- Etusivu /
- Pukeutuminen (20612) /
- Naiset (6471) /
- Urheiluvaatteet (1306) /
- Treenipaidat ja urheilumekot
Naisten treenipaidat ja urheilumekot
Treenipaidat ja urheilumekot urheiluun ja vapaalle
Naisten urheiluvaatteet sopivat niin treeniin kuin vapaa-ajallekin. Erityisesti urheilupaidat ovat vapaa-aikana suosittuja vaatteita, sillä rento ja mukava pukeutumistyyli on useimpien meidän keinomme päästä hyvään fiilikseen niin kotona kuin kadulla. Naisten urheilupaidat täyttävät kaikki mukavan pukeutumisen kriteerit.Naisten urheiluvaatteet kulkevat muodin kanssa käsi kädessä, joten Kärkkäisen verkkokaupan valikoimista löydät vain trendikkäitä ja nykyaikaisia naisten urheilupaitoja useissa eri tyyleissä. Runsas kokovalikoima takaa sen, että treeneihin lähteminen ei jää keneltäkään lähtemättä sen takia, että sopivaa treenivarustusta ei löytyisi. Tutut suosikkimerkit, Nike, Puma ja Adidas sekä monet muut tarjoavat nykyaikaiselle naiselle ihania urheilupaitoja sekä sporttisia mekkoja urheiluun sekä vapaalle.
Naisten urheilupaidat kaiken kokoisille naisille
Urheilun ilo on usein riippuvainen hyvistä urheiluasusteista. Jos lenkkipolulla jo parin sadan metrin reippailun jälkeen hiki kastelee paidan, on loppumatka tuskainen ja lenkin jälkeen vilu. Teknisestä kankaasta valmistetut naisten urheilupaidat tekevät lenkkipolulla rehkimisen huomattavasti mukavammaksi, sillä kehon tuottama lämpö ja kosteus pääsee haihtumaan iholta.
Urheilusta pääsee nauttimaan kaiken kokoiset naiset, sillä lähes kaikkien laatumerkkien treenipaidat valmistetaan aina XS-koosta kokoon XXXXL. Isot koot urheilupaidoissa mahdollistavat muhkeammankin naisen tyylikkään salipukeutumisen. Isot koot löytyvät myös useiden treenihousujen valikoimista. Kaiken kokoisille naisille valmistetaan urheilupaidan alla käytettäviä urheilurintaliivejä, mitkä tukevat ja antavat povelle ryhtiä raskaassakin treenissä.
Hyvät urheiluvaatteet ovat jokaisen naisen oikeus, joten omista fyysisistään mitoistaan huolimatta kannattaa hankkia laadukkaat ja itselle hyvin sopivat urheilupaidat niin sisäliikuntaan, ulkoliikuntaan, kesäajalle sekä talvikuukausille.
Pitkähihaiset treenipaidat ovat ihania talvella
Naisten urheilupaidat mielletään usein olevan pelkkiä urheilutoppeja, mutta ne sisältävät myös naisten collegepaidat sekä fleecetakit. Nämä pitkähihaiset urheilupaidat ovat ihanan lämpöisiä ja rentoja vaatteita niin salille mentäessä, kuin talvisilla lenkkipoluilla. Naisten fleecet sekä muutkin pitkähihaiset urheilupaidat ovat mukavan rentoja vaatteita myös kotiasuiksi tai vapaa-ajan viettoon.
Naisten urheiluvaatteiden malleissa on huomioitu naisen ruumiinrakenne, mikä edistää vaatteen hyvin istuvuutta vartalolla. Paksummastakin materiaalista valmistetut urheilupaidat tuntuvat päällä mukavalta, sillä ne eivät purista niin sanotuista kriittisistä kohdista. Reilumpi rinnanympärys sekä uumaa mukailevat sivusaumat tekevät urheilupaidoista miellyttäviä käyttövaatteita.
