Piha ja puutarha heräävät eloon kevään myötä
Kevään kynnyksellä useat meistä suuntaavat jo ajatukset pihamaalle. Talven aikana on ehkä kehkeytynyt uusia suunnitelmia pihan ja puutarhan kehittämiseksi sekä uudistamiseksi. Lumen alta paljastuva maa, kukkapenkit sekä istutukset kaipaavat auringon lämpöä sekä huoltamista.Pihan ja puutarhan laittaminen on monien harrastus, intohimo sekä paras ajanviete. Puutarhanlaitto kuten myös pienemmänkin pihan kunnostaminen toimivaksi vaatii aikaa, suunnitelmallisuutta sekä hyvät välineet puutarhatöihin.
Puutarhatyökalut helpottavat pihan laittoa sekä kunnossapitoa
Puutarhaa, kuten myös pienempää pihaa tulee huoltaa ja hoitaa säännöllisesti. Pihan laittaminen mukavan näköiseksi virkistää pihalla viihtyjän mieltä. Siisti ja huoliteltu piha saadaan aikaiseksi erilaisten puutarhatyökalujen sekä -koneiden avulla. Jo pelkästään ruohonleikkurilla saadaan pihan nurmialueet pysymään siistinä.
Puutarhatyökaluja tulee hankittua yleensä tarpeen mukaan. Helppohoitoinen piha ei tarvitse välttämättä montaakaan eri työkalua, mutta jos tahtoo hiukan monimuotoisemman pihan, niin erilaiset piharakentamisen työkalut helpottavat mukavasti pihanlaittoa.
Kauniista pihasta sekä puutarhasta tahdotaan myös nauttia, joten puutarhatyökalut sekä erilaiset puutarhakoneet jouduttavat pihatöitä mukavasti. Rankan päivän jälkeen on nautinnollista rentoutua pihamaalla grillin ääreen herkuttelemaan ja suunnittelemaan seuraavan päivän puutarhatöitä.
Nautinnollinen piha
Jotta omasta pihasta tai puutarhasta pystyy kunnolla nauttimaan, kannattaa pihalle tehdä erinäisiä oleskelupaikkoja. Puutarhakalusteet, grillipaikat sekä lasten pihaleikkivälineet ovat suosituimpia pihojen elementtejä. Hyvällä suunnittelulla niistä saadaan luotua kaunis ja toimiva kokonaisuus, jossa on mukava viettää aikaa perheen sekä ystävien kanssa.
Puutarhakalusteet ovat viime vuosina kehittyneet hyvinkin kestäviksi, joten niiden käyttö esimerkiksi kuisteilla ja patioilla voi olla lähes ympärivuotista. Puutarhakalusto käsittää nykyään usein myös laadukkaita sohvaryhmiä, jotka ovat ihania rentoutumispaikkoja. Pihalla on kesäisin myös helppo laittaa ruokaa! Grillit sekä kesäkeittiöt ovat yleistyneet hurjasti viime vuosina.
Pihoille rakennetaan usein myös erilaisia vesielementtejä esimerkiksi pihasaunan yhteyteen. Kylpytynnyrit sekä ulkoporealtaat ovat kasvattaneet suosiotaan kovasti. Oman pihan rentoutumispaikkoihin halutaan panostaa. Myös uima-altaat ja trampoliinit tuovat liikunnallista ajanvietettä pihalle. Pienemmällekin pihalle voidaan helposti saada toiminnallisia ja viihdyttäviä rentoutumispaikkoja.
Piha- ja puutarhatarvikkeet netistä
Kevät ja kesä on mukava ottaa vastaan, kun on hankkinut uusia tuotteita pihan ja puutarhan kunnostamiseen. Talven aikana tehdyt suunnitelmat pääsee helposti toteuttamaan, kun tilaa Kärkkäisen verkkokaupan laajasta piha- ja puutarhavalikoimasta kaikkea ihanaa pihalle.
Usein puutarhan tavarat ovat suurempia kokonaisuuksia, jotka ovat hankalasti kuljetettavissa esimerkiksi henkilöauton kyydissä. Siksipä kannattaakin hankkia puutarhan tarvikkeet netistä, sillä ne voidaan toimittaa sinulle juuri oikeaan kohteeseen, eli pihallesi.

Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ulkosohvat, terassisohvat ja sohvaryhmät 41 kpl
- Puutarhatuolit, terassituolit ja aurinkotuolit 155 kpl
- Puutarhapöydät ja ulkoruokailuryhmät 113 kpl
- Riipputuolit, riippumatot ja pihakeinut 58 kpl
- Ulkokalusteiden suojat ja pehmusteet 63 kpl
- Aurinkovarjot ja varjopurjeet 22 kpl
- Lasten puutarhakalusteet 3 kpl
- Terassilämmittimet 85 kpl
- Terassilämmittimen suojat ja tarvikkeet 22 kpl
-
- Ruukut, kukkalaatikot ja kukkapöydät 376 kpl
- Lavakaulukset ja lavakaulustarvikkeet 13 kpl
- Kasvituet ja köynnöskehikot 68 kpl
- Kasvihuoneet ja kasvihuonetarvikkeet 48 kpl
- Kasvatusteltat ja kasvatustunnelit 4 kpl
- Kasvien idättäminen ja kasvattaminen 20 kpl
- Kasvinsuojeluaineet 13 kpl
- Puutarhalannoitteet ja kasviravinteet 71 kpl
- Maanparannus ja mullat 40 kpl
- Puutarhurin vaatteet ja asusteet 57 kpl
- Floristitarvikkeet 17 kpl
- Vesiviljely 1 kpl
-
- Puutarhan kastelutarvikkeet 209 kpl
- Puutarhan kasvipeitteet ja kankaat 48 kpl
- Takapihan linnut ja villieläimet 50 kpl
- Pihakoristeet 64 kpl
- Nurmikon ja kukkapenkin rajaus 14 kpl
- Puutarhan säkit ja pakkaustarvikkeet 5 kpl
- Puutarhan mittarit 9 kpl
- Aidat ja näköesteet 327 kpl
- Vesipuutarha ja pihalammet 64 kpl
-
- Moottorisahat ja ketjusahat 462 kpl
- Painepesurit ja terassipesurit 291 kpl
- Lapiot ja talikot 23 kpl
- Puutarhasakset ja leikkurit 126 kpl
- Istutustyökalut 31 kpl
- Harat ja haravat 14 kpl
- Sadonkorjuu työkalut 10 kpl
- Kottikärryt ja tarvikkeet 16 kpl
- Rikkaruohopoisto tarvikkeet 22 kpl
- Lehtipuhaltimet ja lehtienkerääjät 75 kpl
- Nurmikon ilmaustyökalut 2 kpl
- Tukkisakset, tukkikoukut ja kaatokiilat 34 kpl
- Räystäskourun puhdistajat 3 kpl
- Puutarhajyrät 2 kpl
- Työkalujen varret 7 kpl
-
- Torjunta-aineet 60 kpl
- Karkottimet 46 kpl
- Karkottimien tarvikkeet 4 kpl
- Houkuttimien syötit 2 kpl
- Torjuntaloukut ja ansat 45 kpl
- Torjuntaloukkujen ja ansojen tarvikkeet 1 kpl
- Hyönteisverhot 7 kpl
- Torjuntaverkot 57 kpl
- Lintujen pelättimet ja pelottimet 12 kpl
- Karkoitusteipit ja karkoituslangat 8 kpl
- Kärpäslätkät 5 kpl
- Hyttyssavut 1 kpl
- Hyttysten karkoituskynttilät 5 kpl
- Hyttyssavujen ja -kynttilöiden pidikkeet 2 kpl