Portwest – maailman nopeimmin kasvava työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja
Portwest on globaali, korkeat laatu- ja suojausstandardit ja -kriteerit täyttävä työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja, jonka valikoimiin kuuluvat työhousujen sekä takkien ohella turvakengät, liivit, paidat sekä puserot. Portwest-tuotteet sopivat sekä kuluttajien harraste- että ammattilaiskäyttöön.
Portwest – lähes satavuotias perheyritys
1904 Irlannissa Westportissa Charles Hughesin perustama ja alkujaan Westport Clothing Company nimellä toiminut yritys on säilynyt koko historiansa ajan aina tähän päivään asti perheyrityksenä. Jo kolmannen sukupolven ohella neljäs sukupolvi Hughesin sukua on aloittanut työntekonsa Portwestin palveluksessa.
Pienen länsi-irlantilaisen kaupungin ylpeys on onnistunut laajenemaan pienestä paikallisesta työvaatekaupasta globaaliksi, yli 130 maassa toimivaksi suuryritykseksi, jolla on kahdeksan valtaisaa logistiikkakeskusta kuudella mantereella, yli 4.500 omaa työntekijää ja täysin omissa käsissä oleva tuotekehitys ja suunnittelu sekä lähes kokonaan yhtiön itsensä omistama tuotanto, laadunvalvonta, varastointi ja logistiikka.
Portwest sijoittuu työvaate- ja henkilösuojainmarkkinoiden edullisempaan hintakategoriaan, mikä ei suinkaan tarkoita heikompaa laatua, tinkimistä työoloissa ja muussa vastuullisuudessa, vaan päinvastoin. Lähes 40 henkilön muodostama tuotekehitysyksikkö etsii jatkuvasti uusia ratkaisuja sekä työvaatteiden kestävyyden ja valmistusprosessien optimoimiseksi ja samalla kierrätetyn materiaalin käytön maksimoimiseksi.
Erilaisten ympäristö- ja laatusertifikaattien ohella merkittävin on WRAP-sertifikaatti, jolla pyritään varmistamaan työntekijöiden hyvinvointi ja yhtiön vastuullisuus myös niissä maissa, missä kansallinen lainsäädäntö ei välttämättä tällaisia edellytä. Portwest on palkittu useaan kertaan innovaatioistaan, asiakaspalvelun laadustaan, johtamisestaan sekä eettisyydestään.
Portwest-mallisto ja -valikoima
Portwest-mallistojen suunnittelussa ja valmistuksessa eri alojen turvallisuustekijät ja -strandardit ovat luonnollisesti kaiken keskiössä. Siitä huolimatta eri alojen trendit materiaalien, leikkausten ja tyylien suhteen pyritään erityisesti ottamaan huomioon. Innovatiivisuus tarkoittaa myös uusia materiaaleja ja pintakäsittelyitä turvallisuuden ja käyttömukavuuden lisäämiseksi. Portwest pyrkii olemaan innovatiivisin toimija alallaan muun muassa älyvaatteiden ohella ja kasvamaan edelleen nopeimmin alallaan.
Kärkkäisen verkkokaupan, Karkkainen.com -valikoimista löydät eri käyttötarkoituksiin tarkoitetut työavohaalarit ja työhousut, kesä-, talvi- ja kuorityötakit, turvajalkineet, työliivit riipputaskuilla ja ilman, työpaidat, käsineet, kypärät, visiirit sekä kuulosuojaimet. Portwest-tuotteiden ohella kannattaa tutustua myös laajemmin Kärkkäinen.com-verkkokaupan työasut ja suojaimet sekä turvakengät -kategorioihin.

Suunniteltu mm. lihankäsittelytyöhön, missä kaivataan täydellistä suojausta teräviltä veitsiltä. Pikaklipsi helpottaa puhdistusta. Sopii vasempaa sekä oikeaan käteen ja myydään kappaleittain.
Suunniteltu mm. lihankäsittelytyöhön, missä kaivataan täydellistä suojausta teräviltä veitsiltä. Pikaklipsi helpottaa puhdistusta. Sopii sekä vasempaa että oikeaan käteen.
Tämä malli tarjoaa suojaa ja näyttää modernilta. Innovatiivinen vaijerinauhoitus on nopeakäyttöinen ja tukee hyvin erimuotoisia jalkoja Kevyt, hengittävä neulospäällinen on ihanteellinen kuiviin ja lämpimiin työolosuhteisiin.
Uuden mallistomme työhaalarit, jotka näyttävät hyviltä sekä istuvat jalkaan. Nämä housut on valmistettu erittäin hyvin kulutusta kestävästä, mutta pehmeästä polyester-puuvilla sekoitekankaasta.
Nupukki pintanahkaisessa jalkinessa on joustava varsi sekä kiristyssoljet edessä ja takana, mikä helpottaa niiden pukemista. Tässä leveälestisessä saappaassa on suojaava TPU -kärkikuppisuojus, joka takaa erinomaisen kulutuskestävyyden.
Nämä naisten Steelite vaellussaappaat on valmistettu nupukki pintanahasta. Vedenpitävä päällinen pitää jalat kuivina ja pehmustettu varsi tuntuu mukavalta koko työpäivän ajan.
Turvajalkine, jossa on innovatiivinen pikalukittava vaijerinauhoitus, mikä nopeuttaa kenkien pukemista ja riisumista. Vaijerinauhoitus tukee hyvin erimuotoisia jalkoja Laadukas nahka ja keinonahka päällinen takaa hyvän kulutuskestävyyden .
Soveltuu koviin ulkotöihin. Päällinen haljasnahkaa ja pohja PU/kumia. Erityisen kestävä teräksinen varvassuoja sekä välipohjan naulaanastumissuoja. Ulkopohja kestää 300°C HRO ja on SRC liukastumisen estävä. Leveä lesti suomalaiseen jalkaan.
Maiharimalli TPU-kärkivahvikkeella kestää iskuja ja on pitkäikäinen. Vuori hylkii kosteutta ja suojaa kylmältä sekä kuumalta. Pohjan joustopalat lisäävät korkeimman S3 tason turvajalkineen joustavuutta ja antavat erinomaisen tuen joka askel...