Kärkkäisen verkkokaupasta teet löytöjä edistämään liikunnan riemua. Tilaa treeneihisi tyylikkäät naisten urheilupaidat mukavan edulliseen hintaan!
Treenipaidat ja urheilumekot urheiluun ja vapaalle
Naisten urheiluvaatteet sopivat niin treeniin kuin vapaa-ajallekin. Erityisesti urheilupaidat ovat vapaa-aikana suosittuja vaatteita, sillä rento ja mukava pukeutumistyyli on useimpien meidän keinomme päästä hyvään fiilikseen niin kotona kuin kadulla. Naisten urheilupaidat täyttävät kaikki mukavan pukeutumisen kriteerit.Naisten urheiluvaatteet kulkevat muodin kanssa käsi kädessä, joten Kärkkäisen verkkokaupan valikoimista löydät vain trendikkäitä ja nykyaikaisia naisten urheilupaitoja useissa eri tyyleissä. Runsas kokovalikoima takaa sen, että treeneihin lähteminen ei jää keneltäkään lähtemättä sen takia, että sopivaa treenivarustusta ei löytyisi. Tutut suosikkimerkit, Nike, Puma ja Adidas sekä monet muut tarjoavat nykyaikaiselle naiselle ihania urheilupaitoja sekä sporttisia mekkoja urheiluun sekä vapaalle.
Naisten urheilupaidat kaiken kokoisille naisille
Urheilun ilo on usein riippuvainen hyvistä urheiluasusteista. Jos lenkkipolulla jo parin sadan metrin reippailun jälkeen hiki kastelee paidan, on loppumatka tuskainen ja lenkin jälkeen vilu. Teknisestä kankaasta valmistetut naisten urheilupaidat tekevät lenkkipolulla rehkimisen huomattavasti mukavammaksi, sillä kehon tuottama lämpö ja kosteus pääsee haihtumaan iholta.
Urheilusta pääsee nauttimaan kaiken kokoiset naiset, sillä lähes kaikkien laatumerkkien treenipaidat valmistetaan aina XS-koosta kokoon XXXXL. Isot koot urheilupaidoissa mahdollistavat muhkeammankin naisen tyylikkään salipukeutumisen. Isot koot löytyvät myös useiden treenihousujen valikoimista. Kaiken kokoisille naisille valmistetaan urheilupaidan alla käytettäviä urheilurintaliivejä, mitkä tukevat ja antavat povelle ryhtiä raskaassakin treenissä.
Hyvät urheiluvaatteet ovat jokaisen naisen oikeus, joten omista fyysisistään mitoistaan huolimatta kannattaa hankkia laadukkaat ja itselle hyvin sopivat urheilupaidat niin sisäliikuntaan, ulkoliikuntaan, kesäajalle sekä talvikuukausille.
Pitkähihaiset treenipaidat ovat ihania talvella
Naisten urheilupaidat mielletään usein olevan pelkkiä urheilutoppeja, mutta ne sisältävät myös naisten collegepaidat sekä fleecetakit. Nämä pitkähihaiset urheilupaidat ovat ihanan lämpöisiä ja rentoja vaatteita niin salille mentäessä, kuin talvisilla lenkkipoluilla. Naisten fleecet sekä muutkin pitkähihaiset urheilupaidat ovat mukavan rentoja vaatteita myös kotiasuiksi tai vapaa-ajan viettoon.
Naisten urheiluvaatteiden malleissa on huomioitu naisen ruumiinrakenne, mikä edistää vaatteen hyvin istuvuutta vartalolla. Paksummastakin materiaalista valmistetut urheilupaidat tuntuvat päällä mukavalta, sillä ne eivät purista niin sanotuista kriittisistä kohdista. Reilumpi rinnanympärys sekä uumaa mukailevat sivusaumat tekevät urheilupaidoista miellyttäviä käyttövaatteita.
Kärkkäisen verkkokaupasta teet löytöjä edistämään liikunnan riemua. Tilaa treeneihisi tyylikkäät naisten urheilupaidat mukavan edulliseen hintaan!
