- Etusivu /
- Erä ja Retkeily (9538) /
- Retkeily (2538) /
- Retkeilyvaatteet
Retkeilyvaatteet
Retkeilyasusteet ja -vaatteet kaikenlaiseen ulkoiluun
Retkeilyvaatteet tekevät ulkoilusta mielekästä ja turvallista. Ne suojaavat erilaisilta sääolosuhteilta kuten tuulelta ja sateelta sekä tietysti myös kylmältä. Hyvät retkiasusteet ja -vaatteet toimivat loistavasti myös kuumilla ilmoilla ja suojaavat auringolta. Retkeilyvaatteet kannattaakin hankkia koko perheelle, sillä hyvät varusteet lisäävät ulkoilun ja liikkumisen iloa. Lasten retkeilyvaatteet kestävät hyvin seuraavillekin käyttäjille lapsen kasvaessa.Retkeilyvaatteet naisille ja miehille
Useat retkivarusteet ja -tarvikkeet sopivat kenelle tahansa sukupuoleen katsomatta, mutta lisäksi retkeilyvaatteista löytyvät koot ja mallit myös naisille ja miehille. Sopivissa, hyvin istuvissa vaatteissa liikkuminen on helpompaa ja myös turvallisempaa.
Naisten retkeilyvaatteet on usein hiukan muotoiltuja, jolloin vyötärölle ei esimerkiksi retkeilytakissa jää mitään tyhjää pussia vaan takki laskeutuu ihoa myötäilevänä. Vaellustakki kannattaa valita mahdollisimman sopivan kokoisena, sillä mukavuuden lisäksi myötäilevät vaatteet ovat haastavissa maastoissa myös turvallisempi valinta, kun ne eivät niin helposti takerru oksiin tai kiviin.
On tärkeää myös, että vaelluksella ja ulkoilussa retkeilyvaatteet ovat joustavat ja hengittävät. Nämä tärkeät ominaisuudet paitsi lisäävät mukavuutta ne lisäävät myös turvallisuutta, kun liikkuvuus ei rajoitu liian kireiden ja joustamattomien vaatteiden vuoksi. Miesten vaellusvaatteissa on naisia useammin camo-kuosia, joka on kätevä varsinkin metsästystä harrastaville.
Vaeltajan ja retkeilijän varusteet kestävät luonnonoloissa
Aivan kuten laadukkaat retkeilyvaatteet myös kestävät, hyvin istuvat vaelluskengät ovat tärkeä osa vaeltajan ja luonnossa liikkujan varustusta. Tukevat, suojaavat vaelluskengät auttavat jalkoja jaksamaan, vaikka päivittäistä kävelymatkaa kertyisikin kymmeniä kilometrejä. On tosi tärkeää testata ja sisään ajaa kengät hyvissä ajoin ennen vaellukselle lähtemistä.
Vaelluksella voi pitää mukana kaksia tai useampiakin kenkiä, sekä tietysti myös muita varusteita, sen mukaan, miten rinkkaan mahtuu. Hyvin varustautuneena mutta kuitenkin riittävän keveällä repulla liikuttaessa vaeltaminen on rentouttavaa ja virkistävää. Hyviin välineisiin kannattaa siis satsata.
Hyvän vaellus- ja retkeilyvaatteet sopivat mainiosti myös muuhun ulkoiluun läpi vuoden. Kärkkäisen verkkokauppa on retkeilijän ja ulkona liikkujan ostotaivas. Löydät valikoimistamme varmasti sinulle ja perheellesi sopivat varusteet mukavaan liikkumiseen!
Retkeilyasusteet ja -vaatteet kaikenlaiseen ulkoiluun
Retkeilyvaatteet tekevät ulkoilusta mielekästä ja turvallista. Ne suojaavat erilaisilta sääolosuhteilta kuten tuulelta ja sateelta sekä tietysti myös kylmältä. Hyvät retkiasusteet ja -vaatteet toimivat loistavasti myös kuumilla ilmoilla ja suojaavat auringolta. Retkeilyvaatteet kannattaakin hankkia koko perheelle, sillä hyvät varusteet lisäävät ulkoilun ja liikkumisen iloa. Lasten retkeilyvaatteet kestävät hyvin seuraavillekin käyttäjille lapsen kasvaessa.Retkeilyvaatteet naisille ja miehille
Useat retkivarusteet ja -tarvikkeet sopivat kenelle tahansa sukupuoleen katsomatta, mutta lisäksi retkeilyvaatteista löytyvät koot ja mallit myös naisille ja miehille. Sopivissa, hyvin istuvissa vaatteissa liikkuminen on helpompaa ja myös turvallisempaa.
Naisten retkeilyvaatteet on usein hiukan muotoiltuja, jolloin vyötärölle ei esimerkiksi retkeilytakissa jää mitään tyhjää pussia vaan takki laskeutuu ihoa myötäilevänä. Vaellustakki kannattaa valita mahdollisimman sopivan kokoisena, sillä mukavuuden lisäksi myötäilevät vaatteet ovat haastavissa maastoissa myös turvallisempi valinta, kun ne eivät niin helposti takerru oksiin tai kiviin.
On tärkeää myös, että vaelluksella ja ulkoilussa retkeilyvaatteet ovat joustavat ja hengittävät. Nämä tärkeät ominaisuudet paitsi lisäävät mukavuutta ne lisäävät myös turvallisuutta, kun liikkuvuus ei rajoitu liian kireiden ja joustamattomien vaatteiden vuoksi. Miesten vaellusvaatteissa on naisia useammin camo-kuosia, joka on kätevä varsinkin metsästystä harrastaville.
Vaeltajan ja retkeilijän varusteet kestävät luonnonoloissa
Aivan kuten laadukkaat retkeilyvaatteet myös kestävät, hyvin istuvat vaelluskengät ovat tärkeä osa vaeltajan ja luonnossa liikkujan varustusta. Tukevat, suojaavat vaelluskengät auttavat jalkoja jaksamaan, vaikka päivittäistä kävelymatkaa kertyisikin kymmeniä kilometrejä. On tosi tärkeää testata ja sisään ajaa kengät hyvissä ajoin ennen vaellukselle lähtemistä.
Vaelluksella voi pitää mukana kaksia tai useampiakin kenkiä, sekä tietysti myös muita varusteita, sen mukaan, miten rinkkaan mahtuu. Hyvin varustautuneena mutta kuitenkin riittävän keveällä repulla liikuttaessa vaeltaminen on rentouttavaa ja virkistävää. Hyviin välineisiin kannattaa siis satsata.
Hyvän vaellus- ja retkeilyvaatteet sopivat mainiosti myös muuhun ulkoiluun läpi vuoden. Kärkkäisen verkkokauppa on retkeilijän ja ulkona liikkujan ostotaivas. Löydät valikoimistamme varmasti sinulle ja perheellesi sopivat varusteet mukavaan liikkumiseen!
-
[ { "catentry_id" : "813296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813293001", "partNumber" : "102650051", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301747/anar-jussa-flame-musta-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301747/anar-jussa-flame-musta-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014301747/anar-jussa-flame-musta-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014301747/anar-jussa-flame-musta-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014301747/go-jussa-flame-musta-merino-wool-beanie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301747/go-jussa-flame-musta-merino-wool-beanie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301747/anar-jussa-flame-musta-merinovillapipo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "729458501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427284", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729462001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427278", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729464001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427288", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729474001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427280", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729480501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427282", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "729485001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "729450501", "partNumber" : "102427286", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "561323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255893", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255887", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-dark-lilac-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-dark-lilac-women-s-hiking-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "561325001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255883", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255895", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255885", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255891", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "561334501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "561295501", "partNumber" : "102255889", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014252070/anar-galda-tumma-lila-naisten-vaellustakki.jpg" } ]
Anar Galda Tumma lila naisten vaellustakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00 €-25%Norm. 79,00 €79,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "391259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391240001", "partNumber" : "101958176", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"5" , "Koko_|_135 cm":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-belt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-vyo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201511/anar-avvi-belt.jpg" } }, { "catentry_id" : "391266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391240001", "partNumber" : "101958386", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_135 cm":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-belt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-belt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014201504/anar-avvi-vyo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "754105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "754097001", "partNumber" : "102522582", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Koko_|_ONESIZE":"6" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014294629/anar-jussa-musta-merinovillapipo-tupsulla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014294629/anar-jussa-musta-merinovillapipo-tupsulla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014294629/anar-jussa-musta-merinovillapipo-tupsulla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014294629/anar-jussa-black-merino-wool-beanie-with-tassel.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014294629/anar-jussa-musta-merinovillapipo-tupsulla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014294629/anar-jussa-musta-merinovillapipo-tupsulla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014294629/anar-jussa-black-merino-wool-beanie-with-tassel.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "450288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084005", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102083999", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084009", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214757/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "450296501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084001", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084007", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084011", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684501", "partNumber" : "102084003", "unitPrice" : "79,00 €", "unitPriceRaw" : "79.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-women-s-hiking-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214726/anar-galda-camo-naisten-vaellustakki.jpg" } } ]
Anar Galda Camo naisten vaellustakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00 €-25%Norm. 79,00 €79,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "710576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414433", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710577001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414447", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414445", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414441", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "710581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414443", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710572001", "partNumber" : "102414435", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277943/anar-gahta-curved-black-naisten-retkeilyhousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "564110501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325804", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564113001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325814", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"2" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564115501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325808", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"2" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423.jpg" } }, { "catentry_id" : "564118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325810", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325812", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325806", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"2" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "564124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623720001", "partNumber" : "102325802", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"2" , "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014261423/anar-ailla-ii-naisten-oranssit-retkeilyhousut.jpg" } ]
Anar Ailla II naisten oranssit retkeilyhousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00 €-26%Norm. 39,00 €39,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "450284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083995", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083993", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214672/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214672/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214672/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214672/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "450286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083985", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083997", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083987", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XS":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450296001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083991", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450297501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479684001", "partNumber" : "102083989", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_S":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214658/anar-galda-black-naisten-vaellustakki.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734347501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453597", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"10" , "Väri_|_Sininen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734352001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453595", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"2" , "Väri_|_Sininen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734354001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453605", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Sininen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734362501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453601", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Sininen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734369501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453607", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Sininen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453599", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"7" , "Väri_|_Sininen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734384501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734340001", "partNumber" : "102453603", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Sininen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "581086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296355", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296347", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296353", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296349", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296351", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296357", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "581098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581072001", "partNumber" : "102296359", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_3XL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084167", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "453200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084165", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084161", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084159", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084169", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084163", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "480029501", "partNumber" : "102084157", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014215525/anar-galda-black-naisten-vaellushousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734345501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453539", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"3" , "Väri_|_Violetti":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734350001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453545", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Violetti":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734352501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453549", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Violetti":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734358501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453541", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Violetti":"7" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734360501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453551", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Violetti":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734364501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453547", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Violetti":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734387501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734337501", "partNumber" : "102453543", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Violetti":"7" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "734354501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453593", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Ruskea":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734356001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453587", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734360001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453585", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"8" , "Väri_|_Ruskea":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453583", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"10" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734377001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453589", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Ruskea":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734378001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453591", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "734389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "734338501", "partNumber" : "102453581", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"2" , "Väri_|_Ruskea":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1435127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1435069001", "partNumber" : "103441105", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_Camo Green":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1183913001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183891001", "partNumber" : "103269036", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006729013506_1/lenz-heat-pack-rcb-2000-bluetooth-akku.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006729013506_1/lenz-heat-pack-rcb-2000-bluetooth-akku.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9006729013506_1/lenz-heat-pack-rcb-2000-bluetooth-akku.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "129716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "129695001", "partNumber" : "101627565", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006729013407_1/lenz-lithium-pack-rcb-1800mah-akkupari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/9006729013407_1/lenz-lithium-pack-rcb-1800mah-akkupari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/9006729013407_1/lenz-lithium-pack-rcb-1800mah-akkupari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "760065501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "760044001", "partNumber" : "102647950", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_11-13/146-158":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "760066001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "760044001", "partNumber" : "102647954", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_5-7/110-122":"1" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "760068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "760044001", "partNumber" : "102647952", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"4" , "Koko_|_2-4/92-104":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "760069501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "760044001", "partNumber" : "102647956", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_8-10/128-140":"1" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "634629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "634595501", "partNumber" : "102408702", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forged iron":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merino-wool-beanie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274232/anar-jussa-light-forged-iron-merino-wool-beanie.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "802717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576627", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"6" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576631", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"5" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576633", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"9" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576639", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"5" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576645", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576649", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802704001", "partNumber" : "102576651", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"9" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1440038001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103428369", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Short":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440038501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103428371", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Short":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-stridsbyxa-i-skogsmonster.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-forest-pattern-combat-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-forest-pattern-combat-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-stridsbyxa-i-skogsmonster.jpg" } }, { "catentry_id" : "1440039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103428373", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Long":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103428375", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Long":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473338", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473340", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473342", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473344", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473346", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473348", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Regular":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440158001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473350", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Short":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1440158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1440026501", "partNumber" : "103473352", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Pituus_|_Long":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-3xl-regular-metsakuvio-taisteluhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016121996/origopro-m05-metsakuvio-taisteluhousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "813295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813293501", "partNumber" : "102650049", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301730/anar-jussa-flame-ruskea-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301730/anar-jussa-flame-ruskea-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014301730/anar-jussa-flame-ruskea-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014301730/anar-jussa-flame-ruskea-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014301730/anar-jussa-flame-brown-merino-wool-beanie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301730/anar-jussa-flame-ruskea-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301730/anar-jussa-flame-brown-merino-wool-beanie.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628090501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628082501", "partNumber" : "102408712", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blueberry":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274287/anar-jussa-light-blueberry-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274287/anar-jussa-light-blueberry-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014274287/anar-jussa-light-blueberry-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014274287/anar-jussa-light-blueberry-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014274287/anar-jussa-light-blueberry-merino-wool-beanie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274287/anar-jussa-light-blueberry-merino-wool-beanie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014274287/anar-jussa-light-blueberry-merinovillapipo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "813297001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "813294501", "partNumber" : "102650055", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301761/anar-jussa-flame-vihrea-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301761/anar-jussa-flame-vihrea-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014301761/anar-jussa-flame-vihrea-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014301761/anar-jussa-flame-vihrea-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014301761/anar-jussa-flame-green-merino-wool-beanie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301761/anar-jussa-flame-vihrea-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014301761/anar-jussa-flame-green-merino-wool-beanie.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443361001", "partNumber" : "103448646", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_61":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443367001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443361001", "partNumber" : "103448654", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_63":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443361001", "partNumber" : "103448658", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_59":"2" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "842034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841959001", "partNumber" : "102616785", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"1" , "Väri_|_Wildboar orange/Willow green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "842034501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841959001", "partNumber" : "102616795", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_52":"1" , "Väri_|_Wildboar orange/Willow green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "842036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841959001", "partNumber" : "102616815", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_60":"1" , "Väri_|_Wildboar orange/Willow green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "842042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841959001", "partNumber" : "102616873", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_48":"1" , "Väri_|_Wildboar orange/Willow green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "842045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841959001", "partNumber" : "102616901", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_54":"1" , "Väri_|_Wildboar orange/Willow green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "842047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841959001", "partNumber" : "102616931", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_56":"1" , "Väri_|_Wildboar orange/Willow green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "842049501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841959001", "partNumber" : "102616966", "unitPrice" : "549,00 €", "unitPriceRaw" : "549.0", "Attributes" : { "Koko_|_50":"1" , "Väri_|_Wildboar orange/Willow green":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443360001", "partNumber" : "103448614", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_62":"3" , "Väri_|_Ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443362501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443360001", "partNumber" : "103448616", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"5" , "Koko_|_60":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443363001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443360001", "partNumber" : "103448622", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_61":"1" , "Väri_|_Ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443363501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443360001", "partNumber" : "103448624", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_58":"4" , "Väri_|_Ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443364001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443360001", "partNumber" : "103448630", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_59":"1" , "Väri_|_Ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1183911501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269028", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183913501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269038", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183914001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269040", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183915001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269044", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXXXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183915501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269046", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183916001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269048", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183917001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269052", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183917501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183891501", "partNumber" : "103269054", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1183910501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269024", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183911001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269026", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183912001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269030", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183912501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269032", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183914501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269042", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1183916501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183890501", "partNumber" : "103269050", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083923", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083917", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"6" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083927", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083921", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214313/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214313/anar-muorra-black-men-s-hiking-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214313/anar-muorra-black-men-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214313/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "453218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083919", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"7" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-men-s-hiking-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-men-s-hiking-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "453221501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083925", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"6" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479628501", "partNumber" : "102083915", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"7" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214306/anar-muorra-black-miesten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "981577501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818532", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"6" , "Väri_|_musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-women-s-black-down-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-women-s-black-down-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "981578501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818534", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818538", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818530", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"7" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818536", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981584001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818528", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"8" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981585001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981572501", "partNumber" : "102818526", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"4" , "Väri_|_musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324517/anar-kiiruna-naisten-musta-untuvatakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083969", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"2" , "Väri_|_Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083957", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"4" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083961", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"3" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "453213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083963", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083959", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"3" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083967", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Camo":"3" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "453242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479630001", "partNumber" : "102083965", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Camo":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-men-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214511/anar-muorra-camo-miesten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443364501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443360501", "partNumber" : "103448632", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_63":"2" , "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443360501", "partNumber" : "103448638", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_59":"1" , "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443365501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443360501", "partNumber" : "103448642", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_61":"1" , "Väri_|_Vihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443360501", "partNumber" : "103448644", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Koko_|_57":"1" , "Väri_|_Vihreä":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1443367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443361501", "partNumber" : "103448656", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_63":"3" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443368501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443361501", "partNumber" : "103448664", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_59":"2" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443361501", "partNumber" : "103448666", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_61":"2" , "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1443369501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1443361501", "partNumber" : "103448672", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Koko_|_57":"2" , "Väri_|_Vihreä":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "920002001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007383", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 metsäkuvio / Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920002501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007389", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" } }, { "catentry_id" : "920003001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007381", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_M05 metsäkuvio / Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920004001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007377", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920004501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007407", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007371", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007373", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920006001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007403", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" } }, { "catentry_id" : "920006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007393", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920007001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007391", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920007501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007401", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920008501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007387", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 metsäkuvio / Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007369", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL (58-60)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920009501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007399", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920010001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007405", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007367", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" } }, { "catentry_id" : "920011001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007409", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007395", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920012001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007411", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_Ranger Green / Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117883/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920012501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007375", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 metsä-/lumikuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117791/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" }, { "catentry_id" : "920013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007379", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 metsäkuvio / Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-guerilla-jacket-2-0.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016114769/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg" } }, { "catentry_id" : "920013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919989501", "partNumber" : "103007397", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 pakkas-/lumikuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-gerillajacka-2-0.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016117715/surres--survival-rescue-sissitakki-2-0.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "506264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506185501", "partNumber" : "102246146", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247465/anar-jussa-oranssi-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247465/anar-jussa-oranssi-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247465/anar-jussa-oranssi-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247465/anar-jussa-oranssi-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247465/anar-jussa-orange-merino-wool-beanie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247465/anar-jussa-orange-merino-wool-beanie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247465/anar-jussa-oranssi-merinovillapipo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "523698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "523672001", "partNumber" : "102253206", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"10" , "Väri_|_Harmaa":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "523698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "523672001", "partNumber" : "102253208", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "523701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "523672001", "partNumber" : "102253202", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Harmaa":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "523702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "523672001", "partNumber" : "102253210", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Harmaa":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "523704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "523672001", "partNumber" : "102253204", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"6" , "Väri_|_Harmaa":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "523707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "523672001", "partNumber" : "102253212", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"2" , "Väri_|_Harmaa":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1445306501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1445305501", "partNumber" : "103479968", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1444529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444521001", "partNumber" : "103469028", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1444530001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444521001", "partNumber" : "103469030", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1444528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444520001", "partNumber" : "103469018", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1444528501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1444520001", "partNumber" : "103469020", "unitPrice" : "20,90 €", "unitPriceRaw" : "20.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "981583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981571501", "partNumber" : "102818518", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"5" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "981584501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981571501", "partNumber" : "102818522", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_oranssi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981585501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981571501", "partNumber" : "102818520", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_oranssi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981586001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981571501", "partNumber" : "102818524", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"4" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981586501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981571501", "partNumber" : "102818516", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"4" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981571501", "partNumber" : "102818514", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"5" , "Koko_|_XS":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "981587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "981571501", "partNumber" : "102818512", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"3" , "Väri_|_oranssi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-women-s-orange-down-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014324449/anar-kiiruna-naisten-oranssi-untuvatakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1029923501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078233", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"2" , "Väri_|_Vihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078227", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Vihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078229", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Vihreä":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029928001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078231", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Vihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078223", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"4" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029938001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078221", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"5" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029921001", "partNumber" : "103078225", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Vihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "710574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414253", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"6" , "Koko_|_XS":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414261", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414265", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"3" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414263", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"7" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414259", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-men-s-hiking-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-men-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "710582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414257", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"6" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "710582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "710571001", "partNumber" : "102414255", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"6" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014277448/anar-gahta-black-miesten-retkeilyhousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "502673001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145086", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502673501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145088", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-men-s-camping-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-men-s-camping-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "502674001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145092", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502674501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145090", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502675001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145082", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145084", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "502676001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "502664001", "partNumber" : "102145094", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227948/anar-gievra-miesten-retkeilytakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "506266501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "506188001", "partNumber" : "102246154", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247458/anar-jussa-vihrea-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247458/anar-jussa-vihrea-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247458/anar-jussa-vihrea-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247458/anar-jussa-vihrea-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014247458/anar-jussa-green-merino-wool-beanie.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247458/anar-jussa-green-merino-wool-beanie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014247458/anar-jussa-vihrea-merinovillapipo.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1008996501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008995001", "partNumber" : "103127440", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1008997001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008995001", "partNumber" : "103127446", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1008997501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1008995001", "partNumber" : "103127448", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1008998001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008995001", "partNumber" : "103127450", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1008999501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008995001", "partNumber" : "103127464", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1009000001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1008995001", "partNumber" : "103127468", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "453416501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102087485", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453417001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102087483", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453418501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102087481", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453419001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102087479", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "453420501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "453404001", "partNumber" : "102128886", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_S":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-women-s-hiking-pants.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014224954/anar-galda-curved-black-naisten-vaellushousut.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1183075501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1183061501", "partNumber" : "103211716", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006135594.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006135594/anar-jussa-summer-vihrea-merinovillapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006135594.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "450287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084037", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Rosa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084039", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"2" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450293501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084035", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Rosa":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450294501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084027", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"2" , "Koko_|_XXS":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084031", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"2" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-women-s-hiking-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "450298001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084029", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"2" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "450300501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "479685501", "partNumber" : "102084033", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Rosa":"2" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014214863/anar-galda-rosa-naisten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403783501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775501", "partNumber" : "103428261", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Pituus_|_LONG 180-190 cm":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403775501", "partNumber" : "103428263", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Pituus_|_REGULAR 170-180 cm":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg" }, { "catentry_id" : "1403785501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1403775501", "partNumber" : "103428269", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Pituus_|_SHORT 160-170 cm":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016130677/origo-outdoor-sadelahkeet-m05-metsakuvio.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "596478501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320797", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"6" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596479501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320787", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"7" , "Koko_|_XS":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596480501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320795", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"6" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596481501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320806", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596483001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320820", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "596483501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "596478001", "partNumber" : "102320818", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "802716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576625", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"3" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576629", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"10" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576635", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802719501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576637", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"9" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576641", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"6" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576643", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "802722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "802703501", "partNumber" : "102576647", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"7" , "Väri_|_Punainen":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1000552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078313", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Sinappi":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078311", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Sinappi":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078307", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sinappi":"5" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078309", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sinappi":"4" , "Koko_|_S":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-vandringsjacka-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-vandringsjacka-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1000555001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078315", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Sinappi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078317", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Sinappi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1000558501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "998888001", "partNumber" : "103078305", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"3" , "Väri_|_Sinappi":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325545/anar-galda-gold-naisten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "639749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432042", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432054", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432096", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432144", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432146", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "639754001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "639742501", "partNumber" : "102432158", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "803178001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723204", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803178501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723206", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-men-s-thermal-vest.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vast-herr-termovast.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-men-s-thermal-vest.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vast-herr-termovast.jpg" } }, { "catentry_id" : "803179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723194", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803181001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723202", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723196", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803186001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723200", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "803188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "803163501", "partNumber" : "102723198", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7330144027933/swedteam-alpha-pro-heat-vest-miesten-lampoliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446061501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446039501", "partNumber" : "102145286", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157137449/sievi-therm-ic-akut-4kpl-ja-laturi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157137449/sievi-therm-ic-akut-4kpl-ja-laturi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157137449/sievi-therm-ic-akut-4kpl-ja-laturi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157137449/sievi-therm-ic-akut-4kpl-ja-laturi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157137449/sievi-therm-ic-batteries-4-pcs-and-charger.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157137449/sievi-therm-ic-batteries-4-pcs-and-charger.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157137449/sievi-therm-ic-akut-4kpl-ja-laturi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1029924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078245", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Vihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078239", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"5" , "Koko_|_S":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078235", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"3" , "Väri_|_Vihreä":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078241", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078247", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029936501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078243", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Vihreä":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1029938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029920501", "partNumber" : "103078237", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"6" , "Koko_|_XS":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1291471001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291453001", "partNumber" : "103333728", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL/XXL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1291471501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1291453001", "partNumber" : "103333730", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_M/L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1029927001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078269", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Hiekka":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029927501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078267", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"9" , "Väri_|_Hiekka":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-vandringsjacka-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-vandringsjacka-for-kvinnor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1029931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078273", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_Hiekka":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029933501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078271", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Hiekka":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029934501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078275", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" , "Väri_|_Hiekka":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078265", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"11" , "Väri_|_Hiekka":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1029940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1029922001", "partNumber" : "103078263", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"3" , "Väri_|_Hiekka":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-women-s-hiking-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014325330/anar-galda-sand-naisten-vaellustakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "919972501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007352", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "919973001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007334", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919973501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007332", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919974001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007336", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (46)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919974501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007346", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007342", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919975501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007328", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "919976001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007330", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919976501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007338", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_M05 Metsäkuvio":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118859/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919977001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007348", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (46)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919977501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007362", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS (46)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007344", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919978501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007350", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919979001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007354", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_L (52)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919979501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007359", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_S (48)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919980001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007356", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_M (50)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919980501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007364", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL (54)":"1" , "Väri_|_Rescue Orange":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016119054/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, { "catentry_id" : "919981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "919945001", "partNumber" : "103007340", "unitPrice" : "239,00 €", "unitPriceRaw" : "239.0", "Attributes" : { "Koko_|_2XL (56)":"1" , "Väri_|_Ranger green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-vindanorak.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-wind-anorak.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430016118958/karu-survival-ultra-m168-tuulianorakki.jpg" } } ]★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Ahkiot ja pulkat 7 kpl
- Ahkioiden ja pulkkien tarvikkeet 7 kpl
- Metsäsukset ja eräsukset 7 kpl
- Lumikengät 24 kpl
- Lumikenkien tarvikkeet 1 kpl
- Liukulumikengät 3 kpl
- Liukulumikenkien tarvikkeet 3 kpl
- Metsäsuksien ja liukulumikenkien siteet 10 kpl
- Eräsauvat 9 kpl
- Vaellussauvat 9 kpl
- Vaellussauvojen tarvikkeet 3 kpl
-
- Kuksat 29 kpl
- Juomapullot 56 kpl
- Retkikeittimet 98 kpl
- Retkikeittimien tarvikkeet 42 kpl
- Retkikeittimien kaasut ja polttonesteet 26 kpl
- Retkikattilat ja retkipaistinpannut 49 kpl
- Retkikattiloiden ja retkipannujen tarvikkeet 9 kpl
- Retkikahvipannut 25 kpl
- Ruokailuvälineet 72 kpl
- Ruoanlaittosetit 2 kpl
- Retkeilyn vedenpuhdistus 30 kpl
- Nestepussit ja juomapussit 8 kpl
- Retkiruoka 115 kpl
-
- Teltat 66 kpl
- Telttojen tarvikkeet 56 kpl
- Telttakamiinat ja tarvikkeet 26 kpl
- Makuupussit 68 kpl
- Makuupussin tarvikkeet 6 kpl
- Makuualustat 115 kpl
- Retkityynyt 14 kpl
- Matkalakanat 13 kpl
- Riippumatot 15 kpl
- Riippumattojen lisätarvikkeet 44 kpl
- Retkipöydät ja tuolit 34 kpl
- Tarpit 16 kpl
- Tarppien lisätarvikkeet 1 kpl