Puukko on monen ensimmäinen käsityökalu
Yksi työkalupakin tärkeimmistä työkaluista on ehdottomasti laadukas puukko. Hyvä puukko vuolee, veistää, katkaisee, leikkaa ynnä muuta. Se on kätevä työkalu moneen tilanteeseen rakennuksella, retkellä, työtehtävissä ja kodin askareissa. Sissipuukko, monitoimityökalu, eräpuukko, metsästyspuukko – nämä ja monet muut puukot löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta.Vuoleminen on mukava harrastus
Jos ihminen saa käteensä hyvän puukon ja pienen kappaleen puuta, lähtee vuoleminen käyntiin melkein kuin itsestään. Oma puukko on tärkeä kapistus monelle nuorelle pojalle ja tytölle. Puukko on ehdottomasti oikea työkalu retkeilyyn ja ulkona puuhailuun. Puupalikat, tikut ja pajupillit vuollaan omalla, terävällä puukolla.
Vuoleminen on kiva harrastus, jota voi puuhailla pienellä vaivalla melkein milloin ja missä vain. Jos lapsi innostuu vuolemisesta, aikuisen on hyvä opettaa turvallista teräaseen käyttöä. Vuolemalla mieli rauhoittuu ja tärkeä käsityön perinne siirtyy sukupolvelta seuraavalle. Alkuun voi vuolla vaikka sytykelastuja.
Puukot moneen käyttötarkoitukseen
Jos etsit erähommiin, metsästykseen ja kalastukseen sopivia puukkoja, löydät ne Kärkkäisen verkkokaupan Erä ja retkeily -kategorian osastolta puukot. Jos taas hakusalla on ruoanlaittoon, perkaamisen ja muuhun keittiötyöskentelyyn sopivat välineet, saat ne Kärkkäisen taloustavaraosastolta, osiosta veitset.
Puukkoja annetaan lahjaksi muun muassa ripille pääsevälle, armeijaan menevälle sekä aikuistuvalle nuorelle. Lahjaksi annettavat, arvokkaat puukot ovat usein myös kahvasta hyvin koristeelliset ja näyttävän näköiset. Niissä on tavallisesti myös nahkainen, upean näköinen tuppi.
Laadukas puukko pysyy terävänä
Puukon kahvan tulee olla vahva ja mukavasti kädessä pysyvä. Suomalaisten suosikkimateriaali puu on oivallinen valinta myös puukon kahvaksi, mutta myös muovista valmistetaan ergonomisia ja lujia puukon kahvoja. Muovin hyvä puoli on se, ettei se kaipaa yhtä paljon huoltoa kuin puinen puukon kahva. Puukko säilyy hyvänä, kun sitä säilytetään muovisessa tai nahkaisessa kotelossaan, eli tupessa.
On tärkeää, että puukon terä pysyy terävänä. Aina ei tietenkään pysy, joten puukon on oltava helposti teroitettavissa. Hiiliteräspuukkoa pidetään nimenomaan teroitettavuuden ja hyvässä terässä pysymisen kannalta erinomaisena valintana, mutta terävalintana se vaatii myös käyttäjältä huolellista terän kuivaamista ruosteen estämiseksi.
Puukko on monen ensimmäinen käsityökalu
Yksi työkalupakin tärkeimmistä työkaluista on ehdottomasti laadukas puukko. Hyvä puukko vuolee, veistää, katkaisee, leikkaa ynnä muuta. Se on kätevä työkalu moneen tilanteeseen rakennuksella, retkellä, työtehtävissä ja kodin askareissa. Sissipuukko, monitoimityökalu, eräpuukko, metsästyspuukko – nämä ja monet muut puukot löydät Kärkkäisen verkkokaupan kautta.Vuoleminen on mukava harrastus
Jos ihminen saa käteensä hyvän puukon ja pienen kappaleen puuta, lähtee vuoleminen käyntiin melkein kuin itsestään. Oma puukko on tärkeä kapistus monelle nuorelle pojalle ja tytölle. Puukko on ehdottomasti oikea työkalu retkeilyyn ja ulkona puuhailuun. Puupalikat, tikut ja pajupillit vuollaan omalla, terävällä puukolla.
Vuoleminen on kiva harrastus, jota voi puuhailla pienellä vaivalla melkein milloin ja missä vain. Jos lapsi innostuu vuolemisesta, aikuisen on hyvä opettaa turvallista teräaseen käyttöä. Vuolemalla mieli rauhoittuu ja tärkeä käsityön perinne siirtyy sukupolvelta seuraavalle. Alkuun voi vuolla vaikka sytykelastuja.
Puukot moneen käyttötarkoitukseen
Jos etsit erähommiin, metsästykseen ja kalastukseen sopivia puukkoja, löydät ne Kärkkäisen verkkokaupan Erä ja retkeily -kategorian osastolta puukot. Jos taas hakusalla on ruoanlaittoon, perkaamisen ja muuhun keittiötyöskentelyyn sopivat välineet, saat ne Kärkkäisen taloustavaraosastolta, osiosta veitset.
Puukkoja annetaan lahjaksi muun muassa ripille pääsevälle, armeijaan menevälle sekä aikuistuvalle nuorelle. Lahjaksi annettavat, arvokkaat puukot ovat usein myös kahvasta hyvin koristeelliset ja näyttävän näköiset. Niissä on tavallisesti myös nahkainen, upean näköinen tuppi.
Laadukas puukko pysyy terävänä
Puukon kahvan tulee olla vahva ja mukavasti kädessä pysyvä. Suomalaisten suosikkimateriaali puu on oivallinen valinta myös puukon kahvaksi, mutta myös muovista valmistetaan ergonomisia ja lujia puukon kahvoja. Muovin hyvä puoli on se, ettei se kaipaa yhtä paljon huoltoa kuin puinen puukon kahva. Puukko säilyy hyvänä, kun sitä säilytetään muovisessa tai nahkaisessa kotelossaan, eli tupessa.
On tärkeää, että puukon terä pysyy terävänä. Aina ei tietenkään pysy, joten puukon on oltava helposti teroitettavissa. Hiiliteräspuukkoa pidetään nimenomaan teroitettavuuden ja hyvässä terässä pysymisen kannalta erinomaisena valintana, mutta terävalintana se vaatii myös käyttäjältä huolellista terän kuivaamista ruosteen estämiseksi.
-
[ { "catentry_id" : "1201000001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1200995001", "partNumber" : "103221204", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885307709_1/marttiini-korpi-vuosipuukko-2024.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885307709_1/marttiini-korpi-vuosipuukko-2024.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416885307709_1/marttiini-korpi-vuosipuukko-2024.jpg" } ]
Marttiini Korpi Vuosipuukko 2024
★★★★★ ★★★★★Marttini Korpi Vuosipuukko 2024 käytännöllinen, kaunis, linjakas ja kätevä puukko niin puhdetöihin kuin ulkoilmaelämäänkin.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90 € -
[ { "catentry_id" : "681489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "681465501", "partNumber" : "102516017", "unitPrice" : "3,30 €", "unitPriceRaw" : "3.3", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613776309/tamo-pro-hiiliteras-puukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613776309/tamo-pro-hiiliteras-puukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613776309/tamo-pro-hiiliteras-puukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613776309/tamo-pro-carbon-steel-knife.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420613776309/tamo-pro-hiiliteras-puukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613776309/tamo-pro-carbon-steel-knife.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420613776309/tamo-pro-hiiliteras-puukko.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "899139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899111001", "partNumber" : "102948516", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843802719/hultafors-ok4-erapuukko.jpg" } } ]
Hultafors OK4 eräpuukko
★★★★★Tämä kestävä eräpuukko pitävällä kahvalla sopii rankkoihin ulkotöihin. Kulutusta kestävästä materiaalista valmistettu vyölenkki sopii 80 mm leveisiin ja sitä kapeampiin vöihin ja siinä on tasku tuluksille.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 € -
[ { "catentry_id" : "1076358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1076344501", "partNumber" : "103221206", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416885073147.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885073147.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885073147/marttiini-napapiirin-puukko.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "513130001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "513115501", "partNumber" : "102262397", "unitPrice" : "104,90 €", "unitPriceRaw" : "104.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8590137698000/narex-kaiverrusveitsisarja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8590137698000/narex-kaiverrusveitsisarja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8590137698000/narex-kaiverrusveitsisarja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8590137698000/narex-kaiverrusveitsisarja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8590137698000/narex-carving-knife-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8590137698000/narex-carving-knife-set.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8590137698000/narex-kaiverrusveitsisarja.jpg" } } ]
Narex kaiverrusveitsisarja
★★★★★ ★★★★★Tämä kaiverrusveitsisarja sisältää kaiken, mitä tarvitset ensimmäisen lusikkasi kaivertamiseen!
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 104,90 € -
[ { "catentry_id" : "1099435501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1099433501", "partNumber" : "103249195", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846027416/mora-basic-511-2023-hiiliteraspuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846027416/mora-basic-511-2023-hiiliteraspuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846027416/mora-basic-511-2023-hiiliteraspuukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846027416/mora-basic-511-2023-carbon-steel-knife.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846027416/mora-basic-511-2023-kniv-i-kolstal.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846027416/mora-basic-511-2023-hiiliteraspuukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846027416/mora-basic-511-2023-hiiliteraspuukko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846027416/mora-basic-511-2023-carbon-steel-knife.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846027416/mora-basic-511-2023-kniv-i-kolstal.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "261872001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "261849501", "partNumber" : "101791687", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846017516/mora-kansbol-puukko-tupella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846017516/mora-kansbol-puukko-tupella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846017516/mora-kansbol-puukko-tupella.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846017516/mora-kansbol-puukko-tupella.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846017516/mora-kansbol-knife-with-sheath.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846017516/mora-kansbol-knife-with-sheath.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846017516/mora-kansbol-puukko-tupella.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "899550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "899545501", "partNumber" : "102948532", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843803112/hultafors-okf-taittoveitsi-retkeilyyn.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843803112/hultafors-okf-taittoveitsi-retkeilyyn.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843803112/hultafors-okf-taittoveitsi-retkeilyyn.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843803112/hultafors-okf-taittoveitsi-retkeilyyn.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7317843803112/hultafors-okf-folding-knife-for-camping.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843803112/hultafors-okf-folding-knife-for-camping.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7317843803112/hultafors-okf-taittoveitsi-retkeilyyn.jpg" } } ]
Hultafors OKF taittoveitsi retkeilyyn
★★★★★ ★★★★★Taittoveitsen kahva on mustaksi pinnoitettua alumiinia ja pinnoitettu musta terä ruostumatonta puukkoterästä. Täydellinen kumppani metsään tai kalastusreissulle. Veistä voidaan käyttää yhdessä Hultafors-tuluksen kanssa.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 53,90 € -
[ { "catentry_id" : "277643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "277636501", "partNumber" : "101808796", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846015208/mora-hiiliteras-talttapuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846015208/mora-hiiliteras-talttapuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846015208/mora-hiiliteras-talttapuukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846015208/mora-carbon-steel-chisel-knife.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846015208/mora-hiiliteras-talttapuukko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846015208/mora-hiiliteras-talttapuukko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846015208/mora-carbon-steel-chisel-knife.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "960782501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "960741501", "partNumber" : "103077347", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942870370521_1/ruike-hornet-f815-b-musta-puukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942870370521_1/ruike-hornet-f815-b-musta-puukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942870370521_1/ruike-hornet-f815-b-musta-puukko.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "960850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "960822001", "partNumber" : "103077349", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942870370538_1/ruike-hornet-f815-j-oranssi-puukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6942870370538_1/ruike-hornet-f815-j-oranssi-puukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6942870370538_1/ruike-hornet-f815-j-oranssi-puukko.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1297412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297411001", "partNumber" : "103338250", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846028956_1/mora-basic-511-2024-hiiliteraspuukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391846028956_1/mora-basic-511-2024-hiiliteraspuukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391846028956_1/mora-basic-511-2024-hiiliteraspuukko.jpg" } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kaapelinkuorintaveitset 3 kpl
- Kirvesmiehen puukot 47 kpl
- Kuorimaraudat ja vetopuukot 6 kpl
- Mattopuukot ja turvaveitset 60 kpl
- Mattopuukkojen terät 53 kpl
- Puukot 75 kpl
- Taittoveitset 63 kpl
- Veitsisarjat ja puukkosarjat 3 kpl
- Villaveitset 6 kpl
- Monitoimityökalut 128 kpl
- Monitoimityökalujen tarvikkeet 24 kpl
-
- Laastiastiat 9 kpl
- Kulmalastat 2 kpl
- Laastikammat 6 kpl
- Laastivispilät 8 kpl
- Linjarit 7 kpl
- Muurarinluodit 3 kpl
- Hiertimet 14 kpl
- Laastikauhat ja muurauskauhat 15 kpl
- Laattaleikkurit ja terät 15 kpl
- Laattojen saumaustarvikkeet 28 kpl
- Silikonipuristimet ja massapuristimet 9 kpl
- Vaahtopistoolit ja uretaanipistoolit 6 kpl
-
- Maalarin lastat 36 kpl
- Maalarinlastasarjat 2 kpl
- Maalikaapimet 33 kpl
- Maalaustelat 58 kpl
- Maalaustelasetit 29 kpl
- Maalipensselit ja maalisiveltimet 46 kpl
- Maalipensselisarjat ja maalisivellinsarjat 31 kpl
- Maalausrajaajat 2 kpl
- Maalaustelan varret 16 kpl
- Maalaustyynyt 5 kpl
- Maaliastiat 11 kpl
- Maalinsekoittimet 11 kpl
- Maalarin pölyharjat 1 kpl
- Spraypullon kahvat 1 kpl
- Tapetointisetit 1 kpl
- Tapettiharjat 3 kpl
- Tapettitelat ja saumarullat 1 kpl
- Tapetinpoistajat 3 kpl
- Tapettilastat 3 kpl
- Tapettiviivaimet 2 kpl