-
[ { "catentry_id" : "735888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "671499001", "partNumber" : "302657460", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_38":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "735889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "671499001", "partNumber" : "302657462", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "735890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "671499001", "partNumber" : "302657466", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_44":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "735891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "671499001", "partNumber" : "302657468", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_46":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "735892501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "671499001", "partNumber" : "302657458", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_36":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "735893501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "671499001", "partNumber" : "302657464", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_42":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715041304721.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715041304721/whistler-cocoon-naisten-fleecetakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1424550501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1424506001", "partNumber" : "303683735", "unitPrice" : "28,00 €", "unitPriceRaw" : "28.0", "Attributes" : { "Väri_|_Stellar Pink":"1" , "Koko_|_MD":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-traningstroja-for-kvinnor.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-traningstroja-for-kvinnor.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1424551001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1424506001", "partNumber" : "303683737", "unitPrice" : "28,00 €", "unitPriceRaw" : "28.0", "Attributes" : { "Väri_|_Stellar Pink":"1" , "Koko_|_SM":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armor-tech-tank-twist-women-s-training-top.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-traningstroja-for-kvinnor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armor-tech-tank-twist-women-s-training-top.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-traningstroja-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1424551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424506001", "partNumber" : "303683733", "unitPrice" : "28,00 €", "unitPriceRaw" : "28.0", "Attributes" : { "Väri_|_Stellar Pink":"1" , "Koko_|_LG":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1424555001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424506001", "partNumber" : "303683739", "unitPrice" : "28,00 €", "unitPriceRaw" : "28.0", "Attributes" : { "Väri_|_Stellar Pink":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/197777079299/under-armour-tech-tank-twist-naisten-treenitoppi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428917501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428884501", "partNumber" : "303654607", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Comb":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428920501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428884501", "partNumber" : "303654617", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Comb":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428922001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428884501", "partNumber" : "303654611", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Comb":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428884501", "partNumber" : "303654609", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Comb":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428923001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428884501", "partNumber" : "303654615", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Comb":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591364861.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428884501", "partNumber" : "303654613", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fuchsia Comb":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591364861/zink-tina-naisten-villapaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429420001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429393501", "partNumber" : "303654347", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429420501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429393501", "partNumber" : "303654345", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591382193.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429393501", "partNumber" : "303654339", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429421501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429393501", "partNumber" : "303654337", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429393501", "partNumber" : "303654343", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1429422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429393501", "partNumber" : "303654341", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Apricot":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591382193/true-north-naisten-fleecetakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403181001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403177501", "partNumber" : "303643677", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magical Forest":"1" , "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549728852/athlecia-unicorn-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1403181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403177501", "partNumber" : "303643671", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magical Forest":"1" , "Koko_|_38":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549728852/athlecia-unicorn-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1403182001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403177501", "partNumber" : "303643669", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magical Forest":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852/athlecia-unicorn-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852/athlecia-unicorn-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549728852/athlecia-unicorn-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549728852/athlecia-unicorn-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852/athlecia-unicorn-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403177501", "partNumber" : "303643675", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magical Forest":"1" , "Koko_|_42":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549728852/athlecia-unicorn-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1403183001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403177501", "partNumber" : "303643673", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magical Forest":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715549728852.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715549728852/athlecia-unicorn-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387029501", "partNumber" : "303634899", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_52/54":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387029501", "partNumber" : "303634893", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_40/42":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607203727.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387029501", "partNumber" : "303634897", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_48/50":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387029501", "partNumber" : "303634895", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_44/46":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607203727/only-play-curvy-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387013501", "partNumber" : "303634703", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605656167/only-play-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387107001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387013501", "partNumber" : "303634701", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605656167/only-play-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387013501", "partNumber" : "303634707", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605656167/only-play-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387013501", "partNumber" : "303634705", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605656167/only-play-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387113001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387013501", "partNumber" : "303634709", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167/only-play-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167/only-play-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605656167/only-play-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605656167/only-play-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167/only-play-onpcarmen-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605656167.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1327173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327126501", "partNumber" : "303561788", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blipnk/White":"1" , "Koko_|_M":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887195997/adidas-tr-es-3s-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327173501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327126501", "partNumber" : "303561774", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blipnk/White":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887195997/adidas-tr-es-3s-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327174001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327126501", "partNumber" : "303561772", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blipnk/White":"1" , "Koko_|_2XL":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887195997/adidas-tr-es-3s-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327174501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327126501", "partNumber" : "303561796", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blipnk/White":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887195997/adidas-tr-es-3s-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327175001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327126501", "partNumber" : "303561790", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blipnk/White":"1" , "Koko_|_S":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997/adidas-tr-es-3s-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997/adidas-tr-es-3s-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887195997/adidas-tr-es-3s-t-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887195997/adidas-tr-es-3s-t-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887195997/adidas-tr-es-3s-t-naisten-t-paita.jpg" } } ]
