Ammattikokkien mukaan riisi tulee tarjoilla heti kun se on valmista. Siksi yleensä ruokailijat odottavat riisiä, ei päinvastoin. Kuinka usein käykään niin, että riisi on valmista, mutta muu ateria on vielä "vaiheessa” tai väki ei ehdi aterialle ajoissa. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että riisin keittäminen kattilassa liedellä on työlästä. On vahdittava, että riisi kypsyy oikeaan aikaan, mutta ei pala pohjaan tai muutu puuroksi ennen kuin muu ateria on valmis tai ruokailijat saapuneet. Juuri sopiva ratkaisu tähän on automaattinen riisinkeitin, joka helpottaa sekä riisin keittämistä että ruoanlaiton ajoitusta. Miten?
Pitää riisin lämpimänä ja irtonaisena jopa viisi tuntia
Keittimen käyttö on erittäin helppoa. Riisi ja vesi mitataan keittimeen ohjeiden mukaan, pistotulppa liitetään pistorasiaan ja laite käynnistetään kytkimestä. Kun riisi on kypsää, vaihtaa keitin automaattisesti lämpimänäpitoon. Kypsää riisiä voi pitää keittimessä lämpimänäpitotoiminnolla jopa viisi tuntia ilman että se vaikuttaisi sen makuun tai koostumukseen. Enää ei siis tarvitse huolehtia siitä, että lisukkeena tarjoiltava riisi on valmista sekunnilleen oikeaan aikaan. Se voi huoletta odottaa keittimessä ja näin voit keskittyä täysin johonkin muuhun, esimerkiksi pääruoan valmistukseen. Riisinkeitin mahdollistaa ruoan valmistamisen todella joustavalla aikataululla.
Soveltuu myös kasvisten höyrykypsentämiseen
Laitteen mukana tuleva ritilä asetetaan kulhon pohjalle ja kulhoon lisätään vähän vettä. Kasvikset laitetaan ritilälle ja kansi päälle.
Teho: 400 W
Tilavuus: 1,8 L kypsää riisiä/8-10 annosta
Erinomainen tulos riisilajikkeesta riippumatta
Automaattinen lämpimänäpito 5 tuntia kun riisi on kypsää
Tarttumattomaksi pinnoitettu ja irrotettava kulho
Kaksi merkkivaloa kypsennyksen ja lämpimänäpidon ilmaisemiseksi
Lasikannessa höyryaukko
Mukana höyrytysritilä, riisimitta ja tarjoilukauha
Mitat (KxSxL): n. 23 x n. 22 x n. 28 cm
Paino: 2,1 kg
Johdon pituus: 1,2 m
Kokeile risottoa
Riisinkeitin sopii muuhunkin kuin riisin kypsentämiseen. Kokeile, kuinka helposti risotto valmistuu. Tässä sinulle ohje.
Kuullota sipulisilppu paistinpannulla öljyssä ja voissa noin kahden minuutin ajan. Laita sipuli sen jälkeen riisinkeittimen kulhoon. Lisää riisi ja kanaliemi. Keitä kannen alla kunnes laite vaihtaa automaattisesti lämpimänäpitotoiminnolle. Sekoita kerran kypsennyksen aikana. Sekoita riisi, broileri ja tomaatit, juusto, basilika ja pippuri keskenään. Aseta kansi paikalleen ja anna hautua lämpimänäpitotoiminnolla n. 10 minuutin ajan ennen tarjoilua.
Väri:
Harmaa/Ruostumaton teräs
Teho, W:
400
Tilavuus, l:
1,8
Takuu:
2 vuotta
EAN:
5708642063227
Tuotenumero:
100545968
Toimittajan tuotenumero:
51216322
???INV_AVAILABILITY_IN_STORES???
Valitse attribuutit, jotta näet saatavuuden.
Huom! Tuotteiden myymäläsaldot vaihtelevat nopeasti, eikä myymäläkohtaista saatavuutta voida täysin taata. Viimeinen kappale voi olla myös "malli".