1. Etusivu
  2. Piha ja Puutarha

Piha ja Puutarha

Piha ja puutarha heräävät eloon kevään myötä

Kevään kynnyksellä useat meistä suuntaavat jo ajatukset pihamaalle. Talven aikana on ehkä kehkeytynyt uusia suunnitelmia pihan ja puutarhan kehittämiseksi sekä uudistamiseksi. Lumen alta paljastuva maa, kukkapenkit sekä istutukset kaipaavat auringon lämpöä sekä huoltamista.

Pihan ja puutarhan laittaminen on monien harrastus, intohimo sekä paras ajanviete. Puutarhanlaitto kuten myös pienemmänkin pihan kunnostaminen toimivaksi vaatii aikaa, suunnitelmallisuutta sekä hyvät välineet puutarhatöihin.

Puutarhatyökalut helpottavat pihan laittoa sekä kunnossapitoa
Puutarhaa, kuten myös pienempää pihaa tulee huoltaa ja hoitaa säännöllisesti. Pihan laittaminen mukavan näköiseksi virkistää pihalla viihtyjän mieltä. Siisti ja huoliteltu piha saadaan aikaiseksi erilaisten puutarhatyökalujen sekä -koneiden avulla. Jo pelkästään ruohonleikkurilla saadaan pihan nurmialueet pysymään siistinä.

Puutarhatyökaluja tulee hankittua yleensä tarpeen mukaan. Helppohoitoinen piha ei tarvitse välttämättä montaakaan eri työkalua, mutta jos tahtoo hiukan monimuotoisemman pihan, niin erilaiset piharakentamisen työkalut helpottavat mukavasti pihanlaittoa.

Kauniista pihasta sekä puutarhasta tahdotaan myös nauttia, joten puutarhatyökalut sekä erilaiset puutarhakoneet jouduttavat pihatöitä mukavasti. Rankan päivän jälkeen on nautinnollista rentoutua pihamaalla grillin ääreen herkuttelemaan ja suunnittelemaan seuraavan päivän puutarhatöitä.

Nautinnollinen piha
Jotta omasta pihasta tai puutarhasta pystyy kunnolla nauttimaan, kannattaa pihalle tehdä erinäisiä oleskelupaikkoja. Puutarhakalusteet, grillipaikat sekä lasten pihaleikkivälineet ovat suosituimpia pihojen elementtejä. Hyvällä suunnittelulla niistä saadaan luotua kaunis ja toimiva kokonaisuus, jossa on mukava viettää aikaa perheen sekä ystävien kanssa.

Puutarhakalusteet ovat viime vuosina kehittyneet hyvinkin kestäviksi, joten niiden käyttö esimerkiksi kuisteilla ja patioilla voi olla lähes ympärivuotista. Puutarhakalusto käsittää nykyään usein myös laadukkaita sohvaryhmiä, jotka ovat ihania rentoutumispaikkoja. Pihalla on kesäisin myös helppo laittaa ruokaa! Grillit sekä kesäkeittiöt ovat yleistyneet hurjasti viime vuosina.

Pihoille rakennetaan usein myös erilaisia vesielementtejä esimerkiksi pihasaunan yhteyteen. Kylpytynnyrit sekä ulkoporealtaat ovat kasvattaneet suosiotaan kovasti. Oman pihan rentoutumispaikkoihin halutaan panostaa. Myös uima-altaat ja trampoliinit tuovat liikunnallista ajanvietettä pihalle. Pienemmällekin pihalle voidaan helposti saada toiminnallisia ja viihdyttäviä rentoutumispaikkoja.

Piha- ja puutarhatarvikkeet netistä
Kevät ja kesä on mukava ottaa vastaan, kun on hankkinut uusia tuotteita pihan ja puutarhan kunnostamiseen. Talven aikana tehdyt suunnitelmat pääsee helposti toteuttamaan, kun tilaa Kärkkäisen verkkokaupan laajasta piha- ja puutarhavalikoimasta kaikkea ihanaa pihalle.

Usein puutarhan tavarat ovat suurempia kokonaisuuksia, jotka ovat hankalasti kuljetettavissa esimerkiksi henkilöauton kyydissä. Siksipä kannattaakin hankkia puutarhan tarvikkeet netistä, sillä ne voidaan toimittaa sinulle juuri oikeaan kohteeseen, eli pihallesi.

Tuotteet: ( 1 - 12 / 6 457 )
Järjestä:
  • 18V - Ilman akkua ja laturia!

    18 voltin ruohotrimmeri säädettävällä varrella.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • Rehuaine. Kuoreton auringonkukansiemen ulkolintujen ruokintaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    (2,49 / kg)
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • 60 cm:n laserleikattu ja timanttihiottu terä leikkaa jopa 26 mm paksuja oksia. Hiiliharjaton moottori takan erinomaisen leikkaustehon ja työkalun kevyemmän painon. Runkoversio ilman akku ja laturia.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,50
    Säästä50%
    Norm.  299,00
    Näytä vertailu
  • Kevyt, jatkovarrellinen pensasleikkuri 450 W. Teränpituus 45 cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
    Näytä vertailu
  • Helposti käsiteltävä ja kevyt akkupensasleikkuri, runkoversio.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
    Näytä vertailu
  • Rehuaine ulkolinnuille. Raidallinen auringonkukansiemen ulkolintujen ruokintaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    (1,75 / kg)
    Näytä vertailu
  • DEWALT 18V XR pensasleikkuri on kompakti ja akkukäyttöinen kone puutarhan töihin. Laitteen uusi muotoilu tekee siitä kevyemmän ja miellyttävämmän käyttää. Runkomalli, akku ja laturi myydään erikseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,30
    Säästä30%
    Norm.  179,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,20
    Säästä20%
    Norm.  149,00
    Näytä vertailu
1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 539