Adidas Tr-Es 3S T naisten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,93 €-30%Norm. 29,90 €29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1327269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327252001", "partNumber" : "303557952", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327252001", "partNumber" : "303557950", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327252001", "partNumber" : "303557956", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1327270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327252001", "partNumber" : "303557954", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887738422.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1327299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327252001", "partNumber" : "303572666", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887738422/adidas-run-it-tee-naisten-juoksu-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1306720001", "partNumber" : "303692932", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066757922046/adidas-w-fi-3s-tank-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1306737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1306720001", "partNumber" : "303561119", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066757922046/adidas-w-fi-3s-tank-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1306738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1306720001", "partNumber" : "303561117", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066757922046/adidas-w-fi-3s-tank-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1306739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1306720001", "partNumber" : "303561123", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066757922046/adidas-w-fi-3s-tank-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1306740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1306720001", "partNumber" : "303561121", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046/adidas-w-fi-3s-tank-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046/adidas-w-fi-3s-tank-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066757922046/adidas-w-fi-3s-tank-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066757922046/adidas-w-fi-3s-tank-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066757922046/adidas-w-fi-3s-tank-naisten-toppi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1327150501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327121001", "partNumber" : "303561095", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Putmau/Prlofi":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887249317/adidas-aop-flower-tk-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1327151001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1327121001", "partNumber" : "303561093", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Putmau/Prlofi":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887249317/adidas-aop-flower-tk-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1327152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327121001", "partNumber" : "303561099", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Putmau/Prlofi":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887249317/adidas-aop-flower-tk-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1327153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1327121001", "partNumber" : "303561097", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Putmau/Prlofi":"1" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317/adidas-aop-flower-tk-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317/adidas-aop-flower-tk-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887249317/adidas-aop-flower-tk-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887249317/adidas-aop-flower-tk-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067887249317.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317/adidas-aop-flower-tk-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067887249317.jpg" } } ]
Adidas Aop Flower Tk naisten toppi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,93 €-30%Norm. 29,90 €29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1283663001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540661", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_36":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-t-shirt-dam.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-t-shirt-dam.jpg" } }, { "catentry_id" : "1283663501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540663", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_38":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1283664001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540669", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1283664501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540671", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dove":"1" , "Koko_|_36":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-t-shirt-dam.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-t-shirt-dam.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1283665001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540665", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1283665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540667", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924404/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1283666001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540677", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dove":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1283666501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540679", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dove":"1" , "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1283667001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540673", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dove":"1" , "Koko_|_38":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1283667501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1283655001", "partNumber" : "303540675", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dove":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715443924411/athlecia-lankae-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1092989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092976501", "partNumber" : "103230870", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715368476293/only-play-onpcarmen-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1092996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092976501", "partNumber" : "103230866", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715368476293/only-play-onpcarmen-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1093010001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092976501", "partNumber" : "103230872", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293/only-play-onpcarmen-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293/only-play-onpcarmen-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715368476293/only-play-onpcarmen-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715368476293.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715368476293/only-play-onpcarmen-naisten-toppi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293/only-play-onpcarmen-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092976501", "partNumber" : "103230868", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715368476293.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715368476293/only-play-onpcarmen-naisten-toppi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634585", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605655825/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605655825/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387119001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634583", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605655825/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634589", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387120001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634587", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634577", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605655825/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634581", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605655825/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634579", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Granita":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605655825.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605655825/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387124001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634593", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634591", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387020501", "partNumber" : "303634595", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715607979417.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417/only-play-onpaubree-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715607979417.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1019958001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1019946001", "partNumber" : "302974118", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1019958501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1019946001", "partNumber" : "302974124", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1019959501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1019946001", "partNumber" : "302974130", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1019965001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1019946001", "partNumber" : "302974128", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1019971001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1019946001", "partNumber" : "302974132", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1019971501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1019946001", "partNumber" : "302974126", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1019972001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1019946001", "partNumber" : "302974122", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-women-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-women-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg" } }, { "catentry_id" : "1019973001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1019946001", "partNumber" : "302974120", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014329222/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1349800001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1349789001", "partNumber" : "103285571", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349802001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349789001", "partNumber" : "103284066", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_XXS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349803501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1349789001", "partNumber" : "103285587", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_3XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349804001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349789001", "partNumber" : "103285567", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349789001", "partNumber" : "103285563", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349809001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