Plafondi toimii kodin ja toimiston yleisvalaisimena

Plafondi on kuvullinen yleisvalaisin kaikenlaisiin kodin ja toimiston tiloihin. Alun perin ranskankielisestä sanasta ”plafond” tuleva valaisinmallin nimi tarkoittaa kattoa, koska plafondivalaisin kiinnitetään suoraan katon pintaan. Kuvun tehtävä puolestaan on hajottaa ja pehmentää jopa hyvin kirkastakin valoa koko tilaan.

Plafondi säästää tilaa ja sopii pieniinkin huoneisiin

Koska plafondit asennetaan suoraan kattopintaan, ne luonnollisesti säästävät tilaa. Ne eivät rajoita esimerkiksi väli- tai kaapinovien avaamista tai tilassa liikkumista toisin kuin riippuvalaisimet. Tilan säästämisen lisäksi ne voivat jopa lisätä pienemmän huoneen tilantuntua, sillä kattopinnasta kuvun hajottamana avautuva valo valaisee myös seinien yläosat ja jopa kattoa.

Suuremmissa tiloissa plafondit toimivat edelleen yleisvalaistuksen tuojana, mutta niiden rinnalla voidaan käyttää myös muita valonlähteitä. Tällaisia ovat muun muassa kohdevalaisimet sekä muut katto- tai koristevalaisimet.

Perinteisistä ja klassisista plafondista moderniin ja sisustukselliseen plafondiin

Plafondit ovat perinteisesti olleet estetiikaltaan hyvin yksinkertaisia. Ja toki perinteiset ja klassiset mallit ovat edelleen hyvin suosittuja. Ne ovat tyypillisesti muodoltaan pyöreitä ja usein yksi- tai kaksivärisiä. Näiden rinnalle on tullut myös koristeellisempia ja sisustuksellisempia vaihtoehtoja. Myös kantikkaat plafondit ovat lisänneet suosiotaan.

Perinteisten materiaalien, metallin ja lasin, tilalle ovat tulleet myös entistä enemmän muoviyhdisteistä valmistetut plafondit. Optiikkana käytetyt kuvut on tehty palvelemaan myös led-tekniikkaa ja niiden perinteisiin valonlähteisiin verrattuna erilaista valonhajontaa.

Led-plafondien suosio kasvanut

Led-tekniikan kehitys on tuonut optiikan suunnittelun ohella myös muita muutoksia plafondeihin. Niin kutsutut integroidut ledit tarkoittavat sitä, että plafondissa ei ole vaihdettavia lamppuja tai muitakaan valonlähteitä ja koko plafondin rakenne ja ulkonäkö on näin ollen kompaktimpi.

Useisiin perinteisillä lampunkannoilla valmistettuihin plafondeihin voi lisäksi asentaa hehku- tai loistelampun sijaan led-lampun, mikäli lampun dimensiot edelleen sopivat plafondin kuvun alle. Ledin käyttö mahdollistaa myös laajemman valikoiman eri valon sävyjä keltaisesta neutraalin valkoiseen ja kylmään valkoiseen tilasta ja mieltymyksistä riippuen.

Ulkovalaistuksessa plafondit ovat suosittuja muun muassa katoksissa ja parvekkeilla. Niissä led-ratkaisut ovat suosittuja pienen virrankulutuksen lisäksi nopean valon syttymisen vuoksi.

Tuotteet: ( 361 - 372 / 482 )
Järjestä:
  • PONTEFRACT kattovalaisin mustalla metallivarjostimella on moderniin ja teolliseen sisustustyyliin sopiva. Valaisin vaatii E27 -kannalla olevan valonlähteen, maks 40W. Lamppu ei sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • BAILRIGG kattovalaisin koostuu suorakaiteen muotoisesta täyspuupalkista ja kolmesta mustasta metallisesta lampunpidikkeestä. Valaisin vaatii 3 X E27 -kannalla olevia valonlähteitä, maks 40W/kpl. Lamput eivät sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Väri:Musta/puu
    Näytä vertailu
  • Moderni ja pelkistetty, erittäin ohut plafondi, josta voi asentaessa valita värilämpötilaksi joko 3000 tai 4000 Kelviniä. Kiinteä LED 24W.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Moderni ja pelkistetty, erittäin ohut himmennettävä plafondi puukuvioisella reunuksella (puufolio). Pyöreä plafondi luo kauniin ja käytännöllisen valaistuksen. Sopii myös kylpyhuoneeseen. Kiinteä LED 24W.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    Väri:Puu
    Näytä vertailu
  • Moderni ja pelkistetty, erittäin ohut plafondi puukuvioisella reunuksella. Plafondissa on taustavaloeffekti ja tavallisella valokatkaisijalla toimiva 3-vaiheinen Moodmaker-himmennys. Kiinteä LED 22W.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    Väri:Puu
    Näytä vertailu
  • Upea led-plafondi puisilla yksityiskohdilla. Halk. 38 cm. Integroitujen led-valonlähteiden (24W) valkoisen valon sävy on säädettävissä mukana tulevalla kaukosäätimellä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 70,90
    Väri:Valkoinen
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    19,90
    -
    31,90
    Väri:
    Valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Halkaisija, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Plafondi on erinomainen yleisvalon luoja kodissasi. Tämä hopeisilla yksityiskohdilla täydennetty plafondi on kaunis ja käytännöllinen valaisin. Valonlähteenä on 19,5W LED, joka sisältyy pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    Väri:Hopea
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,00
    Väri:Musta/Kulta
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    42,90
    -
    49,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
    Väri:Valkoinen /musta
    Näytä vertailu
  • Moderni ja pelkistetty, erittäin ohut plafondi, josta voi asentaessa valita värilämpötilaksi joko 3000 tai 4000 Kelviniä. Kiinteä LED 19W.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 63,95
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
31
1 Pagination Pages Ellipsis 30 31 32 Pagination Pages Ellipsis 41