- Etusivu /
- Käsityöt, Taiteet ja Harrasteet (10435) /
- Taide ja askartelu (4209) /
- Piirustus
Piirustus
Pidä maalausvälineet ja piirtovälineet käden ulottuvilla
Onko luovuus hukassa? Ota maalaus- ja piirtovälineet esiin ja anna kynän viedä. Taiteen tekeminen lisää tutkitusti hyvinvointia ja edistää terveyttä sekä aivojen toimintaa niin lapsilla kuin aikuisillakin. Värikynät, tussit ja siveltimet ovat siis sijoitus hyvinvointia ajatellen! Väritä värityskirjaa, tekstaa kalligrafitusseilla, maalaa, piirrä tai hanki akvarellikynät tehden molempia – jokainen voi löytää oman tapansa taiteilla!Värikynät pieneen käteen – näin piirtäminen hyödyttää lasta
Pieni lapsi puristaa kynää kädessä ja viuhtoo sotkua paperiin. Aikuisen ei ole mitään syytä puuttua pienen taiteilijan otteeseen tai kynän jälkeen, sillä lapsi ottaa aluksi lähinnä tuntumaa kynään ja paperiin.
Pikkuhiljaa kynän ja aivojen yhteistyö paranee, koordinaatio kehittyy ja hienomotoriikkaa hioutuu. Kynäote paranee ja syntyy ensimmäiset ihmishahmot: pyöreä pää, viivajalat. Piirtäminen onkin erinomainen keino harjoittaa näitä aivojen ja käsien taitoja.
Piirtäminen ja värittäminen ruokkii lapsen mielikuvitusta. Taiteilemisen avulla hän pystyy ilmaisemaan itseään, kertomaan omaa tarinaansa sekä kuvittamaan ajatuksiaan. Luovuus lisääntyy. Piirtämien myös parantaa lapsen keskittymiskykyä ja tarkkailua, vaikka välillä tuntuu että piirroksia syntyy pikavauhtia liukuhihnalta!
Piirrokset ovat linkki tunteiden välillä. Lapsi pystyy kuvittamaan tilanteita jotka painavat mieltä, ilahduttavat tai ihmetyttävät. Kaikesta ei kuitenkaan kannata etsiä symboliikkaa: taistelukuvia piirtävä lapsi ei välttämättä ilmaise ahdistustaan, joskus piirtämien on vain kivaa!
Lapsen kädenjälkeä täytyy kehua! Piirtäminen ja siinä onnistuminen vahvistaa lapsen itsetuntoa. Lapsia ei kannata vertailla tai laittaa paremmuusjärjestykseen, luova värien käyttö tai kekseliäs aihe on yhtä ihailtavaa kuin teknisesti taidokas jälki. Espanjalaisen taidemaalari Pablo Picasson sanoin ”jokainen lapsi on taiteilija.”
Piirtäminen ja värittäminen on hyväksi myös aikuisten aivoille
Taiteilu kehittää aikuista samalla tavalla kuin lastakin. Myös kypsään ikään ehtineen ihmisen hienomotooriset taidot hioutuvat piirtämällä. Samalla tavalla kuin lapsikin, myös aikuinen voi parantaa taiteen avulla keskittymiskykyään. Varma piirrosjälki tai herkkä maalaus vaatii aivan erilaista tarkkuutta kuin instagramiin ladattu kuvapäivitys.
Aikuinen voi niin ikään ilmaista kuvilla omaa sielunmaisemaansa ja sisintään. Onnistuneen kuvan luominen parantaa aikuisen itsetuntoa, onnellisuutta ja lisää myönteisyyttä. Taide on myös yksi terapian muoto – värien ja piirrosten avulla saamme yhteyden alitajuntaamme ja pystymme käsittelemään vaikeitakin aiheita.
Vaikka koulun kuvataiteen numero ei päättötodistuksessa olisikaan ollut hääppöinen, siitä ei kannata lannistua. Jokainen oppii halutessaan piirtämään tai maalaamaan, aloittihan Ranskan tunnetuimpiin lukeutuva taiteilija Henry Rousseaukin uransa vasta eläkkeellä! Maalaus- ja piirtovälineet tilaat helposti kotiisi Kärkkäisen verkkokaupan kautta.