349789001", "partNumber" : "103285565", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349810501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349789001", "partNumber" : "103285569", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-women-s-technical-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-women-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg" } }, { "catentry_id" : "1349812501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1349789001", "partNumber" : "103285581", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Green":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373072/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1349798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349790001", "partNumber" : "103285607", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349790001", "partNumber" : "103285629", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349790001", "partNumber" : "103285605", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349790001", "partNumber" : "103285619", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-women-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-women-s-technical-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1349802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349790001", "partNumber" : "103285592", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349804501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349790001", "partNumber" : "103285645", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_3XL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349808001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349790001", "partNumber" : "103285631", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1349811501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1349790001", "partNumber" : "103285595", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-teknisk-t-shirt-for-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014373157/uhalla-amber-naisten-tekninen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1202301001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303476209", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Urban Chic":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565112.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1202303001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303476215", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Moonstruck":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565174/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1202304501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303476219", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Moonstruck":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565174/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565174.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565174/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1202305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303476221", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Moonstruck":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565174/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1202306001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303476205", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Urban Chic":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1202308001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303476207", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Urban Chic":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1202308501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303476217", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Moonstruck":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565174.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565174/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1202312501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303476211", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Urban Chic":"1" , "Koko_|_XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1202317501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303476213", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Urban Chic":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465565112/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1092445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303302072", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Beauty":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1092456501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303302074", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Beauty":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1092460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303302076", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Beauty":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1092470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303302070", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Beauty":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1092474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303302068", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Beauty":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1367550001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1092416501", "partNumber" : "303607893", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Beauty":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7321465426789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7321465426789/bjorn-borg-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1281946001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281936501", "partNumber" : "303407821", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1281946501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1281936501", "partNumber" : "303407813", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1281947001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1281936501", "partNumber" : "303407819", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1281947501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1281936501", "partNumber" : "303407815", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1281948001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1281936501", "partNumber" : "303407817", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752688565.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565/adidas-tr-es-min-t-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752688565.jpg" } } ]
Adidas Tr-Es Min T naisten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1263604501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1263587001", "partNumber" : "303410901", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wonblu/Legink":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263607501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1263587001", "partNumber" : "303410895", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wonblu/Legink":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263587001", "partNumber" : "303410903", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wonblu/Legink":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263637001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263587001", "partNumber" : "303410899", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wonblu/Legink":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761985976.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976.jpg" } }, { "catentry_id" : "1263641501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263587001", "partNumber" : "303410897", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wonblu/Legink":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263642501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1263587001", "partNumber" : "303410893", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wonblu/Legink":"1" , "Koko_|_2XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761985976/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" } ]
Adidas W Lin T naisten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1254579501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1254397001", "partNumber" : "303410889", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Shared/White":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1254582501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1254397001", "partNumber" : "303410885", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Shared/White":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1254585501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1254397001", "partNumber" : "303410891", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Shared/White":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1254600501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1254397001", "partNumber" : "303410881", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Shared/White":"1" , "Koko_|_2XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1254602001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1254397001", "partNumber" : "303410887", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Shared/White":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1254609001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1254397001", "partNumber" : "303410883", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Shared/White":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066761993681.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066761993681/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" } ]
Adidas W Lin T naisten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1265388501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265384001", "partNumber" : "303407499", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_2XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1265390501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265384001", "partNumber" : "303407507", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1265391001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265384001", "partNumber" : "303407505", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044849014.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1265394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265384001", "partNumber" : "303407509", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1265396501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265384001", "partNumber" : "303407501", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1265402001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265384001", "partNumber" : "303407503", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044849014/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" } ]
