- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (8341) /
- Pienrauta ja kiinnitystarvikkeet
Pienrauta ja kiinnitystarvikkeet
Hanki rakennustarvikkeet netistä
Jokainen rakentaja tai remonttia tekevä tietää, kuinka paljon aikaa kuluu eri rautakaupoissa, erikoisliikkeissä tai käytettyjä rakennustarvikkeita netistä etsiessä. Usein kaupoissa kierrelty aika on suoraan pois tehokkaasta työajasta, minkä olisi voinut kuluttaa myös rakentamiseen tai vaikka ihan oleskeluun. Netistä rakennustarvikkeiden tilaaminen vähentää huomattavasti rakentamisesta aiheutuvaa stressiä sekä helpottaa budjetissa pysymistä.Vaivattomin tapa hankkia rakennus- ja sisustustarvikkeet on tilata ne netin kautta. Tuotteet toimitetaan vieläpä kotiovelle saakka, joten kuljettamisen vaivalta säästyy samalla. Tarvittavien tuotemäärien tilaaminen on helppoa, sillä tavarat voi tilata netin välityksellä vaikkapa paikan päällä rakennuskohteessa.
Samasta paikasta kaikki tarpeellinen
Rakennustarvikkeita löytyy hurja määrä, joten itselle tarpeelliset tuotteet kannattaa kartoittaa. Esimerkiksi rakennuskohteen lämmitys- ja vesijärjestelmä määrittää sen, mitä LVI-tarvikkeita kohteeseen tarvitsee. Myös viemäröinti- sekä kaikki pienrautatuotteet ovat yleensä pakollinen osa toimivan rakennuksen aikaan saamiseksi. Edellä mainituissa tuotteissa käyttöikä on pitkä ja niiden tulee toimia halutulla tavalla, joten ne kannattaa valita tarkasti.
Erilaiset kiinnitystarvikkeet, liittimet sekä helat tuovat kalusteiden asentamisessa suuren helpotuksen, kun ennakoi niiden menekin etukäteen. Myös kaappien sekä komeroiden sisälle tarkoitetut hyllyt sekä ritilät voi tilata netistä esimerkiksi silloin, kun rakentaa kiinteitä kalusteita itse puutavarasta. Saranat sekä kalustevetimet mahdollistavat siistin näköisten ja toimivien kiintokalusteiden rakentamisen.
Rakentamisessa sisustamisvaiheessa esimerkiksi maalaustarvikkeet sekä muut sisustustuotteet on hyvä tilata netistä valmiiksi, jotta työhön voi ryhtyä heti, kun niiden aika on. Olipa kyseessä maalaustarvikkeet tai tapetointitarvikkeet, niiden hankkimiseen kannattaa panostaa, sillä kunnollisilla välineillä työ sujuu nopeampaa ja työnjäljestä tulee siisti.
Samasta verkkokaupasta tilattuna on helppo seurata, mitä tuotteita tarvitsee, mitä on tilannut sekä paljonko tuotteisiin on kuluttanut rahaa. Omalta käyttäjätililtä pystyy tarkistamaan oman tilaushistoriansa, joten kaikki tiedot ovat siellä tallessa. Tämä on huomattavasti helpompaa esimerkiksi budjetoinnin kannalta, kuin säilöä ja seurata usean eri kaupan käteiskuitteja.
Rakennustarvikkeet tilattuna kotiovelle saakka
Kaikki kodintarvikkeet, ruuveista ilmalämpöpumppuihin on mahdollisuus tilata kotiovelle saakka. Rasittavat kaupoissa kiertelyt voi unohtaa, sillä tuotteiden arvioinnin, vertailut sekä edullisten hintojen etsimisen voi suorittaa omalta sohvalta käsin. Usein netistä tehty taustatyö on palkitsevaa, sillä vertailuun on silloin enempi aikaa, mitä kaupassa ollessa.
Kärkkäisen verkkokaupan rakennus- ja sisustustarvikkeet toimitetaan halutessaan suoraan kotiovelle muutamassa päivässä. Nopea ja edullinen kotiintoimitus onkin suosittu tapa hankkia erilaisia rakennustuotteita niin kotiin kuin rakennustyömaalle.
