- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (8389) /
- Rakennusmateriaalit (1610) /
- Pintakäsittelyaineet ja ohenteet
Pintakäsittelyaineet ja ohenteet
Maalari maalasi taloa
Maalit ovat väripigmenttiä sisältäviä pintojen käsittelyaineita, jotka suojaavat maalattua pintaa sekä muuttavat maalatun pinnan ulkonäköä merkittävästi. Runsas erilaisten maalien valikoima mahdollistaa valita oikeanlainen maali aina käyttökohteen mukaan.Käyttökohteeseen juuri sopivan maalin valitsemisessa Kärkkäisen verkkokaupan maalit on jaoteltu sisä- ja ulkomaaleihin sekä erilaisiin puunkäsittelyaineisiin. Myös vahat sekä lakat kuuluvat maalit-osion alle, mikä helpottaa puunkäsittelyaineiden etsimisessä. Useiden maalien tuotekortilta saa hyvin jo tietoa maalin käyttökohteista sekä maalaamisesta kyseisellä maalilla. Tämä auttaa maalia valittaessa hyvin.
Maalin koostumus
Maalit koostuvat pääsääntöisesti aina sideaineesta, liuottimesta, väriaineesta sekä säilöntäaineesta. Sideaine on ennen kuivumista nestemäinen aina, joka kuivuttuaan sitoo maalipinnan yhtenäiseksi. Sideaineet ovat usein muovia tai lakkaa, joka jaotteleekin maalit usein joko muovimaaleiksi tai lakkamaaleiksi.
Liuottimena maaleissa käytettään vettä, öljyä, tärpättiä, ksyleeniä tai alkoholia. Liuotin tekee maalista helposti maalattavaa sekä maalattavaan pintaan imeytyvää. Liuotin haihtuu ajan myötä maalista pois. Nykyaikaisten ympäristösäädösten mukaan liuotinaineiden käyttöä pyritään rajoittamaan myös maaleissa, joten vesiohenteiset ja UV-kovettuvat maalit yleistyvät.
Väriaine maaleissa on pigmentti, joka määrää maalin värin, mutta samalla suojaa maalattavaa pintaa. Pigmenttiä voidaan tuottaa nykyisin kemiallisesti, mutta luonnonmaaleissa pigmentti on aina luonnosta saatava aine. Yleisin maalin pigmentti on valkoinen titaanioksidi, joka kirkastaa maaleissa myös muita väriaineita.
Maalin säilöntäaineet takaavat sen, että maali säilyy astiassaan sekä maalatulla pinnalla pilaantumatta. Maalin säilöntäaineet mahdollistavat myös maalin miellyttävän käytön, sillä niissä on usein muun muassa hyytelöimisainetta, mikä tekee maalista vähemmän roiskuvan. Säilöntäaineeksi luokitellaan myös maalin ruosteen- ja homeenestoaineet.
Sisämaalit ja ulkomaalit eroavat koostumukseltaan
Sisämaaleissa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kestävyys sekä mieto tuoksu. Sisämaalit ovatkin yleensä vesiohenteisia muovimaaleja tai luonnonmaaleja. Luonnonmaalit ovat pääsääntöisesti joko kalkkimaalia tai savimaalia. Lähes kaikki sisämaalit voidaan sävyttää minkä väriseksi tahansa, joten niiden avulla sisätilat saavat helposti uuden ilmeen.
Sisämaalit eivät kestä säiden vaihteluja sekä kovia olosuhteita niin hyvin, mitä ulkomaalit. Ulkomaaleissa voidaan käyttää voimakkaampia liuotinaineita sekä säilöntäaineita, mikä aiheuttaa sen, että ne tuoksuvat usein voimakkaammin. Ulkomaaleissa tärkein ominaisuus on säänkestävyys, sillä maalin tulee suojata pintaa niin paukkupakkasilla kuin auringonpaahteessakin.
Kärkkäisen monipuolisesta maalivalikoimasta löydät eri maalityypit sekä liuottimet kaikkeen maalaamiseen. Olitpa maalaamassa sisätiloja tai suunnittelet pihavaraston maalausta, tilaa meiltä laadukkaat sekä edulliset maalit tuomaan väriä elämääsi!
Maalari maalasi taloa
Maalit ovat väripigmenttiä sisältäviä pintojen käsittelyaineita, jotka suojaavat maalattua pintaa sekä muuttavat maalatun pinnan ulkonäköä merkittävästi. Runsas erilaisten maalien valikoima mahdollistaa valita oikeanlainen maali aina käyttökohteen mukaan.Käyttökohteeseen juuri sopivan maalin valitsemisessa Kärkkäisen verkkokaupan maalit on jaoteltu sisä- ja ulkomaaleihin sekä erilaisiin puunkäsittelyaineisiin. Myös vahat sekä lakat kuuluvat maalit-osion alle, mikä helpottaa puunkäsittelyaineiden etsimisessä. Useiden maalien tuotekortilta saa hyvin jo tietoa maalin käyttökohteista sekä maalaamisesta kyseisellä maalilla. Tämä auttaa maalia valittaessa hyvin.
Maalin koostumus
Maalit koostuvat pääsääntöisesti aina sideaineesta, liuottimesta, väriaineesta sekä säilöntäaineesta. Sideaine on ennen kuivumista nestemäinen aina, joka kuivuttuaan sitoo maalipinnan yhtenäiseksi. Sideaineet ovat usein muovia tai lakkaa, joka jaotteleekin maalit usein joko muovimaaleiksi tai lakkamaaleiksi.
Liuottimena maaleissa käytettään vettä, öljyä, tärpättiä, ksyleeniä tai alkoholia. Liuotin tekee maalista helposti maalattavaa sekä maalattavaan pintaan imeytyvää. Liuotin haihtuu ajan myötä maalista pois. Nykyaikaisten ympäristösäädösten mukaan liuotinaineiden käyttöä pyritään rajoittamaan myös maaleissa, joten vesiohenteiset ja UV-kovettuvat maalit yleistyvät.
Väriaine maaleissa on pigmentti, joka määrää maalin värin, mutta samalla suojaa maalattavaa pintaa. Pigmenttiä voidaan tuottaa nykyisin kemiallisesti, mutta luonnonmaaleissa pigmentti on aina luonnosta saatava aine. Yleisin maalin pigmentti on valkoinen titaanioksidi, joka kirkastaa maaleissa myös muita väriaineita.
Maalin säilöntäaineet takaavat sen, että maali säilyy astiassaan sekä maalatulla pinnalla pilaantumatta. Maalin säilöntäaineet mahdollistavat myös maalin miellyttävän käytön, sillä niissä on usein muun muassa hyytelöimisainetta, mikä tekee maalista vähemmän roiskuvan. Säilöntäaineeksi luokitellaan myös maalin ruosteen- ja homeenestoaineet.
Sisämaalit ja ulkomaalit eroavat koostumukseltaan
Sisämaaleissa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kestävyys sekä mieto tuoksu. Sisämaalit ovatkin yleensä vesiohenteisia muovimaaleja tai luonnonmaaleja. Luonnonmaalit ovat pääsääntöisesti joko kalkkimaalia tai savimaalia. Lähes kaikki sisämaalit voidaan sävyttää minkä väriseksi tahansa, joten niiden avulla sisätilat saavat helposti uuden ilmeen.
Sisämaalit eivät kestä säiden vaihteluja sekä kovia olosuhteita niin hyvin, mitä ulkomaalit. Ulkomaaleissa voidaan käyttää voimakkaampia liuotinaineita sekä säilöntäaineita, mikä aiheuttaa sen, että ne tuoksuvat usein voimakkaammin. Ulkomaaleissa tärkein ominaisuus on säänkestävyys, sillä maalin tulee suojata pintaa niin paukkupakkasilla kuin auringonpaahteessakin.
Kärkkäisen monipuolisesta maalivalikoimasta löydät eri maalityypit sekä liuottimet kaikkeen maalaamiseen. Olitpa maalaamassa sisätiloja tai suunnittelet pihavaraston maalausta, tilaa meiltä laadukkaat sekä edulliset maalit tuomaan väriä elämääsi!
-
[ { "catentry_id" : "195673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "195667001", "partNumber" : "101669165", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-ulkopohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-ulkopohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-ulkopohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-exterior-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-ulkopohjamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-exterior-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-ulkopohjamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "195674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "195667001", "partNumber" : "100770372", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"5" , "Väri_|_Valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-exterior-primer.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-exterior-primer.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068579/eskaro-wood-primer-ulkopohjamaali.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "200330001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "200319001", "partNumber" : "101716667", "unitPrice" : "8,99 €", "unitPriceRaw" : "8.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032777/maston-150-ml-kulta-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032777/maston-150-ml-kulta-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490032777/maston-150-ml-kulta-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490032777/maston-150-ml-kulta-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490032777/maston-150-ml-gold-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032777/maston-150-ml-kulta-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032777/maston-150-ml-gold-spray-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "625577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625565001", "partNumber" : "102426334", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-protective-varnish-for-worktops.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-protective-varnish-for-worktops.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152150/v33-clear-500ml-suojalakka-tyotasoille.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "641285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452731", "unitPrice" : "32,95 €", "unitPriceRaw" : "32.95", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"2" , "Tilavuus, l_|_0.25":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055585/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055585/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055585/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055585/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "641286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452804", "unitPrice" : "32,95 €", "unitPriceRaw" : "32.95", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.25":"2" , "Väri_|_Rose":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055592/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055592/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055592/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055592/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452822", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_Rose":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055639/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452838", "unitPrice" : "32,95 €", "unitPriceRaw" : "32.95", "Attributes" : { "Väri_|_Silver":"2" , "Tilavuus, l_|_0.25":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055578/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055578/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055578/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055578/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452922", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold":"2" , "Tilavuus, l_|_0.75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036966/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641289001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641278501", "partNumber" : "102452974", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_Silver":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-seina--ja-kalustemaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036959/rust-oleum-ultra-shimmer-glitter-wall-and-furniture-paint.jpg" } } ]
Rust-Oleum Ultra Shimmer Glitter seinä- ja kalustemaali
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:32,95 €-78,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "231527501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231524501", "partNumber" : "100016056", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390040256/liberon-clear-150-ml-mehilaisvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390040256/liberon-clear-150-ml-mehilaisvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390040256/liberon-clear-150-ml-mehilaisvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390040256/liberon-clear-150-ml-mehilaisvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390040256/liberon-clear-150-ml-beeswax.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390040256/liberon-clear-150-ml-mehilaisvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390040256/liberon-clear-150-ml-beeswax.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "147156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "147148001", "partNumber" : "100016961", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kirkas":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490024970/auto-acryl-500-ml-kirkas-spraylakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490024970/auto-acryl-500-ml-kirkas-spraylakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490024970/auto-acryl-500-ml-kirkas-spraylakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490024970/auto-acryl-500-ml-clear-spray-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490024970/auto-acryl-500-ml-kirkas-spraylakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490024970/auto-acryl-500-ml-kirkas-spraylakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490024970/auto-acryl-500-ml-clear-spray-varnish.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "86142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "138571501", "partNumber" : "101487182", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067428/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "138575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "138571501", "partNumber" : "101487185", "unitPrice" : "88,90 €", "unitPriceRaw" : "88.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067435/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "138576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "138571501", "partNumber" : "101487181", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-cell-gray-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011067411/eskaro-kelonharmaa-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "73947001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73937501", "partNumber" : "100770545", "unitPrice" : "18,60 €", "unitPriceRaw" : "18.6", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764688/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73937501", "partNumber" : "100770547", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764701/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59396001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73937501", "partNumber" : "100770546", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764695/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "220789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73937501", "partNumber" : "100768832", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764718/eskaro-pro-20-a-pohja-sisamaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "641144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641122501", "partNumber" : "102452677", "unitPrice" : "75,90 €", "unitPriceRaw" : "75.9", "Attributes" : { "Väri_|_Chalk White":"3" , "Tilavuus, l_|_2.5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035693/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035693/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035693/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035693/rust-oleum-2-5l-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035693/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035693/rust-oleum-2-5l-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035693/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641151001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "641122501", "partNumber" : "102452886", "unitPrice" : "75,90 €", "unitPriceRaw" : "75.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.5":"3" , "Väri_|_Winter Grey":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035709/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035709/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035709/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035709/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035709/rust-oleum-2-5l-floor-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035709/rust-oleum-2-5l-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035709/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "641122501", "partNumber" : "102452998", "unitPrice" : "75,90 €", "unitPriceRaw" : "75.9", "Attributes" : { "Väri_|_Anthracite":"2" , "Tilavuus, l_|_2.5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035716/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035716/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035716/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035716/rust-oleum-2-5l-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035716/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035716/rust-oleum-2-5l-lattiamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035716/rust-oleum-2-5l-floor-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "410858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "410855501", "partNumber" : "101131061", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Väri_|_Tunturipuro":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390078983/liberon-bloom-2-5l-tunturipuro-paneelivaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390078983/liberon-bloom-2-5l-tunturipuro-paneelivaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390078983/liberon-bloom-2-5l-tunturipuro-paneelivaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390078983/liberon-bloom-2-5l-tunturipuro-panel-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390078983/liberon-bloom-2-5l-tunturipuro-paneelivaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390078983/liberon-bloom-2-5l-tunturipuro-paneelivaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390078983/liberon-bloom-2-5l-tunturipuro-panel-wax.jpg" } } ]
Liberon Bloom 2,5l Tunturipuro paneelivaha
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00 €(31,60 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "599072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501472501", "partNumber" : "100923140", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-base-interior-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-base-interior-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-pohja-sisustusmaali.jpg" }, { "catentry_id" : "599072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501472501", "partNumber" : "100923141", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-base-interior-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-base-interior-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-pohja-sisustusmaali.jpg" }, { "catentry_id" : "501480001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "501472501", "partNumber" : "100923139", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-pohja-sisustusmaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-pohja-sisustusmaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-pohja-sisustusmaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-pohja-sisustusmaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-pohja-sisustusmaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275078050/uula-into-a-base-interior-paint.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "394746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394736501", "partNumber" : "102040977", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475582/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "394747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "394736501", "partNumber" : "102040983", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475599/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "394748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394736501", "partNumber" : "102040985", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.125":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475568/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" } }, { "catentry_id" : "394748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394736501", "partNumber" : "102040987", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.375":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-0-125l-3169-soot-wood-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475575/osmocolor-3169-noki-puuvaha.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "148136001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148118501", "partNumber" : "101384422", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Väri_|_Väritön puolikiiltävä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { }, "ItemAngleFullImage" : { } }, { "catentry_id" : "148136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148118501", "partNumber" : "101384423", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" , "Väri_|_Väritön puolikiiltävä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066360/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011066360/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066360/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011066360/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg" } }, { "catentry_id" : "206360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148118501", "partNumber" : "101729843", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.45":"1" , "Väri_|_Väritön puolikiiltävä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-puolikiiltava-venelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068944/eskaro-semi-gloss-boat-varnish.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "147159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "147149001", "partNumber" : "100878084", "unitPrice" : "6,99 €", "unitPriceRaw" : "6.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490025083/auto-acryl-500-ml-silver-wheel.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490025083/auto-acryl-500-ml-silver-wheel.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490025083/auto-acryl-500-ml-silver-wheel.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490025083/auto-acryl-500-ml-silver-wheel.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490025083/auto-acryl-500-ml-silver-wheel.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231481001", "partNumber" : "101653214", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490004736/maston-1-l-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490004736/maston-1-l-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490004736/maston-1-l-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490004736/maston-1-l-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490004736/maston-1-l-brushable-cold-galvanizing-zinc.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490004736/maston-1-l-brushable-cold-galvanizing-zinc.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490004736/maston-1-l-siveltava-kylmagalvanointi-sinkki.jpg" } } ]
Maston 1 l siveltävä kylmägalvanointi sinkki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,90 €(65,90 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "132229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "132190501", "partNumber" : "101626572", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Tyyppi_|_A-pohja (Valkoinen)":"3" , "Tilavuus, l_|_0,9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068296/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068296/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068296/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068296/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068296/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068296/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068296/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "132232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "132190501", "partNumber" : "101626581", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Tyyppi_|_A-pohja (Valkoinen)":"2" , "Tilavuus, l_|_2,7":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068302/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068302/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068302/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068302/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068302/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068302/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068302/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "132280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "132190501", "partNumber" : "101626574", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"3" , "Tyyppi_|_A-pohja (Valkoinen)":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068319/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068319/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068319/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068319/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068319/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068319/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068319/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "136549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "132190501", "partNumber" : "101626575", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Tyyppi_|_C-pohja (Väritön)":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068357/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068357/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068357/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068357/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068357/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068357/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068357/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "136549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "132190501", "partNumber" : "101626577", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Tyyppi_|_C-pohja (Väritön)":"1" , "Tilavuus, l_|_0,9":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068333/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068333/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068333/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068333/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068333/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068333/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068333/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "136550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "132190501", "partNumber" : "101626583", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Tyyppi_|_C-pohja (Väritön)":"1" , "Tilavuus, l_|_2,7":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068340/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068340/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068340/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068340/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068340/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068340/eskaro-floor-aqua-floor-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068340/eskaro-floor-aqua-lattiamaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599082501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599080001", "partNumber" : "100020771", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "599083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599080001", "partNumber" : "100020772", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146879501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146854001", "partNumber" : "100016101", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390024430/liberon-nro-0-keskikarhea-terasvilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390024430/liberon-nro-0-keskikarhea-terasvilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390024430/liberon-nro-0-keskikarhea-terasvilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390024430/liberon-nro-0-keskikarhea-terasvilla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390024430.