Adidas W Lin T naisten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1265388001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265384501", "partNumber" : "303408473", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1265389001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265384501", "partNumber" : "303408477", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1265399501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265384501", "partNumber" : "303408471", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1265400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265384501", "partNumber" : "303408475", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752318813.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1265400501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265384501", "partNumber" : "303408479", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Clpink/White":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066752318813/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" } ]
Adidas W Lin Tk naisten toppi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1387098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387027501", "partNumber" : "303634677", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"1" , "Koko_|_S/M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605665374.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605665374.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605665374/only-play-onpjaia-naisten-cropattu-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1387099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387027501", "partNumber" : "303634675", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"1" , "Koko_|_M/L":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605665374.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605665374.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605665374/only-play-onpjaia-naisten-cropattu-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "1387100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387027501", "partNumber" : "303634679", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Scarab":"1" , "Koko_|_XS/S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605665374/only-play-onpjaia-naisten-cropattu-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605665374/only-play-onpjaia-naisten-cropattu-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605665374/only-play-onpjaia-naisten-cropattu-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605665374/only-play-onpjaia-naisten-cropattu-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605665374.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605665374/only-play-onpjaia-naisten-cropattu-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605665374.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1282869501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1282826501", "partNumber" : "303517647", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lt-Blue":"1" , "Koko_|_L/XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318529.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318529.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591318529/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1282870001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1282826501", "partNumber" : "303517649", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lt-Blue":"1" , "Koko_|_S/M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318529/oxide-top-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318529/oxide-top-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591318529/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591318529.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591318529/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318529/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318529.jpg" } }, { "catentry_id" : "1282870501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1282826501", "partNumber" : "303517643", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L/XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318482.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318482.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591318482/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1282871001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1282826501", "partNumber" : "303517645", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S/M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318482/oxide-top-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318482/oxide-top-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591318482/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591318482/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591318482.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318482/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591318482.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392948001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1282826501", "partNumber" : "303653626", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pink":"1" , "Koko_|_L/XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591392086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591392086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591392086/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1392948501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1282826501", "partNumber" : "303653628", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pink":"1" , "Koko_|_S/M":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591392086/oxide-top-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591392086/oxide-top-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591392086/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591392086.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591392086/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591392086.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591392086/oxide-top-naisten-t-paita.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "824929001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "824906001", "partNumber" : "302715661", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "824930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "824906001", "partNumber" : "302715659", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" } }, { "catentry_id" : "824931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "824906001", "partNumber" : "302715663", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "824932501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "824906001", "partNumber" : "302715657", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "824933501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "824906001", "partNumber" : "302715655", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-women-s-top.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044726193/adidas-w-lin-tk-naisten-toppi.jpg" } ]
Adidas W Lin Tk naisten toppi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "665631001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "665629001", "partNumber" : "302482690", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Grey Melange":"1" , "Koko_|_L/XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg" }, { "catentry_id" : "665632001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "665629001", "partNumber" : "302482686", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Grey Melange":"1" , "Koko_|_XXS/XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777452638.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777452638.jpg" } }, { "catentry_id" : "665633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "665629001", "partNumber" : "302482688", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Grey Melange":"1" , "Koko_|_S/M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777452638/endurance-halen-naisten-midlayer.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "999458001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303083646", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999458501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303083642", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-t-shirt-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "999459001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303083650", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_2XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999459501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084930", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999460001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303083652", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999460501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303083648", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999461001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084924", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_M/S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999461501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084928", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_XS/S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999462001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084926", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_2XLS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999462501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084918", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_2XSS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999463001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303083644", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_2XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999463501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084910", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999464001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084920", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999464501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084916", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_XL/S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999465001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303083640", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999465501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084922", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_2XLT":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999466001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084932", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_L/S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999467001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084914", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999469001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997566001", "partNumber" : "303084912", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_White/Black":"1" , "Koko_|_S/S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044668790/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" } ]
