partNumber" : "303705749", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285112911/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1438257501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438245001", "partNumber" : "303705751", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438245001", "partNumber" : "303705745", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438258501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438245001", "partNumber" : "303705747", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438245001", "partNumber" : "303705743", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285112911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438243501", "partNumber" : "303705721", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285097911/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1438251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438243501", "partNumber" : "303705723", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438243501", "partNumber" : "303705717", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438243501", "partNumber" : "303705719", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438243501", "partNumber" : "303705715", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285097911/brandless-naisten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438244501", "partNumber" : "303705737", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438253501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438244501", "partNumber" : "303705739", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-naisten-poolopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1438254001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438244501", "partNumber" : "303705733", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438244501", "partNumber" : "303705735", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438244501", "partNumber" : "303705741", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419285107917/markeslos-piketroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419285107917/brandless-naisten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433992001", "partNumber" : "303641398", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606449355/noisy-may-nmmynte-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433992001", "partNumber" : "303641396", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355/noisy-may-nmmynte-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355/noisy-may-nmmynte-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606449355/noisy-may-nmmynte-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606449355/noisy-may-nmmynte-naisten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355/noisy-may-nmmynte-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433992001", "partNumber" : "303641400", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606449355/noisy-may-nmmynte-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433992001", "partNumber" : "303641394", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606449355/noisy-may-nmmynte-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433992001", "partNumber" : "303641392", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606449355.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606449355/noisy-may-nmmynte-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434070001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433993001", "partNumber" : "303641318", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683996/noisy-may-nmline-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433993001", "partNumber" : "303641316", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996/noisy-may-nmline-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996/noisy-may-nmline-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683996/noisy-may-nmline-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683996/noisy-may-nmline-naisten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996/noisy-may-nmline-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433993001", "partNumber" : "303641320", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683996/noisy-may-nmline-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433993001", "partNumber" : "303641314", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683996/noisy-may-nmline-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433993001", "partNumber" : "303641312", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605683996.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605683996/noisy-may-nmline-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416091001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416060501", "partNumber" : "303645532", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Liila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416091501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416060501", "partNumber" : "303645530", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Liila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416060501", "partNumber" : "303645536", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Liila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416060501", "partNumber" : "303645534", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Liila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416094001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416060501", "partNumber" : "303645528", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Liila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845117430.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "1416097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416060501", "partNumber" : "303645538", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Liila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845117430/muumi-viivi-myy-naisten-collegetunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434949001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434941001", "partNumber" : "303699380", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Syrah":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1434949501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434941001", "partNumber" : "303699382", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Syrah":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1434950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434941001", "partNumber" : "303699376", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Syrah":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1434950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434941001", "partNumber" : "303699378", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Syrah":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1434951001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434941001", "partNumber" : "303699372", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Syrah":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1434951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434941001", "partNumber" : "303699374", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Syrah":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434952001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434941001", "partNumber" : "303699384", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Syrah":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715611395685.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715611395685/only-carmakoma-caranine-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430910501", "partNumber" : "303718808", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1430911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430910501", "partNumber" : "303718810", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430910501", "partNumber" : "303718812", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1430912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430910501", "partNumber" : "303718814", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430910501", "partNumber" : "303718826", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431184501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430910501", "partNumber" : "303718828", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573016727.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573016727/b-young-bypoli-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431223501", "partNumber" : "303696605", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431223501", "partNumber" : "303696607", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431275501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431223501", "partNumber" : "303696601", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431276001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431223501", "partNumber" : "303696603", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-damblus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-women-s-blouse.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1431277001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431223501", "partNumber" : "303696599", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676605/cecil-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431350501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431335001", "partNumber" : "303633796", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609690426/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431351001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431335001", "partNumber" : "303633794", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609690426/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609690426/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg" } }, { "catentry_id" : "1431351501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431335001", "partNumber" : "303633800", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609690426/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431335001", "partNumber" : "303633798", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609690426/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431335001", "partNumber" : "303633802", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Tigers Eye":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715609690426.