Hanki rakennustarvikkeet netistä
Jokainen rakentaja tai remonttia tekevä tietää, kuinka paljon aikaa kuluu eri rautakaupoissa, erikoisliikkeissä tai käytettyjä rakennustarvikkeita netistä etsiessä. Usein kaupoissa kierrelty aika on suoraan pois tehokkaasta työajasta, minkä olisi voinut kuluttaa myös rakentamiseen tai vaikka ihan oleskeluun. Netistä rakennustarvikkeiden tilaaminen vähentää huomattavasti rakentamisesta aiheutuvaa stressiä sekä helpottaa budjetissa pysymistä.Vaivattomin tapa hankkia rakennus- ja sisustustarvikkeet on tilata ne netin kautta. Tuotteet toimitetaan vieläpä kotiovelle saakka, joten kuljettamisen vaivalta säästyy samalla. Tarvittavien tuotemäärien tilaaminen on helppoa, sillä tavarat voi tilata netin välityksellä vaikkapa paikan päällä rakennuskohteessa.
Samasta paikasta kaikki tarpeellinen
Rakennustarvikkeita löytyy hurja määrä, joten itselle tarpeelliset tuotteet kannattaa kartoittaa. Esimerkiksi rakennuskohteen lämmitys- ja vesijärjestelmä määrittää sen, mitä LVI-tarvikkeita kohteeseen tarvitsee. Myös viemäröinti- sekä kaikki pienrautatuotteet ovat yleensä pakollinen osa toimivan rakennuksen aikaan saamiseksi. Edellä mainituissa tuotteissa käyttöikä on pitkä ja niiden tulee toimia halutulla tavalla, joten ne kannattaa valita tarkasti.
Erilaiset kiinnitystarvikkeet, liittimet sekä helat tuovat kalusteiden asentamisessa suuren helpotuksen, kun ennakoi niiden menekin etukäteen. Myös kaappien sekä komeroiden sisälle tarkoitetut hyllyt sekä ritilät voi tilata netistä esimerkiksi silloin, kun rakentaa kiinteitä kalusteita itse puutavarasta. Saranat sekä kalustevetimet mahdollistavat siistin näköisten ja toimivien kiintokalusteiden rakentamisen.
Rakentamisessa sisustamisvaiheessa esimerkiksi maalaustarvikkeet sekä muut sisustustuotteet on hyvä tilata netistä valmiiksi, jotta työhön voi ryhtyä heti, kun niiden aika on. Olipa kyseessä maalaustarvikkeet tai tapetointitarvikkeet, niiden hankkimiseen kannattaa panostaa, sillä kunnollisilla välineillä työ sujuu nopeampaa ja työnjäljestä tulee siisti.
Samasta verkkokaupasta tilattuna on helppo seurata, mitä tuotteita tarvitsee, mitä on tilannut sekä paljonko tuotteisiin on kuluttanut rahaa. Omalta käyttäjätililtä pystyy tarkistamaan oman tilaushistoriansa, joten kaikki tiedot ovat siellä tallessa. Tämä on huomattavasti helpompaa esimerkiksi budjetoinnin kannalta, kuin säilöä ja seurata usean eri kaupan käteiskuitteja.
Rakennustarvikkeet tilattuna kotiovelle saakka
Kaikki kodintarvikkeet, ruuveista ilmalämpöpumppuihin on mahdollisuus tilata kotiovelle saakka. Rasittavat kaupoissa kiertelyt voi unohtaa, sillä tuotteiden arvioinnin, vertailut sekä edullisten hintojen etsimisen voi suorittaa omalta sohvalta käsin. Usein netistä tehty taustatyö on palkitsevaa, sillä vertailuun on silloin enempi aikaa, mitä kaupassa ollessa.
Kärkkäisen verkkokaupan rakennus- ja sisustustarvikkeet toimitetaan halutessaan suoraan kotiovelle muutamassa päivässä. Nopea ja edullinen kotiintoimitus onkin suosittu tapa hankkia erilaisia rakennustuotteita niin kotiin kuin rakennustyömaalle.