Adidas W Lin T naisten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-30%16,03 €-17,50 €Norm. 22,90 - 25,00★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1403171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403126001", "partNumber" : "303643503", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S/M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350135979/athlecia-horigami-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350135979/athlecia-horigami-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350135979/athlecia-horigami-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350135979.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350135979/athlecia-horigami-naisten-toppi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350135979.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350135979/athlecia-horigami-naisten-toppi.jpg" } }, { "catentry_id" : "1403172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403126001", "partNumber" : "303643501", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L/XL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350135979/athlecia-horigami-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715350135979/athlecia-horigami-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715350135979/athlecia-horigami-naisten-toppi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387025001", "partNumber" : "303634831", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605619643/only-play-onpcross-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387025001", "partNumber" : "303634829", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605619643/only-play-onpcross-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387025001", "partNumber" : "303634835", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643/only-play-onpcross-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643/only-play-onpcross-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605619643/only-play-onpcross-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605619643/only-play-onpcross-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643/only-play-onpcross-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387025001", "partNumber" : "303634833", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605619643/only-play-onpcross-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387150001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387025001", "partNumber" : "303634827", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605619643.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605619643/only-play-onpcross-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "999363501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "997295001", "partNumber" : "302715699", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999364001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997295001", "partNumber" : "302715697", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999364501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997295001", "partNumber" : "302715693", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "999365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "997295001", "partNumber" : "302715695", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "999365501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "997295001", "partNumber" : "302715691", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black/White":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064044864208/adidas-w-lin-t-naisten-t-paita.jpg" } ]
Adidas W Lin T naisten t-paita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-30%Norm. 25,00 €25,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "728066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302691575", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal blue":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590808083/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "728076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302691577", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal blue":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590808083/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "728082001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302691573", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal blue":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590808083/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "728086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302691571", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal blue":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590808083/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590808083/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg" } }, { "catentry_id" : "728086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302691579", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Royal blue":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590808083.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590808083/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "654048501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302505564", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "654051001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302505566", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "654052501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302505568", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "654053001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302505570", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590776146.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146.jpg" } }, { "catentry_id" : "654054501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302505572", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590776146/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "551299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302246870", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407927/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "551300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302246872", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407927/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "551300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302246866", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407927/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "551301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302246864", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407927/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407927/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "551301501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302246868", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407927.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407927/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "378955501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301650744", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Diva Pink":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "378956001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301650750", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Diva Pink":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "378962001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301650752", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Diva Pink":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "378967501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301650746", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Diva Pink":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330134146330.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330.jpg" } }, { "catentry_id" : "378970001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301650748", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Diva Pink":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330134146330/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "528292501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301202526", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407873/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "528293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301202530", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407873/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407873/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "528293501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301202528", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407873/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "528294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301202527", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407873/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "528295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378907501", "partNumber" : "301202529", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590407873.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590407873/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "853055501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302961255", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coral":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "853056501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302961251", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coral":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "853057001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302961253", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coral":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "853057501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302961249", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coral":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "853058001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302961247", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Coral":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590112487.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590112487/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "857604501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302970391", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "857605001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302970393", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "857605501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302970387", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "857606001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302970389", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "857606501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "378907501", "partNumber" : "302970385", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590431359.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590431359/oxide-naisten-tekninen-t-paita.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "334095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301449358", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "334096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301449360", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "334101501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301449362", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590119400.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400.jpg" } }, { "catentry_id" : "334119001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301449354", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "334123501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301449356", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590119400/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "447080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301903629", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "447081501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301903623", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590247332.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332.jpg" } }, { "catentry_id" : "447082001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301903625", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "447084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301903627", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "447085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333904001", "partNumber" : "301903621", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590247332/oxide-x-cool-naisten-pitkahihainen-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "987876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "302999050", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_36":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg" } }, { "catentry_id" : "987877501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "302999054", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "987880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "302999052", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_38":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "987883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "302999056", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_42":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "987884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "302999058", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_44":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388719501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643463", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170551/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643461", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170551/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643467", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose Taupe":"1" , "Koko_|_38":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643465", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose Taupe":"1" , "Koko_|_36":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643455", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170551/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170551/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643453", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_46":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715182138360.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715182138360/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643459", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170551/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643457", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_38":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170551.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170551/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643471", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose Taupe":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643469", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose Taupe":"1" , "Koko_|_40":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388724501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643475", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose Taupe":"1" , "Koko_|_46":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1388725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987868001", "partNumber" : "303643473", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose Taupe":"1" , "Koko_|_44":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715571170858.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715571170858/athlecia-gaina-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "889083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849665501", "partNumber" : "302999038", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_36":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601/athlecia-mota-naisten-toppi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601/athlecia-mota-naisten-toppi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777409601/athlecia-mota-naisten-toppi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777409601/athlecia-mota-naisten-toppi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601/athlecia-mota-naisten-toppi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg" } }, { "catentry_id" : "889084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849665501", "partNumber" : "302999042", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777409601/athlecia-mota-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "889085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849665501", "partNumber" : "302999046", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_44":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777409601/athlecia-mota-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "889101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849665501", "partNumber" : "302999040", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_38":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777409601/athlecia-mota-naisten-toppi.jpg" }, { "catentry_id" : "889106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "849665501", "partNumber" : "302999044", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black Melange":"1" , "Koko_|_42":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777409601.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777409601/athlecia-mota-naisten-toppi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "992727001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303077990", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Army Green":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078064", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078060", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992734501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303077986", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Army Green":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992737001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078898", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992738001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303077992", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Army Green":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992738501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078902", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992739501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303077994", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Army Green":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078068", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992742001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078900", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078062", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "992743001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078896", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "992743501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303077988", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Army Green":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590736027/oxide-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "992745001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078894", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591027520/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "992746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "992684001", "partNumber" : "303078066", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312590834464/oxide-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1387185001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634923", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Light Mahogany":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599808/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387185501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634921", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Light Mahogany":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599808/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387186001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634927", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Light Mahogany":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599808/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387186501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634925", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Light Mahogany":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599808/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634939", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599778/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599778/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387187501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634937", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599778/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634931", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599778/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387188501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634929", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Light Mahogany":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599808/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599808/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599808/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387189001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634935", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599778/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1387189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387030501", "partNumber" : "303634933", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_White":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715605599778.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715605599778/only-play-onpsnake-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1050860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050704001", "partNumber" : "303260887", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bubble Gum":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050704001", "partNumber" : "303260883", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bubble Gum":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050704001", "partNumber" : "303260879", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bubble Gum":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050704001", "partNumber" : "303260885", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bubble Gum":"1" , "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1050877001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1050704001", "partNumber" : "303260881", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Bubble Gum":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7312591156947.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7312591156947/oxide-naisten-t-paita.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin