- Etusivu /
- Käsityöt, Taiteet ja Harrasteet (10947) /
- Taide ja askartelu (4623) /
- Piirustus
Piirustus
Pidä maalausvälineet ja piirtovälineet käden ulottuvilla
Onko luovuus hukassa? Ota maalaus- ja piirtovälineet esiin ja anna kynän viedä. Taiteen tekeminen lisää tutkitusti hyvinvointia ja edistää terveyttä sekä aivojen toimintaa niin lapsilla kuin aikuisillakin. Värikynät, tussit ja siveltimet ovat siis sijoitus hyvinvointia ajatellen! Väritä värityskirjaa, tekstaa kalligrafitusseilla, maalaa, piirrä tai hanki akvarellikynät tehden molempia – jokainen voi löytää oman tapansa taiteilla!Värikynät pieneen käteen – näin piirtäminen hyödyttää lasta
Pieni lapsi puristaa kynää kädessä ja viuhtoo sotkua paperiin. Aikuisen ei ole mitään syytä puuttua pienen taiteilijan otteeseen tai kynän jälkeen, sillä lapsi ottaa aluksi lähinnä tuntumaa kynään ja paperiin.
Pikkuhiljaa kynän ja aivojen yhteistyö paranee, koordinaatio kehittyy ja hienomotoriikkaa hioutuu. Kynäote paranee ja syntyy ensimmäiset ihmishahmot: pyöreä pää, viivajalat. Piirtäminen onkin erinomainen keino harjoittaa näitä aivojen ja käsien taitoja.
Piirtäminen ja värittäminen ruokkii lapsen mielikuvitusta. Taiteilemisen avulla hän pystyy ilmaisemaan itseään, kertomaan omaa tarinaansa sekä kuvittamaan ajatuksiaan. Luovuus lisääntyy. Piirtämien myös parantaa lapsen keskittymiskykyä ja tarkkailua, vaikka välillä tuntuu että piirroksia syntyy pikavauhtia liukuhihnalta!
Piirrokset ovat linkki tunteiden välillä. Lapsi pystyy kuvittamaan tilanteita jotka painavat mieltä, ilahduttavat tai ihmetyttävät. Kaikesta ei kuitenkaan kannata etsiä symboliikkaa: taistelukuvia piirtävä lapsi ei välttämättä ilmaise ahdistustaan, joskus piirtämien on vain kivaa!
Lapsen kädenjälkeä täytyy kehua! Piirtäminen ja siinä onnistuminen vahvistaa lapsen itsetuntoa. Lapsia ei kannata vertailla tai laittaa paremmuusjärjestykseen, luova värien käyttö tai kekseliäs aihe on yhtä ihailtavaa kuin teknisesti taidokas jälki. Espanjalaisen taidemaalari Pablo Picasson sanoin ”jokainen lapsi on taiteilija.”
Piirtäminen ja värittäminen on hyväksi myös aikuisten aivoille
Taiteilu kehittää aikuista samalla tavalla kuin lastakin. Myös kypsään ikään ehtineen ihmisen hienomotooriset taidot hioutuvat piirtämällä. Samalla tavalla kuin lapsikin, myös aikuinen voi parantaa taiteen avulla keskittymiskykyään. Varma piirrosjälki tai herkkä maalaus vaatii aivan erilaista tarkkuutta kuin instagramiin ladattu kuvapäivitys.
Aikuinen voi niin ikään ilmaista kuvilla omaa sielunmaisemaansa ja sisintään. Onnistuneen kuvan luominen parantaa aikuisen itsetuntoa, onnellisuutta ja lisää myönteisyyttä. Taide on myös yksi terapian muoto – värien ja piirrosten avulla saamme yhteyden alitajuntaamme ja pystymme käsittelemään vaikeitakin aiheita.
Vaikka koulun kuvataiteen numero ei päättötodistuksessa olisikaan ollut hääppöinen, siitä ei kannata lannistua. Jokainen oppii halutessaan piirtämään tai maalaamaan, aloittihan Ranskan tunnetuimpiin lukeutuva taiteilija Henry Rousseaukin uransa vasta eläkkeellä! Maalaus- ja piirtovälineet tilaat helposti kotiisi Kärkkäisen verkkokaupan kautta.
Pidä maalausvälineet ja piirtovälineet käden ulottuvilla
Onko luovuus hukassa? Ota maalaus- ja piirtovälineet esiin ja anna kynän viedä. Taiteen tekeminen lisää tutkitusti hyvinvointia ja edistää terveyttä sekä aivojen toimintaa niin lapsilla kuin aikuisillakin. Värikynät, tussit ja siveltimet ovat siis sijoitus hyvinvointia ajatellen! Väritä värityskirjaa, tekstaa kalligrafitusseilla, maalaa, piirrä tai hanki akvarellikynät tehden molempia – jokainen voi löytää oman tapansa taiteilla!Värikynät pieneen käteen – näin piirtäminen hyödyttää lasta
Pieni lapsi puristaa kynää kädessä ja viuhtoo sotkua paperiin. Aikuisen ei ole mitään syytä puuttua pienen taiteilijan otteeseen tai kynän jälkeen, sillä lapsi ottaa aluksi lähinnä tuntumaa kynään ja paperiin.
Pikkuhiljaa kynän ja aivojen yhteistyö paranee, koordinaatio kehittyy ja hienomotoriikkaa hioutuu. Kynäote paranee ja syntyy ensimmäiset ihmishahmot: pyöreä pää, viivajalat. Piirtäminen onkin erinomainen keino harjoittaa näitä aivojen ja käsien taitoja.
Piirtäminen ja värittäminen ruokkii lapsen mielikuvitusta. Taiteilemisen avulla hän pystyy ilmaisemaan itseään, kertomaan omaa tarinaansa sekä kuvittamaan ajatuksiaan. Luovuus lisääntyy. Piirtämien myös parantaa lapsen keskittymiskykyä ja tarkkailua, vaikka välillä tuntuu että piirroksia syntyy pikavauhtia liukuhihnalta!
Piirrokset ovat linkki tunteiden välillä. Lapsi pystyy kuvittamaan tilanteita jotka painavat mieltä, ilahduttavat tai ihmetyttävät. Kaikesta ei kuitenkaan kannata etsiä symboliikkaa: taistelukuvia piirtävä lapsi ei välttämättä ilmaise ahdistustaan, joskus piirtämien on vain kivaa!
