- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26691) /
- Sisustustavara (2638) /
- Kynttilät ja ulkotulet (405) /
- Pöytäkynttilät
Pöytäkynttilät
Kynttilät syttyvät ympäri vuoden
Kynttilät koristavat arkea ja juhlaa. Erityisen mukava kynttilä on sytyttää hämärtyvänä syysiltana, kun sade ropisee ja itsellä on mahdollisuus rentoutua sohvalla lukien kirjaa tai katsoen lempisarjaa. Pöytäkynttilä on takuuvarma arkikynttilä. Niitä on saatavilla useissa eri väreissä ja kokokin vaihtelee. Hyvän arkikynttilän siitä tekee se, että muoto on tukeva ja tasainen. Lisäksi pöytäkynttilä palaa pitkään.Joulukynttilä vai kesäkynttilä – valitse vuodenajan mukaan
Joulun aikaan kynttiläkauppa käy. Joulukynttilä on yksi ehdottomista joulun tunnelman tuojista. Tyypillisimmillään punainen, vihreä tai valkoinen kynttilä tuo joulun. Jouluun sopivat kuitenkin niin kultaiset ja hopeiset kuin myös harmaan ja pastellin sävyt. Vain mielikuvitus on rajana.
Vaikka syksy ja talvi ovat kynttilöiden sesonkiaikaa, myös keväällä ja kesällä niitä on mukava polttaa tai pitää vain koristeena. Talven jälkeen erilaiset pastellin sävyt pääsevät oikeuksiinsa ja kertovat lähestyvästä kevään puhkeamisesta.
Kynttilät valmistetaan tavallisesti steariinista tai parafiinista. Mehiläisvahakynttilät ovat myös suosittuja ja ovat osoittaneet laadukkuutensa. Materiaalin voi tunnistaa haistelemalla: puhdas steariini tuoksuu perinteiselle kynttilälle ja laadukas parafiinikynttilä ei tuoksu millekään.
Tuoksukynttilät ovat oivallinen lahja ja tuliainen, kun lähdetään vieraisille. Sen antaminen kuitenkin edellyttää, että tuntee talonväkeä sen verran hyvin, että tietää, onko heillä yliherkkyyttä hajuille, allergioita tai muuten vain tiettyjä toiveita hajujen suhteen.
Polta kynttilöitä turvallisesti
Kun kynttilä on laadukas, se palaa tasaisesti ja savuamatta. Se palaa myös loppuun asti. Kun kynttilöitä poltetaan, kannattaa muistaa, että kyseessä on avotuli, joka voi myös olla arvaamaton. Siksi pitää huolehtia, että kynttilänjalka tai -alusta on paloturvallinen. Liian lähellä ei saa myöskään olla herkästi syttyviä verhoja, muita tekstiilejä, paperia tai muovia. Tärkeää on myös se, että kynttilää ei jätä koskaan palamaan yksin. Kun huoneesta poistutaan, myös kynttilä tulee sammuttaa.
Kynttilöitä on mukava pitää kaapissa varastossa sen lisäksi, että niitä on esillä. Näin kynttilöitä on aina saatavilla, kun tilanne vaatii. Kärkkäisen verkkokaupasta onkin kätevä tilata kynttilöitä isompi satsi kerrallaan. Samalla saa hankittua turvalliset kynttilänaluset ja -jalat.
Kynttilät syttyvät ympäri vuoden
Kynttilät koristavat arkea ja juhlaa. Erityisen mukava kynttilä on sytyttää hämärtyvänä syysiltana, kun sade ropisee ja itsellä on mahdollisuus rentoutua sohvalla lukien kirjaa tai katsoen lempisarjaa. Pöytäkynttilä on takuuvarma arkikynttilä. Niitä on saatavilla useissa eri väreissä ja kokokin vaihtelee. Hyvän arkikynttilän siitä tekee se, että muoto on tukeva ja tasainen. Lisäksi pöytäkynttilä palaa pitkään.Joulukynttilä vai kesäkynttilä – valitse vuodenajan mukaan
Joulun aikaan kynttiläkauppa käy. Joulukynttilä on yksi ehdottomista joulun tunnelman tuojista. Tyypillisimmillään punainen, vihreä tai valkoinen kynttilä tuo joulun. Jouluun sopivat kuitenkin niin kultaiset ja hopeiset kuin myös harmaan ja pastellin sävyt. Vain mielikuvitus on rajana.
Vaikka syksy ja talvi ovat kynttilöiden sesonkiaikaa, myös keväällä ja kesällä niitä on mukava polttaa tai pitää vain koristeena. Talven jälkeen erilaiset pastellin sävyt pääsevät oikeuksiinsa ja kertovat lähestyvästä kevään puhkeamisesta.
Kynttilät valmistetaan tavallisesti steariinista tai parafiinista. Mehiläisvahakynttilät ovat myös suosittuja ja ovat osoittaneet laadukkuutensa. Materiaalin voi tunnistaa haistelemalla: puhdas steariini tuoksuu perinteiselle kynttilälle ja laadukas parafiinikynttilä ei tuoksu millekään.
Tuoksukynttilät ovat oivallinen lahja ja tuliainen, kun lähdetään vieraisille. Sen antaminen kuitenkin edellyttää, että tuntee talonväkeä sen verran hyvin, että tietää, onko heillä yliherkkyyttä hajuille, allergioita tai muuten vain tiettyjä toiveita hajujen suhteen.
Polta kynttilöitä turvallisesti
Kun kynttilä on laadukas, se palaa tasaisesti ja savuamatta. Se palaa myös loppuun asti. Kun kynttilöitä poltetaan, kannattaa muistaa, että kyseessä on avotuli, joka voi myös olla arvaamaton. Siksi pitää huolehtia, että kynttilänjalka tai -alusta on paloturvallinen. Liian lähellä ei saa myöskään olla herkästi syttyviä verhoja, muita tekstiilejä, paperia tai muovia. Tärkeää on myös se, että kynttilää ei jätä koskaan palamaan yksin. Kun huoneesta poistutaan, myös kynttilä tulee sammuttaa.
Kynttilöitä on mukava pitää kaapissa varastossa sen lisäksi, että niitä on esillä. Näin kynttilöitä on aina saatavilla, kun tilanne vaatii. Kärkkäisen verkkokaupasta onkin kätevä tilata kynttilöitä isompi satsi kerrallaan. Samalla saa hankittua turvalliset kynttilänaluset ja -jalat.
-
[ { "catentry_id" : "1093942501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933501", "partNumber" : "103210228", "unitPrice" : "3,59 €", "unitPriceRaw" : "3.59", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160553/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160553/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160553/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160553/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160553/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160553/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160553/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160553/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160553/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093943001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933501", "partNumber" : "103210232", "unitPrice" : "3,59 €", "unitPriceRaw" : "3.59", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160508/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160508/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160508/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160508/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160508/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160508/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160508/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160508/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160508/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093945501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933501", "partNumber" : "103210244", "unitPrice" : "3,59 €", "unitPriceRaw" : "3.59", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160546/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160546/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160546/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160546/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160546/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160546/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160546/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160546/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160546/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093948001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933501", "partNumber" : "103210260", "unitPrice" : "3,59 €", "unitPriceRaw" : "3.59", "Attributes" : { "Väri_|_Oat beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160522/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160522/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160522/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160522/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160522/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160522/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160522/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160522/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160522/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933501", "partNumber" : "103210270", "unitPrice" : "3,59 €", "unitPriceRaw" : "3.59", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160492/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160492/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160492/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160492/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160492/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160492/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160492/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160492/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160492/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093955001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933501", "partNumber" : "103210292", "unitPrice" : "3,59 €", "unitPriceRaw" : "3.59", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160560/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160560/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160560/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160560/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160560/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160560/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160560/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160560/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160560/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093959501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933501", "partNumber" : "103210322", "unitPrice" : "3,59 €", "unitPriceRaw" : "3.59", "Attributes" : { "Väri_|_Sunny yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160515/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160515/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160515/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160515/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160515/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160515/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160515/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160515/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160515/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093963001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933501", "partNumber" : "103210340", "unitPrice" : "3,59 €", "unitPriceRaw" : "3.59", "Attributes" : { "Väri_|_Olive green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160539/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160539/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160539/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160539/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160539/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160539/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160539/bolsius-essentials-15x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160539/bolsius-essentials-15x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160539/bolsius-essentials-15x5-8cm-bordsljus.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "513562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "513520001", "partNumber" : "102262865", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10pc-party-crown-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10pc-party-crown-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1407559501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1278628501", "partNumber" : "103432206", "unitPrice" : "6,60 €", "unitPriceRaw" : "6.6", "Attributes" : { "Väri_|_Hiekka":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009438/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009438/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009438/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009438/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009438/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009438/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009438/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009438/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009438/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407560001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1278628501", "partNumber" : "103432204", "unitPrice" : "6,60 €", "unitPriceRaw" : "6.6", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009421/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009421/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009421/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009421/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009421/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009421/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009421/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009421/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009421/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407561001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1278628501", "partNumber" : "103432202", "unitPrice" : "6,60 €", "unitPriceRaw" : "6.6", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009414/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009414/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009414/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009414/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009414/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009414/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009414/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009414/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009414/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1278629001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1278628501", "partNumber" : "103321714", "unitPrice" : "6,60 €", "unitPriceRaw" : "6.6", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009339/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009339/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009339/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009339/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009339/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009339/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009339/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009339/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009339/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1278629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1278628501", "partNumber" : "103321716", "unitPrice" : "6,60 €", "unitPriceRaw" : "6.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009346/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009346/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009346/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009346/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009346/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009346/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009346/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009346/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009346/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1278630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1278628501", "partNumber" : "103321718", "unitPrice" : "6,60 €", "unitPriceRaw" : "6.6", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009353/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009353/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009353/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009353/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009353/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635009353/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009353/havi-s-6-8x13cm-tealight-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009353/havi-s-6-8x13cm-vekkikynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635009353/havis-6-8x13cm-varmeljus.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1065961501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742740001", "partNumber" : "103210326", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742740001", "partNumber" : "102532020", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742740001", "partNumber" : "102532014", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1082279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742740001", "partNumber" : "103237756", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175373/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175373/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175373/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175373/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175373/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1277860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277806001", "partNumber" : "103320767", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1277860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277805501", "partNumber" : "103320765", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-ljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-ljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "62515001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "62488001", "partNumber" : "101483335", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116150/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116150/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116150/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116150/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116150/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116150/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116150/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "62520001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "62488001", "partNumber" : "101483325", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116051/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116051/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116051/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116051/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116051/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116051/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116051/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "62520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "62488001", "partNumber" : "101483326", "unitPrice" : "2,99 €", "unitPriceRaw" : "2.99", "Attributes" : { "Väri_|_Roosa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116044/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116044/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116044/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116044/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116044/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116044/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116044/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "62521501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "62488001", "partNumber" : "101483310", "unitPrice" : "2,40 €", "unitPriceRaw" : "2.4", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116259/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116259/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116259/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116259/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116259/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116259/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116259/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "183056501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "62488001", "partNumber" : "101526093", "unitPrice" : "2,40 €", "unitPriceRaw" : "2.4", "Attributes" : { "Väri_|_Joulunpunainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116013/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116013/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116013/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116013/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116013/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116013/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116013/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "508138001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "62488001", "partNumber" : "102254271", "unitPrice" : "2,40 €", "unitPriceRaw" : "2.4", "Attributes" : { "Väri_|_Oliivi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116174/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116174/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116174/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116174/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416906116174/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116174/finnmari-huurre-5x10-cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416906116174/finnmari-huurre-5x10-cm-poytakynttila.jpg" } } ]
Finnmari Huurre 5x10 cm pöytäkynttilä
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:2,40 €-2,99 € -
[ { "catentry_id" : "1093941501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933001", "partNumber" : "103210222", "unitPrice" : "3,19 €", "unitPriceRaw" : "3.19", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160409/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160409/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160409/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160409/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160409/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160409/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160409/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160409/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160409/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933001", "partNumber" : "103210238", "unitPrice" : "3,19 €", "unitPriceRaw" : "3.19", "Attributes" : { "Väri_|_Oat beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160362/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160362/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160362/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160362/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160362/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160362/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160362/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160362/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160362/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933001", "partNumber" : "103210272", "unitPrice" : "3,19 €", "unitPriceRaw" : "3.19", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160331/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160331/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160331/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160331/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160331/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160331/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160331/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160331/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160331/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093951001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933001", "partNumber" : "103210274", "unitPrice" : "3,19 €", "unitPriceRaw" : "3.19", "Attributes" : { "Väri_|_Sunny yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160355/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160355/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160355/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160355/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160355/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160355/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160355/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160355/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160355/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093953501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933001", "partNumber" : "103210284", "unitPrice" : "3,19 €", "unitPriceRaw" : "3.19", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160348/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160348/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160348/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160348/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160348/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160348/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160348/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160348/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160348/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093956501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933001", "partNumber" : "103210304", "unitPrice" : "3,19 €", "unitPriceRaw" : "3.19", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160393/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160393/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160393/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160393/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160393/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160393/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160393/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160393/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160393/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093958001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933001", "partNumber" : "103210312", "unitPrice" : "3,19 €", "unitPriceRaw" : "3.19", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160386/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160386/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160386/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160386/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160386/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160386/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160386/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160386/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160386/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093959001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093933001", "partNumber" : "103210316", "unitPrice" : "3,19 €", "unitPriceRaw" : "3.19", "Attributes" : { "Väri_|_Olive green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160379/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160379/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160379/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160379/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160379/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847160379/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160379/bolsius-essentials-12x5-8cm-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160379/bolsius-essentials-12x5-8cm-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847160379/bolsius-essentials-12x5-8cm-table-candle.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1422281501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422252001", "partNumber" : "103451484", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847189752/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847189752/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847189752/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847189752/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847189752/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1422282001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1422252001", "partNumber" : "103451486", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847189745/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847189745/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847189745/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847189745/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847189745/bolsius-essentials-4kpl-adventtikynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1090885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090859501", "partNumber" : "103244360", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-candle-accessories.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416115016/polarljus-tillbehor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416115016/polarljus-tillbehor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-candle-accessories.jpg" } } ]Väri:musta
-
[ { "catentry_id" : "1093941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093934001", "partNumber" : "103210220", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" , "Koko, cm_|_13x6,8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161161/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161161/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093934001", "partNumber" : "103210224", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Fresh olive":"1" , "Koko, cm_|_13x6,8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161123/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161123/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161123/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161185/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161185/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093943501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093934001", "partNumber" : "103210236", "unitPrice" : "7,20 €", "unitPriceRaw" : "7.2", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate red":"1" , "Koko, cm_|_19x6,8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161239/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161239/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093945001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093934001", "partNumber" : "103210242", "unitPrice" : "5,60 €", "unitPriceRaw" : "5.6", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate red":"1" , "Koko, cm_|_13x6,8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161178/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161178/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093947501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093934001", "partNumber" : "103210258", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" , "Koko, cm_|_8x6,8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161109/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161109/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093954001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093934001", "partNumber" : "103210286", "unitPrice" : "4,20 €", "unitPriceRaw" : "4.2", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate red":"1" , "Koko, cm_|_8x6,8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161116/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093955501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093934001", "partNumber" : "103210296", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { "Väri_|_Fresh olive":"1" , "Koko, cm_|_8x6,8":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161123/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161123/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161123/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161123/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161123/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1093957501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1093934001", "partNumber" : "103210310", "unitPrice" : "7,20 €", "unitPriceRaw" : "7.2", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" , "Koko, cm_|_19x6,8":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" } } ]
Bolsius Silhouette Winter rustiikkikynttilä
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:4,20 €-7,20 € -
[ { "catentry_id" : "604333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102401111", "unitPrice" : "12,60 €", "unitPriceRaw" : "12.6", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaz-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaz-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "665199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102507678", "unitPrice" : "12,60 €", "unitPriceRaw" : "12.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaz-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaz-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "665200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102507676", "unitPrice" : "12,60 €", "unitPriceRaw" : "12.6", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaz-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaz-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "535606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102303588", "unitPrice" : "12,60 €", "unitPriceRaw" : "12.6", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaz-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaz-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "512896501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102261115", "unitPrice" : "12,60 €", "unitPriceRaw" : "12.6", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310344/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310344/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310344/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310337/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310337/havi-topaz-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310337/havi-topaz-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310337/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407447501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "512867001", "partNumber" : "103432190", "unitPrice" : "12,60 €", "unitPriceRaw" : "12.6", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310436/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310436/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310436/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310436/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310436/havi-topaz-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310436/havi-topaz-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310436/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310436/havi-topaz-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310436/havi-topaz-bordsljus.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407448001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "512867001", "partNumber" : "103432188", "unitPrice" : "12,60 €", "unitPriceRaw" : "12.6", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanvihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310405/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310405/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310405/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310405/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310405/havi-topaz-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310405/havi-topaz-table-candle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310405/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310405/havi-topaz-bordsljus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310405/havi-topaz-table-candle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1407448501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "512867001", "partNumber" : "103432192", "unitPrice" : "12,60 €", "unitPriceRaw" : "12.6", "Attributes" : { "Väri_|_Magnilia":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310474/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310474/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310474/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310474/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310474/havi-topaz-table-candle.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310474/havi-topaz-bordsljus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310474/havi-topaz-table-candle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310474/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310474/havi-topaz-bordsljus.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkaappimagneetit 143 kpl
- Patsaat, hahmot ja veistokset 258 kpl
- Koristetiimalasit 2 kpl
- Lumisadepallot 6 kpl
- Koristekivet ja sisustushiekat 9 kpl
- Sisustusmobilet ja sisustusriipukset 16 kpl
- Unisiepparit 4 kpl
- Säästöpossut ja säästölippaat 10 kpl
- Sisustuskyltit 131 kpl
- Sisustustikut 2 kpl
- Koristesoittorasiat 2 kpl
- Ovistopperit 20 kpl
- Koristetelineet pöydälle 2 kpl
- Roikkuvat sisustuspallot 1 kpl
- Pöytäliput 1 kpl