120 VUOTTA POHJOLAN SÄÄSSÄ
Nokian Jalkineiden tarina alkoi vuonna 1898 ajatuksesta valmistaa laadukkaita kumijalkineita pohjoisen ilmaston erityistarpeisiin. Samalla asialla olemme edelleen. Haluamme, että ihmiset voivat nauttia ulkoilusta säällä kuin säällä. Kumisaappaissamme yhdistyvät yli satavuotinen käsityöosaaminen ja tinkimätön suomalainen design. Saappaiden huippulaadun ja käyttömukavuuden takaa lopulta pitkä kokemuksemme pohjolan säästä.
KONTIO
Meistä monillla on niistä muistoja. Kontioiden kanssa on jaettu sienestysretkiä ja saunanlämmityshetkiä. Nämä ikoniset kumisaappaat ovat olleet jo vuosikymmenten ajan tuttu näky mökkien kuisteilla ja tupien nurkilla ympäri maan. Jo vuodesta 1973 lähtien Kontiot ovat olleet kiinteä osa pieniä ja suuria suomalaisia askelia. Sateessa, paisteessa ja tuiskussa. Vaarilta perittyinä tai vastaostettuina. Villasukilla ja ilman.
Sanotaan, että vaatteet heijastavat aikalaisiaan. Heijastavista nauhoistaan tunnetut Kontiot tekevät sen ihan konkreettisestikin. Nämä elämänkumpparit kestävät aikaa paitsi luonnonkumin myös ajattoman designinsa ansiosta. Niitä on yhdistetty yhtä sujuvasti niin kukkamekkoihin kuin tuulipukuihinkin. Ja matka sen kun jatkuu - rämeiköstä Rööperiin, pelloilta puistoihin.
120 VUOTTA POHJOLAN SÄÄSSÄ
Nokian Jalkineiden tarina alkoi vuonna 1898 ajatuksesta valmistaa laadukkaita kumijalkineita pohjoisen ilmaston erityistarpeisiin. Samalla asialla olemme edelleen. Haluamme, että ihmiset voivat nauttia ulkoilusta säällä kuin säällä. Kumisaappaissamme yhdistyvät yli satavuotinen käsityöosaaminen ja tinkimätön suomalainen design. Saappaiden huippulaadun ja käyttömukavuuden takaa lopulta pitkä kokemuksemme pohjolan säästä.
KONTIO
Meistä monillla on niistä muistoja. Kontioiden kanssa on jaettu sienestysretkiä ja saunanlämmityshetkiä. Nämä ikoniset kumisaappaat ovat olleet jo vuosikymmenten ajan tuttu näky mökkien kuisteilla ja tupien nurkilla ympäri maan. Jo vuodesta 1973 lähtien Kontiot ovat olleet kiinteä osa pieniä ja suuria suomalaisia askelia. Sateessa, paisteessa ja tuiskussa. Vaarilta perittyinä tai vastaostettuina. Villasukilla ja ilman.
Sanotaan, että vaatteet heijastavat aikalaisiaan. Heijastavista nauhoistaan tunnetut Kontiot tekevät sen ihan konkreettisestikin. Nämä elämänkumpparit kestävät aikaa paitsi luonnonkumin myös ajattoman designinsa ansiosta. Niitä on yhdistetty yhtä sujuvasti niin kukkamekkoihin kuin tuulipukuihinkin. Ja matka sen kun jatkuu - rämeiköstä Rööperiin, pelloilta puistoihin.
