- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9538) /
- Kalastus (3781) /
- Kalastusvieheet (1258) /
- Pilkkivieheet
Pilkkivieheet
Pilkki valitaan kalastettavan lajin mukaan
Pilkkiminen on parasta talviajan kalastamista. Aurinkoisena kevättalven päivinä on rauhoittavaa istahtaa pilkkijakkaran päälle avannon eteen odottelemaan saalista. Pilkkivapaan kiinnitettävä pilkki vaikuttaa siihen, mikä jään alla uiskenteleva kala siihen nappaa – eri kalalajit kiinnostuvat siis erilaisista pilkeistä.Pilkki on pilkkikalastuksessa käytettävä viehe, joka houkuttelee kalan kiinni koukkuun. Meillä pohjoisessa pilkkien valikoima on todella laaja, sillä kotimaiset kalastusvälineitä tekevät yritykset tietävät, millaisten pilkkien avulla saalista voi saada varmimmin. Pilkkejä valmistavat niin Rapala, Kuusamo kuin Ahtikin. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät pilkit kaikkien kalalajien pyytämiseen sekä runsaan valikoiman pilkkitarvikkeita aina haalareista naskaleihin.
Pilkkiminen käy urheilusta
Talvikalastuksessa pilkkitarvikkeet karttuvat herkästi ajan myötä. Alkuunsa pilkkijälle riittävät hyvä pilkkivapa ja muutama pilkki, mutta nälkä kasvaa syödessä ja erilaisia pilkkejä alkaa kertymään herkästi pilkkirepun taskuun. Pilkkien hankkiminen ei ole ainoaa urheilua, mitä pilkkijä tekee, sillä oikeasti pilkkiminen ei ole pelkästään avannon äärellä koko päivän istuskelua.
Mikäli saalista tahtoo saada, pilkkijän tulee ottaa huomioon veden syvyys, oikeanlainen pilkki sekä omata kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys ei tule istuskelemisesta, vaan siitä että jaksaa kärsivällisesti kairata useita eri avantoja pilkkimistä varten. Yhden pilkkireiän äärellä istuu turhaan kovinkaan kauaa, jos sieltä ei ala saalista tulemaan.
Pilkki valitaan kalalajiin mukaan
Ahvenpilkki taitaa olla yleisin pilkki, sillä ahvenen pyynti on suosittua talvikuukausina. Ahvenen pilkkimisessä käytetään usein morria eli mormuskaa, joka on painava viehe pienestä koostaan huolimatta. Kaikki metallinsävyiset tai räikeän väriset mormuskat ovat ahvenen mieleen, sillä kalan tarkka näköaisti havaitsee sen hyvin sameassakin vedessä.
Monet tasapainopilkit ovat taas petokalojen mieleen. Niiden vedessä liikkuminen matkii pienten kalojen uintiliikkeitä, joten ne ovat petokalan mielestä vastustamattomia. Tasapainopilkillä pyydetään yleensä isompia kaloja.
Pilkkien kanssa käytetään myös eri syöttejä, kuten kastematoja, kärpäsentoukkia sekä surviaissääsken toukkia. Kärpäsentoukka on yleisin käytetty syötti, sillä se on edullinen ja hyvin säilyvä. Syöttitoukat voidaan värjätä kirkkain värein, jotta ne erottuvat sameassa vedessä paremmin.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät kaiken kalastamiseen, niin kesävesille kuin talvikalastamiseenkin. Pilkkijän tärkein varuste on aina mukana kulkevat naskalit, joten hanki ne ensimmäisenä ja katso sitten meidän runsas pilkkivalikoimamme! Paras pilkki löytyy kokeilemisen sekä kokemuksen kautta, joten avannolle kannattaa ottaa aina useampi pilkki mukaan.
Pilkki valitaan kalastettavan lajin mukaan
Pilkkiminen on parasta talviajan kalastamista. Aurinkoisena kevättalven päivinä on rauhoittavaa istahtaa pilkkijakkaran päälle avannon eteen odottelemaan saalista. Pilkkivapaan kiinnitettävä pilkki vaikuttaa siihen, mikä jään alla uiskenteleva kala siihen nappaa – eri kalalajit kiinnostuvat siis erilaisista pilkeistä.Pilkki on pilkkikalastuksessa käytettävä viehe, joka houkuttelee kalan kiinni koukkuun. Meillä pohjoisessa pilkkien valikoima on todella laaja, sillä kotimaiset kalastusvälineitä tekevät yritykset tietävät, millaisten pilkkien avulla saalista voi saada varmimmin. Pilkkejä valmistavat niin Rapala, Kuusamo kuin Ahtikin. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät pilkit kaikkien kalalajien pyytämiseen sekä runsaan valikoiman pilkkitarvikkeita aina haalareista naskaleihin.
Pilkkiminen käy urheilusta
Talvikalastuksessa pilkkitarvikkeet karttuvat herkästi ajan myötä. Alkuunsa pilkkijälle riittävät hyvä pilkkivapa ja muutama pilkki, mutta nälkä kasvaa syödessä ja erilaisia pilkkejä alkaa kertymään herkästi pilkkirepun taskuun. Pilkkien hankkiminen ei ole ainoaa urheilua, mitä pilkkijä tekee, sillä oikeasti pilkkiminen ei ole pelkästään avannon äärellä koko päivän istuskelua.
Mikäli saalista tahtoo saada, pilkkijän tulee ottaa huomioon veden syvyys, oikeanlainen pilkki sekä omata kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys ei tule istuskelemisesta, vaan siitä että jaksaa kärsivällisesti kairata useita eri avantoja pilkkimistä varten. Yhden pilkkireiän äärellä istuu turhaan kovinkaan kauaa, jos sieltä ei ala saalista tulemaan.
Pilkki valitaan kalalajiin mukaan
Ahvenpilkki taitaa olla yleisin pilkki, sillä ahvenen pyynti on suosittua talvikuukausina. Ahvenen pilkkimisessä käytetään usein morria eli mormuskaa, joka on painava viehe pienestä koostaan huolimatta. Kaikki metallinsävyiset tai räikeän väriset mormuskat ovat ahvenen mieleen, sillä kalan tarkka näköaisti havaitsee sen hyvin sameassakin vedessä.
Monet tasapainopilkit ovat taas petokalojen mieleen. Niiden vedessä liikkuminen matkii pienten kalojen uintiliikkeitä, joten ne ovat petokalan mielestä vastustamattomia. Tasapainopilkillä pyydetään yleensä isompia kaloja.
Pilkkien kanssa käytetään myös eri syöttejä, kuten kastematoja, kärpäsentoukkia sekä surviaissääsken toukkia. Kärpäsentoukka on yleisin käytetty syötti, sillä se on edullinen ja hyvin säilyvä. Syöttitoukat voidaan värjätä kirkkain värein, jotta ne erottuvat sameassa vedessä paremmin.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät kaiken kalastamiseen, niin kesävesille kuin talvikalastamiseenkin. Pilkkijän tärkein varuste on aina mukana kulkevat naskalit, joten hanki ne ensimmäisenä ja katso sitten meidän runsas pilkkivalikoimamme! Paras pilkki löytyy kokeilemisen sekä kokemuksen kautta, joten avannolle kannattaa ottaa aina useampi pilkki mukaan.
-
[ { "catentry_id" : "438804001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "438765501", "partNumber" : "102133029", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_MS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204161/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204161/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204161/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204161.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204161/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204161.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204161/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "438804501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "438765501", "partNumber" : "102133031", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_CLN":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204215/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204215/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204215/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204215.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204215/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204215/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204215.jpg" } }, { "catentry_id" : "438807501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "438765501", "partNumber" : "102133043", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_P":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204178/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204178/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204178/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204178.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204178/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204178/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204178.jpg" } }, { "catentry_id" : "438808001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "438765501", "partNumber" : "102133045", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_MB":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204208/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204208/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204208/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204208.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204208/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204208.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204208/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "438809001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "438765501", "partNumber" : "102133049", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Väri_|_GT":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204185/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204185/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204185/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204185/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204185.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204185.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204185/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "438814501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "438765501", "partNumber" : "102133071", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_BSR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297644/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297644/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297644/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297644/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297644.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297644/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297644.jpg" } }, { "catentry_id" : "438816501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "438765501", "partNumber" : "102133083", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_BYR":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204192/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204192/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204192/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204192/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677204192.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204192.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677204192/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "438821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "438765501", "partNumber" : "102133101", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_GZFR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297651/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297651/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297651/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297651/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677297651.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297651.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677297651/rapala-jigging-rap-wh-3-cm-6-g-tasapainopilkki.jpg" } } ]
Rapala Jigging Rap WH 3 cm 6 g tasapainopilkki
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:7,90 €-9,50 € -
[ { "catentry_id" : "794143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794115501", "partNumber" : "102654663", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_Fosfori/rosteri":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001079/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001079/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001079/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001079/asseri-med-15-g-krok-och-jarnjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001079/asseri-with-a-15-g-hook-and-an-iron-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001079/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001079/asseri-with-a-15-g-hook-and-an-iron-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001079/asseri-med-15-g-krok-och-jarnjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001079/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "794143501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794115501", "partNumber" : "102654697", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen/rosteri":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001130/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001130/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001130/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001130/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001130/asseri-med-15-g-krok-och-jarnjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001130/asseri-with-a-15-g-hook-and-an-iron-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001130/asseri-med-15-g-krok-och-jarnjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001130/asseri-with-a-15-g-hook-and-an-iron-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001130/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "794144001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794115501", "partNumber" : "102654713", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi/rosteri":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001116/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001116/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001116/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001116/asseri-with-a-15-g-hook-and-an-iron-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001116/asseri-med-15-g-krok-och-jarnjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001116/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001116/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001116/asseri-with-a-15-g-hook-and-an-iron-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001116/asseri-med-15-g-krok-och-jarnjigg.jpg" } }, { "catentry_id" : "794145501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794115501", "partNumber" : "102654757", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen/rosteri":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001093/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001093/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001093/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001093/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001093/asseri-with-a-15-g-hook-and-an-iron-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555001093/asseri-med-15-g-krok-och-jarnjigg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001093/asseri-with-a-15-g-hook-and-an-iron-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001093/asseri-med-15-g-krok-och-jarnjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555001093/asseri-15-g-koukulla-rautupilkki.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "794662001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794637001", "partNumber" : "102654625", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_SCU":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053379/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053379/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053379/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053379/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053379/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053379/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053379/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053379/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053379/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" } }, { "catentry_id" : "794662501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794637001", "partNumber" : "102654649", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_SEZH":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072354/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072354/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743038072354/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743038072354/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743038072354/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743038072354/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072354/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072354/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072354/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" } }, { "catentry_id" : "794663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794637001", "partNumber" : "102654653", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SLRH":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016660/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016660/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016660/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016660/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016660/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016660/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016660/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016660/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016660/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" } }, { "catentry_id" : "794665001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794637001", "partNumber" : "102654739", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SAG":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053362/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053362/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053362/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053362/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053362/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053362/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053362/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053362/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053362/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "794666001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794637001", "partNumber" : "102654749", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_SGO":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053386/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053386/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053386/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053386/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053386/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234053386/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053386/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-5-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053386/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234053386/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-5-2st-mugg.jpg" } } ]
Asseri Wolfram Pisara Swarovski-Kivi 5 2kpl mormuska
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:5,90 €-6,90 € -
[ { "catentry_id" : "846799501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654613", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020766/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020766/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020766/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020766/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020766/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020766/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020766/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020766/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020766/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "846800001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654621", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008528/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008528/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008528/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008528/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008528/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008528/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008528/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008528/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008528/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "846801001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654639", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_4":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008535/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008535/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008535/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008535/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008535/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008535/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008535/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008535/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008535/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "846801501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654661", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020797/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020797/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020797/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020797/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020797/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020797/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020797/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020797/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020797/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "846802001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654671", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008542/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008542/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008542/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008542/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008542/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008542/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008542/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008542/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008542/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "846802501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654677", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020803/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020803/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020803/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020803/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020803/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020803/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020803/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020803/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020803/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "846803501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654693", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_7":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020773/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020773/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020773/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020773/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020773/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020773/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020773/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020773/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020773/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "846804001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654695", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008511/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008511/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008511/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008511/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008511/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008511/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008511/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008511/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008511/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "846808501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654773", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_1":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008504/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008504/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008504/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008504/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008504/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555008504/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008504/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008504/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555008504/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "846809001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "846778501", "partNumber" : "102654775", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020780/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020780/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020780/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020780/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020780/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555020780/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020780/asseri-wolfram-1-2-pcs-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020780/asseri-wolfram-1-2-kpl-morri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555020780/asseri-wolfram-1-2-st-morri.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "795400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654617", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_GER":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555017001/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555017001/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555017001/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555017001/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555017001/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555017001/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555017001/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555017001/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555017001/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" } }, { "catentry_id" : "795400501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654643", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_FEO":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016967/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016967/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016967/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016967/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016967/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016967/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016967/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016967/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016967/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "795401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654645", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_NRP":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011566/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011566/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555011566/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555011566/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555011566/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555011566/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011566/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011566/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011566/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" } }, { "catentry_id" : "795401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654669", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_MGR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016950/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016950/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016950/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016950/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016950/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016950/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016950/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016950/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016950/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" } }, { "catentry_id" : "795402001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654681", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_RD":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062784/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062784/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062784/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062784/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062784/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062784/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062784/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062784/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062784/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" } }, { "catentry_id" : "795402501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654707", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_CA":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062746/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062746/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062746/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062746/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062746/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062746/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062746/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062746/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062746/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "795403001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654763", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_ZER":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062807/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062807/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062807/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062807/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062807/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234062807/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062807/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062807/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234062807/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" } }, { "catentry_id" : "795403501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654767", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_BSE":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016981/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016981/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016981/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016981/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016981/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016981/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016981/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016981/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016981/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "795404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654785", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_OR":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011573/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011573/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555011573/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555011573/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555011573/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555011573/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011573/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011573/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555011573/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "795404501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "795396001", "partNumber" : "102654789", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGR":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016974/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016974/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016974/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016974/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016974/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555016974/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016974/asseri-tungsten-pisara-5-2-st-bitar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016974/asseri-wolfram-pisara-5-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555016974/asseri-tungsten-pisara-5-2-pcs-morsels.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "794661001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794637501", "partNumber" : "102654615", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SCU":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052983/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052983/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052983/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052983/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052983/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052983/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052983/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052983/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052983/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" } }, { "catentry_id" : "794661501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794637501", "partNumber" : "102654623", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SLRH":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555005268/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555005268/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555005268/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555005268/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555005268/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555005268/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555005268/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555005268/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555005268/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "794664001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794637501", "partNumber" : "102654727", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SEZH":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072293/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072293/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743038072293/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743038072293/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743038072293/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743038072293/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072293/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072293/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743038072293/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" } }, { "catentry_id" : "794664501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794637501", "partNumber" : "102654729", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SGO":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052976/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052976/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052976/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052976/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052976/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052976/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052976/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052976/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052976/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" } }, { "catentry_id" : "794667001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "794637501", "partNumber" : "102654793", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_SAG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052990/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052990/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052990/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052990/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052990/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743234052990/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052990/asseri-wolfram-pisara-swarovski-kivi-4-2kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052990/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2pcs-mug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743234052990/asseri-tungsten-pisara-swarovski-stone-4-2st-mugg.jpg" } } ]
Asseri Wolfram Pisara Swarovski-Kivi 4 2kpl mormuska
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90 € -
[ { "catentry_id" : "780063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "514832001", "partNumber" : "102680542", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pun/hop/mu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935855/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935855/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935855/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935855/jasu-kuha-80-mm-vertikal-stolpe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935855/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935855/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935855/jasu-kuha-80-mm-vertikal-stolpe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935855/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935855/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" } }, { "catentry_id" : "780065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "514832001", "partNumber" : "102680758", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pink/kel/ora":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935848/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935848/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935848/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935848/jasu-kuha-80-mm-vertikal-stolpe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935848/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935848/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935848/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935848/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935848/jasu-kuha-80-mm-vertikal-stolpe.jpg" } }, { "catentry_id" : "514850001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "514832001", "partNumber" : "102264727", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fl Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182411/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182411/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182411/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182411/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182411/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182411/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182411/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" } }, { "catentry_id" : "514858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "514832001", "partNumber" : "102265223", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Fl pink":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182404/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182404/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182404/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182404/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182404/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182404/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182404/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" } }, { "catentry_id" : "514859001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "514832001", "partNumber" : "102265352", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Fl yellow":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182992/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182992/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182992/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182992/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182992/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182992/jasu-kuha-80-mm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182992/jasu-kuha-80-mm-vertical-pole.