Perhokelat

Perhokelat - yksinkertaiset mutta toimivat!

Perhokalastus on vanha kalastusmuoto, jossa kevyttä perhoa uitetaan pintavedessä kalan nappaamiseksi. Alunperin perhokalastus kehitettiin taimen taltuttamiseen, mutta nykyisin perhoilla kalastetaan myös muita kalalajeja, kuten harjusta, haukea ja lohta. Itse sidotut tai ostetut perhot, yksinkertainen perhokela ja joustava vapa kuuluvat herrasmieslajiksikin mielletyn perhokalastuksen välineistöön.

Perhokelat on yksinkertaisia mutta toimivia
Perhokelat ovat virvelikeloihin verrattuna rakenteeltaan yksinkertaisia. Ne sisältävät rungon kelakiinnikkeen, jossa puolaa pyörii siimaa antaen tai kelaten. Useimmat mallit sisältävät myös jarrun, jonka avulla isomman kalan saa väsytettyä. Kevyemmille kaloille suunnatuissa perhokeloissa jarrua ei välttämättä tarvita, sillä kalan saa tarvittaessa väsymään käsinkin.

Perhovavat ovat joustavia ja keveitä. Perinteinen materiaali on bambu, mutta nykyisin sen on korvannut edullinen hiilikuitu. Silti bambuvapoja käytetään perhokalastajien parissa yhä tänäkin päivänä. Bambu on paitsi uusiutuva luonnonmateriaali, myös monen mielestä se ainoa oikea, paras vaihtoehto kalan väsyttämiseen.

Kalojen syöttinä käytetään perhoja. Perhot sidotaan muistuttamaan kalojen luontaista hyönteissaalista, joten niiden koko, näkö ja väritys vaihtelee. Perho voi toimia myös pelkästään kalaa stimuloivana houkuttimena. Perhot voi ostaa valmiina tai ne voi opetella sitomaan itsekin. Jokaisella kalastajalla on oma näkemyksensä siitä, millaisella perholla mikäkin kala nappaa parhaiten ja mistä.

Perhokalastus kuuluu kaikille
Perhokalastusta on harjoitettu jo vuosituhansia, mutta ensimmäiset kirjatut ohjeet tähän kalastusmuotoon löytyvät vuodelta 1496. ”The Book of St.Albans”-opuksessa nunnaluostarin johtajatar, Dame Juliana Berners ohjeistaa perhokalastuksen saloihin sekä perhojen sidontaan. Näiden ohjeiden mukaan perhoja sidottiin satoja vuosia.

Nykyiseen muotoonsa perhokalastus kehittyi 1800-luvun Englannissa. Tuolloin englantilaiset aateliset vuokrasivat harrastustaan varten kokonaisia jokia tai vesistöjä. He tekivät myös kalastusmatkoja ulkomaille, kuten Suomeen, minne perhokalastus kalastusmatkailijoiden ja liikemiesten myötä rantautui pysyvästi.

Kalliiden välineidensä vuoksi perhokalastusta pidettiin pitkään vain varakkaampien hupina. Nykyisin, välineistön tultua kaikkein saataville, perhokalastus mielletään herrasmiesten ja luonnon ystävien lajiksi. Perhokalastukseen kuuluu ympäristön, saaliin ja muiden kalastajien kunnioittaminen sekä luonnon säännöillä eläminen.

Perhokalastajat ovat jo pitemmän aikaa puhuneet muovin ja saasteiden mukanaan tuomista ongelmista, sekä kalastusalueiden tuhoutumisesta. Harrastuksen jatkumisen kannalta olisikin tärkeää elvyttää suomalaiset kalakannat ja kalastuspaikat.

Perhokelat, sekä muut perhokalstusvälineet löydät Kärkkäisen valikoimista. Tutustu tarjouksiimme ja tilaa pian! Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua milloin ja missä vain!

Tuotteet: ( 1 - 24 / 24 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 157,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 135,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 127,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 101,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 93,60

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 82,80

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 75,60

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 67,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 60,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 699,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 539,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 349,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 279,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 239,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    239,00
    -
    299,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 185,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 215,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    64,90
    -
    79,90