- Etusivu /
- Rakennus ja Remontti (8388) /
- Rakennusmateriaalit
Rakennusmateriaalit
Rakennusmateriaalit pieniin ja suuriin kohteisiin Kärkkäiseltä
Kun remontin aika koittaa, Kärkkäinen auttaa. Kärkkäisen verkkokaupan rakennusmateriaalien avulla päivität kotisi, kesämökkisi tai minkä tahansa muun kohteen uuteen uskoon helposti ja edullisesti. Valittavanasi on lukuisia tuotteita aina talon ulkopuolelta sisätiloihin saakka. Olitpa sitten uusimassa ikkunoita, remontoimassa kylpyhuonetta, maalaamassa seiniä tai vaihtamassa lattioita, käänny aina ensin Kärkkäisen puoleen.Valitse rakennusmateriaalit laatu edellä
Remontointi lähtee aina liikkeelle huolellisesta suunnittelusta. Rakennusmateriaalien hinnat kohoavat pilviin, jos huonon suunnittelutyön vuoksi kohde täytyy remontoida pian taas uudelleen. Laske materiaalimenekki tarkan, jotta et joutuisi ostamaan tarvikkeita liikaa. Mittauksiin kannattaa kuitenkin laskea mukaan hieman ”särkymävaraa”, sillä rakentamisessa tulee usein mutkia matkaan, eivätkä tarkatkaan laskelmat välttämättä pidä millilleen.
Kun rakennat tai remontoit itsellesi, luota omaan makuusi. Usein ajatellaan, että vaaleisiin sävyihin ei kyllästytä, mutta kyllä maalarinvalkoinen seinäkin voi alkaa ajan kuluessa pahasti nyppimään. Mieti siis ennen kaikkea sitä, millaisista sävyistä ja materiaaleista itse pidät. Hyviä vinkkejä voi hakea vaikkapa netistä, sisustuslehdistä tai ystävien kodeista.
Mitä arvokkaammasta materiaalista on kyse, sitä enemmän hankintoihin kannattaa satsata. Esimerkiksi katemateriaaleissa, ikkunoissa tai ulko-ovissa tulee laadulle antaa oma painoarvonsa. Halpa katto tulee pidemmän päälle kalliiksi, jos uusi kattoremontti on edessä jälleen kymmenen vuoden kuluttua. Talon sisäpuolella uskaltaa paremminkin revitellä. Mitä siitä jos keittiö pitääkin maalata uusiksi viiden vuoden kuluttua, kun haluttu väri alkaakin tökkimään? Sisäseinien maalaaminen on kuitenkin suhteellisen edullista.
Ekologiset rakennusmateriaalit sopivat vanhaan taloon
Rakennusmateriaalien valinnassa sinun täytyy tuntea kohteesi henki ja arkkitehtuuri. Moderniin kotiin sopivat hyvin kaikki nykyaikaiset materiaalit, mutta mikäli aiot entisöidä vanhaa taloa tai rakennushistoriallisesti merkittävää kohdetta, asia vaatii hieman enemmän tutkimista. Ekologiset materiaalit sopivat parhaiten vanhoihin taloihin sekä nykyaikaiseen ekokotiin. Hengittävät materiaalit varmistavat sen, ettei kosteus jää sienien sisään tai alapohjaan muhimaan.
Perinteiseen, vanhaan taloon eivät sovi rakennusmuovit eikä MDF-paneelit. Aito puu on paljon kauniimpi, turvallisempi ja ajan henkeen paremmin sopiva materiaali. Tosin tässäkin täytyy tehdä kompromisseja. Esimerkiksi pesuhuoneeseen ja muihin kosteisiin tiloihin tulee aina valita modernit, nykyaikaiset vesieristeet.
Rakennusmateriaalit pieniin ja suuriin kohteisiin Kärkkäiseltä
Kun remontin aika koittaa, Kärkkäinen auttaa. Kärkkäisen verkkokaupan rakennusmateriaalien avulla päivität kotisi, kesämökkisi tai minkä tahansa muun kohteen uuteen uskoon helposti ja edullisesti. Valittavanasi on lukuisia tuotteita aina talon ulkopuolelta sisätiloihin saakka. Olitpa sitten uusimassa ikkunoita, remontoimassa kylpyhuonetta, maalaamassa seiniä tai vaihtamassa lattioita, käänny aina ensin Kärkkäisen puoleen.Valitse rakennusmateriaalit laatu edellä
Remontointi lähtee aina liikkeelle huolellisesta suunnittelusta. Rakennusmateriaalien hinnat kohoavat pilviin, jos huonon suunnittelutyön vuoksi kohde täytyy remontoida pian taas uudelleen. Laske materiaalimenekki tarkan, jotta et joutuisi ostamaan tarvikkeita liikaa. Mittauksiin kannattaa kuitenkin laskea mukaan hieman ”särkymävaraa”, sillä rakentamisessa tulee usein mutkia matkaan, eivätkä tarkatkaan laskelmat välttämättä pidä millilleen.
Kun rakennat tai remontoit itsellesi, luota omaan makuusi. Usein ajatellaan, että vaaleisiin sävyihin ei kyllästytä, mutta kyllä maalarinvalkoinen seinäkin voi alkaa ajan kuluessa pahasti nyppimään. Mieti siis ennen kaikkea sitä, millaisista sävyistä ja materiaaleista itse pidät. Hyviä vinkkejä voi hakea vaikkapa netistä, sisustuslehdistä tai ystävien kodeista.
Mitä arvokkaammasta materiaalista on kyse, sitä enemmän hankintoihin kannattaa satsata. Esimerkiksi katemateriaaleissa, ikkunoissa tai ulko-ovissa tulee laadulle antaa oma painoarvonsa. Halpa katto tulee pidemmän päälle kalliiksi, jos uusi kattoremontti on edessä jälleen kymmenen vuoden kuluttua. Talon sisäpuolella uskaltaa paremminkin revitellä. Mitä siitä jos keittiö pitääkin maalata uusiksi viiden vuoden kuluttua, kun haluttu väri alkaakin tökkimään? Sisäseinien maalaaminen on kuitenkin suhteellisen edullista.
Ekologiset rakennusmateriaalit sopivat vanhaan taloon
Rakennusmateriaalien valinnassa sinun täytyy tuntea kohteesi henki ja arkkitehtuuri. Moderniin kotiin sopivat hyvin kaikki nykyaikaiset materiaalit, mutta mikäli aiot entisöidä vanhaa taloa tai rakennushistoriallisesti merkittävää kohdetta, asia vaatii hieman enemmän tutkimista. Ekologiset materiaalit sopivat parhaiten vanhoihin taloihin sekä nykyaikaiseen ekokotiin. Hengittävät materiaalit varmistavat sen, ettei kosteus jää sienien sisään tai alapohjaan muhimaan.
Perinteiseen, vanhaan taloon eivät sovi rakennusmuovit eikä MDF-paneelit. Aito puu on paljon kauniimpi, turvallisempi ja ajan henkeen paremmin sopiva materiaali. Tosin tässäkin täytyy tehdä kompromisseja. Esimerkiksi pesuhuoneeseen ja muihin kosteisiin tiloihin tulee aina valita modernit, nykyaikaiset vesieristeet.
- Rakennuslevyt
- Teräkset
-
Laastit
ja vesieristeet -
Pintakäsittelyaineet
ja ohenteet -
Katemateriaalit
ja kattotuotteet -
Piharakentaminen
ja maanrakennus - Eristeet
- Rakennusliimat
- Ikkunat
- Ovet
- Portaat
-
Rakentamisen
puutavarat - Rakennusprofiilit
-
Rakennusteipit
ja -nauhat -
Rakennusmuovit
ja -paperit -
Sisustus kontaktimuovit
ja ikkunakalvot - Tapetit
- Lattiapinnoitteet
- Sisustuslistat
-
[ { "catentry_id" : "711767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711707501", "partNumber" : "102594163", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_10x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "711830001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711707501", "partNumber" : "102594424", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_9x21":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "711837001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711707501", "partNumber" : "102594452", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_8x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "711839001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711707501", "partNumber" : "102594460", "unitPrice" : "49,50 €", "unitPriceRaw" : "49.5", "Attributes" : { "Koko_|_7x21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Swedoor 92mm 21 korkea valkoinen karmipaketti
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:49,00 €-49,50 € -
[ { "catentry_id" : "711755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711704501", "partNumber" : "102576014", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218183_1/herdins-musta-3l-tervaoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218183_1/herdins-musta-3l-tervaoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311773218183_1/herdins-musta-3l-tervaoljy.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "711754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711704001", "partNumber" : "102576012", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218138_1/herdins-kelonharmaa-3l-tervaoljy.jpg" } } ]
Herdins kelonharmaa 3L tervaöljy
★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 48,93 €Säästä30%Norm. 69,90(16,31 / litra) -
[ { "catentry_id" : "711754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711703501", "partNumber" : "102576008", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218251_1/herdins-ruskea-3l-tervaoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311773218251_1/herdins-ruskea-3l-tervaoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311773218251_1/herdins-ruskea-3l-tervaoljy.jpg" } ]
Herdins ruskea 3L tervaöljy
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 48,93 €Säästä30%Norm. 69,90(16,31 / litra) -
[ { "catentry_id" : "711753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711703001", "partNumber" : "102576006", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311771043558/herdins-300g-rautavitrilli-hopeapetsilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311771043558/herdins-300g-rautavitrilli-hopeapetsilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311771043558/herdins-300g-rautavitrilli-hopeapetsilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311771043558/herdins-300g-iron-vitril-with-silver-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7311771043558/herdins-300g-rautavitrilli-hopeapetsilla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311771043558/herdins-300g-iron-vitril-with-silver-stain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7311771043558/herdins-300g-rautavitrilli-hopeapetsilla.jpg" } } ]
Herdins 300g rautavitrilli hopeapetsillä
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,99 €(43,30 / litra) -
[ { "catentry_id" : "711753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711702501", "partNumber" : "102571431", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-semi-matte-250ml-black-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-semi-matte-250ml-black-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038261/hammerite-puolihimmea-250ml-musta-metallimaali.jpg" } } ]
Hammerite puolihimmeä 250ml musta metallimaali
★★★★★ ★★★★★Hammerite Semi-Mat on puolihimmeä metallimaali sisä- ja ulkokäyttöön.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90 €(59,60 / litra) -
[ { "catentry_id" : "711746001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711702001", "partNumber" : "102571395", "unitPrice" : "34,50 €", "unitPriceRaw" : "34.5", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-tintable-a-base-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165245/hammerite-tintable-a-base-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711746501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711702001", "partNumber" : "102571397", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-tintable-a-base-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-savytettava-a-pohja-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165269/hammerite-tintable-a-base-metallic-paint.jpg" } } ]
Hammerite sävytettävä a-pohja metallimaali
★★★★★Hammerite sävytettävä metallimaali sisä- ja ulkokäyttöön.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä30%17,43 €-34,50 €Norm. 24,90(24,90 / litra) -