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390024430/liberon-nro-0-keskikarhea-terasvilla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390024430.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392826501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392825501", "partNumber" : "103421253", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001158_1/ecoprima-5l-pineenitarpatti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418376001158_1/ecoprima-5l-pineenitarpatti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418376001158_1/ecoprima-5l-pineenitarpatti.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "232192501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "232179001", "partNumber" : "100768699", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614767474/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614767474/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767474/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767474/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "232214001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "232179001", "partNumber" : "100770414", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614767467/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614767467/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767467/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767467/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "232216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "232179001", "partNumber" : "100770413", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-valkoinen-petrolioljymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614767450/eskaro-rustholli-kerosene-oil-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "693009501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "692999001", "partNumber" : "102551965", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4004025098758_1/wagner-steamforce-tapetin-hoyryirrotin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4004025098758_1/wagner-steamforce-tapetin-hoyryirrotin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4004025098758_1/wagner-steamforce-tapetin-hoyryirrotin.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90861001", "partNumber" : "100020791", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275280019/mahonki-outdoor-paint-by-uula-roslag.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275280019/mahonki-outdoor-paint-by-uula-roslag.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275280019/uula-roslagin-mahonki-ulkomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "599084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90861001", "partNumber" : "100020792", "unitPrice" : "63,90 €", "unitPriceRaw" : "63.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275280019/mahonki-outdoor-paint-by-uula-roslag.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275280019/mahonki-outdoor-paint-by-uula-roslag.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275280019/uula-roslagin-mahonki-ulkomaali.jpg" }, { "catentry_id" : "90866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90861001", "partNumber" : "100020833", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275280019/uula-roslagin-mahonki-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275280019/uula-roslagin-mahonki-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275280019/uula-roslagin-mahonki-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275280019/mahonki-outdoor-paint-by-uula-roslag.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275280019/uula-roslagin-mahonki-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275280019/uula-roslagin-mahonki-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275280019/mahonki-outdoor-paint-by-uula-roslag.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599056001", "partNumber" : "100020752", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275015147/uula-valkoinen-2-7l-petroolioljymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275015147/uula-valkoinen-2-7l-petroolioljymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275015147/uula-valkoinen-2-7l-petroolioljymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275015147/uula-white-2-7l-kerosene-oil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275015147/uula-valkoinen-2-7l-petroolioljymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275015147/uula-valkoinen-2-7l-petroolioljymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275015147/uula-white-2-7l-kerosene-oil-paint.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "77263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "77243501", "partNumber" : "100017423", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_3058 Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850118823/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "471305001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "77243501", "partNumber" : "102188007", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_3068 Valkotammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850334605/osmocolor-top-oil-500-ml-oljyvaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "1283786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "77243501", "partNumber" : "103327174", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_3039 Grafiitti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "424970501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943001", "partNumber" : "102111768", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631032/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631032/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631032/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631032/eskaro-top-colorless-decoration-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631032/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631032/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631032/eskaro-top-colorless-decoration-wax.jpg" } }, { "catentry_id" : "424971501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943001", "partNumber" : "102111772", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631018/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631018/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631018/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631018/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631018/eskaro-top-colorless-decoration-wax.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631018/eskaro-top-colorless-decoration-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631018/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "424972001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943001", "partNumber" : "102111774", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631025/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631025/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631025/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631025/eskaro-top-colorless-decoration-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631025/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631025/eskaro-top-colorless-decoration-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631025/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" } }, { "catentry_id" : "424972501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943001", "partNumber" : "102111776", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631049/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631049/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631049/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631049/eskaro-top-colorless-decoration-wax.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631049/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631049/eskaro-huippu-variton-sisustusvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631049/eskaro-top-colorless-decoration-wax.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "827169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "827147001", "partNumber" : "102750766", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465165125_1/solmaster-ep10-a-pohja-1-8-l-epoksipinnoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465165125_1/solmaster-ep10-a-pohja-1-8-l-epoksipinnoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465165125_1/solmaster-ep10-a-pohja-1-8-l-epoksipinnoite.jpg" } ]
Solmaster EP10 a-pohja 1,8 l epoksipinnoite
