Pp-Tuote
PP-Tuote Oy – Eteläpohjalaista ennakkoluulottomuutta yli 20 vuotta

Tarjoamme suuren valikoiman erilaisia metallituotteita kotiin – ulos ja sisälle. Näihin
tuotteisiin lukeutuu esimerkiksi lattiakaivonkannet, roskakatokset ja puunkantotelineet.

Suomen yhdellä kauneimmalla alueella – Lapuan historiallisella lakeudella – on tehty
metallinkiiltoista, laadukasta työtä jo vuosikymmeniä. Yhtäkään ajatusta ei ole kuopattu liian
mahtipontisena, vaan on aina tarkasteltu läpi huolellisesti kokeillen rohkeasti hurjiltakin
tuntuvia ideoita. Tämä käytäntö on mahdollistanut käytännölliset ja kustannustehokkaat
tuotteet, uudet aluevaltaukset ja loputtoman hauskan työnteon.

Uskomme, että vastuullinen toiminta on avain kestävään tulevaisuuteen. Siksi
ympäristöystävällisyys on keskeinen osa kaikkea toimintaamme – suunnittelusta tuotantoon
ja logistiikkaan. Valitsemme materiaalit huolella, suosimme kierrätettäviä ja vähäpäästöisiä
vaihtoehtoja sekä käytämme energiatehokkaita tuotantoprosesseja. Tuotteemme
suunnitellaan aina mahdollisimman kestäviksi ja pitkäikäisiksi. Siksi käytämmekin
suomalaisia laadukkaita raaka-aineita. PP-Tuote on myös sitoutunut ISO9001- ja ISO14001-
laatuvaatimuksiin.

Tuotemallistomme kattaa:

Kiinteistötuotteet
Takka- ja saunatarvikkeet
Grillituotteet
Puutarhatuotteet
Aurinkopaneelikiinnikkeet

Tuotteet: ( 181 - 192 / 208 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 30,00
    Väri:Sinkitty
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,00
    Näytä vertailu
  • Teräksinen säänkestävä rajausreuna viimeistelee pihat ja puutarhat vähällä vaivalla. Nopea asennus yhdistettynä helppohoitoisuuteen muuttaa pihatyötunnit vapaa-ajaksi!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,00
    Väri:Sinkitty
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,00
    Väri:Sinkitty
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,00
    Näytä vertailu
16
1 Pagination Pages Ellipsis 15 16 17 18

Pp-Tuote