- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9536) /
- Kalastus (3781) /
- Kalastusvieheet (1258) /
- Pilkkivieheet
Pilkkivieheet
Pilkki valitaan kalastettavan lajin mukaan
Pilkkiminen on parasta talviajan kalastamista. Aurinkoisena kevättalven päivinä on rauhoittavaa istahtaa pilkkijakkaran päälle avannon eteen odottelemaan saalista. Pilkkivapaan kiinnitettävä pilkki vaikuttaa siihen, mikä jään alla uiskenteleva kala siihen nappaa – eri kalalajit kiinnostuvat siis erilaisista pilkeistä.Pilkki on pilkkikalastuksessa käytettävä viehe, joka houkuttelee kalan kiinni koukkuun. Meillä pohjoisessa pilkkien valikoima on todella laaja, sillä kotimaiset kalastusvälineitä tekevät yritykset tietävät, millaisten pilkkien avulla saalista voi saada varmimmin. Pilkkejä valmistavat niin Rapala, Kuusamo kuin Ahtikin. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät pilkit kaikkien kalalajien pyytämiseen sekä runsaan valikoiman pilkkitarvikkeita aina haalareista naskaleihin.
Pilkkiminen käy urheilusta
Talvikalastuksessa pilkkitarvikkeet karttuvat herkästi ajan myötä. Alkuunsa pilkkijälle riittävät hyvä pilkkivapa ja muutama pilkki, mutta nälkä kasvaa syödessä ja erilaisia pilkkejä alkaa kertymään herkästi pilkkirepun taskuun. Pilkkien hankkiminen ei ole ainoaa urheilua, mitä pilkkijä tekee, sillä oikeasti pilkkiminen ei ole pelkästään avannon äärellä koko päivän istuskelua.
Mikäli saalista tahtoo saada, pilkkijän tulee ottaa huomioon veden syvyys, oikeanlainen pilkki sekä omata kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys ei tule istuskelemisesta, vaan siitä että jaksaa kärsivällisesti kairata useita eri avantoja pilkkimistä varten. Yhden pilkkireiän äärellä istuu turhaan kovinkaan kauaa, jos sieltä ei ala saalista tulemaan.
Pilkki valitaan kalalajiin mukaan
Ahvenpilkki taitaa olla yleisin pilkki, sillä ahvenen pyynti on suosittua talvikuukausina. Ahvenen pilkkimisessä käytetään usein morria eli mormuskaa, joka on painava viehe pienestä koostaan huolimatta. Kaikki metallinsävyiset tai räikeän väriset mormuskat ovat ahvenen mieleen, sillä kalan tarkka näköaisti havaitsee sen hyvin sameassakin vedessä.
Monet tasapainopilkit ovat taas petokalojen mieleen. Niiden vedessä liikkuminen matkii pienten kalojen uintiliikkeitä, joten ne ovat petokalan mielestä vastustamattomia. Tasapainopilkillä pyydetään yleensä isompia kaloja.
Pilkkien kanssa käytetään myös eri syöttejä, kuten kastematoja, kärpäsentoukkia sekä surviaissääsken toukkia. Kärpäsentoukka on yleisin käytetty syötti, sillä se on edullinen ja hyvin säilyvä. Syöttitoukat voidaan värjätä kirkkain värein, jotta ne erottuvat sameassa vedessä paremmin.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät kaiken kalastamiseen, niin kesävesille kuin talvikalastamiseenkin. Pilkkijän tärkein varuste on aina mukana kulkevat naskalit, joten hanki ne ensimmäisenä ja katso sitten meidän runsas pilkkivalikoimamme! Paras pilkki löytyy kokeilemisen sekä kokemuksen kautta, joten avannolle kannattaa ottaa aina useampi pilkki mukaan.
Pilkki valitaan kalastettavan lajin mukaan
Pilkkiminen on parasta talviajan kalastamista. Aurinkoisena kevättalven päivinä on rauhoittavaa istahtaa pilkkijakkaran päälle avannon eteen odottelemaan saalista. Pilkkivapaan kiinnitettävä pilkki vaikuttaa siihen, mikä jään alla uiskenteleva kala siihen nappaa – eri kalalajit kiinnostuvat siis erilaisista pilkeistä.Pilkki on pilkkikalastuksessa käytettävä viehe, joka houkuttelee kalan kiinni koukkuun. Meillä pohjoisessa pilkkien valikoima on todella laaja, sillä kotimaiset kalastusvälineitä tekevät yritykset tietävät, millaisten pilkkien avulla saalista voi saada varmimmin. Pilkkejä valmistavat niin Rapala, Kuusamo kuin Ahtikin. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät pilkit kaikkien kalalajien pyytämiseen sekä runsaan valikoiman pilkkitarvikkeita aina haalareista naskaleihin.
