Retkeilyasusteet ja -vaatteet kaikenlaiseen ulkoiluun

Retkeilyvaatteet tekevät ulkoilusta mielekästä ja turvallista. Ne suojaavat erilaisilta sääolosuhteilta kuten tuulelta ja sateelta sekä tietysti myös kylmältä. Hyvät retkiasusteet ja -vaatteet toimivat loistavasti myös kuumilla ilmoilla ja suojaavat auringolta. Retkeilyvaatteet kannattaakin hankkia koko perheelle, sillä hyvät varusteet lisäävät ulkoilun ja liikkumisen iloa. Lasten retkeilyvaatteet kestävät hyvin seuraavillekin käyttäjille lapsen kasvaessa.

Retkeilyvaatteet naisille ja miehille

Useat retkivarusteet ja -tarvikkeet sopivat kenelle tahansa sukupuoleen katsomatta, mutta lisäksi retkeilyvaatteista löytyvät koot ja mallit myös naisille ja miehille. Sopivissa, hyvin istuvissa vaatteissa liikkuminen on helpompaa ja myös turvallisempaa.

Naisten retkeilyvaatteet on usein hiukan muotoiltuja, jolloin vyötärölle ei esimerkiksi retkeilytakissa jää mitään tyhjää pussia vaan takki laskeutuu ihoa myötäilevänä. Vaellustakki kannattaa valita mahdollisimman sopivan kokoisena, sillä mukavuuden lisäksi myötäilevät vaatteet ovat haastavissa maastoissa myös turvallisempi valinta, kun ne eivät niin helposti takerru oksiin tai kiviin.

On tärkeää myös, että vaelluksella ja ulkoilussa retkeilyvaatteet ovat joustavat ja hengittävät. Nämä tärkeät ominaisuudet paitsi lisäävät mukavuutta ne lisäävät myös turvallisuutta, kun liikkuvuus ei rajoitu liian kireiden ja joustamattomien vaatteiden vuoksi. Miesten vaellusvaatteissa on naisia useammin camo-kuosia, joka on kätevä varsinkin metsästystä harrastaville.

Vaeltajan ja retkeilijän varusteet kestävät luonnonoloissa

Aivan kuten laadukkaat retkeilyvaatteet myös kestävät, hyvin istuvat vaelluskengät ovat tärkeä osa vaeltajan ja luonnossa liikkujan varustusta. Tukevat, suojaavat vaelluskengät auttavat jalkoja jaksamaan, vaikka päivittäistä kävelymatkaa kertyisikin kymmeniä kilometrejä. On tosi tärkeää testata ja sisään ajaa kengät hyvissä ajoin ennen vaellukselle lähtemistä.

Vaelluksella voi pitää mukana kaksia tai useampiakin kenkiä, sekä tietysti myös muita varusteita, sen mukaan, miten rinkkaan mahtuu. Hyvin varustautuneena mutta kuitenkin riittävän keveällä repulla liikuttaessa vaeltaminen on rentouttavaa ja virkistävää. Hyviin välineisiin kannattaa siis satsata.

Hyvän vaellus- ja retkeilyvaatteet sopivat mainiosti myös muuhun ulkoiluun läpi vuoden. Kärkkäisen verkkokauppa on retkeilijän ja ulkona liikkujan ostotaivas. Löydät valikoimistamme varmasti sinulle ja perheellesi sopivat varusteet mukavaan liikkumiseen!

Tuotteet: ( 325 - 336 / 565 )
Järjestä:
  • Luomupuuvillasta valmistettu napitettava kauluspaita soveltuu käytettäväksi niin metsällä kuin vapaa-ajalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    oranssi
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Five Panel Cap UPF50+ Active on 5-panel lippis, jossa on UPF50+ aurinkosuoja haitallisia uv-säteitä vastaan. Five Panel Cap UPF50+ Active lippis on vettähylkivää, teknistä materiaalia. Sopii erinomaisesti urheiluun. Tuote on suunniteltu Suomessa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Todella lämpimät ja mukavat rukkaset

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta/Harmaa
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lämpimät ja tuulenpitävät talvihanskat. Koot L, XL ja XXL.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Karvalakki aitoa jäniksen karvaa. Erä lehden vertailussa 2021 5 tähteä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
    Väri:
    Punainen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Anar miesten bokserit miellyttävästä viskoosi sekoitteesta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kevyt ja pehmeä lasten T-paita 100% mulesing-vapaata merinovillasta!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Jämäkästi istuvat ja joustavat trekkinghousut

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Sininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    49,00
    -
    69,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Ohut ja pehmeä naisten T-paita 100% mulesing-vapaasta merinovillasta!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Turkoosi
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
28
1 Pagination Pages Ellipsis 27 28 29 Pagination Pages Ellipsis 48