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,90 €(36,61 / litra)★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "659550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "659537001", "partNumber" : "102495959", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7319482881551/nitor-wood-protection-terassisuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7319482881551/nitor-wood-protection-terassisuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7319482881551/nitor-wood-protection-terassisuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7319482881551/nitor-wood-protection-terassisuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7319482881551/nitor-wood-protection-terrace-protection.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7319482881551/nitor-wood-protection-terrace-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7319482881551/nitor-wood-protection-terassisuoja.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "641145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641121501", "partNumber" : "102452691", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" , "Väri_|_Taupe":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055394/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055394/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055394/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055394/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055394/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055394/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055394/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "641146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641121501", "partNumber" : "102452717", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" , "Väri_|_Light Concrete":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055417/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055417/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055417/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055417/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055417/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055417/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055417/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "641147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641121501", "partNumber" : "102452743", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" , "Väri_|_Dark Concrete":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055424/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055424/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055424/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055424/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055424/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055424/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055424/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641121501", "partNumber" : "102452761", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"3" , "Väri_|_Tuscan Olive Green":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436059903/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436059903/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436059903/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436059903/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436059903/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436059903/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436059903/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "641149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641121501", "partNumber" : "102452844", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" , "Väri_|_Terracotta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055400/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055400/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055400/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055400/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055400/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055400/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055400/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641121501", "partNumber" : "102452966", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" , "Väri_|_Dark Denim":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055431/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055431/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055431/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055431/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055431/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055431/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055431/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641121501", "partNumber" : "102452986", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" , "Väri_|_Green Grey":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436059897/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436059897/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436059897/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436059897/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436059897/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436059897/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436059897/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "641157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641121501", "partNumber" : "102453002", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" , "Väri_|_Charcoal":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055448/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055448/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055448/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055448/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436055448/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055448/rust-oleum-chalkwash-1l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436055448/rust-oleum-chalkwash-1l-wall-paint.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "102571391", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "102571405", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "102571411", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "711751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "102571417", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "241846001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711700501", "partNumber" : "101769105", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaalean sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "241846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711700501", "partNumber" : "101769106", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tumman vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "241847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "101769107", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tumman sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146852501", "partNumber" : "100016057", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052128/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052128/liberon-finishing-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052128/liberon-finishing-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052128/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "146876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146852501", "partNumber" : "100016059", "unitPrice" : "22,70 €", "unitPriceRaw" : "22.7", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"4" , "Tilavuus, l_|_0.5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052135/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391052135/liberon-finishing-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052135/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391052135/liberon-finishing-oil.jpg" } }, { "catentry_id" : "146884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146852501", "partNumber" : "100585088", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_1":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil--oljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390071533/liberon-finishing-oil.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700001", "partNumber" : "102571375", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "711745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700001", "partNumber" : "102571393", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700001", "partNumber" : "102571403", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "711750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700001", "partNumber" : "102571413", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231488001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131053", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hiili":"1" , "Tilavuus, l_|_0.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131044", "unitPrice" : "20,70 €", "unitPriceRaw" : "20.7", "Attributes" : { "Väri_|_Tuohi":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231490001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131046", "unitPrice" : "20,50 €", "unitPriceRaw" : "20.5", "Attributes" : { "Väri_|_Muskotti":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231491501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131047", "unitPrice" : "20,50 €", "unitPriceRaw" : "20.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hiili":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231492001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131048", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vanilja":"1" , "Tilavuus, l_|_0.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131050", "unitPrice" : "34,70 €", "unitPriceRaw" : "34.7", "Attributes" : { "Väri_|_Tuohi":"1" , "Tilavuus, l_|_0.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131042", "unitPrice" : "20,70 €", "unitPriceRaw" : "20.7", "Attributes" : { "Väri_|_Vanilja":"1" , "Tilavuus, l_|_0.25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "231496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231486501", "partNumber" : "101131052", "unitPrice" : "34,70 €", "unitPriceRaw" : "34.7", "Attributes" : { "Väri_|_Muskotti":"1" , "Tilavuus, l_|_0.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "641149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641124001", "partNumber" : "102452854", "unitPrice" : "53,50 €", "unitPriceRaw" : "53.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.5":"2" , "Väri_|_Chalk White":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035624/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035624/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035624/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035624/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035624/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035624/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035624/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641124001", "partNumber" : "102452924", "unitPrice" : "53,50 €", "unitPriceRaw" : "53.5", "Attributes" : { "Väri_|_Antique White":"1" , "Tilavuus, l_|_2.5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035631/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035631/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035631/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035631/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035631/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035631/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035631/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641152001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641124001", "partNumber" : "102452940", "unitPrice" : "53,50 €", "unitPriceRaw" : "53.5", "Attributes" : { "Väri_|_Stone Grey":"1" , "Tilavuus, l_|_2.