Lapsen kädenjälkeä täytyy kehua! Piirtäminen ja siinä onnistuminen vahvistaa lapsen itsetuntoa. Lapsia ei kannata vertailla tai laittaa paremmuusjärjestykseen, luova värien käyttö tai kekseliäs aihe on yhtä ihailtavaa kuin teknisesti taidokas jälki. Espanjalaisen taidemaalari Pablo Picasson sanoin ”jokainen lapsi on taiteilija.”
Piirtäminen ja värittäminen on hyväksi myös aikuisten aivoille
Taiteilu kehittää aikuista samalla tavalla kuin lastakin. Myös kypsään ikään ehtineen ihmisen hienomotooriset taidot hioutuvat piirtämällä. Samalla tavalla kuin lapsikin, myös aikuinen voi parantaa taiteen avulla keskittymiskykyään. Varma piirrosjälki tai herkkä maalaus vaatii aivan erilaista tarkkuutta kuin instagramiin ladattu kuvapäivitys.
Aikuinen voi niin ikään ilmaista kuvilla omaa sielunmaisemaansa ja sisintään. Onnistuneen kuvan luominen parantaa aikuisen itsetuntoa, onnellisuutta ja lisää myönteisyyttä. Taide on myös yksi terapian muoto – värien ja piirrosten avulla saamme yhteyden alitajuntaamme ja pystymme käsittelemään vaikeitakin aiheita.
Vaikka koulun kuvataiteen numero ei päättötodistuksessa olisikaan ollut hääppöinen, siitä ei kannata lannistua. Jokainen oppii halutessaan piirtämään tai maalaamaan, aloittihan Ranskan tunnetuimpiin lukeutuva taiteilija Henry Rousseaukin uransa vasta eläkkeellä! Maalaus- ja piirtovälineet tilaat helposti kotiisi Kärkkäisen verkkokaupan kautta.
-
[ { "catentry_id" : "573113501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "573112501", "partNumber" : "101859449", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4084900530627_1/lyra-aquacolor-vesiliukoinen-vahaliitu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4084900530627_1/lyra-aquacolor-vesiliukoinen-vahaliitu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4084900530627_1/lyra-aquacolor-vesiliukoinen-vahaliitu.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "559685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "559651501", "partNumber" : "102340933", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154148468080_1/maped-duo-stamp-leimasintussit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154148468080_1/maped-duo-stamp-leimasintussit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3154148468080_1/maped-duo-stamp-leimasintussit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "559189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "559176501", "partNumber" : "102340727", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154148626121_1/maped-monster-varikynat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154148626121_1/maped-monster-varikynat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3154148626121_1/maped-monster-varikynat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "559189001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "559175501", "partNumber" : "102340725", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154148627241/maped-strong-varikynat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154148627241/maped-strong-varikynat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3154148627241/maped-strong-varikynat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3154148627241/maped-strong-varikynat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3154148627241/maped-strong-varikynet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154148627241/maped-strong-varikynat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154148627241/maped-strong-varikynet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "555950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "555842501", "partNumber" : "102335156", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817063309/staedtler-noris-pastel-line-12-kpl-puuvarikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817063309/staedtler-noris-pastel-line-12-kpl-puuvarikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007817063309/staedtler-noris-pastel-line-12-kpl-puuvarikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007817063309/staedtler-noris-pastel-line-12-colored-pencils.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007817063309/staedtler-noris-pastel-line-12-kpl-puuvarikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817063309/staedtler-noris-pastel-line-12-kpl-puuvarikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817063309/staedtler-noris-pastel-line-12-colored-pencils.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "552447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "102326538", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_003 (0,15 mm)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "552447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "102326540", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_03 (0,35 mm)":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "552448001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "102326542", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_01 (0,25 mm)":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "552448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "102326544", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_08 (0,5 mm)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "552449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "102326546", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_04 (0,4 mm)":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "552449501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "102326548", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_02 (0,3 mm)":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "552450001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "102326550", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_005 (0,2 mm)":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "552450501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "102326552", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_05 (0,45 mm)":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1052677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "103183542", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_12 (0,7mm)":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1052677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "552430501", "partNumber" : "103183540", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_10 (0,6mm)":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "550035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "549952501", "partNumber" : "102306021", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719202746075/artist-brushmarker-tussit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719202746075/artist-brushmarker-tussit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719202746075/artist-brushmarker-tussit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719202746075/artist-brushmarker-tussit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719202746075/artist-brushmarker-tussit.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "531592001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531579001", "partNumber" : "102278198", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/084511316799/sakura-koi-coloring-brush-pen-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/084511316799/sakura-koi-coloring-brush-pen-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/084511316799/sakura-koi-coloring-brush-pen-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/084511316799/sakura-koi-coloring-brush-pen-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/084511316799/koi-coloring-brush-pen-set-bright-6-colours.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/084511316799/koi-coloring-brush-pen-set-bright-6-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/084511316799/sakura-koi-coloring-brush-pen-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "531591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531578501", "partNumber" : "102278196", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0084511391765/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0084511391765/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0084511391765/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0084511391765/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0084511391765/koi-coloring-brush-pen-set-urban-6-colours.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0084511391765/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0084511391765/koi-coloring-brush-pen-set-urban-6-colours.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "531076001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "531059501", "partNumber" : "102121030", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511410193/carioca-joy-100kpl-varikynapakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511410193/carioca-joy-100kpl-varikynapakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8003511410193/carioca-joy-100kpl-varikynapakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8003511410193/carioca-joy-100kpl-varikynapakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8003511410193/carioca-joy-felt-tip-pen-1-meter.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511410193/carioca-joy-100kpl-varikynapakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511410193/carioca-joy-felt-tip-pen-1-meter.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "530489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530475001", "partNumber" : "102277486", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_01 Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441579/pigma-micron-08-fineliner-0-50-mm-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441579/pigma-micron-08-fineliner-0-50-mm-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "530489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530475001", "partNumber" : "102277498", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_08 Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441593/pigma-micron-08-fineliner-0-50-mm-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441593/pigma-micron-08-fineliner-0-50-mm-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "530492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530475001", "partNumber" : "102277544", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Malli_|_05 Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441586/pigma-micron-08-fineliner-0-50-mm-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441586/pigma-micron-08-fineliner-0-50-mm-black.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "530491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530474501", "partNumber" : "102277522", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141132417/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141132417/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141132417/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141132417/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141132417/pigma-micron-fineliner-set-3-pens-0-3-mm-0-4-mm-0-5-mm-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141132417/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141132417/pigma-micron-fineliner-set-3-pens-0-3-mm-0-4-mm-0-5-mm-black.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Fineliner musta 3-setti kuitukärkikynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "530488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530474001", "partNumber" : "102277480", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Malli_|_01 Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441623/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441623/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441623/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441623/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441623/pigma-micron-08-fineliner-set-2-x-0-5-mm-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441623/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441623/pigma-micron-08-fineliner-set-2-x-0-5-mm-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "530490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530474001", "partNumber" : "102277504", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Malli_|_05 Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441630/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441630/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441630/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441630/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441630/pigma-micron-08-fineliner-set-2-x-0-5-mm-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441630/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441630/pigma-micron-08-fineliner-set-2-x-0-5-mm-black.jpg" } }, { "catentry_id" : "530492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530474001", "partNumber" : "102277594", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Malli_|_08 Black":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441647/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441647/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441647/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441647/pigma-micron-08-fineliner-set-2-x-0-5-mm-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441647/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441647/pigma-micron-08-fineliner-set-2-x-0-5-mm-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441647/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-2-setti-kuitukarkikyna.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Fineliner musta 2-setti kuitukärkikynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,99 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "530490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530473501", "partNumber" : "102277518", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_PN Blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441616/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441616/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441616/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441616/pigma-micron-pn-blue.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441616/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441616/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441616/pigma-micron-pn-blue.jpg" } }, { "catentry_id" : "530491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530473501", "partNumber" : "102277524", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_PN Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441609/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441609/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441609/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441609/pigma-micron-pn-blue.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441609/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441609/sakura-pigma-micron-pn-everyday-pen-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441609/pigma-micron-pn-blue.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529485001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529474501", "partNumber" : "102277590", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409401/sakura-pigma-micron-pn-crafts-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409401/sakura-pigma-micron-pn-crafts-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079409401/sakura-pigma-micron-pn-crafts-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079409401/sakura-pigma-micron-pn-crafts-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079409401/pigma-micron-pn-crafts-set-3-colours.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409401/pigma-micron-pn-crafts-set-3-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409401/sakura-pigma-micron-pn-crafts-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529480501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529474001", "partNumber" : "102277542", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421755/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-05-6-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421755/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-05-6-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421755/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-05-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421755/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-05-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421755/pigma-micron-05-fineliner-set-6-colours.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421755/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-05-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421755/pigma-micron-05-fineliner-set-6-colours.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Fineliner Basic 05 6-setti kuitukärkikynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "529483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529470001", "partNumber" : "102277564", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079423919/sakura-pigma-micron-urban-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079423919/sakura-pigma-micron-urban-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079423919/sakura-pigma-micron-urban-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079423919/sakura-pigma-micron-urban-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079423919/pigma-micron-fineliner-set-architecture-3-pens-0-2-mm-0-25-mm-pn-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079423919/pigma-micron-fineliner-set-architecture-3-pens-0-2-mm-0-25-mm-pn-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079423919/sakura-pigma-micron-urban-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Urban Fineliner musta 3-setti kuitukärkikynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "529484501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529469501", "partNumber" : "102277586", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141130444/sakura-pigma-micron-deisgn-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141130444/sakura-pigma-micron-deisgn-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141130444/sakura-pigma-micron-deisgn-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141130444/sakura-pigma-micron-deisgn-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141130444/pigma-micron-fineliner-set-design-3-pens-0-2-mm-0-25-mm-0-3-mm-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141130444/pigma-micron-fineliner-set-design-3-pens-0-2-mm-0-25-mm-0-3-mm-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141130444/sakura-pigma-micron-deisgn-fineliner-musta-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Deisgn Fineliner musta 3-setti kuitukärkikynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "529481001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529468501", "partNumber" : "102277546", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421762/sakura-pigma-micron-fineliner-earth-6-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421762/sakura-pigma-micron-fineliner-earth-6-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421762/sakura-pigma-micron-fineliner-earth-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421762/sakura-pigma-micron-fineliner-earth-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421762/pigma-micron-05-fineliner-set-earth-6-colours.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421762/pigma-micron-05-fineliner-set-earth-6-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421762/sakura-pigma-micron-fineliner-earth-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Fineliner Earth 6-setti kuitukärkikynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "529481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529468001", "partNumber" : "102277548", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397975/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-1-setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397975/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-1-setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397975/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-1-setti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397975/pigma-micron-fineliner-set-6-sizes-1-pigma-brush-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397975/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-1-setti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397975/pigma-micron-fineliner-set-6-sizes-1-pigma-brush-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397975/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-1-setti.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529482001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529467001", "partNumber" : "102277552", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421731/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-7-1-setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421731/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-7-1-setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421731/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-7-1-setti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421731/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-7-1-setti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421731/pigma-micron-fineliner-set-7-sizes-1-pigma-micron-pn-for-free-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421731/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-7-1-setti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421731/pigma-micron-fineliner-set-7-sizes-1-pigma-micron-pn-for-free-black.