Pidä maalausvälineet ja piirtovälineet käden ulottuvilla
Onko luovuus hukassa? Ota maalaus- ja piirtovälineet esiin ja anna kynän viedä. Taiteen tekeminen lisää tutkitusti hyvinvointia ja edistää terveyttä sekä aivojen toimintaa niin lapsilla kuin aikuisillakin. Värikynät, tussit ja siveltimet ovat siis sijoitus hyvinvointia ajatellen! Väritä värityskirjaa, tekstaa kalligrafitusseilla, maalaa, piirrä tai hanki akvarellikynät tehden molempia – jokainen voi löytää oman tapansa taiteilla!Värikynät pieneen käteen – näin piirtäminen hyödyttää lasta
Pieni lapsi puristaa kynää kädessä ja viuhtoo sotkua paperiin. Aikuisen ei ole mitään syytä puuttua pienen taiteilijan otteeseen tai kynän jälkeen, sillä lapsi ottaa aluksi lähinnä tuntumaa kynään ja paperiin.
Pikkuhiljaa kynän ja aivojen yhteistyö paranee, koordinaatio kehittyy ja hienomotoriikkaa hioutuu. Kynäote paranee ja syntyy ensimmäiset ihmishahmot: pyöreä pää, viivajalat. Piirtäminen onkin erinomainen keino harjoittaa näitä aivojen ja käsien taitoja.
Piirtäminen ja värittäminen ruokkii lapsen mielikuvitusta. Taiteilemisen avulla hän pystyy ilmaisemaan itseään, kertomaan omaa tarinaansa sekä kuvittamaan ajatuksiaan. Luovuus lisääntyy. Piirtämien myös parantaa lapsen keskittymiskykyä ja tarkkailua, vaikka välillä tuntuu että piirroksia syntyy pikavauhtia liukuhihnalta!
Piirrokset ovat linkki tunteiden välillä. Lapsi pystyy kuvittamaan tilanteita jotka painavat mieltä, ilahduttavat tai ihmetyttävät. Kaikesta ei kuitenkaan kannata etsiä symboliikkaa: taistelukuvia piirtävä lapsi ei välttämättä ilmaise ahdistustaan, joskus piirtämien on vain kivaa!
Lapsen kädenjälkeä täytyy kehua! Piirtäminen ja siinä onnistuminen vahvistaa lapsen itsetuntoa. Lapsia ei kannata vertailla tai laittaa paremmuusjärjestykseen, luova värien käyttö tai kekseliäs aihe on yhtä ihailtavaa kuin teknisesti taidokas jälki. Espanjalaisen taidemaalari Pablo Picasson sanoin ”jokainen lapsi on taiteilija.”
Piirtäminen ja värittäminen on hyväksi myös aikuisten aivoille
Taiteilu kehittää aikuista samalla tavalla kuin lastakin. Myös kypsään ikään ehtineen ihmisen hienomotooriset taidot hioutuvat piirtämällä. Samalla tavalla kuin lapsikin, myös aikuinen voi parantaa taiteen avulla keskittymiskykyään. Varma piirrosjälki tai herkkä maalaus vaatii aivan erilaista tarkkuutta kuin instagramiin ladattu kuvapäivitys.
Aikuinen voi niin ikään ilmaista kuvilla omaa sielunmaisemaansa ja sisintään. Onnistuneen kuvan luominen parantaa aikuisen itsetuntoa, onnellisuutta ja lisää myönteisyyttä. Taide on myös yksi terapian muoto – värien ja piirrosten avulla saamme yhteyden alitajuntaamme ja pystymme käsittelemään vaikeitakin aiheita.
Vaikka koulun kuvataiteen numero ei päättötodistuksessa olisikaan ollut hääppöinen, siitä ei kannata lannistua. Jokainen oppii halutessaan piirtämään tai maalaamaan, aloittihan Ranskan tunnetuimpiin lukeutuva taiteilija Henry Rousseaukin uransa vasta eläkkeellä! Maalaus- ja piirtovälineet tilaat helposti kotiisi Kärkkäisen verkkokaupan kautta.
-
[ { "catentry_id" : "1045187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1045157501", "partNumber" : "103182517", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701113001155/penol-medium-10-kpl-tussit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701113001155/penol-medium-10-kpl-tussit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701113001155/penol-medium-10-kpl-tussit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701113001155/penol-medium-10-kpl-tussit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701113001155/penol-medium-10-kpl-tussit.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1045186001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1045158501", "partNumber" : "103182513", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701113001001/penol-standard-10-kpl-tussit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701113001001/penol-standard-10-kpl-tussit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701113001001/penol-standard-10-kpl-tussit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5701113001001/penol-standard-10-kpl-tussit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5701113001001/penol-standard-10-kpl-tussit.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "922403501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "922337501", "partNumber" : "102980644", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154147341278_1/maped-fluoduo-3kpl-2-painen-huopakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3154147341278_1/maped-fluoduo-3kpl-2-painen-huopakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3154147341278_1/maped-fluoduo-3kpl-2-painen-huopakyna.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "738018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003501", "partNumber" : "102589344", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751849472_1/marabu-yono-5-x-1-5-3mm--tussin-vaihtopaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751849472_1/marabu-yono-5-x-1-5-3mm--tussin-vaihtopaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751849472_1/marabu-yono-5-x-1-5-3mm--tussin-vaihtopaa.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "738017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738002501", "partNumber" : "102589336", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751849496_1/marabu-yono-5-x-0-5-5mm--tussin-vaihtopaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751849496_1/marabu-yono-5-x-0-5-5mm--tussin-vaihtopaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751849496_1/marabu-yono-5-x-0-5-5mm--tussin-vaihtopaa.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "738014001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738004001", "partNumber" : "102589282", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751849458_1/marabu-yono-5-x-0-5-1-5mm--tussin-vaihtopaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751849458_1/marabu-yono-5-x-0-5-1-5mm--tussin-vaihtopaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751849458_1/marabu-yono-5-x-0-5-1-5mm--tussin-vaihtopaa.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "738007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589222", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_285 Brown":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848574/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848574/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848574/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848574/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848574/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738008501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589234", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_125 Cherry":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848390/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848390/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848390/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848390/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848390/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589244", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_033 Rose Pink":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848413/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848413/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848413/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848413/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848413/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738010001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589248", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_078 Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848598/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848598/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848598/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848598/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848598/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589264", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_053 Dark Blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848499/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848499/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848499/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848499/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848499/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589266", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_014 Magenta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848437/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848437/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848437/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848437/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848437/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738012001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589270", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_019 Yellow":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848352/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848352/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848352/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848352/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848352/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589280", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_251 Violet":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848451/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848451/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848451/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848451/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848451/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738015001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589316", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_070 White":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848635/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848635/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848635/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848635/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848635/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738015501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589318", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_073 Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848611/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848611/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848611/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848611/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848611/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738016001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589322", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_067 Rich Green":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848550/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848550/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848550/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848550/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848550/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738016501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589328", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_061 Reseda":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848512/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848512/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848512/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848512/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848512/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589332", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_013 Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848376/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848376/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848376/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848376/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848376/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "738018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "738003001", "partNumber" : "102589350", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_256 Pastel Blue":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848475/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848475/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848475/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007751848475/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007751848475/marabu-yono-0-5-5mm-akryylimaalitussi.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "734109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734078001", "partNumber" : "102622752", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812751022206/chameleon-travel-color-creativity-kit-huopakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812751022206/chameleon-travel-color-creativity-kit-huopakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812751022206/chameleon-travel-color-creativity-kit-huopakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0812751022206/chameleon-travel-color-creativity-kit-huopakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0812751022206/chameleon-travel-color-creativity-kit-huopakyna.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "530489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530475001", "partNumber" : "102277486", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Malli_|_01 Black":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441579/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "530489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530475001", "partNumber" : "102277498", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Malli_|_08 Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441593/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "530492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "530475001", "partNumber" : "102277544", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Malli_|_05 Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8712079441586/sakura-pigma-micron-fineliner-musta-kuitukarkikyna.jpg" } } ]
Sakura Pigma Micron Fineliner musta kuitukärkikynä
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90 € -
[ { "catentry_id" : "591563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "591557501", "partNumber" : "102380008", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Malli_|_FB (kapea sivellinkärki)":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/84511399242/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/84511399242/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/84511399242/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/84511399242/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/84511399242/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "591563501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "591557501", "partNumber" : "102380010", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Malli_|_MB (medium sivellinkärki)":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/84511399235/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/84511399235/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/84511399235/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/84511399235/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/84511399235/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg" } }, { "catentry_id" : "591564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "591557501", "partNumber" : "102380012", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Malli_|_BB (leveä sivellinkärki)":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8451139928/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8451139928/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8451139928/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8451139928/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8451139928/sakura-pigma-brush-pen-musta-sivellintussi.jpg" } } ]Malli:
-
[ { "catentry_id" : "623900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623889501", "partNumber" : "102426786", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8463760411028/scentos-tuoksuvat-kierrettavat-varivahaliitukynat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8463760411028/scentos-tuoksuvat-kierrettavat-varivahaliitukynat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8463760411028/scentos-tuoksuvat-kierrettavat-varivahaliitukynat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8463760411028/scentos-tuoksuvat-kierrettavat-varivahaliitukynat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8463760411028/scentos-tuoksuvat-kierrettavat-varivahaliitukynat.jpg" } } ]
Scentos tuoksuvat kierrettävät värivahaliitukynät
★★★★★Tyylikkäät Scentos värivahaliidut, kahdeksan kappaleen setti. Kätevä valinta arkeen ja luovuuteen.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90 € -
[ { "catentry_id" : "623898001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623889001", "partNumber" : "102426770", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8463760491150/scentos-tuoksuvat-tuplakarkiset-puuvarikynat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8463760491150/scentos-tuoksuvat-tuplakarkiset-puuvarikynat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8463760491150/scentos-tuoksuvat-tuplakarkiset-puuvarikynat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8463760491150/scentos-tuoksuvat-tuplakarkiset-puuvarikynat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8463760491150/scentos-tuoksuvat-tuplakarkiset-puuvarikynat.jpg" } } ]
Scentos tuoksuvat tuplakärkiset puuvärikynät
★★★★★ ★★★★★Tyylikkäät Scentos kaksipäiset värikynät, kahdenkymmenenneljän kappaleen setti. Kätevä valinta arkeen ja luovuuteen.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Askartelusetit 462 kpl
- Askartelulangat 40 kpl
- Askartelukartongit ja -paperit 239 kpl
- Askartelutyövälineet 65 kpl
- Askartelumateriaalit 857 kpl
- Askartelumuodot ja askartelupohjat 60 kpl
- Askarteluvärit ja askartelumaalit 88 kpl
- Liimat, teipit ja magneetit 102 kpl
- Muotoilutyökalut ja muotit 34 kpl
- Muovailuvahat ja -massat 114 kpl
- Huovat, tekstiilit ja villat 23 kpl
- Miniatyyrit 23 kpl
- Koristeltavat tuotteet 34 kpl
- Sinettitarvikkeet 7 kpl
- Timanttityöt 127 kpl
-
- Avaimenperäpohjat 17 kpl
- Helmet 199 kpl
- Helmihatut ja helmikalotit 1 kpl
- Helmineulat 4 kpl
- Hiuskorupohjat 2 kpl
- Korujen pakkaustarvikkeet 5 kpl
- Korujen valmistussetit 125 kpl
- Koruketjut 13 kpl
- Korulangat 25 kpl
- Korulukot 60 kpl
- Korunauhat 25 kpl
- Korupiikit 19 kpl
- Korupihdit 8 kpl
- Korvakorutarvikkeet 12 kpl
- Liitosrenkaat 19 kpl
- Nauhanpäätteet 5 kpl
- Puristushelmet 3 kpl
- Riipukset 127 kpl
- Riipuspidikkeet 4 kpl
- Rintaneulapohjat 5 kpl
- Solmusuojat 4 kpl
- Sormuspohjat 4 kpl
- Helmityöpohjat 4 kpl