1. Etusivu
  2. Autoilu ja Caravan (19686)
  3. Perävaunut ja tarvikkeet

Perävaunut ja tarvikkeet

Perävaunu kuljettaa suuriakin kuormia

Peräkärry on todella kätevä apu kuormien kuljettamisessa. Sitä voi tarvita päivittäin työssä tai satunnaisesti piha- tai suursiivouksen yhteydessä. Päivittäiseen tarpeeseen kannattaa hankkia oma kärry, mutta satunnaiskäyttöä varten voi harkita yhteiskärryä naapurin tai sukulaisten kanssa.

Peräkärryt vaativat myös varaosia. Välillä on uusittava valot peräkärryyn tai vaihdettava kärryn nokkapyörä. Kaikkia kuluvia ja vaihdettavia osia löytyy Kärkkäisen verkkokaupasta osastolta Perävaunut ja tarvikkeet.

Hanki peräkärry kuorman mukaan
Peräkärryt valitaan sen mukaan, mitä niillä kuljetetaan. Yleiseen touhuamiseen sopii tavallinen peruskärry, jonka lava on alle kolmemetrinen. Jos kärryä käytetään esimerkiksi rakennustyömaalla tai sillä muuten kuljetetaan isoja kuormia, lavan tulisi olla yli kolmemetrinen.

Kuljetettavan tavaran koon lisäksi on oleellista kiinnittää huomiota kuorman painoon. Sen vuoksi peräkärryostoksilla täytyy tarkistaa kärryn kantavuus. Peruskärry kantaa usein noin 500 kilogrammaa.

Veneen kuljetukseen tulee hankkia erillinen venetraileri. Traileri on nimenomaan suunniteltu siten, että vene pysyy tukevasti kyydissä eikä vahingoitu helposti kuljetuksen aikana. Venetrailereita voi tilata muun muassa Kärkkäisen verkkokaupasta, jossa on myynnissä myös venetraileritarvikkeet.

Majava on tunnettu kotimainen tuotemerkki. Se valmistaa perävaunuja ja trailereita sekä koti- että ammattikäyttöön. Majavan vaunut ja kärryt ovat kuumasinkittyjä, joten ne kestävät käytössä ruostumatta pitkään.

Tuunaa peräkärry tarpeittesi mukaan
Kannattaa muistaa, että peräkärryjä voi varustella oman käyttötarkoituksen mukaan. Lisälaidat mahdollistavat esimerkiksi puukuorman kuljetuksen ja ajosilta kulkuneuvon kuljetuksen.

Peräkärryn kuomut suojaavat kuljetettavaa tavaraa. Kuomukärryä ostettaessa kannattaa varmistaa, että kuomu on riittävän korkea reunoilta. Myös perävaunun lavapeitteet sopivat suojaamiseen, jos kuomua ei ole.

Jos peräkärryllä aikoo kuljettaa moottorikelkkaa, mönkijää tai muuta kulkupeliä, siinä tulisi olla kippi. Kipillinen peräkärry on yleensä hieman tavallista kalliimpi, mutta haukkuu hintansa takaisin käytössä.

Huolla peräkärryä säännöllisesti

Laadukas perävaunu kestää käytössä pitkään. Kuluvia osia täytyy toki vaihtaa ja huoltaa. Erityisesti äärivalot, takavalot ja heijastimet tulee pitää kunnossa jo liikenneturvallisuuden vuoksi.

Välillä peräkärry kannattaa huollattaa ammattilaisella. Jotkin osat ovat kuitenkin sellaisia, että ne on helppo itse vaihtaa. Varaosia voi tarvittaessa tilata netistä, kuten lavalukot ja aisalukot, Pv-pistokkeet ja kaapelit, nokkapyörät, akselistot ja jousitus.

Kärkkäisen verkkokauppa myy monipuolisesti perävaunut ja tarvikkeet. Tuotemerkeistä BL myy valoja, Arctic Trailer lava- ja aisalukkoja ja M+ pistokkeita ja kaapeleita. Nokkapyörät ja taakkakumit löytyvät tuotemerkiltä Knott ja heijastimet tuotemerkiltä Radex. Kannattaa siis ottaa aikaa ja vierailla verkkokaupan sivuilla!

Tuotteet: ( 1 - 60 / 797 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 899,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 599,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 739,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 990,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 499,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 890,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 099,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 799,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 339,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 379,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 359,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 799,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 099,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 390,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 699,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 779,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 689,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 839,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 799,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 689,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7 990,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
    (69,90 / kpl)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 699,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 279,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 289,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 279,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 14