[ { "catentry_id" : "711742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711701501", "partNumber" : "102571377", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030760/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "711742501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711701501", "partNumber" : "102571379", "unitPrice" : "63,90 €", "unitPriceRaw" : "63.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867030784/hammerite-vasaralakka-2-5l-metallimaali.jpg" } } ]
Hammerite vasaralakka 2,5L metallimaali
★★★★★ ★★★★★Hammerite Hammer Effect-metallimaalilla voidaan käsitellä metallipintoja sisällä ja ulkona.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä30%44,73 €-64,90 €Norm. 63,90(25,56 / litra) -
[ { "catentry_id" : "711747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711701001", "partNumber" : "102571399", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165252/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165252/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165252/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165252/hammerite-tintable-c-base-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165252/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165252/hammerite-tintable-c-base-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165252/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "711750501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711701001", "partNumber" : "102571415", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Tilavuus, l_|_0.47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165276/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165276/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165276/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165276/hammerite-tintable-c-base-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306165276/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165276/hammerite-tintable-c-base-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306165276/hammerite-savytettava-c-pohja-metallimaali.jpg" } } ]
Hammerite sävytettävä c-pohja metallimaali
★★★★★Hammerite sävytettävä metallimaali sisä- ja ulkokäyttöön.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:23,90 €-33,90 € -
[ { "catentry_id" : "241846001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711700501", "partNumber" : "101769105", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaalean sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013053/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "241846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711700501", "partNumber" : "101769106", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tumman vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013107/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "241847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "101769107", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tumman sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013060/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "711745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "102571391", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013046/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "102571405", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013077/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "102571411", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391306136696/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700501", "partNumber" : "102571417", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-hammer-polish-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013039/hammerite-vasaralakka-750ml-metallimaali.jpg" } } ]
Hammerite vasaralakka 750ml metallimaali
★★★★★ ★★★★★Hammerite Hammer Effect-metallimaalilla voidaan käsitellä metallipintoja sisällä ja ulkona.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:27,90 €-28,90 € -
[ { "catentry_id" : "711741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700001", "partNumber" : "102571375", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013282/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" } }, { "catentry_id" : "711745501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700001", "partNumber" : "102571393", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013299/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700001", "partNumber" : "102571403", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013275/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711700001", "partNumber" : "102571413", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-silea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867013268/hammerite-smooth-750ml-metallic-paint.jpg" } } ]
Hammerite sileä 750ml metallimaali
★★★★★ ★★★★★Hammerite Smooth Finish-kiiltävä metallimaali sisä- ja ulkokäyttöön.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90 €(38,53 / litra) -
[ { "catentry_id" : "711739001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "711699501", "partNumber" : "102571363", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038230/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038230/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038230/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038230/hammerite-semi-matte-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038230/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038230/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038230/hammerite-semi-matte-750ml-metallic-paint.jpg" } }, { "catentry_id" : "711752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "711699501", "partNumber" : "102571425", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038278/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038278/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038278/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038278/hammerite-semi-matte-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5011867038278/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038278/hammerite-semi-matte-750ml-metallic-paint.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5011867038278/hammerite-puolihimmea-750ml-metallimaali.jpg" } } ]
Hammerite puolihimmeä 750ml metallimaali
★★★★★ ★★★★★Hammerite Semi-Mat on puolihimmeä metallimaali sisä- ja ulkokäyttöön.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:27,90 €-28,90 €
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jalkalistat 24 kpl
- Kattolistat 24 kpl
- Peitelistat 62 kpl
- Taitelistat 1 kpl
- Reunalistat 21 kpl
- Mattolistat 1 kpl
- Askelkulmalistat 3 kpl
- Eritasolistat 3 kpl
- Kynnykset 23 kpl
- Kulmasuojalistat 3 kpl
- Pyörölistat 12 kpl
- Päätylistat 3 kpl
- T-Listat 1 kpl
- U-Listat 2 kpl
- Lattalistat 1 kpl
- Saumalistat 6 kpl
- Höylätyt puut 21 kpl
- H-Listat 2 kpl
- Tiivistyslistat 1 kpl
- Smyygilistat 10 kpl
- Listatarvikkeet 2 kpl