- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (8361) /
- Rakennusmateriaalit
Rakennusmateriaalit
Rakennusmateriaalit pieniin ja suuriin kohteisiin Kärkkäiseltä
Kun remontin aika koittaa, Kärkkäinen auttaa. Kärkkäisen verkkokaupan rakennusmateriaalien avulla päivität kotisi, kesämökkisi tai minkä tahansa muun kohteen uuteen uskoon helposti ja edullisesti. Valittavanasi on lukuisia tuotteita aina talon ulkopuolelta sisätiloihin saakka. Olitpa sitten uusimassa ikkunoita, remontoimassa kylpyhuonetta, maalaamassa seiniä tai vaihtamassa lattioita, käänny aina ensin Kärkkäisen puoleen.Valitse rakennusmateriaalit laatu edellä
Remontointi lähtee aina liikkeelle huolellisesta suunnittelusta. Rakennusmateriaalien hinnat kohoavat pilviin, jos huonon suunnittelutyön vuoksi kohde täytyy remontoida pian taas uudelleen. Laske materiaalimenekki tarkan, jotta et joutuisi ostamaan tarvikkeita liikaa. Mittauksiin kannattaa kuitenkin laskea mukaan hieman ”särkymävaraa”, sillä rakentamisessa tulee usein mutkia matkaan, eivätkä tarkatkaan laskelmat välttämättä pidä millilleen.
Kun rakennat tai remontoit itsellesi, luota omaan makuusi. Usein ajatellaan, että vaaleisiin sävyihin ei kyllästytä, mutta kyllä maalarinvalkoinen seinäkin voi alkaa ajan kuluessa pahasti nyppimään. Mieti siis ennen kaikkea sitä, millaisista sävyistä ja materiaaleista itse pidät. Hyviä vinkkejä voi hakea vaikkapa netistä, sisustuslehdistä tai ystävien kodeista.
Mitä arvokkaammasta materiaalista on kyse, sitä enemmän hankintoihin kannattaa satsata. Esimerkiksi katemateriaaleissa, ikkunoissa tai ulko-ovissa tulee laadulle antaa oma painoarvonsa. Halpa katto tulee pidemmän päälle kalliiksi, jos uusi kattoremontti on edessä jälleen kymmenen vuoden kuluttua. Talon sisäpuolella uskaltaa paremminkin revitellä. Mitä siitä jos keittiö pitääkin maalata uusiksi viiden vuoden kuluttua, kun haluttu väri alkaakin tökkimään? Sisäseinien maalaaminen on kuitenkin suhteellisen edullista.
Ekologiset rakennusmateriaalit sopivat vanhaan taloon
Rakennusmateriaalien valinnassa sinun täytyy tuntea kohteesi henki ja arkkitehtuuri. Moderniin kotiin sopivat hyvin kaikki nykyaikaiset materiaalit, mutta mikäli aiot entisöidä vanhaa taloa tai rakennushistoriallisesti merkittävää kohdetta, asia vaatii hieman enemmän tutkimista. Ekologiset materiaalit sopivat parhaiten vanhoihin taloihin sekä nykyaikaiseen ekokotiin. Hengittävät materiaalit varmistavat sen, ettei kosteus jää sienien sisään tai alapohjaan muhimaan.
Perinteiseen, vanhaan taloon eivät sovi rakennusmuovit eikä MDF-paneelit. Aito puu on paljon kauniimpi, turvallisempi ja ajan henkeen paremmin sopiva materiaali. Tosin tässäkin täytyy tehdä kompromisseja. Esimerkiksi pesuhuoneeseen ja muihin kosteisiin tiloihin tulee aina valita modernit, nykyaikaiset vesieristeet.
Rakennusmateriaalit pieniin ja suuriin kohteisiin Kärkkäiseltä
Kun remontin aika koittaa, Kärkkäinen auttaa. Kärkkäisen verkkokaupan rakennusmateriaalien avulla päivität kotisi, kesämökkisi tai minkä tahansa muun kohteen uuteen uskoon helposti ja edullisesti. Valittavanasi on lukuisia tuotteita aina talon ulkopuolelta sisätiloihin saakka. Olitpa sitten uusimassa ikkunoita, remontoimassa kylpyhuonetta, maalaamassa seiniä tai vaihtamassa lattioita, käänny aina ensin Kärkkäisen puoleen.Valitse rakennusmateriaalit laatu edellä
Remontointi lähtee aina liikkeelle huolellisesta suunnittelusta. Rakennusmateriaalien hinnat kohoavat pilviin, jos huonon suunnittelutyön vuoksi kohde täytyy remontoida pian taas uudelleen. Laske materiaalimenekki tarkan, jotta et joutuisi ostamaan tarvikkeita liikaa. Mittauksiin kannattaa kuitenkin laskea mukaan hieman ”särkymävaraa”, sillä rakentamisessa tulee usein mutkia matkaan, eivätkä tarkatkaan laskelmat välttämättä pidä millilleen.
Kun rakennat tai remontoit itsellesi, luota omaan makuusi. Usein ajatellaan, että vaaleisiin sävyihin ei kyllästytä, mutta kyllä maalarinvalkoinen seinäkin voi alkaa ajan kuluessa pahasti nyppimään. Mieti siis ennen kaikkea sitä, millaisista sävyistä ja materiaaleista itse pidät. Hyviä vinkkejä voi hakea vaikkapa netistä, sisustuslehdistä tai ystävien kodeista.
Mitä arvokkaammasta materiaalista on kyse, sitä enemmän hankintoihin kannattaa satsata. Esimerkiksi katemateriaaleissa, ikkunoissa tai ulko-ovissa tulee laadulle antaa oma painoarvonsa. Halpa katto tulee pidemmän päälle kalliiksi, jos uusi kattoremontti on edessä jälleen kymmenen vuoden kuluttua. Talon sisäpuolella uskaltaa paremminkin revitellä. Mitä siitä jos keittiö pitääkin maalata uusiksi viiden vuoden kuluttua, kun haluttu väri alkaakin tökkimään? Sisäseinien maalaaminen on kuitenkin suhteellisen edullista.
Ekologiset rakennusmateriaalit sopivat vanhaan taloon
Rakennusmateriaalien valinnassa sinun täytyy tuntea kohteesi henki ja arkkitehtuuri. Moderniin kotiin sopivat hyvin kaikki nykyaikaiset materiaalit, mutta mikäli aiot entisöidä vanhaa taloa tai rakennushistoriallisesti merkittävää kohdetta, asia vaatii hieman enemmän tutkimista. Ekologiset materiaalit sopivat parhaiten vanhoihin taloihin sekä nykyaikaiseen ekokotiin. Hengittävät materiaalit varmistavat sen, ettei kosteus jää sienien sisään tai alapohjaan muhimaan.
Perinteiseen, vanhaan taloon eivät sovi rakennusmuovit eikä MDF-paneelit. Aito puu on paljon kauniimpi, turvallisempi ja ajan henkeen paremmin sopiva materiaali. Tosin tässäkin täytyy tehdä kompromisseja. Esimerkiksi pesuhuoneeseen ja muihin kosteisiin tiloihin tulee aina valita modernit, nykyaikaiset vesieristeet.
- Rakennuslevyt
- Teräkset
-
Laastit
ja vesieristeet -
Pintakäsittelyaineet
ja ohenteet -
Katemateriaalit
ja kattotuotteet -
Piharakentaminen
ja maanrakennus - Eristeet
- Rakennusliimat
- Ikkunat
- Ovet
- Portaat
-
Rakentamisen
puutavarat - Rakennusprofiilit
-
Rakennusteipit
ja -nauhat -
Rakennusmuovit
ja -paperit -
Sisustus kontaktimuovit
ja ikkunakalvot - Tapetit
- Lattiapinnoitteet
- Sisustuslistat
-
[ { "catentry_id" : "108601501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "108588501", "partNumber" : "101209958", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710439036533/bison-1-5m-x-19-mm-car-tape.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710439036533/bison-1-5m-x-19-mm-car-tape.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710439036533/bison-1-5m-x-19-mm-car-tape.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710439036533/bison-1-5m-x-19-mm-car-tape.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710439036533/bison-1-5m-x-19-mm-car-tape.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "108415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "108400001", "partNumber" : "101209946", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710439153056/bison-24-ml-epoxy-5-min.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710439153056/bison-24-ml-epoxy-5-min.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710439153056/bison-24-ml-epoxy-5-min.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8710439153056/bison-24-ml-epoxy-5-min.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8710439153056/bison-24-ml-epoxy-5-min.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "106724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "106715001", "partNumber" : "100945807", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Väri_|_väritön":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392174600104/sikasil-e-variton-300-ml-lasitussilikoni.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392174600104/sikasil-e-variton-300-ml-lasitussilikoni.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392174600104/sikasil-e-variton-300-ml-lasitussilikoni.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392174600104/sikasil-e-variton-300-ml-lasitussilikoni.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392174600104/sikasil-e-colorless-300-ml-glazing-silicone.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392174600104/sikasil-e-colorless-300-ml-glazing-silicone.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392174600104/sikasil-e-variton-300-ml-lasitussilikoni.jpg" } } ]
Sikasil-E väritön 300 ml lasitussilikoni
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50 €(31,67 / litra)Väri:väritön -
[ { "catentry_id" : "106690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "106678001", "partNumber" : "100945573", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895335995/sikaflex-at-connection-harmaa-300-ml-saumamassa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895335995/sikaflex-at-connection-harmaa-300-ml-saumamassa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7612895335995/sikaflex-at-connection-harmaa-300-ml-saumamassa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7612895335995/sikaflex-at-connection-gray-300-ml-joint-compound.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7612895335995/sikaflex-at-connection-harmaa-300-ml-saumamassa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895335995/sikaflex-at-connection-gray-300-ml-joint-compound.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895335995/sikaflex-at-connection-harmaa-300-ml-saumamassa.jpg" } } ]
Sikaflex At-Connection harmaa 300 ml saumamassa
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,99 €(39,97 / litra) -
[ { "catentry_id" : "106690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "106677501", "partNumber" : "100945572", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895336213/sikaflex-at-connection-valkoinen-300-ml-saumamassa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895336213/sikaflex-at-connection-valkoinen-300-ml-saumamassa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7612895336213/sikaflex-at-connection-valkoinen-300-ml-saumamassa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7612895336213/sikaflex-at-connection-valkoinen-300-ml-saumamassa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7612895336213/sikaflex-at-connection-white-300-ml-joint-compound.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895336213/sikaflex-at-connection-white-300-ml-joint-compound.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7612895336213/sikaflex-at-connection-valkoinen-300-ml-saumamassa.jpg" } } ]
Sikaflex At-Connection valkoinen 300 ml saumamassa
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,99 €(39,97 / litra) -
[ { "catentry_id" : "499177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013121", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_10 Pähkinä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" } }, { "catentry_id" : "499178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013115", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_24 Kirsikkapuu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013126", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_14 Tumma tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013116", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_2 Kuusi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013127", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_12 Tumma mahonki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013119", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_3 Mänty":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013122", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_5 Vaalea tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013124", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_4 Pyökki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013125", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_8 Tammi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013117", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_25 Leppä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013128", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_13 Tumma pähkinäpuu":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013118", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_11 Mahonki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013129", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_16 Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" }, { "catentry_id" : "499184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "499177001", "partNumber" : "100013120", "unitPrice" : "6,79 €", "unitPriceRaw" : "6.79", "Attributes" : { "Väri_|_1 Natur":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4007141098947/clou-60g-puukitti.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "145810501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "145754501", "partNumber" : "100012936", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_3095. Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg" }, { "catentry_id" : "145811501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "145754501", "partNumber" : "100012943", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_3098. Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg" }, { "catentry_id" : "145815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "145754501", "partNumber" : "100442896", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_3068. Grafiitinharmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg" }, { "catentry_id" : "145816001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "145754501", "partNumber" : "101266968", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_3094. Keskiharmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg" }, { "catentry_id" : "145817001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "145754501", "partNumber" : "101266970", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_3097. Ruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg" }, { "catentry_id" : "145818501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "145754501", "partNumber" : "101266967", "unitPrice" : "9,99 €", "unitPriceRaw" : "9.99", "Attributes" : { "Väri_|_3073. Manhattan":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311020030865/bostik-300-ml-rakennus-saniteetti-silikoni.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "90699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "90684501", "partNumber" : "101572030", "unitPrice" : "5,10 €", "unitPriceRaw" : "5.1", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414675123515/pisla-25-mm-x-5-m-liukuesteteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414675123515/pisla-25-mm-x-5-m-liukuesteteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414675123515/pisla-25-mm-x-5-m-liukuesteteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6414675123515/pisla-25-mm-x-5-m-liukuesteteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6414675123515/pisla-25-mm-x-5-m-liukuesteteippi.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "59571501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460889", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Luumunpunainen 4004":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023218/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023218/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023218/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023218/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023218/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023218/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023218/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59572501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460899", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen 9010":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023126/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023126/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023126/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023126/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023126/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023126/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023126/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460890", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen 5015":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023027/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023027/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023027/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023027/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023027/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023027/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023027/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460891", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Turkoosi 5018":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023034/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023034/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023034/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023034/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023034/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023034/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023034/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460892", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Oliivi 6013":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023041/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023041/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023041/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023041/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023041/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023041/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023041/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460893", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä 6018":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023058/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023058/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023058/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023058/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023058/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023058/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023058/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460884", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Beige 1001":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022976/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022976/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490022976/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490022976/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490022976/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022976/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022976/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59579001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460894", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa 7024":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023072/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023072/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023072/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023072/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023072/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023072/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023072/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59579501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460885", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaabeige 1019":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022983/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022983/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490022983/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490022983/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490022983/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022983/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022983/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460895", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea 8008":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023089/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023089/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023089/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023089/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023089/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023089/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023089/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460886", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen 1028":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022990/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022990/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490022990/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490022990/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490022990/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022990/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490022990/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460896", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Kermanvalkea 9001":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023096/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023096/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023096/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023096/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023096/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023096/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023096/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460887", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Koralli 2012":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023003/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023003/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023003/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023003/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023003/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023003/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023003/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460897", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Musta 9005":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023102/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023102/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023102/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023102/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023102/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023102/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023102/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460888", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen 3020":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023010/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023010/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023010/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023010/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023010/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023010/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023010/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460898", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Mattamusta 9005M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023119/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023119/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023119/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023119/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023119/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023119/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023119/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "74012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "101460900", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen 9010M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023133/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023133/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023133/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023133/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490023133/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023133/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490023133/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "548137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "102294291", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Kiiltävä valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033712/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033712/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033712/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033712/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033712/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033712/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033712/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "548979001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "102321815", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Kiiltävä musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033682/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033682/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033682/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033682/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033682/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033682/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033682/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "548980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "102321821", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen pohjamaali":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033798/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033798/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033798/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033798/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033798/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033798/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033798/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "663391501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "102506234", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Kanervanpunainen 4003":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033583/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033583/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033583/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033583/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490033583/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033583/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490033583/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "907138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "102982403", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045876/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045876/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490045876/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490045876/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490045876/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045876/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045876/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "907138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "102982405", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045869/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045869/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490045869/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490045869/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490045869/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045869/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045869/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "907139001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "102982407", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045883/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045883/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490045883/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490045883/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490045883/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045883/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490045883/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "1205614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59531501", "partNumber" : "103295825", "unitPrice" : "8,49 €", "unitPriceRaw" : "8.49", "Attributes" : { "Väri_|_RAL7016 Antrasiitinharmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490029982/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490029982/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490029982/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490029982/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490029982/maston-one-400-ml-sprayfarg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490029982/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490029982/maston-one-400-ml-sprayfarg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490029982/maston-one-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490029982/maston-one-400-ml-spray-paint.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "523520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "523468501", "partNumber" : "102277636", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Malli_|_Oikea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070620527/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070620527/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070620527/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070620527/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070620527/warma-black-gutter-end.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070620527/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070620527/warma-black-gutter-end.jpg" } }, { "catentry_id" : "523540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "523468501", "partNumber" : "102277854", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { "Malli_|_Vasen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070620510/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070620510/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070620510/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070620510/warma-black-gutter-end.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430070620510/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070620510/warma-black-gutter-end.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430070620510/warma-musta-vesikourun-paaty.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "59336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014204", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-smooth-250-ml-metal-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-smooth-250-ml-metal-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014207", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860068/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860068/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860068/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014209", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860075/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860075/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860075/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014210", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanruskea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860082/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860082/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860082/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014212", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanvihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860044/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860044/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860044/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59339001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014214", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014200", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014202", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860037/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860037/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860037/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" } ]
Maston Hammer sileä 250 ml metallimaali
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 €(31,96 / litra) -
[ { "catentry_id" : "58985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "58964501", "partNumber" : "100017060", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494006026_1/maston-400-ml-tervaspray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494006026_1/maston-400-ml-tervaspray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412494006026_1/maston-400-ml-tervaspray.jpg" } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jalkalistat 24 kpl
- Kattolistat 24 kpl
- Peitelistat 62 kpl
- Taitelistat 1 kpl
- Reunalistat 21 kpl
- Mattolistat 1 kpl
- Askelkulmalistat 3 kpl
- Eritasolistat 3 kpl
- Kynnykset 23 kpl
- Kulmasuojalistat 3 kpl
- Pyörölistat 12 kpl
- Päätylistat 3 kpl
- T-Listat 1 kpl
- U-Listat 2 kpl
- Lattalistat 1 kpl
- Saumalistat 6 kpl
- Höylätyt puut 20 kpl
- H-Listat 2 kpl
- Tiivistyslistat 1 kpl
- Smyygilistat 10 kpl
- Listatarvikkeet 2 kpl