-
[ { "catentry_id" : "324669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101174841", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224499/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224499/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224499/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224499/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "324670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101174849", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224574/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224574/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224574/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224574/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "324670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101174844", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224529/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224529/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224529/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224529/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "324671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101174843", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224512/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224512/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224512/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224512/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "324671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101174842", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224505/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224505/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224505/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224505/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "324672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101174845", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224536/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224536/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224536/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224536/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "324672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101174848", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224567/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224567/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224567/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224567/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "324673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101174846", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224543/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224543/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224543/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224543/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "324673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101174847", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504224550/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "475913001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "301178536", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "70739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260374", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221221/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221221/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221221/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221221/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "70740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260375", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221238/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221238/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221238/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221238/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "70740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260376", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221245/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221245/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221245/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221245/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "70741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260377", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221252/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221252/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221252/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221252/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "70741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260378", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221269/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221269/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221269/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221269/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "70742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260379", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221276/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221276/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221276/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221276/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "70742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260369", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221177/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221177/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221177/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221177/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "70743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260370", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221184/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221184/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221184/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221184/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "70743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260371", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221191/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221191/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221191/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221191/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "70744001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260372", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221207/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221207/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221207/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221207/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "70744501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101260373", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "198099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666289", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709088/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709088/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709088/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709088/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "198103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666293", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709125/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709125/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709125/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709125/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "198104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666292", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709118/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709118/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709118/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709118/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "198104501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666299", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709187/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709187/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709187/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709187/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "198105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666294", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709132/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709132/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709132/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709132/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "198105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666290", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709095/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709095/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709095/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709095/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "198106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666300", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709194/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709194/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709194/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709194/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "198106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666291", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709101/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709101/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709101/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709101/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "198107001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666301", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709200/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709200/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709200/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709200/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "198107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666298", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709170/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709170/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709170/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709170/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "198108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666297", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709163/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709163/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709163/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709163/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "198108501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666296", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709156/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709156/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709156/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709156/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "198109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101666295", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504709149/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "210123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "301094353", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "137017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101407260", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239271/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239271/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239271/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239271/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "137018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101407261", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239288/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239288/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239288/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239288/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "137018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101407262", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239295/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239295/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239295/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239295/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "137019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101407263", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239301/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239301/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239301/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239301/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "137019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101407264", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239318/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239318/nokian-hai-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239318/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239318/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "137020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101407258", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239257/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239257/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239257/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239257/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "137020501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "70705001", "partNumber" : "101407259", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504265744/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239264/nokian-hai-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504239264/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239264/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504239264/nokian-hai-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "765500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "70705001", "partNumber" : "301178542", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_35":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504221214/nokian-hai-kumisaappaat.jpg" } ]Koko:
-
[ { "catentry_id" : "1336887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873001", "partNumber" : "303401027", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1336889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873001", "partNumber" : "303401025", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1336891001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1336873001", "partNumber" : "303401031", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1336894001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1336873001", "partNumber" : "303401035", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1336896001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873001", "partNumber" : "303401029", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336897501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1336873001", "partNumber" : "303401037", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1336898501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1336873001", "partNumber" : "303401033", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186215.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186215/nokian-greencare-kumisaapas.jpg" } ]
Nokian GreenCare kumisaapas
★★★★★ ★★★★★Moderni matalavartinen helposti jalkaan puettava kumisaapas GreenCare puutarha-aiheisella kuviolla. Malli on suunniteltu yhteistyössä GreenCare puutarha sarjan kanssa.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 € /pari -
[ { "catentry_id" : "1043508501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303222476", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043509001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303222468", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043510001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303222474", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043510501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303222472", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043511001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303222470", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043555001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303248334", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043555501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303248332", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043556001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303248338", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043556501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303248342", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043557001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303248340", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043557501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043482501", "partNumber" : "303248336", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Lime":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505169942.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505169942/hai-kumisaappaat.jpg" } } ]
Hai kumisaappaat
★★★★★ ★★★★★Katumuotia vuodesta 1968. Matavartinen klassikko, jossa tunnistettava design ja iloiset värit. Helposti puettava ja mukava saapas sopii moneen käyttöön.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90 € /pariKoko: -
[ { "catentry_id" : "974189001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "974187501", "partNumber" : "303080266", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Lehtivihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "974189501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "974187501", "partNumber" : "303080268", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Lehtivihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "974190001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "974187501", "partNumber" : "303080264", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Lehtivihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "974190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "974187501", "partNumber" : "303080270", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Lehtivihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "974191001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "974187501", "partNumber" : "303080262", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Lehtivihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Nokian Hai kumisaappaat
★★★★★ ★★★★★Katumuotia vuodesta 1968. Matavartinen klassikko, jossa tunnistettava design ja iloiset värit. Helposti puettava ja mukava saapas sopii moneen käyttöön.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90 € /pari -
[ { "catentry_id" : "1295018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273602001", "partNumber" : "303557064", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Päärynä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1295019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273602001", "partNumber" : "303557062", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Päärynä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1295019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273602001", "partNumber" : "303557060", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Päärynä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1295020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273602001", "partNumber" : "303557058", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Päärynä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1273613501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273602001", "partNumber" : "303454800", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Päärynä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" } }, { "catentry_id" : "1273616001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273602001", "partNumber" : "303454808", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Päärynä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1273617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273602001", "partNumber" : "303454796", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Päärynä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" }, { "catentry_id" : "1273618001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1273602001", "partNumber" : "303454806", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Päärynä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505185188/hai-kumisaapas.jpg" } ]
Hai kumisaapas
★★★★★ ★★★★★Katumuotia vuodesta 1968. Matavartinen klassikko, jossa tunnistettava design ja iloiset värit. Helposti puettava ja mukava saapas sopii moneen käyttöön.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90 € /pari -
[ { "catentry_id" : "181326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675630", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" }, { "catentry_id" : "181329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675636", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" }, { "catentry_id" : "181329501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675637", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" }, { "catentry_id" : "181330001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675638", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" }, { "catentry_id" : "181332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675643", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" }, { "catentry_id" : "181333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675645", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" }, { "catentry_id" : "181334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675646", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" }, { "catentry_id" : "181335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675648", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" }, { "catentry_id" : "181335501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675649", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" }, { "catentry_id" : "181336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675650", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-loose-felt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-loose-felt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" } }, { "catentry_id" : "181336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "181267001", "partNumber" : "101675651", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504728027/nokian-jalkineet-naali-irtohuopa.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "831542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815682", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"3" , "Väri_|_Omenanvihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831543001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815658", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"3" , "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815680", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"3" , "Koko_|_33":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831544001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815662", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"3" , "Koko_|_24":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831544501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815660", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"3" , "Koko_|_23":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831545001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815664", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"3" , "Koko_|_25":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831545501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815666", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"4" , "Koko_|_26":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815676", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_31":"1" , "Väri_|_Omenanvihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831546501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815686", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"4" , "Koko_|_36":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831547001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815656", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"4" , "Koko_|_21":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831547501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815684", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_35":"4" , "Väri_|_Omenanvihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831548001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815668", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"4" , "Koko_|_27":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815670", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"3" , "Koko_|_28":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815672", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"3" , "Koko_|_29":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815678", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"3" , "Koko_|_32":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831550001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815674", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_30":"2" , "Väri_|_Omenanvihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831550501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815692", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Omenanvihreä":"3" , "Koko_|_39":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831551001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815690", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"3" , "Väri_|_Omenanvihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "831551501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "831530001", "partNumber" : "302815688", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Omenanvihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Koko:Väri:OmenanvihreäTuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
-
[ { "catentry_id" : "1336885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873501", "partNumber" : "303401021", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg" }, { "catentry_id" : "1336886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873501", "partNumber" : "303401011", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg" }, { "catentry_id" : "1336888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873501", "partNumber" : "303401019", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg" }, { "catentry_id" : "1336888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873501", "partNumber" : "303401017", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg" }, { "catentry_id" : "1336889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873501", "partNumber" : "303401015", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873501", "partNumber" : "303401023", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg" }, { "catentry_id" : "1336894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1336873501", "partNumber" : "303401013", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Violetti":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505186789.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505186789/nokian-verso-pihakenka.jpg" } ]
Nokian Verso pihakenkä
★★★★★ ★★★★★Kevyt, vedenpitävä ja helposti jalkaan puettava pihakenkä. Sopii mainiosti kotipihaan, puutarhaan ja mökkikäyttöön. Materiaali kevyttä ja helposti puhdistettavaa EVA-kumiseosta. Kuivaus ja säilytys max + 40 °C.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90 € /pari -
[ { "catentry_id" : "1045852001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303248312", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1045852501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303248308", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1045853001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303248310", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1045853501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303248314", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1045854001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303248306", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1045854501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303248304", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043464501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303222454", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043465001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303222448", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303222456", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303222452", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "1043466501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1043421501", "partNumber" : "303222450", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"1" , "Väri_|_Kirkas Turkoosi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505170467.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505170467/hai-low-kumisaappaat.jpg" } ]
Hai Low kumisaappaat
★★★★★Hai-perheen nilkkurimalli: luotettava, kestävä ja ajaton. Monikäyttöinen ja kevyt nilkkurisaapas sporttiseen makuun.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 57,90 € /pariKoko: -
[ { "catentry_id" : "702158501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527413", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702159001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527446", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702159501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527400", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "702160001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527430", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "702160501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527409", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702161001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527418", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702161501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527436", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702162001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527404", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702162501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527453", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702163001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527444", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702163501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527449", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702164001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527396", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702164501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527422", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151534/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "702165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "702154501", "partNumber" : "302527426", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-women-s-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505151602/nokian-meri-naisten-kumisaappaat.jpg" } ]
Nokian Meri naisten kumisaappaat
★★★★★ ★★★★★Kevyt ja hyvin istuva yleissaapas naisille. Monikäyttöisessä mallissa on puolikorkea varsi ja tasainen likaa keräämätön ulkopohja. Kannassa kävelymukavuutta lisäävä piilokanta. Hyvin istuva lesti.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 € /pari -
[ { "catentry_id" : "844544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "844490501", "partNumber" : "302701747", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "844545001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "844490501", "partNumber" : "302701751", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg" }, { "catentry_id" : "844546001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "844490501", "partNumber" : "302701749", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-women-s-winter-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-women-s-winter-shoes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg" } }, { "catentry_id" : "844549501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "844490501", "partNumber" : "302701759", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414505136685/polar-light-low-naisten-talvikengat.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "449050501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511342", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_42":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "449051001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511334", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957670/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957670/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957670/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957670/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "449051501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511340", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_41":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "449052001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511338", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "449052501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511330", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_36":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "449053001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511336", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_39":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "449053501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511332", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475844001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511286", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_40":"4" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475844501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511318", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"4" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475845001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511294", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"8" , "Koko_|_44":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475845501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511306", "unitPrice" : "49,80 €", "unitPriceRaw" : "49.8", "Attributes" : { "Koko_|_37":"1" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511344", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_43":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475847001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511284", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_39":"4" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475847501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511328", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_35":"3" , "Väri_|_Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475848001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511296", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"3" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475848501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511288", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"8" , "Koko_|_41":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511348", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"1" , "Väri_|_Punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475849501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511282", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_38":"2" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475850001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511308", "unitPrice" : "49,80 €", "unitPriceRaw" : "49.8", "Attributes" : { "Koko_|_38":"2" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511322", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"3" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475851001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511314", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"8" , "Koko_|_41":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475852001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511280", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_37":"4" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475852501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511316", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"4" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475853001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511274", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"3" , "Väri_|_Keltainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "475853501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511290", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"3" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475854001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511302", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_35":"4" , "Väri_|_Sininen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475854501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511278", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"8" , "Koko_|_36":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957533/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475855001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511304", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"8" , "Koko_|_36":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475856001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511326", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko_|_34":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "475856501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511312", "unitPrice" : "49,80 €", "unitPriceRaw" : "49.8", "Attributes" : { "Koko_|_40":"4" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511320", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"6" , "Koko_|_44":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475857501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511346", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_44":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511324", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"6" , "Koko_|_46":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "475858501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511300", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"2" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" } }, { "catentry_id" : "475859001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511310", "unitPrice" : "49,80 €", "unitPriceRaw" : "49.8", "Attributes" : { "Koko_|_39":"4" , "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "247914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "101769397", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_41":"8" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "247914501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "101769401", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_45":"4" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "247915501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "101769399", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_43":"4" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "247918501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "101769402", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_46":"8" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "247920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "101769400", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"8" , "Koko_|_44":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "247925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "101769403", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_34":"4" , "Väri_|_Sininen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504962346/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504668781/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504668781/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668781/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668781/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg" } }, { "catentry_id" : "247927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "101769398", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Koko_|_42":"4" , "Väri_|_Musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-rubber-boots.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504668644/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" }, { "catentry_id" : "905495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "247893501", "partNumber" : "301511350", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" , "Koko_|_46":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414504957632/nokian-hai-low-kumisaappaat.jpg" } ]
Nokian Hai Low kumisaappaat
★★★★★ ★★★★★Nokian Hai Low matalavartiset saappaat
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:49,80 €-57,90 €/pariKoko: