- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Naiset (6471) /
- Vaatteet (2192) /
- T-paidat ja topit
Naisten t-paidat ja topit
Naisten t-paidat ja topit – tutustu kauniisiin vaihtoehtoihin
Naisten t-paidat, hihattomat ja topit ovat tarpeen varmasti jokaiselle naiselle. Kylminä vuodenaikoina ne toimivat paksumman yläosan alla ja taas kesäkautena ne pääsevät upeasti esiin nousten pukeutumisen etualalle. Mukavimmat t-paidat kestävät käytössä ja pesussa aina vain, vuodesta toiseen. Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan lukuisiin vaihtoehtoihin ja löydä itsellesi parhaat naisten t-paidat sekä topit.T-paita on naisten vaatekaapin perusasu
T-paidat ja topit kuuluvat jokaisen naisen perusvaatteisiin. T-paitoja on saatavilla jokaiseen makuun ja tyylin sopivina. T-paita on vaihtoehto aluspaidaksi tai rennoksi päällyspaidaksi kesällä. Ne viestivät omasta kiinnostuksen kohteesta, harrastuksesta tai huumorista. Tyylikäs t-paita sopii kotiolojen lisäksi työpaikalle sekä harrastuksiin. Kulunut, rakkaan pehmeäksi käynyt vanha t-paita on paras yövaate.
Naisten t-paidat urheiluun ovat omiaan saleille ja lenkkipoluille. Tekninen t-paita toimii hyvin hikoillessa. Naisten merinovilla t-paita sopii puolestaan alusvaatteeksi myös liikuntaan talvikautena. Kurkista esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupan osastolle naisten hiihtovaatteet. Oversize t-paita taas hurmaa naiset, jotka nauttivat mukavista ja väljistä vaatteista.
Naisten valkoinen t-paita on siisti perusvaate, joka sopii yksiin todella moniin tyyleihin sekä tilanteisiin. Naiset, jotka nauttivat rennon mutkattomista vaatteista ja klassisista yhdistelmistä, pukevat valkoisen t-paidan mielellään esimerkiksi naisten farkkujen kanssa. Perusvalkoinen t-paita piristyy värikkäillä alaosilla ja asusteilla.
Naisten t-topit kesään sekä talveen
Naisten toppi on vaate, jota voidaan nimittää vaatekaapin kulmakiveksi. Pakkaspäivinä topin kanssa sopii lämmin naisten neule, huppari tai muu pitkähihainen. Trikootoppi sopii erinomaisesti pitkähihaisen alle lämmittäväksi aluskerrokseksi. Kesällä topin pariksi puetaan lyhyt hame, shortsit tai tiukat urheiluhousut.
Simppeliin toppiin voi yhdistellä lukemattomia eri alaosia ja vaihtoehtoja. Esimerkiksi valkoinen toppi ja siniset farkut ovat aina hyvännäköinen yhdistelmä. Moni suosii toppia t-paidan sijaan ennen kaikkea siksi, että toppi tarjoaa kainaloille paremmin ilmaa ja hengittävyyttä. Jos et välitä narutopeista, valitse toppi, jossa on tukevat olkaimet.
Löydät Kärkkäisen kautta valikoiman erilaisia naisten toppeja ja t-paitoja monissa eri kuoseissa sekä väreissä. Yhdistä nämä aina ajankohtaiset yläosat muihin Kärkkäisen tarjoamiin naisten päällysvaatteisiin sekä alaosiin.
Naisten t-paidat ja topit – tutustu kauniisiin vaihtoehtoihin
Naisten t-paidat, hihattomat ja topit ovat tarpeen varmasti jokaiselle naiselle. Kylminä vuodenaikoina ne toimivat paksumman yläosan alla ja taas kesäkautena ne pääsevät upeasti esiin nousten pukeutumisen etualalle. Mukavimmat t-paidat kestävät käytössä ja pesussa aina vain, vuodesta toiseen. Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan lukuisiin vaihtoehtoihin ja löydä itsellesi parhaat naisten t-paidat sekä topit.T-paita on naisten vaatekaapin perusasu
T-paidat ja topit kuuluvat jokaisen naisen perusvaatteisiin. T-paitoja on saatavilla jokaiseen makuun ja tyylin sopivina. T-paita on vaihtoehto aluspaidaksi tai rennoksi päällyspaidaksi kesällä. Ne viestivät omasta kiinnostuksen kohteesta, harrastuksesta tai huumorista. Tyylikäs t-paita sopii kotiolojen lisäksi työpaikalle sekä harrastuksiin. Kulunut, rakkaan pehmeäksi käynyt vanha t-paita on paras yövaate.
Naisten t-paidat urheiluun ovat omiaan saleille ja lenkkipoluille. Tekninen t-paita toimii hyvin hikoillessa. Naisten merinovilla t-paita sopii puolestaan alusvaatteeksi myös liikuntaan talvikautena. Kurkista esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupan osastolle naisten hiihtovaatteet. Oversize t-paita taas hurmaa naiset, jotka nauttivat mukavista ja väljistä vaatteista.
Naisten valkoinen t-paita on siisti perusvaate, joka sopii yksiin todella moniin tyyleihin sekä tilanteisiin. Naiset, jotka nauttivat rennon mutkattomista vaatteista ja klassisista yhdistelmistä, pukevat valkoisen t-paidan mielellään esimerkiksi naisten farkkujen kanssa. Perusvalkoinen t-paita piristyy värikkäillä alaosilla ja asusteilla.
Naisten t-topit kesään sekä talveen
Naisten toppi on vaate, jota voidaan nimittää vaatekaapin kulmakiveksi. Pakkaspäivinä topin kanssa sopii lämmin naisten neule, huppari tai muu pitkähihainen. Trikootoppi sopii erinomaisesti pitkähihaisen alle lämmittäväksi aluskerrokseksi. Kesällä topin pariksi puetaan lyhyt hame, shortsit tai tiukat urheiluhousut.
Simppeliin toppiin voi yhdistellä lukemattomia eri alaosia ja vaihtoehtoja. Esimerkiksi valkoinen toppi ja siniset farkut ovat aina hyvännäköinen yhdistelmä. Moni suosii toppia t-paidan sijaan ennen kaikkea siksi, että toppi tarjoaa kainaloille paremmin ilmaa ja hengittävyyttä. Jos et välitä narutopeista, valitse toppi, jossa on tukevat olkaimet.
Löydät Kärkkäisen kautta valikoiman erilaisia naisten toppeja ja t-paitoja monissa eri kuoseissa sekä väreissä. Yhdistä nämä aina ajankohtaiset yläosat muihin Kärkkäisen tarjoamiin naisten päällysvaatteisiin sekä alaosiin.
-
[ { "catentry_id" : "1422333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315001", "partNumber" : "303710404", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1422334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315001", "partNumber" : "303710406", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1422334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315001", "partNumber" : "303710400", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1422335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315001", "partNumber" : "303710402", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg" }, { "catentry_id" : "1422335501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315001", "partNumber" : "303710396", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-women-s-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-women-s-tunic.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422315001", "partNumber" : "303710398", "unitPrice" : "59,95 €", "unitPriceRaw" : "59.95", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-damtunika.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375727432/kaffe-kaamber-naisten-tunika.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076829501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076753501", "partNumber" : "303302591", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076833501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076753501", "partNumber" : "303302587", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076753501", "partNumber" : "303302583", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076838501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076753501", "partNumber" : "303302593", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076839501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076753501", "partNumber" : "303302589", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868414.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076843001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076753501", "partNumber" : "303302585", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868414/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076829001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076752501", "partNumber" : "303302603", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076752501", "partNumber" : "303302605", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076834001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076752501", "partNumber" : "303302595", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076835501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076752501", "partNumber" : "303302601", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868117.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076752501", "partNumber" : "303302597", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076841501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076752501", "partNumber" : "303302599", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719855868117/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1097764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097726001", "partNumber" : "303313716", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744387/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1097765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097726001", "partNumber" : "303313710", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744387/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1097771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097726001", "partNumber" : "303313712", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744387/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1097773001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1097726001", "partNumber" : "303313714", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744387/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744387/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg" } }, { "catentry_id" : "1097773501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1097726001", "partNumber" : "303313708", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744387.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744387/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1097763501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1097725501", "partNumber" : "303313704", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Desert Sky":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744547/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744547/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg" } }, { "catentry_id" : "1097767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097725501", "partNumber" : "303313700", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Desert Sky":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744547/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1097768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097725501", "partNumber" : "303313706", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Desert Sky":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744547/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1097772501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097725501", "partNumber" : "303313702", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Desert Sky":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744547/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1097774501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1097725501", "partNumber" : "303313698", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_Desert Sky":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720114744547.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720114744547/tommy-hilfiger-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1395427001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395409001", "partNumber" : "303641322", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605854846/noisy-may-nmmille-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1395427501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395409001", "partNumber" : "303641326", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846/noisy-may-nmmille-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846/noisy-may-nmmille-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605854846/noisy-may-nmmille-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605854846/noisy-may-nmmille-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846/noisy-may-nmmille-naisten-toppi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1395428001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395409001", "partNumber" : "303641324", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605854846/noisy-may-nmmille-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1395428501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395409001", "partNumber" : "303641330", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605854846/noisy-may-nmmille-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1395429001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1395409001", "partNumber" : "303641328", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605854846.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605854846/noisy-may-nmmille-naisten-toppi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422549501", "partNumber" : "103436706", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422571501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1422549501", "partNumber" : "103436708", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422549501", "partNumber" : "103436702", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422549501", "partNumber" : "103436704", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056237186.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422549501", "partNumber" : "103436700", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422549501", "partNumber" : "103436710", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413056237186/nanso-normi-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422165001", "partNumber" : "303686176", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605148501/only-onlfaly-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605148501/only-onlfaly-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605148501/only-onlfaly-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605148501/only-onlfaly-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605148501.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605148501.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605148501/only-onlfaly-naisten-toppi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422165001", "partNumber" : "303686174", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M/L":"1" , "Väri_|_Silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605148501/only-onlfaly-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605148501/only-onlfaly-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605148501/only-onlfaly-naisten-toppi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422222501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422218501", "partNumber" : "303665108", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422218501", "partNumber" : "303665106", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-dam-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422224001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1422218501", "partNumber" : "303665110", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422218501", "partNumber" : "303665104", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422218501", "partNumber" : "303665102", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Iced Violet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601096/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1424539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424503501", "partNumber" : "303665092", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424503501", "partNumber" : "303665096", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1424540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424503501", "partNumber" : "303665094", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424541001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424503501", "partNumber" : "303665100", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424503501", "partNumber" : "303665098", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601089/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1425677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598501", "partNumber" : "303664606", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1425678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598501", "partNumber" : "303664600", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1425678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598501", "partNumber" : "303664586", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1425679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598501", "partNumber" : "303664584", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1425679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598501", "partNumber" : "303664594", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1425680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425598501", "partNumber" : "303664592", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046365423/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1425905001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425902001", "partNumber" : "303664706", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1425905501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425902001", "partNumber" : "303664704", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1425906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425902001", "partNumber" : "303664692", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1425906501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425902001", "partNumber" : "303664690", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1425907001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425902001", "partNumber" : "303664696", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1425907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1425902001", "partNumber" : "303664694", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046371646/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419567001", "partNumber" : "303664628", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419567001", "partNumber" : "303664622", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419567001", "partNumber" : "303664638", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419574001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419567001", "partNumber" : "303664630", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419595501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419567001", "partNumber" : "303664616", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419596001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419567001", "partNumber" : "303664608", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046368714/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406013001", "partNumber" : "303647888", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406013001", "partNumber" : "303647886", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406025501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406013001", "partNumber" : "303647880", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406026501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406013001", "partNumber" : "303647884", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-dam-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-dam-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1406027001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406013001", "partNumber" : "303647882", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514556/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406013501", "partNumber" : "303647892", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Dark Petrol Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406025001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406013501", "partNumber" : "303647890", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Dark Petrol Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406013501", "partNumber" : "303647896", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Dark Petrol Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406013501", "partNumber" : "303647894", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Dark Petrol Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1406028501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1406013501", "partNumber" : "303647898", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Dark Petrol Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045514570/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1406021501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406012501", "partNumber" : "303647872", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406022001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1406012501", "partNumber" : "303647870", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406012501", "partNumber" : "303647876", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1406023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406012501", "partNumber" : "303647874", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-dam-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1406026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1406012501", "partNumber" : "303647878", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045510534/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1405855501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405829501", "partNumber" : "303647765", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Dark Berry Purple":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405856001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405829501", "partNumber" : "303647763", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Dark Berry Purple":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405856501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405829501", "partNumber" : "303647769", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Dark Berry Purple":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405857001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405829501", "partNumber" : "303647767", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Dark Berry Purple":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405829501", "partNumber" : "303647761", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Dark Berry Purple":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405829501", "partNumber" : "303647759", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Dark Berry Purple":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046326806.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1405851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405829001", "partNumber" : "303647749", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405829001", "partNumber" : "303647747", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1405852501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405829001", "partNumber" : "303647753", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405829001", "partNumber" : "303647751", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405857501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405829001", "partNumber" : "303647757", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405858001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405829001", "partNumber" : "303647755", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046281952.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046281952/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422310001", "partNumber" : "303710132", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422310001", "partNumber" : "303710134", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422310001", "partNumber" : "303710128", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422310001", "partNumber" : "303710130", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422363001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422310001", "partNumber" : "303710126", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375502442/kaffe-liddy-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431330501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431297501", "partNumber" : "303710136", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431297501", "partNumber" : "303710138", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431331501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431297501", "partNumber" : "303710144", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431297501", "partNumber" : "303710140", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431297501", "partNumber" : "303710142", "unitPrice" : "39,95 €", "unitPriceRaw" : "39.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076832501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076752001", "partNumber" : "303302567", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_BAE Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076752001", "partNumber" : "303302571", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_BAE Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852617671.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076841001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076752001", "partNumber" : "303302573", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_BAE Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076842001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076752001", "partNumber" : "303302565", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_BAE Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076842501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076752001", "partNumber" : "303302569", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_BAE Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852617671/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076753001", "partNumber" : "303302577", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076832001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076753001", "partNumber" : "303302575", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076834501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076753001", "partNumber" : "303302579", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852609959.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076837501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076753001", "partNumber" : "303302581", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719852609959/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076828501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076754001", "partNumber" : "303302623", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076754001", "partNumber" : "303302627", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076831501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076754001", "partNumber" : "303302629", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076754001", "partNumber" : "303302625", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076754001", "partNumber" : "303302621", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076844001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076754001", "partNumber" : "303302619", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_YAF Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856759575.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856759575/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1076828001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1076754501", "partNumber" : "303302607", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076833001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076754501", "partNumber" : "303302613", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg" } }, { "catentry_id" : "1076835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076754501", "partNumber" : "303302611", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076754501", "partNumber" : "303302609", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076836501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076754501", "partNumber" : "303302617", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1076839001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076754501", "partNumber" : "303302615", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_BEH Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719856760229.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719856760229/calvin-klein-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430129501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089001", "partNumber" : "303697609", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Hunter green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430130001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089001", "partNumber" : "303697611", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Hunter green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089001", "partNumber" : "303697605", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Hunter green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430131001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089001", "partNumber" : "303697607", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Hunter green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089001", "partNumber" : "303697603", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Hunter green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089001", "partNumber" : "303697613", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Hunter green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466281/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430088501", "partNumber" : "303697593", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Off white":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430088501", "partNumber" : "303697595", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Off white":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430088501", "partNumber" : "303697591", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Off white":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430131501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430088501", "partNumber" : "303697601", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Off white":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430132501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430088501", "partNumber" : "303697597", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Off white":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430088501", "partNumber" : "303697599", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Off white":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046466274/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430113501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430091501", "partNumber" : "303697812", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430117001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430091501", "partNumber" : "303697834", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430117501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430091501", "partNumber" : "303697826", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430118001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430091501", "partNumber" : "303697828", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430091501", "partNumber" : "303697818", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430119001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430091501", "partNumber" : "303697820", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046474095/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422220501", "partNumber" : "303665156", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422220501", "partNumber" : "303665154", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422232001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1422220501", "partNumber" : "303665160", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422220501", "partNumber" : "303665158", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422220501", "partNumber" : "303665152", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604417/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422220001", "partNumber" : "303665144", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422220001", "partNumber" : "303665142", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422233001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422220001", "partNumber" : "303665148", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422220001", "partNumber" : "303665146", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-dam-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422220001", "partNumber" : "303665150", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045604400/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1422223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422219001", "partNumber" : "303665112", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422219001", "partNumber" : "303665116", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422219001", "partNumber" : "303665114", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422219001", "partNumber" : "303665120", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1422227001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1422219001", "partNumber" : "303665118", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045601416/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1405848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405828501", "partNumber" : "303647737", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405828501", "partNumber" : "303647735", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046276255.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1405853501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405828501", "partNumber" : "303647741", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1405828501", "partNumber" : "303647739", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405854501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405828501", "partNumber" : "303647745", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1405855001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1405828501", "partNumber" : "303647743", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Deep Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046276255/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1070917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070776501", "partNumber" : "303313290", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715432034879.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715432034879.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715432034879/mamalicious-mlilja-naisten-alustoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1070918001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070776501", "partNumber" : "303313292", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M/L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715432034879.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715432034879.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715432034879/mamalicious-mlilja-naisten-alustoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1070919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070776501", "partNumber" : "303313294", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715432034879/mamalicious-mlilja-naisten-alustoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715432034879/mamalicious-mlilja-naisten-alustoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715432034879/mamalicious-mlilja-naisten-alustoppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715432034879.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715432034879/mamalicious-mlilja-naisten-alustoppi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715432034879/mamalicious-mlilja-naisten-alustoppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715432034879.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401049501", "partNumber" : "303641668", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715673024448/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1401073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401049501", "partNumber" : "303641662", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715673024448/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1401073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401049501", "partNumber" : "303641660", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715673024448/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1401074001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401049501", "partNumber" : "303641666", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715673024448/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1401074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401049501", "partNumber" : "303641664", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715673024448/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715673024448/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715673024448.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1388859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388850501", "partNumber" : "303639954", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388850501", "partNumber" : "303639952", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360262689.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388860001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1388850501", "partNumber" : "303639958", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1388850501", "partNumber" : "303639956", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Plum Perfect":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715360262689/vila-evoked-viellette-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392335001", "partNumber" : "303636448", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606782476.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392404501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392335001", "partNumber" : "303636450", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg" }, { "catentry_id" : "1392405001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392335001", "partNumber" : "303636452", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg" }, { "catentry_id" : "1392405501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392335001", "partNumber" : "303636454", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg" }, { "catentry_id" : "1392407001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392335001", "partNumber" : "303636460", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606782476/pieces-pcmicca-naisten-body.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1216347501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216240501", "partNumber" : "303451802", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789554248.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248.jpg" } }, { "catentry_id" : "1216348001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216240501", "partNumber" : "303451806", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1216353001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216240501", "partNumber" : "303451808", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1216364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216240501", "partNumber" : "303451804", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1388854001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216240501", "partNumber" : "303639950", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1388854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1216240501", "partNumber" : "303639948", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713789554248/vila-evoked-viellette-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1145087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145049501", "partNumber" : "303430733", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg" }, { "catentry_id" : "1145087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145049501", "partNumber" : "303430735", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg" }, { "catentry_id" : "1145088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145049501", "partNumber" : "303430737", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713755321218.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg" } }, { "catentry_id" : "1145088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145049501", "partNumber" : "303430741", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg" }, { "catentry_id" : "1145090001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1145049501", "partNumber" : "303430739", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713755321218/pieces-pcsicca-naisten-body.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1410299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410266501", "partNumber" : "303679248", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Chalk/Black Stripe w Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1410304001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410266501", "partNumber" : "303679252", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Chalk/Black Stripe w Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-dam-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1410304501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410266501", "partNumber" : "303679250", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Chalk/Black Stripe w Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1410305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410266501", "partNumber" : "303679256", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Chalk/Black Stripe w Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1410305501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1410266501", "partNumber" : "303679254", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Chalk/Black Stripe w Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715375610635/kaffe-kaliddy-love-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413897001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776501", "partNumber" : "303674667", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413898001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776501", "partNumber" : "303674671", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1413898501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776501", "partNumber" : "303674669", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413901001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776501", "partNumber" : "303674675", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776501", "partNumber" : "303674673", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293730/fransa-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413897501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776001", "partNumber" : "303674665", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413899001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776001", "partNumber" : "303674659", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413899501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776001", "partNumber" : "303674657", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776001", "partNumber" : "303674663", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413900501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413776001", "partNumber" : "303674661", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black Birch AOP AO24 02C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-dam-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572863209/fransa-naisten-t-paita.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431896501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431893501", "partNumber" : "303674991", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1431897001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431893501", "partNumber" : "303674989", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1431897501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431893501", "partNumber" : "303674995", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1431898001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431893501", "partNumber" : "303674993", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-dam-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-dam-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1431898501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431893501", "partNumber" : "303674997", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573084566/fransa-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413784001", "partNumber" : "303674987", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413784001", "partNumber" : "303674985", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413784001", "partNumber" : "303674979", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413784001", "partNumber" : "303674983", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-dam-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1413849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413784001", "partNumber" : "303674981", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572293778/fransa-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413778501", "partNumber" : "303674767", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413778501", "partNumber" : "303674771", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1413832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413778501", "partNumber" : "303674769", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413832501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413778501", "partNumber" : "303674775", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413833001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413778501", "partNumber" : "303674773", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572884495/fransa-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413777001", "partNumber" : "303674731", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1413824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413777001", "partNumber" : "303674729", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413824501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413777001", "partNumber" : "303674735", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413777001", "partNumber" : "303674733", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413777001", "partNumber" : "303674727", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_BLACK AOP AO24 02E":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715573101157/fransa-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413790501", "partNumber" : "303674875", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1413796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413790501", "partNumber" : "303674873", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413796501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413790501", "partNumber" : "303674879", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413790501", "partNumber" : "303674877", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413790501", "partNumber" : "303674871", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Walnut Mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572218757/fransa-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413790001", "partNumber" : "303674863", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413790001", "partNumber" : "303674861", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413790001", "partNumber" : "303674867", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1413798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413790001", "partNumber" : "303674865", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-dam-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1413799001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413790001", "partNumber" : "303674869", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black mix":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715572898034/fransa-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1404877001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404847001", "partNumber" : "303671483", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Azura Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1404877501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404847001", "partNumber" : "303671481", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Azura Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1404879001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404847001", "partNumber" : "303671475", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Azura Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1404879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404847001", "partNumber" : "303671473", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Azura Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1404880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404847001", "partNumber" : "303671479", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Azura Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1404880501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404847001", "partNumber" : "303671477", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Azura Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109214112.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1404873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404846501", "partNumber" : "303671467", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1404873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404846501", "partNumber" : "303671465", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109213887.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887.jpg" } }, { "catentry_id" : "1404874001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1404846501", "partNumber" : "303671471", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1404874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404846501", "partNumber" : "303671469", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1404876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404846501", "partNumber" : "303671463", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1404876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1404846501", "partNumber" : "303671461", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7613109213887/sloggi-zero-feel-bliss-naisten-liivitoppi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1394913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394880501", "partNumber" : "303640014", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1394914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394880501", "partNumber" : "303640012", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1394918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394880501", "partNumber" : "303640018", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1394919001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394880501", "partNumber" : "303640016", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1394919501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1394880501", "partNumber" : "303640022", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1394920001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1394880501", "partNumber" : "303640020", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715600901071.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715600901071/vila-evoked-viway-naisten-toppi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "768101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692516501", "partNumber" : "302758477", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Antique":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-women-s-top.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-women-s-top.jpg" } }, { "catentry_id" : "692546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692516501", "partNumber" : "302433501", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Antique":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "692547501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692516501", "partNumber" : "302433507", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Antique":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "692550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692516501", "partNumber" : "302433509", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Antique":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "692550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692516501", "partNumber" : "302433505", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Antique":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345625037/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345625037/fransa-hizamond-women-s-top.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345625037/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345625037/fransa-hizamond-women-s-top.jpg" } }, { "catentry_id" : "692551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692516501", "partNumber" : "302433503", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Antique":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-damtopp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659513/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "692552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692516501", "partNumber" : "302433519", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659537/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714345659537/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714345659537/fransa-hizamond-naisten-toppi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1444874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725859", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725857", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725863", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725861", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725867", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_High Risk Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614291359.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1444877001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725865", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444877501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725871", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_High Risk Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444878001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725869", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_High Risk Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444878501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725855", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444879001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725853", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305919.jpg" } }, { "catentry_id" : "1444879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725891", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Magnet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725889", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Magnet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444880501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725893", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Magnet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725875", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_High Risk Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444881501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725873", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_High Risk Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725879", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_High Risk Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725877", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_High Risk Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614291359/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725883", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Magnet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725881", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Magnet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305896.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896.jpg" } }, { "catentry_id" : "1444884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725887", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Magnet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1444884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444870001", "partNumber" : "303725885", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Magnet":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715614305896/only-carmakoma-carbrynja-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445078501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445058001", "partNumber" : "303724077", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1445079001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445058001", "partNumber" : "303724079", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1445079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445058001", "partNumber" : "303724073", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1445080001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445058001", "partNumber" : "303724075", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941952.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1445081001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445058001", "partNumber" : "303724071", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941952/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445057501", "partNumber" : "303724065", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941938.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1445077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445057501", "partNumber" : "303724067", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1445077501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445057501", "partNumber" : "303724061", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1445078001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445057501", "partNumber" : "303724063", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1445080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445057501", "partNumber" : "303724069", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Bright White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715671941938/noisy-may-nmgaby-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445056501", "partNumber" : "303724017", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1445072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445056501", "partNumber" : "303724019", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1445072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445056501", "partNumber" : "303724013", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1445073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445056501", "partNumber" : "303724015", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612515525.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525.jpg" } }, { "catentry_id" : "1445073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445056501", "partNumber" : "303724011", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Obsidian":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612515525/noisy-may-nmida-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107001", "partNumber" : "303697722", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Smooth sand beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107001", "partNumber" : "303697734", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Smooth sand beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107001", "partNumber" : "303697720", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Smooth sand beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437160001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107001", "partNumber" : "303697752", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Smooth sand beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107001", "partNumber" : "303697736", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Smooth sand beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437107001", "partNumber" : "303697750", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Smooth sand beige":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046468643/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430133501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089501", "partNumber" : "303697625", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430134501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089501", "partNumber" : "303697621", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089501", "partNumber" : "303697623", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430135501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089501", "partNumber" : "303697617", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089501", "partNumber" : "303697619", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430137001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430089501", "partNumber" : "303697615", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467318/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430134001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430090001", "partNumber" : "303697627", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Seafoam green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-t-shirt-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430090001", "partNumber" : "303697718", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Seafoam green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430090001", "partNumber" : "303697633", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Seafoam green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430138501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1430090001", "partNumber" : "303697644", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Seafoam green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430139001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430090001", "partNumber" : "303697629", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Seafoam green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430090001", "partNumber" : "303697631", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Seafoam green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063046467301/street-one-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434642001", "partNumber" : "303696557", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434642001", "partNumber" : "303696553", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434661001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434642001", "partNumber" : "303696555", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434661501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434642001", "partNumber" : "303696549", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434662001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434642001", "partNumber" : "303696551", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669836/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434641501", "partNumber" : "303696541", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434659001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434641501", "partNumber" : "303696543", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434659501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434641501", "partNumber" : "303696539", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434662501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434641501", "partNumber" : "303696545", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434641501", "partNumber" : "303696547", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vanilla White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-dam-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045669829/cecil-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431221501", "partNumber" : "303696565", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431221501", "partNumber" : "303696567", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431221501", "partNumber" : "303696561", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1431270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431221501", "partNumber" : "303696563", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-women-s-blouse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-damblus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-damblus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-women-s-blouse.jpg" } }, { "catentry_id" : "1431281001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431221501", "partNumber" : "303696559", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Fir Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063045671525/cecil-naisten-pusero.jpg" } ]★★★★★
Takaisin