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715609690426/vero-moda-curve-vmcofreya-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431278501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431224001", "partNumber" : "303696617", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431224001", "partNumber" : "303696613", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1431279501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431224001", "partNumber" : "303696615", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431280001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431224001", "partNumber" : "303696609", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431224001", "partNumber" : "303696611", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045676612/cecil-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433987501", "partNumber" : "303611051", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Cloud Dancer":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517705083/only-onlibi-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433987501", "partNumber" : "303611053", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Cloud Dancer":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517705083/only-onlibi-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433987501", "partNumber" : "303611055", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Cloud Dancer":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517705083/only-onlibi-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517705083.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517705083/only-onlibi-naisten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083/only-onlibi-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433987501", "partNumber" : "303611057", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Cloud Dancer":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517705083.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517705083/only-onlibi-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431220501", "partNumber" : "303696745", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431287501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431220501", "partNumber" : "303696747", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431288001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431220501", "partNumber" : "303696741", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431220501", "partNumber" : "303696743", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-naisten-pusero.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-naisten-pusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1431289501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1431220501", "partNumber" : "303696739", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-damblus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678470/cecil-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436900501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1436875501", "partNumber" : "303697924", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1436901001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436875501", "partNumber" : "303697944", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1436901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436875501", "partNumber" : "303697934", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1436902001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436875501", "partNumber" : "303697942", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1436902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436875501", "partNumber" : "303697926", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-damblus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-women-s-blouse.jpg" } }, { "catentry_id" : "1436903001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436875501", "partNumber" : "303697932", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Night sky blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046569029/street-one-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431281501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431224501", "partNumber" : "303696719", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431284001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431224501", "partNumber" : "303696725", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431224501", "partNumber" : "303696727", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431224501", "partNumber" : "303696721", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431224501", "partNumber" : "303696723", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-naisten-pusero.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-damblus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045678456/cecil-naisten-pusero.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416059001", "partNumber" : "303645500", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummanvihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416059001", "partNumber" : "303645498", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummanvihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416059001", "partNumber" : "303645502", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummanvihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416059001", "partNumber" : "303645492", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummanvihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg" } }, { "catentry_id" : "1416086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416059001", "partNumber" : "303645496", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummanvihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416059001", "partNumber" : "303645494", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummanvihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116952/muumi-hilda-kaunokainen-naisten-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432437001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432409501", "partNumber" : "303696621", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1432437501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432409501", "partNumber" : "303696623", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1432438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432409501", "partNumber" : "303696619", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1432439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432409501", "partNumber" : "303696625", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1432439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432409501", "partNumber" : "303696627", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045698126/cecil-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432410501", "partNumber" : "303696639", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Universal Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1432440001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432410501", "partNumber" : "303696645", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Universal Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1432440501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432410501", "partNumber" : "303696647", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Universal Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1432441001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432410501", "partNumber" : "303696641", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Universal Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1432441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432410501", "partNumber" : "303696643", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Universal Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-naisten-pusero.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-damblus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684143/cecil-damblus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434596501", "partNumber" : "303696637", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1434610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434596501", "partNumber" : "303696633", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-damblus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434596501", "partNumber" : "303696635", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1434611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434596501", "partNumber" : "303696629", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1434611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434596501", "partNumber" : "303696631", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045684129/cecil-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433990001", "partNumber" : "303640836", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433990001", "partNumber" : "303640834", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434076001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433990001", "partNumber" : "303640840", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433990001", "partNumber" : "303640838", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613054405.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1433990001", "partNumber" : "303640842", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715613054405/noisy-may-nmstar-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "613913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613874001", "partNumber" : "302389032", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714916423826.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714916423826.jpg" } }, { "catentry_id" : "613914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613874001", "partNumber" : "302389028", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "613915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "613874001", "partNumber" : "302389030", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714916423826/noisy-may-flanny-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1409712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409618501", "partNumber" : "303648629", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1409712501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409618501", "partNumber" : "303648627", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1409713001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1409618501", "partNumber" : "303648633", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1409713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409618501", "partNumber" : "303648631", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714925390348.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409717501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1409618501", "partNumber" : "303648637", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1409718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409618501", "partNumber" : "303648635", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714925390348/jdy-jdyfairview-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416062001", "partNumber" : "303645564", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Roosa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "1416100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416062001", "partNumber" : "303645568", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Roosa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416062001", "partNumber" : "303645566", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Roosa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416105001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1416062001", "partNumber" : "303645572", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Roosa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416062001", "partNumber" : "303645570", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Roosa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416106501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1416062001", "partNumber" : "303645574", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Roosa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845145099.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845145099/muumi-ira-soma-naisten-tunika.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416058001", "partNumber" : "303645468", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg" } }, { "catentry_id" : "1416076001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416058001", "partNumber" : "303645472", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416058001", "partNumber" : "303645470", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416081001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416058001", "partNumber" : "303645476", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416081501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416058001", "partNumber" : "303645474", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1416082501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416058001", "partNumber" : "303645478", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416845116655.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416845116655/muumi-hilda-atsalea-naisten-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1405841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405831501", "partNumber" : "303647689", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Violet Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1405842001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405831501", "partNumber" : "303647687", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Violet Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg" } }, { "catentry_id" : "1405842501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405831501", "partNumber" : "303647693", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Violet Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1405843001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405831501", "partNumber" : "303647691", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Violet Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1405843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405831501", "partNumber" : "303647697", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Violet Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1405844001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405831501", "partNumber" : "303647695", "unitPrice" : "69,99 €", "unitPriceRaw" : "69.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Violet Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046283789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046283789/street-one-naisten-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1405239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405202501", "partNumber" : "303607035", "unitPrice" : "36,99 €", "unitPriceRaw" : "36.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659/pieces-pcnorinne-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659/pieces-pcnorinne-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946659/pieces-pcnorinne-naisten-paitapusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946659/pieces-pcnorinne-naisten-paitapusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659/pieces-pcnorinne-naisten-paitapusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1405240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405202501", "partNumber" : "303607037", "unitPrice" : "36,99 €", "unitPriceRaw" : "36.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946659/pieces-pcnorinne-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1405240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405202501", "partNumber" : "303607039", "unitPrice" : "36,99 €", "unitPriceRaw" : "36.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946659/pieces-pcnorinne-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1405241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405202501", "partNumber" : "303607031", "unitPrice" : "36,99 €", "unitPriceRaw" : "36.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946659/pieces-pcnorinne-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1405241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405202501", "partNumber" : "303607033", "unitPrice" : "36,99 €", "unitPriceRaw" : "36.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946659.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946659/pieces-pcnorinne-naisten-paitapusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422205501", "partNumber" : "303664718", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422205501", "partNumber" : "303664710", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-damblus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-damblus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422205501", "partNumber" : "303664726", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422208501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1422205501", "partNumber" : "303664721", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422205501", "partNumber" : "303664734", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422209501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1422205501", "partNumber" : "303664732", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046356858/street-one-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1388215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388141001", "partNumber" : "303633252", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603934991/only-onlelite-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1388216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388141001", "partNumber" : "303633256", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603934991/only-onlelite-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1388216501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1388141001", "partNumber" : "303633258", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603934991/only-onlelite-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1388217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388141001", "partNumber" : "303633264", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603934991/only-onlelite-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1388218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388141001", "partNumber" : "303633277", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991/only-onlelite-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991/only-onlelite-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603934991/only-onlelite-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603934991/only-onlelite-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715603934991/only-onlelite-naisten-pusero.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1391336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1391312501", "partNumber" : "303514971", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959/vero-moda-vmangie-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959/vero-moda-vmangie-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602856959/vero-moda-vmangie-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602856959/vero-moda-vmangie-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959/vero-moda-vmangie-naisten-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1391336501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1391312501", "partNumber" : "303514973", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602856959/vero-moda-vmangie-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1391337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1391312501", "partNumber" : "303514967", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602856959/vero-moda-vmangie-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1391337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1391312501", "partNumber" : "303514969", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602856959/vero-moda-vmangie-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1391338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1391312501", "partNumber" : "303514975", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Pumice Stone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602856959.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602856959/vero-moda-vmangie-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1404830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404826001", "partNumber" : "303670755", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601838093/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1404831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404826001", "partNumber" : "303670753", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601838093/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1404831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404826001", "partNumber" : "303670759", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601838093/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601838116.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601838116/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838116/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838116.