Pilkkiminen käy urheilusta
Talvikalastuksessa pilkkitarvikkeet karttuvat herkästi ajan myötä. Alkuunsa pilkkijälle riittävät hyvä pilkkivapa ja muutama pilkki, mutta nälkä kasvaa syödessä ja erilaisia pilkkejä alkaa kertymään herkästi pilkkirepun taskuun. Pilkkien hankkiminen ei ole ainoaa urheilua, mitä pilkkijä tekee, sillä oikeasti pilkkiminen ei ole pelkästään avannon äärellä koko päivän istuskelua.
Mikäli saalista tahtoo saada, pilkkijän tulee ottaa huomioon veden syvyys, oikeanlainen pilkki sekä omata kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys ei tule istuskelemisesta, vaan siitä että jaksaa kärsivällisesti kairata useita eri avantoja pilkkimistä varten. Yhden pilkkireiän äärellä istuu turhaan kovinkaan kauaa, jos sieltä ei ala saalista tulemaan.
Pilkki valitaan kalalajiin mukaan
Ahvenpilkki taitaa olla yleisin pilkki, sillä ahvenen pyynti on suosittua talvikuukausina. Ahvenen pilkkimisessä käytetään usein morria eli mormuskaa, joka on painava viehe pienestä koostaan huolimatta. Kaikki metallinsävyiset tai räikeän väriset mormuskat ovat ahvenen mieleen, sillä kalan tarkka näköaisti havaitsee sen hyvin sameassakin vedessä.
Monet tasapainopilkit ovat taas petokalojen mieleen. Niiden vedessä liikkuminen matkii pienten kalojen uintiliikkeitä, joten ne ovat petokalan mielestä vastustamattomia. Tasapainopilkillä pyydetään yleensä isompia kaloja.
Pilkkien kanssa käytetään myös eri syöttejä, kuten kastematoja, kärpäsentoukkia sekä surviaissääsken toukkia. Kärpäsentoukka on yleisin käytetty syötti, sillä se on edullinen ja hyvin säilyvä. Syöttitoukat voidaan värjätä kirkkain värein, jotta ne erottuvat sameassa vedessä paremmin.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät kaiken kalastamiseen, niin kesävesille kuin talvikalastamiseenkin. Pilkkijän tärkein varuste on aina mukana kulkevat naskalit, joten hanki ne ensimmäisenä ja katso sitten meidän runsas pilkkivalikoimamme! Paras pilkki löytyy kokeilemisen sekä kokemuksen kautta, joten avannolle kannattaa ottaa aina useampi pilkki mukaan.
-
[ { "catentry_id" : "759768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794078001", "partNumber" : "102658784", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332932013760/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332932013760/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332932013760/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332932013760/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332932013760.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332932013760.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332932013760/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg" } }, { "catentry_id" : "759772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "794078001", "partNumber" : "102658810", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332932013845/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332932013845/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332932013845/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332932013845/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332932013845.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332932013845/hl-3-6-g-volfram-mormuska.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332932013845.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "467615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "467576001", "partNumber" : "102180472", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090146/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090146/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090146/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090146/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-iron.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090146/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090146/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-iron.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090146/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg" } }, { "catentry_id" : "467616501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "467576001", "partNumber" : "102180476", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090160/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090160/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090160/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090160/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090160/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-iron.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090160/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-iron.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090160/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg" } }, { "catentry_id" : "467617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "467576001", "partNumber" : "102180483", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090177/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090177/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090177/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090177/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090177/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-iron.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090177/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090177/vaino-sami-ravdu-oval-70-mm-iron.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "467612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "467575001", "partNumber" : "102180466", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090153/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090153/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090153/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090153/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090153/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-iron-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090153/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090153/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-iron-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "467614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "467575001", "partNumber" : "102180454", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090122/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090122/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090122/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090122/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-iron-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090122/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090122/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090122/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-iron-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "467616001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "467575001", "partNumber" : "102180460", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090139/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090139/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090139/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090139/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438212090139/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-iron-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090139/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438212090139/vaino-sami-ravdu-drop-70-mm-iron-rod.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1202422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1202422001", "partNumber" : "102660682", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005402611/vare-volfram-5-5-mm-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005402611/vare-volfram-5-5-mm-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005402611/vare-volfram-5-5-mm-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005402611/vare-volfram-5-5-mm-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050005402611/vare-wolfram-55-mm-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005402611/vare-wolfram-55-mm-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050005402611/vare-volfram-5-5-mm-morri.jpg" } } ]Väri:Hopea
-
[ { "catentry_id" : "259959001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "259934501", "partNumber" : "101778067", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_12":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197048/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197048/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197048/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197048/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197048/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197048/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197048/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" } }, { "catentry_id" : "259959501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "259934501", "partNumber" : "101778065", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197024/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197024/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197024/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197024/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197024/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197024/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197024/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" } }, { "catentry_id" : "259961001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "259934501", "partNumber" : "101778066", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_11":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197031/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197031/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197031/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197031/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197031/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197031/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197031/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" } }, { "catentry_id" : "259962001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "259934501", "partNumber" : "101778069", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197086/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197086/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197086/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197086/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197086/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197086/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197086/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342856", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_14":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197062/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197062/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197062/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197062/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197062/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197062/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197062/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197062/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197062/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312064001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342858", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197079/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197079/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197079/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197079/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197079/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197079/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197079/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197079/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197079/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312065001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342860", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196942/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196942/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196942/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196942/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196942/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196942/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196942/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196942/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196942/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342862", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_3":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196959/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196959/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196959/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196959/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196959/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196959/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196959/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196959/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196959/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312066501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342870", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_1":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196935/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196935/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196935/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196935/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196935/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196935/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196935/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196935/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196935/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342872", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197000/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197000/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197000/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197000/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197000/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197000/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197000/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197000/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197000/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342874", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197017/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197017/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197017/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197017/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197017/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197017/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197017/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197017/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197017/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342878", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_4":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196966/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196966/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196966/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196966/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196966/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196966/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196966/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196966/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196966/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342880", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196973/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196973/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196973/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196973/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196973/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196973/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196973/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196973/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196973/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312071501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342882", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196980/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196980/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196980/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196980/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196980/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196980/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196980/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196980/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196980/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" } }, { "catentry_id" : "1312072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "259934501", "partNumber" : "103342884", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_7":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196997/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196997/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196997/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196997/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196997/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037196997/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196997/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196997/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037196997/ef-3-st-malad-blyinstickning.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314112001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "259934501", "partNumber" : "101896630", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197123/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197123/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197123/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197123/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197123/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197123/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197123/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314112501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "259934501", "partNumber" : "101896626", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197109/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197109/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197109/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197109/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197109/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197109/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197109/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314113001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "259934501", "partNumber" : "101896632", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_21":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197130/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197130/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197130/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197130/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197130/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197130/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197130/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314113501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "259934501", "partNumber" : "101896628", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197116/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197116/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197116/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197116/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197116/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197116/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197116/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" } }, { "catentry_id" : "1314114001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "259934501", "partNumber" : "101896624", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_17":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197093/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197093/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197093/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197093/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430037197093/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197093/ef-3-kpl-maalattu-lyijymorri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430037197093/ef-3-pcs-painted-lead-mortise.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "628438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628398001", "partNumber" : "101773542", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615481829/ma-mademorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615481829/ma-mademorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615481829/ma-mademorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615481829/ma-mademorri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615481829/ma-mademorri.jpg" } }, { "catentry_id" : "628439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628398001", "partNumber" : "101773541", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615481812/ma-mademorri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615481812/ma-mademorri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615481812/ma-mademorri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615481812/ma-mademorri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615481812/ma-mademorri.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "283577501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "173691001", "partNumber" : "101110276", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775517/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775517/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252775517/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252775517/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252775517/ahti-wolfram-drop-1-8-g-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775517/ahti-wolfram-drop-1-8-g-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775517/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "283578501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "173691001", "partNumber" : "101110355", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Superkulta 2":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252777511/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252777511/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252777511/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252777511/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252777511/ahti-wolfram-drop-1-8-g-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252777511/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252777511/ahti-wolfram-drop-1-8-g-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "173719001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "173691001", "partNumber" : "101110274", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775487/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775487/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252775487/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252775487/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252775487/ahti-wolfram-drop-1-8-g-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775487/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775487/ahti-wolfram-drop-1-8-g-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "173720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "173691001", "partNumber" : "101110275", "unitPrice" : "3,00 €", "unitPriceRaw" : "3.0", "Attributes" : { "Väri_|_Superkulta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775111/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775111/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252775111/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252775111/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418252775111/ahti-wolfram-drop-1-8-g-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775111/ahti-wolfram-drop-1-8-g-morri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418252775111/ahti-volfram-pisara-1-8-g-morri.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "94473501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100425912", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Puna-keltainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053288/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053288/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053288/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053165/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053165/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94474001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100428571", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fluorisoitu keltainen":"1" , "Koko, mm_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053271/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053271/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053271/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053158/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053158/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94474501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100428486", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053134/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053134/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94475001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100607964", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Clown":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053264/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053264/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053264/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053141/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053141/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94481001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525323", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" , "Koko, mm_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94481501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525325", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fluorisoitu keltainen":"1" , "Koko, mm_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053271/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053271/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053271/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053271/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053271/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94482001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525324", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Clown":"2" , "Koko, mm_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053264/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053264/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053264/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053264/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053264/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94482501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525330", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko, mm_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053325/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053325/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053325/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053325/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053325/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94596001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525322", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" , "Koko, mm_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057279/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057279/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071057279/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071057309/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057309/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94596501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525327", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fluorisoitu punainen":"4" , "Koko, mm_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053295/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053295/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053295/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053295/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053295/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94597001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525328", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Papukaija":"4" , "Koko, mm_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053301/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053301/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053301/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053301/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053301/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94597501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525326", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Puna-keltainen":"5" , "Koko, mm_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053288/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053288/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053288/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053288/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053288/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94598001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525329", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko, mm_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053318/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053318/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053318/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053318/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053318/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "94598501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525331", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"4" , "Koko, mm_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053240/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053240/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053240/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053356/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053356/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "788413001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525335", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko, mm_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053257/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068909/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068909/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530962001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100428543", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053325/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053325/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053325/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053202/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053202/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530962501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100428549", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Hopea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053332/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053332/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053332/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053219/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053219/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530963001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100428557", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Kupari":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053349/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053349/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053349/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053226/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053226/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530964001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101090289", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Metal