Puutarhan kastelutarvikkeet

Puutarhan kastelutarvikkeet tuovat veden kasvien voimaksi

Puutarha tarvitsee kukoistaakseen vettä. Puutarhan kannalta hyvä kesä on sellainen, jolloin vettä sataa tasaisesti harva se päivä, mutta sellaisia kesiä ei onneksi kohdalle osu aivan joka vuosi. Tavallisesti puutarhaa pitää kastella säännöllisesti kauden aikana. Myös nurmikon kastelu on välttämätöntä silloin, kun kohdalle osuu kuiva ja paahteinen kesä.

Pieni kasvualusta vaatii enemmän vettä
Paljonko kasvimaa tarvitsee vettä? Nyrkkisääntö on, että mitä pienempi kasvualusta, sitä enemmän tarvitaan kastelua. Esimerkiksi ruukkuistutukset vaativat kastelun joka ainoa päivä, paahteisessa paikassa monta kertaa päivässä. Kastelukannu saa vierailla aivan mullan juurella saakka, ei vain roiskaista pisaroita lehtien ja kukintojen päälle.

Isot viljelykset kuten suuret perunamaat pärjäilevät normaalisti koko kesän taivaalta tippuvan kastelun voimin. Jos vuosi on kovin kuiva, voi olla että perunamaakin tarvitsee puutarhurin apua tuottaakseen satoa. Peruna ei kuitenkaan ole kasvi, joka vaatisi suuria määriä kosteutta, joten tavaksi ison perunamaan kastelua ei tarvitse ottaa.

Kasvihuone tarvitsee säännöllistä kosteutta
Kasvihuoneessa on muuta ulkoilmaa kuumempi, eikä taivaalta satava vesi yllä kasvihuoneen kasvien iloksi. Kasvihuoneessa kasvatetaan tavallisesti runsaasti vettä vaativia lajeja, kuten tomaattia ja kurkkua. Kastelujärjestelmä kasvihuoneeseen ei olekaan yhtään huonompi vaihtoehto tasaisen kauniin sadon turvaamiseksi.

Keittiöpuutarhassa salaatit, kesäkurpitsa ja avomaan kurkku tarvitsevat runsaasti vettä. Yrtit, juurekset ja raparperi pärjäävät vähemmälläkin. Jos keittiöpuutarha on kuitenkin ns. lavatarha, eli kasvit kasvavat lavakauluksissa tai vastaavissa maanpinnan yläpuolella, vettä tarvitaan enemmän. Laatikko on lämpimämpi ja siitä haihtuu enemmän vettä kuin ”tavallisesta” maanvaraisesta kasvimaasta.

Kasteluletku hoitaa ison puutarhan kastelemisen
Kasteluletku on oiva apua ison keittiöpuutarhan kastelemisessa. Letku kannattaa varustaa kastelupistoolilla, joka takaa tasaisen ja hellävaraisen paineen hennoille kasveille. Kovin isoa puutarhaa ei ehkä ole taloudellista aina kastella hanavedellä, joten puutarhassa kannattaa hyödyntää katoilta tippuva vesi asentamalla rännien alle isot sadevesiastiat. Mikäli sattuu olemaan niin onnekas, että oma piha sijaitsee aivan makean veden äärellä tai jos pihalla on kaivo, on kastelupumppu tehokas ja erittäin kannattava hankinta.

Tuotteet: ( 13 - 24 / 232 )
Järjestä:
  • Cellfastin letkukärrysettiin kuuluu kaikki mitä voi tarvita puutarhan ja pihan istutusten kasteluun.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    ,139.00,139
    4
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,95
    ,179.95,179.95
    4
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs, 170 litrainen tynnyri sadeveden keräämiseen.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    ,99.00,99
    4
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 216,00
    ,216.00,216
    4
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
    ,189.00,189
    4
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 126,00
    ,126.00,126
    4
    Näytä vertailu
  • Puutarhaletkuun kiinnitettävä säätöventtiili tarjoaa enemmän joustavuutta puutarhan kasteluun. Nuppia kääntämällä on mahdollista säätää veden virtausta tai sulkea se kokonaan. UV:n ja jäätymisen kestävä. Jatkoliitinmalli.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,95
    ,14.95,14.95
    4
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    ,7.50,7.5
    4
    Näytä vertailu
  • Erittäin vankka ja kestävä metallinen letkuvaunu. Kätevä kelaus tukevan letkunohjaimen avulla. Taitettava tukijalka ja nousevat pyörät varmistavat vakauden. Sis. 25 m Comfort FLEX-letkua (13 mm/1/2"), liittimet ja kastelusuutin.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,95
    ,139.95,139.95
    4
    Näytä vertailu
  • Puutarhaletkuun kiinnitettävä säätöventtiili tarjoaa enemmän joustavuutta puutarhan kasteluun. Nuppia kääntämällä on mahdollista säätää veden virtausta tai sulkea se kokonaan. UV:n ja jäätymisen kestävä. Pikaliitinmalli.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,95
    ,14.95,14.95
    4
    Näytä vertailu
  • Kompakti ja tilaa säästävä seinään kiinnitettävä letkuteline, johon voidaan ripustaa letkun lisäksi Original GARDENA System- tuotteita.

    testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,95
    ,8.95,8.95
    4
    Näytä vertailu
  • testiranje
    1
    1a Category
    pr
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
    ,11.90,11.9
    4
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
2
1 2 3 Pagination Pages Ellipsis 20