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404826001", "partNumber" : "303670757", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601838093/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601838093/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601838093.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601838093/vero-moda-vmmina-naisten-pusero.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "898580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "898366001", "partNumber" : "302986819", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297/nanso-raita-basic-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297/nanso-raita-basic-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056076297/nanso-raita-basic-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056076297/nanso-raita-basic-naisten-pusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297/nanso-raita-basic-naisten-pusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "898587001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "898366001", "partNumber" : "302986815", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056076297/nanso-raita-basic-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "898588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "898366001", "partNumber" : "302986821", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056076297/nanso-raita-basic-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "898600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "898366001", "partNumber" : "302986825", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056076297/nanso-raita-basic-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "898611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "898366001", "partNumber" : "302986817", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056076297.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056076297/nanso-raita-basic-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422318001", "partNumber" : "303710292", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422355501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1422318001", "partNumber" : "303710294", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422318001", "partNumber" : "303710288", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422318001", "partNumber" : "303710290", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422357001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1422318001", "partNumber" : "303710284", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422318001", "partNumber" : "303710286", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375719604/kaffe-kalouise-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1410271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410262001", "partNumber" : "303679324", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black/Chalk/Gray Diamond":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1410272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410262001", "partNumber" : "303679322", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black/Chalk/Gray Diamond":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1410272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410262001", "partNumber" : "303679328", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black/Chalk/Gray Diamond":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1410273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410262001", "partNumber" : "303679326", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black/Chalk/Gray Diamond":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1410274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410262001", "partNumber" : "303679320", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black/Chalk/Gray Diamond":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1410275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410262001", "partNumber" : "303679318", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black/Chalk/Gray Diamond":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375615647/kaffe-kajessi-naisten-paita.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413791501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413789501", "partNumber" : "303674859", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1413792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413789501", "partNumber" : "303674857", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-women-s-blouse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-naisten-pusero.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-damblus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-damblus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1413794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413789501", "partNumber" : "303674855", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1413795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413789501", "partNumber" : "303674853", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-women-s-blouse.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-women-s-blouse.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572262125/fransa-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1395305501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395220501", "partNumber" : "303641476", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1395307001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395220501", "partNumber" : "303641470", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1395307501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395220501", "partNumber" : "303641468", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1395308001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395220501", "partNumber" : "303641474", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1395308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395220501", "partNumber" : "303641472", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610369182.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610369182/noisy-may-nmstarlet-naisten-pusero.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401193001", "partNumber" : "303611047", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601748033.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1401200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401193001", "partNumber" : "303611049", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1401200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401193001", "partNumber" : "303611043", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1401201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401193001", "partNumber" : "303611045", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715601748033/only-onlibi-naisten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1405076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405056501", "partNumber" : "303607312", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Egret":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1405079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405056501", "partNumber" : "303607314", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Egret":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1405080001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405056501", "partNumber" : "303607316", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Egret":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946703.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1405080501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405056501", "partNumber" : "303607318", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Egret":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1405081001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405056501", "partNumber" : "303607320", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Egret":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715610946703/pieces-pcnine-naisten-paitapusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1395106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395077001", "partNumber" : "303653257", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Pinecone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715312943314/noisy-may-nmflanny-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1395106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395077001", "partNumber" : "303653255", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Pinecone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314/noisy-may-nmflanny-naisten-paitapusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314/noisy-may-nmflanny-naisten-paitapusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715312943314/noisy-may-nmflanny-naisten-paitapusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715312943314/noisy-may-nmflanny-naisten-paitapusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715312943314.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314/noisy-may-nmflanny-naisten-paitapusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314.jpg" } }, { "catentry_id" : "1395108001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1395077001", "partNumber" : "303653253", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Pinecone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715312943314/noisy-may-nmflanny-naisten-paitapusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1395108501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395077001", "partNumber" : "303653251", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Pinecone":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715312943314.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715312943314/noisy-may-nmflanny-naisten-paitapusero.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422071501", "partNumber" : "303686290", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422071501", "partNumber" : "303686286", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605319932.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422071501", "partNumber" : "303686288", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422071501", "partNumber" : "303686282", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1422139001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422071501", "partNumber" : "303686284", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605319932/only-onlslay-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
Takaisin