- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (10025) /
- Retkeily (2618) /
- Retkivarusteet (288) /
- Retkeilypuukot
Retkeilypuukot
Puukko metsästykseen, eräretkeilyyn, kalastukseen ja työkäyttöön
Puukko on yksi vanhimmista tunneituista työkaluista, sillä sen juuret ovat jo kivikaudella. Määritelmällisesti puukkoon kuuluu yksiteräinen kärkiosa, joka kiinnittyy siinä olevasta karasta puukon kahvaan. Nykypuukkoja on saatavilla hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin, joskin yleispuukot ovat käyttäjien kesken kaikista suosituimpia.Puukkoja erilaisiin käyttötarkoitukseen
Metsästyspuukotkin käsittävät yleispuukkojen ohella jo useita erikoispuukkotyyppiä: Saatavilla on nylkypuukkoja sekä riistan suolistukseen sopivia puukkoja. Vuolemista harrastaville on omia puukkomalleja, samoin kalastajille. Rakennus- ja remonttikäyttöön tarkoitettuja yleispuukkoja löytyy myös laaja kirjonsa.
Puukkoja ostetaan myös paljon lahjana ja esimerkiksi keräilytuotteina ja jopa koruiksi. Monella armeijan käyneellä aliupseeri- tai reserviupseerikoulun kurssipuukko tai niin sanottu sissipuukko on voinut päätyä joko käyttöpuukoksi tai muistoesineeksi. Hyvin huollettuna puukko voi olla samalla noita molempia.
Puukkomateriaaleissa iso kirjo luonnon- sekä synteettisiä materiaaleja
Puukon terä on yleensä terästä, mutta toki muoviteräisiäkin puukkoja markkinoille on tullut erilaisten muoviyhdisteiden kehittyessä entistä kestävimmiksi. Terän ominaisuuksissa sen teroitus- ja terävänä pysyminen ovat kestävyyden ohella tärkeimmät ominaisuudet. Toki terän muoto säilyy edelleen tärkeänä tekijänä, kun mietitään puukon käyttötarkoitusta. Niin sanottua hiiliteräspuukkoa pidetään nimenomaan teroitettavuuden ja hyvässä terässä pysymisen kannalta erinomaisena valintana, mutta terävalintana se vaatii myös käyttäjältä huolellista terän kuivaamista ruosteen estämiseksi.
Puukon kahvan rakenne voi olla hyvinkin monimutkainen ja eri materiaaleista työstetty. Mitä laadukkaampia materiaaleja, enemmän työstämistä ja jopa koristelua kahva on vaatinut sitä arvokkaampi kokonaisuudesta tulee. Puusta tai jopa luusta työstetyt kahvat vaativat myös huoltamista, kuten esimerkiksi säännöllistä öljyämistä.
Myös synteettisillä kahvoilla on omat suosijansa. Kumi- tai muovipinnat eivät vaadi huoltoa ja usein nämä materiaalit ovat myös edullisempia vaihtoehtoja. Moni ammattikäyttäjä suosii kumisia tai muovisia puukonkahvoja myös parempien pito-ominaisuuksien vuoksi.
Puukon ostaminen Kärkkäiseltä itselle tai lahjaksi
Kärkkäisen monipuolisesta valikoimasta löytyy monipuolisesti vaihtoehtoja jokaisen käyttötarkoitukseen – ostitpa puukon lahjaksi tai omaan käyttöön. Useimmiten puukon käyttöönotto ei vaadi mitään sen kummempia toimenpiteitä – korkeintaan tehdasrasvojen puhdistuksen. Puhtaasti työkäyttöön tarkoitetut puukot löydät Käsityökalut-kategoriasta ja keittiökäyttöön Keittiö ja taloustavaran Veitset -kategoriasta.

-
[ { "catentry_id" : "42583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "36894001", "partNumber" : "100193163", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885111665/marttiini-pikku-condor-puukko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885111665/marttiini-pikku-condor-puukko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416885111665/marttiini-pikku-condor-puukko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416885111665/marttiini-pikku-condor-puukko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416885111665/marttiini-pikku-condor-knife.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885111665/marttiini-pikku-condor-puukko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416885111665/marttiini-pikku-condor-knife.jpg" } } ]
Marttiini Pikku-Condor puukko
★★★★★ ★★★★★Näppärä pikkupuukko isolle ja pienelle puukonkäyttäjälle.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 33,90 € -
[ { "catentry_id" : "679524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "679514501", "partNumber" : "102523214", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438347023798/vern-classic-keittioveitsi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438347023798/vern-classic-keittioveitsi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438347023798/vern-classic-keittioveitsi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438347023798/vern-classic-kitchen-knife.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438347023798/vern-classic-keittioveitsi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438347023798/vern-classic-kitchen-knife.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438347023798/vern-classic-keittioveitsi.jpg" } } ]
-
[ ]
Wood Jewel Lasten ensipuukko musta
★★★★★Valitettavasti tuote ei ole saatavissa tällä hetkellä.Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90 €Ei saatavilla
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Kuksat 29 kpl
- Juomapullot 70 kpl
- Retkikeittimet 102 kpl
- Retkikeittimien tarvikkeet 44 kpl
- Retkikeittimien kaasut ja polttonesteet 28 kpl
- Retkikattilat ja retkipaistinpannut 46 kpl
- Retkikattiloiden ja retkipannujen tarvikkeet 5 kpl
- Retkikahvipannut ja suodattimet 24 kpl
- Ruokailuvälineet 87 kpl
- Ruoanlaittosetit 2 kpl
- Retkeilyn vedenpuhdistus 26 kpl
- Retkiruoka 108 kpl
-
- Teltat 79 kpl
- Telttojen tarvikkeet 65 kpl
- Makuupussit 69 kpl
- Täytettävät makuualustat 62 kpl
- Makuualustat ja retkipatjat 29 kpl
- Makuualustojen hyttysverkot 4 kpl
- Makuualustan tarvikkeet 10 kpl
- Riippumatot 19 kpl
- Riippumattojen lisätarvikkeet 47 kpl
- Retkipöydät ja tuolit 33 kpl
- Tarpit ja laavut 17 kpl
- Retkityynyt 16 kpl
- Retkisängyt 12 kpl
- Matkalakanat 16 kpl
- Telttakamiinat ja tarvikkeet 29 kpl