- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (8389) /
- Rakennusmateriaalit (1610) /
- Pintakäsittelyaineet ja ohenteet
Pintakäsittelyaineet ja ohenteet
Maalari maalasi taloa
Maalit ovat väripigmenttiä sisältäviä pintojen käsittelyaineita, jotka suojaavat maalattua pintaa sekä muuttavat maalatun pinnan ulkonäköä merkittävästi. Runsas erilaisten maalien valikoima mahdollistaa valita oikeanlainen maali aina käyttökohteen mukaan.Käyttökohteeseen juuri sopivan maalin valitsemisessa Kärkkäisen verkkokaupan maalit on jaoteltu sisä- ja ulkomaaleihin sekä erilaisiin puunkäsittelyaineisiin. Myös vahat sekä lakat kuuluvat maalit-osion alle, mikä helpottaa puunkäsittelyaineiden etsimisessä. Useiden maalien tuotekortilta saa hyvin jo tietoa maalin käyttökohteista sekä maalaamisesta kyseisellä maalilla. Tämä auttaa maalia valittaessa hyvin.
Maalin koostumus
Maalit koostuvat pääsääntöisesti aina sideaineesta, liuottimesta, väriaineesta sekä säilöntäaineesta. Sideaine on ennen kuivumista nestemäinen aina, joka kuivuttuaan sitoo maalipinnan yhtenäiseksi. Sideaineet ovat usein muovia tai lakkaa, joka jaotteleekin maalit usein joko muovimaaleiksi tai lakkamaaleiksi.
Liuottimena maaleissa käytettään vettä, öljyä, tärpättiä, ksyleeniä tai alkoholia. Liuotin tekee maalista helposti maalattavaa sekä maalattavaan pintaan imeytyvää. Liuotin haihtuu ajan myötä maalista pois. Nykyaikaisten ympäristösäädösten mukaan liuotinaineiden käyttöä pyritään rajoittamaan myös maaleissa, joten vesiohenteiset ja UV-kovettuvat maalit yleistyvät.
Väriaine maaleissa on pigmentti, joka määrää maalin värin, mutta samalla suojaa maalattavaa pintaa. Pigmenttiä voidaan tuottaa nykyisin kemiallisesti, mutta luonnonmaaleissa pigmentti on aina luonnosta saatava aine. Yleisin maalin pigmentti on valkoinen titaanioksidi, joka kirkastaa maaleissa myös muita väriaineita.
Maalin säilöntäaineet takaavat sen, että maali säilyy astiassaan sekä maalatulla pinnalla pilaantumatta. Maalin säilöntäaineet mahdollistavat myös maalin miellyttävän käytön, sillä niissä on usein muun muassa hyytelöimisainetta, mikä tekee maalista vähemmän roiskuvan. Säilöntäaineeksi luokitellaan myös maalin ruosteen- ja homeenestoaineet.
Sisämaalit ja ulkomaalit eroavat koostumukseltaan
Sisämaaleissa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kestävyys sekä mieto tuoksu. Sisämaalit ovatkin yleensä vesiohenteisia muovimaaleja tai luonnonmaaleja. Luonnonmaalit ovat pääsääntöisesti joko kalkkimaalia tai savimaalia. Lähes kaikki sisämaalit voidaan sävyttää minkä väriseksi tahansa, joten niiden avulla sisätilat saavat helposti uuden ilmeen.
Sisämaalit eivät kestä säiden vaihteluja sekä kovia olosuhteita niin hyvin, mitä ulkomaalit. Ulkomaaleissa voidaan käyttää voimakkaampia liuotinaineita sekä säilöntäaineita, mikä aiheuttaa sen, että ne tuoksuvat usein voimakkaammin. Ulkomaaleissa tärkein ominaisuus on säänkestävyys, sillä maalin tulee suojata pintaa niin paukkupakkasilla kuin auringonpaahteessakin.
Kärkkäisen monipuolisesta maalivalikoimasta löydät eri maalityypit sekä liuottimet kaikkeen maalaamiseen. Olitpa maalaamassa sisätiloja tai suunnittelet pihavaraston maalausta, tilaa meiltä laadukkaat sekä edulliset maalit tuomaan väriä elämääsi!
Maalari maalasi taloa
Maalit ovat väripigmenttiä sisältäviä pintojen käsittelyaineita, jotka suojaavat maalattua pintaa sekä muuttavat maalatun pinnan ulkonäköä merkittävästi. Runsas erilaisten maalien valikoima mahdollistaa valita oikeanlainen maali aina käyttökohteen mukaan.Käyttökohteeseen juuri sopivan maalin valitsemisessa Kärkkäisen verkkokaupan maalit on jaoteltu sisä- ja ulkomaaleihin sekä erilaisiin puunkäsittelyaineisiin. Myös vahat sekä lakat kuuluvat maalit-osion alle, mikä helpottaa puunkäsittelyaineiden etsimisessä. Useiden maalien tuotekortilta saa hyvin jo tietoa maalin käyttökohteista sekä maalaamisesta kyseisellä maalilla. Tämä auttaa maalia valittaessa hyvin.
Maalin koostumus
Maalit koostuvat pääsääntöisesti aina sideaineesta, liuottimesta, väriaineesta sekä säilöntäaineesta. Sideaine on ennen kuivumista nestemäinen aina, joka kuivuttuaan sitoo maalipinnan yhtenäiseksi. Sideaineet ovat usein muovia tai lakkaa, joka jaotteleekin maalit usein joko muovimaaleiksi tai lakkamaaleiksi.
Liuottimena maaleissa käytettään vettä, öljyä, tärpättiä, ksyleeniä tai alkoholia. Liuotin tekee maalista helposti maalattavaa sekä maalattavaan pintaan imeytyvää. Liuotin haihtuu ajan myötä maalista pois. Nykyaikaisten ympäristösäädösten mukaan liuotinaineiden käyttöä pyritään rajoittamaan myös maaleissa, joten vesiohenteiset ja UV-kovettuvat maalit yleistyvät.
Väriaine maaleissa on pigmentti, joka määrää maalin värin, mutta samalla suojaa maalattavaa pintaa. Pigmenttiä voidaan tuottaa nykyisin kemiallisesti, mutta luonnonmaaleissa pigmentti on aina luonnosta saatava aine. Yleisin maalin pigmentti on valkoinen titaanioksidi, joka kirkastaa maaleissa myös muita väriaineita.
Maalin säilöntäaineet takaavat sen, että maali säilyy astiassaan sekä maalatulla pinnalla pilaantumatta. Maalin säilöntäaineet mahdollistavat myös maalin miellyttävän käytön, sillä niissä on usein muun muassa hyytelöimisainetta, mikä tekee maalista vähemmän roiskuvan. Säilöntäaineeksi luokitellaan myös maalin ruosteen- ja homeenestoaineet.
Sisämaalit ja ulkomaalit eroavat koostumukseltaan
Sisämaaleissa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kestävyys sekä mieto tuoksu. Sisämaalit ovatkin yleensä vesiohenteisia muovimaaleja tai luonnonmaaleja. Luonnonmaalit ovat pääsääntöisesti joko kalkkimaalia tai savimaalia. Lähes kaikki sisämaalit voidaan sävyttää minkä väriseksi tahansa, joten niiden avulla sisätilat saavat helposti uuden ilmeen.
Sisämaalit eivät kestä säiden vaihteluja sekä kovia olosuhteita niin hyvin, mitä ulkomaalit. Ulkomaaleissa voidaan käyttää voimakkaampia liuotinaineita sekä säilöntäaineita, mikä aiheuttaa sen, että ne tuoksuvat usein voimakkaammin. Ulkomaaleissa tärkein ominaisuus on säänkestävyys, sillä maalin tulee suojata pintaa niin paukkupakkasilla kuin auringonpaahteessakin.
Kärkkäisen monipuolisesta maalivalikoimasta löydät eri maalityypit sekä liuottimet kaikkeen maalaamiseen. Olitpa maalaamassa sisätiloja tai suunnittelet pihavaraston maalausta, tilaa meiltä laadukkaat sekä edulliset maalit tuomaan väriä elämääsi!
-
[ { "catentry_id" : "273127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273260501", "partNumber" : "100770562", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764855/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764855/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764855/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764855/eskaro-safira-20-c-base-semi-matt-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764855/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764855/eskaro-safira-20-c-base-semi-matt-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764855/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "273261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273260501", "partNumber" : "100770561", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764848/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764848/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764848/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764848/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764848/eskaro-safira-20-c-base-semi-matt-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764848/eskaro-safira-20-c-base-semi-matt-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764848/eskaro-safira-20-c-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231526001", "partNumber" : "100016098", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390042212/freedom-sellakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390042212/freedom-sellakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59394501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "220788001", "partNumber" : "100768843", "unitPrice" : "93,90 €", "unitPriceRaw" : "93.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763032/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763032/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614763032/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614763032/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614763032/eskaro-safira-20-a-base-semi-matt-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763032/eskaro-safira-20-a-base-semi-matt-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763032/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59395001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "220788001", "partNumber" : "100770558", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763285/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763285/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614763285/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614763285/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614763285/eskaro-safira-20-a-base-semi-matt-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763285/eskaro-safira-20-a-base-semi-matt-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763285/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "220790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "220788001", "partNumber" : "100770557", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763292/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763292/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614763292/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614763292/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614763292/eskaro-safira-20-a-base-semi-matt-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763292/eskaro-safira-20-a-base-semi-matt-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614763292/eskaro-safira-20-a-pohja-puolihimmea-sisamaali.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231628501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231621501", "partNumber" : "101384413", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231488001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131053", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hiili":"1" , "Tilavuus, l_|_0.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131044", "unitPrice" : "20,70 €", "unitPriceRaw" : "20.7", "Attributes" : { "Väri_|_Tuohi":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231490001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131046", "unitPrice" : "20,50 €", "unitPriceRaw" : "20.5", "Attributes" : { "Väri_|_Muskotti":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231491501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131047", "unitPrice" : "20,50 €", "unitPriceRaw" : "20.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hiili":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231492001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131048", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vanilja":"1" , "Tilavuus, l_|_0.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131050", "unitPrice" : "34,70 €", "unitPriceRaw" : "34.7", "Attributes" : { "Väri_|_Tuohi":"1" , "Tilavuus, l_|_0.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131042", "unitPrice" : "20,70 €", "unitPriceRaw" : "20.7", "Attributes" : { "Väri_|_Vanilja":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131052", "unitPrice" : "34,70 €", "unitPriceRaw" : "34.7", "Attributes" : { "Väri_|_Muskotti":"1" , "Tilavuus, l_|_0.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "625581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625566001", "partNumber" : "102426404", "unitPrice" : "20,50 €", "unitPriceRaw" : "20.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-pretreatment-for-tiled-floors.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-pretreatment-for-tiled-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152402/v33-clear-1l-esikasittely-kaakelilattioille.jpg" } } ]
V33 Clear 1l esikäsittely kaakelilattioille
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,50 €(20,50 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1107830501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1107817001", "partNumber" : "103241143", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" , "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Ilves 0,9L harmaa (ME5) kiiltävä lattiamaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99 €(22,21 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1044574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044569501", "partNumber" : "103180677", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1044580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044569501", "partNumber" : "103180725", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "394746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394736501", "partNumber" : "102040977", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "394747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "394736501", "partNumber" : "102040983", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" } }, { "catentry_id" : "394748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394736501", "partNumber" : "102040985", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.125":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" } }, { "catentry_id" : "394748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394736501", "partNumber" : "102040987", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.375":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "394745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394735501", "partNumber" : "102040973", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.375":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" } }, { "catentry_id" : "394745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394735501", "partNumber" : "102040975", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.125":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" } }, { "catentry_id" : "394746501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394735501", "partNumber" : "102040979", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" } }, { "catentry_id" : "394747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394735501", "partNumber" : "102040981", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "670374001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670371501", "partNumber" : "102510356", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068418/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068418/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068418/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068418/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "670374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670371501", "partNumber" : "102510360", "unitPrice" : "111,90 €", "unitPriceRaw" : "111.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068432/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068432/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068432/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068432/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "670375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670371501", "partNumber" : "102510362", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "82837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827001", "partNumber" : "100017073", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Matta musta 121":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048529/maston-modena-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048529/maston-modena-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048529/maston-modena-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048529/maston-modena-1-l-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048529/maston-modena-1-l-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048529/maston-modena-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048529/maston-modena-1-l-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "82837501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "82827001", "partNumber" : "100285892", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen 1035":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827001", "partNumber" : "100285893", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Maalarinvalkoinen 223":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827001", "partNumber" : "100285894", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea 806":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82842001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827001", "partNumber" : "100017072", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kuusenvihreä 394":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827001", "partNumber" : "100017142", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta 122":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827001", "partNumber" : "100017143", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen 805":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82846001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "82827001", "partNumber" : "100017144", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen 111":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827001", "partNumber" : "100017145", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen 222":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770449", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_C-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "148086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770443", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_A-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { }, "ItemAngleFullImage" : { } }, { "catentry_id" : "148086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770444", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_A-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148087001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770445", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_A-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100768732", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_C-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770448", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_C-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100768738", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha kupari":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "151101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770459", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151102001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770469", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grafiitinharmaa":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770460", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151103001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770470", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grafiitinharmaa":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770461", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151104001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770462", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151104501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770450", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Väri_|_C-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761311/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770463", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770451", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha kupari":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151106001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770464", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151106501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770452", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha kupari":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151107001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770465", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151107501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770454", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vanha kupari":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765944/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770466", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151108501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770455", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770467", "unitPrice" : "21,70 €", "unitPriceRaw" : "21.7", "Attributes" : { "Väri_|_Grafiitinharmaa":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151109501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770456", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151110001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770468", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grafiitinharmaa":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761250/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151110501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770457", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "151111001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770458", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-tin-roof-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614766132/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "151111501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "148085001", "partNumber" : "100770446", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_A-pohja":"1" , "Tilavuus, l_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614761281/eskaro-rk-peltikattomaali.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231525501", "partNumber" : "101131002", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-variton-tyotasooljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-variton-tyotasooljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-variton-tyotasooljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-colorless-countertop-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-variton-tyotasooljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-colorless-countertop-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-variton-tyotasooljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "231530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231525501", "partNumber" : "101131003", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-variton-tyotasooljy-puu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-variton-tyotasooljy-puu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390079232/liberon-bloom-variton-tyotasooljy.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599112501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599110001", "partNumber" : "100948091", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltaokra":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3700403402216/uula-keltaokra-1kg-varijauhe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3700403402216/uula-keltaokra-1kg-varijauhe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3700403402216/uula-keltaokra-1kg-varijauhe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3700403402216/uula-keltaokra-1kg-varijauhe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3700403402216/uula-keltaokra-1kg-varijauhe.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "641212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641180501", "partNumber" : "102452810", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" , "Tilavuus, l_|_0.75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055653/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055653/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055653/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055653/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641180501", "partNumber" : "102452832", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055615/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "641215501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "641180501", "partNumber" : "102452934", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055622/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055622/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055622/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055622/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "641216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641180501", "partNumber" : "102452946", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_Silver":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055646/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055646/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055646/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055646/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641180501", "partNumber" : "102452976", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.25":"2" , "Väri_|_Silver":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055608/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641180501", "partNumber" : "102452996", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" , "Tilavuus, l_|_0.75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055660/rust-oleum-medium-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" } } ]
Rust-Oleum Medium Shimmer Glitter seinä- ja kalustemaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:19,90 €-37,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "641284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641279501", "partNumber" : "102452699", "unitPrice" : "19,50 €", "unitPriceRaw" : "19.5", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057046/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057046/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436057046/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436057046/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436057046/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057046/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057046/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641279501", "partNumber" : "102452948", "unitPrice" : "19,50 €", "unitPriceRaw" : "19.5", "Attributes" : { "Väri_|_Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057053/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057053/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436057053/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436057053/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436057053/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057053/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057053/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641279501", "partNumber" : "102452950", "unitPrice" : "19,50 €", "unitPriceRaw" : "19.5", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057039/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057039/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436057039/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436057039/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436057039/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057039/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436057039/rust-oleum-ultra-shimmer-400ml-glitter-spraymaali.jpg" } } ]
Rust-Oleum Ultra Shimmer 400ml Glitter spraymaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,50 €(48,75 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "59788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59771501", "partNumber" : "100017457", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850103096/osmocolor-0-125-l-lapikuultava-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850103096/osmocolor-0-125-l-lapikuultava-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850103096/osmocolor-0-125-l-lapikuultava-puuvaha.jpg" }, { "catentry_id" : "59799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59771501", "partNumber" : "100017454", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kirkas":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850103096/osmocolor-0-125-l-lapikuultava-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850103096/osmocolor-0-125-l-lapikuultava-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850103096/osmocolor-0-125-l-lapikuultava-puuvaha.jpg" }, { "catentry_id" : "1283788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59771501", "partNumber" : "103327182", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kelo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548977501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548949501", "partNumber" : "102321809", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490040215/maston-250ml-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490040215/maston-250ml-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490040215/maston-250ml-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490040215/maston-250ml-brushable-cold-galvanizing-zinc.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490040215/maston-250ml-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490040215/maston-250ml-brushable-cold-galvanizing-zinc.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490040215/maston-250ml-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "558380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "558353001", "partNumber" : "102338974", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "558381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "558353001", "partNumber" : "102338978", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "558381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "558353001", "partNumber" : "102338976", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "364186001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273259001", "partNumber" : "100770390", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "273261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273259001", "partNumber" : "100770389", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "211820001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273259001", "partNumber" : "100770391", "unitPrice" : "95,90 €", "unitPriceRaw" : "95.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273218001", "partNumber" : "100770387", "unitPrice" : "98,90 €", "unitPriceRaw" : "98.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "273262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273218001", "partNumber" : "100770385", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "86141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273218001", "partNumber" : "100770386", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1044576501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1044571501", "partNumber" : "103180705", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_tuhka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1044577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044571501", "partNumber" : "103180709", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1044578001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1044571501", "partNumber" : "103180711", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1044579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044571501", "partNumber" : "103180715", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1044579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044571501", "partNumber" : "103180723", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_ajopuu":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "73945001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73938001", "partNumber" : "100770549", "unitPrice" : "18,60 €", "unitPriceRaw" : "18.6", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764725/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764725/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764725/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764725/eskaro-pro-20-c-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764725/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764725/eskaro-pro-20-c-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764725/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "73945501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73938001", "partNumber" : "100770550", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764732/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764732/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764732/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764732/eskaro-pro-20-c-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764732/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764732/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764732/eskaro-pro-20-c-base-interior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "73946501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73938001", "partNumber" : "100770551", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764749/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764749/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764749/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764749/eskaro-pro-20-c-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764749/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764749/eskaro-pro-20-c-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764749/eskaro-pro-20-c-pohja-sisamaali.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "73947001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73937501", "partNumber" : "100770545", "unitPrice" : "18,60 €", "unitPriceRaw" : "18.6", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73937501", "partNumber" : "100770547", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73937501", "partNumber" : "100770546", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "220789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73937501", "partNumber" : "100768832", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "230793501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "230782001", "partNumber" : "101757510", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068821/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068821/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068821/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068821/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068821/eskaro-aqua-brown-wood-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068821/eskaro-aqua-brown-wood-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068821/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "230794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "230782001", "partNumber" : "101757511", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068838/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068838/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068838/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068838/eskaro-aqua-brown-wood-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068838/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068838/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068838/eskaro-aqua-brown-wood-oil.jpg" } }, { "catentry_id" : "230795001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "230782001", "partNumber" : "101757513", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068845/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068845/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068845/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068845/eskaro-aqua-brown-wood-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068845/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068845/eskaro-aqua-ruskea-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068845/eskaro-aqua-brown-wood-oil.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "206363501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "206328501", "partNumber" : "101729849", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068968/eskaro-windoora-0-45l-a-pohja-ovi-ja-ikkunamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068968/eskaro-windoora-0-45l-a-pohja-ovi-ja-ikkunamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068968/eskaro-windoora-0-45l-a-pohja-ovi-ja-ikkunamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068968/eskaro-windoora-0-45l-a-pohja-ovi-ja-ikkunamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068968/eskaro-windoora-0-45l-a-base-door-and-window-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068968/eskaro-windoora-0-45l-a-pohja-ovi-ja-ikkunamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068968/eskaro-windoora-0-45l-a-base-door-and-window-paint.jpg" } } ]
Eskaro Windoora 0,45l A-pohja ovi-ja ikkunamaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,99 €(39,98 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "148207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100768776", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Tyyppi_|_A-pohja":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "148207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770498", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"1" , "Tyyppi_|_C-pohja":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770492", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" , "Tyyppi_|_A-pohja":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "148208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770493", "unitPrice" : "114,90 €", "unitPriceRaw" : "114.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"1" , "Tyyppi_|_A-pohja":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "148209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770496", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Tyyppi_|_C-pohja":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770497", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" , "Tyyppi_|_C-pohja":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146855501", "partNumber" : "100016068", "unitPrice" : "17,60 €", "unitPriceRaw" : "17.6", "Attributes" : { "Väri_|_Tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051817/libero-correction-felt-pen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051817/libero-correction-felt-pen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "146885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146855501", "partNumber" : "100585077", "unitPrice" : "17,60 €", "unitPriceRaw" : "17.6", "Attributes" : { "Väri_|_Pähkinä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051824/libero-correction-felt-pen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051824/libero-correction-felt-pen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "146886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146855501", "partNumber" : "100585079", "unitPrice" : "17,60 €", "unitPriceRaw" : "17.6", "Attributes" : { "Väri_|_Mahonki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390072028/libero-correction-felt-pen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390072028/libero-correction-felt-pen.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "495590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "495563501", "partNumber" : "102236453", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-base-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-base-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "495592501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "495563501", "partNumber" : "102236461", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg" }, { "catentry_id" : "495593001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "495563501", "partNumber" : "102236463", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631131/eskaro-aquamaster-10-a-pohja-kalustemaali.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "495591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "495564001", "partNumber" : "102236455", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg" }, { "catentry_id" : "495591501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "495564001", "partNumber" : "102236457", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg" }, { "catentry_id" : "495592001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "495564001", "partNumber" : "102236459", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-base-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-base-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631162/eskaro-aquamaster-10-c-pohja-kalustemaali.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "206362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "206331501", "partNumber" : "101729846", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630608/eskaro-aquamaster-40-0-45l-c-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630608/eskaro-aquamaster-40-0-45l-c-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630608/eskaro-aquamaster-40-0-45l-c-pohja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630608/eskaro-aquamaster-40-0-45l-c-base-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630608/eskaro-aquamaster-40-0-45l-c-pohja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630608/eskaro-aquamaster-40-0-45l-c-pohja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630608/eskaro-aquamaster-40-0-45l-c-base-furniture-paint.jpg" } } ]
Eskaro Aquamaster 40 0,45l C-pohja kalustemaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,99 €(37,76 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "206361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "206329501", "partNumber" : "101729844", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630578/eskaro-aquamaster-40-0-45l-a-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630578/eskaro-aquamaster-40-0-45l-a-pohja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630578/eskaro-aquamaster-40-0-45l-a-pohja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630578/eskaro-aquamaster-40-0-45l-a-pohja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630578/eskaro-aquamaster-40-0-45l-a-base-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630578/eskaro-aquamaster-40-0-45l-a-pohja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630578/eskaro-aquamaster-40-0-45l-a-base-furniture-paint.jpg" } } ]
Eskaro Aquamaster 40 0,45l A-pohja kalustemaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,99 €(37,76 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "59238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59200001", "partNumber" : "100770360", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064946/eskaro-kuulto-color-0-9-l-variton-puunsuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064946/eskaro-kuulto-color-0-9-l-variton-puunsuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011064946/eskaro-kuulto-color-0-9-l-variton-puunsuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011064946/eskaro-kuulto-color-0-9-l-colorless-wood-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011064946/eskaro-kuulto-color-0-9-l-variton-puunsuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064946/eskaro-kuulto-color-0-9-l-colorless-wood-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064946/eskaro-kuulto-color-0-9-l-variton-puunsuoja.jpg" } } ]
Eskaro Kuulto Color 0,9 l väritön puunsuoja
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,99 €(18,88 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "231700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231697001", "partNumber" : "100020678", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oil-day-ohenne.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oil-day-ohenne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" } }, { "catentry_id" : "231701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231697001", "partNumber" : "100020679", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" }, { "catentry_id" : "231706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231697001", "partNumber" : "100020677", "unitPrice" : "97,90 €", "unitPriceRaw" : "97.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "206359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148199001", "partNumber" : "101729840", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.45":"1" , "Väri_|_Väritön kiiltävä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-glossy-boat-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-glossy-boat-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "148209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148199001", "partNumber" : "100770656", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Väri_|_Väritön kiiltävä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762264/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762264/eskaro-glossy-boat-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762264/eskaro-glossy-boat-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762264/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "148210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148199001", "partNumber" : "100770657", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" , "Väri_|_Väritön kiiltävä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "148136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148118501", "partNumber" : "101384422", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Väri_|_Väritön puolikiiltävä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { }, "ItemAngleFullImage" : { } }, { "catentry_id" : "148136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148118501", "partNumber" : "101384423", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" , "Väri_|_Väritön puolikiiltävä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066360/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066360/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066360/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066360/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg" } }, { "catentry_id" : "206360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148118501", "partNumber" : "101729843", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.45":"1" , "Väri_|_Väritön puolikiiltävä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "108837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "108836001", "partNumber" : "100985504", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-containers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-containers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4743042001517/apc-5-l-tinneri.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "73946001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73942501", "partNumber" : "100770529", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764800/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764800/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764800/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764800/eskaro-pro-7-c-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764800/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764800/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764800/eskaro-pro-7-c-base-interior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "73972501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73942501", "partNumber" : "100770530", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764817/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764817/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764817/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764817/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764817/eskaro-pro-7-c-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764817/eskaro-pro-7-c-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764817/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "73973001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73942501", "partNumber" : "100770531", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764824/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764824/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764824/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764824/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764824/eskaro-pro-7-c-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764824/eskaro-pro-7-c-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764824/eskaro-pro-7-c-base-interior-paint.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "73944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73941501", "partNumber" : "100770525", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "73944501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73941501", "partNumber" : "100770526", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "73972001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73941501", "partNumber" : "100770527", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "220789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73941501", "partNumber" : "100770528", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "241844501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "241894001", "partNumber" : "101769101", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867021720/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867021720/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867021720/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867021720/hammerite-hammer-polish-400ml-metal-paint-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867021720/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867021720/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867021720/hammerite-hammer-polish-400ml-metal-paint-spray.jpg" } }, { "catentry_id" : "241845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "241894001", "partNumber" : "101769102", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867021706/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867021706/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867021706/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867021706/hammerite-hammer-polish-400ml-metal-paint-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867021706/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867021706/hammerite-hammer-polish-400ml-metal-paint-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867021706/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg" } }, { "catentry_id" : "241984001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "241894001", "partNumber" : "101769103", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136764/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136764/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306136764/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306136764/hammerite-hammer-polish-400ml-metal-paint-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306136764/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136764/hammerite-hammer-polish-400ml-metal-paint-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136764/hammerite-vasaralakka-400ml-metallimaalispray.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "151037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "277549501", "partNumber" : "100770635", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Tyyppi_|_Puolihimmeä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765036/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765036/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765036/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765036/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765036/eskaro-satellite-furniture-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765036/eskaro-satellite-furniture-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765036/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "151037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "277549501", "partNumber" : "100770636", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" , "Tyyppi_|_Puolihimmeä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765043/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765043/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765043/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765043/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765043/eskaro-satellite-furniture-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765043/eskaro-satellite-furniture-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765043/eskaro-satellite-kalustelakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146778001", "partNumber" : "100016051", "unitPrice" : "16,60 €", "unitPriceRaw" : "16.6", "Attributes" : { "Väri_|_Tumma tammi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051534/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051534/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051534/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051534/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051534/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "146798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146778001", "partNumber" : "100016052", "unitPrice" : "16,60 €", "unitPriceRaw" : "16.6", "Attributes" : { "Väri_|_Mahonki":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051558/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051558/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051558/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051558/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051558/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "146799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146778001", "partNumber" : "100016053", "unitPrice" : "16,60 €", "unitPriceRaw" : "16.6", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön kiiltävä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051510/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051510/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051510/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051510/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051510/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "146799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146778001", "partNumber" : "100016054", "unitPrice" : "16,60 €", "unitPriceRaw" : "16.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vaalea pähkinä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052784/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052784/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052784/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052784/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052784/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "146801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146778001", "partNumber" : "100016048", "unitPrice" : "16,60 €", "unitPriceRaw" : "16.6", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön satiini":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051503/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051503/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051503/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051503/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051503/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "146803001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146778001", "partNumber" : "100016050", "unitPrice" : "16,60 €", "unitPriceRaw" : "16.6", "Attributes" : { "Väri_|_Tammi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051527/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051527/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051527/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051527/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051527/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299972501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146778001", "partNumber" : "100016049", "unitPrice" : "16,60 €", "unitPriceRaw" : "16.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vaalea tammi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390026519/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390026519/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390026519/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390026519/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390026519/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299973001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146778001", "partNumber" : "100585082", "unitPrice" : "16,60 €", "unitPriceRaw" : "16.6", "Attributes" : { "Väri_|_Kirsikka":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390068168/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390068168/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390068168/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390068168/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390068168/liberon-bistrot-250ml-lakka.jpg" } } ]
Liberon Bistrot 250ml lakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,60 €Norm.(16,60 / litra)29,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "424970001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943501", "partNumber" : "102111766", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" } }, { "catentry_id" : "424971001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943501", "partNumber" : "102111770", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "424973001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943501", "partNumber" : "102111778", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" } }, { "catentry_id" : "424973501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424943501", "partNumber" : "102111780", "unitPrice" : "113,00 €", "unitPriceRaw" : "113.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "84538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "84536501", "partNumber" : "101289476", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066513/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066513/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066513/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066513/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066513/eskaro-brown-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066513/eskaro-brown-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066513/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "84539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "84536501", "partNumber" : "101289475", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066506/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066506/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066506/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066506/eskaro-brown-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066506/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066506/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066506/eskaro-brown-terrace-and-furniture-oil.jpg" } }, { "catentry_id" : "84539501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "84536501", "partNumber" : "101289477", "unitPrice" : "88,90 €", "unitPriceRaw" : "88.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066520/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066520/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066520/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066520/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066520/eskaro-brown-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066520/eskaro-brown-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066520/eskaro-ruskea-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231698001", "partNumber" : "100020921", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-yleisohenne.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-yleisohenne.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-yleisohenne.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-yleisohenne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-universal-thinner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-yleisohenne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-universal-thinner.jpg" } }, { "catentry_id" : "231703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231698001", "partNumber" : "100020922", "unitPrice" : "33,70 €", "unitPriceRaw" : "33.7", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-yleisohenne-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-yleisohenne-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060147/uula-yleisohenne.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146852501", "partNumber" : "100016057", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052128/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052128/liberon-finishing-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052128/liberon-finishing-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052128/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "146876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146852501", "partNumber" : "100016059", "unitPrice" : "22,70 €", "unitPriceRaw" : "22.7", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"4" , "Tilavuus, l_|_0.5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052135/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052135/liberon-finishing-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052135/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052135/liberon-finishing-oil.jpg" } }, { "catentry_id" : "146884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146852501", "partNumber" : "100585088", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "86142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "138571501", "partNumber" : "101487182", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "138575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "138571501", "partNumber" : "101487185", "unitPrice" : "88,90 €", "unitPriceRaw" : "88.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "138576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "138571501", "partNumber" : "101487181", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146878501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146853501", "partNumber" : "100016061", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-wax-remover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-wax-remover.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1051004501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1051003501", "partNumber" : "103188188", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1051005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1051003501", "partNumber" : "103188194", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "637398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637378001", "partNumber" : "102452918", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Tilavuus, l_|_0.125":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035754/rust-oleum-125ml-hopea-kalustevaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035754/rust-oleum-125ml-hopea-kalustevaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035754/rust-oleum-125ml-hopea-kalustevaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035754/rust-oleum-125ml-hopea-kalustevaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035754/rust-oleum-125ml-silver-furniture-wax.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035754/rust-oleum-125ml-silver-furniture-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035754/rust-oleum-125ml-hopea-kalustevaha.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "637393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "637376001", "partNumber" : "102452771", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"1" , "Tilavuus, l_|_0.125":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035761/rust-oleum-125ml-kulta-kalustevaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035761/rust-oleum-125ml-kulta-kalustevaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035761/rust-oleum-125ml-kulta-kalustevaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035761/rust-oleum-125ml-gold-furniture-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035761/rust-oleum-125ml-kulta-kalustevaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035761/rust-oleum-125ml-gold-furniture-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035761/rust-oleum-125ml-kulta-kalustevaha.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599080501", "partNumber" : "100020837", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060727/uula-0-5l-serotiini.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060727/uula-0-5l-serotiini.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060727/uula-0-5l-serotiini.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060727/uula-0-5l-serotiini.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060727/uula-0-5-l-serotiini.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060727/uula-0-5-l-serotiini.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060727/uula-0-5l-serotiini.