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "517452501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "517352501", "partNumber" : "102264723", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182312/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182312/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182312/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182312/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182312/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182312/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182312/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" } }, { "catentry_id" : "517453001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "517352501", "partNumber" : "102264721", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182299/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182299/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182299/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182299/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182299/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182299/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182299/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" } }, { "catentry_id" : "517453501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "517352501", "partNumber" : "102264704", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182305/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182305/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182305/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182305/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182305/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182305/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182305/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" } }, { "catentry_id" : "517486501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "517352501", "partNumber" : "102265191", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182275/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182275/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182275/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182275/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182275/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182275/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182275/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" } }, { "catentry_id" : "517487001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "517352501", "partNumber" : "102265195", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182282/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182282/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182282/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182282/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430028182282/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182282/jasu-4-mm-2-pcs-mormyska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430028182282/jasu-4-mm-2-kpl-mormyska.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "848920501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848909501", "partNumber" : "102157967", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555014789/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555014789/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555014789/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555014789/asseri-mt-pro-65-mm-slide-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555014789/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555014789/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555014789/asseri-mt-pro-65-mm-slide-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "848922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "848909501", "partNumber" : "102157965", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555014772/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555014772/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555014772/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555014772/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4741555014772/asseri-mt-pro-65-mm-slide-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555014772/asseri-mt-pro-65-mm-liukupilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4741555014772/asseri-mt-pro-65-mm-slide-rod.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "615625501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "615603501", "partNumber" : "102414761", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_STBG":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677316345/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677316345/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677316345/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677316345/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677316345.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677316345.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677316345/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "615626001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "615603501", "partNumber" : "102414763", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_STBS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677316352/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677316352/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677316352/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677316352.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677316352/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677316352.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677316352/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "615626501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "615603501", "partNumber" : "102414765", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_STHB":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314112/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314112/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314112/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314112/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314112.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314112.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314112/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "615627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "615603501", "partNumber" : "102414767", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_STGS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314105/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314105/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314105/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314105.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/022677314105/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314105/rapala-jiggin-rap-5-cm-9-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/022677314105.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "833639501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "833553501", "partNumber" : "102672803", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_LWB":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026671/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026671/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026671/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026671/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026671/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026671/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026671/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026671/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026671/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "833640501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "833553501", "partNumber" : "102672821", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_LGB":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026701/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026701/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026701/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026701/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026701/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026701/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026701/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026701/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026701/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "833641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "833553501", "partNumber" : "102672847", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_LBW":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026664/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026664/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026664/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026664/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026664/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026664/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026664/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026664/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026664/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "833641501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "833553501", "partNumber" : "102672857", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_LRB":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026695/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026695/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026695/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026695/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026695/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026695/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026695/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026695/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026695/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "833643501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "833553501", "partNumber" : "102672915", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_LOB":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026657/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026657/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026657/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026657/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026657/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026657/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026657/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026657/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026657/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "833644001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "833553501", "partNumber" : "102672942", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_LSB":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026688/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026688/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026688/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026688/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026688/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026688/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026688/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026688/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026688/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "833647501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "833553501", "partNumber" : "102673055", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_LBY":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026718/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026718/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026718/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026718/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026718/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026718/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026718/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026718/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026718/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "836031501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "833553501", "partNumber" : "102673067", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_LYB":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026725/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026725/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026725/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026725/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026725/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212026725/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026725/vaino-leppis-2-pieces-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026725/vaino-leppis-2-st-mormuska.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212026725/vaino-leppis-2-kpl-mormuska.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "813074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813072501", "partNumber" : "102659858", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116578/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116578/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116578/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116578/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116578/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116578/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116578/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "813074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813072501", "partNumber" : "102659862", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Shiner":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116554/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116554/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116554/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116554/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116554/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116554/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116554/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "813075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813072501", "partNumber" : "102659900", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116585/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116585/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116585/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116585/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116585/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116585/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116585/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "813075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813072501", "partNumber" : "102659908", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Gold Shiner":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193125617/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193125617/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193125617/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193125617/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193125617/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193125617/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193125617/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "813076001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813072501", "partNumber" : "102659928", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fire Tiger":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193146537/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193146537/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193146537/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193146537/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193146537/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193146537/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193146537/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "813077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813072501", "partNumber" : "102659962", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Gold Fish":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116561/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116561/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116561/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116561/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43193116561/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116561/vmc-tingler-spoon-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43193116561/vmc-tingler-spoon-pilkki.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 121 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 65 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 31 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl