- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9538) /
- Kalastus (3781) /
- Kalastusvieheet (1258) /
- Pilkkivieheet
Pilkkivieheet
Pilkki valitaan kalastettavan lajin mukaan
Pilkkiminen on parasta talviajan kalastamista. Aurinkoisena kevättalven päivinä on rauhoittavaa istahtaa pilkkijakkaran päälle avannon eteen odottelemaan saalista. Pilkkivapaan kiinnitettävä pilkki vaikuttaa siihen, mikä jään alla uiskenteleva kala siihen nappaa – eri kalalajit kiinnostuvat siis erilaisista pilkeistä.Pilkki on pilkkikalastuksessa käytettävä viehe, joka houkuttelee kalan kiinni koukkuun. Meillä pohjoisessa pilkkien valikoima on todella laaja, sillä kotimaiset kalastusvälineitä tekevät yritykset tietävät, millaisten pilkkien avulla saalista voi saada varmimmin. Pilkkejä valmistavat niin Rapala, Kuusamo kuin Ahtikin. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät pilkit kaikkien kalalajien pyytämiseen sekä runsaan valikoiman pilkkitarvikkeita aina haalareista naskaleihin.
Pilkkiminen käy urheilusta
Talvikalastuksessa pilkkitarvikkeet karttuvat herkästi ajan myötä. Alkuunsa pilkkijälle riittävät hyvä pilkkivapa ja muutama pilkki, mutta nälkä kasvaa syödessä ja erilaisia pilkkejä alkaa kertymään herkästi pilkkirepun taskuun. Pilkkien hankkiminen ei ole ainoaa urheilua, mitä pilkkijä tekee, sillä oikeasti pilkkiminen ei ole pelkästään avannon äärellä koko päivän istuskelua.
Mikäli saalista tahtoo saada, pilkkijän tulee ottaa huomioon veden syvyys, oikeanlainen pilkki sekä omata kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys ei tule istuskelemisesta, vaan siitä että jaksaa kärsivällisesti kairata useita eri avantoja pilkkimistä varten. Yhden pilkkireiän äärellä istuu turhaan kovinkaan kauaa, jos sieltä ei ala saalista tulemaan.
Pilkki valitaan kalalajiin mukaan
Ahvenpilkki taitaa olla yleisin pilkki, sillä ahvenen pyynti on suosittua talvikuukausina. Ahvenen pilkkimisessä käytetään usein morria eli mormuskaa, joka on painava viehe pienestä koostaan huolimatta. Kaikki metallinsävyiset tai räikeän väriset mormuskat ovat ahvenen mieleen, sillä kalan tarkka näköaisti havaitsee sen hyvin sameassakin vedessä.
Monet tasapainopilkit ovat taas petokalojen mieleen. Niiden vedessä liikkuminen matkii pienten kalojen uintiliikkeitä, joten ne ovat petokalan mielestä vastustamattomia. Tasapainopilkillä pyydetään yleensä isompia kaloja.
Pilkkien kanssa käytetään myös eri syöttejä, kuten kastematoja, kärpäsentoukkia sekä surviaissääsken toukkia. Kärpäsentoukka on yleisin käytetty syötti, sillä se on edullinen ja hyvin säilyvä. Syöttitoukat voidaan värjätä kirkkain värein, jotta ne erottuvat sameassa vedessä paremmin.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät kaiken kalastamiseen, niin kesävesille kuin talvikalastamiseenkin. Pilkkijän tärkein varuste on aina mukana kulkevat naskalit, joten hanki ne ensimmäisenä ja katso sitten meidän runsas pilkkivalikoimamme! Paras pilkki löytyy kokeilemisen sekä kokemuksen kautta, joten avannolle kannattaa ottaa aina useampi pilkki mukaan.
Pilkki valitaan kalastettavan lajin mukaan
Pilkkiminen on parasta talviajan kalastamista. Aurinkoisena kevättalven päivinä on rauhoittavaa istahtaa pilkkijakkaran päälle avannon eteen odottelemaan saalista. Pilkkivapaan kiinnitettävä pilkki vaikuttaa siihen, mikä jään alla uiskenteleva kala siihen nappaa – eri kalalajit kiinnostuvat siis erilaisista pilkeistä.Pilkki on pilkkikalastuksessa käytettävä viehe, joka houkuttelee kalan kiinni koukkuun. Meillä pohjoisessa pilkkien valikoima on todella laaja, sillä kotimaiset kalastusvälineitä tekevät yritykset tietävät, millaisten pilkkien avulla saalista voi saada varmimmin. Pilkkejä valmistavat niin Rapala, Kuusamo kuin Ahtikin. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät pilkit kaikkien kalalajien pyytämiseen sekä runsaan valikoiman pilkkitarvikkeita aina haalareista naskaleihin.
Pilkkiminen käy urheilusta
Talvikalastuksessa pilkkitarvikkeet karttuvat herkästi ajan myötä. Alkuunsa pilkkijälle riittävät hyvä pilkkivapa ja muutama pilkki, mutta nälkä kasvaa syödessä ja erilaisia pilkkejä alkaa kertymään herkästi pilkkirepun taskuun. Pilkkien hankkiminen ei ole ainoaa urheilua, mitä pilkkijä tekee, sillä oikeasti pilkkiminen ei ole pelkästään avannon äärellä koko päivän istuskelua.
Mikäli saalista tahtoo saada, pilkkijän tulee ottaa huomioon veden syvyys, oikeanlainen pilkki sekä omata kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys ei tule istuskelemisesta, vaan siitä että jaksaa kärsivällisesti kairata useita eri avantoja pilkkimistä varten. Yhden pilkkireiän äärellä istuu turhaan kovinkaan kauaa, jos sieltä ei ala saalista tulemaan.
Pilkki valitaan kalalajiin mukaan
Ahvenpilkki taitaa olla yleisin pilkki, sillä ahvenen pyynti on suosittua talvikuukausina. Ahvenen pilkkimisessä käytetään usein morria eli mormuskaa, joka on painava viehe pienestä koostaan huolimatta. Kaikki metallinsävyiset tai räikeän väriset mormuskat ovat ahvenen mieleen, sillä kalan tarkka näköaisti havaitsee sen hyvin sameassakin vedessä.
Monet tasapainopilkit ovat taas petokalojen mieleen. Niiden vedessä liikkuminen matkii pienten kalojen uintiliikkeitä, joten ne ovat petokalan mielestä vastustamattomia. Tasapainopilkillä pyydetään yleensä isompia kaloja.
Pilkkien kanssa käytetään myös eri syöttejä, kuten kastematoja, kärpäsentoukkia sekä surviaissääsken toukkia. Kärpäsentoukka on yleisin käytetty syötti, sillä se on edullinen ja hyvin säilyvä. Syöttitoukat voidaan värjätä kirkkain värein, jotta ne erottuvat sameassa vedessä paremmin.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät kaiken kalastamiseen, niin kesävesille kuin talvikalastamiseenkin. Pilkkijän tärkein varuste on aina mukana kulkevat naskalit, joten hanki ne ensimmäisenä ja katso sitten meidän runsas pilkkivalikoimamme! Paras pilkki löytyy kokeilemisen sekä kokemuksen kautta, joten avannolle kannattaa ottaa aina useampi pilkki mukaan.
-
[ { "catentry_id" : "1139863001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1131444001", "partNumber" : "103267039", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hop/kup":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1139863501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1131444001", "partNumber" : "103267041", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1139864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1131444001", "partNumber" : "103267043", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_Mes/hop":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1139864501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1131444001", "partNumber" : "103267045", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hop/mes":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1139865001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1131444001", "partNumber" : "103267239", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kup/hop":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "779736001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "779388001", "partNumber" : "102665680", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Orange/Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751148/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751148/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751148/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751148/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751148.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751148.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751148/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "779736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "779388001", "partNumber" : "102665682", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Green/Red":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751100/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751100/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751100/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751100/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751100.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751100.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751100/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "779737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "779388001", "partNumber" : "102665686", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Orange/Yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751131/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751131/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751131/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751131/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751131.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751131.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751131/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "779737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "779388001", "partNumber" : "102665688", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black/Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751056/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751056/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751056/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751056.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751056/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751056/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751056.jpg" } }, { "catentry_id" : "779739501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "779388001", "partNumber" : "102665704", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue/Yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751124/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751124/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751124/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751124.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751124/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751124.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751124/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "779740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "779388001", "partNumber" : "102665708", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red/Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751117/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751117/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751117/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751117.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751117/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751117/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751117.jpg" } }, { "catentry_id" : "779743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "779388001", "partNumber" : "102665722", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green/Yellow":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751155/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751155/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751155/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751155.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751155/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751155.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751155/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "779743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "779388001", "partNumber" : "102665724", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow/Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751063/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751063/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751063/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751063.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751063/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751063/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751063.jpg" } }, { "catentry_id" : "779746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "779388001", "partNumber" : "102665736", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink/White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751094/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751094/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751094/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751094.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078751094/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751094/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078751094.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000370501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "779388001", "partNumber" : "103122925", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Mauri Rääpysjärvi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752022/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752022/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752022/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752022.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752022/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752022.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752022/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000382501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "779388001", "partNumber" : "103123015", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Minna Saramo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752015/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752015/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752015/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752015.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430078752015/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752015.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430078752015/norolan-northern-light-5-cm-4-g-pilkki.jpg" } } ]
Norolan Northern Light 5 cm 4 g pilkki
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:13,50 €-13,90 € -
[ { "catentry_id" : "1000369501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103122921", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_09":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482697/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482697/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482697/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482697.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482697/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482697/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482697.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000371501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103122929", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_01":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482611/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482611/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482611/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482611/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482611.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482611.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482611/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000379001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103122971", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_05":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482659/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482659/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482659/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482659.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482659/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482659/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482659.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000380001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103122975", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_02":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482628/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482628/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482628/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482628/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482628.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482628/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482628.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103122987", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_03":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482635/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482635/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482635/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482635.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482635/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482635/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482635.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000383501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103123019", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_08":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482680/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482680/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482680/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482680.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482680/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482680/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482680.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103123029", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_06":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482666/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482666/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482666/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482666.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482666/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482666.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482666/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103123037", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_07":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482673/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482673/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482673/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482673.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482673/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482673/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482673.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000387001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103123047", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_04":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482642/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482642/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482642/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482642.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482642/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482642/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482642.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000390501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998072501", "partNumber" : "103123075", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482703/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482703/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482703/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482703.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420615482703/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482703.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420615482703/perza-karvapyrstolla-tikkutasuri.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1195041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195037001", "partNumber" : "103258405", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_BR":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381368/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381368/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381368/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381368/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381368/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381368/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381368/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381368/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381368/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" } }, { "catentry_id" : "1195042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195037001", "partNumber" : "103258407", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_BLOR":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381399/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381399/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381399/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381399/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381399/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381399/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381399/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381399/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381399/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" } }, { "catentry_id" : "1195042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195037001", "partNumber" : "103258425", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381351/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381351/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381351/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381351/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381351/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381351/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381351/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381351/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381351/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" } }, { "catentry_id" : "1195043001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1195037001", "partNumber" : "103258433", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_FS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381382/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381382/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381382/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381382/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381382/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381382/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381382/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381382/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381382/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1195044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195037001", "partNumber" : "103258441", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_BG":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381375/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381375/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381375/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381375/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381375/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430079381375/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381375/jasu-sinkki-7-cm-13-g-kevyttasuri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381375/jasu-zinc-7-cm-13-g-br-light-weight.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430079381375/jasu-zink-7-cm-13-g-br-lattvikt.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "832042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602875", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602877", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_14":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602879", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_12":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602885", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_8":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602887", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602889", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602891", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602893", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_4":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602895", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832049501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602905", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_2":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602907", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_11":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602917", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602925", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602929", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "831961501", "partNumber" : "102602931", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "832815001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "832796001", "partNumber" : "102660436", "unitPrice" : "11,00 €", "unitPriceRaw" : "11.0", "Attributes" : { "Väri_|_Messinki-hopea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832816001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832796001", "partNumber" : "102660470", "unitPrice" : "11,00 €", "unitPriceRaw" : "11.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832818001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832796001", "partNumber" : "102660506", "unitPrice" : "11,00 €", "unitPriceRaw" : "11.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari-messinki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832819001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "832796001", "partNumber" : "102660516", "unitPrice" : "11,00 €", "unitPriceRaw" : "11.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832820501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "832796001", "partNumber" : "102660542", "unitPrice" : "11,00 €", "unitPriceRaw" : "11.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari-hopea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "832822001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "832796001", "partNumber" : "102660592", "unitPrice" : "11,00 €", "unitPriceRaw" : "11.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea-messinki":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:
-
[ { "catentry_id" : "847962501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "847945501", "partNumber" : "102659852", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Väri_|_CHS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141096/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141096/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141096/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141096/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-blue.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141096/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141096/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-bla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141096/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-blue.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141096/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141096/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-bla.jpg" } }, { "catentry_id" : "847966001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "847945501", "partNumber" : "102659950", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Väri_|_GSH":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141188/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141188/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141188/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141188/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-bla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141188/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141188/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-blue.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141188/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141188/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-blue.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141188/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-bla.jpg" } }, { "catentry_id" : "847968501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "847945501", "partNumber" : "102659966", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Väri_|_SGH":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141195/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141195/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141195/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141195/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-blue.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141195/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141195/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-bla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141195/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-bla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141195/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141195/blue-fox-akka-xl-80-mm-17-g-blue.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "846809501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "846779001", "partNumber" : "102659836", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_CSH":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141102/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141102/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141102/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141102/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141102/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snoskoter.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141102/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snowmobile.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141102/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snowmobile.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141102/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141102/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snoskoter.jpg" } }, { "catentry_id" : "846810001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "846779001", "partNumber" : "102659938", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_GSH":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141201/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141201/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141201/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141201/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141201/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snoskoter.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141201/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snowmobile.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141201/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snowmobile.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141201/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141201/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snoskoter.jpg" } }, { "catentry_id" : "846810501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "846779001", "partNumber" : "102659970", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_SSH":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141218/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141218/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141218/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141218/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snowmobile.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141218/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snoskoter.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/027752141218/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141218/blue-fox-akka-giant-120-mm-39-g-jalokalapilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141218/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snoskoter.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/027752141218/blue-fox-like-giant-120-mm-39-g-snowmobile.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "813073001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "813070001", "partNumber" : "102659826", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Glow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130499/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130499/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193130499/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193130499/vmc-tingler-spoon-kit-3-pcs.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193130499/vmc-tingler-spoon-kit-3-st.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193130499/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130499/vmc-tingler-spoon-kit-3-st.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130499/vmc-tingler-spoon-kit-3-pcs.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130499/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "813073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813070001", "partNumber" : "102659832", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Väri_|_Glow UV":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130451/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130451/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193130451/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193130451/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193130451/vmc-tingler-spoon-kit-3-st.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043193130451/vmc-tingler-spoon-kit-3-pcs.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130451/vmc-tingler-spoon-kit-3-st.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130451/vmc-tingler-spoon-kit-3-kpl-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043193130451/vmc-tingler-spoon-kit-3-pcs.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "836270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836234001", "partNumber" : "102518298", "unitPrice" : "8,00 €", "unitPriceRaw" : "8.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari/Hopeasuomu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591596/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591596/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591596/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591596/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591596/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591596/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591596/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "836271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836234001", "partNumber" : "102518302", "unitPrice" : "8,00 €", "unitPriceRaw" : "8.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/Hopeapallo":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591701/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591701/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591701/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591701/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591701/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591701/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591701/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" } }, { "catentry_id" : "836271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836234001", "partNumber" : "102518304", "unitPrice" : "8,00 €", "unitPriceRaw" : "8.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari/Oranssihile":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066595372/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066595372/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066595372/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066595372/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066595372/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066595372/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066595372/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "836272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836234001", "partNumber" : "102518306", "unitPrice" : "8,00 €", "unitPriceRaw" : "8.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari/Sininensuomu":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066595402/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066595402/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066595402/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066595402/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066595402/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066595402/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066595402/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "836272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836234001", "partNumber" : "102518308", "unitPrice" : "8,00 €", "unitPriceRaw" : "8.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari/Pinkki":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066592548/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066592548/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066592548/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066592548/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066592548/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066592548/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066592548/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "836273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836234001", "partNumber" : "102518310", "unitPrice" : "8,00 €", "unitPriceRaw" : "8.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/Hopeavihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066598779/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066598779/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066598779/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066598779/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066598779/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066598779/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066598779/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" } }, { "catentry_id" : "836273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836234001", "partNumber" : "102518312", "unitPrice" : "8,00 €", "unitPriceRaw" : "8.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari/Oranssimusta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591992/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591992/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591992/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591992/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591992/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591992/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591992/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "836274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836234001", "partNumber" : "102518322", "unitPrice" : "8,00 €", "unitPriceRaw" : "8.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/Hopeasuomu":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591589/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591589/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591589/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591589/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591589/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591589/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591589/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" } }, { "catentry_id" : "836274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "836234001", "partNumber" : "102518324", "unitPrice" : "8,00 €", "unitPriceRaw" : "8.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/Hopearaita":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591633/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591633/vare-4-cm-pystypilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591633/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591633/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066591633/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591633/vare-4-cm-pystypilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066591633/vare-4-cm-vertical-bar.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "945559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945554001", "partNumber" : "103060553", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta/oliivi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672137/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672137/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672137/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672137/mutu-leech-pro-s-is.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672137/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672137/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672137/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672137/mutu-leech-pro-s-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672137/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "945560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945554001", "partNumber" : "103060557", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672120/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672120/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672120/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672120/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672120/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672120/mutu-leech-pro-s-is.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672120/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672120/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672120/mutu-leech-pro-s-is.jpg" } }, { "catentry_id" : "945560501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945554001", "partNumber" : "103060559", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/fl anilliini":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672182/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672182/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672182/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672182/mutu-leech-pro-s-is.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672182/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672182/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672182/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672182/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672182/mutu-leech-pro-s-is.jpg" } }, { "catentry_id" : "945561001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945554001", "partNumber" : "103060561", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari/fl oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672144/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672144/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672144/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672144/mutu-leech-pro-s-is.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672144/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672144/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672144/mutu-leech-pro-s-is.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672144/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672144/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" } }, { "catentry_id" : "945561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945554001", "partNumber" : "103060567", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta/fl tuli oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672199/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672199/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672199/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672199/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672199/mutu-leech-pro-s-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672199/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672199/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672199/mutu-leech-pro-s-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672199/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" } }, { "catentry_id" : "945562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945554001", "partNumber" : "103060569", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari/violetti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672205/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672205/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672205/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672205/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672205/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672205/mutu-leech-pro-s-is.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672205/mutu-leech-pro-s-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672205/mutu-leech-pro-s-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672205/mutu-leech-pro-s-is.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "945558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945554501", "partNumber" : "103060549", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari/fl oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672175/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672175/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672175/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672175/mutu-leech-pro-m-is.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672175/mutu-leech-pro-m-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672175/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672175/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672175/mutu-leech-pro-m-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672175/mutu-leech-pro-m-ice.jpg" } }, { "catentry_id" : "945558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945554501", "partNumber" : "103060551", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta/oliivi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672168/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672168/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672168/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672168/mutu-leech-pro-m-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672168/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672168/mutu-leech-pro-m-is.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672168/mutu-leech-pro-m-ice.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672168/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672168/mutu-leech-pro-m-is.jpg" } }, { "catentry_id" : "945559501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945554501", "partNumber" : "103060555", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea/musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672151/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672151/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672151/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672151/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672151/mutu-leech-pro-m-ice.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070672151/mutu-leech-pro-m-is.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672151/mutu-leech-pro-m-pilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672151/mutu-leech-pro-m-is.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070672151/mutu-leech-pro-m-ice.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Lukot, leikarit ja painot 136 kpl
- Perukkeet 64 kpl
- Jigitarvikkeet 121 kpl
- Pakit, rasiat, laukut 131 kpl
- Haavit ja nostokoukut 52 kpl
- Kalastuspihdit ja työkalut 65 kpl
- Kalastuskoukut 236 kpl
- Vapatarvikkeet ja kelatarvikkeet 13 kpl
- Kalastustelineet 31 kpl
- Puntarit ja mitat 24 kpl
- Kalanhoukutinvalot 5 kpl