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "997023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120148", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909258/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997027501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120166", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909241/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120170", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909234/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997030001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120176", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909272/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120180", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909227/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120184", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909265/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" } }, { "catentry_id" : "997033501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120190", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909210/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" } }, { "catentry_id" : "997034501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996908004", "partNumber" : "103120194", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-varipigmentti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/628199909289/ecopoxy-60-ml-color-pigment.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044570501", "partNumber" : "100016064", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_tumma keltakulta/Trianon":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1044575001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044570501", "partNumber" : "103180687", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea keltakulta/Compiégne":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1044575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044570501", "partNumber" : "103180689", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea punakulta/Chantilly":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1044578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1044570501", "partNumber" : "103180713", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_pronssikulta/rambouillet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211001", "partNumber" : "100014216", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012496/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012496/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012496/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012496/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012496/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012496/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012496/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59265001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211001", "partNumber" : "100014220", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017668/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017668/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017668/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017668/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017668/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017668/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017668/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211001", "partNumber" : "100014221", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanvihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012137/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012137/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012137/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012137/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012137/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012137/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012137/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211001", "partNumber" : "100014222", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017651/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017651/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017651/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017651/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017651/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017651/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017651/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211001", "partNumber" : "101361417", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012144/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012144/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012144/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012144/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012144/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012144/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012144/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211001", "partNumber" : "101361418", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017675/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017675/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017675/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017675/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017675/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017675/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017675/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211001", "partNumber" : "101428721", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017781/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017781/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017781/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017781/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490017781/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017781/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490017781/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "231465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211001", "partNumber" : "100014218", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012120/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012120/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012120/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012120/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490012120/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012120/maston-hammer-hammer-lacquer-750-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490012120/maston-hammer-vasaralakka-750-ml-metallimaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210501", "partNumber" : "101361416", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210501", "partNumber" : "100014201", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210501", "partNumber" : "100014203", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210501", "partNumber" : "100014205", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210501", "partNumber" : "100014206", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210501", "partNumber" : "100014208", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210501", "partNumber" : "100014211", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanvihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210501", "partNumber" : "100014213", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860167/maston-hammer-silea-750-ml-metallimaali.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59946501", "partNumber" : "101157604", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020040505/bostik-remover-5-l-tapetinpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020040505/bostik-remover-5-l-tapetinpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311020040505/bostik-remover-5-l-tapetinpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311020040505/bostik-remover-5-l-tapetinpoistoaine.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020040505/bostik-remover-5-l-tapetinpoistoaine.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "548977001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "548947501", "partNumber" : "102321807", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490043650/maston-hammer-silea-750ml-tummanharmaa-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490043650/maston-hammer-silea-750ml-tummanharmaa-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490043650/maston-hammer-silea-750ml-tummanharmaa-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490043650/maston-hammer-smooth-750ml-dark-gray-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490043650/maston-hammer-silea-750ml-tummanharmaa-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490043650/maston-hammer-smooth-750ml-dark-gray-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490043650/maston-hammer-silea-750ml-tummanharmaa-metallimaali.jpg" } } ]
Maston Hammer sileä 750ml tummanharmaa metallimaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99 €(19,99 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "579692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579641001", "partNumber" : "102358671", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mattamusta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490044824/maston-hammer-silea-750ml-mattamusta-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490044824/maston-hammer-silea-750ml-mattamusta-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490044824/maston-hammer-silea-750ml-mattamusta-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490044824/maston-hammer-smooth-750ml-matte-black-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490044824/maston-hammer-silea-750ml-mattamusta-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490044824/maston-hammer-smooth-750ml-matte-black-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490044824/maston-hammer-silea-750ml-mattamusta-metallimaali.jpg" } } ]
Maston Hammer Sileä 750ml mattamusta metallimaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,99 €(19,99 / litra)★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jalkalistat 24 kpl
- Kattolistat 24 kpl
- Peitelistat 62 kpl
- Taitelistat 1 kpl
- Reunalistat 21 kpl
- Mattolistat 1 kpl
- Askelkulmalistat 3 kpl
- Eritasolistat 3 kpl
- Kynnykset 23 kpl
- Kulmasuojalistat 3 kpl
- Pyörölistat 12 kpl
- Päätylistat 3 kpl
- T-Listat 1 kpl
- U-Listat 2 kpl
- Lattalistat 1 kpl
- Saumalistat 6 kpl
- Höylätyt puut 21 kpl
- H-Listat 2 kpl
- Tiivistyslistat 1 kpl
- Smyygilistat 10 kpl
- Listatarvikkeet 2 kpl