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035648/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035648/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035648/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035648/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035648/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035648/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035648/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641124001", "partNumber" : "102452954", "unitPrice" : "53,50 €", "unitPriceRaw" : "53.5", "Attributes" : { "Väri_|_Hessian":"1" , "Tilavuus, l_|_2.5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036980/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036980/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036980/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036980/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436036980/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036980/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436036980/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641154001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641124001", "partNumber" : "102452972", "unitPrice" : "53,50 €", "unitPriceRaw" : "53.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.5":"1" , "Väri_|_Torch Grey":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035655/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035655/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035655/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035655/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035655/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035655/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035655/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "641154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641124001", "partNumber" : "102452982", "unitPrice" : "53,50 €", "unitPriceRaw" : "53.5", "Attributes" : { "Väri_|_Collar Grey":"3" , "Tilavuus, l_|_2.5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035662/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035662/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035662/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035662/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035662/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035662/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035662/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641124001", "partNumber" : "102453000", "unitPrice" : "53,50 €", "unitPriceRaw" : "53.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pitch Grey":"1" , "Tilavuus, l_|_2.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035679/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035679/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035679/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035679/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035679/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035679/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035679/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "641157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "641124001", "partNumber" : "102453006", "unitPrice" : "53,50 €", "unitPriceRaw" : "53.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.5":"2" , "Väri_|_Marine Grey":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035686/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035686/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035686/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035686/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5413436035686/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035686/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-seinamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5413436035686/rust-oleum-chalky-finish-2-5l-wall-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "148235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148234501", "partNumber" : "100768959", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765494/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765494/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765494/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765494/eskaro-vihta-sauna-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765494/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765494/eskaro-vihta-sauna-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765494/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "148236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148234501", "partNumber" : "100770675", "unitPrice" : "13,60 €", "unitPriceRaw" : "13.6", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765487/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765487/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765487/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765487/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614765487/eskaro-vihta-sauna-protection.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765487/eskaro-vihta-saunasuoja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614765487/eskaro-vihta-sauna-protection.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "148207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100768776", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Tyyppi_|_A-pohja":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762592/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "148207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770498", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"1" , "Tyyppi_|_C-pohja":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770492", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" , "Tyyppi_|_A-pohja":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "148208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770493", "unitPrice" : "114,90 €", "unitPriceRaw" : "114.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"1" , "Tyyppi_|_A-pohja":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762639/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "148209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770496", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Tyyppi_|_C-pohja":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762622/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "148210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148204001", "partNumber" : "100770497", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" , "Tyyppi_|_C-pohja":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-vahva-sokkelimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762646/eskaro-strong-plinth-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "711755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711704501", "partNumber" : "102576014", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218183_1/herdins-musta-3l-tervaoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218183_1/herdins-musta-3l-tervaoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311773218183_1/herdins-musta-3l-tervaoljy.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "670374001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670371501", "partNumber" : "102510356", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068418/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068418/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068418/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068418/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "670374501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670371501", "partNumber" : "102510360", "unitPrice" : "111,90 €", "unitPriceRaw" : "111.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068432/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068432/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068432/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068432/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "670375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670371501", "partNumber" : "102510362", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-base-semi-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068425/eskaro-kantri-a-pohja-puolihimmea-ulkomaali.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59529501", "partNumber" : "101274457", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-glossy-spray-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-glossy-spray-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg" } } ]
Maston COLORmix 400 ml kiiltävä spraylakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,30 €(10,75 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "445232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016078", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Tumma mahonki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049600/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049600/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049600/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } }, { "catentry_id" : "231467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016076", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pähkinä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051633/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051633/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051633/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" } }, { "catentry_id" : "231467501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016077", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Tiikki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051640/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051640/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051640/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } }, { "catentry_id" : "231468001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016080", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Keskivaalea tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051664/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051664/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051664/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } }, { "catentry_id" : "231468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016081", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Tumma tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051671/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051671/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051671/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } }, { "catentry_id" : "231469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016075", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051688/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051688/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051688/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" } }, { "catentry_id" : "231469501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016082", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Mahonki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049594/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049594/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049594/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } }, { "catentry_id" : "231470001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100016083", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vaalea tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049556/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049556/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049556/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } }, { "catentry_id" : "231473501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231460501", "partNumber" : "100585081", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Antrasiitti":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390049617/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049617/liberon-250ml-spriipohjainen-petsi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390049617/libero-250ml-spray-based-stain.jpg" } } ]
Liberon 250ml spriipohjainen petsi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,50 €Norm.(13,50 / litra)28,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "146875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146855501", "partNumber" : "100016068", "unitPrice" : "17,60 €", "unitPriceRaw" : "17.6", "Attributes" : { "Väri_|_Tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051817/libero-correction-felt-pen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051817/libero-correction-felt-pen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051817/liberon-korjaushuopakyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "146885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146855501", "partNumber" : "100585077", "unitPrice" : "17,60 €", "unitPriceRaw" : "17.6", "Attributes" : { "Väri_|_Pähkinä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051824/libero-correction-felt-pen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051824/libero-correction-felt-pen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051824/liberon-korjaushuopakyna.jpg" } }, { "catentry_id" : "146886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146855501", "partNumber" : "100585079", "unitPrice" : "17,60 €", "unitPriceRaw" : "17.6", "Attributes" : { "Väri_|_Mahonki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390072028/libero-correction-felt-pen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390072028/liberon-korjaushuopakyna.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390072028/libero-correction-felt-pen.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "625537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527001", "partNumber" : "102426332", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_Carbon":"2" , "Tilavuus, l_|_0.75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152440/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152440/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152440/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152440/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152440/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152440/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152440/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625544001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527001", "partNumber" : "102426366", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_Taupe":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152464/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152464/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152464/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152464/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152464/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152464/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152464/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625545001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527001", "partNumber" : "102426370", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_White":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152419/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152419/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152419/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152419/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152419/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152419/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152419/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527001", "partNumber" : "102426390", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Feather":"1" , "Tilavuus, l_|_0.75":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152426/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152426/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152426/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152426/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152426/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152426/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152426/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" } }, { "catentry_id" : "625550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527001", "partNumber" : "102426400", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_Titanium":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152433/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152433/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152433/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152433/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152433/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152433/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152433/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" } }, { "catentry_id" : "625551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625527001", "partNumber" : "102426406", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" , "Väri_|_Tarmac":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152457/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152457/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152457/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152457/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3153895152457/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152457/v33-750ml-kaakelimaali-lattioille.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3153895152457/v33-750ml-tile-paint-for-floors.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "231528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231526001", "partNumber" : "100016098", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390042212/freedom-sellakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390042212/freedom-sellakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282390042212/liberon-sellakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "148209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148199001", "partNumber" : "100770656", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" , "Väri_|_Väritön kiiltävä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762264/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762264/eskaro-glossy-boat-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762264/eskaro-glossy-boat-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762264/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" } }, { "catentry_id" : "148210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148199001", "partNumber" : "100770657", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"1" , "Väri_|_Väritön kiiltävä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" }, { "catentry_id" : "206359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "148199001", "partNumber" : "101729840", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.45":"1" , "Väri_|_Väritön kiiltävä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-glossy-boat-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-glossy-boat-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068937/eskaro-kiiltava-venelakka.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "146878501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "146853501", "partNumber" : "100016061", "unitPrice" : "15,95 €", "unitPriceRaw" : "15.95", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-wax-remover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-vahanpoistoaine.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/3282391051886/liberon-250-ml-wax-remover.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "670429501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670420501", "partNumber" : "102510354", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631513/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631513/eskaro-veranta-black-house-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631513/eskaro-veranta-black-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631513/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "670430001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "670420501", "partNumber" : "102510358", "unitPrice" : "68,90 €", "unitPriceRaw" : "68.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-black-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-black-house-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066631520/eskaro-veranta-musta-talomaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1015067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1015053501", "partNumber" : "103142632", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069507/eskaro-vihta-variton-2-7l-saunavaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069507/eskaro-vihta-variton-2-7l-saunavaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069507/eskaro-vihta-variton-2-7l-saunavaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069507/eskaro-vihta-variton-2-7l-saunavaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069507/eskaro-vihta-colorless-2-7l-sauna-wax.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069507/eskaro-vihta-variton-2-7l-saunavaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069507/eskaro-vihta-colorless-2-7l-sauna-wax.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "394745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394735501", "partNumber" : "102040973", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.375":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475964/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" } }, { "catentry_id" : "394745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394735501", "partNumber" : "102040975", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.125":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475957/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" } }, { "catentry_id" : "394746501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394735501", "partNumber" : "102040979", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475971/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" } }, { "catentry_id" : "394747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "394735501", "partNumber" : "102040981", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-0-125l-3188-empty-room.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4006850475988/osmocolor-3188-lumi-puuvaha.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "364186001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273259001", "partNumber" : "100770390", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762547/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "273261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273259001", "partNumber" : "100770389", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762615/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "211820001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273259001", "partNumber" : "100770391", "unitPrice" : "95,90 €", "unitPriceRaw" : "95.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768402/eskaro-kantri-c-base-matte-exterior-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273218001", "partNumber" : "100770387", "unitPrice" : "98,90 €", "unitPriceRaw" : "98.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768389/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "273262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273218001", "partNumber" : "100770385", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614762530/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "86141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "273218001", "partNumber" : "100770386", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-pohja-himmea-ulkomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614768372/eskaro-kantri-a-base-matte-exterior-paint.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "59416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59372001", "partNumber" : "100017034", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-glossy-332-400-ml-spray-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-glossy-332-400-ml-spray-varnish.jpg" } } ]
Maston COLORmix kiiltävä 332 400 ml spraylakka
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,99 €(12,48 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "231700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231697001", "partNumber" : "100020678", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oil-day-ohenne.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oil-day-ohenne.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" } }, { "catentry_id" : "231701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231697001", "partNumber" : "100020679", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_3":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" }, { "catentry_id" : "231706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "231697001", "partNumber" : "100020677", "unitPrice" : "97,90 €", "unitPriceRaw" : "97.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_10":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419275060062/uula-1166-oljymaalin-ohenne.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "195355501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "195338001", "partNumber" : "101716681", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-milk-glass-effect-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-milk-glass-effect-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490032555/maston-400-ml-maitolasi-efekti-spraymaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "68394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "68378001", "partNumber" : "100020016", "unitPrice" : "76,90 €", "unitPriceRaw" : "76.9", "Attributes" : { "Väri_|_03 Keskiharmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164326/solmaster-ep-10-2-l-03-keskiharmaa-kestoepoksi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164326/solmaster-ep-10-2-l-03-keskiharmaa-kestoepoksi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465164326/solmaster-ep-10-2-l-03-keskiharmaa-kestoepoksi.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "68312001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "68289001", "partNumber" : "100020013", "unitPrice" : "76,90 €", "unitPriceRaw" : "76.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164128_1/solmaster-ep10-2-l-01-vaal-harmaa-betonipinnoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416465164128_1/solmaster-ep10-2-l-01-vaal-harmaa-betonipinnoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416465164128_1/solmaster-ep10-2-l-01-vaal-harmaa-betonipinnoite.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "361582001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "361347501", "partNumber" : "101976663", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630769/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630769/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630769/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630769/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630769/eskaro-black-terrace-and-furniture-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630769/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630769/eskaro-black-terrace-and-furniture-oil.jpg" } }, { "catentry_id" : "361583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "361347501", "partNumber" : "101976667", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630776/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630776/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630776/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630776/eskaro-black-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630776/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630776/eskaro-black-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630776/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "361585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "361347501", "partNumber" : "101976675", "unitPrice" : "88,90 €", "unitPriceRaw" : "88.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630783/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630783/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630783/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630783/eskaro-black-terrace-and-furniture-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630783/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630783/eskaro-musta-terassi--ja-kalusteoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630783/eskaro-black-terrace-and-furniture-oil.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "424970001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943501", "partNumber" : "102111766", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630653/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" } }, { "catentry_id" : "424971001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943501", "partNumber" : "102111770", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630639/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "424973001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "424943501", "partNumber" : "102111778", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630646/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" } }, { "catentry_id" : "424973501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "424943501", "partNumber" : "102111780", "unitPrice" : "113,00 €", "unitPriceRaw" : "113.0", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-tartuntapohjamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430066630660/eskaro-luotto-aqua-adhesion-primer.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "140682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "140637001", "partNumber" : "101639789", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tumma Kelo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420616370092/ecokoivu-5-l-tumma-kelomaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420616370092/ecokoivu-5-l-tumma-kelomaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420616370092/ecokoivu-5-l-tumma-kelomaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420616370092/ecokoivu-5-l-tumma-kelomaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420616370092/ecobirch-5-l-dark-foil-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420616370092/ecobirch-5-l-dark-foil-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420616370092/ecokoivu-5-l-tumma-kelomaali.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "148156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "59212501", "partNumber" : "100770361", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"2" , "Väri_|_Väritön":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064953/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064953/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011064953/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011064953/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064953/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg" } }, { "catentry_id" : "59399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212501", "partNumber" : "100770362", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"4" , "Tilavuus, l_|_9":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064953/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064953/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011064953/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011064960/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011064960/eskaro-kuulto-color-puunsuoja.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "73944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73941501", "partNumber" : "100770525", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764602/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "73944501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73941501", "partNumber" : "100770526", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764619/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "73972001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73941501", "partNumber" : "100770527", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764626/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "220789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "73941501", "partNumber" : "100770528", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-pohja-sisamaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420614764633/eskaro-pro-7-a-base-interior-paint.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "599310001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599309501", "partNumber" : "100020670", "unitPrice" : "31,90 €", "unitPriceRaw" : "31.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_0.9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "599310501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "599309501", "partNumber" : "100020671", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Väritön":"1" , "Tilavuus, l_|_2.7":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jalkalistat 24 kpl
- Kattolistat 24 kpl
- Peitelistat 62 kpl
- Taitelistat 1 kpl
- Reunalistat 21 kpl
- Mattolistat 1 kpl
- Askelkulmalistat 3 kpl
- Eritasolistat 3 kpl
- Kynnykset 23 kpl
- Kulmasuojalistat 3 kpl
- Pyörölistat 12 kpl
- Päätylistat 3 kpl
- T-Listat 1 kpl
- U-Listat 2 kpl
- Lattalistat 1 kpl
- Saumalistat 6 kpl
- Höylätyt puut 21 kpl
- H-Listat 2 kpl
- Tiivistyslistat 1 kpl
- Smyygilistat 10 kpl
- Listatarvikkeet 2 kpl