- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26729) /
- Kodintekstiili (2000) /
- Sisustustekstiilit (312) /
- Päiväpeitot
Päiväpeitot
Päiväpeite pellavasta tai puuvillasta
Päiväpeite tuo makuuhuoneeseen ylellisyyttä ja nukkumiseen mukavuutta. Päiväksi viikatun sängyn päälle levitetty päiväpeitto suojaa sänkyä pölyltä ja mahdollisilta roskilta. Lisäksi se mukavasti peittää esimerkiksi eriparilakanat tai vähän puutteellisesti viikatut peitot. Päiväpeitto on lisäksi tekstiili, jolla makuuhuoneeseen voi tuoda joko väriä tai harmoniaa. Päiväpeite voi olla materiaaliltaan esimerkiksi tyylikästä pellavaa tai ylellistä satiinia.Päiväpeite tai päiväpeitto
Päiväpeite tai päiväpeitto suojaa sänkyä ja lakanoita sekä tuo makuuhuoneeseen tunnelmaa, mutta sen lisäksi se sopii mukavasti myös peitteeksi päiväunille tai muuten vain makoiluun. Päiväpeitteen lisäksi sängylle voi hankkia erikseen torkkupeitteen, joka sopii päiväunien nukkumiseen. Huovat ja torkkupeitteet tekevät sängystä houkuttelevan ja tuovat makuuhuoneeseen tyylinsä mukaista tunnelmaa.
Hyvä päiväpeitto kestää käyttöä ja aikaa. Neutraalit ja harmoniset värit sekä hillityt kuviot päiväpeitossa vaikuttavat usein siihen, että sitä on miellyttävämpää katsella useitakin vuosia. Valkoinen päiväpeite sopii yleensä lähes jokaiseen tyyliin ja värimaailmaan. Ja valkoinen on myös raikas ja valoisa väri makuuhuoneeseen.
Makuuhuoneen sisustustekstiilit
Makuuhuoneen sisustaminen on tärkeää, sillä makuuhuone on paikka, jossa meidän tulisi pystyä lepäämään, rauhoittumaan, palautumaan ja nukkumaan. Vietämme makuuhuoneessa ison osan ajastamme ja siksi sen sisustamiseen kannattaa keskittyä rauhassa. Verrattaen pienillä asioilla ja valinnoilla voimme vaikuttaa makuhuoneen tunnelmaan ja jopa nukahtamiseemme.
Mikäli nauttii rauhallisesta värimaailmasta ja seesteisestä tunnelmasta makuuhuoneessa, kannattaa valita suuriin tekstiileihin ja kalusteisiin rauhallisia, selkeitä ja yksivärisiä kuoseja. Niiden rinnalle on helppo yhdistää värikkäämpiä koristetyynyjä tai vaikka lakanoita, jos haluaa tuoda rauhalliseen tunnelmaan väriä ja vaihtelua.
Makuuhuoneen sisustaminen on tietysti paljon muutakin kuin päiväpeiton ja muiden tekstiilien valitsemista. Se on myös pintamateriaalien miettimistä ja valaistuksen suunnittelua. Lisäksi makuuhuoneen tunnelmaan sekä nukkumisen mukavuuteen vaikuttavat sängyn ja patjojen mukavuuden lisäksi peitot ja tyynyt.
Innostu makuuhuoneen sisustamisesta ja tee makuuhuoneesi juuri sinulle sopivaa palautumista ja nukkumista tukevaksi! Kaikki viihtyisän ja harmonisen makuuhuoneen sisustamiseen tarvittavat tavarat löydät kätevästi Kärkkäisen verkkokaupasta. Meiltä tuotteet voi tilata vaikka suoraan kotiovelle, joten matka hyviin uniin on lyhyt!
Päiväpeite pellavasta tai puuvillasta
Päiväpeite tuo makuuhuoneeseen ylellisyyttä ja nukkumiseen mukavuutta. Päiväksi viikatun sängyn päälle levitetty päiväpeitto suojaa sänkyä pölyltä ja mahdollisilta roskilta. Lisäksi se mukavasti peittää esimerkiksi eriparilakanat tai vähän puutteellisesti viikatut peitot. Päiväpeitto on lisäksi tekstiili, jolla makuuhuoneeseen voi tuoda joko väriä tai harmoniaa. Päiväpeite voi olla materiaaliltaan esimerkiksi tyylikästä pellavaa tai ylellistä satiinia.Päiväpeite tai päiväpeitto
Päiväpeite tai päiväpeitto suojaa sänkyä ja lakanoita sekä tuo makuuhuoneeseen tunnelmaa, mutta sen lisäksi se sopii mukavasti myös peitteeksi päiväunille tai muuten vain makoiluun. Päiväpeitteen lisäksi sängylle voi hankkia erikseen torkkupeitteen, joka sopii päiväunien nukkumiseen. Huovat ja torkkupeitteet tekevät sängystä houkuttelevan ja tuovat makuuhuoneeseen tyylinsä mukaista tunnelmaa.
Hyvä päiväpeitto kestää käyttöä ja aikaa. Neutraalit ja harmoniset värit sekä hillityt kuviot päiväpeitossa vaikuttavat usein siihen, että sitä on miellyttävämpää katsella useitakin vuosia. Valkoinen päiväpeite sopii yleensä lähes jokaiseen tyyliin ja värimaailmaan. Ja valkoinen on myös raikas ja valoisa väri makuuhuoneeseen.
Makuuhuoneen sisustustekstiilit
Makuuhuoneen sisustaminen on tärkeää, sillä makuuhuone on paikka, jossa meidän tulisi pystyä lepäämään, rauhoittumaan, palautumaan ja nukkumaan. Vietämme makuuhuoneessa ison osan ajastamme ja siksi sen sisustamiseen kannattaa keskittyä rauhassa. Verrattaen pienillä asioilla ja valinnoilla voimme vaikuttaa makuhuoneen tunnelmaan ja jopa nukahtamiseemme.
Mikäli nauttii rauhallisesta värimaailmasta ja seesteisestä tunnelmasta makuuhuoneessa, kannattaa valita suuriin tekstiileihin ja kalusteisiin rauhallisia, selkeitä ja yksivärisiä kuoseja. Niiden rinnalle on helppo yhdistää värikkäämpiä koristetyynyjä tai vaikka lakanoita, jos haluaa tuoda rauhalliseen tunnelmaan väriä ja vaihtelua.
Makuuhuoneen sisustaminen on tietysti paljon muutakin kuin päiväpeiton ja muiden tekstiilien valitsemista. Se on myös pintamateriaalien miettimistä ja valaistuksen suunnittelua. Lisäksi makuuhuoneen tunnelmaan sekä nukkumisen mukavuuteen vaikuttavat sängyn ja patjojen mukavuuden lisäksi peitot ja tyynyt.
Innostu makuuhuoneen sisustamisesta ja tee makuuhuoneesi juuri sinulle sopivaa palautumista ja nukkumista tukevaksi! Kaikki viihtyisän ja harmonisen makuuhuoneen sisustamiseen tarvittavat tavarat löydät kätevästi Kärkkäisen verkkokaupasta. Meiltä tuotteet voi tilata vaikka suoraan kotiovelle, joten matka hyviin uniin on lyhyt!
-
[ { "catentry_id" : "439220001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "93903501", "partNumber" : "102133809", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910744737/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910744737/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910744737/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910744737/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910744737/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910744737/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910744737/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "658705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "93903501", "partNumber" : "102498869", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_603/Malva":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "658706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "93903501", "partNumber" : "102498871", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_603/Malva":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910886765/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "159029501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "93903501", "partNumber" : "101646937", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "93906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "93903501", "partNumber" : "101572878", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "93909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "93903501", "partNumber" : "101572877", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413919190689/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "114443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "93903501", "partNumber" : "101606402", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-home-pilvi-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413918817938/luhta-pilvi-160x240cm-ha-200-paivapeite.jpg" } } ]
Luhta Home Pilvi päiväpeite
★★★★★ ★★★★★Unelmien päiväpeite joka ryhdistää ja luo rauhallisen tunnelman makuuhuoneeseen.
Kevyesti tikattu, untuvamainen täyte.
Kevyt käsitellä.
Kutsuu pienille nokosille tai muuten vain rentoutumaan.Tuotteen hinta erikseen ostettuna:52,90 €-74,90 € -
[ { "catentry_id" : "1111788001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185166", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185172", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111791501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185182", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185184", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185196", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185198", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356051/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185202", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185206", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356044/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185208", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185214", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185220", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356075/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111784001", "partNumber" : "103185222", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356068/kotoilu-daalia-paivapeite.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "805295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525843", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greige":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "805296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525837", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kivi":"1" , "Koko, cm_|_150X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525841", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lumi":"1" , "Koko, cm_|_150X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525835", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greige":"1" , "Koko, cm_|_150X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525839", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" , "Koko, cm_|_150X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "805298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525855", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" , "Koko, cm_|_260X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525845", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kivi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525847", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297675/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525849", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lumi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "805300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525851", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Greige":"1" , "Koko, cm_|_260X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297736/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525857", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lumi":"1" , "Koko, cm_|_260X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297729/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287001", "partNumber" : "102525853", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kivi":"1" , "Koko, cm_|_260X260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297743/kotoilu-lauha-bedspread.jpg" } } ]
Kotoilu Lauha päiväpeite
★★★★★ ★★★★★Tyylikäs päiväpeite makuuhuoneeseen.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:19,90 €-29,90 € -
[ { "catentry_id" : "603018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603003501", "partNumber" : "102398601", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_250x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413350052/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413350052/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413350052/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413350052/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413350052/4living-waffle-250x250-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413350052/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413350052/4living-waffle-250x250-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072305501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603003501", "partNumber" : "103217068", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_250x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416226262/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416226262/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416226262/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416226262/4living-waffle-250x250-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416226262/4living-waffle-250x250-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416226262/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416226262/4living-waffle-250x250-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416226262/4living-waffle-250x250-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416226262/4living-waffle-250x250-overkast.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "997050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "997038001", "partNumber" : "103119134", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_230x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906780603/finnmari-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906780603/finnmari-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906780603/finnmari-paivapeite.jpg" } ]
Finnmari päiväpeite
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 €Säästä29%Norm. 27,90 €27,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassaVäri:beigeKoko, cm:230x250 -
[ { "catentry_id" : "1111788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185170", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185176", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185178", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185180", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185188", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185190", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111793501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185194", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185212", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_rose":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355931/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185224", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_150x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185226", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355948/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185228", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_180x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355955/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783001", "partNumber" : "103185232", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_260x260":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-overkast.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014355924/kotoilu-tuuli-paivapeite.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "805301501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "805287501", "partNumber" : "102525859", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kivi":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297798/aina-aava-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297798/aina-aava-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297798/aina-aava-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297798/aina-aava-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297798/always-aava-bedspread.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297798/aina-aava-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297798/always-aava-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "805302001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "805287501", "partNumber" : "102525861", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lumi":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297804/aina-aava-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297804/aina-aava-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297804/aina-aava-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297804/always-aava-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297804/aina-aava-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297804/aina-aava-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297804/always-aava-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "805302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "805287501", "partNumber" : "102525901", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lumi":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297804/always-aava-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297804/always-aava-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297804/aina-aava-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "805303001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "805287501", "partNumber" : "102525903", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kivi":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297798/aina-aava-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014297798/aina-aava-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014297798/aina-aava-paivapeite.jpg" } ]
Aina Aava päiväpeite
★★★★★ ★★★★★Muhkea päiväpeite, joka luo harmonisen tunnelman makuuhuoneeseen.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:49,90 €-59,90 € -
[ { "catentry_id" : "1387827001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387819001", "partNumber" : "103411752", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_agavenvihreä":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-overkast.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387829001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387819001", "partNumber" : "103411766", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_250x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1387829501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387819001", "partNumber" : "103411768", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_graniitti":"1" , "Koko, cm_|_250x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-overkast.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-overkast.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1387830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387819001", "partNumber" : "103411770", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_graniitti":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416418377/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387819001", "partNumber" : "103411776", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_150x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416411613/fanni-k-sumu-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387819001", "partNumber" : "103411778", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_agavenvihreä":"1" , "Koko, cm_|_250x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416400969/fanni-k-sumu-paivapeite.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1111789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783501", "partNumber" : "103185174", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "1111797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783501", "partNumber" : "103185216", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_kallio":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356174/kotoilu-uni-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356174/kotoilu-uni-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356174/kotoilu-uni-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1111798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1111783501", "partNumber" : "103185218", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_lumi":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-bedspread.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-bedspread.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014356167/kotoilu-uni-paivapeite.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1290937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290931501", "partNumber" : "103214523", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_kalkki":"1" , "Koko, cm_|_150x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364254/aina-louna-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364254/aina-louna-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364254/aina-louna-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364254/aina-louna-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364254/always-lunch-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364254/alltid-lunchoverkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364254/aina-louna-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364254/alltid-lunchoverkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364254/always-lunch-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "1290938001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290931501", "partNumber" : "103214539", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_kyyhky":"1" , "Koko, cm_|_250x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364247/aina-louna-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364247/aina-louna-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364247/aina-louna-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1290938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290931501", "partNumber" : "103214559", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_kalkki":"1" , "Koko, cm_|_250x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364254/aina-louna-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364254/aina-louna-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364254/aina-louna-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1290939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1290931501", "partNumber" : "103214565", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_kyyhky":"1" , "Koko, cm_|_150x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364247/aina-louna-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364247/aina-louna-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364247/aina-louna-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364247/alltid-lunchoverkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364247/always-lunch-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364247/aina-louna-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364247/alltid-lunchoverkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364247/always-lunch-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364247/aina-louna-paivapeite.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "981483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981472501", "partNumber" : "102890709", "unitPrice" : "96,00 €", "unitPriceRaw" : "96.0", "Attributes" : { "Väri_|_980 valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_270x270":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-overkast.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-overkast.jpg" } }, { "catentry_id" : "981485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981472501", "partNumber" : "102890711", "unitPrice" : "96,00 €", "unitPriceRaw" : "96.0", "Attributes" : { "Väri_|_990 musta":"1" , "Koko, cm_|_270x270":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-overkast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-overkast.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-bedspread.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg" } }, { "catentry_id" : "1269990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981472501", "partNumber" : "103315449", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_990 musta":"1" , "Koko, cm_|_210x270":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-overkast.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-overkast.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984980/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg" }, { "catentry_id" : "1269991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981472501", "partNumber" : "103315447", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_980 valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_210x270":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-overkast.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-overkast.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413910984720/luhta-home-pouta-paivapeite.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "536913001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536884501", "partNumber" : "102303402", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_150x260":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413261730/fannik-usva-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413261730/fannik-usva-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413261730/fannik-usva-paivapeite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413261730/fannik-usva-bedspread.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413261730/fannik-usva-paivapeite.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413261730/fannik-usva-paivapeite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413261730/fannik-usva-bedspread.jpg" } }, { "catentry_id" : "603144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "536884501", "partNumber" : "102399147", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_260x260":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413343689_1/fannik-usva-paivapeite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413343689_1/fannik-usva-paivapeite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413343689_1/fannik-usva-paivapeite.jpg" } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 478 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 46 kpl
- Käytävämatot 289 kpl
- Pyöreät matot 141 kpl
- Lasten matot 64 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 34 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl