- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9538) /
- Kalastus (3781) /
- Perhokalastus
Perhokalastus
Perhokalastus on kuningaslaji
Perhokalastus on aivan oma lukunsa. Se on mahtava tapa nauttia luonnosta, olla osa luontoa. Perhostaminen on ikivanha kalastusmuoto, joka on kehitetty veden pinnalta syövien kalojen pyyntiin.Perhokalastuksessa välineillä on väliä. Siinä tarvitaan juuri tietynlaiset perhot, perhosiimat ja perhovavat. Jos haaveissa on aloittaa perhokalastus tai uusia kalastusvälineitä, kannattaa tutustua esimerkiksi tuotemerkkeihin Fulling Mill, Vision ja Eumer.
Perhot valmiiksi käsityönä
Perhokalastuksessa käytetään pyyntivälineinä perhoja. Perhot sidotaan niin, että ne muistuttavat erehdyttävästi kalan luonnollista ravintoa. Osa perhoista toimii kylläkin vain houkuttimena, eivätkä ne jäljittele ravinnon ulkonäköä. Perho on niin kevyt, että sen heittämisessä tarvitaan painavaa siimaa.
Perhot voi ostaa valmiina, mutta useat harrastajat haluavat sitoa ne itse. Todellisilla harrastajilla on vahva mielipide siitä, millainen hyvä perho on. Perhonsidonta onkin käsityötä parhaimmillaan, ja monelle perhostajalle oleellinen osa harrastusta.
Talvi on hyvä aika perhonsidontaan. Se on rentouttavaa puuhaa niille, jotka pitävät käsitöistä. Netistä saa tilattua erilaiset tarvikkeet sidontaa varten, kuten karvat ja hyöhenet, koukut, kuulapäät, liimat ja lakat, perhonsidontapenkki, kimalteet ja keinokuidut.
Perhostamalla voi pyytää lähes kaikkia Suomen kalalajeja. Saaliskirjoon tosin vaikuttaa kalastuspaikka ja välineet. Täytyy siis valita kalastuspaikka sen mukaan, mitä kalaa haluaa pyytää. Toisaalta kalastusvälineet voi valita sen mukaan, missä haluaa kalastaa.
Myös käytettävä perhotyyppi tulee valita sen mukaan, mitä ja missä aikoo kalastaa. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupassa on valittavissa heittoperho, pintaperho, streamerperho ja uppoperho.
Perhostajan perusvälineet
Perhovavat ovat kevyitä verrattuna siihen, että perhosiimat ovat suhteellisen painavia. Yleensä heittosiimat on kartioitu, mutta niiden rakenne vaihtelee sen mukaan, minkälaiseen perhostukseen ne on tarkoitettu.
Siimoja on saatavilla eri painoisina, kelluvina, osittain kelluvina ja uppoavina. On olemassa erikseen pohjasiimat ja juoksusiimat.
Perhokelat ovat rakenteeltaan yksinkertaisia. Joissakin malleissa on jarru, jota voi käyttää kalan väsyttämisessä. Etenkin isojen kalojen pyynnissä jarru on käytännöllinen. Jos kalastaa pienempiä kaloja, jarrua ei välttämättä tarvita ja kelaa voi satunnaisesti jarruttaa käsin.
Perhoperukkeet on tarkoitettu perhon kiinnittämiseen siimaan. Peruke on valmistettu siimaa kestävämmästä materiaalista, ja sen tarkoitus on suojata siimaa ja auttaa sitä oikenemaan heiton jälkeen. Perhokalastuksessa käytettävä peruke on kartioitu ja yleensä 2 - 5 metriä pitkä.
Vakiovarusteiden eli siiman, perhon ja vavan lisäksi perhostajalla tulee olla kalareissulla mukanaan perhokalastustyökalut. Esimerkiksi siimaleikkuri ja pihdit ovat usein tarpeen. Erilaisille tarvikkeille kannattaa myös hankkia kunnolliset säilytyskotelot, joita ovat perhovapaputket, perholaukut ja perhorasiat.
Perhokalastajalla tulee olla järkevä vaatetus kalaretkellä. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokauppa myy asianmukaiset kalastusasusteet ja perhotekstiilit. Jos aikoo perhostaa vedessä ja kahlata, kannattaa hankkia myös kellunta-asusteet.
Perhokalastus on kuningaslaji
Perhokalastus on aivan oma lukunsa. Se on mahtava tapa nauttia luonnosta, olla osa luontoa. Perhostaminen on ikivanha kalastusmuoto, joka on kehitetty veden pinnalta syövien kalojen pyyntiin.Perhokalastuksessa välineillä on väliä. Siinä tarvitaan juuri tietynlaiset perhot, perhosiimat ja perhovavat. Jos haaveissa on aloittaa perhokalastus tai uusia kalastusvälineitä, kannattaa tutustua esimerkiksi tuotemerkkeihin Fulling Mill, Vision ja Eumer.
Perhot valmiiksi käsityönä
Perhokalastuksessa käytetään pyyntivälineinä perhoja. Perhot sidotaan niin, että ne muistuttavat erehdyttävästi kalan luonnollista ravintoa. Osa perhoista toimii kylläkin vain houkuttimena, eivätkä ne jäljittele ravinnon ulkonäköä. Perho on niin kevyt, että sen heittämisessä tarvitaan painavaa siimaa.
Perhot voi ostaa valmiina, mutta useat harrastajat haluavat sitoa ne itse. Todellisilla harrastajilla on vahva mielipide siitä, millainen hyvä perho on. Perhonsidonta onkin käsityötä parhaimmillaan, ja monelle perhostajalle oleellinen osa harrastusta.
Talvi on hyvä aika perhonsidontaan. Se on rentouttavaa puuhaa niille, jotka pitävät käsitöistä. Netistä saa tilattua erilaiset tarvikkeet sidontaa varten, kuten karvat ja hyöhenet, koukut, kuulapäät, liimat ja lakat, perhonsidontapenkki, kimalteet ja keinokuidut.
Perhostamalla voi pyytää lähes kaikkia Suomen kalalajeja. Saaliskirjoon tosin vaikuttaa kalastuspaikka ja välineet. Täytyy siis valita kalastuspaikka sen mukaan, mitä kalaa haluaa pyytää. Toisaalta kalastusvälineet voi valita sen mukaan, missä haluaa kalastaa.
Myös käytettävä perhotyyppi tulee valita sen mukaan, mitä ja missä aikoo kalastaa. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupassa on valittavissa heittoperho, pintaperho, streamerperho ja uppoperho.
Perhostajan perusvälineet
Perhovavat ovat kevyitä verrattuna siihen, että perhosiimat ovat suhteellisen painavia. Yleensä heittosiimat on kartioitu, mutta niiden rakenne vaihtelee sen mukaan, minkälaiseen perhostukseen ne on tarkoitettu.
Siimoja on saatavilla eri painoisina, kelluvina, osittain kelluvina ja uppoavina. On olemassa erikseen pohjasiimat ja juoksusiimat.
Perhokelat ovat rakenteeltaan yksinkertaisia. Joissakin malleissa on jarru, jota voi käyttää kalan väsyttämisessä. Etenkin isojen kalojen pyynnissä jarru on käytännöllinen. Jos kalastaa pienempiä kaloja, jarrua ei välttämättä tarvita ja kelaa voi satunnaisesti jarruttaa käsin.
Perhoperukkeet on tarkoitettu perhon kiinnittämiseen siimaan. Peruke on valmistettu siimaa kestävämmästä materiaalista, ja sen tarkoitus on suojata siimaa ja auttaa sitä oikenemaan heiton jälkeen. Perhokalastuksessa käytettävä peruke on kartioitu ja yleensä 2 - 5 metriä pitkä.
Vakiovarusteiden eli siiman, perhon ja vavan lisäksi perhostajalla tulee olla kalareissulla mukanaan perhokalastustyökalut. Esimerkiksi siimaleikkuri ja pihdit ovat usein tarpeen. Erilaisille tarvikkeille kannattaa myös hankkia kunnolliset säilytyskotelot, joita ovat perhovapaputket, perholaukut ja perhorasiat.
Perhokalastajalla tulee olla järkevä vaatetus kalaretkellä. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokauppa myy asianmukaiset kalastusasusteet ja perhotekstiilit. Jos aikoo perhostaa vedessä ja kahlata, kannattaa hankkia myös kellunta-asusteet.
-
[ { "catentry_id" : "160880501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160868501", "partNumber" : "100587390", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Chartreuse":"2" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459831/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459831/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459831/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459831/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459831/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459831/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459831/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "160881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160868501", "partNumber" : "100926747", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"5" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459947/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459947/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459947/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459947/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459947/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459947/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459947/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "160881501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160868501", "partNumber" : "100587392", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV-Pearl":"3" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459848/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459848/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459848/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459848/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459848/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459848/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459848/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "160882001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160868501", "partNumber" : "100926748", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" , "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459961/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459961/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459961/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459961/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459961/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459961/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459961/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" } }, { "catentry_id" : "160882501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160868501", "partNumber" : "100587395", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green":"2" , "Koko_|_":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459855/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459855/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459855/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459855/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459855/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459855/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459855/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "160883501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160868501", "partNumber" : "100587399", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV-Purple":"2" , "Koko_|_":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459862/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459862/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459862/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459862/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459862/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459862/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459862/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "160884501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160868501", "partNumber" : "100587405", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink":"2" , "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459886/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459886/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459886/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459886/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459886/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459886/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459886/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "160886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160868501", "partNumber" : "100926744", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Orange":"1" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459916/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459916/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459916/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459916/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459916/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459916/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459916/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" } }, { "catentry_id" : "160887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160868501", "partNumber" : "100926745", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Purple":"1" , "Koko_|_":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459923/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459923/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459923/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459923/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021459923/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459923/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021459923/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" } }, { "catentry_id" : "851098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160868501", "partNumber" : "102691095", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101564/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101564/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037101564/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037101564/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037101564/eumer-flashaboy-flugbindningsmaterial.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037101564/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101564/eumer-flashaboy-flugbindningsmaterial.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101564/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101564/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "866755501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160868501", "partNumber" : "101460757", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rainbow":"3" , "Koko_|_":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101540/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101540/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037101540/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037101540/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037101540/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101540/eumer-flashaboy-perhonsidontamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101540/eumer-flashaboy-fly-tying-material.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "160973501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160964501", "partNumber" : "100587274", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_FL. Orange":"1" , "Koko_|_":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182916/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182916/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182916/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182916/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182916/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182916/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182916/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" } }, { "catentry_id" : "160974001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160964501", "partNumber" : "100587278", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_FL. Yellow":"1" , "Koko_|_":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182923/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182923/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182923/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182923/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182923/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182923/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182923/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" } }, { "catentry_id" : "160975501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160964501", "partNumber" : "100587291", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red":"1" , "Koko_|_":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182961/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182961/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182961/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182961/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182961/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182961/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182961/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "160976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160964501", "partNumber" : "100894514", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Chartreuse":"1" , "Koko_|_":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/762820005350/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/762820005350/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/762820005350/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/762820005350/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/762820005350/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/762820005350/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/762820005350/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "160977001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160964501", "partNumber" : "100587272", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182909/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182909/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182909/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182909/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182909/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182909/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182909/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" } }, { "catentry_id" : "161032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160964501", "partNumber" : "101529037", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0762820041600/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0762820041600/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0762820041600/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0762820041600/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0762820041600/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0762820041600/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0762820041600/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" } }, { "catentry_id" : "865892001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160964501", "partNumber" : "101417027", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hot pink":"5" , "Koko_|_":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/762820041549/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/762820041549/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/762820041549/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/762820041549/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/762820041549/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/762820041549/hareline-schlappen-hakilamateriaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/762820041549/hareline-schlappen-s-cage-material.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "613027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161647501", "partNumber" : "100198514", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_SM":"3" , "Väri_|_Kulta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353005264/uni-french-oval-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005264/uni-french-oval-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "161651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161647501", "partNumber" : "100198513", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"4" , "Koko_|_Lg":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005240/uni-french-oval-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005240/uni-french-oval-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "161652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161647501", "partNumber" : "100198511", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"4" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005288/uni-french-oval-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005288/uni-french-oval-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "161653001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161647501", "partNumber" : "100198512", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_Md":"1" , "Väri_|_Kulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005226/uni-french-oval-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "161654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161647501", "partNumber" : "100198517", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko_|_Md":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005257/uni-french-oval-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005257/uni-french-oval-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "161659501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161647501", "partNumber" : "100198518", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko_|_Lg":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005233/uni-french-oval-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005233/uni-french-oval-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "161660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161647501", "partNumber" : "100198519", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko_|_Sm":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005271/uni-french-oval-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005271/uni-french-oval-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "161660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161647501", "partNumber" : "100198520", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005295/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005295/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005295/uni-french-oval-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353005295/uni-french-oval-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353005295/uni-french-oval-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "857474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "161647501", "partNumber" : "100198522", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko_|_SM":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353005363/uni-french-oval-runkolanka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "613082501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160121001", "partNumber" : "100746370", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Burnt orange":"2" , "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353004588/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353004588/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353004588/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353004588/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353004588/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353004588/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353004588/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" } }, { "catentry_id" : "160125001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160121001", "partNumber" : "100198489", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hot green":"3" , "Koko_|_":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007732/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007732/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007732/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007732/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007732/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007732/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007732/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" } }, { "catentry_id" : "160125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160121001", "partNumber" : "100198490", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hot orange":"5" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007770/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007770/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007770/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007770/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007770/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007770/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007770/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "160126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160121001", "partNumber" : "100198491", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hot pink":"3" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007756/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007756/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007756/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007756/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007756/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007756/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007756/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" } }, { "catentry_id" : "160126501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160121001", "partNumber" : "100198492", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hot red":"6" , "Koko_|_":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353007749/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353007749/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353007749/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353007749/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353007749/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353007749/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353007749/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" } }, { "catentry_id" : "160127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160121001", "partNumber" : "100198486", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Chartreuse":"3" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007725/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007725/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007725/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007725/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007725/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007725/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007725/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" } }, { "catentry_id" : "161655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160121001", "partNumber" : "100437018", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Chinese red":"3" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353008043/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353008043/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353008043/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353008043/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353008043/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353008043/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353008043/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" } }, { "catentry_id" : "161676001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160121001", "partNumber" : "101529059", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Oliivi/dun":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353008302/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353008302/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353008302/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353008302/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0802353008302/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353008302/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0802353008302/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" } }, { "catentry_id" : "866010501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160121001", "partNumber" : "100198493", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Lt Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007763/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007763/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007763/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007763/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/802353007763/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007763/uni-floss-15-yds-neon-runkolanka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/802353007763/uni-floss-15-yds-neon-rubber.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "160104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160099001", "partNumber" : "100342024", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457134/eumer-piilosolmutyokalu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457134/eumer-piilosolmutyokalu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457134/eumer-piilosolmutyokalu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457134/eumer-hidden-knot-tool.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457134/eumer-piilosolmutyokalu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457134/eumer-piilosolmutyokalu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457134/eumer-hidden-knot-tool.jpg" } } ]Koko:
-
[ { "catentry_id" : "160124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160119001", "partNumber" : "100342026", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457110/eumer-kayrat-sakset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457110/eumer-kayrat-sakset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457110/eumer-kayrat-sakset.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457110/eumer-kayrat-sakset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457110/eumer-curved-scissors.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457110/eumer-kayrat-sakset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457110/eumer-curved-scissors.jpg" } } ]Koko:
-
[ { "catentry_id" : "160123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160120001", "partNumber" : "100342025", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457127/eumer-hakilapihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457127/eumer-hakilapihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457127/eumer-hakilapihdit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457127/eumer-hakilapihdit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457127/eumer-cage-pliers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457127/eumer-cage-pliers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457127/eumer-hakilapihdit.jpg" } } ]Koko:
-
[ { "catentry_id" : "160103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160098501", "partNumber" : "100342033", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457042/eumer-pyorivat-hakilapihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457042/eumer-pyorivat-hakilapihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457042/eumer-pyorivat-hakilapihdit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457042/eumer-pyorivat-hakilapihdit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457042/eumer-rotating-cage-pliers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457042/eumer-rotating-cage-pliers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457042/eumer-pyorivat-hakilapihdit.jpg" } } ]Koko:
-
[ { "catentry_id" : "832205001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "832159501", "partNumber" : "100342046", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_Large":"1" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-muoviputki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-muoviputki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-muoviputki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456670/eumer-plastic-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456670/eumer-muoviputki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456670/eumer-plastic-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456670/eumer-muoviputki.jpg" } }, { "catentry_id" : "832205501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832159501", "partNumber" : "100342047", "unitPrice" : "2,70 €", "unitPriceRaw" : "2.7", "Attributes" : { "Koko_|_Small":"1" , "Väri_|_Sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-muoviputki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-muoviputki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-muoviputki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-muoviputki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-plastic-tube.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-muoviputki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456656/eumer-plastic-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "832206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832159501", "partNumber" : "100342048", "unitPrice" : "2,20 €", "unitPriceRaw" : "2.2", "Attributes" : { "Koko_|_Large":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-plastic-tube.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-plastic-tube.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-muoviputki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456632/eumer-plastic-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456632/eumer-muoviputki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456632/eumer-muoviputki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456632/eumer-plastic-tube.jpg" } }, { "catentry_id" : "832206501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832159501", "partNumber" : "100342049", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_Small":"1" , "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-muoviputki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-muoviputki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-muoviputki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-plastic-tube.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-muoviputki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-muoviputki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021456618/eumer-plastic-tube.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "160111501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160109501", "partNumber" : "100429258", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457806/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457806/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457806/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457806/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457806/eumer-tinseli.jpg" } }, { "catentry_id" : "160112001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160109501", "partNumber" : "100429268", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" , "Koko_|_":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457905/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457905/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457905/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457905/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457905/eumer-tinseli.jpg" } }, { "catentry_id" : "160112501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160109501", "partNumber" : "100429259", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"2" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457813/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457813/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457813/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457813/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457813/eumer-tinseli.jpg" } }, { "catentry_id" : "160114001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160109501", "partNumber" : "100429261", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457837/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457837/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457837/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457837/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457837/eumer-tinseli.jpg" } }, { "catentry_id" : "160115501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160109501", "partNumber" : "100429265", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"2" , "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457875/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457875/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457875/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457875/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457875/eumer-tinseli.jpg" } }, { "catentry_id" : "161024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160109501", "partNumber" : "101460756", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pearl/Keltainen":"3" , "Koko_|_":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037191312/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037191312/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037191312/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037191312/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037191312/eumer-tinseli.jpg" } }, { "catentry_id" : "161033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160109501", "partNumber" : "101529043", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pearl/Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037191329/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037191329/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037191329/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037191329/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037191329/eumer-tinseli.jpg" } }, { "catentry_id" : "161673501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160109501", "partNumber" : "100587335", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pearl":"4" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021458056/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021458056/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021458056/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021458056/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021458056/eumer-tinseli.jpg" } }, { "catentry_id" : "851098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160109501", "partNumber" : "102691047", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pearl/punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101342/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101342/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037101342/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037101342/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037101342/eumer-tinseli.jpg" } }, { "catentry_id" : "865893001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "160109501", "partNumber" : "101460755", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pearl/orange":"2" , "Koko_|_":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037191305/eumer-tinseli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037191305/eumer-tinseli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037191305/eumer-tinseli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037191305/eumer-tinseli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037191305/eumer-tinseli.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "160122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160118501", "partNumber" : "100342027", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457103/eumer-suorat-sakset.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457103/eumer-suorat-sakset.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457103/eumer-suorat-sakset.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457103/eumer-straight-scissors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457103/eumer-suorat-sakset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457103/eumer-straight-scissors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457103/eumer-suorat-sakset.jpg" } } ]Koko:
-
[ { "catentry_id" : "160122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "160118001", "partNumber" : "100342028", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457097/eumer-sidontaneula.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457097/eumer-sidontaneula.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457097/eumer-sidontaneula.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457097/eumer-binding-needle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430021457097/eumer-sidontaneula.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457097/eumer-sidontaneula.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430021457097/eumer-binding-needle.jpg" } } ]Koko:
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 121 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 65 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 31 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl