Aikansa edistyksellisintä tekniikkaa edustanut Junkers Ju 88 A-4 -pommikone, JK-254, hankittiin Saksasta Suomen Ilmavoimille keväällä 1943. Heinäkuussa 1944 kone nousi kohtalokkaalle sotalennolle Onttolan lentokentältä tavoitteenaan Talin-Ihantalan-suunnan kovien taistelujen tukeminen.
Kohta nousun jälkeen Junkers syöksyi järveen Liperissä vieden mukanaan neljä nuorta sotalentäjää. Syksyllä 2008 koneyksilö sai laajaa julkisuutta, kun hylyn palaset nostettiin järven pohjasavesta, pommilasti räjäytettiin ja merkittävimmät osat museoitiin.
Kiehtova teos johdattaa lukijan osaksi monivaiheista ja koskettavaa tarinaa, jollaista ei ole millään muulla koneyksilöllä. Kirja on kiinnostavaa luettavaa myös sellaiselle, joka ei ole aikaisemmin perehtynyt ilmasotahistoriaan.
JK-254 nousi lopullisesti Suomen tunnetuimmaksi pommikoneeksi vuonna 2011, kun hylkyromusta valmistettujen Junkers-merkkien myyntikampanjalla kerättiin puoli miljoonaa euroa sotiemme veteraanien avustustyöhön.
Rauno Suhonenon osallistunut yksin tai erilaisten työryhmien jäsenenä historiateosten kirjoittamiseen, järjestänyt näyttelyitä ja näytöksiä, pitänyt satoja esitelmiä, sekä toiminut oppaana museoissa ja sotahistoriakohteissa. Omasta ja suvun taustasta johtuen ilmavoimaperinteen vaaliminen on ollut hänelle läheistä. Joensuun Ilmasillan puheenjohtajana vuodesta 2004 alkaen toiminut Suhonen on valtakunnallisesti tunnettu ja arvostettu alan harrastaja.
Bok på finska
Sivumäärä:
200
Kirjoittaja:
Rauno Suhonen
EAN:
9789522910660
Tuotenumero:
101587374
Toimittajan tuotenumero:
9789522910660
???INV_AVAILABILITY_IN_STORES???
Valitse attribuutit, jotta näet saatavuuden.
Huom! Tuotteiden myymäläsaldot vaihtelevat nopeasti, eikä myymäläkohtaista saatavuutta voida täysin taata. Viimeinen kappale voi olla myös "malli".