- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (8341) /
- Rakennusmateriaalit
Rakennusmateriaalit
Rakennusmateriaalit pieniin ja suuriin kohteisiin Kärkkäiseltä
Kun remontin aika koittaa, Kärkkäinen auttaa. Kärkkäisen verkkokaupan rakennusmateriaalien avulla päivität kotisi, kesämökkisi tai minkä tahansa muun kohteen uuteen uskoon helposti ja edullisesti. Valittavanasi on lukuisia tuotteita aina talon ulkopuolelta sisätiloihin saakka. Olitpa sitten uusimassa ikkunoita, remontoimassa kylpyhuonetta, maalaamassa seiniä tai vaihtamassa lattioita, käänny aina ensin Kärkkäisen puoleen.Valitse rakennusmateriaalit laatu edellä
Remontointi lähtee aina liikkeelle huolellisesta suunnittelusta. Rakennusmateriaalien hinnat kohoavat pilviin, jos huonon suunnittelutyön vuoksi kohde täytyy remontoida pian taas uudelleen. Laske materiaalimenekki tarkan, jotta et joutuisi ostamaan tarvikkeita liikaa. Mittauksiin kannattaa kuitenkin laskea mukaan hieman ”särkymävaraa”, sillä rakentamisessa tulee usein mutkia matkaan, eivätkä tarkatkaan laskelmat välttämättä pidä millilleen.
Kun rakennat tai remontoit itsellesi, luota omaan makuusi. Usein ajatellaan, että vaaleisiin sävyihin ei kyllästytä, mutta kyllä maalarinvalkoinen seinäkin voi alkaa ajan kuluessa pahasti nyppimään. Mieti siis ennen kaikkea sitä, millaisista sävyistä ja materiaaleista itse pidät. Hyviä vinkkejä voi hakea vaikkapa netistä, sisustuslehdistä tai ystävien kodeista.
Mitä arvokkaammasta materiaalista on kyse, sitä enemmän hankintoihin kannattaa satsata. Esimerkiksi katemateriaaleissa, ikkunoissa tai ulko-ovissa tulee laadulle antaa oma painoarvonsa. Halpa katto tulee pidemmän päälle kalliiksi, jos uusi kattoremontti on edessä jälleen kymmenen vuoden kuluttua. Talon sisäpuolella uskaltaa paremminkin revitellä. Mitä siitä jos keittiö pitääkin maalata uusiksi viiden vuoden kuluttua, kun haluttu väri alkaakin tökkimään? Sisäseinien maalaaminen on kuitenkin suhteellisen edullista.
Ekologiset rakennusmateriaalit sopivat vanhaan taloon
Rakennusmateriaalien valinnassa sinun täytyy tuntea kohteesi henki ja arkkitehtuuri. Moderniin kotiin sopivat hyvin kaikki nykyaikaiset materiaalit, mutta mikäli aiot entisöidä vanhaa taloa tai rakennushistoriallisesti merkittävää kohdetta, asia vaatii hieman enemmän tutkimista. Ekologiset materiaalit sopivat parhaiten vanhoihin taloihin sekä nykyaikaiseen ekokotiin. Hengittävät materiaalit varmistavat sen, ettei kosteus jää sienien sisään tai alapohjaan muhimaan.
Perinteiseen, vanhaan taloon eivät sovi rakennusmuovit eikä MDF-paneelit. Aito puu on paljon kauniimpi, turvallisempi ja ajan henkeen paremmin sopiva materiaali. Tosin tässäkin täytyy tehdä kompromisseja. Esimerkiksi pesuhuoneeseen ja muihin kosteisiin tiloihin tulee aina valita modernit, nykyaikaiset vesieristeet.
Rakennusmateriaalit pieniin ja suuriin kohteisiin Kärkkäiseltä
Kun remontin aika koittaa, Kärkkäinen auttaa. Kärkkäisen verkkokaupan rakennusmateriaalien avulla päivität kotisi, kesämökkisi tai minkä tahansa muun kohteen uuteen uskoon helposti ja edullisesti. Valittavanasi on lukuisia tuotteita aina talon ulkopuolelta sisätiloihin saakka. Olitpa sitten uusimassa ikkunoita, remontoimassa kylpyhuonetta, maalaamassa seiniä tai vaihtamassa lattioita, käänny aina ensin Kärkkäisen puoleen.Valitse rakennusmateriaalit laatu edellä
Remontointi lähtee aina liikkeelle huolellisesta suunnittelusta. Rakennusmateriaalien hinnat kohoavat pilviin, jos huonon suunnittelutyön vuoksi kohde täytyy remontoida pian taas uudelleen. Laske materiaalimenekki tarkan, jotta et joutuisi ostamaan tarvikkeita liikaa. Mittauksiin kannattaa kuitenkin laskea mukaan hieman ”särkymävaraa”, sillä rakentamisessa tulee usein mutkia matkaan, eivätkä tarkatkaan laskelmat välttämättä pidä millilleen.
Kun rakennat tai remontoit itsellesi, luota omaan makuusi. Usein ajatellaan, että vaaleisiin sävyihin ei kyllästytä, mutta kyllä maalarinvalkoinen seinäkin voi alkaa ajan kuluessa pahasti nyppimään. Mieti siis ennen kaikkea sitä, millaisista sävyistä ja materiaaleista itse pidät. Hyviä vinkkejä voi hakea vaikkapa netistä, sisustuslehdistä tai ystävien kodeista.
Mitä arvokkaammasta materiaalista on kyse, sitä enemmän hankintoihin kannattaa satsata. Esimerkiksi katemateriaaleissa, ikkunoissa tai ulko-ovissa tulee laadulle antaa oma painoarvonsa. Halpa katto tulee pidemmän päälle kalliiksi, jos uusi kattoremontti on edessä jälleen kymmenen vuoden kuluttua. Talon sisäpuolella uskaltaa paremminkin revitellä. Mitä siitä jos keittiö pitääkin maalata uusiksi viiden vuoden kuluttua, kun haluttu väri alkaakin tökkimään? Sisäseinien maalaaminen on kuitenkin suhteellisen edullista.
Ekologiset rakennusmateriaalit sopivat vanhaan taloon
Rakennusmateriaalien valinnassa sinun täytyy tuntea kohteesi henki ja arkkitehtuuri. Moderniin kotiin sopivat hyvin kaikki nykyaikaiset materiaalit, mutta mikäli aiot entisöidä vanhaa taloa tai rakennushistoriallisesti merkittävää kohdetta, asia vaatii hieman enemmän tutkimista. Ekologiset materiaalit sopivat parhaiten vanhoihin taloihin sekä nykyaikaiseen ekokotiin. Hengittävät materiaalit varmistavat sen, ettei kosteus jää sienien sisään tai alapohjaan muhimaan.
Perinteiseen, vanhaan taloon eivät sovi rakennusmuovit eikä MDF-paneelit. Aito puu on paljon kauniimpi, turvallisempi ja ajan henkeen paremmin sopiva materiaali. Tosin tässäkin täytyy tehdä kompromisseja. Esimerkiksi pesuhuoneeseen ja muihin kosteisiin tiloihin tulee aina valita modernit, nykyaikaiset vesieristeet.
- Rakennuslevyt
- Teräkset
-
Laastit
ja vesieristeet -
Pintakäsittelyaineet
ja ohenteet -
Katemateriaalit
ja kattotuotteet -
Piharakentaminen
ja maanrakennus - Eristeet
- Rakennusliimat
- Ikkunat
- Ovet
- Portaat
-
Rakentamisen
puutavarat - Rakennusprofiilit
-
Rakennusteipit
ja -nauhat -
Rakennusmuovit
ja -paperit -
Sisustus kontaktimuovit
ja ikkunakalvot - Tapetit
- Lattiapinnoitteet
- Sisustuslistat
-
[ { "catentry_id" : "1335483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1335482501", "partNumber" : "103374559", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689170022_1/maler-aava-mdf-12x58x2200-mel-musta-peitelista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689170022_1/maler-aava-mdf-12x58x2200-mel-musta-peitelista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689170022_1/maler-aava-mdf-12x58x2200-mel-musta-peitelista.jpg" } ]
Maler Aava MDF 12x58x2200 mel musta peitelista
★★★★★Peitelista Aava ikkunoiden ja ovien viimeistelyyn. Tuotteella on M1 sertifikaatti ja se on suomalainen Avainlippu-tuote.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 € -
[ { "catentry_id" : "1335475501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1335464001", "partNumber" : "103374527", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689030524_1/maler-aava-mdf-30x30x2750-mel-puhdas-valkoinen-kattolista.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418689030524_1/maler-aava-mdf-30x30x2750-mel-puhdas-valkoinen-kattolista.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418689030524_1/maler-aava-mdf-30x30x2750-mel-puhdas-valkoinen-kattolista.jpg" } ]
Maler Aava MDF 30x30x2750 mel puhdas valkoinen kattolista
★★★★★Sileä kattolista Aava seinän ja katon välisen rajapinnan viimeistelyyn. Tuotteella on M1 sertifikaatti ja se on suomalainen Avainlippu-tuote.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 € -
[ { "catentry_id" : "1190474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1190445001", "partNumber" : "103280544", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418536024348_1/safemate-50mm-x-25m-musta-gaffer-teippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418536024348_1/safemate-50mm-x-25m-musta-gaffer-teippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418536024348_1/safemate-50mm-x-25m-musta-gaffer-teippi.jpg" } ]
SafeMate 50mm x 25m musta gaffer teippi
★★★★★Mattapintainen kangasteippi soveltuu erityisen hyvin tilanteisiin, joissa on vältettävä heijastumista.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 € -
[ { "catentry_id" : "450354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "450314001", "partNumber" : "102154428", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068807/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068807/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068807/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068807/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068807/eskaro-aqua-colorless-wood-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068807/eskaro-aqua-colorless-wood-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068807/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "450357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "450314001", "partNumber" : "102154440", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068791/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068791/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068791/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068791/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068791/eskaro-aqua-colorless-wood-oil.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068791/eskaro-aqua-colorless-wood-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068791/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg" } }, { "catentry_id" : "291887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "450314001", "partNumber" : "101829524", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068814/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068814/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068814/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068814/eskaro-aqua-colorless-wood-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068814/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068814/eskaro-aqua-colorless-wood-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068814/eskaro-aqua-variton-puuoljy.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "361584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "361345501", "partNumber" : "101976673", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_9":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069002/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069002/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069002/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069002/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011069002/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuloyli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069002/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011069002/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuloyli.jpg" } }, { "catentry_id" : "230793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "361345501", "partNumber" : "101757509", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_2.7":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068999/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068999/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068999/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068999/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuloyli.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068999/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068999/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068999/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuloyli.jpg" } }, { "catentry_id" : "230794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "361345501", "partNumber" : "101757512", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.9":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068982/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068982/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068982/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068982/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430011068982/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuloyli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068982/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430011068982/eskaro-aqua-kelonharmaa-puuloyli.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "333817501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "333614501", "partNumber" : "101911661", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438206829950_1/kk-p-7004-ta700-epdm-muotonauha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438206829950_1/kk-p-7004-ta700-epdm-muotonauha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438206829950_1/kk-p-7004-ta700-epdm-muotonauha.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "332411501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "332099001", "partNumber" : "101905819", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418091030723/timpuri-filler-lf-400ml-hienotasoite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418091030723/timpuri-filler-lf-400ml-hienotasoite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418091030723/timpuri-filler-lf-400ml-hienotasoite.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418091030723/timpuri-filler-lf-400ml-hienotasoite.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418091030723/timpuri-filler-lf-400ml-fine-leveler.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418091030723/timpuri-filler-lf-400ml-fine-leveler.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418091030723/timpuri-filler-lf-400ml-hienotasoite.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "447200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "447192001", "partNumber" : "102147861", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8001814000585/telpak-38mm-x-50m-sininen-maalarinteippi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8001814000585/telpak-38mm-x-50m-sininen-maalarinteippi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8001814000585/telpak-38mm-x-50m-sininen-maalarinteippi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8001814000585/telpak-38mm-x-50m-blue-masking-tape.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8001814000585/telpak-38mm-x-50m-sininen-maalarinteippi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8001814000585/telpak-38mm-x-50m-sininen-maalarinteippi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8001814000585/telpak-38mm-x-50m-blue-masking-tape.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "59257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211501", "partNumber" : "100014224", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870036/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870036/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498870036/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59257501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211501", "partNumber" : "100014225", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870067/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870067/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498870067/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211501", "partNumber" : "100014226", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870050/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870050/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498870050/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211501", "partNumber" : "100014215", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanvihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870043/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870043/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498870043/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59266501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211501", "partNumber" : "100014217", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870098/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870098/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498870098/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211501", "partNumber" : "100014219", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870012/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870012/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498870012/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498870012/maston-hammer-hammer-varnish-250-ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498870012/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870012/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870012/maston-hammer-hammer-varnish-250-ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59211501", "partNumber" : "100014223", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870029/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498870029/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498870029/maston-hammer-vasaralakka-250-ml-metallimaali.jpg" } ]
Maston Hammer vasaralakka 250 ml metallimaali
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 €(31,96 / litra) -
[ { "catentry_id" : "59336501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014204", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-smooth-250-ml-metal-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-smooth-250-ml-metal-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860099/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014207", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860068/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860068/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860068/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014209", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860075/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860075/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860075/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014210", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanruskea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860082/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860082/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860082/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014212", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanvihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860044/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860044/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860044/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59339001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014214", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59339501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014200", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860013/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" }, { "catentry_id" : "59340001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59308501", "partNumber" : "100014202", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860037/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498860037/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498860037/maston-hammer-silea-250-ml-metallimaali.jpg" } ]
Maston Hammer sileä 250 ml metallimaali
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 €(31,96 / litra) -
[ { "catentry_id" : "59500501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100016997", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Matta musta 121":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048505/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048505/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048505/maston-modena-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048505/maston-modena-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048505/maston-modena-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048505/maston-modena-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048505/maston-modena-250-ml-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "82839001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100017066", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Maalarinvalkoinen 222":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496042237/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496042237/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496042237/maston-modena-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496042237/maston-modena-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496042237/maston-modena-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496042237/maston-modena-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496042237/maston-modena-250-ml-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "82839501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100016980", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen 1035":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496041353/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496041353/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496041353/maston-modena-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496041353/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496041353/maston-modena-250-ml-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496041353/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496041353/maston-modena-250-ml-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "82840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100017146", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea 996":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496049960/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496049960/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496049960/maston-modena-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496049960/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496049960/maston-modena-250-ml-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496049960/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496049960/maston-modena-250-ml-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "82841001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100017147", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kirsikanpunainen 127":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496041278/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496041278/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496041278/maston-modena-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496041278/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496041278/maston-modena-250-ml-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496041278/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496041278/maston-modena-250-ml-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "82841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100017012", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Musta 122":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82842501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100017148", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta 995":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82843001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100017024", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea 806":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048062/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048062/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048062/maston-modena-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048062/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048062/maston-modena-250-ml-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048062/maston-modena-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048062/maston-modena-250-ml-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "82844001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100017153", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen 805":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048055/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048055/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048055/maston-modena-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048055/maston-modena-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496048055/maston-modena-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048055/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496048055/maston-modena-250-ml-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "82844501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100017025", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen 111":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "82847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100017158", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kuusenvihreä 394":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496043944/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496043944/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496043944/maston-modena-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496043944/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496043944/maston-modena-250-ml-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496043944/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496043944/maston-modena-250-ml-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "82848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82827501", "partNumber" : "100539269", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen 222":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496042220/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496042220/maston-modena-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496042220/maston-modena-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496042220/maston-modena-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412496042220/maston-modena-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496042220/maston-modena-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412496042220/maston-modena-250-ml-maali.jpg" } } ]Väri:
-
[ { "catentry_id" : "157399501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "157396501", "partNumber" : "100014397", "unitPrice" : "7,99 €", "unitPriceRaw" : "7.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-sandable-acid-primer-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-sandable-acid-primer-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412494005005/maston-1k-fyllprimer-400-ml-hiottava-happopohjamaalispray.jpg" } } ]
Maston 1K-Fyllprimer 400 ml hiottava happopohjamaalispray
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,99 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jalkalistat 24 kpl
- Kattolistat 24 kpl
- Peitelistat 62 kpl
- Taitelistat 1 kpl
- Reunalistat 21 kpl
- Mattolistat 1 kpl
- Askelkulmalistat 3 kpl
- Eritasolistat 3 kpl
- Kynnykset 23 kpl
- Kulmasuojalistat 3 kpl
- Pyörölistat 12 kpl
- Päätylistat 3 kpl
- T-Listat 1 kpl
- U-Listat 2 kpl
- Lattalistat 1 kpl
- Saumalistat 6 kpl
- Höylätyt puut 20 kpl
- H-Listat 2 kpl
- Tiivistyslistat 1 kpl
- Smyygilistat 10 kpl
- Listatarvikkeet 2 kpl