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529466501", "partNumber" : "102277560", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409395/sakura-pigma-micron-pn-office-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409395/sakura-pigma-micron-pn-office-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079409395/sakura-pigma-micron-pn-office-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079409395/pigma-micron-pn-office-set-3-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079409395/sakura-pigma-micron-pn-office-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409395/sakura-pigma-micron-pn-office-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409395/pigma-micron-pn-office-set-3-colours.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529466001", "partNumber" : "102277478", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0084511391789/sakura-koi-coloring-brush-pen-24-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0084511391789/sakura-koi-coloring-brush-pen-24-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0084511391789/sakura-koi-coloring-brush-pen-24-setti-sivellinkyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0084511391789/koi-coloring-brush-pen-set-24-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0084511391789/sakura-koi-coloring-brush-pen-24-setti-sivellinkyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0084511391789/koi-coloring-brush-pen-set-24-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0084511391789/sakura-koi-coloring-brush-pen-24-setti-sivellinkyna.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529465001", "partNumber" : "102277528", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397654/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397654/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397654/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397654/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397654/koi-coloring-brush-pen-set-unique-manga-collection-6-colours.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397654/koi-coloring-brush-pen-set-unique-manga-collection-6-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397654/sakura-koi-coloring-brush-pen-6-setti-sivellinkyna.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529482501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529464501", "partNumber" : "102277558", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397630/sakura-pigma-sensei-manga-4-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397630/sakura-pigma-sensei-manga-4-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397630/sakura-pigma-sensei-manga-4-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397630/sakura-pigma-sensei-manga-4-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397630/pigma-sensei-manga-set-4-sizes-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397630/pigma-sensei-manga-set-4-sizes-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397630/sakura-pigma-sensei-manga-4-setti-kuitukarkikyna.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529464001", "partNumber" : "102277502", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141129844/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-9-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141129844/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-9-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141129844/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-9-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141129844/pigma-micron-05-fineliner-set-9-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141129844/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-9-setti-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141129844/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-9-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141129844/pigma-micron-05-fineliner-set-9-colours.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Fineliner Basic 9-setti kuitukärkikynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "529484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529463501", "partNumber" : "102277578", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397616/sakura-pigma-micron-manga-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397616/sakura-pigma-micron-manga-3-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397616/sakura-pigma-micron-manga-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397616/sakura-pigma-micron-manga-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397616/pigma-micron-fineliner-set-manga-collection-3-sizes-black.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397616/pigma-micron-fineliner-set-manga-collection-3-sizes-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397616/sakura-pigma-micron-manga-3-setti-kuitukarkikyna.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529478001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529463001", "partNumber" : "102277484", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079422462/sakura-pigma-brush-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079422462/sakura-pigma-brush-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079422462/sakura-pigma-brush-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079422462/pigma-brush-set-6-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079422462/sakura-pigma-brush-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079422462/pigma-brush-set-6-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079422462/sakura-pigma-brush-basic-6-setti-sivellinkyna.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529477001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529462501", "partNumber" : "102277466", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421748/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-01-6-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421748/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-01-6-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421748/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-01-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421748/pigma-micron-01-fineliner-set-6-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079421748/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-01-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421748/sakura-pigma-micron-fineliner-basic-01-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079421748/pigma-micron-01-fineliner-set-6-colours.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Fineliner Basic 01 6-setti kuitukärkikynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "529183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529150501", "partNumber" : "102286694", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5018203716944/derwent-watersoluble-sketching-72-luonnoskynat-purkissa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5018203716944/derwent-watersoluble-sketching-72-luonnoskynat-purkissa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5018203716944/derwent-watersoluble-sketching-72-luonnoskynat-purkissa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5018203716944/derwent-watersoluble-sketching-72-luonnoskynat-purkissa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5018203716944/derwent-watersoluble-sketching-72-luonnoskynat-purkissa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529150001", "partNumber" : "102286704", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252525886_1/derwent-lightfast-72-varikynalajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252525886_1/derwent-lightfast-72-varikynalajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5028252525886_1/derwent-lightfast-72-varikynalajitelma.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529130001", "partNumber" : "102277516", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141131137/sakura-pigma-brush-basic-9-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141131137/sakura-pigma-brush-basic-9-setti-sivellinkyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141131137/sakura-pigma-brush-basic-9-setti-sivellinkyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141131137/sakura-pigma-brush-basic-9-setti-sivellinkyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141131137/pigma-brush-set-9-colours.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141131137/sakura-pigma-brush-basic-9-setti-sivellinkyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141131137/pigma-brush-set-9-colours.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529160001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529129001", "partNumber" : "102277570", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079405670/sakura-pen-touch-metallic-4-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079405670/sakura-pen-touch-metallic-4-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079405670/sakura-pen-touch-metallic-4-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079405670/pen-touch-fine-set-metallic-white-4-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079405670/sakura-pen-touch-metallic-4-setti-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079405670/pen-touch-fine-set-metallic-white-4-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079405670/sakura-pen-touch-metallic-4-setti-kuitukarkikyna.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529128001", "partNumber" : "102277464", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141049449/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141049449/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141049449/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141049449/pigma-micron-fineliner-set-6-sizes-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710141049449/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141049449/pigma-micron-fineliner-set-6-sizes-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710141049449/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-6-setti-kuitukarkikyna.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Fineliner musta 6-setti kuitukärkikynä
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "529159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529127501", "partNumber" : "102277562", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397609/sakura-pigma-tool-manga-6-setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397609/sakura-pigma-tool-manga-6-setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397609/sakura-pigma-tool-manga-6-setti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397609/pigma-micron-fineliner-set-manga-collection-6-sizes-black.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079397609/sakura-pigma-tool-manga-6-setti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397609/sakura-pigma-tool-manga-6-setti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079397609/pigma-micron-fineliner-set-manga-collection-6-sizes-black.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529127001", "partNumber" : "102277496", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409388/sakura-pigma-micron-pn-kyna-8-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409388/sakura-pigma-micron-pn-kyna-8-setti-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079409388/sakura-pigma-micron-pn-kyna-8-setti-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079409388/pigma-micron-pn-set-8-colours.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079409388/sakura-pigma-micron-pn-kyna-8-setti-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409388/sakura-pigma-micron-pn-kyna-8-setti-kuitukarkikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079409388/pigma-micron-pn-set-8-colours.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "529042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "529041501", "partNumber" : "102155297", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5010255801364/derwent-72-pastellivarikyna-lajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5010255801364/derwent-72-pastellivarikyna-lajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5010255801364/derwent-72-pastellivarikyna-lajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5010255801364/derwent-72-pastellivarikyna-lajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5010255801364/derwent-pastel-pencils-72-tin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5010255801364/derwent-72-pastellivarikyna-lajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5010255801364/derwent-pastel-pencils-72-tin.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "528700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "528675001", "partNumber" : "102286698", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5018203716951/derwent-sketching-72-luonnoskynaa-purkissa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5018203716951/derwent-sketching-72-luonnoskynaa-purkissa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5018203716951/derwent-sketching-72-luonnoskynaa-purkissa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5018203716951/derwent-sketching-72-luonnoskynaa-purkissa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5018203716951/derwent-sketching-72-luonnoskynaa-purkissa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "521393001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "521378001", "partNumber" : "102271143", "unitPrice" : "3,60 €", "unitPriceRaw" : "3.6", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416965307506/valkoinen-kilopaperi-1kg.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416965307506/valkoinen-kilopaperi-1kg.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416965307506/valkoinen-kilopaperi-1kg.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416965307506/white-kilo-paper-1kg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416965307506/valkoinen-kilopaperi-1kg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416965307506/valkoinen-kilopaperi-1kg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416965307506/white-kilo-paper-1kg.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "512107001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "511992501", "partNumber" : "102221873", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955063439_1/winsor-newton-promarker-arts-illustration-24-varikynan-setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955063439_1/winsor-newton-promarker-arts-illustration-24-varikynan-setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0884955063439_1/winsor-newton-promarker-arts-illustration-24-varikynan-setti.jpg" } ]
Winsor & Newton Promarker Arts & Illustration 24 värikynän setti
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "512108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "511992001", "partNumber" : "102221893", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955043295_1/winsor-newton-promarker-student-24-varikynan-setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955043295_1/winsor-newton-promarker-student-24-varikynan-setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0884955043295_1/winsor-newton-promarker-student-24-varikynan-setti.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "512107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "511991001", "partNumber" : "102221885", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955060551_1/winsor-newton-promarker-essential-collection-48-varikynan-setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955060551_1/winsor-newton-promarker-essential-collection-48-varikynan-setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0884955060551_1/winsor-newton-promarker-essential-collection-48-varikynan-setti.jpg" } ]
Winsor & Newton Promarker Essential Collection 48 värikynän setti
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "511866001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "511844001", "partNumber" : "102252952", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252598620/derwent-metallic-pastel-6-kpl-varikynat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252598620/derwent-metallic-pastel-6-kpl-varikynat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5028252598620/derwent-metallic-pastel-6-kpl-varikynat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5028252598620/derwent-metallic-pastel-6-kpl-varikynat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5028252598620/derwent-metallic-pastel-6-colored-pencils.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252598620/derwent-metallic-pastel-6-kpl-varikynat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252598620/derwent-metallic-pastel-6-colored-pencils.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "511865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "511843501", "partNumber" : "102252946", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252598590/derwent-metallic-12-kpl-varikynat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252598590/derwent-metallic-12-kpl-varikynat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5028252598590/derwent-metallic-12-kpl-varikynat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5028252598590/derwent-metallic-12-kpl-varikynat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5028252598590/derwent-derwent-metallic-pencil-12-tin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252598590/derwent-derwent-metallic-pencil-12-tin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028252598590/derwent-metallic-12-kpl-varikynat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "494648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "494645001", "partNumber" : "102221907", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955070420_1/winsor-newton-promarker-landscape-6-varikynan-setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955070420_1/winsor-newton-promarker-landscape-6-varikynan-setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0884955070420_1/winsor-newton-promarker-landscape-6-varikynan-setti.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "494647501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "494644501", "partNumber" : "102221883", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955070437_1/winsor-newton-promarker-skyscape-6-varikynabn-setti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0884955070437_1/winsor-newton-promarker-skyscape-6-varikynabn-setti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0884955070437_1/winsor-newton-promarker-skyscape-6-varikynabn-setti.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "490786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "490782001", "partNumber" : "102219547", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511430313_1/carioca-2-varinen-kolmiopuuvarikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511430313_1/carioca-2-varinen-kolmiopuuvarikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8003511430313_1/carioca-2-varinen-kolmiopuuvarikyna.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "490610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "490596501", "partNumber" : "102219555", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511430344/carioca-pastelli-12kpl-puuvarikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511430344/carioca-pastelli-12kpl-puuvarikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8003511430344/carioca-pastelli-12kpl-puuvarikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8003511430344/carioca-pastel-colored-pencils-12-pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8003511430344/carioca-pastelli-12kpl-puuvarikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511430344/carioca-pastelli-12kpl-puuvarikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8003511430344/carioca-pastel-colored-pencils-12-pcs.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "490528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "490520501", "partNumber" : "102230985", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817043196/staedtler-duo-12-kpl-tekstiilitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817043196/staedtler-duo-12-kpl-tekstiilitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007817043196/staedtler-duo-12-kpl-tekstiilitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007817043196/staedtler-duo-12-kpl-tekstiilitussi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007817043196/staedtler-duo-12-textile-markers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817043196/staedtler-duo-12-textile-markers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007817043196/staedtler-duo-12-kpl-tekstiilitussi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "484912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "484887001", "partNumber" : "102215198", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4013695263250_1/copic-ciao-sense-bag-sailytyslaukku-24-kynalle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4013695263250_1/copic-ciao-sense-bag-sailytyslaukku-24-kynalle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4013695263250_1/copic-ciao-sense-bag-sailytyslaukku-24-kynalle.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "484912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "484886501", "partNumber" : "102215196", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4013695263298_1/copic-ciao-sense-bag-sailytyslaukku-72-kynalle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4013695263298_1/copic-ciao-sense-bag-sailytyslaukku-72-kynalle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4013695263298_1/copic-ciao-sense-bag-sailytyslaukku-72-kynalle.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "482617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482582501", "partNumber" : "100216271", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501284/conte-paris-assorted-colors-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501284/conte-paris-assorted-colors-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/646217501284/conte-paris-assorted-colors-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/646217501284/conte-landscape-12-dry-pastel-crayons.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/646217501284/conte-paris-assorted-colors-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501284/conte-landscape-12-dry-pastel-crayons.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501284/conte-paris-assorted-colors-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "482616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482582001", "partNumber" : "100216269", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501307/conte-landscape-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501307/conte-landscape-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/646217501307/conte-landscape-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/646217501307/conte-landscape-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/646217501307/conte-paris-assortment-colors-12-dry-pastel-crayons.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501307/conte-paris-assortment-colors-12-dry-pastel-crayons.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501307/conte-landscape-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "482572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482565001", "partNumber" : "100216270", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501291/conte-a-paris-carres-portrait-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501291/conte-a-paris-carres-portrait-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/646217501291/conte-a-paris-carres-portrait-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/646217501291/conte-a-paris-carres-portrait-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/646217501291/conte-a-paris-carres-portrait-12-dry-pastel-crayons.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501291/conte-a-paris-carres-portrait-12-kpl-kuivapastelliliitu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/646217501291/conte-a-paris-carres-portrait-12-dry-pastel-crayons.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "480290001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480260001", "partNumber" : "102205048", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595013636947_1/centropen-anti-stress-black-taidevarityspakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8595013636947_1/centropen-anti-stress-black-taidevarityspakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8595013636947_1/centropen-anti-stress-black-taidevarityspakkaus.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "479824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479735001", "partNumber" : "102203988", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051177/copic-ciao-24-kynan-muovinen-sailytyskotelo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051177/copic-ciao-24-kynan-muovinen-sailytyskotelo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051177/copic-ciao-24-kynan-muovinen-sailytyskotelo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051177/copic-ciao-24-kynan-muovinen-sailytyskotelo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051177/plastic-storage-case-for-copic-ciao-24-pens.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051177/copic-ciao-24-kynan-muovinen-sailytyskotelo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051177/plastic-storage-case-for-copic-ciao-24-pens.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "479873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479734501", "partNumber" : "102204216", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lämmin harmaasarja":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4013695261737/copic-ciao-warm-grey-tones-5-1-kynalajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4013695261737/copic-ciao-warm-grey-tones-5-1-kynalajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4013695261737/copic-ciao-warm-grey-tones-5-1-kynalajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4013695261737/copic-ciao-warm-grey-tones-5-1-marker-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4013695261737/copic-ciao-warm-grey-tones-5-1-kynalajitelma.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4013695261737/copic-ciao-warm-grey-tones-5-1-marker-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4013695261737/copic-ciao-warm-grey-tones-5-1-kynalajitelma.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "479800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203860", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_C7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008218/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008218/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008218/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008218/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008218/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008218/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008218/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203862", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007754/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007754/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007754/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007754/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007754/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007754/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007754/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479801001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203864", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E95":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010808/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010808/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010808/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010808/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010808/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010808/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010808/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479802001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203868", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_W7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011096/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011096/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011096/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011096/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011096/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011096/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011096/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203870", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E08":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008164/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008164/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008164/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008164/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008164/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008164/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008164/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479803001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203880", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B63":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010570/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010570/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010570/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010570/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010570/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010570/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010570/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479803501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203882", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R05":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010884/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010884/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010884/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010884/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010884/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010884/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010884/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479804001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203884", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010662/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010662/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010662/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010662/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010662/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010662/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010662/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479804501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203890", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_W5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011089/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011089/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011089/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011089/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011089/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011089/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011089/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479805001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203892", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E31":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010716/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010716/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010716/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010716/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010716/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010716/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010716/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479805501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203894", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G29":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051399/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051399/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051399/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051399/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051399/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051399/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051399/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479806001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203896", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV95":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011003/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011003/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011003/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011003/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011003/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011003/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011003/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479806501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203898", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E50":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010747/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010747/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010747/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010747/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010747/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010747/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010747/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203900", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV34":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010990/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010990/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010990/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010990/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010990/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010990/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010990/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479807501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203902", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R20":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007679/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007679/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007679/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007679/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007679/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007679/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007679/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479808001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203904", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV02":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007624/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007624/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007624/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007624/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007624/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007624/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007624/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479808501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203906", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G14":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010839/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010839/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010839/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010839/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010839/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010839/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010839/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479809001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203912", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V09":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007594/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007594/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007594/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007594/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007594/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007594/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007594/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479809501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203914", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R59":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007723/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007723/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007723/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007723/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007723/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007723/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007723/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479810001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203916", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010914/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010914/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010914/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010914/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010914/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010914/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010914/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479810501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203918", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007846/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007846/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007846/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007846/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007846/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007846/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007846/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479811001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203924", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG67":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007877/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007877/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007877/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007877/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007877/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007877/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007877/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479811501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203926", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV02":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007532/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007532/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007532/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007532/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007532/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007532/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007532/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479812001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203934", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG06":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007860/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007860/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007860/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007860/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007860/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007860/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007860/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479812501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203936", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051344/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051344/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051344/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051344/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051344/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051344/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051344/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479813001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203942", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R35":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010921/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010921/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010921/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010921/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010921/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010921/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010921/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479813501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203944", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B95":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010594/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010594/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010594/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010594/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010594/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010594/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010594/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479814001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203946", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_0":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008225/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008225/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008225/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008225/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008225/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008225/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008225/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479814501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203948", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051511/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051511/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051511/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051511/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051511/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051511/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051511/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203950", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR68":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011249/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011249/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011249/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011249/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011249/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011249/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011249/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203952", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008058/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008058/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008058/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008058/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008058/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008058/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008058/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479816001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203954", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR31":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011225/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011225/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011225/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011225/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011225/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011225/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011225/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479816501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203956", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B000":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051207/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051207/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051207/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051207/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051207/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051207/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051207/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479817001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203958", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR16":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011201/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011201/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011201/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011201/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011201/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011201/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011201/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479817501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203960", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R85":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010952/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010952/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010952/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010952/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010952/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010952/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010952/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479818001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203962", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV04":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007549/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007549/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007549/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007549/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007549/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007549/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007549/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479818501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203964", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV31":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010693/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010693/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010693/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010693/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010693/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010693/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010693/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203966", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV69":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051450/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051450/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051450/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051450/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051450/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051450/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051450/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203968", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E43":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010723/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010723/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010723/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010723/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010723/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010723/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010723/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479820001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203970", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051337/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051337/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051337/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051337/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051337/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051337/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051337/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203972", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR000":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051542/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051542/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051542/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051542/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051542/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051542/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051542/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203974", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007587/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007587/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007587/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007587/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007587/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007587/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007587/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203976", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V01":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051467/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051467/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051467/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051467/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051467/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051467/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051467/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203978", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV00":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007525/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007525/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007525/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007525/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007525/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007525/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007525/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203980", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV29":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010686/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010686/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010686/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010686/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010686/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010686/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010686/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203982", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG93":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007990/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007990/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007990/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007990/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007990/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007990/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007990/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203984", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R17":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010907/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010907/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010907/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010907/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010907/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010907/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010907/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479824001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203986", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG09":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051528/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051528/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051528/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051528/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051528/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051528/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051528/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203990", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008102/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008102/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008102/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008102/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008102/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008102/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008102/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479825501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203992", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG49":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010631/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010631/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010631/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010631/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010631/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010631/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010631/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102203996", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R81":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051436/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051436/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051436/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051436/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051436/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051436/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051436/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204000", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011133/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011133/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011133/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011133/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011133/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011133/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011133/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479828001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204002", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V95":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011058/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011058/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011058/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011058/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011058/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011058/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011058/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479828501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204004", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V05":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051474/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051474/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051474/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051474/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051474/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051474/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051474/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479829001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204006", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG05":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010617/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010617/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010617/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010617/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010617/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010617/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010617/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479829501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204008", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG000":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051245/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051245/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051245/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051245/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051245/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051245/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051245/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204010", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B05":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008034/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008034/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008034/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008034/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008034/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008034/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008034/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204012", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR04":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007761/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007761/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007761/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007761/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007761/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007761/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007761/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204014", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011119/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011119/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011119/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011119/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011119/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011119/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011119/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204016", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G05":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007914/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007914/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007914/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007914/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007914/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007914/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007914/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479832001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204018", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G85":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010853/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010853/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010853/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010853/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010853/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010853/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010853/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479833001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204022", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y08":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007815/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007815/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007815/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007815/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007815/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007815/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007815/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479833501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204024", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V15":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011034/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011034/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011034/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011034/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011034/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011034/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011034/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479834001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204026", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E00":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008072/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008072/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008072/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008072/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008072/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008072/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008072/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479834501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204028", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV14":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051443/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051443/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051443/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051443/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051443/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051443/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051443/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204030", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E51":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008096/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008096/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008096/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008096/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008096/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008096/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008096/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479835501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204032", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y00":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007785/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007785/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007785/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007785/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007785/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007785/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007785/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204034", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G02":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007891/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007891/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007891/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007891/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007891/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007891/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007891/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479836501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204036", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E04":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008133/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008133/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008133/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008133/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008133/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008133/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008133/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204038", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG63":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011171/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011171/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011171/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011171/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011171/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011171/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011171/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479837501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204040", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV25":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051283/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051283/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051283/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051283/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051283/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051283/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051283/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204042", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G000":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010815/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010815/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010815/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010815/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010815/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010815/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010815/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204044", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E53":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010754/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010754/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010754/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010754/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010754/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010754/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010754/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479839001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204046", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG09":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007983/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007983/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007983/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007983/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007983/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007983/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007983/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204048", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E49":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010730/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010730/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010730/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010730/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010730/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010730/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010730/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204050", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR07":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007778/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007778/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007778/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007778/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007778/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007778/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007778/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204052", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_W2":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051498/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051498/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051498/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051498/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051498/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051498/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051498/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479841001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204054", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B93":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010587/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010587/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010587/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010587/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010587/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010587/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010587/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204056", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E59":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051375/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051375/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051375/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051375/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051375/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051375/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051375/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479842001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204058", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_W0":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051481/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051481/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051481/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051481/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051481/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051481/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051481/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479842501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204060", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV13":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010655/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010655/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010655/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010655/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010655/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010655/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010655/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479843001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204062", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_W3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011072/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011072/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011072/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011072/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011072/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011072/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011072/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204064", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E41":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051368/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051368/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051368/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051368/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051368/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051368/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051368/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479844001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204066", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V91":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011041/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011041/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011041/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011041/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011041/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011041/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011041/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479844501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204068", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R00":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010877/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010877/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010877/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010877/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010877/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010877/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010877/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204070", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E93":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010792/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010792/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010792/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010792/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010792/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010792/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010792/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479845501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204072", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG00":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011157/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011157/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011157/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011157/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011157/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011157/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011157/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204075", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E02":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008089/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008089/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008089/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008089/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008089/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008089/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008089/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479846501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204082", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_C3":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008195/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008195/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008195/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008195/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008195/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008195/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008195/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204084", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV04":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007655/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007655/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007655/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007655/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007655/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007655/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007655/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204090", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010891/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010891/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010891/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010891/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010891/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010891/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010891/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204092", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G82":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051405/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051405/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051405/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051405/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051405/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051405/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051405/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204098", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G07":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010822/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010822/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010822/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010822/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010822/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010822/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010822/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204106", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG01":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007945/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007945/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007945/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007945/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007945/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007945/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007945/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204110", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007822/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007822/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007822/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007822/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007822/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007822/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007822/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204112", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E11":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010709/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010709/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010709/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010709/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010709/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010709/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010709/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204118", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_C5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008201/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008201/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008201/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008201/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008201/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008201/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008201/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479851501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204120", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG23":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007969/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007969/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007969/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007969/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007969/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007969/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007969/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204122", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007631/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007631/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007631/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007631/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007631/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007631/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007631/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479852501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204130", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R46":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010945/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010945/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010945/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010945/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010945/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010945/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010945/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479853001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204132", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B60":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010563/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010563/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010563/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010563/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010563/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010563/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010563/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479853501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204136", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B28":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051221/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051221/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051221/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051221/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051221/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051221/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051221/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479854001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204138", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V000":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011010/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011010/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011010/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011010/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011010/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011010/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011010/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479854501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204140", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B24":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008027/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008027/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008027/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008027/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008027/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008027/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008027/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204142", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E47":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008157/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008157/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008157/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008157/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008157/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008157/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008157/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204144", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR02":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007730/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007730/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007730/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007730/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007730/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007730/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007730/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204146", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E000":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051313/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051313/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051313/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051313/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051313/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051313/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051313/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204148", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG72":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051269/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051269/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051269/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051269/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051269/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051269/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051269/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204152", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E77":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010785/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010785/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010785/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010785/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010785/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010785/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010785/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204154", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051320/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051320/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051320/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051320/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051320/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051320/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051320/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204156", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B97":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010600/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010600/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010600/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010600/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010600/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010600/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010600/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204158", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR61":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011232/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011232/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011232/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011232/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011232/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011232/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011232/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204160", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV000":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010969/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010969/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010969/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010969/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010969/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010969/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010969/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204162", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_100":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008232/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008232/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008232/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008232/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008232/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008232/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008232/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204166", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_C1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008188/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008188/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008188/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008188/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008188/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008188/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008188/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479861001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204168", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B18":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051214/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051214/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051214/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051214/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051214/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051214/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051214/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479861501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204170", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R000":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051412/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051412/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051412/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051412/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051412/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051412/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051412/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479862001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204172", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B39":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008065/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008065/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008065/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008065/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008065/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008065/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008065/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479862501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204174", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010679/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010679/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010679/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010679/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010679/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010679/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010679/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204176", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007617/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007617/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007617/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007617/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007617/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007617/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007617/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479863501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204178", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E35":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008126/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008126/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008126/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008126/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008126/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008126/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008126/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204180", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y000":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051504/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051504/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051504/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051504/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051504/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051504/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051504/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479864501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204182", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV000":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051276/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051276/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051276/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051276/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051276/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051276/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051276/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204184", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG34":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010624/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010624/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010624/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010624/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010624/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010624/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010624/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204186", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG11":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007839/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007839/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007839/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007839/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007839/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007839/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007839/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479866001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204188", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V12":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007563/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007563/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007563/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007563/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007563/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007563/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007563/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204190", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y38":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011140/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011140/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011140/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011140/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011140/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011140/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011140/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479867001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204192", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G00":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007884/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007884/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007884/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007884/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007884/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007884/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007884/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204194", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R27":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007709/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007709/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007709/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007709/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007709/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007709/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007709/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204196", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV23":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007648/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007648/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007648/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007648/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007648/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007648/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007648/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479868501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204198", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G94":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010860/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010860/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010860/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010860/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010860/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010860/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010860/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479869001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204200", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG13":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051252/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051252/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051252/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051252/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051252/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051252/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051252/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479869501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204202", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV13":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010983/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010983/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010983/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010983/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010983/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010983/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010983/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204204", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B12":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010549/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010549/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010549/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010549/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010549/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010549/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010549/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479870501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204206", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B02":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010532/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010532/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010532/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010532/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010532/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010532/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010532/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479871001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204208", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051351/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051351/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051351/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051351/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051351/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051351/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051351/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204210", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R29":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007716/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007716/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007716/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007716/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007716/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007716/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007716/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204212", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG03":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007853/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007853/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007853/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007853/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007853/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007853/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007853/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479872501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204214", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV06":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010976/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010976/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010976/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010976/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010976/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010976/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010976/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204218", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG96":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010648/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010648/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010648/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010648/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010648/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010648/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010648/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479874001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204220", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007921/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007921/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007921/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007921/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007921/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007921/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007921/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204222", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y02":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007792/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007792/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007792/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007792/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007792/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007792/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007792/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204224", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_W1":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011065/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011065/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011065/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011065/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011065/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011065/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011065/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204226", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E57":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010761/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010761/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010761/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010761/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010761/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010761/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010761/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204228", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051535/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051535/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051535/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051535/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051535/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051535/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051535/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204230", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E71":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010778/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010778/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010778/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010778/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010778/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010778/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010778/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479878001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204236", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V04":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007570/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007570/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007570/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007570/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007570/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007570/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007570/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479878501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204238", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007952/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007952/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007952/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007952/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007952/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007952/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007952/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479879001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204240", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R14":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051429/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051429/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051429/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051429/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051429/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051429/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051429/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204242", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R02":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007686/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007686/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007686/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007686/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007686/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007686/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007686/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479880001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204244", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B00":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008003/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008003/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008003/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008003/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008003/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008003/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008003/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479880501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204246", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007600/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007600/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007600/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007600/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007600/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007600/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007600/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204248", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E79":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051382/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051382/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051382/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051382/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051382/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051382/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051382/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479881501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204250", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B99":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051238/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051238/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051238/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051238/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051238/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051238/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051238/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204252", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG91":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011188/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011188/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011188/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011188/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011188/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011188/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011188/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204254", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y06":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007808/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007808/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007808/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007808/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007808/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007808/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007808/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204256", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B32":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008010/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008010/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008010/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008010/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008010/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008010/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008010/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204258", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_C0":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051290/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051290/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051290/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051290/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051290/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051290/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051290/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204260", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E37":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008140/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008140/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008140/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008140/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008140/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008140/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008140/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204262", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010556/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010556/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010556/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010556/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010556/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010556/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010556/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204264", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG95":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011195/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011195/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011195/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011195/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011195/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011195/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011195/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204266", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E29":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008171/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008171/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008171/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008171/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008171/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008171/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008171/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204268", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R32":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007693/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007693/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007693/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007693/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007693/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007693/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007693/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204270", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G99":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007938/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007938/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007938/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007938/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007938/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007938/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007938/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204272", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YG23":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011164/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011164/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011164/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011164/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011164/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011164/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011164/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204274", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051559/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051559/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051559/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051559/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051559/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051559/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051559/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204276", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G21":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007907/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007907/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007907/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007907/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007907/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007907/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007907/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204278", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_B23":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008041/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008041/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008041/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008041/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008041/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008041/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008041/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204280", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_C2":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051306/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051306/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051306/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051306/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338051306/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051306/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338051306/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204282", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_V06":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011027/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011027/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011027/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011027/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011027/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011027/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011027/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204284", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_RV29":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007662/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007662/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007662/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007662/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007662/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007662/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007662/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479890501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204286", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BG15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007976/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007976/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007976/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007976/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007976/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007976/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007976/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479891001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204288", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_R37":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010938/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010938/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010938/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010938/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010938/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010938/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010938/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204290", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR00":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007747/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007747/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007747/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007747/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007747/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007747/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007747/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204292", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_BV08":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007556/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007556/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007556/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007556/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338007556/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007556/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338007556/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479892501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204294", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_G28":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010846/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010846/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010846/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010846/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338010846/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010846/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338010846/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479893001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204296", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y11":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011102/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011102/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011102/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011102/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011102/copic-ciao-marker.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011102/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011102/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479893501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204298", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_YR23":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011218/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011218/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011218/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011218/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011218/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011218/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011218/copic-ciao-tussikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "479894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204300", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_E33":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008119/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008119/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008119/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008119/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338008119/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008119/copic-ciao-tussikyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338008119/copic-ciao-marker.jpg" } }, { "catentry_id" : "479894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479733001", "partNumber" : "102204302", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Y21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011126/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011126/copic-ciao-tussikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011126/copic-ciao-tussikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011126/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4511338011126/copic-ciao-tussikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011126/copic-ciao-marker.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4511338011126/copic-ciao-tussikyna.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "476419001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "476411001", "partNumber" : "102188245", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719202746419/artist-piirrustussetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719202746419/artist-piirrustussetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719202746419/artist-piirrustussetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719202746419/artist-drawing-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719202746419/artist-piirrustussetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719202746419/artist-piirrustussetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719202746419/artist-drawing-set.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "473245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "473222501", "partNumber" : "102178347", "unitPrice" : "19,50 €", "unitPriceRaw" : "19.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3026980654047/sharpie-fine-12kpl-permanenttitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3026980654047/sharpie-fine-12kpl-permanenttitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3026980654047/sharpie-fine-12kpl-permanenttitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3026980654047/sharpie-fine-12kpl-permanenttitussi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3026980654047/sharpie-permanent-markers-fine-point-assorted-colours-12-count.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3026980654047/sharpie-fine-12kpl-permanenttitussi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3026980654047/sharpie-permanent-markers-fine-point-assorted-colours-12-count.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Askartelusetit 576 kpl
- Askartelulangat 40 kpl
- Askartelukartongit ja -paperit 275 kpl
- Askartelutyövälineet 87 kpl
- Askartelumateriaalit 1003 kpl
- Askartelumuodot ja askartelupohjat 63 kpl
- Askarteluvärit ja askartelumaalit 89 kpl
- Liimat, teipit ja magneetit 101 kpl
- Muotoilutyökalut ja muotit 35 kpl
- Muovailuvahat ja -massat 124 kpl
- Huovat, tekstiilit ja villat 24 kpl
- Miniatyyrit 48 kpl
- Koristeltavat tuotteet 36 kpl
- Sinettitarvikkeet 7 kpl
- Timanttityöt 142 kpl
-
- Avaimenperäpohjat 16 kpl
- Helmet 214 kpl
- Helmihatut ja helmikalotit 1 kpl
- Helmineulat 4 kpl
- Hiuskorupohjat 2 kpl
- Korujen pakkaustarvikkeet 5 kpl
- Korujen valmistussetit 140 kpl
- Koruketjut 14 kpl
- Korulangat 28 kpl
- Korulukot 61 kpl
- Korunauhat 27 kpl
- Korupiikit 20 kpl
- Korupihdit 9 kpl
- Korvakorutarvikkeet 12 kpl
- Liitosrenkaat 21 kpl
- Nauhanpäätteet 5 kpl
- Puristushelmet 3 kpl
- Riipukset 124 kpl
- Riipuspidikkeet 4 kpl
- Rintaneulapohjat 6 kpl
- Solmusuojat 4 kpl
- Sormuspohjat 5 kpl
- Helmityöpohjat 4 kpl