- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (8341) /
- Rakennusmateriaalit
Rakennusmateriaalit
Rakennusmateriaalit pieniin ja suuriin kohteisiin Kärkkäiseltä
Kun remontin aika koittaa, Kärkkäinen auttaa. Kärkkäisen verkkokaupan rakennusmateriaalien avulla päivität kotisi, kesämökkisi tai minkä tahansa muun kohteen uuteen uskoon helposti ja edullisesti. Valittavanasi on lukuisia tuotteita aina talon ulkopuolelta sisätiloihin saakka. Olitpa sitten uusimassa ikkunoita, remontoimassa kylpyhuonetta, maalaamassa seiniä tai vaihtamassa lattioita, käänny aina ensin Kärkkäisen puoleen.Valitse rakennusmateriaalit laatu edellä
Remontointi lähtee aina liikkeelle huolellisesta suunnittelusta. Rakennusmateriaalien hinnat kohoavat pilviin, jos huonon suunnittelutyön vuoksi kohde täytyy remontoida pian taas uudelleen. Laske materiaalimenekki tarkan, jotta et joutuisi ostamaan tarvikkeita liikaa. Mittauksiin kannattaa kuitenkin laskea mukaan hieman ”särkymävaraa”, sillä rakentamisessa tulee usein mutkia matkaan, eivätkä tarkatkaan laskelmat välttämättä pidä millilleen.
Kun rakennat tai remontoit itsellesi, luota omaan makuusi. Usein ajatellaan, että vaaleisiin sävyihin ei kyllästytä, mutta kyllä maalarinvalkoinen seinäkin voi alkaa ajan kuluessa pahasti nyppimään. Mieti siis ennen kaikkea sitä, millaisista sävyistä ja materiaaleista itse pidät. Hyviä vinkkejä voi hakea vaikkapa netistä, sisustuslehdistä tai ystävien kodeista.
Mitä arvokkaammasta materiaalista on kyse, sitä enemmän hankintoihin kannattaa satsata. Esimerkiksi katemateriaaleissa, ikkunoissa tai ulko-ovissa tulee laadulle antaa oma painoarvonsa. Halpa katto tulee pidemmän päälle kalliiksi, jos uusi kattoremontti on edessä jälleen kymmenen vuoden kuluttua. Talon sisäpuolella uskaltaa paremminkin revitellä. Mitä siitä jos keittiö pitääkin maalata uusiksi viiden vuoden kuluttua, kun haluttu väri alkaakin tökkimään? Sisäseinien maalaaminen on kuitenkin suhteellisen edullista.
Ekologiset rakennusmateriaalit sopivat vanhaan taloon
Rakennusmateriaalien valinnassa sinun täytyy tuntea kohteesi henki ja arkkitehtuuri. Moderniin kotiin sopivat hyvin kaikki nykyaikaiset materiaalit, mutta mikäli aiot entisöidä vanhaa taloa tai rakennushistoriallisesti merkittävää kohdetta, asia vaatii hieman enemmän tutkimista. Ekologiset materiaalit sopivat parhaiten vanhoihin taloihin sekä nykyaikaiseen ekokotiin. Hengittävät materiaalit varmistavat sen, ettei kosteus jää sienien sisään tai alapohjaan muhimaan.
Perinteiseen, vanhaan taloon eivät sovi rakennusmuovit eikä MDF-paneelit. Aito puu on paljon kauniimpi, turvallisempi ja ajan henkeen paremmin sopiva materiaali. Tosin tässäkin täytyy tehdä kompromisseja. Esimerkiksi pesuhuoneeseen ja muihin kosteisiin tiloihin tulee aina valita modernit, nykyaikaiset vesieristeet.
Rakennusmateriaalit pieniin ja suuriin kohteisiin Kärkkäiseltä
Kun remontin aika koittaa, Kärkkäinen auttaa. Kärkkäisen verkkokaupan rakennusmateriaalien avulla päivität kotisi, kesämökkisi tai minkä tahansa muun kohteen uuteen uskoon helposti ja edullisesti. Valittavanasi on lukuisia tuotteita aina talon ulkopuolelta sisätiloihin saakka. Olitpa sitten uusimassa ikkunoita, remontoimassa kylpyhuonetta, maalaamassa seiniä tai vaihtamassa lattioita, käänny aina ensin Kärkkäisen puoleen.Valitse rakennusmateriaalit laatu edellä
Remontointi lähtee aina liikkeelle huolellisesta suunnittelusta. Rakennusmateriaalien hinnat kohoavat pilviin, jos huonon suunnittelutyön vuoksi kohde täytyy remontoida pian taas uudelleen. Laske materiaalimenekki tarkan, jotta et joutuisi ostamaan tarvikkeita liikaa. Mittauksiin kannattaa kuitenkin laskea mukaan hieman ”särkymävaraa”, sillä rakentamisessa tulee usein mutkia matkaan, eivätkä tarkatkaan laskelmat välttämättä pidä millilleen.
Kun rakennat tai remontoit itsellesi, luota omaan makuusi. Usein ajatellaan, että vaaleisiin sävyihin ei kyllästytä, mutta kyllä maalarinvalkoinen seinäkin voi alkaa ajan kuluessa pahasti nyppimään. Mieti siis ennen kaikkea sitä, millaisista sävyistä ja materiaaleista itse pidät. Hyviä vinkkejä voi hakea vaikkapa netistä, sisustuslehdistä tai ystävien kodeista.
Mitä arvokkaammasta materiaalista on kyse, sitä enemmän hankintoihin kannattaa satsata. Esimerkiksi katemateriaaleissa, ikkunoissa tai ulko-ovissa tulee laadulle antaa oma painoarvonsa. Halpa katto tulee pidemmän päälle kalliiksi, jos uusi kattoremontti on edessä jälleen kymmenen vuoden kuluttua. Talon sisäpuolella uskaltaa paremminkin revitellä. Mitä siitä jos keittiö pitääkin maalata uusiksi viiden vuoden kuluttua, kun haluttu väri alkaakin tökkimään? Sisäseinien maalaaminen on kuitenkin suhteellisen edullista.
Ekologiset rakennusmateriaalit sopivat vanhaan taloon
Rakennusmateriaalien valinnassa sinun täytyy tuntea kohteesi henki ja arkkitehtuuri. Moderniin kotiin sopivat hyvin kaikki nykyaikaiset materiaalit, mutta mikäli aiot entisöidä vanhaa taloa tai rakennushistoriallisesti merkittävää kohdetta, asia vaatii hieman enemmän tutkimista. Ekologiset materiaalit sopivat parhaiten vanhoihin taloihin sekä nykyaikaiseen ekokotiin. Hengittävät materiaalit varmistavat sen, ettei kosteus jää sienien sisään tai alapohjaan muhimaan.
Perinteiseen, vanhaan taloon eivät sovi rakennusmuovit eikä MDF-paneelit. Aito puu on paljon kauniimpi, turvallisempi ja ajan henkeen paremmin sopiva materiaali. Tosin tässäkin täytyy tehdä kompromisseja. Esimerkiksi pesuhuoneeseen ja muihin kosteisiin tiloihin tulee aina valita modernit, nykyaikaiset vesieristeet.
- Rakennuslevyt
- Teräkset
-
Laastit
ja vesieristeet -
Pintakäsittelyaineet
ja ohenteet -
Katemateriaalit
ja kattotuotteet -
Piharakentaminen
ja maanrakennus - Eristeet
- Rakennusliimat
- Ikkunat
- Ovet
- Portaat
-
Rakentamisen
puutavarat - Rakennusprofiilit
-
Rakennusteipit
ja -nauhat -
Rakennusmuovit
ja -paperit -
Sisustus kontaktimuovit
ja ikkunakalvot - Tapetit
- Lattiapinnoitteet
- Sisustuslistat
-
[ { "catentry_id" : "59566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59529501", "partNumber" : "101274457", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-glossy-spray-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-glossy-spray-varnish.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491203329/maston-colormix-400-ml-kiiltava-spraylakka.jpg" } } ]
Maston COLORmix 400 ml kiiltävä spraylakka
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,30 €(10,75 / litra) -
[ { "catentry_id" : "59419501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376001", "partNumber" : "100017031", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491005183/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491005183/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491005183/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491005183/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491005183/maston-colormix-400-ml-primer-spray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491005183/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491005183/maston-colormix-400-ml-primer-spray.jpg" } }, { "catentry_id" : "59421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376001", "partNumber" : "100017045", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punaruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491005190/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491005190/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491005190/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491005190/maston-colormix-400-ml-primer-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491005190/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491005190/maston-colormix-400-ml-pohjamaalispray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491005190/maston-colormix-400-ml-primer-spray.jpg" } } ]
Maston COLORmix 400 ml pohjamaalispray
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,99 €(12,48 / litra) -
[ { "catentry_id" : "59413001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017033", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008016/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008016/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008016/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008016/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008016/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008016/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008016/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59413501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017047", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008061/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008061/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008061/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008061/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008061/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008061/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008061/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59414501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017048", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008030/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008030/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008030/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008030/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008030/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008030/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008030/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017035", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kiiltävä musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491001222/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491001222/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491001222/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491001222/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491001222/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491001222/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491001222/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59416501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017049", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008023/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008023/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008023/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008023/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008023/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008023/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008023/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017036", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kiiltävä valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002229/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002229/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491002229/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491002229/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491002229/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002229/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002229/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59417501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "101310901", "unitPrice" : "5,40 €", "unitPriceRaw" : "5.4", "Attributes" : { "Väri_|_Pinkki":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005672/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005672/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005672/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005672/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005672/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005672/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005672/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "101310902", "unitPrice" : "5,40 €", "unitPriceRaw" : "5.4", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005689/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005689/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005689/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005689/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005689/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005689/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005689/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59420501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017039", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Maalarinvalkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002236/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002236/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491002236/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491002236/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491002236/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002236/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002236/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017042", "unitPrice" : "5,40 €", "unitPriceRaw" : "5.4", "Attributes" : { "Väri_|_Mattamusta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491001215/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491001215/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491001215/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491001215/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491001215/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491001215/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491001215/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59422501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017030", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008009/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008009/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008009/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008009/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008009/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008009/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008009/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017043", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mattavalkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002212/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002212/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491002212/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491002212/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491002212/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002212/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491002212/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59424501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017044", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008047/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008047/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008047/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008047/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008047/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008047/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008047/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59425501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "100017046", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008054/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008054/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008054/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008054/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491008054/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008054/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491008054/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "249133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59376501", "partNumber" : "101776942", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pastellin sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490029357/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490029357/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490029357/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490029357/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490029357/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490029357/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490029357/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "59564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59530501", "partNumber" : "101274455", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { "Väri_|_Mattavalkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491202216/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491202216/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491202216/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491202216/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491202216/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491202216/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491202216/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59530501", "partNumber" : "101274456", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { "Väri_|_Kiiltävä valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491202223/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491202223/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491202223/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491202223/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491202223/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491202223/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491202223/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59530501", "partNumber" : "101274453", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { "Väri_|_Mattamusta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491201219/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491201219/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491201219/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491201219/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491201219/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491201219/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491201219/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59568001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59530501", "partNumber" : "101274454", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { "Väri_|_Kiiltävä musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491201226/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491201226/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491201226/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491201226/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491201226/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491201226/maston-colormix-400-ml-spray-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491201226/maston-colormix-400-ml-spraymaali.jpg" } } ]
Maston COLORmix 400 ml spraymaali
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,30 €(10,75 / litra) -
[ { "catentry_id" : "59497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59466001", "partNumber" : "100016969", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kromi":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498304302/maston-colormix-chrome-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498304302/maston-colormix-chrome-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498304302/maston-colormix-chrome-400-ml-spraymaali.jpg" } ]
Maston COLORmix Chrome 400 ml spraymaali
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,99 €(29,98 / litra)Väri:Kromi -
[ { "catentry_id" : "59499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59465001", "partNumber" : "101460902", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kupari":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005665/maston-colormix-copper-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005665/maston-colormix-copper-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005665/maston-colormix-copper-400-ml-spraymaali.jpg" } ]
Maston COLORmix Copper 400 ml spraymaali
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,99 €(29,98 / litra)Väri:Kupari -
[ { "catentry_id" : "59499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59465501", "partNumber" : "100016982", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Kulta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498304319/maston-colormix-gold-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412498304319/maston-colormix-gold-400-ml-spraymaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412498304319/maston-colormix-gold-400-ml-spraymaali.jpg" } ]
Maston COLORmix Gold 400 ml spraymaali
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,99 €(29,98 / litra)Väri:Kulta -
[ { "catentry_id" : "59258501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460921", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL9005 Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005993/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005993/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005993/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005993/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005993/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005993/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005993/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460922", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL9010 Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490006006/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490006006/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490006006/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490006006/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490006006/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490006006/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490006006/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460914", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL1021 Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005900/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005900/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005900/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005900/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005900/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005900/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005900/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460923", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL9005 Mattamusta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490006013/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490006013/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490006013/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490006013/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490006013/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490006013/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490006013/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460915", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL3000 Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005924/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005924/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005924/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005924/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005924/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005924/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005924/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460916", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL5010 Sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005948/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005948/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005948/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005948/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005948/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005948/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005948/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460917", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL6002 Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005955/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005955/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005955/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005955/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005955/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005955/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005955/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460918", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL7001 Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005962/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005962/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005962/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005962/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005962/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005962/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005962/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460919", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL8017 Ruskea":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005979/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005979/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005979/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005979/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005979/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005979/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005979/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59275501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59212001", "partNumber" : "101460920", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL9001 Kermanvalkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005986/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005986/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005986/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005986/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005986/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005986/maston-colormix-h2o-1-l-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005986/maston-colormix-h2o-1-l-maali.jpg" } } ]
Maston COLORmix H2O 1 l maali
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 €(24,90 / litra) -
[ { "catentry_id" : "59258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460910", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_RAL9005 Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005863/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005863/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005863/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005863/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005863/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005863/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005863/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59260501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460911", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_RAL9010 Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005870/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005870/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005870/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005870/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005870/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005870/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005870/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460912", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_RAL9005 Mattamusta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005887/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005887/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005887/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005887/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005887/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005887/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005887/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460903", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_RAL1021 Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005771/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005771/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005771/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005771/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005771/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005771/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005771/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59267001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460904", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_RAL3000 Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005795/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005795/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005795/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005795/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005795/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005795/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005795/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460905", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_RAL5010 Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005818/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005818/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005818/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005818/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005818/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005818/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005818/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460906", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_RAL6002 Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005825/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005825/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005825/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005825/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005825/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005825/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005825/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460907", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_RAL7001 Harmaa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005832/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005832/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005832/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005832/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005832/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005832/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005832/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" } }, { "catentry_id" : "59276001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460908", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_RAL8017 Ruskea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005849/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005849/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005849/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005849/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005849/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005849/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005849/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "59277501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "59210001", "partNumber" : "101460909", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_RAL9001 Kermanvalkea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005856/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005856/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005856/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005856/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412490005856/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005856/maston-colormix-h2o-250-ml-maali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412490005856/maston-colormix-h2o-250-ml-paint.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "59566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59529001", "partNumber" : "101274458", "unitPrice" : "4,30 €", "unitPriceRaw" : "4.3", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491205187/maston-colormix-harmaa-400-ml-pohjamaalispray.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491205187/maston-colormix-harmaa-400-ml-pohjamaalispray.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491205187/maston-colormix-harmaa-400-ml-pohjamaalispray.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491205187/maston-colormix-gray-400-ml-primer-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491205187/maston-colormix-harmaa-400-ml-pohjamaalispray.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491205187/maston-colormix-gray-400-ml-primer-spray.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491205187/maston-colormix-harmaa-400-ml-pohjamaalispray.jpg" } } ]
Maston COLORmix harmaa 400 ml pohjamaalispray
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,30 €(10,75 / litra)Väri:Harmaa -
[ { "catentry_id" : "59412501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59375501", "partNumber" : "100017041", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003318_1/maston-colormix-himmea-400-ml-spraylakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003318_1/maston-colormix-himmea-400-ml-spraylakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491003318_1/maston-colormix-himmea-400-ml-spraylakka.jpg" } ]
Maston COLORmix himmeä 400 ml spraylakka
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,99 €(12,48 / litra) -
[ { "catentry_id" : "59416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "59372001", "partNumber" : "100017034", "unitPrice" : "4,99 €", "unitPriceRaw" : "4.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-glossy-332-400-ml-spray-varnish.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-kiiltava-332-400-ml-spraylakka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6412491003325/maston-colormix-glossy-332-400-ml-spray-varnish.jpg" } } ]
Maston COLORmix kiiltävä 332 400 ml spraylakka
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,99 €(12,48 / litra)
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jalkalistat 24 kpl
- Kattolistat 24 kpl
- Peitelistat 62 kpl
- Taitelistat 1 kpl
- Reunalistat 21 kpl
- Mattolistat 1 kpl
- Askelkulmalistat 3 kpl
- Eritasolistat 3 kpl
- Kynnykset 23 kpl
- Kulmasuojalistat 3 kpl
- Pyörölistat 12 kpl
- Päätylistat 3 kpl
- T-Listat 1 kpl
- U-Listat 2 kpl
- Lattalistat 1 kpl
- Saumalistat 6 kpl
- Höylätyt puut 20 kpl
- H-Listat 2 kpl
- Tiivistyslistat 1 kpl
- Smyygilistat 10 kpl
- Listatarvikkeet 2 kpl