-
[ { "catentry_id" : "534482501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297065", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_4":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008538/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008538/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008538/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008538/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008538/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297129", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008576/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008576/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008576/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008576/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008576/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297135", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008507/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008507/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008507/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008507/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008507/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297147", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008545/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008545/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008545/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008545/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008545/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297193", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008590/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008590/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008590/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008590/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008590/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297199", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008552/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008552/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008552/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008552/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008552/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297265", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008569/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008569/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008569/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008569/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008569/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297367", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008583/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008583/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008583/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008583/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008583/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297413", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008521/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008521/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008521/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008521/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008521/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534466001", "partNumber" : "102297415", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008514/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008514/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008514/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008514/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008514/pisla-8cm-musta-numerotarra.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "534559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297063", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008927/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008927/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008927/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008927/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008927/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008927/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008927/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297081", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008958/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008958/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008958/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008958/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008958/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008958/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008958/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534568001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297125", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008897/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008897/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008897/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008897/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008897/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008897/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008897/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534574001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297181", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008934/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008934/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008934/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008934/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008934/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008934/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008934/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297195", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_4":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008910/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008910/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008910/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008910/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008910/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008910/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008910/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297213", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008972/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008972/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008972/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008972/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008972/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008972/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008972/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297237", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008903/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008903/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008903/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008903/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008903/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008903/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008903/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297243", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008880/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008880/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008880/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008880/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008880/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008880/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008880/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534593501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297375", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008965/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008965/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008965/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008965/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008965/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008965/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008965/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534595501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534532501", "partNumber" : "102297399", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008941/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008941/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008941/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008941/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008941/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008941/pisla-8cm-yellow-reflective-number-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008941/pisla-8cm-keltainen-heijastava-numerotarra.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "534557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297047", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_I":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008682/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008682/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008682/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008682/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008682/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008682/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008682/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297055", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_F":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008651/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008651/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008651/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008651/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008651/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008651/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008651/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297101", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008712/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008712/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008712/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008712/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008712/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008712/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008712/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297103", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_D":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008637/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008637/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008637/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008637/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008637/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008637/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008637/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297109", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_G":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008668/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008668/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008668/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008668/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008668/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008668/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008668/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297113", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_T":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008798/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008798/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008798/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008798/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008798/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008798/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008798/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297121", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_X":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008842/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008842/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008842/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008842/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008842/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008842/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008842/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297123", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008781/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008781/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008781/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008781/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008781/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008781/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008781/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297139", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_Q":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008767/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008767/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008767/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008767/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008767/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008767/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008767/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297143", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008729/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008729/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008729/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008729/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008729/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008729/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008729/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534571501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297155", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_K":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008705/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008705/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008705/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008705/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008705/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008705/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008705/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297177", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_Y":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008859/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008859/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008859/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008859/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008859/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008859/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008859/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297201", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_O/Ö":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008743/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008743/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008743/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008743/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008743/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008743/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008743/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297233", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_Z":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008804/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008804/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008804/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008804/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008804/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008804/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008804/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297249", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_C":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008620/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008620/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008620/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008620/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008620/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008620/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008620/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297255", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_J":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008699/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008699/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008699/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008699/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008699/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008699/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008699/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297261", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_U":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008811/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008811/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008811/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008811/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008811/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008811/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008811/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534586001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297275", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_R":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008774/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008774/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008774/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008774/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008774/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008774/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008774/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297289", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_V":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008828/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008828/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008828/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008828/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008828/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008828/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008828/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297293", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_A/Ä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008606/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008606/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008606/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008606/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008606/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008606/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008606/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297301", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_W":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008835/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008835/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008835/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008835/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008835/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008835/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008835/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297303", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_P":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008750/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008750/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008750/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008750/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008750/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008750/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008750/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297341", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_H":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008675/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008675/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008675/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008675/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008675/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008675/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008675/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297395", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_E":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008644/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008644/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008644/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008644/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008644/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008644/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008644/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" } }, { "catentry_id" : "534596001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297401", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_N":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008736/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008736/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008736/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008736/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008736/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008736/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008736/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } }, { "catentry_id" : "534598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "534534001", "partNumber" : "102297417", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Malli_|_B":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008613/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008613/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008613/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008613/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414676008613/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008613/pisla-8cm-musta-kirjaintarra.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414676008613/pisla-8cm-black-letter-sticker.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "519149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "519121501", "partNumber" : "102273375", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { "Koko, mm_|_19X19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430032159829/mr-tuote-25kpl-3m-nippusidekiinnike.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430032159829/mr-tuote-25kpl-3m-nippusidekiinnike.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430032159829/mr-tuote-25kpl-3m-nippusidekiinnike.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430032159829/mr-tuote-25kpl-3m-nippusidekiinnike.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430032159829/mr-product-25-pcs-3m-cable-tie-fastener.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430032159829/mr-tuote-25kpl-3m-nippusidekiinnike.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430032159829/mr-product-25-pcs-3m-cable-tie-fastener.jpg" } } ]Koko, mm:19X19
-
[ { "catentry_id" : "935605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "935527501", "partNumber" : "102812915", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045420589_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m3-30-kpl-kuusiomutteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045420589_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m3-30-kpl-kuusiomutteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045420589_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m3-30-kpl-kuusiomutteri.jpg" } ]
Arctic Marine DIN934 AISI 316 M3 30 kpl Kuusiomutteri
★★★★★Hapon- ja meriveden kestävää terästä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99 € -
[ { "catentry_id" : "935765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "935726501", "partNumber" : "102812835", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045422569_1/arctic-marine-din125a-aisi-316-m3-20-kpl-aluslevy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045422569_1/arctic-marine-din125a-aisi-316-m3-20-kpl-aluslevy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045422569_1/arctic-marine-din125a-aisi-316-m3-20-kpl-aluslevy.jpg" } ]
Arctic Marine DIN125A AISI 316 M3 20 kpl aluslevy
★★★★★Hapon- ja meriveden kestävää terästä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99 € -
[ { "catentry_id" : "935597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "935519501", "partNumber" : "102812829", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045422576_1/arctic-marine-din125a-aisi-316-m4-15-kpl-aluslevy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045422576_1/arctic-marine-din125a-aisi-316-m4-15-kpl-aluslevy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045422576_1/arctic-marine-din125a-aisi-316-m4-15-kpl-aluslevy.jpg" } ]
Arctic Marine DIN125A AISI 316 M4 15 kpl aluslevy
★★★★★Hapon- ja meriveden kestävää terästä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99 € -
[ { "catentry_id" : "935591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "935509001", "partNumber" : "102812725", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045422538_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m6-15-kpl-kuusiomutteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045422538_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m6-15-kpl-kuusiomutteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045422538_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m6-15-kpl-kuusiomutteri.jpg" } ]
Arctic Marine DIN934 AISI 316 M6 15 kpl Kuusiomutteri
★★★★★Hapon- ja meriveden kestävää terästä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99 € -
[ { "catentry_id" : "935590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "935511501", "partNumber" : "102812710", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045422583_1/arctic-marine-din125a-aisi-316-m5-12-kpl-aluslevy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045422583_1/arctic-marine-din125a-aisi-316-m5-12-kpl-aluslevy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045422583_1/arctic-marine-din125a-aisi-316-m5-12-kpl-aluslevy.jpg" } ]
Arctic Marine DIN125A AISI 316 M5 12 kpl aluslevy
★★★★★Hapon- ja meriveden kestävää terästä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99 € -
[ { "catentry_id" : "935586001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "935505001", "partNumber" : "102812661", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045420596_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m4-25-kpl-kuusiomutteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045420596_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m4-25-kpl-kuusiomutteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045420596_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m4-25-kpl-kuusiomutteri.jpg" } ]
Arctic Marine DIN934 AISI 316 M4 25 kpl Kuusiomutteri
★★★★★Hapon- ja meriveden kestävää terästä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99 € -
[ { "catentry_id" : "935572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "935495001", "partNumber" : "102812555", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045420602_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m5-20-kpl-kuusiomutteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430045420602_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m5-20-kpl-kuusiomutteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430045420602_1/arctic-marine-din934-aisi-316-m5-20-kpl-kuusiomutteri.jpg" } ]
Arctic Marine DIN934 AISI 316 M5 20 kpl Kuusiomutteri
★★★★★Hapon- ja meriveden kestävää terästä.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,99 € -
[ { "catentry_id" : "654132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "654123501", "partNumber" : "101819966", "unitPrice" : "1,99 €", "unitPriceRaw" : "1.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430018013930/mitek-40x200x2-0-mm-valkoinen-naulauslevy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430018013930/mitek-40x200x2-0-mm-valkoinen-naulauslevy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430018013930/mitek-40x200x2-0-mm-valkoinen-naulauslevy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430018013930/mitek-40x200x2-0-mm-valkoinen-naulauslevy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430018013930/mitek-40x200x2-0-mm-white-nailing-board.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430018013930/mitek-40x200x2-0-mm-white-nailing-board.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430018013930/mitek-40x200x2-0-mm-valkoinen-naulauslevy.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ruuvit, pultit ja mutterit 438 kpl
- Naulat, sinkilät, hakaset ja niitit 228 kpl
- Kiinnitysankkurit 28 kpl
- Kiinnitystulpat ja peitetulpat 117 kpl
- Rakennuskiinnikkeet 111 kpl
- Sidonta 33 kpl
- Jouset 6 kpl
- Köydet, ketjut, narut ja rautalangat 150 kpl
- Kemialliset kiinnikkeet ja tarvikkeet 2 kpl
- Holkit 8 kpl
- Koukut, silmukat ja sakkelit 29 kpl
- Sokat ja lukkorenkaat 18 kpl
- Työntövarret ja tapit 4 kpl