musta":"1" , "Koko, mm_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068893/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068893/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068893/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068893/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068893/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530966501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525334", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kirkas hopea":"4" , "Koko, mm_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057293/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057293/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071057293/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071057323/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057323/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530967001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525336", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_5":"3" , "Väri_|_Metal punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068886/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068886/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068886/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068930/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068930/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530967501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525337", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_5":"4" , "Väri_|_Black nickel":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068947/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068947/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068947/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068947/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068947/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530969001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100428501", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Fl. papukaija":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053189/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053189/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053189/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053189/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053189/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530969501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100428566", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Kulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053240/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053240/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053240/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053240/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053240/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530970001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100428492", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Fl. punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053172/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053172/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053172/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053172/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053172/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530970501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101090284", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Kirkas hopea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057293/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057293/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071057293/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071057293/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057293/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530971001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101090288", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Metal punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068886/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068886/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068886/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068886/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068886/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "530977501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101920644", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kameleontti":"2" , "Koko, mm_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071095400/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071095400/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071095400/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071095400/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071095400/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "531071501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "100428540", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053318/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053318/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053318/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053196/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053196/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "531072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101090285", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Metal sininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068855/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068855/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068855/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071068855/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071068855/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "531072501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525333", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"4" , "Koko, mm_|_5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053349/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053349/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053349/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053349/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053349/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "531073001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101525332", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"3" , "Koko, mm_|_5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053332/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053332/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053332/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071053332/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071053332/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "531073501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101090282", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Oranssi":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057279/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057279/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071057279/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071057279/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071057279/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } }, { "catentry_id" : "531075501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "94471501", "partNumber" : "101920642", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"1" , "Väri_|_Kameleontti":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071095400/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071095400/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071095400/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420071095417/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420071095417/nordic-volfram-2-kpl-morri.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1062412001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1062409001", "partNumber" : "103197879", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310236/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310236/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310236/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310236/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310236.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310236/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310236.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062412501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1062409001", "partNumber" : "103197883", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kelta/punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310250/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310250/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310250/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310250.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310250/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310250/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310250.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1062409001", "partNumber" : "103197875", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310212/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310212/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310212/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310212/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310212.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310212.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310212/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062417501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1062409001", "partNumber" : "103197877", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310229/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310229/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310229/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310229/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310229.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310229/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310229.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062419501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1062409001", "partNumber" : "103197881", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310243/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310243/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310243/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310243/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310243.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310243.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310243/wiggler-kalakinn-90-mm-rautulatka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1062415001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1062408501", "partNumber" : "103197871", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310199/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310199/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310199/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310199.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310199/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310199/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310199.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062416001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1062408501", "partNumber" : "103197869", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310182/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310182/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310182/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310182/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310182.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310182/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310182.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1062408501", "partNumber" : "103197873", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kelta/punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310205/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310205/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310205/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310205/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310205.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310205/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310205.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062420001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1062408501", "partNumber" : "103197865", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310168/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310168/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310168/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310168.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310168/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310168.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310168/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1062528501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1062408501", "partNumber" : "103197867", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310175/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310175/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310175/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310175/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340010310175.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310175.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340010310175/wiggler-kalakinn-75-mm-rautulatka.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 121 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 65 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 31 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl